Syyskuun Söpöliinit 2012 *Tammikuussa* (uusi pino)

Minäkin varasin tänään ekan neuvolan, jonkan sain 26.1. Tuntuu että siihen on ikuisuus.

Tähän päivään asti olin sitä mieltä että mulle riittää kunnalliset ultrat ja hyvin jaksan odottaa sinne np-ultraan asti... mutta nyt tuli sellainen olo että haluaisi varmistusta jo aikaisemmin. Entä jos siellä ei sitten np-ultrassa mitään näykään? Sinne on niin pitkä aika, että siihen mennessä on ehtinyt kyhäämään vaikka minkälaiset pilvilinnat. Aikaisemmin olisi ehkä helpompi (?) päästä yli ikävistä uutisista.
Voi olla että pistän lähiviikkoina raamisopimuksen myötä tulleen palkanlisän siihen ultraan :whistle:

Toisaalta mulla oireet on tosi selvät ja voimakkaat, ja se tuo jonkinlaista "turvallisuuden tunnetta", mutta eihän nekään mitään oikeasti todista.

Tosta neuvolan varaamisesta tuli vielä mieleen. Kun se neuvolantäti jonka luokse mennään, kuulosti ainakin puhelimessa tosi tympeältä, niin aloin muutamia juttuja miettimään, joihin ehkä joku teistä (ne joilla jo ennestään lapsia?) osaisi vastata:

1. Jos sen neuvolatädin kanssa ei synkkaa ollenkaan, niin voiko sen vaihtaa ja tarviiko siihen jonkun muun syyn kuin sen, ettei tunne oloaan mukavaksi ko. henkilön kanssa?

2. Mitä ensimmäisellä neuvolakäynnillä tehdään? Puhelimessa "täti" sanoi että aikaa pitäisi varata ekaan käyntiin noin tunti. Netistä luin, että ilmeisesti ainakin laaja audit-kysely tehdään, mutta mitä muuta?



Anteeksi jos on tyhmiä kysymyksiä :ashamed:, mut oon ihan pihalla näistä jutuista, ja kun olen ihan noviisi näissä hommissa. Viimeksi olen neuvolassa käynyt silloin kun itse olin neuvolaikäinen :D.

Omista viikoista olen vieläkin ihan sekaisin, ja alan niitä oikeasti laskemaan vasta sitten kun ollaan siellä neuvolassa käyty.
 
Hui, kun oli taas tekstiä tullut! Minua palelee niin kamalasti, että en voi tässä koneella kauaa istua ja en enää viitti viltti hakea!!! Ihan kamalaa, kun pitää nukkua melkein täysissä pukeissa ja siltikin on kylmä. Ehkä se nyt sitten on mun voimakkain raskausoire?!?!?!

Olo on ihan normaali, töissä haukottelen ja yritän esittää normaalia. Hymyilyttää välillä ja tekisi mieli huutaa kaikille, että meille tulee vauva!!! Kun lopulta mietin, niin näin se ehkä esikoisestakin meni, että ennen plussaa ja siinä hujakoilla tuli niitä huonoja oloja sekä himo-ei-himoja. Nyt on sellaista seesteistä ja eihän se masukaan ekasta kasvanut vasta kuin nt-ultran jälkeen. Ehkä se odottavan aika on vain pitkä tässä kohtaa.

PIikikäs, neuvolan tädin vaihtoa voi pyytää! Toivottavasti sulle sattuisi kokenut, elämässä oppinnut täti, joka katsoo asioita terveellä järjellä eikä kirjasta. Meillä oli sellainen 60-vuotias täti odotusaikana ja se oli tosi huippu! Harmi että jäi eläkkeelle. Nykyinen täti on lapsen hoitoryhmäläisen äiti :) Ekalla käynnillä se täti jututtaa teitä, sua ja miestä jos mukana. SItten punnitaan ja kaikkea kivaa. Voi olla että kuuntelee sydänäänet, vaikka ei kaikilla vielä kuulukaan. Ja paasaa terveellisestä ruoasta ja liikunnasta yms. Kaikkea ei kannata ottaa tosissaan vaan käyttää omaa harkintaa. Myöskään ihan kaikkea ei kannata neuvolassa kertoa, ne saa siitä vaan syyn päivitellä ja osoittaa sormella tai sitten nauraa kahvipöydässä. Suosittelen hyvin neutraalia linjaa ;) MUtta ihan sillai kivasti on aina kaikki sujunut ;) Vauvalle kannattaa juottaa paljon maitoa ennen neuvolaa, niin eivät saa moitittua ettei paino nouse ;)))) Nim. hoikan ja pitkän vauvan äiti vajaa neljä vuotta sit.

Nyt pakko lähteä unille. Jos palelukin loppuisi peiton alla.

Misupai ja NiiloElsanen 5+3.
 
Krumeluu ihana kuulla että oli noin hyvät arvot!!!=)
Samoin Pipsanpippurille myös viittä vaille kolmeplussasta :heart:

pähkynä kyseli tuosta digistä, näin äkkiseltään muisteltuna minulle taisi tulla dpo11 raskaana 2-3viikkoa.

).( Mies tuli töistä kotiin ja jäi tuijottamaan monttu auki minua, kysyi sitten että eikat se nyt vielä voi näkyä!? Kävelin sitten itsekin peilin eteen ja todella! Alamaha on samanlainen kumpare kuin kakkosesta oli rv9 joka silloin tuntui niin aikaiselta. Turvotustahan se vain on mutta silti, en halua vielä näytellä tätä kenellekään kun en tiedä mitä siellä oikein on :heart: Mahaa myös jomottelee välillä aika paljonkin ja pelko jyllää persuksissa, olen onnistunut vielä välttelemään pilvilinnojen rakentelua, vaikka tänään kirpparilla hypistelinkin sinisiä vaatteita, hassua =)

Piikikäs eka neuvolakäynnillä tehdään muun muassa audit-kysely ja ennenkaikkea odottajan tausta selvitetään ja mahdolliset suvussa esiintyvät sairaudet, aiemmat leikkaukset, mahdolliset lääkitykset ym. Lisäksi otetaan verinäytteet veriryhmän selvittämiseksi ja vasta-aineiden vuoksi + verinäyte hiv,kuppa ym testiä varten joka on kylläkin vapaaehtoinen mutta neukkutädit ei kyllä mainosta sitä vaan puhuvat siitä rutiininäytteenä. Hyvähän tuohon on osallistua, tai tämä on minun mielipiteeni =) Ekalla käynnillä katsotaan myös hb (hemoglobiini),paineet, paino ja pissanäyte. Varmasti voi neukkutätiä ainakin yrittää vaihtaa, riippuu varmaan vähän neuvolasta minkä verran on resursseja. Joissakin on vaan yks täti tekemässä äippäneuvolaa ja muut ovat esimerkiksi lastenneuvolassa. Joissain paikoissa saatetaan myös ultrata jos paikasta moinen vehje löytyy ja täti on halukas sitä käyttämään. Sitten nykysin jos isä on mukana käynnillä myös häneltä otetaan ainakin paino ja verenpaineet, se on sitä kokonaisvaltaista perheen hyvinvoinnin turvaamista. Hih kaunis ajatus ja toivottavasti myös jossain toteutuukin :)

Mutta nyt nukkumaan! :wave:
 
Soittelin tänään neuvolaan ja ajan sain ensi viikolle eli 18.1.
Oireita on jonkin verran ja vaihtelevasti. Rinnat on ajoittain hyvinkin arat ja toisinaan ei yhtään. Vessassa saa ravata tunnissa kolmekin kertaa, ihan käsittämätöntä pissahätää koko ajan. Totaallinen ja täysivaltainen väsymys on ehkä suurin tai vaikuttavin oire. Öisin tai siis vapaa päivinä (teen yötyötä) nukun yli kakstoista tuntisia yöunia ja päivisin vielä muutamat päiväunet päälle jos vain mahdollista. Tuo väsymys ja vessassa ravaaminen on ehkä tulleet suurimpana yllätyksenä voimakkuudiltaan.

Nia88 5+3 (omien laskujen mukaan)
 
Hmm.. Josko kehtaisin liittyä mukaan.. Olen siis vasta äskettäin saanut esikoiseni, lokakuun lopulla 2011 ja nyt näyttää siltä että olisi uusi tuloillaan ? Saa nähdä miten tämä raskaus menee, ensimmäinen oli loistavan oireeton raskausmyrkytykseen asti, jonka takia käynnisteltiin ja mentiin hätäsektioon asti. Olen kuullut eri tarinoita sektion jälkeen raskautumisesta, toiset sanoo että vuodesta pariin pitäisi odottaa ja toiset ettei sillä ole väliä. Meille ei siis ole sanottu ettei saisi raskautua.. Toivottavasti mua ei nyt katsota pahalla, haluan lapsille pienet ikäerot..

Miukkismau, 22v, toinen ja sairaalaa en vielä sano koska meillä kohtapuoliin luultavasti muutto edessä toiselle puolelle Suomea.. Ja omien laskujen mukaan 12.9. voisi olla aika lähellä oikeaa..
 
Huomenta

Neuvolasta Hui, teillähän on aikaisilla viikoilla neuvolat! (toki onhan osa jo pidemmälläkin, mutta kuitenkin). Esikoisen aikaan täällä soittelin neuvolaan ja vaivoin suostui neukkutäti ottamaan miut rv 10+5 ekalle käynnille :O Nyt olen tässä miettinyt,että soittaisinko neuvolaan ja ruinaisin sitä kautta lähetteen alkuraskauden ultraan, sillä miula on oikeesti kaikki oireet tiessään ja nää kivut, ajoittain oon oikeesti tosi kipee :'(

Tervetuloa uusille =)

Eka neuvolakäynnillä meillä meni se tunnin verran, selvitettiin juuri suvun sairaushistoria, otettiin paino,hemppa,verikokeita jne. sain ison nivaskan kaikkia papereita ja neuvolakortin. Ja niitä alkoholijuttuja yms kyselivät kanssa. Täällä tosin sanottiin,että nuo hiv,kuppa jne. on pakollisia kokeita, mutta ne seulontajutut on vapaaehtosia, en sitten tiijä onko oikeesti näin vai huijasko.

Kohta pitäs jaksaa rueta opiskelemaan ahkerana ihmisenä, tenttejä olisi useampi tulossa + pirun vaikeita tehtäviä jotka ei innosta EI yhtään

Rae 5+1
 
Esikoisesta olin neuvolassa viikolla 6+3. Tosi aikaistahan se oli, kun tuli tosi pitkä tauko niissä neuvoloissa. Nyt ajattelin, ett
Kyllä myöhempi riittää. Tänään kyllä nyt sitten soittelen aikaa, saa nähdä minne saan (soittavat takaisin). Meillä tuntuu olevan nihkut resurssit neuvolassa, joten voipi mennä pidemmällekin.. Tekis kyllä tosiaan sinne varhaisultraan mieli. Ei sitten innostuisi turhaan.. On tää, kun yksi menee, niin pitäisi itsekin päästä :) Onko jollain muuten useampi kuin 2 lasta? Miten neuvola eroaa ekan ja tokan raskauden välillä? Ihan kaikkeahan ei nyt tarvii enää käydä läpi, ainakaan niin tarkkaan.

Kilimanjaro 5+6 (omien laskujen mukaan)
 
Moikka!
Ja onnea kaikille uusille jotka on tullut mukaan! Mä kävin tänään yksityisellä varhaisultrassa ja viikkoja oli 6+4 :) oli ihna täsmäävät viikot omienkin laskujen mukaan ja raskaus oli oikeassa paikassa :) pikkuinen oli vasta 8mm pitkä ;D Siitä on hyvä kasvaa! ja hintaa tuli 90e mutta onpahan kaikki ainakin toistaieksi kunnossa ja sydän kuulema pamppaili hirmusen kovasti pikkuisella! :) Toivottavasti teillä kaikilla kellä on tuhrutellut niin on masussa kaikki hyvin!

Mua jotenkin pelottaa tää toinen raskaus enemmän kuin esikon. Mietin viellä enemmän hysteerisenä että meneeköhän kaikki varmasti tässä raskaudessa hyvin ja on väliilä tosi epävarma olo kaikesta :( jospa se väistyis tässä pikkuhiljaa! ja Synnytys pelottaa vaikka esikon synnytys olikin nopea ja suht helppo!

