**SYDÄNTENMURSKAAJAT-09** Lokakuussa

Pikaisesti vastaan että Miimumaija: meillä tuo 1v. on osallistunut kyseiseen rokotustutkimukseen ja sai jo ensimäisen rokotteen,eikä siitä ainakaa tullu mitää oireita! Ja ajattelin kyllä luultavasti osallistua vauvanki osalta siihen.. kuitenki vauva saa turvallisen hyvän rokotteen ilmaiseksi!:) Mut toki siitä voi kieltäytyäkkin jos ei halua omaa lasta rokotettavan ns. ylimääräisiä..

 
Pulloruokkijat: Käytättekö muuten tuttipulloissa silikoni- vai luonnonkumitutteja? Meillä oli pulloissa alussa silikonitutit mutta Arttu ei meinannut jaksaa imeä niistä. Suurensin sitten osasta tutteja sitä reikää niin sälli rupes ahmimaan josta taas sitten seurasi ilmavaivoja ja itkuisia iltoja. Nyt oon pari päivää kokeillut Artun pulloissa noita luonnonkumitutteja ja masuvaivat on helpottaneet huomattavasti. Luonnonkumitutissahan on siinä tutin päällä ilmareikä josta ylimääräistä ilmaa pääsee poistumaan (muttei siitä vuoda kuitenkaan maitoa). Ei oo tarvinnut pojan huutaa enää masukipuaan.

Meillä on muuten nyt kolme yötä nukuttu ilman turhia kitinöitä. :D Nyt kun masuvaivat helpottaa niin sain pojan pysymään "kapalossa" ja se on rauhoittanut pojan yöunia. Oon kyllä ollut ihmeissäni kun ei oo aamuisin yhtään väsyttänyt eikä muutenkaan ole ollut vaikeaa. Viime yönäkin ukkeli nukkui 23.00-04.00 ja äitee oli ihan ihmeissään kun kelloa katsoi kun ruokaherätys koitti.

Rokotetutkimuksesta: Me ollaan menossa tuohon pneumokokkirokotesysteemiin. Ollaan jo kerran käyty mutta jäi rrokote saamatta kun niillä tilttas siellä rokotetutkimusklinikalla koneet eivätkä voineet arpoa sitä rokotetta minkä pistäisivät poikaan. Olin esikoisen kanssa siinä rotavirusrokotetutkimuksessa eikä siitäkään tullut koskaan mitään ylimääräisiä oireita vaikka oikeeta rokotetta saikin.

Olkkis ja Arttu 7vkoa
 
Mä oon kyllä oikea sokerihiiri,oli pakko leipoa pullaa näin iltasella vielä. |O

Me mennään osaimetyksellä, suunnilleen puolet poika saa pullosta. Käytössä on Aventin pulloja ja niissä se koko 1 tutti. Silikonia siis. Toimii hyvin meillä kun joutuu tekee vähän töitä että saa maidot ulos pullosta.

Mekin majaillaan Espoossa, olisi kiva treffata jossain vaiheessa!

Anu ja poika 5vk 2pv
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anu-Marika:
Mä oon kyllä oikea sokerihiiri,oli pakko leipoa pullaa näin iltasella vielä. |O

Me mennään osaimetyksellä, suunnilleen puolet poika saa pullosta. Käytössä on Aventin pulloja ja niissä se koko 1 tutti. Silikonia siis. Toimii hyvin meillä kun joutuu tekee vähän töitä että saa maidot ulos pullosta.

Mekin majaillaan Espoossa, olisi kiva treffata jossain vaiheessa!

Anu ja poika 5vk 2pv
Meilläkin iltaisin käytössä pulloruokinta, miksauksena tissimaitoa ja korviketta. Aventin 1:t ja tosiaan ei mitään ilmavaivoja + mies tipauttaa aina cuplatonia pulloon.

