Syyskuun söpöläiset 2014 <3 *huhtikuussa*

Napsi: joo oli kiva nähdä taas pikkuinen, ja tällä kertaa oli kiva, kun kuva välillä yhdistyi potkutuntemuksiin.

Tänään jostain syystä heikottanut. :( Eilen piti olla pitkään jalkeilla, kun oli kuorokeikka. (Onneksi mulla sai olla takana jakkara, jolla välillä istuin muiden soolobiisien aikana.) Jalassa housut, jotka sinänsä ihan tilavat ja lantiomalliset, mutta lievä kiristys alavatsalla teki särkyä ylävatsalle. Lisäksi kohdun alue tuntui eilen ja tänään jotenkin aralta ultrauksen seurauksena, edelliselläkin kerralla tuntui, kun oli painettu ultrauksen aikana. En tiedä, yrittääkö kenties joku flunssa vielä pukata tulemaan, kun pääsiäisvapaat alkoi.

Soti valitus! Tänään vaan yhtäkkiä heikko olo, niin aattelin avautua. Täytyy ottaa levon kannalta niin eiköhän tää tästä.

Ilokarpalo ja Pipana 20+2
 
Heippa pitkästä aikaa! Oli puhelin pari viikkoa huollossa enkä päässyt kotona nettiin, eikä töissä oikein viittiny näille sivuille tulla. :D Yllättävän vähän keskustelua huhtikuun aikana, täytyy harkita faceen liittymistä.

Ollaan mummolassa ja olen nyt parina päivänä tehnyt 1-2h kerrallaan pihatöitä (trampan pystytystä ja haravointia) ja ollu sen jälkeen ihan kuollut! Huh sitä hengästymisen ja ahdistuksen määrää. Mitenkähän sitä elo-syyskuussa pärjää..

Liikkeitä on tuntunu tosi vähän kun istukka on etuseinässä. Neuvolassa kun kuunneltiin sydänääniä niin ärsytti se istukasta kuuliva humina kun sydänäänet jäi ihan sen varjoon. No, pääasia että ne kuitenkin kuului. Välillä maha kovettuu tosi usein liikkuessa.

Rakenneultra on meillä 8.5.

Nyt on huomannu, että ei kannata enää syödä mahaa ihan täyteen asti tai rupeaa heti henkeä ahdistamaan, vissiin maha painaa.

Onnea ultraan jo päässeille tyttö- ja poikauutisista!


Vuuti, 18+5
 
vuuti, kaipa tämä hiljenee kun suurin osa menee faceen :D Mutta kukin tyylillään ja itselleen helpoimmalla tavalla, minä kökin täällä synnärille asti jos sinne vielä päästään, en edes omaa facen tunnareita. Ja muutama muukin aktiivinen pitää ketjua elossa :)

Täällä tuntuu epämääräistä muljahtelua, että voisikohan ne sittenkin olla liikkeitä. Äh, kun tietäisi. Yksi takaseinämäistukka tilattu, kitoos. Ja kun yksi zumbaaja tässä mahassa jo kertaalleen asunut, että luulisi sitä tietävän miltä pitäisi tuntua.

Uskaltauduttiin laittamaan tänään hiukan vauvan huonetta kuntoon, joskin helppo homma kun kyseessä esikoisen vauvahuone. Ja kyseinen esikoinen maistoi elämänsä ensimmäisen kerran suklaata Kinderin muodossa, vaihtoi nopsaan fiksuna poikana rusinoihin :) Äiti auttoi kiltisti Kinderissä.

-Napsi 17+1-
 
Oi että onnea ihanista ultrauutisista ja poika-/tyttölupauksista!
Omaan on melk kk vielä eli HUOH saan oottaa vielä pitkään..

Ollaan mökillä ja tää kirjottaminen kännyllä on yhtä tuskaa! Kirjain kerrallaan tökittää menemään saa nähä tuleeko ees sinne asti..

Liikkeet tuntuu ihanasti pieninä muksahuksina ja ku elo on niin hektistä niin harvon pääsee rauhottumaan ja nauttimaan niistä. Eilen käytiin ukkokullan kans pitkästä aikaa kahden elokuvissa Noahia kattomassa niin siellä niitä tuntu enempiki oisko auttanu se iso popparipönttö myös asiaa :)

Vuuti, sama homma hetken harvoinnista kuolo tai vähintään olo ku hengästyny tönkkösuolattu silli..

