syyllinen äiti!(masentunutko?)

Meillä on kolme lasta, vanhimmainen alle 4v. Kuopus on ollut kohtalaisen vaativa vauva kaikkine sairasteluineen ja valvomisineen. Alan olla aika puhki. Tunnen SYYLLISYYTTÄ lähes kaikesta: siitä etten pysty antamaan jokaiselle lapselle erityishuomiota ja hellyyttä, siitä että menetän malttini, huudan ja karjun, siitä etten jaksa aina ottaa edes syliin saatika leikkiä, siitä että lapset ovat oppineet myös huutamaan. VIHAAN HUUTAMISTA JA METELIÄ!

Syyllistän itseäni myös kaikista lasteni pienistäkin ongelmista: jos MINÄ olisin parempi äiti lapsetkin olisivat kiltimpiä, rauhallisempia, tasapainoisempia ja seesteisempiä. Mietin kokoajan mitä kasvatuksessa on mennyt pieleen, mitä minulta on tänään jäänyt tekemättä, mitä olisi kannattanut tehdä toisin.

Olen luonteeltani aika herkkis.Liiankin herkkis. Elämä on kyllä jossain määrin karsinut yliherkkyyttä minusta mutta jotain on jäljellä. Meinaan pakahtua kun näen lapsen kärsivän enkä meinaa kestää niitä tavanomaisiakaan vastoinkäymisiä jotka kuuluvat lapsen elämään ja ovat jossain määrin hyödyllisiäkin.

Tunnen syyllisyyttä siitäkin että kykenen vain harvoin iloitsemaan ja aidosti nauttimaan lapsistani. Päivät ovat lähinnä seuraavan selviytymistä...taistelua. Huuto, kitinä, vinkuminen ja tappeleminen ovat tehneet tehtävänsä: olen hermoileva äiti joka hampaat irvessä, suu viivana painaa pää kolmantena jalkana. Tunnen jatkuvasti vain kuinka heikko ja riittämätön olen. Mitähän nuista raukoista tulee isompana :'( Lapset varmasti tuntevat kun äiti on kireä ja väsynyt. "äiti onhan meillä tänään hyvä päivä?"Kysyy vanhimmainen kun toivoo ettei äiti hermoilis.

Miehen kanssa aisiat pääosin kunnossa...onneksi! En muuta toivo kuin että sais joskus tuosta lähikaupasta ostaa paremmat hermot ja lisää poweria! Vai mistä niitä saa? Saako mistään? Jostain kumman syystä lausahdukset: "se on kohta ohi, lapset kasvaa niin nopeasti," eivät lohduta tippaakaan.

 

mä olen sitämieltä, että jokainen äiti tuntee riittämättömyyttä ja syyllisyyttä. aina tahtoisi olla parempi äiti lapsilleen. mutta sä olet paras äiti niille, usko pois! jos et miettisi ja vaan karjuisit ilman sitä syyllisyyttä niin sitten olisi joku pahasti vialla. onhan noita huonoja kausia kaikilla, eiks niin?

kaikki äidit välillä väsyy ja huutaakin. ja varmaan kaikki tuntee siitä syyllisyyttä.

mutta tiedän mitä tarkoitat. itekki tunnen herkästi syyllisyyttä mitä typerämmistä jutuista ja lapsia on yksi. tunnen syyllisyyttä joka aamu siitä, että teen kaikki asia aina samalla tavalla. sänky pedataan, aamupuuhat tehdään, aamupala syödään, koti siistinä..yms..ja sitten iskee vaikka siitä syyllisyys että miks en relaa ja anna vaan olla ja keskity lapseen. välillä tunnen suorittavani ehkä liikaakin. ja suoritankin kai..

sitten tunnen syyllisyyttä jos käytän 30min joka aamu omaan naamaan, meikkaan ja laitan hiukset jotta kehtaan lähtee kaupungille ja vain todetakseni iltapäivällä että olen ihan yhtä karseen näköinen, eli käytin senkin ajan itseeni mitä olisin voinut käyttää lapseeni. kuulostaa ehkä hauskalta..tai hölmöltä. mutta siitäkin voin tuntee syyllisyyttä

joskus sorrun korottamaan ääntäni ja tunnen siitäkin syyllisyyttä.

välillä tunnen syyllisyyttä jos tahdon omaa aikaa ja sitä saankin. se tekee hyvää! ja mies on mielellään lapsen kanssa kaksin. mutta kun olen tunnin pari pois, tuntuu kun olisin ollut ikuisuuden poissa.

...ihana äitiys..=) tää on oikeesti niin ihanaa, kun osais vaan relaa ja oppia nauttimaan pienistä hetkistä. ja osaankin sitä välillä, mutta tuntuu kun ajatus olisin usein aina "seuraavassa tehtävässä" enkä keskity hetkeen.

mutta lapseni on kaikkein rakkain maailmassa ja toki sitä miettiin että millainen äiti on. ja minäkin olen maaiman paras äiti lapselleni. näen sen lapsen katseesta ja siitä että se on tasapainoinen ja onnellinen.
:heart: :heart: :heart: