Syyskuun Söpöliinit 2012 *Helmikuussa*

Täällä on ollu ihan koko ajan sellainen olo,et tämä on poika. Tyttö vaihtoehto ei oo ees mielessä käyny. Hermot meinaa mennä tän "väkisin makaamisen" kanssa,kun ei mitään saa tehdä ja missään ei voi käydä. Perjantaina olis seuraava ultra ja tilannekatsaus.
 
Moi kaikille :)

Mulla piti olla tänään ultra, mutta lääkäri oli sairastunut ja ultra siirtyi perjantaille :( Tosi tylsää!!

Unista: Mä näin unta, että synnytin neloset :eek:, kaikki neljä oli poikia. Jotenkin uni on aika kuvaava, eli kun minulla on nyt kolme poikaa, niin olisiko tämä neljäskin poika. Oneksi kaikki eivät ole syntyneet samalla kerralla :D

Tukiverkosta: Meillä molempien vanhemmat asuu 450km päässä, mutta miehen vanhemmat ovat eläkkeellä ja tulevat kyllä Oulusta aina tänne Tampereelle, kun on tarve. Siskoni asuu muutaman kilometrin päässä, ja voi hoitaa jos jotain äkkinäistä tulee. Naapurissa asuu myös ihana perhe ja meillä toimii hyvin tällainen vuorotellen toiminta :) Olen kyllä todella iloinen omasta tukiverostamme.

Minusta tuntuu, että olenkohan raskaana ollenkaan, kun kaikki oireet ovat pois. No perjantaita ja ultraa odotellessa, ääniä kun eisaatu kuulumaan :(

Minttura 10+4
 
Olipas tullut taas monta sivua tekstiä sen jälkeen, kun oon viimeks kirjottanut :) Kaikki oon kyllä lukenut!

Oma olo on viikonlopun ollut suht ok, tai siis astetta parempi. Oksensin vaan pari kertaa, enkä ihan niin väsynyt ollut. Sain kyllä aamuisin nukuttua pitempään. Oltiin lauantaina lasten kanssa semmosessa 112 tapahtumassakin.

Tänään sitten oli aikainen aamu ja mulla kestää bussimatkat reilu 1h, piti ihan pidättämällä pidättää oksennusta ja perillä sitä sitten tulikin, niin, että kyyneleet valui poskille :x Huh huh! En kyllä edes ajatellut, että olisi vielä lopullisesti helpottanut.

kaktuspiikki kyseli työpaikoista, itse siis opiskelen, mutta meillä on aika paljon ihan 100% läsnäolopakkoa opinnoissa, joista ei siis saa olla pois, tai sitten ne joutuu ensi syksynä korvaamaan (no, multa se ei ehkä ensi syksynä onnistu, mutta sitten, kun joskus kouluun takaisin menen). Helpommin silti tietenkin pystyy pois olemaan, vaikka joutuukin osan korvaamaan ja tenttiä ajatellen harmittaa tietenkin, jos joutuu luennoilta olemaan pois. Tietää lisää itseopiskelua, mikä on vähän hankalaa lapsiperheessä... Jos ei yöllä halua lukea.

Ranskis, mäkään en ole ultrassa vielä käynyt, kun en varhaisultraan mene. Täytyy odotella kutsua nt-ultraan. Tulee varmaankin tällä viikolla...

Tukiverkoista, meillä asuu molemmat isovanhemmat tässä 5km säteellä ja heistä on kyllä ollut kivasti apua. Lapset ovat välillä omasta tahdostaan/isovanhempien pyynnöstä yökylässä, vaikkei ns. varsinaista tarvettakaan olisi. Varsinkin oman äitini kanssa olen tosi läheinen, hän tosi usein ostelee lapsille vaatteita, ulkovaatteetkin on tainnut kaikki hankkia :) Yksi kaveri, vanhemman lapsen kummitäti, on myös silloin tällöin lastenvahtina, samoin miehen sisko, mutta vain pyydettäessä (tuntuu, ettei muuten ole kauhean suurta halua nähdä veljenpoikia, mutta tosiaan toisinaan tulee lapsenvahdiksi, jos me pyydetään ja jos ei ole muita saatu. Välillä tuntuu tylsältä edes pyytää, kun tosiaan tuntuu, ettei muuten ole halua meidän lapsia nähdä...).