Jep treffataan vaan. Pitää alkaa järkkäilee jotain, sit kun ehtii :D
 
J84
Huomenta :)

Oon ihan ihmeissäni ton meidän poitsun kääntyilystä :eek: Tos aamulla, kun laitoin pojan omaan sänkyyn mahalleen niin hetken päästä se olikin jo selällään..siis voi ihmetys, jätkä on 5 viikkoa ja kääntyy noin vain??? Hän on tehnyt noin jo muutamia kertoja meidän sängyssä mun vieressä, mut oon epäilly, et pieni pystyy kääntymään mua kohti sen takia, kun patjassa on "pieni" alamäki :D Mut nyt hän teki sen omassa sängyssä, vaude!! Muutenkin jos hän nukkuu mun vieressä niin aina saa työntää poikaa mun kyljestä pois, sillä jotenkin hän kihnuttaa itsensä aivan mun kylkeen kiinni...ei Mico koskaan tollain tehny :eek:

Nyt oon huomannu, et tissit on iltaisin melkein tyhjät ja poika saa aikansa lutkuttaa, et maito nousee ja hän hermostuukin aina välillä tissien tyhjyydestä...tuota ongelmaa ei ole öisin tai päivisin, mut illalla on :( Tilasinkin sit netistä NUKin tuttipullon, jossa on omasta mielestä vielä parempi tuttiosa kuin Aventissa..ainakin näin alku harjoitteluun. Se tuttiosa on siinä NUKissa silikonia ja päällä on se ilmareikä, joka tosiaan poistaa ylimääräisen ilman. Täytyy tänään hakea korviketta ja sekoittaa sitä pakkasessa olevaan tissimaitoon jos vaikka illalla kokeilis kuinka pojalle maistuu maito pullosta :)

Tuulettumaan lähdöstä, oon miettiny, et odotan ens vuoteen kiltisti ekaa ulostautumista, sillä mikäli imetys jatkuu täysimetyksenä niin en halua odottaa päivää, että voi taas imettää. Edellisen kohdalla menin ekalle kaljareissulle 3kk synnytyksestä ja aamu oli ihan tuskaa. Maito oli pakkaantunut tisseihin todella paljon ja ne olivat kamalan kipeät ja kovat. Itkuisena seisoin kuumassa suihkussa pumppaamassa tisseistä maitoa pois, jotta kipu hellittäisi. Samaa en halua enään kokea :/ Jos nyt muutaman sauna olusen tässä kotona juon niin se saa riittää :)

Ristiäiset olis 7.11 ja poitsu saa virallisesti nimen..kaikki muut (ristiäisvieraat) sen taitaa tietääkkin paitsi anoppi ja miehen sisko :D Miksköhän... :D Eilen käytiin kälyn kanssa naispapin puheilla sopimassa, et minkälainen on meidän kastekaava ja kumpi pojista kastetaan ensin. Siinä samalla käly "varoitti" pappia siitä, että hänen siskonsa saattaa poistua tilaisuudesta yhtäkkiä, sillä siskon esikoispoikansa kuoli kohtuun rv37+3 5 viikkoa sitten ja hautajaiset olivat 10.10. Tämä pappi kun on entinen kätilö niin hän tajusi tilanteen täysin ja osaa sitten jättää tiettyjä asioita puhumatta. Vaikka tilaisuus on iloinen tapahtuma niin luulen, että nessuja menee "muutama" yhdellä jos toisellakin..mä varmaan rupeen poraan taas, kun pappi suunsa aukaisee..niin oli viimeksikin :/

Keskiviikkona tuli mun huutamat tuplavaunut ja ai että ne on hyvät. Mico ei oo nukkunu vaunuissa vajaan vuoteen ja niihin se sit simahti pikkuveikan viereen. Tunnin mä köpöttelin asemalla poikien kanssa, kun ne veteli hirsiä..niin suloisia olivat :heart: Olis pitäny sillo toukokuussa ostaa suoraan uudet tuplat eikä noita yhdistelmiä ja seisomalautaa...nooh jää ne sit ulkona nukkumis vaunuiksi :) Piti taas niin kuunnella yhen kaverin mielipidettä tuplista, hitto soikoon :(

Sellaista taas..meen selaan lisää joululahjoja pukinkonttiin ja käyttään hyväksi elloksen alennukset :D isi tykkää hyvää :D

