synnytys PHKS:ssa

  • Viestiketjun aloittaja santsu80
  • Ensimmäinen viesti
v 1999, vanha kinaava kätilö ja ilman kipulääkettä synnytin ison pojan. Aika sekavat fiilikset jäi :/
ei mitään kahveja, konjakeista puhumattakaan, tarjottu ja synnytyskokemuskin käytiin läpi hississä matkalla osastolle nyytti kainalossa!

nyt 6 viikkoa sitten uudemman kerran, aivan mahtava kätilö ja todella positiivineen kokemus =)
kaiken aikaa kätilö kyseli vointeja, tarjosi apuja ja muistutti ettei kärsiä tarvitse kun on kipulääkkeitäkin saatavilla.
synytys meni paremmin kuin uskalsin odottaa ja urakan päätteeksi tarjottiin kunnon syötävää vaikka puoli yö jo olikin :flower:
osastolla sai hyvää apua ja opastusta tarvittaessa ja omat toiveet huomioitiin hyvin.
 
viime marraskuussa synnytin esikoispojan PHKS:ssa. mulla on vain positiivista sanottavaa. koko ajan pidettiin hyvä huoli minusta sekä tulevasta isästä, kivunlievitystä tarjottiin. koitoksen jälkeen järjestyi myös perhehuone, jossa sai olla myös ihan rauhassa uuden perheen kesken, jos halusi. ruoka oli oikein hyvää, henkilökunta mukavaa ja kiva oli myös huoneessa meitä odottamassa ollut vauvan "matkakassi" jossa oli kameran filmi, muutama vaippa, pikkupaketti puhdistuspyyhkeitä, vauvaöljyä jne...
kaikenkaikkiaan oikein mukava kokemus vaikkei konjakkitarjoilua ollutkaan;) ja ainahan voi ottaa mukaan itse vaikka pienen samppanjapullon ja muoviset pikarit joita voi sitten kilistellä kun uusi tulokas on maailmassa, tuskinpa kellään on mitään sitä vastaan!
 
Meillä tyttö syntyi PHKS:ssa syyskuussa. Syyskuussa oli oikein ruuhkahuippu ja osastoilla oli mammoja ylipaikoillakin - jotta tiivis oli tunnelma.
Synnytyksessä meillä oli aluksi aivan IHANA kätilö - reipas ja rento. Itselle tuli fiilis, että turvallisissa käsissä ollaan. Koska synnytys kuitenkin kesti ja kesti, vaihtui vuoro ja saimme kätilön, joka ei ihan hallinnut hommaansa... Kaikennäköistä kommellusta sattui matkan varrelle, mutta loppujen lopuksi syntyi hyväkuntoinen, sirpakka tyttö ja äitikin selvisi suuremmitta traumoitta koitoksesta, joten siinä mielessä kaikki ok!
Ilmeisesti kiireestä johtuen lapsivuodeosostolla ei ennätetty ohjaamaan vauvan hoidossa eikä imetyksessä laisinkaan. Tai ohjausta ainakin piti kysyä tuhanteen kertaan, ennenkuin jollain hoitajalla riitti hetki aikaa käydä asioita läpi.
Mutta kaiken kaikkiaan koko sairaalassaoloajasta jäi hyvä fiilis. Paras fiiliksen nostaja oli kuitenkin se ihana, namunen oma nyytti!!! :)
 
Esikoisen synnytin 01/03 PHKS:ssa, kyseisenä päivänä oli kuulemma ihan ruuhkaa. Mutta oikein mukavasti kaikki meni kätilöiden kiireestä huolimatta, apua ja neuvoja sai tarvittaessa ja tosiaan kunnon ruokaakin urakan jälkeen.

Muutenkin tykkäsin ruoasta vaikka siitä kuuluikin valitusta joiltakin. Ja tosiaan, ihan tyytyväinen olin, muutama hoitaja osastolla (varsinkin öisin) jäi vähän negatiivisesti mieleen mutta muutoin kaikki hyvin.

Huhtikuussa pitäisi sitten taas mennä, mielenkiinnolla odotan kuinka nyt sujuu :)
 