Jaahas jos koittais lähettää välissä

C ja kullannuppu 17+2
 
Hyvää pääsiäistä kaikille! Lasten kanssa trullitettu tänään ja muhkeat saaliit saivat jokainen :)

Vähän oon ihmetellyt tätä syyskuisten hiljaisuutta, mutta tykkään tästä palstasta siltikin :) Aion pysyä myös täällä vaikka facenkin puolella olen.

Olossa ei mitään ihmeellistä, liikkeitä hiljalleen tuntuu. Nyt on muutaman kerran tuntunut oikein potkukin :heart: On nämä ensimmäiset vauvan liikkeet ihania ja hauskojakin :)

muhvi ja pätkis 16+6 :heart:
 
muhvi ihan pakko kysyä, että mitä se trullittaminen on? :D Ilmeisesti eri homma kuin virpominen, kun sehän oli jo viime sunnuntaina. Huomasin tänään facessa, että tutun muksut olivat myös trullittamassa, mutta termi oli ihan vieras enkä ole kuullut keltään, että tänään olisi käynyt trulleja.

Tästä palstan hiljaisuudesta, niin tämä on varmaan sellanen hetki raskauksissa, kun kaikki ovat vähän odottavalla kannalla ennen rakenneultria. Tai sitten ollaan vaan hiljaisempaa sakkia. Itse olen tällä kertaa paljon hiljaisempi kuin esikoista odottaessa. Nyt ei vaan ole niin paljon hötkyiltävää. Ja faceen en mene näissä asioissa höpöttelemään, joten minäkin pysyn tällä kanavalla :)

Huomenna onkin sitten jo puoliväli saavutettu. Jotenkin menee ihan hurjan nopsaan aika tällä kertaa. Ja niin kuin Crocuskin kirjoitti, että elämä on hektistä eikä liikkeitä ehdi oikein kuulostelemaan. Ihan saman olen huomannut. Yritän aina nukkumaan mennessä hetken ihan hiljaa fiilistellä, että ollaanko sitä hereillä. Ja aika usein kai on ollutkin.

Ja että sentään miksi tossa oikeassa laidassa pitää olla toi mäkkärin banneri :D Vähemmästäkin alkaa tehdä hampparia mieli ja lähin on about 45 kilsan päässä.

Keltakukka 19+6
 
  • Tykkää
Reactions: muhvi
Rullittaminen ja virpominen ovat samoja asioita, jossain päin rullitetaan viikkoa ennemmin ja esim.täällä etelä- pohjanmaalla näin pääsiäislauantaisin.

Meidän neiti 1v8kk ei vielä rullitellu, laitettiin suklaamunia takapihalle ja sai ettiä niitä koriin. Tykkäsi lujaa ja maistelikin kovasti. Mentiin sitten vielä kokkoa katsomaan.

Vielä olisi pari viikkoa rakenneultraan. Liikkeitä ja potkuja tunnen päivittäin ja varsinkin iltaisin. Hikan olen tuntenut myös jo pari kertaa, en muistanutkaan että on niin jännä tunne :).

Pitääs kirjotella usiammin kun kuitenkin melki päivittäin käyn kuulumiset lukemassa. Facebookin ryhmä ei muakaan innosta, varsinkin jos on paljon väkeä niin äkkiä tulee sekavaksi. Tykkään enemmän perinteisestä foorumista :).

RauRau ja pallero 19+3
 
  • Tykkää
Reactions: Keltakukka
Kättärin päivystyksessä käyty supistusten vuoksi ja kaikki ainakin vielä kunnossa! :) alkoi silloin ke-to illalla/yöllä niin kipeät vatsakivut ja selkäkivut että aattelin että nyt se on menoa. Aamuyöstä kivut sitten yhtäkkiä helpottivat mutta lähdin heti aamusta päivystykseen. Pääsin tosi nopeasti lääkärille, otettiin kaikki testit yms mutta niistä ei mitään löytynyt. Lääkäri oli tosi mukava ja tarkka, olin tutkittavana yhteensä lähes 45 min, kyllä katsottiin nyt kaikki:D mutta olin tosi helpottunut käynnin jälkeen, tk:stä jäi niin huonot ja epävarmat olot. Tosiaan kohdunkaula kova ja kiinni, tehtiin sekä sisätutkimus että katsottiin vielä ultralla. Sitten lääkäri katsoi vielä erikseen vauvaa, sydämen ja liikkeet vaikka sanoi että sisäultralla näki kyllä jo ja samaten tunsi myös potkut käteen. Halusi varmaan sitten rauhoitella mua ja näytti vielä ultralla vatsan päältä kuinka pieni siellä potkiskeli reippaasti:heart: Sairaslomaa olisi kirjoittanut tämän viikon aluksi, mutta kun sanoin että tiistaina vasta jatkuu työt niin sanoi että kannattaa mennä kokeilemaan ja hakea sitten herkästi sairaslomaa jos siltä tuntuu. Sanoi että uusimpien tutkimusten mukaan lepo ei estä supistuksia vaan jos siltä tuntuu niin voi käydä töissä. Tuntuu kyllä vähän oudolta? Itsellä ainakin supistukset helpottaneet todella selkeästi kun on saanut nyt levättyä, huh:)

Hassua oli kun tulin päivystykseen ja vanhempi kätilö vähän moitti sinne tuloani. "Olet niin laiha niin sen takia supistukset voivat tuntua kipeinä kun paikat venyy" ??? Sanoin että valvoin koko viime yön kun olin niin tuskissani. Lääkäri otti onneksi huoleni tosissaan. Sanoi vielä lopuksi että tilanne sillä hetkellä hyvä, mutta huomenna voi olla jo toinen. Että ikinä ei valitettavasti voi tietää, päivä kerrallaan ja lääkäriin aina kun siltä tuntuu. Mutta uskoi että näillä samanlaisilla supistuksilla ei tule tuhoa vielä aikaan. Jäi ihan hyvä fiilis koko reissusta ja mieli rauhallinen ainakin hetken aikaa taas:)

Ihanaa, osa käynyt jo rakenneultrissa!! Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :flower: itsellä aika ensi torstaina ja jännittää niin paljon. Jotenkin luottavainen olo että vauvalla kaikki hyvin, jännittää aika paljon kumpi sieltä on tulossa:D molempia toivon yhtä paljon että sillai ihan sama, olisi vaan kiva saada tietää. Tähän asti oon vähän jarrutellut vauvatarvikkeiden yms ostoa mutta rakenneultran jälkeen pelkään että homma voi lähteä hetkeksi lapasesta:LOL:

Ihania keväisiä päiviä kaikille!:)

eemiliah + pikkuinen 19+5
 
  • Tykkää
Reactions: Keltakukka
Facesta ja tästä palstasta, niin mä aion olla vain täällä. Nyt mulla on vain tosi kiireinen hetki elämässä, kun on työ, työharjoittelu ja opiskelun kirjalliset tehtävät kaikki päällä yhtä aikaa. Mutta kunhan toukokuun puoliväli saapuu, ehdin taas keskittymään kaikkeen kivaan, kuten höpisemään foorumilla :)

Mä hengästyn myös muuten ihan hirveästi. Tänään laitoin kaksi eri ruokaa samaan aikaan, plus salaattia, niin tuntui, että ihan kohta pyörtyä kupsahdan, kun ei saa henkeä! Ylävatsan turvotus ei ole hellittänyt, ja nyt tuollainen hellan vieressä seisominen siihen päälle ilmeisesti rasitti kyllä sitten jo liikaa... mitenhän sitä kesällä pärjää?

Mahassa kaikki tuntuu olevan ok, potkutteluja tulee aika ajoin ja sydänäänet löytyy voimakkaana omalla dopplerilla. En joka päivä niitä etsi kyllä. Ja potkut tuntuu vaimeana edessä olevan istukan takia luulisin, tai ainakin ne potkut mitä tunnen tuntuu tuolla kohdun sivuilla ja yläosassa. Istukan paikan ja oman rasvakerroksen takia mieheni ei varmaan vielä pitkään aikaan tunne kyllä liikkeitä käteen :/

Ultra on kahdeksan päivän päästä, en malta odottaa! Neuvola on 2.5. jolloin tehdään kelapaperit yms, kuulemma menee ainakin 1,5h. Nyt on päästävä nukkumaan, tää loma ei tee hyvää mun unirytmille, haha.