J84 ja Samu 5vk1pv
 
Meille kans neuvolassa puhuivat tosta rokotetutkimuksesta,mutta mä en kyllä nyt taida lähteä siihen mukaan.Aikoinaan esikoisen kanssa osallistuttiin siihen rotavirusrokotetutkimukseen,mutta nyt ei kyllä oikein tunnu siltä ettöä haluisin mihinkään tutkimuksiin osallistua.
Käytiin tosiaan keskiviikona neuvolassa.
Kyselin tosta imetyksestä,mutta ei sielä osattu auttaa/vinkkejä antaa,kuuleman perusteella kuulema teen kaiken jo ihan oikein.Sitä juomista se painotti.Ja käski luottaa itteesä imettäjänä.Meillä ollaan pääasiallisesti tissi syömisellä,mutta keskimäärin kerran päivässä on annettava vähän lisämaitoa,lähinnä iltasin.Ja käytetään ihan niitä (ainun?) tavallisia silikonituttipäitä,niitä pyöreepäisiä.
Hyvin oli neiti kasvanut,suluissa mitat 2 viikon vanhana ja syntyessä
paino 5280g (4730g)(4880g)
pituus 56,5cm (53,5cm)(52,5cm)
pipo 37,4cm (36,5cm)(35,5cm)

Jaahas,nyt minua taas kaivataan...

virttis ja murmeliini tasan 4 viikkoa
 
No nyt mekin liitytään räkänokkien joukkoon. :( Pojalla nokka tukossa ja yöllä kakoi limaa kurkusta, oli surkeaa kuuneltavaa kun ei oikein voinut kauheasti auttaa. Onneksi on tuo nenä-frida vai mikä se niistoväline nyt onkaan, jotain apua siitä edes. Kuumetta ei ole, mistähän pieni nyt nuhan kehitti...

Edelleen on kutsut nimiäisiin tekemättä, tarpeet lojuu tossa pöydällä. Jospa tänään saisi ne aikaiseksi. :D
 
Mä en myöskään tiedä tuosta rokotetutkimuksesta. Eilen tuli kutsu Tren yliopiston tutkimukseen, mutta plääh. Mä haluaisin joka tapauksessa sen pneumokokkirokotteen ja tossahan ei tiedä kumman saa, pneumorokotteen vai hepatiittirokotteen. Huono puoli pneumokokkirokotteessa on se hinta, joka on 85e kpl ja niitä kuulemma tarvii 4kpl. :/

Meillä on ollu tällä viikolla jonkunlaista rintaraivaria havaittavissa. Tyttö alkaa huutaa kuin sumutorvi rinnalla ja välillä jo imetysasentoon mentäessä. Oon saanut harhautella vaikka millä tavalla, että saan tytön syömään ja kyllä se sitten lopulta on sujunutkin, aikaa siihen toisen harhauttamiseen on vaan alkanut kulua aika paljon. Se maidon suihkuaminenkin voi tietty vaikuttaa tohon kiukutteluun, kun sitä vaan suihkuaa edelleen ja se hankaloittaa imemistä ihan selvästi. Eikö sen pitäis jossain vaiheessa tasaantua? Ilmeisesti tää raivarointi on kuitenkin ohimenevää, joten pitää vaan kuunnella sitä märinää ja koittaa huiputtaa toinen syömään. Itse asiassa tää aamu onkin sujunut taas ihan hyvin.

Viime yönä tyttö nukkui taas 7h putkeen ja ihan hiljaa! Murina alkoi vasta tuon jälkeen. Pistin sitten tissin unisen tytön suuhun ja neiti jatkoi unia vielä aamuyhdeksään. Nyt käytössä oli pitkästä aikaa unipussi, en tiedä vaikuttiko se sitten unen laatuun. Mäkin sain nukuttua aika hyvin, kun neiti ei pitänyt niin kamalaa meteliä. :)

Hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Rosehip ja typykkä, 6 viikkoa ja risat
 
Päiviä.
Täällä oli illalla ja vielä aamusta tissit tyhjänä. Jätkä olis illalla innoissaan imeny, mut alko sit itkustaan, kun tosi ahnaasti otti tissiä suuhun ja imi ja imi ja imi, mut mitään ei tullu. V*ttuP*rkeleS**tana! :headwall: :'( Hermo alkaa mennä... Pidin poikaa aluks rinnalla, eikä se kummastakaan paljoo saanu ja sit sain siis aamulla pumpattua n.20ml yhteensä! Sit meni hanat kiinni.

