Syyskuun söpöläiset <3 - Syyskuussa ** MEIDÄN KUU**

Miinajohanna: ihana kertomus! Tyksissä näytetään osaavan ottaa synnyttäjä huomioon (tai ainakin teille osunut henkilökunta tosi ammattitaitoisen kuuloista. :)

Täällä vielä odotellaan, milloin pääsee työstämään pikkuista maailmaan. Itselle hassua kyllä alkanut tulla epäuskoinen olo tästä odottelusta. Tuntuu nyt siltä, että ei se varmaan sit tulekaan kun ei oo tähän mennessä tullut. Nihkeät yöt ja matelevat päivät vaan toistuu uudelleen ja uudelleen. Vähän niin kuin yks tuttu sanoi, että onko tää vähän kuin se "Päiväni murmelina" -leffa. Hyvä vertaus omalle ololle! :D Ja toki järjellä tiedän, että syntyy milloin vain seur.vkon kuluessa, ettei tarvi huolestua oonko ny menny sekaisin. ;)

Ilokarpalo ja Pipana 40+6
 
Hih, Päiväni murmelina- leffan fiilis kuulostaa oikein osuvalta :-D Ja mulla on kuitenkin vielä 3 viikkoa laskettuunaikaan....huoh! Onneksi huomenna se neuvolalääkäri, niin saa tietää mikä tilanne. Menkkamaiset kivut ainakin lisääntyneet paljon. Koko loppuaika on yhtä kipua :/

Kiitos Miinajohanna synnytyskertomuksesta ja onnittelut vauvan syntymän johdosta! Pääsispä itekin ennen loppukuuta synnyttämään. Mut taidanpa roikkua täällä vielä lokakuun puolella :-(

Joku muuten kyseli, että haluaako kukaan jatkaa kirjoittelua vielä vauva-arjen ohessa? Mun mielestä olis kyllä kiva! Tarvii sitä vertaistukea silloinkin.

SuSette ja POKS 37
 
Mun odotus loppuu tällä viikolla! Mieltä piristää jo tuokin tieto. Sain sairaalasta ohjeen että ellei ole 41+5 syntynyt niin aamulla soitto synnytyssaliin ja ollaan tervetulleita sinne! Mun kohdalla se on siis sunnuntai.
Toki toivon että vielä lähtee itsestään mut jotenkin kun on loputon odotus niin tietää päivän jolloin sitten ainakin päättyy!
Jaksamisia muillekin ja onnea vauvan saaneille!

Morel 41+0
 
Morel: joo takaraja ei onneksi siirry, vaikka päivät matelee. :) Jännän erilaiset käytännöt. Mulla tuo 41+5 on ens ma, ja täällä Hki:ssä mua neuvottiin varaamaan ed. arkipäivänä eli pe yliaikaiskontrolliaika maanantaille (jos ei vielä syntynyt). Silloin ma sitten tarkistetaan tilanne ja arvioidaan, tarviiko käynnistellä vai vieläkö odotellaan. Itse oon varautunut, että maks. reilu viikko jäljellä. Kyllä sekin vähän helpottaa, vaikka toisaalta tällä ololla en kyllä jaksa ajatella eteen päin kuin yhden päivän/yön kerrallaan.

Ilokarpalo ja Pipana 40+6
 
Viimeksi kun odotin oli sellainen yliaikaisultra. Olisikohan se ollut juuri näin 41+0. Silloin vaan käännytettiin kylmästi kotiin ja varattiin käynnistysaika 42+0. Muistan kun siitä jäi vähän paha mieli kun yritin kysyä käynnistystä aiemmin. No silloin ei tarvinnutkaan kun hän päätti syntyä päivää ennen :)
Jotenkin nyt tuntuu hyvältä ettei oo mitään "turhaa" kontrollia sinne. Nyt olen eri sairaanhoitopiirissä. Luulen kyllä että soittelen sinne vielä perjantaina ja vähän varmistelen että kannattaako ottaa sairaalakassit ja muut mukaan. Jos nyt vielä kahden päivän vuoksi (->42+0) laittavat kotiin niin kyllä suutun! Matkaakin on sairaalaan ja edellinen syntyi tosi nopeasti kun viimein supistelu alkoi.
 
Minnajohanna: Kiitos synnytystarinasta! Onpas ihana kuulla, että luomuna voi selvitä hengissä. ( tosin selvisimpä itsekin edellisellä kerralla) . Onnea nyytistä ja Onnea myös kaikille muillekin! :heart:

Mitäs Keltakukalle kuuluu?

