Syyskuun Söpöliinit 2012 *Huhtikuussa*

Moi!

Pakko oli kommentoida tuota kaste asiaa. :) Mekään ei miehen kanssa kuuluta kirkkoon ja syy siihen on vaan yksinkertasesti se ettei uskota mihinkään. Ollaan täysin ateisteja. Tästä kyllä saatu kuulla monet kerrat lapsen syntymän jälkeen ja eräät sukulaiset muistuttavat siitä vieläkin ja tuntuu että yhdelle isovanhemmalle kirkkoon kuulumaton lapsenlapsi on häpeä! Se on ollut todella inhottavaa, on monet itkut itketty sen takia. :(

Mutta siis varmasti ilman pappiakin saa oikein mukavat ja näyttävät juhlat lapselle jos haluaa. :) Mutta jokainen tehköön juuri niinkun itsestä tuntuu. :) Minä henkilökohtaisesti en pidä hirveän tärkeänä lapsen nimenantojuhlaa, tai siis mukavaa jos pienellä porukalla kahvit juodaan ja vietetään aikaa. :) Esikoisenkin kohdalla ilmoitettiin nimi jo heti syntymän jälkeen kaikille kun se jo tiedettiin. Sitten pidettiin pieni kahvitilaisuus isovanhempien luona n. 1,5kk syntymän jälkeen. Ja taisi ystävät tulla sitten kotiin myöhemmin. :) Mutta toiset isovanhemmat eivät päässeet käymään näissä "juhlissa" välimatkan takia. Eikä haitannut yhtään. Ilo oli ihan yhtä suuri silti. :)

Nii ja tänään poks 18+0! :heart:
 
Riikka90 tuo on jotenkin niin rasittavaa kun monet nostaa kauhean haloon siitä ettei kuulu kirkkoon :/ ja kurjaa tuo "tuntuu että yhdelle isovanhemmalle kirkkoon kuulumaton lapsenlapsi on häpeä!"
Itse kuulun toki kirkkoon mutta en niinkään usko siihen uskon ennemminkin kohtaloon =) en ole pitänyt niin tärkeänä sitä asiaa että kuuluakko siihen vai ei. Mies erosi kirkosta joskus parisen vuotta sitten.
Mutta siis kastejuhlat meillä pidetään ja perinteiset niin että pappi sanoo aamen jne.. mutta kotona juhlat pidetään en kirkkossa en viihdy hetkeäkään.

Kakaa ja Toukka 18+5
 
Tervetuloa uudet! :wave:

Danjuska: Uskon, että saan sektion. On sen verran painavat syyt ja haluan sen sterilisaationkin samalla. Meillä kun on lapsiluku sitten täynnä (3) ja ei seuraavalla lapsella olis enää edes elinmahdollisuuksia, kun nytkin joudutaan jo siirtämään verta suoraan kohtuun. Kohtalotoverinikin repesi toisessa synnytyksessä ja kolmas syntyi suunnitellulla sektiolla. =)

Kummiasiaa
. Meilläkin on mun keskimmäinen pikkusisko ja vanhempi pikkuveli eronneet kirkosta. Mulla on siis 3 pikkusiskoa ja 2 pikkuveljeä. 2 äidin puolelta ja 3 isän puolelta. Ei yhtään kokonaista. Pikkusiskoni on silti esikoisen kummi ja sai vielä silloin virallisen kummitodistuksenkin. Vanhempi pikkuveli taas sanoi, et vois tälle kolmannelle olla epävirallinen kummi, kun on eronnut pari vuotta sitten kirkosta. Nuoremmalle pikkuveljelle sanoin, ettei nyt mene eroamaan ennen kuin on ristiäiset pidetty ja virallisen kummitodistuksen saanut. Ajattelin hänet sylikummiksi. Kaverini miehensä kanssa tarjoutui kummeiksi. Hän on myös molempien tyttöjemme kummi ja hänellä on myös ennestään kummityttöjä. Heilläkin on kova yritys saada oma lapsi. Mietinkin mitenkähän se mahtaa vaikuttaa myöhemmin. Tämä kummiasia on kyllä hankala ja etenkin, jos valitseekin pariskunnan joka eroaa. Tämän vanhimman pikkusiskoni ex-mies on kerran käynyt meillä, viime joulun alla tuomassa itse joululahjan, kun oli täällä työmatkalla. On siis muistanut kyllä laittaa syntymäpäivänä ja jouluna rahaa tytön tilille, mutta ei edes korttia tai muuten juuri esikoisen elämässä ole mukana. Meille kummius ei tarvitse olla kristillistä kasvatusta, vaan osallistumista lapsen elämään. Antamalla aikaansa tälle. Kaverini onkin ollut esimerkillisin kummi ja eniten läsnä tyttöjemme elämässä. =) Mietin mahtaako tilanne muuttua, kun he saavat oman lapsen...

Yeppee ja Pikkuinen 20+1
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Oliviaa! On täällä muitakin, joilla LA elokuun lopussa, eli joukkoon vaan. Mullakin 28.8, piti olla syyskuun puolella, mutta siirrettiin ultrassa.

