Syyskuun Söpöliinit 2012 - MEIDÄN KUU!!

Tänään oli muutes neuvola ja siellä kaikki ok. Vauva rt ja terkkari ei ollu ihan varma onko kiinnittyny. Kyselin just tuosta jos vedet menee niin sanoi, että ambulanssilla sitten sairaalaan.
Sf mitta 33,5cm pissassa vähän leukkarit plussalla, vauvan sykkeet hyvät. Että odotus vaan jatkuu ja toivotaan, että enää ei tarviis ens perjantaina mennä ;)
 
Aika erilaisia ohjeita eri puolella siis tuosta vesien menosta jos ei oo kiinnittynyt. Jos se napanuora on sieltä ekana tulossa, niin kuinkakohan selvästi sen tunnustelemalla tuntee näin maallikkona.
Ihan kiva että vauvoja tulee, mutta jotenkin itse on niin orientoitunut vielä kärsimään tästä raskaudesta, että on tosi mukava lukea muitten vielä yhtenä kappaleena olevien juttuja. Huomenna numero 4:lla on lauantaikoulupäivä, ja sinne pitää raahautua mahoineen tekemään jotain koko perheen riemukasta toimintaa. Ei ole kyllä yhtään semmoinen olo, että jaksais touhuta ylimääräisiä - mutta jospa se sitten edistäisi synnytyksen käynnistymistä osaltaan. Tuntuu ihan mahdottomalta sietää tätä "tilaa" vielä maksimissaan melkein 3 viikkoa: Katselin just kalenterista, että täähän saattaa syntyä lokakuussa - yliaikaiskontrolli tarvittaessa on 41+5, eli 1.10.
 
Mulle kyllä sanottiin, että muuten voi odotella, mutta kun aikaisemmat käynnistyneet kalvojen puhkaisun jälkeen nopeaan ja meillä oli kotiin pitkä matka, niin päädyin menemään hetimiten.

Meidän pikkupoika ei tee muuta kuin syö. Varsinkin öisin :) Käytännössä puolet vuorokaudesta menee tissi suussa oleiluun. Täysin erilainen vauva kuin aikaisemmat, jotenkin kovin valmis (vaikkei edellinenkään poika ollut mikää kukkakeppi). En muistanutkaan, mitä kaikkea vauva tuo mukanaan, koti näyttää todellakin vauvaperheen kodilta (vaikka mies siivoaakin, kun itse istun tissi vauvan suussa) ja pyykkiä syntyy, mutta nämä asiat ei todellakaan haittaa, kun tunnen suurta kiitollisuutta neljästä ihanasta terveestä lapsesta. On tämä kyllä ihanaa aikaa :heart:
 
hei

liitympä minäkin vielä teidän porukkaan. aktiivisesti olen syyskuisia seurannut, mut taustaillut tuon pikku riiviön vuoksi. eli laskettuaika olisi 26.9.

nyt odotellaan kovasti keskiviikkoa, kun 2 viikkoa sitten ylimääräisessä ultrassa huomattiin istukan virtaus korkeaksi. onko muilla ollut? myös pissassa ollut protenia 1-2 +. verenpaineet on koko ajan normit. viime viikon ultrassa edelleen oli virtaus korkea. ja lääkäri päätti vielä antaa ajan viikon päähän kontrolliin. ilmeisesti sitten käynnistävät, jos ei ole sitä ennen syntynyt.
paikat kuitenkin olivat jo kypsät. eli 1,5-1 kanavaa jäljellä ja reilulle sormelle auki joka ärsytyksessä venyi. vauvan pää tosi alhaalla. tuumasi että kalvojen puhkaisulla saisi synnytyksen käyntiin. joka päivä supistelee.

vesien menosta minua aina neuvottu, että jos pää ei ole kiinnittynyt niin ambulanssi on oikea peli millä mennään.

kumiankka: ollaan vissiin ennenkin kirjoiteltu samassa ryhmässä =)
 
Huomenta.

Vauva tässä olkapäällä, ni pikaseen vaan kiitos Villaruusu <3 Ja kiva muutenkin kuulla, et juttuja luetaan. Itse siis myös niin teen aina mahdollisuuksien mukaan, mutta kirjottaminen on tällä hetkellä usein jopa mahdotonta. Toivon et pystyn kans aktivoituun enemmän kuhan saadaan nää arjen rutiinit toimiin =)

Vielä tsempitykset kaikille loppurutistukseen!

ps. Tasan 8v. sitten musta tuli eka kerran äiti klo.04.44 <3 ja nyt tuo on jo niin iso tyttö, mihen nää vuodet katoo?
 