Mamma-treffailusta, meillä oli täällä kaks+ puolella aluks kerho, missä sovittiin tapaamisista ym. Nykyään on siis Facebookin puolella oma ryhmä... Samaan tyyliin kun on sydäntenmurskaajillakin. Se FB-puolen ryhmä on kyllä paljon parempi ja helpompi käyttää ku se 2+kerho! Eli joku perustaa salatun ryhmän ja kutsuu kiinnostunutta porukkaa sinne...? Meillä on siellä keskustelu-topiceja mm. Esittely-ketju, Tampereen seudun tapahtumista ja kerhoista ja ryhmistä ja kursseista ym. Tosi kätevä homma. Suosittelen siis sitä :)

Anu-Marika
: Se friida on kyllä ihan loistava! Kannattaa yöks laittaa niitä keittosuolatippoja nenään... Vähän juoksuttaa sitä räkää sit yön aikana. Me saatiin reseptillä myös Nasolinia. On kyl helpottanu öitä.

Nyt Vili alkaa känkkäränkkäileen. :snotty:

Roona+Vili
 
Roona82, laita ihan rohkeasti miksaus äidinmaitoa ja korviketta. Meillä helpotti olo tuhatkertaisesti <3

Hei syyskuiset pääkaupunkiseutulaiset, mä YRITÄN PERUSTAA facebookiin tollasen salatun ryhmän! Katsotaan miten onnistuu tältä entiseltä nettisivujen tekijältä :D Ilmottelen kunhan oon saanut jotain aikaiseksi!

Luotu; nyt meillä on facebookissa oma ryhmä, salattu. Laittakaa mulle sähköpostiosoite mitä käytätte facebookissa niin lähetän kutsun!
 
Musta tuntuu kokoajan ihan oudolta, kun järkkäätte pk-seutulaisten tapaamisia... Meinaan tuntuu kokoajan, et munki kuulus tulla sinne... Ja mietin jotain kivoja tapaamispaikkoja...
Heh, ja enhän mä oo ku vuoden asunu Tampereella!!! :LOL: Ei noi hoodit katoo varmaan ikinä mielestä :headwall: :LOL: :LOL: :LOL: Ehkä myö ny kuitenki pysytään täällä Tampereen maisemissa vielä toistaseks. Kesällä vois kyl järkkää jonku isommanki miittingin? Esim puolessa välissä HKI-TRE. Hämeenlinna? Mut katellaan sitä sitten!

***Muoks***
Tuosta ryhmästä vielä, meillä on siellä myös elokuisten ryhmästäkin muutama mamma... Joten jos tuntuu siltä, et haluutte isompaa porukkaa tai uusia naamoja, kannattaa myös siellä niiden pinossa käydä mainostamassa. Musta on ainakin ollut mukava tutustua myös heihin, vaikka eivät olekaan meidän pinossa kirjoitelleet. Ja mitä enemmän porukkaa, sitä varmemmin aina joku ehtii tapaamiseen :)
 
Mä oon sen verran yksinkertaisella tyhjäpääkäynnillä tänään, eli käsitinkö oikein, että onko kaupat, marketit siis auki nyt tulevana sunnuntaina?

Käsitinkö oikein kun luin täältä: http://www.pty.fi/aukiolo2009.html ??

Aivoton kun olen...

Pitäs vaan miettiä ostoslistaa kun tänään meen kauppaan... Että tarviiko maanantaihin asti ostaa läjä safkaa, vai pääseekö sunnuntainakin markettiin...
 
merkkaan

Roona joo, ainakin sokoksella oli tänään lappu et ne on auki 1.11 (siis marraskuu :eek: ) sunnuntaina 12-21. kävin taas tyhjentään niiden apteekkia. ei siis riitä et itse on edelleen kipee mut nyt on sit vauvakin :( käytiin tänään neuvolalääkärin luona ja kaikki oli tosi okei :) jäbä on 6vkoa vanha, painaa 5250g (heh, maito maistuu edelleen..) ja on 57,5cm pitkä.

nyt takas peiton alle kun poikakin nukahti syliin->
 
Mäkin olin ihan ihmeissäni kun pääsee kaupoille taas sunnuntaisin. :eek:

Kutsut nimiäisiin valmistuu pikkuhiljaa, yllättävän vaikeeta painaa tollasen nyytin jalanjälkeä vesivärillä paperille! Osasta ei kyllä jalaksi heti uskoisi... :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Roona82:
Alkuperäinen kirjoittaja olkkis74:
Roona82: Oletkos sä kotoisin täältä pk-seudulta?
Synnyinpaikkakunta Vantaa, Nurmijärvellä (Klaukkalassa) asuin yli 20 vuotta... Espoossa käyny koulut [lukio+amis] ja Vantaalla asuu suuri osa kavereista. Eli on siellä tullut pyörittyä koko nuoruus! :D
Tule soittamaan Vilin kanssa ovikelloa kun täällä päin liikut ja on reilusti aikaa... :D