Kastamisesta se onkin kinkkinen asia, kaikki sukulaiset varmaan odottaa, että kastetaan ja äitini on tosi uskonnollinen, että sille olis varmaan iso järkytys, jos ei. Molemmat kuulutaan kirkkoon kyllä, mutta ei olla oikeestaan uskovaisia , ei vaan ole tullut erottuakaan kirkosta. Jotenkin hölmöltä tuntuis pappi kutsua, ja kaikkea, mutta toisaalta aikamoinen kuohunta saadaan aikaan, jos ei kasteta...

Guitar 20+6
 
Kirkkoon kuuluminen on estänyt omieni kohdalla koulussa elämänkatsomustiedon opiskelun uskonnon sijasta. Olisin ehdottomasti toivonut, että tämän asian olisi saanut valita. Kirkkoon kuulumme "perinteisistä" syistä, eli ollaan ajateltu, että lasten ei tarvitse erikseen sitten nähdä vaivaa, jos haluavat ikäluokkansa valtaosan mukaisesti mennä esim. rippikouluun. Tosin kaksi kolmesta oikeassa iässä olleesta siirsi rippikoulun myöhemmäksi, tosin myöhemmin ovat siihen päätyneet. Kun meillä tämä kasvuympäristö on vähemmän tunnustuksellinen minkään uskonnon suhteen, niin hassua oli, että esikoiseni oli suorastaan hurahtaa uskovaiseksi murkkuna. Liekö tässä ollut takana se kehitystehtävä, että pitää tehdä eri tavalla kuin vanhemmat tullakseen erilliseksi...
Kummiksi on meidän lähipiirissä kelvanneet kirkkoon kuulumattomatkin, saaneet jopa kummitodistuksenkin joltakin papilta. Toki joukossa on ollut myös kirkkoon kuuluvia. Riippuu papista paljon, miten hän asian ajattelee. Nimien kohdalla myös papilla on paljon valtaa: tyttäremme Aava nimeä (ennenkin se tuli muotiin...) pappi ei meinannut millään hyväksyä. Siskoni pojan Halti nimi meni läpi ihan kyseenalaistamatta.
Kivuista: Minullakin on ajoittain ihan kunnollista kipua alavatsassa, sellaista vihlontaa, vähän samanlaista kuin vaikka kierukkaa asennettaessa. En ole asian suhteen hötkyillyt, vaan ajatellut, että vauvan asento ja kohdun kasvaminen vaikuttaa jotenkin siihen. Lisäksi minusta vauva liikkuu tosi vähän. En muista aiemmissa raiskauksista tällaista olleen. Noita liikkeitä en kyllä muista edes tuon 8-vuotiaan odotuksesta, niin saati sitten noiden isojen. Toivottavasti sinulla Turcanen on kaikki hyvin - itseni olen leimannut vaan hysteeriseksi joka vihlaisun tarkkailijaksi. Samoin minulla on ollut kumma vaiva - kova pissahätä, mutta juuri mitään ei tule ulos. Tilanne voi kestää päiviä, ja sitten yht'äkkiä tilanne onkin useita päiviä ihan normaali. Mitään kipuja hommaan ei liity, joten ei liene mikään tulehduskaan. Pitää kysyä 8.5. rakenneultrassa, onko kaveri semmoisesta sijainnissa kohdussa, että aiheuttaa tämän vaivan. Tällaistakaan ei aiemmissa raskauksissa ole ollut.
 
Heips!

Kasteesta me molemmat kuulutaan kirkkoon,minä ehkä enemmänkin "periaatteesta",meinasin kyllä viime vuonna tosissani erotakkin,ajattelin ettei oikein ole mitään syytä kuulua siihen. Mies on meillä se "enempi uskovainen",vaikkei mitään kovin uskovaisia ollakkaan. Pari kertaa on kyllä tullu apua "siltä joltakin"pyydettyä,varsinkin nyt tälle pikkuselle että kaikki ois hyvin.
Eli siis kasteen tulee vauva saamaan,varmaa ei vielä pidetäänkö kotona vai semmosessa ihanassa kivikappelissa,missä meidät vihittiin. kahvit varmaan juodaan kotona,huikeita noi paikkojen vuokrat!
Miehen äiti ei kuulu kirkkoon,erosi siitä kirkollisveron takia,mutta kovasti rukoilee kuulema aina vauvan puolesta,aika ristiriitasta minusta... ;) välillä minua ihan ärsyttää kun se laittaa niitä,"kyllä jumala suojelee" tekstareita. :LOL: kerran sille sanoinkin että hyvimpä suojeli esikoistakin...
Minun vanhemmat,varsinkin äiti,on sitten sellasia perinteisiä ihmisiä,varmaan ois kauhuissaan jos ei pidettäs ristiäisiä!
Mutta siis kukin tyylillään ja tavallaan!

Kummit no ei olla vielä mietitty niitäkään,joskus ollu jotain puhetta ketä EI oteta jos vauva saadaan. :D Ainakin minun serkku tulee olemaan yks kummi,siitä piti tulla jo esikoiselle kummi ja onkin tavallaan,aina muistaa kuolinpäivänä.

(.) närästää,huimaa,aivan outo olo. :( verenpaineessa ei häikkää,joten oisko hemppa laskenu,söin pari maksamakkara ruisleipää varulta,varmaan närästys sitten siitä alko. oli ihan "oikeeta" ruisleipää,tosi tummaa vielä.
Lisäksi ihmetyttää tämä "vuoto" tai oikeestaan tiputtelu,en tiijä onko se sitten vetistä valkkaria,mutta haisee imelälle. yleensä pissillä käynnin jälkeen tiputtelee,mutta voi tulla muulloinkin. pikkuhousunsuojia joutuu käyttään kun ilkee se haju. : / jostakin luin että lapsivesi haisee imelälle,mutta ainakin viime ultrassa kohdunkaula oli kiinni,eikä mitään reikiä tai muuta selitystä tiputtelulle löytyny. Ei sitä paljon tule,mutta tuntuu kun pöksyt kastuu.
Huoli ei ole helpottanut tääläkään!

Tervetuloa uudet!! :wave:

Minä voisin kans ehkä myöhemmin miettiä sitä faceen liittymistä,toisaalta tääläkin on kiva kirjotella! on nuita muitakin pinoja mihin kirjottelen.

Kaktuspiikki 19+1
 
Paljon asiaa, mutta nyt en ehdi mitään kommentoida :ashamed:

Piti vaan kysellä onko muilla samaa vaivaa eli paineen tunne alapäässä?? Mulla on nyt ollu muutaman päivän paineen tunnetta ja tuntuu niinkuin pitäis kädellä painaa ettei tuntus niin ilkeelle..Pieniä vihlontoja on myös ollu alavatsalla, mutta ne nyt on varmaan tavallisia liitoskipuja tai kohdun kasvua..Pissi hätäkin tuntuu nopeasti eli kohtu taitaa vaan painaa niin alhaalla että tuntuu ilkeelle..Kai se sieltä aikanaan nousee ylemmäs vai nouseeko? Esikoisesta en tälläistä muista...
 
Mulla oli sitä paineen tunnetta paljonkin muutama viikko sitten,nytkin sillon tällön. neuvolassa sanovat että juuri se kohtu painaa kun kasvaa ja oli sillon vielä alhaalla. Nyt on noussu ylemmäs niin ei tunnu enää niin ilkeelle. Pissillä tosin saa ravata,painaa rakkoa niin hyvin.
Eli ihan normaalia,kuuluu asiaan! =)
 
Onko kellään ollut vielä liitoskipuja? Mulla on tänään tuntunut tosi ikävää vihlontaa vasemmalla puolella lantiossa, ihan kuin sukkapuikolla tökittäisiin. Edellisessä raskaudessa ei kai tällaista ollut. Soitan huomenna neuvolaan, jos tämä ei helpota.

pienisieni 18 +2
 
pienisieni: mulla on kans viimeaikoina ollut juurikin noita "sukkapuikko" vihlontoja :(

Kaktuspiikki: Hyvä kuulla,että vaiva "yleinen" eikä syytä huoleen..oon koittanu päivittäin jumppailla myös lantionpohjan lihaksia jotta pysyis kunnossa eikä tulis mitään ongelmia sitten synnytyksen jälkeen :)
 
Tervetuloa mukaan kirjoittelemaan Oliviaa ja Turcanen

Turcanen: Itse oli varsinkin kuopuksen kohdalla ihan hermoheikko joka ainoan kivun/tuntemuksen kanssa (johtunee osittain siitä, että sitä ennen oli kkm, josta kesti pitkään toipua.. )
Tottakai on hyvä kuunnella omaa kroppaansa, mutta tässä raskaudessa olen vain tyynesti hyväksynyt kaikki kipuilut ja vihlonnat.. kuuluvat osittain asiaa. Ja jos esikoista odotat niin onhan paikat timmmät ja niitten pitää antaa periksi enemmän, mitä esim. mulla kun 3. tulossa. Muistan kuinka kipeä olin esikoisen aikaan jossakin välissä.

Oliviaa:
Varmaan todella yksilöllistä, miten kukin voi noilla viikoilla. Itse oli edellisessä raskaudessa jo pelkästään jaloistani niin kipeä ja yöt niin huonoja, että en varmasti olisi jaksanut mitään reissutöitä. Sitä en tiedä, olisinko töissä pystynyt olemaan, koska olin tuolloin työttömänä. mutta nämä tosiaan niin yksilöllisiä juttuja ja aika vaikea varmaan mennä tuonne asti sanomaan mikä silloin on vointi.

Noista kivuista vielä sen verran, että tänään oli juurikin hyvä esimerkki miten auvan asentokin voi vaikuttaa. Yht´äkkiä tunsin ihan mieletöntä kipua ihan alavatsalla kun olin pitkällään.. Alamahalle ilmestyi ihan kivikova ja terävä kumpu :LOL: En tiedä mitä siellä oikein touhuttiin/missä asennossa, mutta kun yritin kyljelleni kääntyä niin kipu vaan yltyi. Omia aikojaan sitten muljahti parempaan asentoon. nytkin tuikkii koko ajan tuonne munasarjojen paikkeille.
Ja Biba: kyllä, paineen tunne on ollut aika sietämätön viime päivinä. Mitä raskaampaa on työ ja mitä enemmän nostelen laatikoita, sitä kipeämmän tuntuinen olen ja alaselkä ei myöskään tykkää yhtään.
 
Voi rakkaat kanssasisaret! Ette uskokkaan kuinka hyvältä tuntuu lukea muiden kommentteja omista raskauksistaan. Sitäkun pyörittää ajatuksia oman pään sisällä niin tuntuu että ne kasvaa niin isoihin säfääreihinkin että pää tuntuu hajoovan. Kiitokset "mukaan" ottamisesta, kyllä mieli keveni kummasti kun sain heti "kohtalotovereita"!! :) Nyt täytys jatkaa töitä ettei pomo pian tuu olan taakse "jäkättämään".. mie palailen illalla kerhoileen. Huomenna rakenneultra, JESSSS...:) jännittää..ois kiva tietää kumpaa pientä pipanaa sitä vartotaan mutta jos ei näy ni sittepähän on enempi mitä jännittää synnytyksessä :) Nyt ei oo onneksi tänään ollut (vielä ainakaan) kipuja, eilen illalla pikkukaveri selvästi mylläs masussa, tuntui selkesti muljahtelua ja yks oikein kova terävä potkasu, ja voi kun se tuntui hienolta, oma pieni rakas siellä ilmoittaa olemassa olostaan<3 Mutta joo, nyt on pakko jatkaa hommia. Mukavaa päivää kaikille!
 
Moikka :popcorn:
Pitkästä aikaa tänne kerkiän kirjoittelemaan. Meillä pakataan matkalaukkuja ja huomenna lähdetään ajelemaan kohti helsinkiä. Torstaina lennämme ulkomaille koko perhe viikoksi lomailemaan :saint:. Täällä supistuksia tullut kehiin ja pikkaisen tuo automatka huomenna pelottaa mutta hyvin se menee. Ette usko kuinka ihminen voi odottaa sitä, että viikkoon ei tarvitse tehdä ruokaa, eikä pestä pyykkiä. Meillä siis all inclusive reissu edessä. Lapset aivan innoissaan.

Täällä oli jotain keskustelua ollut vaunuista. Me meinataan ennakkotilata uudet emmaljunga city cross rattaat kunhan nyt se uusi kuvasto tulee. Vaunut saadaan sitten joskus syyskuun lopussa / lokakuun aikana. Huusin huuto.netistä 2010 ceroxit, jotka noudetaan huomenna. Ovat sitten varalla niin pitkään kun nuo uudet saadaan. Meillä kun ollaan kaikki tavarat jo hävitetty nuiden lastemme jäljiltä. Siksi ostin nuo ceroxit jo nyt kun meidän perheessä paljon lenkkeillään. Päästään nyt sitten koko perhe kesälläkin yhdessä lenkille kun ei tuo meidän neiti kohta 5-v jaksa vielä kovin pitkiä pyörälenkkejä tehdä. Nyt on rattaat sitten millä lenkkeillä :whistle:

Maha on täällä ISO |O. Katsoin kuvia turkin reissultamme missä odotin 16raskausviikolla tuota meidän kolmatta. Siinä on niin pieni ja siro maha. Nyt voin melkein valehtelematta sanoa, että mahaa on tuplaten samoilla viikoilla. Saa nyt nähdä kuinka iso se sitten loppuajasta on :LOL: Meillä ei siis raskaus jää huomaamatta enää edes tuntemattomilta. Olen rakenteeltani sangen pieni ja siro, eikä raskaus ole minulla tullut muuhun kuin palloksi tuohon vatsalleni... hyvä niin :heart:

Hyviä vointeja kaikille. Palataan toukokuussa jälleen asiaan :popcorn:

Viinika ja Onni :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Kiitos Danjuska kokemuksesta :)

Kivuista: Miullakin on ollut liitoskipuja. Viimeiset kolme päivää on lenkkeilykin ollut vähän tuskaista, mutta kun pysähtyy niin ei satu, liikkuessa sattuu. Mutta eikös se oo normaalia liitoskipujen kohdalla, että liike pahentaa? Miullakin tuntuu just semmoselta vihlomiselta, sukkapuikolla tai puukolla kääntämiseltä.

Millaisia harjoitussupistukset on?
 
Hei kaikille ja tervetuloa uusille!

Täälläkin on epäuskoinen olo - ellei sydänäänet olisi kuuluneet niin selvästi viime viikon nla-käynnillä, en kyllä uskoisi olevani raskaana ollenkaan.. Vatsa on edelleen kohtuullisen pieni (17+0) eikä liikkeitä ole vielä tuntunut, niitä odotan malttamattomana.

Kuinka moni on ajatellut ottavansa vauvavakuutuksen? Sehän on otettava 3kk ennen laskettua aikaa jos haluaa vakuutuksen syntymättömälle lapselle. Me ajattelimme ottaa vakuutuksen ja kilpailuttaa tässä hyvissä ajoin vakuutusyhtiöt. Äh mikä urakka sekin on, mutta ei auta..

Meilläkään ei ole hankittu vauvalle vielä mitään! Ihmeissäni lueskelin teidän muiden hankintoja.. olettepa te hyvissä ajoin liikkeellä :) Pitäisi varmaan oikeasti itsekin ryhdistäytyä ja hankkia nyt ainakin ne tarpeellisimmat.. Vaunuja käytiin kyllä katsomassa ja päädyttiin Emmljungan yhdistelmävaunuihin, jotka appivanhemmat sitten halusivat ostaa meille.

Jahas ja sitten alkoikin sataa räntää :/ se siitä keväästä... ;)

Vanilla Whip (17+0) ja "aamukammassa" piikkejä 44 :)
 
Ihanaa reissua teille viinika!
Mekin lähdetään ensi viikolla kaupunkilomalle britteihin to-ma.

Hankinnoista, jotenkin en uskalla sinne lähelle h-hetkeä odotella, jos vauva tuleekin hyvissä ajoin. Elokuisia välillä käyn kurkkimassa ja ensimmäinen on jo synnyttänyt (keskoset), ihan hurjaa. Ei meilläkään siis viel muuta ole kuin vaunut, ja vaunukoppa, sekä saatuja vaatteita, pikkuhiljaa. Ja nyt on viikot jo yli puolivälin :)

Mitä vakuutus korvaa? Täytyy miettiä sitä. Itsellä ollut vakuutukset monen monta vuotta, enkä kertaakaan ole mitään korvausta saanut/tarvinnut...

Supistuksista, niitä on, välillä niin usein, että täytyy varmaan neuvolaan soitella, onko normaalia. Tuntuu sellaiselta kiristävältä ja vähän inhottavalta, mutta ei satu. Kohtu menee ihan kivikovaksi joksikin aikaa, sen tuntee ihan kädelläkin vatsan päältä, kun on kovana pallona, ihan eri tuntuinen vatsa kuin normaalisti, ei siis jousta juuri yhtään.

Kipuja on alkanut olla myös, oletan liitoskivuiksi. Tossa nivusten kohdalla sellanen pistävä kipu.

Guitar 21+0
 
ooOO täälä on silmät ihan ristis ja pääs myörii aakkoset, plääh. sain tuossa ihanan mapitus tehtävän jota luulin aluksi ihan normaaliksi ja helpoksi mutta sitten kun menin mappeja hakemaan niitä olikin yksi huone täynnä ja kaikki oli erikseen aakkoistettu eli La, Le, Li..... Ma-Mu..jne.. siis voi jumpe teki mieli mennä lattialle nukkumaan kun näki arkiston plääääh.. Mutta selvisin wuhuuu =)

Mun on pakko nyt rehellisesti sanoa yks juttu mikä voi ehkä joidenkin korvaan kuulostaa "kauhealtakin" mutta siis eilen isosiskoni tuli tyttönsä kanssa meille (täyttää pian 6vuotta), siis vaikka likka on mun kummityttö ja ihana niin jotenkin vain ei nappaa ja oon aika hiljainen niiden seurassa ja omissa maailmoissa.. Siskoni on aika kovaääninen ihminen ja kova komentamaan joka asiassa ja likka sitten vastustaa ja tinttailee sen minkä kerkeää joten itselle tulee sellainen tunne että apua mihin mä oon ryhtynyt:eek: Mutta sitten kun Likka on meillä ilman äitiänsä niin tykkään siitä paljon enemmän =) likka muuttuu aivan erilaiseksi, ei mitään tinttailuja. yhdessä ne ovat kävelevä katastrofi... Mutta siis eilen oli taas niin kauhea tunne että apua mitä tässä on tullut tehtyä ja toivoin kokoajan mielessä että lähtisivät jo, tahdon olla rauhassa. :ashamed:

Tänään olisikin ehtoolla ensimmäinen perhevalmennus tunti :) menen sinne yksin kun se on vain äideille tarkoitettu fysioterapiatunti =) saa nährä näkyykö ketään tuttuja :p

Kakaa ja Toukka 18+6
 
voih,aika moni lähössä reissuun..! Me ei vielä olla päätetty sitä viikonlopun hotellireissua millon tehhään.katellaan sit rakenneuä:n onko innostusta lähtee.
Myökään ee olla mittään hankittu edelleenkään,joitakin vaatteita on jemmassa mitä kerkes esikoiselle hankkia.

liitoskivut millasia ne sitten on ja missä ne tuntuu? ee vissiin oo mulla ainakaan vielä ollu. supistuksia kylläkin,samantuntusia just kun guitarilla.
Nyt on alkanu tämä huimaus, toista päivää jo huimaa,ei taho piä pysyä mukana. verenpaine oli eilen 152/83,hivenen siis korkeella,mutta en usko että siitä johtuu se huimaus,ei oo ennenkään paineet huimannu,epäilen sitä hemppaa että se on laskenu. seuraava neuvola on vapun jälkeen,jos sinne asti pärjeis niin kahtoovat siellä sitten uuvestaan.

Hyvää reissua reissuun lähtijöille! :wave:

Kaktuspiikki ja tyyppi 19+3
 
Vanilla Whip: Tulin tuosta lapsivakuutuksesta kommentoimaan..
Esikoiselle oli tarkoitus ottaa se, mutta se sitten jotenkin vain jäi.. Näin jälkiviisaana voi todeta, että ois ollut tarpeen. Kuopukselle sitten otettiin ja hyvä niin.. Samanlaiset vaivat oli kuin veljellänsä ja lisäksi useita korvatulehduksia.
Meillä vakuutus siis korvasi kaikki rasvat mitä jouduttiin apteekista raahaamaan, antibiootit ja yksityisellä käynnit.. Muuhun ei oel taittu sitä onneksi tarvita. Apteekin maitojahan se ei käsittääkseni korvaa.. ei ainakaan kun kuopus oli vauva.

Molemmilla lapsilla siis ollut maito-, vilja- ja kananmunayliherkkyys. Lisäksi paha atooppinen iho. Onneksi on helpottanut aina siinä kahden ikävuoden tietämillä.
Esikoisen aikaan se oli rankkaa kun ei tiennyt oikein mistään mitään.. Tuntui vaan että pojalla ei ole kaikki hyvin. Neuvolasta mulle vaan sanottiin, että "asia on vaikea jos sen vaikeaksi tekee." Pitkään sain purnata että tehdään testit jne. Ja kun selvisi että kas kummaa, siellähän on vaikka mitä niin päästiin sitten myös ouluun ihopolille hoitamaan poitsun iho kuntoon.
Tytön kohdalla tämä ei tuntunut niin suurelta asialta kun tiesi mistä on kyse ja osasi luottaa itseensä.
Ja olen varautunut myös siihen, että tällä kolmannellakin on miltei taatusti samat vaivat kuin sisarillaankin.

Kakaa: Äitihän se on aina se, jolle purnataan vastaan ja jonka kieltoja ym. kyseenalaistetaan ;)
Meillä poika 6v ja osaa tingata ja jankata jostakin asiasta hyvinkin kauan.. Ja kun vieraita tulee niin toisinaan aloittaa semmoisen shown, että välillä pitää ihan suuttua ennen kuin rauhoittuu. Iloinenhan vain on kun vieraita käy, mutta ei tajua vielä että liika on liikaa.
Mutta la oltiin semmoisella virkistys reissulla koko perheen voimin ja en voi kun kehua omia tenavia :heart: Osasivat olla niiiin kiltisti, vaikka linja-autossa istumistakin oli 3h/suunta, piti odotella että päästään uimaan, syömään jne.. Mutta ainuttakaan kitinää ei kuulunut,mikä on minusta yllättävää, koska yleensä jommalla kummalla pinna tai kärsivällisyys loppuu pidemmillä reissuilla ;)

hankinnoista
: Ite olen ajatellut, että vaunut ostettaisiin sen jälkeen kun jään heinäkuun lopussa pois töistä, ellei nyt jostain satu netistä tarttumaan silmiin jotain kiinnostavaa. Enkä varmaan kaivele vaatteitakaan vielä vähään aikaan esille.. tosin piti vintillä käydä yhdesti fiilistelemässä ja ihailemassa lasten pieniä vaatteita :D
Meidän pinnasänky on lainassa, maduca myös, hoitoalusta jne.. Nekin jos sitten elokuun alussa kotiin saadaan, jos ei nyt oma olo tunnu kovin huolta ja vois olettaa, että synnytys käynnistyy aikaisemmin.
Poika kun syntyi viikoilla 41+1 ja tytär 40+2 jos en väärin muista.

Edelleen veto pois.. jatkuan niistämisen sijaan yskin viime yön. Aavistuksen oli tulehdusarvot laskeneet, mutta antoivat kuitenkin iltapäiväksi lääkärille ajan.

danjuska ja manna 19+6 :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Jospa taas vaihteeks vähän kirjottelis..

Vanilla whip mekään ei olla hankittu vielä mitään tälle tulevalle vauvalle. No, osaks senki takia et aika paljon löytyy jo valmiina. Sänky, vaunut,sitteri, turvakaukalo jo on. Vaatteet on sit ainoot mitä pitää hommata ja vamaan jotain pientä, pulloa, tuttia, rasvoja jne. Mut en siis oo muillekaan ostellu ku vasta varmaan joskus 25-30 viikon paikkeilla. En vaan oo viittiny ostaa niitä aikasemmin pölyttymään nurkkiin. Et ei mitään kiirettä vielä. Ja senkään takia en oo mitään halunnu ku eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Ens viikolla vasta rakenneultra ja sen jälkeen alan nauttia raskaudesta ja uskoa et meille vauva tulee JOS siellä on kaikki hyvin. Vielä on kovin epävarma olo... ja joo, voihan sitä toki sattua myöhemminki vaikka mitä mut en nyt haluu sellasia ajatella.

Kivuista ootte puhunu. Mulla ei oikeestaan muuta oo ku toi pirun iskias!! Alkuun se vaivas vaan sen jälkeen ku oli siivonnu mut nyt se on kyllä ihan joka päivänen seuralainen. Välillä vihlasee niin mojovasti ku kävelee. Ja se alkaa jo aamusta ja kestää koko päivän. Eilen oltiin aamupäivällä puistossa ja hyvä ku kotiin pääsin kävelee ku niin alko sattuu. Toivottavasti tää ei kestä koko raskautta. Tähän ku ei mun mielestä ees oo mitään mikä auttais. Jos joku tietää ni vinkkejä saa antaa!!

Kakaa mä muistan ku odotin esikoista reilu parikymppisenä ja mun piti sit yks päivä hoitaa mun veljenpoikaa.. Se oli kamalaa!! Mä ihan tosissani kans mietin sen jälkeen et ei hitto, mitä mä oon menny tekemään ku oon halunnu oman lapsen enkä jaksa edes päivää olla toisen lapsen kanssa. Mut se on sit niin eri asia ku se on oma. Joten et oo ainoo joka on kokenu noita fiiliksiä. Ja tunnustan, en vieläkään tykkää toisten lapsista. Tai tykkään joo, mut sillai vähän kerrallaan.. Ei oo omat todellakaan mitään enkeleitä mut mä en vaan oo sellanen ihminen et haluisin et jatkuvasti on lasten kavereita yökylässä tai pyöris jatkuvasti täs meiän nurkissa. Toivottavasti nyt ymmärsitte mitä tarkotin...