Omaanapaa sen verran, että ei mitään ihmeitä. Ei tunnu siltä että lähtisin synnyttämään vielä piiiiitkään aikaaan... varmasti notkun vielä pitkälle lokakuuhun täällä :D Ei supistuksia ja olokin on huipussaan. Luulen että mun keho vähän stressaa kun doula ei ole vielä soittanut ja muitakin asioita on kesken. Oon yrittänyt parhaani mukaan rentoutua/ tehdä rentoutusharjoituksia.

Mitäs muille kuuluu?
 
Onnea vauvasta Miinajohanna :flower:

Tsemppiä ja onnea matkaan Crocus, odottelemme vauvauutisia :popcorn:

Täällä ei ihmeellistä, huomenna olisi se päivä kun ei ainakaan tapahdu mitään =). Verenpaineet olivat aamulla 102/66 ja nyt illalla 120/71, en tiedä onko sillä tällä kertaa merkitystä, mutta viimeksi oli kanssa illalla vähän koholla normaalista kun ne supistukset alkoivat yöllä. Mielenkiinnolla odotellaan yötä ja sitten taas aamulla petytään kun herätään :D Noooo on tässä aikaa vielä. Ruikuli on kans lentäny tänään pari kertaa.

RauRau ja pikku-ukko 39+6
 
Tsemppiä Crocus! Olen hengessä mukana, vaikken itse tällä menolla tositoimiin pääsekään pitkään aikaan. Jotenkin hassusti sama synnäri tuntuu yhdistävältä tekijältä... + radin kanssa taiteilu ja se, että useampi lapsi jo ennestään (tosin mulla "vain" kolme)... Mutta siis tsemppiä! Yritähän jännittämisestä huolimatta saada nukuttua. Saatko miehen tueksesi mukaan? Tai jonkun muun tukihenkilön? Pidän peukkuja!

Crispy ja vaavi 38+1
 
Onnea matkaan Crocukselle! :)

Ja miten Keltakukan projekti mahtaa sujua?

Täällä oli tänään neuvola eikä siellä mitään uutta auringon alla. Sain kyllä lähetteen veri- ja pissakokeisiin, kun välillä on kutkuttanut käsiä ja jalkoja ja pissa on kumman tummaa vaikka joisin kuinka. Neuvolantäti on ihana eikä ota turhia riskejä, siispä piipahdan labrassa piakkoin. Vauva majailee pää alaspäin, potkien oikeaa kylkeä ja selkä on siis vasempaa kylkeäni vasten. Ei ole edelleenkään missään kiinni vaan liikuskelee suht vapaasti. Sf-mitta 35cm joten selittänee hiukan kokoajan pahenevaa närästystä.

-Napsi 37+4-
 
Crocukselle toivon hyvää kokemusta!

Oli hieno täysikuu viime yönä. Ihailin sitä 04 aikaan ja leikin pitkästä aikaa järkkärikameralla. Sain lopulta hyvän kuvan. :) Jotain hyötyä yöheräämisistä!

Uusi rv jälleen - still going strong...

Ilokarpalo ja Pipana 40+0
 
Noniin! Pahoittelen, kun kesti näin kauan tulla kirjoittamaan, mutta olipa sellainen reissu, että oksat pois.

Pääasia kuitenkin, että ihana poika 3890g ja 54cm on syntynyt eilen 9.9.! Viikkoja tuli 41+2.

Pääsin auki , kuuteen senttiin asti, kunnes tulikin hätä ja vartin päästä poika oli syntynyt sektiolla. Kerron myöhemmin tarkemmin.
 
Iso sylillinen onnea Keltakukalle!!! Teillä on ollut siellä varsin jännittäviä hetkiä mukana, onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Tsemppiä toipumiseen ja kertoile kuulumisia sitten kun vointi antaa myöten :)

-Napsi 37+5-
 
Onnittelut Keltakukka! Onneksi kaikki lopulta hyvin.

Tänään oli se neuvolalääkäri ja p:n maku jäi suuhun siitä lääkäristä. Puhui kuin jollekin ekaa lasta odottavalle teiniäidille. Ihan ihme tyyppi!