Mä meinasin revetä kun tänään kattelin kun Arttu väänsi kakkaa ja kun kakka oli tullut jätkä oli kuin Naantalin aurinko... Ihan kuin olis ollut tyytyväinen että sai asian hoidettua. Muutenkin Arttu hymyilee tosi paljon ja yleensä just aina kun on isot asiat väännetty vaippaan. Melkein voisi sanoa että mitä isompi tekele sitä makeampi hymy.

Olkkis ja Arttu

 
Pikaisesti kurkkaamassa!

Meillä oli viikon verran jo helpompaa ts. vauva ei itkeskellyt juuri lainkaan ja masuvaivatkin tuntuivat helpottaneen. Kunnes taas tänään on ollut aivan JÄRKYTTÄVÄ päivä: toinen vain huutaa :/ Lääkärin ohjeistuksen mukaan koitan korvata yhden syötön illalla vastikkeella, jotta syöntivälit vähän pitenisivät (herää öisin 1,5-2 tunnin välein, mutta en enää tiedä mistä syystä, koska syö vain hetkisen tissiä ja sitten nukahtaa :eek: ???), mutta eihän tuo pulloa huoli?? Olen aivan pihalla nyt neidin touhuista ja lisäksi aivan uupunut, kun joudun tosiaan heräämään reilun tunnin välein eikä päivisinkään saa nukuttua, kun tytöillä menee rytmit ihan ristiin :(

MUTTA sitten tuli mieleeni ne ihme kiukkujaksot, joita tulee vauvoille tietyillä viikoilla liittyen koviin kehitysharppauksiin - millä sivulla niistä olikaan puhetta tai mistä voisin lukea asiasta enemmän????

Tahtoo löytää jonkun syyn näille meidän ongelmille :headwall:

Carmen ja A pian 5 viikkoa
 
Tässä Carmenenille jos et jo itse ehtinyt käydä lukaisemassa


Monilla tuntuu olevan suhthankalaa iltaisin vauvan kanssa..meilläkin samaa iltakitinää :ashamed: havaittavissa nyt noin viikon verran. Elikkäs tyttö heräilee tossa noin 17-19 ja syö ja räyhtäisee ja nukahtaa mutta vain toviksi ja sen jlk mikään ei ole hyvin :x
Sylittämistä, kylvettämistä. kanniskelua, hytkyttämistä, syöttämistä...jne on kokeiltu ja kaikista rauhoittuu vain toviksi ja sitten taas alkaa kiukku.. :kieh: Luinkin sitten netistä että se kuuluu joidenkin vauvojen kohdalla ihan asiaan..vauvat kuulemma tavallaan ekoista viikoista heräilee elämään ja latailee akkujaa yötä varten..yms ja että tämä vaihe menee ohitse viim. 3kk kohdilla ja on pahimmillaan kuulemma iässä 6vkoa..että minua ainakin huojensi tuo tieto ettei vauva kipeä välttämättä ole ja että muillakin samanlaista :p Ekat viikothan on sitä vaan että vauva syö ja nukkuu eikä jaksa olla hereillä juuri ollenkaan..tavallaan niinkuin pimennossa vielä.. :$ toivottavasti tästä oli apua joillekin :hug:
ja viime yönä nukkui sitten ekan 5h pätkän..

Nythän se pieni kuningatar taas aloittaa sen kitinänsä..palaillaan :wave:

Äippä ja Nuppuliini 1kk ja 4pv :heart: [/quote]

 
Alkuperäinen kirjoittaja Nuppu09:
Tässä vielä iltakitinöistä juttua


Eli on olemassa kahden hollantilaistutkijan kirjoittama kirja, jonka mukaan vauvoilla on 7 ns. kehityskriisiä ekan vuoden aikana. Nämä kriisit tulee vauvoille suunnilleen samaan aikaan parin viikon heitoilla ja riippuu vauvan luonteesta, että kauanko kriisi kestää.