Meille syntyi poika 12.9. rv 37+6, 3280g ja 48 cm. Synnytys oli aika raju ja vuhdikas, mutta meni muuten erittäin hyvin. Nyt sitten ollaan kotona ja ihastellaan uutta perheenjäsentä. Päivät täyttyy syömisestä ja nukkumisesta. :)

Hyvin onnellinen Billabee ja poika 3vrk
 
  • Tykkää
Reactions: kaktuspiikki
Tulin pitkästä aikaa kuikkimaan, et mitä täällä tapahtuu.
Meillä sit kävi niin, et 14 viikon vuodelevon jälkeen pieni ei sit suostunutkaan poistumaan kun lupa liikkua normaalisti taas 36 viikon täytyttyä tuli. Olin muutamana päivänä töissä ja istuskelin rekan kyydissä päiväkausia- könysin jopa itse sinne kyytiin, tosin mies hieman peffasta työnti apuna..
No sitten 38+6 aamulla 8.00 alkoi tapahtua,(mies tietenkin työajussa toisella puolella suomea..) kun tuntui sisälläni sellainen poksaus, vedet meni ja samantien alkoi supistukset 2 min välein.. Ambulanssi saapui 40min tilaamisen jälkeen ja olin PIKKUISEN KIPEÄ!! Siitä sitten pillit päällä kohti sairaalaa(matkaa reilu 100km) Hoitaja kellottaa suppareita ja hieroo selkää(minä laattaan koko ajan) Supistukset sen ku tihenee koko ajan. Toinen ambulanssi lähtee vastaan kätiön kanssa. Noin puoli välissä kohdataan ja kätilö tulee kyytiin, tutkii minut ja sanoo ,et olen 3cm auki ja ei kiirettä. Sairaalassa olimme Kymmenen jälkeen ja laittoivat minut käyrille makaamaan- sen jälkeen sit kysellään anestesialääkäriä paikalle. Puolituntia menee, kätilö tutkii ja sanoo 6cm auki- lääkäri ei jouda heti paikalle.. En saanut edes ilokaasua, kun laattasin edelleen koko ajan. Taas tovi kärvistellään ja tuska senku yltyy. (Mies etelästä kaahaa talla pohjassa, et ehtisi paikalle- kätilö sille soittaa ja sanoo, et tulee niin vauhdilla,et et varmaan kerkee paikalle) Taas tutkitaan OHO oletkin 9cm auki ja mitään kivunlievityksiä ei enää ehditä antaa.. Sain luvan alkaa ponnistella 12 jälkeen (12.53 ryntää rakas mieheni synnytyssaliin) ja 12.58 syntyi lopultakin meidän vuosikausia yrityksessä ollut pieni POIKAMME 3520g ja 50cm Pipa 34cm!! syntymäpäivä siis 31.8 Siinä sitten hetki ihmetellään toisiamme ja on niin ihanan rauhallista, kunnes.. Kätilö painasee kohtuani ja saa 2 litraa verta päällensä- sitten alkaa tapahtua. Kuuluu huuto, et istukka vuotaa ja sali onki yhtäkkiä täynnä väkeä. Joudutaan nukutuksessa lopulta irrottamaan ja menetin verta 3,5 litraa.
Pieni joutui keskolaan pariksi päiväksi, kohonneen crp:n takia. Osastolle saavuttuaan kohosi bilirubiini ja toinen joutui vielä 3 vuorokaudeksi sinivaloon. Viikko sairaalassa vierähti ja eilen tuo rakas pieni mies täytti jo 2 viikkoa.
Että ihan elokuvatyyliin sitten tuo poikanen päätti itsensä ulostaa..

imetyshän ei ole meillä lähtenyt sujumaan millään lailla. Pieni oppi sairaalassa ollessa niin hyvin pullolle, et raivoaa vaan tissillä tai sit se nukahtaa heti, sitten vielä itellä hormonit niin jyllää, et on tosi paha mieli,kun ei saa/osaa toista syöttää “oikein”. Imetysohjausta ei saatu oikeestaan minkäänlaista ja tässä ollaankin nyt menty tää pariviikkoa siten,et pumppaan toiselle sen maidon, mitä hän syö. Olen jo kahden vaiheilla,et siirrynkö suosiolla korvikkeeseen, kun olen jo itseni niin hyväksi tämän imetyksen takia saanut stressattua..

Tsemppiä kaikille jotka vielä oottaa nyyttiänsä!

Tillu&Hippu 15vrk :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea Billabee ja Tillu79!

Tillu79n synnytys kuulostaa hurjalta, aikamoinen synnytys! Kurjaa että oli vaikeuksia saada lääkäriä paikalle ja imetysohjaus ollut olematonta - ite menen samaan sairaalaan pian synnyttää... Siellä on kuulemma ollut tavallista enemmän synnyttäjiä nyt syyskuussa. Ehkä voisit saada imetystukihenkilön yhteystiedot neuvolasta, nehän tulee vaikka kotiin neuvomaan. Luulisin että imetys on mahdollista saada vielä onnistumaan, jos vain jaksat/haluat yrittää.

Nyt tää lähtee ostoksille, toivottavasti kipeitä supistuksia alkais taas tulla!

pienisieni 40+0
 
Nyt kerkiän minäki tulla kirjottelee synnytyskertomusta :) Yritän olla kirjottamatta liian pitkää.. Mulle ensisynnyttäjälle synnytys oli tosi positiivinen kokemus! :)

Perjantai-iltana kello 23 supistukset alko yhtäkkiä ja oli tosi napakoita ja tuli n. 5min välein. Ei tarvinu enää miettiä että onko tää nyt sitä ittiään vai harjotellaanko taas. Kellottelin niitä sitten kolmen tunnin ajan ja yhtäkkiä alko tuntumaan etten kestä enää ja menin suihkuun. Kipu vaan paheni mutta ajattelin että sen kuuluis tuntua vielä pahemmalta, kestin kun oli pakko vaan kestää.. Suihkun jälkeen alitajunnassa tajusin että niitä tulee jo kolmen minuutin välein ja kestää minuutin, mutta kielsin vielä mielessä että ei oo kiire ja piti koittaa olla mahdollisimman kauan kotona, oli supistellu vasta kolme tuntia. Kuitenkin herätin miehen ja kysyin voiko se lähtä mun kaa kävelylle jos se vaikka helpottais. Mies puki hitaasti ja minä rupesin jo tiuskimaan että pistä ny vauhtia ku sattuu.. Ovella tuli niin kipeä supistus että oli pakko kyykistyä lattialle ja heijata ittiä niin kauan että se loppuu. Päätettiin ottaa sairaalakassi mukaan ja lähtä näytille. Autossa vielä harmittelin että kun olin ajatellu olla kauemmin kotona ja nyt hävettää mennä näin aikasin jos ne pian käännyttää takas oottelemaan..

Sairaalan käytävä tuntu loputtomalta kun vähä väliä piti pysähtyä supistuksen takia. Itkua alko jo pukkaan ku ei helpottanu millään. Kätilö otti meijät vastaan eikä sillä ollu kiirettä tutkia kun veet ei ollu menny. Kun se sitten tutki (en meinannu malttaa pysyä paikoillaan kun sattu) niin olin 6cm auki! Siitä lähtien aika meni niin nopeaa etten pysyny enää perässä. Kävelin omin jaloin saliin johon tuli sitten mun kätilö ja kyseli kivun asteita nollasta kymppiin. Kymppi, todellaki. Vaikeroin lattianrajassa ja kätilö sitte komensi mut sängylle että voi tutkia tilanteen ja miettiä puudutusta. Tutkittuaan haki lääkärin paikalle joka tuli laittaan spinaalipuudutuksen kun muuta ei enää keretty antaa, olin 8cm auki. Ilokaasua koitin vedellä mutta meni niin päähän että inhotti niin annoin sen olla. Spinaalipuudutus vaikutti heti ja aivan ihana olo tuli kun ei tuntunu enää kipua. Makoilin siinä tunnin ja yhtäkkiä alko tuntuu hirveää paineen tunnetta takapuolessa aina kun supistuskäyrä nousi.. Sitte huomasin että mun kroppa alko väkisin ponnistaa ja soitin kätilön paikalle. Se tutki tilanteen ja totes että nyt ruvetaan harjotteleen ponnistamista, oot täysin auki.

Naureskelin vaan että elä nyt vielä kun tää on kestäny vasta vähä yli neljä tuntia, että eikö ensisynnyttäjillä pitäny kestää kauan.. Kätilö vaan tuumas että poikkeus vahvistaa säännön ja nyt rupeat ponnisteleen. Kohta sitten sano että pää jo näkyy. Eka kysymys multa: onko sillä hiuksia? miestä nauratti ja kätilö vaan että no kyllä tuola vähän hiuksia näkyy mutta ei hirveen tummaa kuitenkaan. Puoli tuntia ponnisteltiin ja yhtäkkiä vauvan sydänäänet laski alas aina ponnistuksen aikana. Kätilö epäili että napanuora ois kaulan ympärillä ja käski lääkärin paikalle. Yhtäkkiä paikalla oli neljä naista ja kuulin joka ikisen sana minkä ne yritti hiljaa supattaa. Vauva on avosuutarjonnassa. Imukuppisynnytys. Episiotomia. Ei ei ei, ei tän näin pitäny mennä!!

Niin se kuitenkin meni. En onneks tuntenu yhtään mitään muuta ku hirvittävän paineentunteen ja tarpeen ponnistaa. Voimia onneksi riitti. Ponnistusvaihe kesti 45min.

Oli aivan uskomaton tunne kun vauva nostettiin mun rinnalle kaavun alle. En voinu tajuta koko asiaa. Ei voinu sanoa että kipu katos heti, kun mitään kipua en ollu tuntenu. Koko synnytys kesti vain 6 tuntia. Pääsin tosi helpolla ja sanoinki että voisin mennä synnyttää uuelleenki jos vaan jälkeepäin ei ois ollu niin kipeä. Jälkisupistukset oli melkeen yhtä kipeät ku synnytyssupistukset ja niitä tuli aina kun vauva vaan edes hipas tissiä..

Poika siis synty 40+4. Mitat oli 3260g ja 51cm. Päänympärys 33,5cm. Ja vauva tottakai maailman suloisin ja rakastuin siihen ihan heti :heart: on ollu niin kiltti vauva vielä kaiken lisäks että ei oo tosikaan :) Oon niin tyytyväinen koko kokemukseen!