Mimzy ja yksinäinen matkaaja 20+3
 
Hei mistä te ootte ostaneet (jos siis jo olette) äitiysalushousuja? Mulla menee hermo näitten tavallisten kanssa, kun ne menee ärsyttävästi mahan alle rullalle koko ajan. Esikoista odottaessa ostin henkkamaukalta ja ne oli tositosi hyvät, mutta ne on jo niin kulahtaneet, että tarttis uusia. Kävin sit hakemassa henkkamaukalta setin niitten nykyisiä, mutta ne on hipsterimallia eikä pysy sitäkään vähää ylhäällä. Mä haluun hyviä alkkareita tai alan kävellä kommandona! Nih.

Ja sitten muistelen, että täällä oli toinenkin ompeleva äiti. Kuka se mahtoi olla? Sitä vaan, kun olen itse nyt pohtinut, että ottaako sitä äitiyspakkausta ollenkaan vai ompelisiko vaan vauvalle jotain uutta vaatetta. Esikoiselta on tallella vielä hyväkuntoiset äippäpaukkausen toppahaalaarit, villahaalari yms. eli ajattelin tälle uudelle vauvalla hommata lähinnä jotain uutta sisävaatetta, ettei ihan kaikki ole käytettyä. Paljon ei uutta kyllä tarvita, sen verran noita vaatteita on lahjoituksena esikoiselle saatu.

Ajattelin tehdä niin, että jos jätän äitiyspakkauksen ottamatta, niin käyn kirpparilta hakemassa jotakin tästä nykyisestä pakkauksesta, että voi sitten säilyttää lapselle ja antaa hänelle, kun hän on iso. Jotenkin se on minusta niin mukava perinne ja tuntuisi epäreilulta, että vain esikoiselle olisi otettu jotain tällaista talteen.

Keltakukka ja POKS 20+0!
 
Keltakukka, itse hamsteerasin Kapphalista sellaisia seksintappajia, joilla pärjäsin ihan viimeisilleni asti :) Maxi-kalsareita kolmen settinä kokoa isompana kuin normaalisti käytän, yksi paketti tais olla 14,95€. Saman tein nyt kun edellisistä jo kuminauhat viuhui :p Ainiin! Lindexin nettikaupasta löytyy muuten nykyään äitiysvaatteita, ja sielläkin oli kohtuuhintaisia pöksyjä.

-Napsi 17+2-
 
  • Tykkää
Reactions: Keltakukka
Kotona taas ja "pieni" päivitysurakka tehty, katsokaa kaikki että tietonne menivät sinne asti :D

Facebook vs. palsta, no, fb alkaa kyllä viedä voiton. Ei vain siksi että siellä tulee roikuttua muutenkin, vaan myös siksi, että mielestäni se sopii tämän tyyppiseen keskusteluun paremmin. Lisäksi nimet + kuvat jäävät paremmin päähän kuin nimimerkit ja ryhmä on mielestäni mukavan tiivis. :)

Liikkeet tuntuu päivittäin, etuseinäistukasta huolimatta myös käteen ja isoimmat potkut näkyy mahan pinnalla. Mies ei ole tosin vielä tuntenut tai nähnyt. Luulen että sekin tapahtuu lähipäivinä. Vauva vaan on tähän mennessä rauhoittunut heti kun miehen käsi tulee masun pinnalle :D Tulevaisuuden nukuttaja on selvillä, heh.

Hankintoja on taas tehty, vaunut löytyi hieman ex tempore 50 eurolla. Ihan päteviltä vaikuttavat, säädöt on hiukan muoviset oloiset mutta muuten ihan jees. Jos nuo osoittautuvat huonoiksi niin seuraavaksi tietää sitten ehkä hiukan paremmin mitä hakee. :)

Sänkykin on löytynyt, kyseessä on ihan ikioma pinnasänkyni vuodelta -92 ;D Isäni tekemä eikä ole mennyt 21 vuodessa miksikään. No uuden maalin siihen saa laittaa, mutta muuten se on hyvänä säilynyt vaikka ei ole ollut edes lämpimissä tiloissa säilytettävänä.