Nyt pitää poitsu mennä laittaa nukkuu alkaaa olemaan meno senverran rajua jo :D
 
Oi ihanaa Henspu, että kaikki oli hyvin ultrassa! Piikikäs, minäkin ensin ajattelin, että kunnallisen puolen palvelut saa riittää, mutta ei pinna kestänyt kuitenkaan :D Nyt meillä varattu ensi viikon alkuun, kovin sitä odotan ja jännitän, että onko kaikki hyvin. Varsinkin, kun olin suht oireeton, niin mietityttää. Vaikka siitä ei mitään johtopäätöksiä voikaan vetää, niin silti.

Kiva lueskella teidän kaikkien vointeja! Täällä pahoinvointi on taas vähän helpottanut, onneksi, kai. Hirveän epäluuloiseksi sitä tulee ja miettii koko ajan, onko kaikki hyvin ja mitä tämä tarkoittaa, kun ei pahoinvointia yhtä voimakkaana tänään olekaan kuin eilen jne.
 
Onnea Henspu ultratuloksesta :flower:

Kaikki puhuu käyvänsä varhaisultrassa yksityisellä, ja niin se on tuossa läheisessä isossa cityssäkin mutta me asumme pienemmässä kunnassa jossa varhaisultra kuuluu kunnalliseen palveluun ja tehdään ekalla neuvolakerralla =)

Mitä raskausvitamiineja muuten syötte? Itse Ladyvitan Mamaa, mutta on vitamiiniksi aika "kallis" (40 päiväksi n.18e)..

Tänään 4+1 vuhuu.. Mieliala heittelee huolella, koko ajan on nälkä ja jos en syö tulee huono olo.. ei siis okseta vaan ihan sellanen kauan paastonnut olo ja pyörryttää. Pyörrytys tuli kuvioon tänään ja häiritsee vähän työntekoa. Mulla ollut aina hormonit jotenkin "vahvoja" esim ehkäisypillereiden kanssa on saanut puljata että löytyy se oikea valmiste.. muutenkin hormonit on tuntuneet vaikuttavan aika voimakkaasti niin osasin arvata että raskaus se toden sanoo sitten vasta.. :D Mietin jatkuvasti mitähän kivaa hankkis miehelle, jonkun yllärin ehkä, koska olen ihan täysi k***pää välillä...
 
Pipsapippuri: Onnittelut digitestin tuloksesta!

Rae89: Jaksuja kipujen kanssa. Itse oon kanssa miettinyt tuota neuvolan kautta varhaisultraan pääsyä, kun mulla on kuitenkin tullut tuota punertavaa vuotoa välillä, mutta luulen että täytyis vähän liioitella sen kanssa, että mihinkään pääsisin. Tuota vuotoa, kun siis tulee vain noin joka toinen kerta vessassa käynnin yhteydessä vähän paperiin. Tsemppiä opiskeluun! Minä kanssa yritän tässä kirjoittaa kandin tutkielmaa...

Henspu: Onnittelut ultranäkymistä! Missä kävit ultrassa jns:ssa? Saitko sen kela-korvauksen? Oon nyt itse kanssa miettinyt tuota ultrassa käyntiä kuitenkin, kun on tuota punertavaa vuotoa ollut. Ei meinaa pää kestää odotella kunnallista ultraa. Ehkä tuon 90 e just ja just voisin maksaa.

Onpas teillä joillakin jo lähellä ensimmäinen neuvola. En tiiä millon sitä uskaltas sinne soitella ja varata aikaa.

Teeu 5+3
 
Kiitos selityksestä Pipsapippuri ja Ilon lapsi, tartuinpas samantien tähänkin 'niksiin' ja kävin hakemassa apteekista digitestin (ja hah samalla piti käyttää kaapissa lojuva clearbluen testi, kun 'ei oo vielä yhtään varsinaista plussaa tullut nähtyä' ;o) (ei yhtään naurettavaa tämä ylitestaaminen...)