Nyt poika vaatii ruokaa.. Tsemppiä kaikille mahojen kans kulkeville ja onnea ja ihanaa vauva-arkea jo vauvan saaneille!

Keesha ja poju 1vk. <3
 
Tillu, oon mukana tutkimuksessa, jossa tutkitaan musiikin vaikutusta synnytyspelkoon. Tutkimuslääkäri kertoi, että oli aiemmin tutkinut musiikin vaikutusta keskosten imemiseen. Siinä oli saatu hyviä tuloksia.
Kun vauva oli imenyt "oikein", sille oli soitettu musiikkia, jolloin vauvat olivat oppineet nopeasti oikean tekniikan. En tiedä miten tuo on teknisesti toteutettu, mutta varmaan kokeilemisen arvoinen juttu kuitenkin.

Jos se imetys ei sitten onnistu kuitenkaan, niin turhaan olet harmissasi siitä - se ei ole mikään "hyvän äidin mittari", vaikka nykyisin kohtuuttoman paljon korostetaankin imetyksen merkitystä. Onhan totta, että lapsi saa vasta-aineita ja äidinmaito on parasta ravintoa ihmislapselle, mutta samat aineet se saa myös pullosta/lusikalla ruokittaessa äidinmaidolla.
Kiintymyssuhde varmasti muodostuu hyväksi, vaikkei sitä tissiä imeskelisikään - lähellä ja vuorovaikutuksessa voi olla muutenkin.
Itse olen imettänyt lapsiani 2-7 kuukautta, enkä ole huomannut kenelläkään mitään ihmeempiä "traumoja". Itseasiassa se eniten tissiä saanut on ehkä kaikkein "epävakain".: /

Tuo nr. 2:n 2kk:n imetys harmitti aikoinaan, mutta maidon tulo vain loppui, kun oli sen verran vaativa neito. Karjui kurkku suorana ekat 10kk, mitä nyt välillä nukahti vartiksi huutonsa lomassa... Imi myöskin erittäin huonosti ja sai lisämaitoa korvikkeen muodossa. En muista mitään noista ajoista, kun olin niin lopussa! Oli aistiyliherkkä kehonhahmotusongelmainen autismikirjon lapsi, kun kolmevuotiaana alettiin tutkia. Neuvolan tuki oli tuolloin sellaista, että "toiset lapset itkevät enemmän kuin toiset" ja mitään havaintojani ei uskottu (esim. havaitsin jo parin kuukauden iässä lihastonuksen olevan erilainen toisella puolella kehoa, mutta tämänkin fysioterapeutti totesi "luotettavasti" kolmevuotiaana. Olisipa siihenkin saanut kuntoutusta jo vauvana, mutta kun ei ollut neuvolan tädin mielestä mitään vikaa!). Vieläkin oon "katkera" ja ihmettelen että selvisin tuosta vauva-ajasta järjissäni!
Hänen ollessaan 8-vuotias sain ekan suukon ja 13-vuotiaana lapsi tuli ekan kerran kainaloon, mitkä olivat suuria "voittoja"! No, nyt neiti on 18 ja pärjäilee aika hienosti, opiskelee kokiksi hyvällä menestyksellä.
Ehkä se, ettei mitään apua mistään tullut oli hyvä koulu minulle kuntouttajana! Alan koulutuskin oli minulla onneksi apuna, ja kyllä siinä tuli kokeiltua yhtä jos toistakin ekan 10-vuotiskauden aikana. Varmasti, jos olisin nojannut ammattilaisiin, nykyisin ei oltaisi tässä tilanteessa - kuntapuolenammattilaiset kun välillä olivat sitä mieltä, että hän on kehitysvammainen. Onneksi itse tiesin asioista ja neuropsykologiksi Lastenlinnassa sattui legendaarinen Tuula Kulomäki, joka laittoi esim. koulupuolen porukan ottamaan vastuunsa ja tarkastelemaan ammattitaitoaan uudelleen. Mutta nytpäs näköjään jouduin ihan sivuraiteille varsinaisesta aiheesta...
Kahta viimeistä olen omaa laiskuuttani imettänyt 4 kk. Nuorimman koliikki loppui imetyksen loppumisen myötä. En tiedä oliko sattumaa, vai johtuiko jostain muusta, kuten omasta ruokavaliostani.
Nyt ajattelin kyllä pyrkiä siihen suosituspuolivuotiseen, mutten meinaa ottaa asiasta paineita.

Huikeita synnytyskertomuksia taas oli, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin!:)
 
Heippa!

Huoh, itku silmässä luen teidän synnytyskokemuksia.Ihana lukea et on tommosia kokemuksia kuten esim Keeshalla ensisynnyttäjänä :)

Mäkin haluun jo päästä kokemaan ton kaiken. Jännittää ja turhauttaa niin paljon tämä odottelu. Ei mitään valittamista olotilassa muuten, mut jännitys vaan käy niin kovaksi, et ahistaa. Ja sitten jos ei tunne vauvan liikkeitä ja alan tehä liikelaskentaa, niin siinä vasta ihminen kahjoksi tulee. Mä olin niin suunnitellu synnytyksen tälle viikonlopulle, mut ei näköjään sitten.. Ihan pienen pientä kuukautiskipuilua vain, ei muuta.