Eli kolme ekaa kriisiä olisivat 5. viikon, 8. viikon ja 12. viikon tienoilla. Nämä kriisit tulevat, kun vauva menee kehityksessä eteenpäin, vauvalle kun on kauheasti sulateltavaa tässä maailmassa, kun esim. aistihavainnot terävöityvät "yhtäkkiä". Jos sitten tarkkailet vauvaa, huomaat usein kriisin jälkeen tai aikanakin, että vauva on mennyt kehityksessä eteenpäin. Monesti näiden viikkojen aikana esim. päänympäryskin kasvaa mahdottomasti ja vauvan aivot kehittyvät ikään kuin liian nopeassa tahdissa, vauva ei aina pysy omassa kehityksessään perässä.

Oireina kaikissa kriiseissä on kuulemma itkuisuus, ärtyisyys, levottomuus, huono nukkuminen, imeskelyn tarve ja yleinen tarve "palata kohtuun", jossa oli sentään turvallista. Esim. sylittely ja kantoliinassa kantaminen saattavatkin nopeuttaa kriiseistä selviämistä. Ns: helpot vauvat saattavat selvitä kriiseistä parissa päivässä (8. viikon kriisi on kuulemma se kovin), mutta joillakin vauvoilla saattaa olla yhtä kriisiä 5. viikosta 13. viikkoon, tosiaan riippuu vauvan luonteesta.
Sitten kun vauva tuntee olonsa "mukavaksi" tässä maailmassa, joka aina vain tuntuu muuttuvan ja vaihtuvan (kun kaikki aistit kehittyvät) niin vauvakin rauhoittuu, ja tosiaan huomaat, että vauva on tod. näk. ottanut isoja harppauksia eteenpäin, on alkanut hymyillä jne.
 
Carmen Meillä syötiin parhaimmillaan tunnin välein öisin ja päivisin vielä hetki sitten. Sitten päätin että nyt loppuu, Saaralle tuli masuvaivoja ja puklua hirmusti, koska eihän sinne masuun mahtunu, mutta tissi piti jatkuvasti saada suuhun. Pidensin vaan välejä, kun heräsi tissille, tarjosin vaan tuttia ja kävelin pitkin asuntoa, tyttö nukahti aina ja nukkuikin 15-45min lisää. Pariin kertaan tein aina ennen kun annoin tissiä. Pari päivää olin väsyneempi, mutta tulos palkittiin. Nyt syö päivisin noin 3h välein ja öisin 4h välein. Öisin saattaa mennä pidempääkin väliä nykyään. Eli ite ainakin yliruokin ja toinen tottu siihen että tissi tulee aina. Masuvaivatkin loppu kun seinään, kun lopetin yliruokkimisen ja puklailuja tulee todella vähän enää.

Mutta meillä onkin tullu kiva ilta"ongelma", ollaan tehty koko ajan samalla kaavalla illat. Iltapesut, yöpaita ja iltatissit mun kainalossa sängyssä, niin nyt tää viikko kun on saanu iltatissin syötyä ni jää hereille, ei halua nukahtaa. Silmät on aivan ristissä mutta sinnittelee ja kiukkuaa ja huutaa. Joka pirun ilta/yö menee tunti siihen että nukahtaa. Tarjoon tuttia ja keikuttelen pyllystä, ni loppujen lopuksi sitten nukahtaa ja nukkuukin sitten sikeesti. Mutta piru, hän on tajunnu jotenkin että nyt pitäis mennä nukkumaan yöunille ja hän ei sitä halua tehä. Eilen illalla olin jo ihan hermorauniona ... Mentiin klo 22 sänkyyn ja tyttö nukahti klo 23.15. En taas malta millään odottaa tulevaa yötä.. Ja nyt on vasta aamu.
Eilinen ilta oli muutenkin ihan kiukku ilta. Tyttö ei ottanu aamupäikkäreitä, niinkun ei näytä ottavan tänä aamunakaan. Hän nukku vaan 2h päivällä kun käytiin kaupoilla ja mies parturissa ja toiset "päikkärit" 15min autossa kun tultiin mummulta ja papalta kotio. Muuta ei sitten nukkunutkaan ja illalla torkahti välillä 5min syliin ja taas heräs.
Tänään herättiin 6:30 ja ei ainakaan tosiaan vielä oo nukahtanu... Ollu seiskasta saakka sitterissä kattomassa telkkua ja vieläkin viihtyy siinä. Pölöttää kovin telkkarille :D

Tämmönen tilitys täällä.

yonnazzz sai yksäriä FB:tä koskien. Vaikka muutettiinkin huhtikuussa helsingistä lohjalle niin onhan meillä auto ja halutaan treffata kyllä.. Viimeistään kun tyttö on muutaman kuukauden vanhempi ja rytmi on selkeempi.