Kummit on kyllä niin vaikee miettiä et ketä pyytäis. Jotenki tuntuu et kaikki on jo käytetty!! Ei kyllä vielä aiotakaan pyytää ketään et rauhassa mietitään. Mä haluun kuitenki et se kummi on sellanen kenen kanssa me ollaan muutenki tekemisissä. Onhan noita kavereita mut en haluu sellasta pyytää ketä nähään tyyliin kerran vuodessa ohi mennen. Olis kiva et se kummi sit muistais et sillä on kummilapsiki ja kävis sitä kattomassa.
Niin ja me ollaan kastettu kaikki lapset. Kuulutaan kirkkoon mut ei olla mitään kirkossa kävijöitä tai mitään uskovaisia. Ei vaan oo tullu erottuukaan kirkosta. Mut on kastettuki vasta rippikoulun jälkeen, just ennen konfirmaatiota. Kuopuksen ristiäiset pidettiin seurakuntakeskuksessa. Se oli sellanen pieni paikka eikä maksanu mitään. Sinne sai viedät omat tarjottavatki. Oli tosi kiva ja varmaan siellä pidetään nytteki jos se vauva meille tulee..

Vauvavakuutusta ei oteta. Käytiin sitä joskus noitten isompien lasten aikana (ehkä esikoisen aikana) kyselemässä ja muistaakseni sen olis sillon saanu vaan ifiltä (oliks edes sen nimistä vakuutusyhtiötä??) ja meillä kun on vakuutukset ihan toisessa paikassa ni ei sit otettu. Ja muistaakseni se oli jotenki ihan hassuki. Siis ne korvattavuudet oli jotenki kummallisia. En nyt enää muista ku siitä on jo niin pitkä aika. Mutta kun ei olla otettu noille muillekaan ni ei nytkään. Sit ku vauva on syntyny ni mennään ottaa samat vakuutukset ku muillaki. On ne kyllä varmaan muuttunu tässä 13-vuoden aikana!

Nyt täytyy mennä syömään et saa taas kestoähkyn päälle :D

Mukavaa loppuviikkoa ja hyviä vointeja kaikille!

Aksuliina 18+6
 
Kummit on täällä jo valmiina. :D Mutta noh onkos se yllättävää, sillä tosiaan haluun tietää kaiken etukäteen koskien myös kummeja. ^^

Kerta me ei kuuluta kirkkoon niin otan sitten vain yhden ns. haltijakummin.
En näe tarvetta kahdelle, sillä ne ihmiset jotka kummiksi haluan ovat molemmat sellaisia, jotka ovat läheisiä elämässäni. :)

Jos tulee poika niin pyydän veljeä (kysyin joskus vuos sitten, tulisiko kummiksi niin tuumas vaa että "ehdottomasti!" : )). Hänellä on jo yksi kummilapsi, mutta on tyttö niin nyt sais sitten kummipojan - vaikkei sit virallisesti nii oiskaa mut silti.

Jos tulee tyttö niin pyydän yhtä läheistä ystävää. Nähdään 2-4krt/kk. Ainoo ystävä, jota näen niin usein. Oon tuntenut hänet jo 10-vuotta ja ollaan tosi läheisiä. Hän ei välttämättä haluu itse lapsia, mutta pitää lapsista. Hänelläkin on jo yksi kummilapsi, poika, mutta haluaisi kovasti kummitytön. :) Toisaalta myös hänen kaveri on raskaana ja ennen raskautta oli sanonut, että pyytää tämän ystävän kummiksi, mutta vielä ei oo kuulunu mitään ja synnyttää kesä-heinäkuu vaihteessa niin saa sit nährä... Et kiva jos niille tulee tyttö ja pyytää ystävääni kummiksi (mitä hän odottaa) niin innostuisiko sitten kahdesta tyttökummista. Noh kattoo ny.

Nyt tää ratkasee et selviääks se sukupuoli reilut 2vkon päästä.
Jos selvii nii sit heti kyl kysyn kummiks. :)
 
Heti alkuun kauhea avautiminen hetki sitte kilahdin totaalisesti kaverille kun kerroin hänelle että viime viikolla tuli kissanpentuja niin hän voivotteli että aijonko ikinä vähentää noita mun eläimiä,- sanoin sitten että ei noita eläimiä jää sen enempää kuin nytkään paitsi kaksi pupun pentua, ja että kaikki kissan pennut menee myyntiin. kaveri heti tokaasi että- MYYNTIIN? meinaaksä todellaki laittaa myyntiin maatiais kissa, yleensä ne vaan annetaan niin pääsee helpolla eroon.
Siis voi luoja jos olisin ollut kaverin kanssa kasvotusten niin olisin hypännyt kimppuun, sen verran nostatti tuo kommentti niska karvat pystyyn. Tottakai mä niistä pyydän hintaa ihan vain siksi että ne saa kunnon kodin eikä pääsy kesäkissaksi!!! ARG

Kummit meillä on jo valmiina mietitty ja pikkuveljeäni jo pyysin tuossa taannoin kummiksi ja hän lupautui ilomielin ja olikin aivan otettu =) Miehen sisko halutaan toiseksi kummiksi mutta vielä ei olla "saatu aikaiseksi" pyytää voisin kyllä ehdottaa miehelle jotta jos rakenneultran jälkeen mentäisiin käymään kylässä ja vielä kivempi olisi jotta jos saataisiin prinsessa uutisia (miehen sisko toivoo suuresti meille tyttöä kun itsellään on kolme poikaa) niin kertoa ne samalla =) Vähän kyllä pelottaa se miten sisko suhtautuu tuohon että olen pyytänyt pikkuveljen kummiksi enkä häntä.. vielä en ole tohtinut mitään sanoa.