Onnea joka tapauksessa teille kaikille vaavinsa saaneille!! <3

elvina 40+3
 
Onnea synnyttäneille. Kiva kun jaksatte kertoilla myös synnytyksestä :)

Täällä on tänään tullut muutamia kipeitä supistuksia, mutta ei mitään säännöllistä. Jalkoja ja selkää pakottaa, mutta johtunee aamuisesta kirpparikierroksesta..Aina viikonloppuisin tuntuu, että nyt ois hyvä lähtee synnyttämään :D ois lapsellekin hoitaja helpommin saatavilla...

Nyt on ruennu vähän synnytys jännittämään kun tietää miten se tekee kipeetä..Koko raskaus on menny ajatuksella, että ei jännitä tai pelota yhtään. Avoimin mielin menen synnyttämään..mutta nyt kun h-hetki lähenee niin on kyllä ruennu kauhistuttamaan koko synnytys! Ja kun esikoisen synnytys oli suht nopea ja "helppo" niin sitä miettii voiko oikeesti käydä niin myös toisen kohdalla vai meneekö kaikki aivan päinvastoin? Mutta se on vaan pakko hoitaa kuin nainen ja palkintohan on mitä mahtavin <3

Biba ja tytsky 39+2
 
yötä

taas olis semmonen yö että en saanu unta kun heräsin ja selkää alko särken niin tulin sitte panadolin vaikutusta ootteleen tänne koneelle.

täälä oon kyllä jo ihan kypsä ja siksi en oo jaksanu kirjotellakkaan, menkkojen mukainen laskettuaika oli 11.9 joten tämä odotus tuntuu PITKÄLTÄ vaikka nyt on menossa rv 39+4

no enää ei kuitenkaan tarvi ootella kun ens perjantaihin että jotain tapahtuu, sillon meen siis sinne käynnistykseen.

joka päivä supistelee kuitenki jonki verran joten jospa paikat olis sopivan kypsät ens perjantaihin mennessä. minä kyllä rohkenen veikata että tämä päättää kähtä syntyyn edellisenä päivänä... niinhän se yleensä menee.

nyt ei leikkaa kirjottaa mitään tämän pidempää, jos menis pyöriin takasi sänkyyn
 
huh heräsin puol kuus alavatsan kovaan jomotukseen ja nyt on tullut aika kovia supistuksia reilun puol tuntia. ei pysty edes jumppapallon päällä istuu, täytyy alkaa kävellä ympäri kämppää, se tuntuu helpottavan. jospa tää tästä, jee! tänään 40+1.
 
Moikkelis!

Ekaksi onnea vauvansa saaneille ja kiitos synnytyskertomuksista.=)

Täällä sitä kokonaisena vieläkin ollaan vaikka lääkäri oli maanantaina vankasti sitä mieltä että pari kolme päivää ja luonto hoitaa työnsä! Ja pah sanon minä...ei taida tällä miehellä olla aikomusta tulla pois. Olo on todella vaihteleva...välillä ok olla ja välillä sitten väsyttää, kolottaa ja supistelee! Vauvan pää painaa alhaalla...kävelykin välillä vaikeaa ja mukavasti tuikkii tonne alakertaan. Niin ärtynyt olo, että tulee huudettua lapsillekin ihan turhasta! :ashamed: Itsellä niin malttamaton olo ja sitten kun kaikki kyselee, etteikö se vieläkään ole päässyt mahasta eroon...hermostuttaa entisestään. Kyselyitä tulee jo vaikkei ole viikkoja kuin tasan 39 tänään???? Tietysti enhän ikinä ole päässyt näin pitkälle kun ne edelliset syntyi tasan 38.;)

Täälläkin on alkanut synnytys jännittää yhä enempi ja enempi, suorastaan pelottaa! Lähinnä se, että vauva kasvaa liian suureksi ja tulee ongelmia synnytykseen, pyörii mielessä. Jospa tästä kohta päästäisiin laitokselle ähistelemään, niin ei pelot ehdi kasvaa liian suuriksi.