SYnnytin v 2001 tytön siellä. Eräs äiti valitti,että kaksi lasta jo synnytänyt, eikä päässyt edes perhehuoneeseen. Minä menin synnyttämään ja kysyttiin kivunlievitystä en osannut sanoa mitä haluan: "jaaha siis perhehuoneeseen", sanoi kätilö. Siellä, kun ei saa edes ilokaasua. Perhehuoneessa oli ihana parisänky miehen kanssa kölliä supistusten aikana. Oli yö ja saimme olla aivan koko yön rauhassa. Vasta klo 6 jälk. tunsin olevani niin kipeä, että halusin jotain kivunlievitystä. Päädyin käyrään ja synnytys saliin jossa puhkaistiin kalvot ja pääsin pionnistamaan. Kätilö oli vanhakonkari, joka oli olut kotisynnytyksessäkin ja tie miten helpottaa oloa. Tuli siihen ylilääkäri ulkolaisine vierailjoineenkin koputtamatta ovesta tutustumaan suomen synnytyssaleihin, mutta kätilö ilmoitti, että: Pärjäämme kyllä ilman apuakin, Kiitos! ;ni ne lähti vähin äänin pois.
EI ole paikasta valitettavaa. Kotiinkin pääsin jo seuraavana päivänä synnytyksestä. Hoitaja ja lääkäri naureskelivat lähtötarkastuksessa meidän tytön pitkää päälaella olevaa ponihäntää, jossa oli vaaleanpunainen rusetti. Sen jälkeen ponnari lähti ja harmittaa, kun ei tullut ottaneeksi valokuvaa muistoksi. :LOL:
 
Helmiäippä
Olipas mukavaa kun löysin tämmöisen! Minäkin menossa sinne pian, toivon mukaan...nyt rv41+1... Ihan hyvillä mielin lähdössä, ainoa asia joka hirvittää on se joku punatukkanen vanhempi tuittu kätilö siellä. Olen kuullut siitä juttuja...että ei olis kamalan mukava..Ja samlla miettiny et jos hää pölähtää miun huoneeseen ja jos mää en koe hänt hyväks, ni vaihtaakohan ne mulle kätilöä, jos oikeen kovaan siel karjasen! :) Tietty jokaisel omat mielipiteensä ja näitä juttujahan kuulee, mut hui...kuitenkin pieni varaus siihen hlöön...
 
wiia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.02.2005 klo 13:58 wiia kirjoitti:
3 synnytystä sielä. Ihan ok. Mulla ollu kätilöt mukavia paitsi että hoitovirheen täräyttivät tässä kuopuksen synnytyksessä!
Juu ja siis ollaan saatu aina perhehuone ja syötävää. Myös yöllä kun vaavi on syntynyt on tullut kahvit ja leivät myös isälle. Kivunlievitystä olen saanu aina (3krt epiduraalin) ja oikein aina kysytty että joko haluat.
 
molemmat poikani ovat sielä syntyneet ja eka kerta oli kamala ja kätilöt hirvittäviä haukkuivat nuoresta iästä ja siitä et oli poika syntynyt sectiolla. toinen kerta viime lokakuussa oli ihana, uusia nuoria kätilöitä ja hoitajia ja tosi avuliaita, pelotti mennä mut pelko haihtui samantien kun nuori kätilö otti vastaan ja oli tosi mukava. poikien ikäero on 3vja 10kk
 
helmiäippä! Se punapää taisi olla se todella mahtava kätilö, jolla oli kokemusta kotisynnytyksistä. Se ei olis millään leikannut mun välilihaa sanoi, että ei mielellään leikkaa "kyllä se sieltä tulee, kun rauhassa odotellaan". Minusta taas se vauvan pää tuntui, kuin hiertymärakkoa olisi painellu "HIRVEÄLTÄ"! Karjaisin:"LEIKKAA SE". Tämä kä'tilö vain huokaisi, otti välineen ja napsaisi vähän välilihaa ja loppu polte siihen ja vauva synty saman tien. Tämä kätilö tiesi miten lievittää oloa ponnistusvaiheessa ja se tuntu taivaalliselta! Tuitupää ei tarkoita, että olisi jotenkin huono. Synnyttäjät luottakaa kätilöihinnne, mutta tervettä maalaisjärkeä teette sen mikä tuntuu hyvältä( tai kätilö tekee) Onnea tulevat synnyttäjät. Minun uusin pienokaiseni unnuttele sängyssä. =)
 
santsu80
Kiitoksia kaikille näistä tiedoista!!! Kesäkuussa olisi koitos edessä ja suoraan sanottuna hirvittää...joten oli mukava kuulla noinkin paljon positiivisia kokemuksia phks:sta!
 
Synnytin pojan 01 ja kamalaa sähellystä!Ei kätilö uskonut,että ensisynnyttäjä voi synnyttää alle kahen tunnin!ja meillä mies joutui etsimään vauvan sydän ääniä takin hihat veressä ja jalkatuet rempsahteli kokoajan ylös alas, kunnes mieheni ruuvasi ne kiinni!Kamalaa toimintaa, lääkäri tuli kyllä osastolle pyytelemään anteeksi ja pahoitteli, ettei kait jäänyt kamala kokemus...Onneksi satuin olemaan niin onnellinen terveestä pojastamme, että sanoin vain että ei kait, mutta jollekin olisi voinut jäädä elinikäiset traumat...Ja kätilöä en kyllä synnytyksen jälkeen nähnyt kertaakaan,ilmeisesti häntä hävetti,kun ei ollut kuunnellut ollenkaan kun sanoin, että varmaan syntyy nopeasti, kun suvussamme syöksysynnyttäjiä... :/ ;)
 

Yhteistyössä