Miehen suhtautumisesta, mitähän siitä sanoisin :D Tämä kun on jo kolmas lapsi, niin vähän rutiinilla menee :D Heh. Toisinaan tuntuu, ettei ihan ymmärrä mun huonoa oloa ja väsymystä, tai tuntuu, ettei jotenkin uskoisi sitä. Ihan kun muuten vaan ja huvikseni vaan makoilisin :kieh: Ja sekin on ärsyttävää, ettei voi lähes koskaan oma-aloitteisesti, saatikä YKSIN, siivoilla (järjestelee kyllä tavaroita/laittaa astioita koneeseen jne. silloin tällöin)!! Eilen oli kyllä siivonnut, ihan imuroinut ja pessyt lattiat ja vessatkin :heart: En muista nyt, kuka se oli, joka kirjoitti, mutta meilläkin minä välillä vetoan raskauteeni, kun pyydän miestä esim. iltaisin laittamaan mulle leipää, kun en itse jaksa :D

Siinä nyt jotain, mitä muistin. Tarvis taas kohta syödä, mutta kun mitään ei tee mieli :headwall:

Salainen 9+1.
 
Te ootte ihanan aktiivisia, tosi kiva lueskella näitä juttuja. Täällä taustalla edelleen mennään, mutta päivittäin (ja monta kertaa) käyn kuitenkin lukemassa juttuja.

Mulla sattui viikonloppuna olemaan valkoiset alushousut ja lauantai-aamuna aamupissalla huomasin, että alushousuihin oli tullut ihan vähän punaruskeata. Sama kävi sunnuntaina. Onko tämä huolestuttavaa? Lueskelin eilen keskustelupalstoilta kauhujuttuja keskenmenoista ja tuulimunista ja alkoi jännittämään oma kohtalo. Mun piti soitella tänään neuvolaan kyselläkseni tästä, mutta töissä oli niin haipakkaa etten sitten pystynyt. Neuvola on vasta viikon päästä (ke) ja ultra vasta maaliskuun alussa.

Ollaan suunniteltu miehen kanssa Thaimaan reissua maaliskuussa. Lentoja tai hotellia ei ole vielä varattu, kun ajattelin kuitenkin jutella asiasta neuvolassa ja kysellä mitä mieltä siellä ollaan. Jotenkin pelottaa turistiripulit ym. Se aurinko ja lämpö tekis kyllä vaan niin hyvää...

Tilasin sen Moikka masutyyppi-kirjan, joka tuli tänään. Musta se oli tosi kiva :)

arttuliina ja pikkuherne 8+1
 
no oliha sitten viimesen päälle kökkö päivä! mitään ei jaksanu tehä kunnolla,paineen tuntu tuli alamahalle ja tonne alemmas,häpyhuuliin asti. nyt sitten vielä alko koskemaan päähän. eli ihan nappi maanantai!
onko teillä ollu tota paineen tunnetta nuinkin alhaalla kuin häpyhuulilla?!

kaktuspiikki ja tyyppi 9+1

sori omanapaisuus,nyt ei jaks keskittyä ja huolestuttaa tämä outo tunne! :ashamed:
 
Hei pitkästä aikaa! :wave:

Kamala väsy jatkuu, eikä ole tänne jaksanu mitään kirjotella. Täytyy vapaapäivänä oikein ottaa aikaa ja käydä sivut läpi :D

Mutta täytyi kuitenkin tulla ilmottamaan, että oltiin tänään alkuraskauden ultrassa. Näytöllä sykki pieni :heart: Ihanaa että mies pääsi mukaan,tuli todemmaksi tämä koko homma. Vkoja lääkärin mukaan 7+1, omien laskujen mukaan tänään olis ollu 7+3. Mutta joka tapauksessa kaikki oli hyvin ja saatiin ensimmäinen valokuva kotiin mukaan :heart:

SyyskuunOnni 7+1
 
Tukiverkosta: meillä on tosi hyvä tukiverkko onneksi, mummot ja ukit asuvat lähellä ja ovat aina valmiina auttamaan tarvittaessa.