No kaikki oli jees. Kohdunkaula lyhentynyt ja on nyt 1cm, pehmeä ja sormelle auki. Vauvan pää niin alhaalla kuin voi olla ja kiinnittynyt. Sf-mitta oli kasvanut, mutta paino tippunut kilon. Verenpaine jees ja pissa puhdas. Eipä tässä sitten muuta kuin odotellaan. Pikkuisen on verta tullut nyt lääkärin jälkeen. Tutkimus tuntui kyllä inhottavalta. Sen verran herkkänä on nyt kohdunsuu.... synnytystä odotellessa :/

Ihanan lämpimiä syyspäiviä ollut. Aamulla olin itkuinen ja ahdistunut, mutta kävelylenkki ulkona piristi kummasti...ja päiväunet :)

SuSette ja rv38
 
Onnea Keltakukka! :)

Susette: sun tilanne kuulostaa hyvältä, vaikka lääkärin suhtautuminen olikin noin tympee. Mullakin auttoi pieni kävely alakuloiseen ja tylsistyneeseen oloon tänään. (Vaikka siitä tulikin alavatsasärkyä näin jälkikäteen. :( )
 
Onnea Keltakukka! Täällä myös piinallinen odotus jatkuu. Päivisin osaan rentoutua, mutta yöllä tunkeutuu synnytys uniin (odotan, että yöllä alkaa tapahtua). Olo on suht tukala. Supistuksia ei periaatteessa ole (mitä nyt pari pientä tullut kävellessä), mutta muita kolotuksia löytyy. Kaverit ja sukulaiset kyselevät jatkuvasti, että joko tapahtuu. Pitäisiköhän laittaa faceen status, että mitään ei tapahdu kunnes toisin ilmoitetaan ;)

Sasse 40+2
 
Onnea Keltakukka! Kuulostaa siltä ettei kaikki mennyt ihan suunnitellusti mutta onneksi kaikki on hyvin :)

Kiitos Miiajohannalle synnytyskertomuksesta, ihana kuulla myös näistä positiivisista kokemuksista :)

Täälläkin on nautittu ihanasta syyspäivästä ja lämmöstä. Pitkät lenkit ei enää oikein onnistu, 45 min kohdalla alkaa olla niin kamala pissahätä että kipeää tekee, joten tein tänäänkin pari lyhyempää lenkkiä. Nyt on taas vähän tuntemuksia tuolla alhaalla, vähän myös supisteli. Sain lopultakin pestyä vauvan kaikki vaatteet ja laitettua sängyn valmiiksi. Huomenna on sitten hoitopöydän vuoro ja sairaalakassiakin voisi alkaa pakata... Mies alkaa olla malttamattomampi kuin minä, tänäänkin on kysynyt pariin kertaan että milloinhan se oikein syntyy? :) Sitten kun on sen aika... Toivottavasti se on pian!

Jaksamista kaikille oloihin,

Hispula ja LL 38+2
 
Sasse: mä laitoin rv 40+0 kohdalla fb-statukseen, että odottavan aika on pitkä ja kaino toive on, ettei jokainen kysele erikseen "joko, joko", ilmoitan kyllä kun on uutisia. :) On toiminut, ei ole tullut hirmusti uteluja sen jälkeen! Suosittelen.

Täällä alkaa mennä usko siihen, että tyyppi haluaa ylipäätään ulos mahasta. Vaikka eihän se ole yliaikainen vasta kun menee 14pv yli LA:n. Ja nyt on vasta 8pv.

Ilokarpalo ja Pipana 41+1
 
Taas kartalla! On täällä Lahessakin netti, mutta muuttotouhut ja muu sopeutuminen on vienyt aikaa kirjoittelulta. Onnea vauvan saaneille ja voimia kärvistelijöille!

Muutettiin tosiaan elokuun lopulla ja nyt alkaa olla kämppä asuttavassa kunnossa. Jossain vaiheessa tehdään sitten pintaremonttia, mut nyt oon tosi tyytyväinen että on katto pään päällä. Vauvanvaatteet on pesty, vauvansänky pedattu ja hoitopöytä on valmiudessa. Sairaalakassia aloin juuri haalia kasaan...

Tuntuu niin epätodelliselta että kohta meitä on neljä. Ajattelen, että vasta 40+ viikolla alkaa tapahtua. Mutta pianhan sekin koittaa, 10 päivän päästä. Siihen asti ajattelin nauttia uudesta ihanasta kodista ja sen rauhasta. Jos ja kun yöllä valvon, se johtuu vaan omista ongelmista - lonkkakivuista. Uus sänky ja hiljainen ympäristö ei ainakaan tule nyt unia sotkemaan! Ikävä lukea, että monilla on kipujen takia rikkonaisia öitä.

Oma vointi on siis ihan ok. Pystyn kävelemään pojan kanssa kerholle ja tekemään kotiaskareita. Trombosyytit on mulla alhaiset (97 kun pitäisi olla 150 tai yli) ja niitä seurataan. Kävin äitipolilla viime viikolla että saatiin seuranta sovittua täällä uudessa synnytyssairaalassa. Tuli niin helpottunut fiilis kun nyt tiedän, mistä ovesta menen synnyttämään :)

En tiedä, mitä (teko)pirteää tässä nyt toivottelis, mutta luulisin ymmärtäväni teidän kaikkien fiiliksiä :hug:!