Ja sellainenkin "hankinta" tuli vielä tehtyä että varasin ensi viikoksi yksityiselle ajan ultraan. Hiukan ehkä turhaa siinä mielessä, että kunnallinen ultra on tulossa vajaan kolmen viikon päästä, mutta toisaalta... Jos se ilmainen ultra menee taas saman kaavan mukaan, että muutama hassu minuutti katsotaan ja se on sitten siinä, niin olen kyllä todella pettynyt ja surullinen. Varsinkin fb:ssä on tullut tosi ihania ultrakokemuksia ja -kuulumisia ja sitä rakenneultraa on tosissaan alkanut odottaa. Se suhtautuminenkin meihin on ollut niin tympeää... Niinpä on ihanaa päästä supermukavalle yksityiselle katsomaan vauvaa oikein ajan kanssa, vaikka se sitten maksaakin suht paljon. Nähdään sitten varmaan sukupuolikin paremmin kun tällä yksityisellä on 4D-laitteisto. :)

Fritang 18+3
 
No niin, tää "alavatsasärky"onkin ehkä häpyluun liitoskipuja. Googletuksen perusteella vaikuttaisi osuvalta. Särkyä tuntuu istumasta ylös noustessa ja kävellessä eniten. Toiv. helpottaa, ettei pysyisi ihan tällaisena tai ainakaan pahensi pian.

Onko teillä, kellä edellisiä raskauksia, kokemuksia noista häpyluun liitoskivuista?

Ilokarpalo ja Pipana 20+4
 
Hankinnoista on ollut puhetta. Meidän on ollut tarkoitus tehdä vauvatarvike hankintoja vasta rakenneultran jälkeen tai myöhemmin. Ajeltiin loman kunniaksi Noormarkkuun Oran tehtaan myymälään ja törmättiin Ora Saaga- mallisiin vaunuihin, joihin olivat kokeilleet sisustaan uutta kuosia. Jotenkin ne vaunut sieltä matkaan lähtivät vaikka oli kyllä vakaa aikomus vaan käydä katsomassa tarjontaa :D . Tykkään tosi paljon vaunuista, niissä on ajateltu pienetkin yksityiskohdat loppuu asti ja henkilökohtaisesti tykkään myös siitä ajatuksesta, että ovat Suomessa tehty (runkoa lukuun ottamatta).
Toivotaan, ettei tehty turhaa hankintaa ja vaunut pääsevät syksyllä käyttöön :)

Syyskuu14 18+3
 
Tervehdys täältäkin! Ollaan oltu pääsiäinen reissussa ja puhelimella en jostain syystä pysty palstalle kirjoittamaan, joten kommentointi on jäänyt vaikka asiaa olisikin ollut :)

Ens alkuun eemiliah, hyvä että kaikki on kunnossa! Aika välinpitämätöntä kohtelua alkuun sait, vaikka kyllähän tuollaiset oireet pitäisi ottaa tosissaan. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, toivottavasti myös jatkossa!

Mulle ilmaantui pissatulehdus, ja tottakai pyhien aikaan :( Sain onneksi päivystyksestä reseptin ilman tutkimuksia, siellä oli melkoinen ruuhka joten varmaan ois saanu koko päivän odottaa jos olisivat halunneet ottaa näytteen. Oireet alkaa jo onneksi helpottaa, toivottavasti tämä menee nyt lääkkeillä ohi. Inhottava vaiva vain..

Supistuksista, huomasi teidän jonkun kirjoituksesta että minullahan taitaa olla niitä! :D Tai siis aina aamuisin kohtu on tosi kova, joskus myös yöllä. Huomasin sen esimmäisen kerran viime viikolla, en vain aluksi osannut ajatella että ne ovat supistelua. Päivällä noita ei minun mielestä ole ollut, eikä niihin liity kipua. Mistähän nuo öiset supistelut johtuu? Voiko johtua siitä, että unissani nukun välillä selällään tai jopa mahallaan. Ainakaan tuo mahallaan nukkuminen ei voi olla enää hyvä juttu, kohtu tulee jo kuitenkin selvästi ulospäin. En vain tiedä että miten sen estäis, ilmeisesti mun hyvät unenlahjat jättää epämukavuuden huomioimatta...

