Syyllisyydestä...

Lapsellani on diagnosoitu dysfasia ja asperger, ja syytän tästä itseäni. Mitä minä olen tehnyt väärin, että lapseni on sairastunut? Mitä olisin voinut tehdä toisin?

Lapsen isä lähti samalla ovenavauksella, kun me tulimme laitokselta kotiin. Olin väsynyt, masentunut, tiuskin vauvalle, enkä osannut hänestä iloita. Erosta nyt jo useita vuosia, mutta se aika on yhtä sumua. Mietin jopa sitä, olenko ollut liian poissaoleva, ettei lapsi ole saanut riittävästi kielellisiä ärsykkeitä.

Itselläni on lapsena ollut, ja vieläkin on, huomattavan paljon as-piiretitä, samoin veljelläni.

Meneekö tämä syyllisyys koskaan ohi? Ja kuinka oppisin hyväksymään lapseni erilaisuuden?

 

Älä suotta itseäsi syytä lapsen dysfasiasta tai aspergerista, et olisi voinut mitenkään "tehdä" hänestä esim. dysfaatikoa. Syyt ovat usein kuten meidän perheessä (yksi autisti/ADHD ja yksi F83 lapsi) geeneissä ja niille ei ihminen voi mitään. Sopeutuminen ja lapse erinlaisuuden hyväksyminen voi kestää jonkin aikaa, eikä se tapahdu surutta. Otapa selvää lähinnä olevasta esim. dysfasia tai autismi yhdistyksestä, he järjestävät vanhemmille vertais-tuki iltoja joissa tapaa muita saman tapaisten asioiden kanssa painivia vanhempia. Yksin ei kannata jäädä murehtimaan!!!

 

meilläkin on dysfasia ja adhd poika siis diagnoosi samallalla lapsella......eikä varmasti johdu kielellisten virikkeiden puutteesta ollu kunnallisessa päivähoidossa 1-v asti välillä kyllä oli poissa muuton takia....perinnöllisiä nämä vaivat ovat........

kota hakea keskustelu apua ja vertaistukea.....

voima :hug: :hug: sinulle..............

 

Sun pitää keskustella siitä ammattilaisten kanssa. Ja kysyä niiltä vaikka sata kertaa putkeen, että voiko tämä olla sinun vikasi.

Paras mitä voit tehdä, on keskittyä tähän päivään. Jos ongelma johtuisi siitä, mitä lapsi on jäänyt vaille, se korjaantuisi paikkaamalla vajetta.

Syyllisyys ei yleensä auta lasta, eikä auta hyväksymään tai näkemään lasta sellaisena kuin hän on - niin puutteine kuin muine ominaisuuksineen.

Sopeutuminen ja hyväksyminen on kuitenkin prosessi, mutta siinä ei kannata jumittua vuosiksi sille tasolle, että lapsi on perheen trauma ja katastrofi.

Lapsen täytyy saada olla ihan "onnellinen" ja vapaa vanhempien syyllisyyksistä. Syyllisyys yleensä kuitenkin jotenkin vaikuttaa negatiivisesti, vaikka sitten niin että perhe eristäytyy.

 

Moikka tiedän tunteen ku oon ite ajatellut samalla lailla "onko mussa vika"???Poikani on nyt 9vuotias ja pääsee vasta nyt tutkimuksiin adhd tai asperger epäily vaikka ollaan ravattu perheneuvolassa jo siitä ku poika täytti 5...Mulla oli ilmeisesti raskausaikana kilpirauhasen vajaatoimintaa sitä ei tutkittu selväks ati mutta epäiltii ku lihosin yhtäkkiä 34kiloo oon kuullu että raskausaikana jos kilpirauhanen ei toimi se voi aiheuttaa lapsessa kehityshäiriöitä kuten adhd ja asperger.Multa otettiin tuolloin vaan sokerirasitus mutta siinä ei näkyny mitää.Nyt uudestaan raskaana ollessani mulle tuli kilpirauhasen liikatoiminta en tiedä onko noilla asioilla mitään tekemistä keskenään mutta nyt tiedän että vauriot on tullu jo sikiöaikana ja myös ovat perinnöllisiä!!!Joten älä itseäsi syytä


:hug: :hug:

 

\

Mulla oli ilmeisesti raskausaikana kilpirauhasen vajaatoimintaa sitä ei tutkittu selväks ati mutta epäiltii ku lihosin yhtäkkiä 34kiloo oon kuullu että raskausaikana jos kilpirauhanen ei toimi se voi aiheuttaa lapsessa kehityshäiriöitä kuten adhd ja asperger.Multa otettiin tuolloin vaan sokerirasitus mutta siinä ei näkyny mitää.Nyt uudestaan raskaana ollessani mulle tuli kilpirauhasen liikatoiminta en tiedä onko noilla asioilla mitään tekemistä keskenään mutta nyt tiedän että vauriot on tullu jo sikiöaikana ja myös ovat perinnöllisiä!!!

Hei! Kiinnostais tietää, mitä muuta noi raskauden aikaiset kilpirauhasen toiminta ongelmat voivat sikiölle/lapselle aiheuttaa?