Seuloista: Esikoista odottessani päätimme ensin, että käyn kaikki mahdolliset kokeet, koska miehen suvussa on kromosomijuttuja. Mutta kun rakenneultrassa oli kaikki hienosti, päätimme ettemme mene muihin kuin normaaliultriin. Rakenneultrahan ei kerro kromosomipoikkeavuusriskeistä, mutta ajattelin että tieto lisää tuskaa ja punktioissahan on se pieni keskenmenonriski. Ja jos jotain suurentunutta riskiä olisi löytynyt, en olisi voinut keskeyttää raskautta. Lääkäri totesi, että jos kromosomivikaa olisi sikiöllä ollut se olisi hyvin todennäköisesti tullut keskenmenolla pois varhaisessa vaiheessa. Jokainen tekee pariskuntana päätökset näissä asioissa tai äiti yksin jos on ainoa tulevan lapsen huoltaja. Esikoinen on täysin terve vesseli. Pikkukakkosen kohdalla toimimme samalla tavalla, jos rakenneultra on ok ja niinhän se täytyy uskoa, että kaikki on hyvin.

Töistä: Olen tehnyt sijaisuuksia ja minulla ei ole vakipaikkaa johon palata. Olen äärimmäisen onnellinen vauvan kanssa kotona, koska työni on todella stressaavaa ja olen ollut työelämässä kauan, on tämä aika lapsen/lasten kanssa todella tervetullutta ja haluan hoitaa lapset kotona kaksi-kolmivuotiaiksi. Tiukkaahan meillä tulee taloudellisesti olemaan, mutta jospa selviämme.

arttuliinalle: soittele neuvolaan niin saat ohjeita. Kyllä kaikki menee hyvin! Tiputteluvuotojahan voi tietääkseni olla alkuvaiheessa.

kaktuspiikille: on ollut paineen tunnetta melkein häpyhuulissa asti, ainakin tämän toisen tulokkaan kohdalla ja muistelen, että myös ekassa raskaudessa. Jos sinua huolestuttaa ja kipu kovenee niin kannattaahan se käydä tsekkauttamassa tilanne.

Ja ihanaa kun teistä monet ovat jo nähneet "pikkuravun" ja sykkeet :) onnea onnea!
 
Viimeksi muokattu:
Kaktuspiikille; mulla tuntui eilen ja edellisessä raskaudessa ja tässäkin on tuntunu aiemminkin, tuo paine häpyhuulissa. Eilen se tuli varmaan sen jälkeen kun olin istunut etukenossa tai jotain muuta. En enää muista niin pitkälle ;) Sellainen tunne, että ne olisi puutuneet!

Olen viettänyt tässä maanantaita ja vesirokon vikaa kotipäivää neidin kans. Torstaina tuli näpyt ja huomenna hoitoon. POxClin-aineella sai kutinan pois ja näpytkin hävisi aikasta näppärästi. Tuntuu niin hassulta olla kotona "sairaan terveen" lapsen kanssa. Hiihdettiin pari kilsaa tänään ja sellaista normaalipuuhastelua.

Neljä työpäivää olisi ja sitten hiihtolomalle Himoksen kupeeseen. Ja kaiketi anoppilaankin Itä-Suomeen. Laskettelemaan on pakko päästä, kun ensi talvesta ei sitten taas tiedä ;)

Nyt ei auta kuin jännätä ultraa Quitarin kanssa ;))

Misupai ja NiiloElsanen 10+3
 
Verenkierto voimistuu odotusaikana myös alapään alueella, tämän vuoksi voisin olettaa että paineentunne johtuu siitä.. Olen lueskellut että samasta syystä toiset kokevat "elämänsä voimakkaimmat" orgasmit juuri odotusaikana :) Eli no worries.

).( Eilen oli kyllä niin hohhoijaa.. pää kipeä, etova olo mutta ei pöntölle asti. Väsymys on kyllä lamauttavaa, loppuukohan tämä jossain vaiheessa? Ihan naurettavaa mennä kahdeksalta sänkyyn, ja nukkumasan kanssa juttelee kyllä välittömästi kun pää on tyynyssä. Nyt on konkretisoitunu myös vessahädät; ei tule vain pientä tunnetta että voisi käydä, vaan pissattaa aika kovastikin. Juon kyllä nesteitäkin melko paljon, mutta se ei tee poikkeusta raskautta aiempiin aikoihin.

Hyvää ja lämmintä ystävänpäivää kaikille kaksplussalaisille masuineen :heart:

Pp rv 9+1
 
Onnea SyyskuunOnni hyvistä ultrakuulumisista! :)

ON: Täällä oli tänäaamuna sitten se nt-ultra. Siellähän se pikkuinen kölli ja sydän sykki :heart: Oma veikkaus viikoista meni vähän pieleen. Itse ajattelin että tänään olisi 10+5, vauva vastasi kuitenkin viikkoja 11+3, ja koska heittoa neuvolan arvioon (11+5) oli vain 2 päivää, pysyy tuo neuvolan laskettu aika, eli se onkin sitten jo 30.8. :) Niskaturvotustakin oli vain 0.7 mm ja kaikki oli muutenkin normaalisti :) Oli ehkä paras ystävänpäivälahja ikinä :heart:

Tänään on sitten miehen vanhemmat tulossa illemalla käymään, niin josko sitä nyt jo uskaltaisi kertoa :) Omille vanhemmilleni kerrotaan sitten viikonloppuna, kun eivät sitä ennen pääse käymään.