Hankinnoista, rupean varmaan miettimään niitä todenteolla kunhan päästää kotiin asumaan. Nyt kaikki aika ja energia menee siihen, että remontti saataisiin lopultakin hoidettua loppuun. Itse ei tehdä siellä juuri mitään, mutta työmiehiä saa paimentaa senkin edestä :mad: Parin viikon päästä pääsemme luultavasti muuttamaan mutta työtä riittää paljon varmaan kesäkuulle saakka, ja ennen kuin kaikki on edes suurin piirtein ok niin en pysty muuhun keskittymään. Työhän ei toki omakotitalossa lopu koskaan, mutta en kestä asua niin että listat puuttuu tai tavarat on pahvilaatikoissa. Ja pihakin pitäisi saada jotenkin kesäkuntoon. Kaikesta tästä huolimatta yritän olla stressaamatta, yleensä onnistun siinä aika hyvin vaikka tekemistä olisi kuinka. Nyt vaan on lähinnä kova hinku päästä sinne kotiin laittamaan paikkoja kuntoon!

Facesta vielä, kuten olen aikaisemminkin todennut, minäkään en ole sinne vaihtamassa. Luulen että Keltakukka on oikeassa, nyt vaan on vähän hiljaisempi vaihe menossa. Facessa tulee varmasti keskustelua enemmän, sillä sinne on helpompi kirjoittaa ohimennen kuulumisia ja kommentoida muiden juttuja, mutta itse en sellaista keskustelua kaipaa. Minulla ei ole sellaiseen aikaa ei jaksamista, tai edes mielenkiintoa :D

Oikein hyviä vointeja kaikille ja nauttikaa aurinkoisista päivistä kun sellaisia nyt on kerran meille suotu!

Hispula ja LL 18+0
 
Heissan taas. Nyt tajusin, että supisteluja mullakin erityisesti aamuisin herätessä, välillä keskellä päivää. Ei satu, mutta tuntuu hassulta, kun kohtu on ihan kova. :)

Tässä löytämäni asiallinen linkki aiheeseen liittyen kovettunut kohtu | Terve.fi Eli ilmeisesti vaarattomia ovat.

On muuten pitkästä aikaa mielialat olleet alhaalla ja itkettänyt mistä milloinkin. Onneksi häpyluukipu antoi myöden, että pääsin kävelylle. Raitis ilma ja kevyt kävely kaverin kanssa auttoi surkeaan oloon huomattavasti.

Ilokarpalo ja Pipana 20+5
 
Ape
Hei,

piti tulla kirjoittamaan -vihdoinkin-, kun vointi sen sallii.

Nyt on ollut todella kamalaa tämä odotus!

Viime viikolla minulla epäiltiin veritulppia molemmissa jaloissa, ja jouduin käymään keskussairaalassa monena päivänä. Tukoksia epäiltiin sen vuoksi, että minulla on nilkat todella turvonneet, ihan kuin niissä olisi molemmin puolin kananmunat. Veren hyytymisarvotkin ovat pilvissä. Jalat ultrattiin, eikä mitään onneksi löytynyt. Samalla sitten avauduin hengenahdistuksesta, hurjasta yskästä ja nuhasta. Keskussairaalalääkärin mukaan minulla oli pieniä flunssan oireita....noh.... Olin tätä seikkailua ennen käynyt jo 6 krt lääkärissä ed. oireiden takia.

Olin sairaalasta päästyäni niin huonossa kunnossa, etten jaksanut nousta kolmea rappusta huilaamatta. Tutisin, tärisin ja raahasin itseni työterveyteen (7.krt), ja lääkäri sanoi suoraan, ettei tiedä, mikä minulla on. Sain taas lähetteen sairaalaan. Nämä edelllisen päivän "pienet flunssan oireet" osoittautuivat kovaksi keuhkokuumeeksi ja jouduin neljäksi päiväksi sairaalaan. Tulehdusarvot huitelivat pitkälti yli 100, ja sain kaksi antibioottikuuria kestoltaan 10 päivää. Tuona aikana söin 80 antibioottia!

Nyt on kuuri syöty, mutta olen todella heikossa kunnossa ja sydän huolesta sekaisin, miten tämä seikkailu on vaikuttanut vauvaan. Olen nyt viikoilla 18+5. Niinpä kysynkin, onko teillä kenelläkään ollut keuhkokuumetta odotusaikana?


T: Jättimasuinen Ape
 
Ape: En ole itse sairastanut, mutta tiedän henkilön, joka sairasti keuhkokuumeen raskaana ollessaan. Jos oikein muistan vähän ennen puoltaväliä. Terveen vauvan sai yliajalla. Toipuminen vain vei todella pitkään, kun viehän se voimia enemmän, kun on raskaana. Tsemppiä paranemiseen! Otahan rauhallisesti.
 

Yhteistyössä