Voimia kaikille muillekin vielä mahansa kanssa taapertaville odottajille...

emäntä82 ja möttiäinen 39+0
 
Heippa,
meille syntyi poika suunnitellulla sektiolla 11.9. Sairaalaan menosta kahdessa tunnissa vauva oli ulkona. Suunniteltu sektio kului näin:
Ensin tapasimme valmistelevan hoitajan, joka antoi Panadolia, otti sydänkäyrän, vaihtoi leikkausvaatteet, mittasi mun lämmön ja antoi mahahappoja tasaavan litkun juotavaksi. Ainakin nämä. Sitten menin odottelemaan, että pääsen saliin. Kipusin itse leikkauspöydälle, jossa sitten tehtiin lisää valmisteluja, mm. mittasivat verenpaineen ja laittoivat pissakatetrin. Sitten tuli lääkäri ja laittoi spinaalipuudutuksen. Sitä vielä vähän jatkettiin pintapuudutuksella. Sitten vaan mies sisään ja homma alkoi. Tuntui siltä, kuin tosi iso vauva olisi möyrinyt mahassa, ihan olkapäätkin heilui. Tuntui aika hassulta. Sitten leikkaava lääkäri sanoi kellonajan ja arvasimme, että nyt se vauva on ulkona. Parku kuului ja ei sitten muuta kuin iskän kanssa kylpyyn. Mut kursittiin kokoon ja menin pariksi tunniksi heräämöön, jossa oli ihanaa. Sain lämpöpeiton päälle ja kipulääkettä nopeasti. Siitä sitten lapsivuodeosastolle, jossa mies jo odotti kohtalaisen nälkäisen vauvan kanssa.
Santra+mini
 
Heippa!

Meille syntyi poika 11.9. Synnytys oli todella kivulias ja raskas. Kotiuduttiin perjantaina ja kaikki menny ihan hyvin. Poika syö tosi usein ja yöllä ei meinaa nukkua millään. Ilmavaivat kiusaa. Tuun jossain vaiheessa kertomaan synnytyksestä lisää mikäli ehdin tässä kaiken hälinän keskellä. :)

Onnea myös kaikille muille vauvan saaneille ja tsempit vielä synnytystä odottaville!

Riikka&poika 5päivää
 
39+4 tänään. Yöllä tuli taas pari kipeetä supistusta jotka piti hereillä, mut sit olin nukahtanu ja olo taas ihan normaali...plaah...tälle viikolle ei mitään suunnitelmia...aika tuntuu taas matelevan..Joutais tässä vaikka synnyttämään ;)

Onnea synnyttäneille!! :heart:
 
Onnea taas kaikille vauvansa saaneille!! :flower:

Itse edelleen yhtenä kappaleena. Alkaa jo oikeesti pelottamaan, että tää pitää vielä käynnistää! Sitä en haluais missään nimessä, mut jos tää ei tajuu tulla itestäänkään ulos niin sitten pakko kait se on käynnistää!?!

Limatulppaa tuli sillon to ja pe ja sen jälkeen supisteli säännöllisesti 5-8 min välein pari yötä, mut niistä supistuksista puuttui kokonaan voima. Nyt ei sitten kerrassaan mitään! :( Vauva on kai jo yli 4 kg ja jos tässä vielä pari viikkoa odotellaan niin eikö tuo jo kuutosella alkane :popcorn:

Onko täällä enää ketään muuta vauva mahassa olevia??

Milla 40+1
 
Biba voin niin kuvitella sun tunteet! Mulla ihan sama tilanne, yrittää mutta ei kuitenkaan. Aina iltasin supistelee, mutta aamulla huomaa, että ne on jossain vaihees loppunu..

Sillon kun mulla supisteli sen kolmen min välein (oikeesti suht kipeitä, tuntu et luutki menee poikki..), ja olin jo lähös synnärille, kuitenkin soittelin eka sinne svo:n ja sieltä käskivät ottaa panadolia gramman verran,, Ja siihenhän mun kipeet supistukset sitte loppukin, sen jälkeen on epäsäännöllisesti tullut kolmen päivän ajan supistuksia, välillä kipeitä ja välillä tämmösiä ennakoivia. Äitini ihmetteli, kun olivat käskeneet panadolia ottaa, kun se monesti kuulemma keskeyttää alkaneen synnytyksen.

Milla mää oon ainaki vielä vauva mahassa täällä... Ja jotenkin tuntuu, että vielä ens viikollakin.

Neuvolaan menin kävellen tänään, varasin puolentoista kilsan matkalle puolituntia aikaa, ajattelin, etten pysty kuitenkaan kovin nopeesti kävelemään.. Vielä mitä, olin 10 min perillä. hehheh. Neuvolassa kaikki ok, alapaine oli noussut reippaasti, kuulemma enteilee synnytystä. Hahhhah. En usko enää mihinkään synnytystä enteilevään, niin paljon on tullut mulle näitä vääriä hälytyksiä.

Mulle on tullut mahaan raskausarpia nyt vkl aikana :(

Villaruusu ja pieni 39+6 (huomenna la, enkä yhtään usko että viikkoon olisin menossa synnyttämään..)

Muoks. Niin, Onnea synnyttäneille ja kiitos synnytyskertomuksista. Ja Bastetille iso tsemppihalaus<3
 
Viimeksi muokattu:
elvina, BiBa ja Villaruusu: ihania aikoja teillä. Itse hermoilin kanssa kaikki ne 10 päivää mitkä meni lasketun ajan yli. Hermoja raastavaa touhua.
Olkaa kuitenkin onnellisia niistä supistuksista, jotka kovempina tulevat, koska se on selkeesti kuitenkin merkki, että jotain on pian tapahtumassa. Lohdun sanana voin sanoa, että itselläni edellinen päivä ennen synnytystä oli nimenomaan tuollaista kipeää supistelua, säännöllisen epäsäännöllisesti, joka sitten rauhoittui parasetamolilla. Itse nuo synnytyssupistuksetkin hieman lievittyivät tai ainakin lähti se pahin terä pois parasetamolilla - näin jälkiviisaana voi kertoa, kun enhän minä silloin tajunnut niiden olevan vielä synnytyssupistuksia.. en muuten olisi niihin varmaan parasetamolia ottanutkaan :p Eli uskon, että teilläkin nuo ovat merkkejä lähestyvästä koitoksesta. Toki turhauttaa kun ne supistukset sitten loppuvatkin, mut enteilee hyvää ;)

Villaruusu, itsekin vielä olin samana päivänä kävelylenkillä ennen synnytystä :) jälkikäteen ajateltuna oli oikeestaan ihanaa, että pysyi hyvässä kunnossa ja toimintakykyisenä koko raskauden ajan. Nauti sinäkin siitä <3 pian se ystävä kuitenkin maailmaan tulee, ja sitten kun on tullut maailmaan niin aika alkaakin mennä ihan liian nopeasti.. meidänkin typykkä on jo 8 päivän ikäinen! mihin tää aika menee? :D

Itsellä täällä turhauttaa tämä neljän seinän sisällä oleminen. Haaveilin pienestä pihalla olosta, mutta meidänpä neiti ei viihdy vaunuissa, eikä kantoliinailu suju vielä niin hyvin, että pidempää aikaa jaksaisi kyydissä olla. Mietin, että jos ei muuta ni käyn sylissä kantaen edes tovin nauttimassa raittiista ilmasta - mökkihöperöityminen uhkaa. Eipä sillä, ulkoilu pitääkin aloittaa pienestä n.10min lenkistä.

Wasabi ja tytsy 8 päivää (ihanaa, hän on nyt päikkäreillä niin on kiva lukea teidän kirjoituksia ja olla mukana vielä h-hetkeä odottavien jännityksessä!)
 
wasabi: Kiitos tsempeistä. Muistelen, että esikoisen aikaan mulla oli vaan kivuttomia harjoitussupistuksia ja sitten kun synnytys lähti käyntiin niin sen kyllä sitten tiesi. Alkoi viattomilla menkkajomtouksilla jotka sitten alkoi tihentymään ja tekemään kipeetä.
Nyt näitä tuntemuksia ollu tosiaan useina päivinä...välillä tekee tosi kipeetä. Ja tasaisesti jomottelee tuonne selän puolelle...Ehkäpä nämä jotain ennakoi tai sitten ei :D tsemppiä meille odottaville vielä!!! :)
Mutta on tämä ihanan jännittävää aikaa kun ei tiiä millon se tapahtuu...hui! :)
 
Onnea taas uusille vauvaantuneille! :heart:

Jospa itsekin laittaisin nyt vähän synnytyskertomusta.

Tosiaan siis, synnytys lähti käyntiin vähän yllättäen, vaikka oli kyllä jo koko aamun supistellut kipeähkösti, joskin hyvin epäsäännöllisesti. En kuitenkaan uskonut sen ennakoivan mitään, koska samoin oli supistellut myös koko edellisen päivän, mutta iltaa kohti supistukset hiipuivat, ja koko edellisen yön olin nukkunut hyvin. Täällähän vielä samana aamuna valittelin, että käynnistykseen mennään.

Mies oli juuri samana päivänä päättänyt, että aloittaa loman, kun viimeistään torstaina olisi synnytys kuitenkin käynnistetty, ja näin ollen lähti aikaisemmin kotiin. Oli siis joskus kahden jälkeen kotona, kun normaalisti meni lähemmäs kuutta. Siinä vaiheessa ei ollut synnytyksestä vielä tietoakaan, ja miehelle siinä sanoin, että nyt olis hyvä hetki alkaa syntymään, niin kerkeis vielä sen vuorokauden puolella tulla (10.9 oli hyvä päivä sen takia, kun silloin meillä tuli 5 vuotta kihloissa täyteen). No, kello oli aika tarkalleen 14.30, kun tuli ensimmäinen oikeasti kipeä supistus, ja ei mennyt montaa minuuttia kun tuli seuraava. Supistukset alkoivat siis heti säännöllisinä, en sen tarkemmin kellottanut, mutta luulisin että n. 5 minuuttia oli väli. Kolmen jälkeen sanoin miehelle, että soittaa vanhemmilleen, että saavat tulla hakemaan esikoisen heille hoitoon, kun olin jo siinä vaiheessa täysin varma, että synnytys on nyt käynnissä, vaikka vasta puoli tuntia oli supistellut. Joskus vähän ennen neljää oli esikoinen lähtenyt, ja puoli viiden maissa oltiin sairaalassa.

Sairaalassa olin ensin n. puoli tuntia käyrillä, jonka jälkeen tehtiin sisätutkimus, jossa selvisi että 4 senttiä olin auki, ja kanava hävinnyt. Kätilö kyseli kivunlievityksistä, ja kun sanoin että yritän pärjätä ilman, niin ehdotti ammetta, jota päätin kokeilla. Synnytyssaliin en olisi kuitenkaan vielä päässyt, kun oli kaikki varattuina. No, joskun n. Klo 17.40 pääsin ammeeseen, ja samaan aikaan myös vapautui minulle synnytyssali. Heti ammeeseen päästyäni tuli yksi supistus, joka ei tuntunut läheskään niin pahalta kuin aikaisemmin, eli amme kyllä lievensi supistuskipua jonkun verran. Sitten tuli vähän pidempi tauko ennen seuraavaa supistusta, ja siinä miehelle sanoin, että vitsi kun tälleen jatkuisi vielä vähän pidempään. Seuraavassa hetkessä tulikin sitten ihan helvetillinen supistus, ja samalla meni vedet. Sitten alkoikin jo tuntua kovaa painetta, mies kutsui kätilön paikalle, joka tarkisti tilanteen ja totesi että olen täysin auki. Kysyi, että pääsenkö mitenkään päin kipuamaan pois ammeesta, ja jotenkin sain hilattua itseni sieltä ylös että päästiin siirtymään synnytyssaliin.

Pyysin jakkaran, ja kun siihen pääsin, totesi kätilö, että olenkin enää vain n. 8-9 senttiä auki. Ilmeisesti asennon muutos ammeesta pois tultaessa oli saanut pään siirtymään vähän ylemmän, että reunaa oli tullut vähän takaisin. Muutama seuraava supistus menikin siinä, että kätilö samanaikaisesti sormillaan yritti venyttää reunaa kauemmas. Se sattui jonkun verran, mutta vielä kamalampaa oli se, että se loi aivan älyttömän kovan ponnitustarpeen, mutta ponnistaa ei saanut. Siinä sai sitten ihan henkensä kaupalla puuskutella, että ei olisi ponnistanut. Klo 18.00 sain sitten luvan alkaa ponnistaa, ja viidessä minuutissa oli poika ulkona. Mitat 3710 g, 52 cm, sekä pipo 35 cm. Ponnistaminen teki todella kipeää, mutta onneksi ei kovin kauaa sitä tarvinnut kestää, vaikka sillä hetkellä tuntui ihan ikuisuudelta. Vaikka synnytys eteni ehkä vähän turhankin nopeasti, ja teki tosi kipeää, ei mitään traumoja siitä minulle kuitenkaan jäänyt :) Tosin jos joskus vielä lisää lapsia halutaan, niin yhtään synnytystä en enää ilman kivunlievitystä halua käydä läpi. En kyllä halua pelotella ketään, joka ilman kivunlievitystä meinaa synnyttää :) Esikoisen olen myös luomuna synnyttänyt ihan omasta päätöksestäni, joten tiesin kyllä mihin olin tällä kertaa ryhtymässä, ja siitä huolimatta halusin mennä ilman epiduraalia ym. :)

Kotona meillä on mennyt oikein kivasti. :) vauva on huomattavasti rauhallisempi tapaus kuin isoveljensä. Syö hyvin ja nukkuu aika paljon. Välillä vähän mahaa kitistään, mutta ei muuten pahemmin itkeskele :) esikoinenkin on ottanut yllättävän hyvin vauvan vastaan; kovasti olisi kokoajan silittelemässä :)

Mutta, nyt syöttöpuuhiin :)

äippä ja poika 1 vk :heart:
 
Kiitos synnytystarinoista! Aika hurjia juttuja, huh melkein alkaa pelottaa :whistle:
Milla84 mä ainakin oon yhtenä kappaleena ja nyt tuntuu, että varmaan vielä parin viikon ajan.
Se on jännä juttu, että toisilla supistelee kipeesti päiväkausia, toisilla synnytys käynnistyy yks kaks ilman varoitusta. Ja joillakin ei vauva halua pois ollenkaan ja joudutaan käynnistämään. Sitten on vielä vesien meno. Itellä ei oo koskaan menny vedet, vaikka oon toivonutkin. Siitä ainakin tietäs, että varmuudella pitää lähteä synnärille.
Mutta nyt Huippiksen pariin, jäivähän kesken tää kirjotus =)

Sumppa83 rv. 38+3
 
onnea kaikille vauvan saaneille :heart:

ja tsemppiä meille odottajille vielä :heart:

se on jännä kuinka erilaisia synnytyksiä on. toisilla alkaa ihan yks kaks ja toiset kärvistelee viikko tolkulla.

mullahan alku raskaus meni oppikirjojen mukaan. nyt lopussa sain valkuaiset pissassa, verenpaineet ja istukan virtaukset kiusaksi. huomista jännityksellä odotan mitä lääkäri päättää.

eilenkin supisteli koko päivän ja illan, mutta yön tunteina ne taas katosi. olisin kyllä niin valmis jo tapamaan tulevan vauvan.
 

Yhteistyössä