äippä 11+5 (hui, kohta ensimmäinen kolmannes jo takana päin! )
 
  • Tykkää
Reactions: hawwe ja lintetsa
:flower::heart: Hyvää ysävänpäivää mammat ja pikkuiset :heart::flower:

Aamulla käyty "luovuttamas verta" sikiöseulontaa ja muita kokeita varten. Hyi yäk kun verikokeiden ottaminen on ällöttävää, varsinki kun ne liikuttelee sitä piikkiä :p

Voi eileen illalal taas selailin netissä kaikkea ihania vauvan tavaroita ja tekisi niin mieli jo tilata ja ostella, olen jo suunitellut makuuhuoneen järjesyksenkin sopivaksi. Mutta onko nyt liian aikaista??

Kakaa ja Toukka 10+5
 
se paineen tunne helpotti hivenen yön aikana,panikoin vissiin turhaan :ashamed:. tuntu vaan eilen ihan kun ois ollu keilapallo jalkojenvälissä! :D

Hyvää ystävänpäivää äipät ja masulaiset :heart:

kävin aamulla labrassa verikokeissa ja kiikutin varulta myös sen pissiputken että kahtoovat onko tulehusta. Kyllä tuli taas niin öklö olo siellä että huh huh! ikinä ei oo labrat ollu onkelma niin nyt tulee joka kerta karmee olo!
oli muutes sekin pissikokeen otto menny ihmeelliseksi,purkista putkiloon piti ite rämpiä! ei enää missään pakasterasiassa viijäkkään niitä! :D
Ylihuomenna ultraan,jippii!

kaktuspiikki ja tyyppi 9+2
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Hyvää ystävänpäivää tuleville syyskuisten äideille!



(ja näin kroonisesti väsyneenä voi vain haaveilla, että kahvi maistuisi... siksi tämä kuva tuntui sopivalta :) )


Krumeluu rv 10+4
 
Hyvää ystävänpäivää kaikki syyskuun odottajat! <3

Kävin eilen ultrassa neuvolassa, terveydenhoitaja siis ultras. Oli tosi kummallista, kun viikoiksi todettiin vain n. 7, kun kuukautisten mukaan mulla pitäis tänään olla jo 10+0. Ruskuaispussi siis löytyi ja sieltä kyllä sykekin.. Nt-ultra aika on varattu jo kahden viikon päähän, mut terkkari tuumas et menee siihen ja ne antaa sit uuden ajan jos ei vielä tarpeeks oo viikkoja tutkimusta ajatellen. Mutta todellakin kummastuttaa ja huolestuttaa, arvasin kyllä et raskaus ei vielä oo niin pitkällä kun kuukautisista on laskettu, mut epäilin vaan n. viikon heittoa. Nyt sit pitäisi vaan odotella.. Lääkäri varmasti osaa ultrailla tarkemmin.

Mutta paljon onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista, ihana niitä täältä lukea! <3 Eikä siis munkaan tilanteessa oo "periaattees" valittamista, löytyihän se syke sieltä sentään :)

Sophie_84 ja murusen viikot hakusessa
 
  • Tykkää
Reactions: hawwe
Täällä myös jatkuu etova olo.. Olimme viikonlopun yli minilomalla ja tuli nukuttua tosi paljon.

Lukailin tuossa läpi tekstejä ja joku kyseli varhaisultran KELA-korvauksesta. Sain itse sen käsityksen, että jos lääketieteellistä syytä ultralle ei ole niin silloin KELA ei korvaa mitään. Korjatkaa jos olen väärässä. Eli semmoisia nice-to-know ultrajuttuja ei korvattaisi ollenkaan. Kylläpä muuten vaihtelee hinnat! Minun varhaisultra maksoi 70€ sisältäen myös gynekologisen tutkimuksen...