Ai niin, meillä tuli 3 päivää sitten ensimmäinen oikea ja tarkoituksen mukainen hymy. Vähän pitää kortilla vielä noita hymyjä ja hymyilee vaan jos siltä tuntuu. Eilen käytiin kyllä hymyilemässä mummulle, papalle ja enolle.

VK + Saara 1kk ja 6 päivää

 
Alkuperäinen kirjoittaja vauvakuume83:
Carmen Meillä syötiin parhaimmillaan tunnin välein öisin ja päivisin vielä hetki sitten. Sitten päätin että nyt loppuu, Saaralle tuli masuvaivoja ja puklua hirmusti, koska eihän sinne masuun mahtunu, mutta tissi piti jatkuvasti saada suuhun. Pidensin vaan välejä, kun heräsi tissille, tarjosin vaan tuttia ja kävelin pitkin asuntoa, tyttö nukahti aina ja nukkuikin 15-45min lisää. Pariin kertaan tein aina ennen kun annoin tissiä. Pari päivää olin väsyneempi, mutta tulos palkittiin. Nyt syö päivisin noin 3h välein ja öisin 4h välein. Öisin saattaa mennä pidempääkin väliä nykyään. Eli ite ainakin yliruokin ja toinen tottu siihen että tissi tulee aina. Masuvaivatkin loppu kun seinään, kun lopetin yliruokkimisen ja puklailuja tulee todella vähän enää.

Mutta meillä onkin tullu kiva ilta"ongelma", ollaan tehty koko ajan samalla kaavalla illat. Iltapesut, yöpaita ja iltatissit mun kainalossa sängyssä, niin nyt tää viikko kun on saanu iltatissin syötyä ni jää hereille, ei halua nukahtaa. Silmät on aivan ristissä mutta sinnittelee ja kiukkuaa ja huutaa. Joka pirun ilta/yö menee tunti siihen että nukahtaa. Tarjoon tuttia ja keikuttelen pyllystä, ni loppujen lopuksi sitten nukahtaa ja nukkuukin sitten sikeesti. Mutta piru, hän on tajunnu jotenkin että nyt pitäis mennä nukkumaan yöunille ja hän ei sitä halua tehä. Eilen illalla olin jo ihan hermorauniona ... Mentiin klo 22 sänkyyn ja tyttö nukahti klo 23.15. En taas malta millään odottaa tulevaa yötä.. Ja nyt on vasta aamu.
Eilinen ilta oli muutenkin ihan kiukku ilta. Tyttö ei ottanu aamupäikkäreitä, niinkun ei näytä ottavan tänä aamunakaan. Hän nukku vaan 2h päivällä kun käytiin kaupoilla ja mies parturissa ja toiset "päikkärit" 15min autossa kun tultiin mummulta ja papalta kotio. Muuta ei sitten nukkunutkaan ja illalla torkahti välillä 5min syliin ja taas heräs.
Tänään herättiin 6:30 ja ei ainakaan tosiaan vielä oo nukahtanu... Ollu seiskasta saakka sitterissä kattomassa telkkua ja vieläkin viihtyy siinä. Pölöttää kovin telkkarille :D

Tämmönen tilitys täällä.

yonnazzz sai yksäriä FB:tä koskien. Vaikka muutettiinkin huhtikuussa helsingistä lohjalle niin onhan meillä auto ja halutaan treffata kyllä.. Viimeistään kun tyttö on muutaman kuukauden vanhempi ja rytmi on selkeempi.

Ai niin, meillä tuli 3 päivää sitten ensimmäinen oikea ja tarkoituksen mukainen hymy. Vähän pitää kortilla vielä noita hymyjä ja hymyilee vaan jos siltä tuntuu. Eilen käytiin kyllä hymyilemässä mummulle, papalle ja enolle.

VK + Saara 1kk ja 6 päivää
Eiks noi iltajutskat teil vaikuttais lähinnä just noilta iltakitinöiltä ja vauvan kehitykseltä ja kriiseiltä..edellä muistutuksena kaikille..
 

Yhteistyössä