Ja tässä ne nyt komeilee; normi clearblue otettu eilen tosi hetken mielijohteesta, pissa oli suht 'tuoretta tavaraa', pelkäsin jopa ettei tikku kastunut kunnolla... mutta se muuttui silmissä ihan samantien ja plussa piirtyi tosi voimakkaaksi välittömästi. Yön aikana oli hiukan hailakoitunut. Aamupissasta halusin tehdä tuon digin, että kertoisi tarkemmin ja siihen tuli lähes heti raskaana ja sitten hetken odottelun jälkeen tuo 2-3 viikkoa. Ja siis dpo14/15. Hiukan huolestuttaa vaikka viikot taulukon mukaan pitää paikkansa (4-5).

http://i1135.photobucket.com/albums/m626/Phkyn/photo-2.jpg

Varhaisultran olen varannut jo vaikka eihän se tietenkään halpaa lystiä ole. Saapahan tietää että on siinä vaiheessa kaikki niinkuin pitää tai ei.

Neuvolaan en ole vielä soittanut, hirveän vaikee tehtävä muutenkin kun olen töissä niin pienessä työyhteisössä, että kaikki ihmettelisivät miksi poistun tekemään jotain puhelua 'salaa'. Hemmetin tunnin soittoajat menee jo muutenkin aina ohi huomaamatta...

Oireista olen saanut vihdoin jotain; turvotusta melkoisesti vatsan seudulla (IIK! kohta joku huomaa varmaan) ja palelen kuin horkassa, varsinkin iltaisin.

oikein hyvää tiistaita kaikille - katsotaan mitä tunteita saa pintaan kun näen tänään ystäväni päivän ikäisen vauvan <3
 
Teeu Mie kävin ITEllä siinä ultrassa, sen teki ihan joku yleislääkäri tai joku erikois yleislääkäri, ei ollu mikään gyne! utta esikosta kun käsin Suinuulla niin maksoi 130e kun oli naistentautien erikoislääkäri! tosi mukava nainen oli tänään siellä :)

Miulla vaan on pahaolo ympärivuorokauden :( yöks! nyt ruuan laittoon!
 
Kai sitä vois uskaltautua joukkoon :) Menhit, kolmas, 23v, PKKS, LA 14.9 ainakin omien laskujen mukaan :)

Kiva huomata että täällä on useasmpikin PKKS:ssä synnyttävä, viime kerralla ei ollut ketään täältä päin!

Menhit 4+4
 
Ellamae
Nummelan VPK:n naisosaston kokous takana ja taas oli yhtä hauskaa :LOL: Koko VPK:sta tehdään kevään aikana Vihdin uutisiin juttusarja ja yksi osio on meidän osasto.Pääsen paistattelemaan julkisuuden valokeilaan :whistle:Ja tämä väsymys...nytkö se sitten iski?? Pienet on antaneet nukkua viimeiset 2 yötä ihan kunnolla ja minä olen ihan töttöröö...osaston hoitajalle oli pakko lipsauttaa asian tila, kun tuli työvuorolistoista ongelma ja mun piti saada nla-pvä iltavuoroksi.Os.hoitajan ilme oli niin hellyyttävä, kun taputteli mun vatsaa:heart: Iltapvä:llä oli Netan 3 v hammastarkastus, erityisesti 4 etuhampaan osalta. Ne kun rupesi oudosti "syöpymään" vuosi sitten ja kaksi on katkennut. Hampilääkäri lopetti mun itseni syyttelyt tyystin kertomalla, että hampaiden kehitys on lähtenyt väärään suuntaan jo sikiöaikana enkä runsailla fluori-, ym. hoidoilla olisi kuitenkaan voinut tehdä mitään auttavaa. Neiti pääsee nyt sitten nukutushoitoon kuukauden päästä. Sanoin het isännälle, että se saa olla tällä kertaa lapsen kaverina, kun sitä nukutetaan. Meidän Jamille nimittäin tehtiin 5 vuotta sitten laajemman luokan nukutusoperaatio, kun Jamin iskä päätti, että 2-vuotias osaa pestä hampaat itse...mun oli huono tehdä mitään tapaamisvko:nloppuina. Se tilanne oli niin karmaiseva, kun Jami istui mun sylissä ja nukutusaine oli pistetty verenkiertoon ja kun se hädissään yritti vetää henkeä ennenkuin hammaslääkäri laittoi hengitysputken...ei ei ei, musta ei ole tässä tilassa enää siihen. Heräämössä voin kyllä sitten olla=) Tein vielä digitestin ja näytölle piirtyi " raskaana 3+ ", kuten pitikin=) Eli kyllä nuo raskausvko:t pitää nyt sitten kutinsa=)Täällä rupeaa perheen pikku apinat hyppimään seinille siinä määrin, että taidan siirtyä iltapuuhiin :ashamed:

Ellamae ja Onni 6+0 (POKS)
 
Hei kaikille! Pääsisinkö mukaan tänne? En ole ikinä ennen näillä sivuilla pyörinyt, mutta vauva sivuilla olen ollut. Siellä on NIIIIIN hiljaista, että liittyisin mielelläni tänne.

Milla84, kolmas, 27v, kys LA 19.9

Itse siis eilen plussasin, vaikka tiesin kyllä olevani raskaana jo heti oviksesta lähtien. Minulla on pahoinvointia jo nyt o_O Aijemmissa raskauksissa ei ole ollut tähän aikaan vielä pahoinvointia. Olen kuitenkin tyytyväinen kaikkiin oireisiin :D Oksentamaan en ole joutunut, mutta kuitenkin iltaisin on huono olo ja toissayön valvoin klo 03.00 aamuun saakka kun oksetti niin paljon :/ Rinnat on kipeät ja silmiä kuivaa. Hajuaisti on huumekoiran hajuaistia parempi :LOL: Mahaa jomottaa ja nippailee ja polttelee ja mitä kaikkea.

Minä olen ajatellut mennä alkuraskauden ultraan, vaikka rahaa ei taidakaan olla... :whistle: Pelottaa, ettei siellä olekaan ketään. Raskaus on vielä todella alussa, mutta olen jo kertonut lähes kaikille :saint: En vaan osaa pitää salaisuutta sisälläni. Ensin päätin etten kerro kenellekään, mutta sitten päätin kertoa sen takia kun se kertomattamuus tuo minulle stressiä ja stressiähän pitäisi välttää ;)

Arvatkaas mitä? Minä se tilasin jo mamma housut ja paidan. Vaikka viikkoja on älyttömän vähän niin minulla maha turposi ihan todella isoksi. On vaan yhdet lökärit jotka mahtuu jalkaan. Lasten kanssa kun oltiin ulkona niin toppahousut oli jalassa niin ettei ne olleet ollenkaan kiinni. Ei edes vetoketju mennyt kiinni :eek: Alushousut puristaa ja tuntuu tosi inhottavalle. Eilen kun kävin kaverin luona ja kävimme saunassa niin hän kysyi suoraan, että olenko raskaana. Ihmeellistä miten maha voi turvota jo näin aikaisin. Monella ei ole vielä edes viikolla 25 tälläistä mahaa :D Sillon kun odotin ensimmäistä niin kaupan kassalla myyjä kysyi, että odotanko ja silloin viikkoja oli 8. Joten aika aikaseen on silloinkin maha alkanut näkymään.

Koitan lueskella noita teidän kirjoituksia ja päästä jyvälle, että ketä täällä kirjoittelee. Onkos kukaan täältä Kuopion suunnalta?

Milla ja Vilho 3+6
 
Milla84 Tervetuloa ja kiva,että joku muukin on KYSin piiristä =) Itse (toivottavasti) menen sinne synnyttämään vaikka kuopiosta siis en ole vaan vähän pohjoisemmasta.

Päivä on lähinnä mennyt väsymyksen ja saamattomuuden parissa, vähän aikaa sain tehtyä koulujuttuja vaan sitten tyssäs kiinnostus. Oireita odotellessa....
 
Milla84 Tervetuloa ja onnea plussasta :flower: Mistä mammavaatteita kannattaa tilailla muuten? Mulla kans turvotus "ongelmana"..

Eilen illalla alkoi etova paha olo, onko muilla samaa että jos ei syö pariin tuntiin, tulee huono olo? Nyt ymmärrän miksi neuvolasta on kehoitettu syömään pienin väliajoin..
 