Joku kyseli sairasloman pitämisestä. Meillä voi olla 3 päivää pois omalla ilmoituksella ja työterveydestä saa mielestäni helpohkosti sairaslomaa - eli ei tarvitse todistella olevansa sairaana vaan jos kokee olevansa kipeänä niin silloin saa sairaslomaa kyllä. Olen töissä isossa yhtiössä ja meillä on tosi vähän sairaspoissaoloja. Ihmiset kai viihtyvät työssään :) Joten noita sairaslomia ei ole tarvinnut työnantajan liikaa epäillä. Itse ajattelin kyllä surutta olla pois jos esim. selkä kipeytyy tms. (alaselkäni rasittuu helposti).

Minä lasken täällä kuukausia ja viikkoja äitiyslomaan :) Ajatelkaa, kesään on enää 3,5kk aikaa! Itse ajattelin pitää heinäkuun lomaa ja ehkä sitten aloittaa jo äitiysloman sairaslomalla jos tuntuu ettei selkä siedä istumista. Varsinainen äitiysloma alkaa elokuun puolivälin jälkeen :) Eli jos kaikki menee hyvin niin periaatteessa - periaatteessa töitä on enää 4,5kk tänä vuonna :) Itse aion pitää ainakin 2 vuoden mammaloman, joten...

Oikein lämmintä Ystävänpäivää kaikille!

Vanilla Whip (8+0) - meillä alkoihin sitten yhdeksäs viikko..
 
En ilmeisesti ole ainoa joka näin "ajoissa" laskee jo kuukausia äippälomaan! :D
Mulla on työsopimus heinäkuun loppuun jonka jälkeen oisin saanu vakkaripaikan,mutta nyt jää saamatta. :)
Heinäkuussa en varmaan hirveesti pysty pitämään lomia kun se on suosituin lomakuukausi ja vanhemmat hoitajat on varmaan jo lomansa varannu siihen,joten jos en oo saikulla niin töissä. Jossain vaiheessa kyllä pitäs pitää ylityöt ja lomapäivät pois.
Onnes parin viikon päästä talviloma viikko,saa vähä huilia!
toisaalta hullua vielä suunnitella äippälomaa kun muutenkin varovaisesti suhtautunu tähän raskauteen,ei ole vielä pahemmin uskaltanut iloita....
jospa torstain ultrassa kaikki olis hyvin! jokohan ne voi ottaa np-ultran? viikkoja ois sillon 9+4. ei varmaan ihan vielä..
4D-ultrakin kiinnostas mutta en mistään löydä paljo se maksaa terveystalolla?!

kaktuspiikki ja tyyppi (tai salamatkustaja salamanteri,miehen mielestä) 9+2
 
Viimeksi muokattu:
Nyt sitten retkahdin ja tänään olis tarkoitus töiden jälkeen mennä hakemaan hoitopöytää muutaman kilometrin päästä, ja huomenna saisin hakea vaunut/rattaat =) Vähän jännittää kieltämättä se että oonkohan mä ny liian ajoos kumminki liikkeellä, ja että toivottavasti ny kaikki menee hyvin loppuun asti! Mutta PAKKO oli varata tuotteet kun oli niin sika halvat itselläni tuo rahatilanne ei ole paras mahdollinen kun asuntolainakin painaa päälle... Mutta vaunutkin oli väriltään just sellaiset mistä itse tykkään hirveästi ja nekin yli halvat, säästin satoja tässäkin....

Kakaa ja toukka 10+5
 
Täällä on ihania runoja vauvasta muille kertomiseen, käykää ihmeessä katsomassa, itkin onnesta (oon ihan pönttö) joka runon kohdalla:Vauva tulossa - Parhaat tekstarit | Tekstiviestit/runot - Airteg.com

Tänään kerrotaan anopille ja apille.Ehkä myös isälleni:)

...vaikka toisaalta ois ois kiva nähdä ilmeetkin (asuvat eripuolilla suomea))mutta ehkä tämä on nyt meidän tapamme kertoa.

Pikku myy ja Ihanuus 8+5
 
Viimeksi muokattu:
Sophie Tikuttelitko ovista? Jos et niin ei ihme jos heittää; mulla on kans pitkä kierto ja kuukautisten mukaan olis viikkoja pari enemmän.

Voi voi voi lomaaaa tulis jo! Ajattelin pitää ensin heinäkuun alusta loman ja suoraan äitiyslomalle :heart:

Töissä on niin paha ja väsynyt olo että oli pakko käydä ostamassa 3 karkkipussia ja pullo fantaa.. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Sophie_84

Yhteistyössä