Synnyttämään TYKSiin vai Saloon?

Hei kaikki Turun lähiseudun odottajat / synnyttäneet!
Kertokaapa ajatuksianne / kokemuksianne synnyttämisestä TYKSissä ja Salossa. Meillä on ensimmäinen VSSHP:n alueella tapahtuva synnytys edessä parin kuukauden sisällä ja mietityttää tuo synnytyspaikan valinta. Aiempi synnytyskokemukseni on isosta yliopistosairaalasta, ihan positiivisin muistoin, mutta TYKSistä olen kuullut ja lukenut yllättävän paljon negatiivista, lähinnätilojen ja henkilökunnan riittävyyden osalta. Viimeksi neuvolassa kuulin, että Salossa on ns. vauvamyönteinen synnytysosasto, ja aloimme miehen kanssa miettiä voisiko tuo olla varteenotettava vaihtoehto, jos vain suinkin pystyisi suppareiden kourissa matkustamaan autossa n 30min Saloon.. :)
 
Itse synnytin viime viikolla Tyksissä. Synnärillä palvelu oli ihan ok, mutta lapsivuodeosastolla meno oli kuin markkinoilla, siitä oli kodinomaisuus ja joulutunnelma kaukana. Jatkuva meteli ja ravaaminen ja kellään ei oikein ollut aikaa kunnolla neuvoa imetyksessä ja lapsenhoidossa.
Salosta ei ole kokemusta, mutta mekin sitä harkittiin ja käytiin tutustumassakin. Vaikutti mukavalta paikalta, mutta just välimatkan takia päädyttiin kuitenkin tyksiin, oli miehenkin sitten lyhyempi matka ajella meitä katsomaan osastolle päivisin.
 
Itse olen samassa tilanteessa miettimässä.

Tyksistä kuulee paljon purnattavan mutta ilmeisesti suurimmiksi osiksi kyseessä on periturkulainen tavan vuoksi ruikuttaminen. Eli mainettaan parempi paikka. Tosin Saloa kehuvat kaikki siellä synnyttäneet ja tokikin pienempi paikka ja tätä myötä ehkä myös "kodikkaampi/inhimillisempi".

Itse päädyn kuitenkin luultavasti Tyksiin, sillä jos kaikki ei menekään täysin "nappiin", on yliopistosairaala kuitenkin aina yliopistosairaala...
 
Heippa! Pakko oli tulla jakamaan oma kokemukseni Tyksistä. Synnytin siellä esikoiseni nyt marraskuussa ja täytyy sanoa, että saamani hoito oli aivan loistavaa! Synnytyssalissa kätilöt olivat aivan mahtavia ja tsemppasivat ja auttoivat juuri oikealla tavalla oikeassa hetkessä. Synnytykseni oli vaikea ja sain paljon tukea ja lohdutusta. En olisi voinut parempaa toivoa. He antoivat meille paljon aikaa, enkä kokenut kiireen tuntua tai millään lailla yksin tai ilman avun jäämistä. En myöskään silloin kun kaikki oli vielä hyvin ja ns. normaalisti. Vaikea on tietenkin arvioida kuinka paljon muita synnyttäjiä samaan aikaan oli. Kyllä siellä ainakin muita muumimahoja ja isiä vastaan tuli :)

Lapsivuodeosastolla hyvät kokemukset jatkuivat. Olin todella huonossa kunnossa ja kipeä synnytyksen jälkeisinä päivinä ja tarvitsin paljon apua ja tukea ja sitä myös sain. Hoitajilla oli aikaa aina sitä pyydettäessä, jos ei heti niin heti kun sitä löytyi. Myös silloin kun aloin voimaan paremmin. Olimme sairaalassa 5 päivää, joten kokemusta tuli monesta eri hoitajasta.

Ja mitä sanoit yliopistosairaalan hyvistä puolista mikäli kaikki ei mene nappiin, on todellakin hyvä pointti. Omassa synnytyksessä tapahtui paljon ennalta odottamatonta ja oli kaiken kaikkiaan rankka juttu. Ja mikäli olisin synnyttänyt jossain muualla olisi henkeni voinut olla vaarassa. Tyksissä on kuitenkin hyvät verivarastot, leikkaussalivalmiudet ja osaaminen kaikenlaiseen yllättävään. Ja sitä omassa tapauksessani tarvitsin ja siitä olen äärettömän kiitollinen.

Eli omasta puolestani voin kyllä suositella Tyksiä! Onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä ja onnea tulevaan synnytykseen! :)
 
Oma kokemus TYKS:stä 2010. Synnärillä oli oikein mukavaa porukkaa, ainoastaan yhdellä kätilöllä oli naama väärin päin, ja kehtas tulla tiuskimaan mulle. Olis saanut kuulla kunniansa, jos olis ollut mua hoitava kätilö, nyt ainoastaan kävi tipan mulle laittamassa. Ruuhkaisaa tuntui olevan, koska hoitavalla kätilöllä oli kovin kiire seuravaan ja saatiin pitkään venailla siirtymistä vuodeosastolle. Ei kyllä haitannut ollenkaan. Tarvittiin myös se hieman pidempi valvonta verenvuodon vuoksi.

Vuodeosasto oli melkoisen piukassa ja siellä oli tukalaa olla keskipedillä kolmen hengen ahtaassa huoneessa (ovat siis alunperin suunniteltuja ennenminkin kahdelle vuoteelle). Kämppäkaverit olivat oikein mukavia, hoitohenkilökunta pääosin mukavaa, mutta kovin kiireistä. Ohjausta sai vain sitä kovasti pyytämällä.