Vauvavakuutusta en ole miettinyt ollenkaan joten en osaa yhtään vielä sanoa otetaanko sellainen vai ei jotenkin kyllä haluaisi vähän enemmän tietoa noista asioista niin tietää kannattaako sellainen...

(.) Mua on vaivannu jo kaks ja puoli vuotta ranne kipu ja ei ole mitään vikaa löydetty tai eipä sitä ole eres tutkittu kunnolla joskus on tehty hermorata tutkimus mutta siinä ei näkynyt mitään ja siitäkin on jo 2 vuotta ja joka kerta kun lääkärissä olen ollut niin on käsketty pitämään lastaa ja tulemaan myöhemmin uudestaan jos ei helpota ja viime vuonna minulle määrättiin verenohennus lääkkeitä mutta lopetin niiden syönnin kuurin loputtua ja tähän asti ei ole oireita ollut paitsi eilen illalla nukkumaan mennessä vaihdoin käden asentoa niin voi luoja kun rupesi särkemään totaalisesti ja niin kamalaa se kipu että teki mieli itkeä ja sitten tunsin kuinka päässä alkoi heittää vaikka makasin sängyllä niin silti olin pyörtyä, sain onneksi nukahdettua ja nyt ei ole mikään. :(

Kakaa ja Toukka 18+6
 
Hei kaikille!!

Huomasin että tämmönenkin ketju olisi, joten pääsiskö remmiin??

lemonade, 26v, LA 8.9, K-PKS

Lähinnä oon kirjoitellut tuolla esikoista haaveilevissa ja sitten sieltä 2010-2011 plussanneissa. Syksyllä 2009 jätin pillerit pois, kierrot meni päin prinkkalaa, ovista ei ollut, PCO todettiin jne. Viime keväänä kuitenkin luomuraskaus joka meni kesken.. Syksyllä päästiin jonottaan keinohedelmöitystä, mutta sokerilääkitys-kokeilun jälkeen onneks clomifenit toimi halutulla tavalla ja joulukuussa sitten tärppäsi :heart: Intopinkeenä nyt sitten odotellaan vaavia. Aluksi oli ahistavaa kun pelkäsin menetystä, mutta hyvin on mennyt. Alkuraskaudessa 5vkoa saikulla oksentamisen takia ja vielä myöhemmin viikko vatsakipujen vuoksi. Nyt mennyt kuitenkin hyvin kunhan on keventänyt hommia. Niin ja sairaanhoitaja olen siis :) Eilen siivousurakka oli rankka masulle, joten pakko keventää kotonakin hommia..harmi.. :saint: Liikkeitä on alkanut jo vähän tuntumaan, näin ainakin oletan. Iltaisin kun menee nukkumaan.

Kasteeseen pakko ottaa heti kantaa. Meillä se tilanne, että monta vuotta ollaan mietitty miks kuulutaan kirkkoon. Mutta ei uskallettu erota yleisen mielipiteen vuoksi. No reilu vuos sitten erottiin kirkosta ja nyt sitten panikoin kun kukaan sukulaisista ei sitä vielä tiedä..olis pitäny silloin vaan uskaltaa sanoa niin nyt ei tarvis enää miettiä..Taitaa olla kauhee isku isovanhemmille kun ei tuukkaan ristijäisiä..suvun ensimmäiset nimiäiset..saa nähä milloin tulee ensimmäinen puhe ristijäisistä ja joutuu korjaamaan..voi ei..alkoipa ahistamaan :x

Niin ja olen naimisissa ja ensimmäistä odotan siis :D Maanantaina 23.4 rakenneultra!!! Jännittää ihan sikana!!!

-lemonade & mangusti- 19+3
 
lemonade Tervetuloa joukkoon! :)
Ja kaikille muillekkin uusille, tervetuloa! ^^

Meillä sama homma, molempien puolelta ensimmäiset nimiäiset tulossa ja eniten pelkään isöäitini kantaa asiaan... Sanoo suoraan asiat, kuten miun suvussa on tapana sanoa. :D Mutta eihän siinä auta mikään muu, ku sanoo suorasti asiat miten on ja miks ja sit jos ei joku hyväksy asiaa niin voi voi... En näe mtn järkeä ristiäisissä, jossa pappi "siunaa" lapsen "pyhällä vedellä" ihan kuin lapsi, jota ei kasteta olisi huonompi alku, kun ei siunata pyhällä vedellä.. Sit ku oma isöäiti on sellanen perinne ihminen et soppa on valmis. :whistle: Ja sit on toi miehen äitikin, et joo-o saas nähä miten suhtautuvat. Sen näkee sitten. :D

Meille tuli muuten tänään kutsu perhevalmennukseen.
Kolme tapaamista 2h kerrallaan. Apua! Jänskättää. ^^
 

Yhteistyössä