Sinadrius ja mimmi 38+4
 
Sinadrius, onnea uuteen kotiin! Ja mukava kuulla että voit hyvin :) Itse olen samoissa ajatuksissa kanssasi, ajattelin nyt loppuodotusajan nauttia tästä "autuudesta". Mehän kyllä muutettiin remontin ja vuoden evakon jälkeen kotiin takaisin jo toukokuussa, mutta silloin iski totaalinen väsymys kaikkeen tekemiseen, ja päätimme että esim. heinäkuussa kun olemme lomalla, emme tee muuta kuin lomailemme. Eipä sillä että niillä helteillä olisi mitään jaksanutkaan. Mutta siis, vasta nyt viimeisen parin viikon aikana on tehty viimeisiä pieniä remppajuttuja loppuun, hankittu loput huonekalut ja purettu loput tavarat. Tekemistä edelleen olisi, mutta ei mitään häiritsevää, eli nyt voimme oikeasti nauttia kodista. Ja koti on kyllä maailman paras paikka :heart: Toivottavasti saamme pian sen uudenkin perheenjäsenen tänne siitä nauttimaan..

Vauvautuneet, jos vain jaksatte niin tulkaa ihmeessä kertomaan vauva-arjesta, siitä miten se on lähtenyt sujumaan ja mitä olette touhunneet! Ainakin minä näin ensikertalaisena lukisin mielellään erilaisia kokemuksia :) Onneksi lähipiirissä on pieniä vauvoja niin en ole ihan sormi suussa kaikkien asioiden kanssa, eli vertaistukea kyllä löytyy. Muutenkin olen kyllä yrittänyt tehdä niin, etten paljon tulevaa suunnittele, katsotaan millainen vauva sieltä tulee ja miten arki lähtee sujumaan. Sen takiahan sitä äitiyslomalla ollaan että voidaan keskittyä vauva-arkeen ja elää sen vauvan mukaisesti.
 
Keltakukalle onnea! Hurjalta kuulostaa hätäsektio, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Sinandriukselle onnea uuteen kotiin!

Ilokarpalolle tsemppiä, nyt se on enää päivistä kiinni, että saat vauvan syliin. Itsestä on tuntunut raskailta ne yli la:n menevät päivät, vaikka niihin kuinka henkisesti valmistautuu (mulla siis menneet kaikki yli tähän mennessä).

Mitähän Crocukselle kuuluu....?

Kiitos kaikille synnytystarinoitaan jakaneille, niitä on aina mielenkiintoista lukea.

Omaa napaa sen verran, että jonkinlaista ärtymystä on ollut ilmassa jo pidempään. Jostain syystä vain ärsyttää lähes kaikki. Lapset, puoliso, oma jonkinlainen saamattomuus. Tuhat hommaa tekemättä, mutta jotenkin tahti on niin hidastunut...

Hoksasin muuten tänään, että olen onnistunut kehittämään taas pikatorkkutoiminnon (5min sohvalla istuallaan, 5min kuopuksen päiväuninukutuksen yhteydessä yms.), yleensä tämä tulee jossain vaiheessa vauva-arkea, mutta ilmeisesti nyt olen jo tässä vaiheessa yhtä väsynyt... :-/

Menipäs vähän nurkumiseksi... Anteeksi. Aurinkoista syyspäivää! Ollaan taas kuulolla.

Crispy ja pikkuinen 38+3
 
Onnea niille, jotka ovat vauvan saaneet kainaloonsa!

Mulla nyt muuten ei oo mitenkään kovin kiire saada tota vauvaa ulos, mutta mun peräpukamat ovat muuttuneet tällä viikolla erittäin kivuliaiksi, ja niiden takia oonki tullu jo vähän kärsimättömäksi. Kävin ostaa voidetta niihin, joka tosiaan vähän auttaa tohon kipuun. Pitää huomenna valitella neuvolassa, ei oo mitään kovin pieniä palluroita... Että jippii! Ja valivali. :D

Kiva lukea teidän synnytyskertomuksia! Itellä vielä auki toiveet synnytyksen suhteen. Uskaltaisko kokeilla ilman noita puudutteita vai mitenkä tekis... Ehkä siinä tilanteessa osaa sit paremmin sanoa. Kun ei oo aikasempaa kokemusta synnyttämisestä niin on vähän hankala varautua koitokseen. En yhtään tiiä, miten kestän sit sitä kipua.

Eiköhän me kaikki vielä saada nää vauvat ulkomaailmaan! :D
 

Yhteistyössä