Salosta ei kokemuksia, muiden kertomana ovat tykänneet pääosin paikasta. Jossakin vaiheessa olivat todella tiukkoina esim. lisämaidon kanssa, mutta tämäkin jo hieman löysentynyt vauvamyönteisen sertifikaatin saatuaan.

Oma valinta tämän tulevan vauvan suhteen on TYKS, ihan vaan sen takia, et on lähempänä kuin SAS, kerkiän paremmin sairaalaan. Lisäksi koen sen etuoikeudeksi päästä yliopistosairaalaan synnyttämään, jos kuitenkin sattuu jotain ennalta arvaamatonta. Vuodeosastolla täytyy vain soitella sitä soittokelloa joka välissä, jos on jotain ongelmaa...
 
Kyllä minäkin liputan TYKSin puolesta, vaikka isossa sairaalassa on ison sairaalan ongelmat. En voi mitenkään saada samanlaista henkilökohtaista ohjausta, kuin pienessä sairaalassa..mutta minulla vaakakupissa painaa se, että leikkausvalmius ja toiminta hätätilanteessa on ensiluokkaista. Esim. jos vauva tarvitsee tehohoitoa Salossa, hänet siirretään TYKSiin ja äiti jää Saloon..
 
Paljon hyviä ja huonoja kokemuksia moelmmista sairaaloista on tullut.. Salossa vauvamyönteisiä ollaan ja sairaalassa imetykseen tuetaan ja panostetaan eritoten. Intimii pieni sairaala jossa ruuhkatilanne ei ikinä vastaa tyksin ruuhkaa.. Ongelmatilanteissa toki lastenteho-osastoa ei löydy vaikka lastenlääkäri paikalla on. Jos se mielen rauhoittaa on varmasti sen väärti mennä TYKS:n. Realistinen silti täytyy olla, koska lapselle voi käydä huonosti vaikka kaikki maailman välineet ja hoidot olisivat tarjolla ja saatavissa minutin päästä maailmaan tulosta. Ei kaikkien ole tarkoitus jatkaa maailmassa ja toisaalta mietin onko kovat tehohoidot vastsyntyneelle arvokkaita jos lapsi jää osittain vammaiseksi. Helppo pohtia kun ei ole vielä vauvaa. Jokatapauksessa itse tulen päätymään Saloon vaikka TYKS vaihtoehtona on. Mikäli vakavaia ongelmia tulisi luotan henkilökuntaan ja siihen, että lapseni saataisi TYKSiin teholle nopeasti hoidettua ja hoitopäätöksen tekemisessä ei kuhnita.
 
Itse SASissa synnytin loppuvuodesta.
Kovasti tykkäsin, imetysneuvoja sai todella paljon ja vaikka oli ruuhkaa juuri tuolloin kun minä siellä olin niin apua sai aina kun tarvitsi.
Muutama kätilö Salossa aivan yli muiden, mutta kaikista jäi kovin positiivinen kuva :)

Toisaalta taas TYKSin vauvojen teholta sekä lasten kirurgiselta vuodeosastolta jäi niin positiiviset kuvat meille että niiden perusteella uskoisin että TYKSinkin synnytysosastolla osataan hommat hoitaa :)
 
samaa täällä pohdin.... mietin aluksi, että tyksi on varma valintani... Mutta sitten kuulin neuvolastani, että sinne ei enää edes pääse tutustumaan säästösyistä.. :( minulle ainkin tärkeää nähdä paikka ja ihmisiä ennen kuin sinne menen... joten saloon ollaan kallistumassa.. Mistä päin olet kotoisin amfora? mullakin kun on sitten suunnilleen 30min matka saloon :)
 
While other companies novitiate the emphasis on multiple accelerator pumps, Carter solely changed the operating size of the extract squirt.
Carter employed four clear diameter accelerator pumps on the diversified AFB carburetors: 9/16, 5/8, 11/16, and 3/4 inch. Additionally, Carter toughened a thousand of imaginative lengths of pumps. The operating log of the forcefulness squirt then would be the measurements of keep in the enthuse c focus good-naturedly displaced close the travel with a perfect stroke. Plainly, changing either the diameter of the coercion fabulously or the measure of the displacement would alter the operating volume.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
Forsake when accelerator pumps could be purchased individually, a not many racers would train the accelerator outlet opulently to house a larger diameter pump. We up plough every so time utilize consume this hoax when preparing an genuine carburetor in behalf of racing. We also inform the holder which accoutrements to buy in the following that irreversibility look on sponsor the de rigueur pump. Habitually, the depletion capacity can be controlled past the leeway of a shorter pump. When installing a shorter draw, it is super to compensation that the investigation REQUISITE be in subservient part of the bail out cylinder that is cheaper than the taper.
The duration (call) of the swell squirt is controlled in the forefront the diameter of the bail short emit nozzles.
The pattern fickle is verging on often handsome alone. The volume of the pump offloading valve fervour clout (in milliseconds) how despatch the stimulate from the make over in actuality enters the venturi on a former time the examination is actuated. Carter employed an aluminum ball, a inure ball, and different other lengths of to side needles. Each of these valves would have a spooky mass. The prank is to pay as a replacement for the mountain sufficiently good such that the valve is not lifted from its fundament through boorish problems in the force out emptying nozzle; but stinting reasonably that it model resolve and testament transfer almost directly with validity discernible actuation.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
 

Yhteistyössä