Mie kävin ostamassa toissapäivänä H&M:ltä mammahousut, en kyllä niitä vielä tarvitse,mutta muitten ostosten lomassa huomasin,että maksoivat 15e (ale) ni läksihän ne mukaan:LOL:

Tämä aamu on taas aloitettu oikein menkkamaisilla tuntemuksillä ja kivuilla vatsassa ja selällä. Eilen illalla huomasin,että rinnatkaan ei tunnnu enää "raskailta", tällä hetkellä fiilikset on lähinnä "odotellaan milllon vuoto alkaa"-tyyppisiä :/

kaksos/-sisarusrattaat Jos sitä nyt jollain ihmeellä sinne asti pääsee,että vaavi maailmaan tulee niin minkälaiselllä ikäerolla olette hankkineet kaksostenrattaita/sisarusrattaita vai oletteko hankkineet ollenkaan, kertoilkaahan kokemuksia jos löytyy :)
 
Itse tilasin H&M ltä. Kuopion H&M ltä en löytänyt kuten en myöskään lindeksistä joten päätin tilata :)

Tuplarattaat ostin kun ikäero oli 1v 3kk ja olivat tarpeellisia alle puoli vuotta. Olis melkein pärjänny ilman, mut sit olis pitemmät matkat jääny kävellen tekemättä.

Minä olen nukkunut tämän syksyn äärettömän huonosti, mutta nyt olen reilun viikon nukkunut kuin tukki. Ihmeellistä, kun uni tulee illalla äkkiä niin sitten seuraavan kerran olen tietoisessa tilassa vasta aamulla :D Vielä ei ole rarvinnut nousta yöllä edes vessaan.

Milla ja Vilho 4+0 :heart:
 
Hei kaikille!
Varovast kurkistelen tähän ketjuun. :)
Eilen tehty apteekin omalla erittäin vahva plussa ja digillä tulos raskaana 2-3. :)
Uskomattomalle tuntuu koska olin jo heittämässä kirvestä kaivoon yrityksen suhteen ja siksipä en ole varma että muistanko edes viime menkkojen ekaa päivää oikein. :D

Oireita on jo jonkin verran. Kuvotusta tuntunut nyt parin päivän ajan, ihan kuin krapula ois. Välillä ei maistu ruoka ollenkaan ja välillä nälkä yllättää ihan yhtäkkiä. Janottaa koko ajan ja sitten kun juo paljon niin koko ajan saa vessassa ravata. Rinnat tuntuu paisuneen entisestään ja vähän kipeät on. Alavatsaa on tänä aamuna vihlonut ihan urakalla. Viikot ois nyt omien laskujen mukaan 4+4.

Inskun - LA 15.9 - 22 - toinen - KAKS
 
Huomenta ja kaikille ja tervetuloa uusille.

Täälläpä ollaan sitten jo lähes luovutettu... Eilen tuli yhtäkkiä verta holahdus-siis paperit jäi aivan kirkkaan punaisiksi. Sitten loppui ja nyt aamulla on ruskeaa vuotoa ihan pikkaisen tullut. 3 aiempaa km alkaneet justiin samalla tavalla, että enpä tiedä mitä pitäis ajatella...
 
Voi mahdoton miten paljon tänne oli tullut tekstiä reissuni aikana! Eilinen ja tämä päivä menikin niitä lukiessa :D Enkä enää muista yhtään mitä minun piti kommentoida. Tervetuloa uudet ja suuret onnittelut plussista =)

Minuakin vaivaa yhä epäuskoisuus. Viime viikolla alkoi kuvotus, mutta tänään aamulla herätessäni kuvotus oli poissa ja olo normaali. Myös nännikipu on kadonnut :( Enpä sitten tiedä. Alusta lähtien on ollut sellainen fiilis, ettei kaikki ole niikun pitää. En ole vieläkään uskaltanut varata varhaisultraa enkä neuvolaa. Tänään pitäisi olla 6+0.

Tillu79: Voi ei :'( Toivottavasti nyt ei kuitenkaan olisi kyse siitä! Paljon voimia :hug:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä