Syyskuun Söpöliinit 2012 *Tammikuussa* (uusi pino)

Peukkuja FairyTale! Toivotaan että kaikki on hyvin ja siellä vaan joku vaaraton juttu vuotelee.

Uusille tervetuloa!

Teeu, soita neuvolaan ja kysy ultrausta. Luulisi että sen tekeminen ei suuri vaiva olisi ja saisit mielenrauhan!

Omassa navassa ei ihmeitä. Neuvola on huomenna ja silloin olisi 7+3. Viimeksi on ollut neuvola vasta 9+ mutta oisiko se siksi, että sitä nt-ultraa teh dään nykyisin aiemmin kuin silloin?!?!?! No, huomenna kuiteskin sinne. Onnekseni en kärsi pahoinvoinnista. Väsyttää toki ja jos on tarpeeksi väsynyt, sitten huimaa ja kuvottaa. Ruoka auttaa. Mutta ei tee mieli syödä paljoa. Usein illalla maistuu paremmin, kun tankkaan yötä vasten ettei paineet laske. Olen jaksanut urheilla kivasti, mutta hengästyttää helpommin. EI tunnu siltä, että ei jaksaisi, vaan sellaiselta että pitää vaan vähän puuskuttaa! Mutta se kai liittyy tuohon alhaiseen paineeseen. Mutta hyvin tänään suksi kulki rinteessäkin, olimme koko perhe. Rinnat on turvonneet ja arat edelleen. Masu pömpöttää iltaisin ja neiti tokaisi viime viikolla saunassa, että äitillä on vauvamasu ;))

Edelliseen raskauteen kun tätä vertaa, niin on ihan samanlainen. Ainoa ero on se, että olin silloin alusta näille viikoille vielä kesälomalla, ja sain nukkua ihan miten paljon vain. Siksi en siitä muista olleeni väsynyt. Ja sitten kun ei ollut lasta vielä, sai töiden jälkeen nukkua ja lepäillä miten huvitti. Se ero on kyllä huomattava, kun ei voi vain heittäytyä sohvalle ja painaa simmuja kiinni. Mutta tyttöolo on aikasta voimakas, oli viimeksi koko ajan sellainen tunne. Ja kun oireet yms. samanlaiset niin toivossa on hyvä elää!

Nyt ei jaksa enää istua koneella, vaalitulosta täytyy valvoa ;))

Misupai ja NiiloElsanen 7+2 (Niilo olisi kiva pojan nimi ja Elsa tytön. ElsaNiilonen ei kuulosta niin hyvältä ;))) Mutta kunhan esikoiselle tästä kerrotaan, niin katsotaan minkä nimen hän antaa vaaville, se otetaan sitten käyttöön.
 
Tsemppiä FaryTale huomiselle!

Mielialat vaihtelee vaihtelee nollasta sataan nanosekunnissa :D En ole herkistellyt vielä, lähinnä tuntuu että kesto-kiukku vaivaa. Mies parka tosiaan, mutta onneks se ymmärtää :heart:

Unia näen minäkin. Mitä kummallisimpia, eikä ne liity raskauteen! Mielitekoja ei vielä ole, mutta nälkä on koko ajan :D Voi olla että aamukahvi jää piakkoin pois, ennen se oli pakollinen osa päivää, nyt ei ole parina aamuna tehnyt mieli ja väkisin olen kupillisen juonut. Päiväkahvitkin voin skipata ihan hyvin.

Nyt nukkumaan, aamulla arkinen aherrus taas alkaa.

Adora 4+5
 
Täällä kans yksi ihme unien näkijä.. Karmiva olo jatkuu, mut oksennella ei oo tarvinnu. Muuten on sellainen olo,et ei kiinnostas ku peiton alla pötkötellä.
Aamulla on sit varhaisultra 9.15 aamulla. Välillä tulee edelleen tuhrutteluja, mutta olen tullut siihen tulokseen, et osa johtuu ainakin noista lugesteroneista, kun sillä muovisella asettimella laitan paikalleen ja se raapii limakalvoja.

Ai niin voitettiin Hipun kanssa eilen ne laulukisat ja saatiin 400€ lahjakortti.. JEE!!
Tillu&Hippu 7+1
 
herkistymistä täälläkin: saan ihme itku kohtauksia missä, milloin ja ihan mille vain! :O Oon teidänkin jutuille kyynelehtinyt!:D Ja tosiaan ei voi aina tietää edes et mikä itkettää, onneksi herkistymiset ovat nopeasti ohimeneviä.

Iintohimona minitomaatit ja kaikki terveellinen!Liha ruuat tökkii ja olin tänään oksentaa lautaselle syödessäni nakkikastiketta mitä ystävä oli laittanut- Noloa.Yöh, vieläkin puistattaa.

Mulla kans ihan kuumeinen olo ja välill on vatsa sekaisin.Yöllä hikoilen lakanat märiksi ja rampaan vessassa.

Tsemppiä kaikille kellä vuotoja!!Lohdutuksen sanaksi voin sanoa et mulla esikoisesta vuosi aika reippaastikkin rv.9.onneksi sydän äänet löytyivät seuraavana päivänä vaik olin melkein varma et kesken meni.
Ja sit Rv. 15 uskomatonta mutta totta multa meni LAPSIVEDET, verta perään ja yksi kipeä supistus- sairaalaan.Itkin vaan vuolaasti ku laittoivat tippaa käteen ja sanoivat että mahd. joudun synnyttää sikön pois..Ultrasivat ja todettiin että vauva voi hyvin ja sikiökalvoissa ollut reikä oli mennyt umpeen ja lapsivesihän uusiutuu joka tunti.Olinkin sitten vuodelevossa siellä viikon ja kokoajan tiesin (ultraamisen jälkeen) että selviämme siitä vauvan kanssa, niinkuin selvittiin.Ihme siis tapahtui minulle ja tyttärelleni joka on nyt aivan ihana 3 vuotias höpöttäjä <3 <3 <3
Ja syytä ei löydetty tälle tapahtumalle.Joskus ne kalvot vain rikkoutuvat.Mutta voin sanoa et olin aika helvetin hajalla ja peloissani koko loppu raskauden ku sanottiin et lapsivettä normaalia vähemmän ja suppareita viikolle 30 asti.
Täytyykin tilata nyt se dobleri!Mistä se kandeis tilata? :)

Synnytyksenikin Rv.40 lähti vesien menolla.
 
Huomenta,

Ihan kuvottava ja vetämätön olo, kahvi väkisin alas että jaksaa ajaa töihin. Pitkä päivä edessä, päätä särkee ja tosiaan oksettaa jo nyt.. :$

Tsempit ultraanmenijöille, tulkaahan kertomaan kuulumiset mahd pian!

Pipsis rv 6+0
 
Ellamae
Huomenta!!
Tänne oli tullut tekstiä taas niin, että piti oikein urakalla keskittyä lukemaan:)

Vein pienet hoitoon ja ennen iltavuoroon menoa pitäs lääkehoidon tehtävä saada tehtyä.
Näyttösuunnitelmaakin pitäs aloitella...:O

Eilen oli Jutan,Netan ja Jeren 13, 3 ja 2 v. synttärit ja leivoin edellisyön 00.30 asti.
Mukavaa touhua mutta kun kaikki etoo ja pakko oli maistaa kakkujen kermoja ym. vaahtoja, että sokeria tms. on tarpeeksi, niin arvatkaa tekikö pahaa??
Ja kahvi edelleenkään uppoa!
Teetä vaan mutta kun se rentouttaa, niin sitten on kahta väsyneempi...
On tää raskaus kyllä kaikkinensa ihan erilainen kuin edeltäjänsä ( 5 kpl ).

Ke:na ois nla.
Ja samalla Netan 3 v. nla.
Mahtaa neiti ihmetellä, mitä äidille tehdään:D

Rakas ystävä toi eilen sähkö-, ja manuaalikäyttöiset rintapumppunsa ym. tarpeellisia tarvikkeita.
Ihana ihminen ja sitten saan nuo vielä hyvällä hinnalla myytyä etennpäinkin;)

Unet ed. raskauksissa rupesin loppuvaiheessa nukemaan unia, kuinka synnytin vauvan ja mua häiritsi, kun sen kasvojen kohdalla oli usvaa, vaikka kuinka yritin tarkasti katsoa, että kumman näköinen se on.
Tässä raskaudessa olen sitten todellakin nähnyt erityyppisiä unia!
Ihan kuten joku teistä totesi, että ovat niin eläväisiä unia, että on herättyään melkein väsyneempi:D

Afrikassahan ( jossa kyllä r-testit on jo käytössä ) monet käyttävät raskauden varmistumiskeinona unia.
Kuulemma aina 3. kuukaudella näkevät jonkin hedelmällisen unen.
Joko pelto tuottaa hyvin satoa tms.
Noh, ihan loogiseltahan tuo kuulostaa:D

Nyt täytyy paneutua tuohon tehtävään, aloittaminen vain on niin vaikeaa.

Ellame ja Onni 7+6:heart:
 
Melko väsyttävä työmatka takana, jonka päälle vielä anoppilanvierailu viikonloppuna - nyt kyllä huomaa olevansa raskaana; väsyttää! Muita oireita ei vielä juurikaan ole, mitä nyt rinnat ovat kipeät ja tietyt hajut ällöttää - mistä muuten tuli mieleeni, onko kellään muulla sellaista "oiretta", että kovat äänet (eritoten sellaiset korkeat kilahdukset) ottavat korviin? Tällaisen olen ihmetyksekseni huomannut... :)

Tänne on tullut paljon tekstiä ja uusia odottajiakin - kovasti onnea kaikille uusille minunkin puolesta :)

Vanilla Whip (4+6)
 
Ellamae
Vanilla Whip mä oon ihmetyksekseni huomannut, että kovat äänet tuntuu lisäävän oksettavaa oloa:D
Ja joskus KUUMA VESI!! (kun on niin jäässä, että pitää lämmitellä suihkun alla )
 
Huomentapäivää!
Monella tais olla ultra tänään, tsemppiä kovasti!!

).( Heti herättyäni hyökkäsin (hieman yökkien) puuron keittoon ja (hieman yökkien) sen söin ja tadaa- olo oikeastaan tosi hyvä ja (yllättävän) energinenkin! :) Kerkesin jo soittaa teratologiseen tietopalveluun (taas :ashamed: :D oon vakkariasiakas) ja nyt odottelen neuvolan soittoaikaa. Onneksi on vapaapäivä!

En ole huomannut (vielä..) että äänet tms lisäisi huonoa oloa. Mutta en voi juoda enää mitään yhdestä vihreästä kupista, koska siinä kaikki maistuu mielestäni kahville.. Ällöttää hieman katsoakin koko mukia :D Yök. Ja toissailtana mun mielestäni miekkoseni haisi ihan yrjölle :xmas:

hawwe & minipapu 5+0 (minipoks)
 
Pakko oli vastata tuohon kovien äänten tuottamiin oireisiin. Olen itse miettinyt, että mikä minussa on vikana kun äänet aiheuttaa pahaa oloa!! Onneksi on muillakin samaa niin lukeutuu siis yhdeksi oireeksi. :)

Minä en ole päässyt kirjoittelemaan, mutta luen päivittäin monta kertaa. Nytkin naputan puhelimella joka on hieman hankalaa.

Itsellä on aika huono ja heikko olo :( Oksentamaan en ole joutunut, koska minun on aina vaikea saada oksennus tulemaan. Välillä se varmaan helpottaisikin oloa. Pyörryttää, uuvuttaa, ei tee mieli ruokaa, paleltaa ja ei vaan jaksa tehdä mitään :( Ihan paska olo siis, mutta onpa ainakin oireita ;D Niin ja rinnat on NIIN kipeet ettei kärsi mahallaan nukkua. Viikon päästä ti on Neuvola jossa kurkataan että onko siellä mahassa ketään :)

Tsemppiä kaikille ultriin menijöille!!

Milla 5+5
 
Olipas melkoinen tarina Pikku myyllä, onneksi kuitenkin onnellinen loppu =)

Tillullakin vissiin ollut jo ultra, tulehan kertomaan kuulumiset ja onnittelut laulukisan voitosta! :flower:

On tää olo vaan niin karmiva että vähän kauhistuttaa miten tässä voi ensviikolla töitä tehä...täytyy toivoa mahd. paljon iltaa. oon huomannu että iltaisin ei ole ihan näin paha olo.. Ja tosiaan tää nälässä oleminen on ihan hanurista, ei tee mitään mieli ja vatsa huutaa ruokaa : / Kylmät appelsiinit on täälläkin kova sana samoin kuin banaanijugurtti..

Täällä odotellaan neukkutätin soittoa.

Ilon lapsi ja minimii 7+2:heart:
 
Heips!

Ultra oli aamulla ja siellä näkyi 11,3mm pituinen Hippunen ,jolla sydän kovasti pompotteli.
Vastasi viikkoja 7+2,eli ihan päivälleen sama kuin alkionsiirrosta laskettuna.
Huono-olo jatkuu vaan. Eka neuvola on 31.1 ja Np ultra viikolla 12.
Hieman rauhoitti mieltä, vaan eilen taas pientä tuhrua tuli.

Tillu&Hippu 7+2
 
Nyt tulee ihan pelkkää omaa napaa, pahoittelen. Eli huomenna piti olla ultra, mutta perun sen jos vaan saan neuvolasta lähetteen hcg mittaukseen, ja syy alla.





Ylempi on viikon takainen 6+5 ja alempi ikävä kyllä tämän päiväinen eli 7+5. Kuten näette, testiviiva on vaalentunut niin paljon että vuotoa tässä odottelen. Ja testissä ei ollut vikaa, testasin varmuudeksi toisen kerran seuraavasta pissasta ja sama tulos :'( Ja eilenhän kirjoittelinkin että ihmeen oireeton päivä, no niin on tänäänkin. Lähdin liikenteeseen syömättä aamupalaa vaikka yöunet olivat jääneet 5h. Pariin viikkoon moista ei olisi voinut kuvitellakaan.. Että kai se oli tässä minun osalta.
 
No niin eli en sentään ole ihan yksin kummallisine oireineni :)

Työasioista. Nyt pitää heti hehkuttaa täällä, kun en missään muualla oikein voi, että sain täksi vuodeksi toooosi epämiellyttävän vastuualueen työtehtäviini (liittyy erään tiimin vetovastuuseen). Normaalitilanteessa en varmaan olisi pystynyt peittelemään harmitustani, mutta nyt - hymyilin esimiehelle todeten, että selvä, hoidan tämän :) Ja samaan aikaan ajattelin tulevaa mammalomaa - joka periaatteessa alkaa jo kesäkuussa (kesälomalla), joten hahaa - hoitakaahan tiimille uusi vetäjä, minulla alkaa aamukampa harveta uhkaavasti ;)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Piikikäs
Vanilla whip Mulla taas ihan päinvastoin. Sain äskettäin haasteellisen ja mielenkiintosen paikan (tavallan ylennys), josta olisin aivan innoissani ja tekisin hirmuisesti töitä onnistuakseni, jollen olisi raskaana. Nyt kyllä hoidan duunin mutta vähän vasemmalla kädellä kuitenkin, ei oikeen oo sydän hommassa mukana kun ajatukset on ensi syksyssä ja omassa pikku nyytissä :) Koko ajan suunnittelen mitä hommia delegoin kellekin alaisistani, jotta mun seuraajan olis helppo tulla mun tilalle :D

Unista: täällä myös pitkiä selkeitä unia, jotka muistaa hyvin herätessään. Hassua on se että kaikki läheiset käyttäytyy unissa ihan päinvastaisesti kuin oikeassa elämässä. Huuli pyöreenä oon itse ko. unissa kun ihmettelen ihmisten käytöstä.

crismon80 & nikki 6+1
 
Moonchaser älä menetä toivoasi!ei nuo liuskat välttämättä kerro yhtään mitään, oikeesti. :hug: mä kans edellises raskaudes tein hätäpäissäni r- testin ku oli ollut oireettomuutta ja reipasta vuotoa ja apteekin testi näytti haaleata viivaa Rv. 9 ja SILTI kaikki oli hyvin, raskaus eteni normaalisti!!! Soita neuvolaan ja pyydä ultrausta!Voimia <3
 
Huh kun oli paljon tullut tekstiä. En muista enää mitä minun piti kommentoida mutta täytyy yrittää. :)

Moonchaser Voi ei. :/ Toivotaan että pääset hcg-mittaukseen! :)

Tuosta Flixotidestä. Kun esikoista odotin kävin tk-lääkärilla astma tarkastuksessa ja siellä lääkäri sanoi että ehdottomasti pitää jättää lääke pois, minä jätin. Seuraavan kerran neuvolalääkärin kanssa tuli puhetta mun astmasta ja sanoin että käskettiin jättää lääke pois, se oli ihan että mitä ihmettä, nykyisten suositusten mukaan on parempi käyttää lääkettä kuin jättää käyttämättä nimittäin sikiölle on paljon vaarallisempaa se että äiti ei saa kunnolla henkeä ja astmakohtaus voi olla sikiölle todella vaarallinen. Niinpä käytän Flixotideä tämänkin raskauden aikana.

Mitään mielitekoja ei ole vielä tullut. Välillä ällöttää kun ajattelee jotain tiettyä ruokaa.. Pitsaa tein yhtenä iltana, en pystynyt enää seuraavana päivänä syömään kun sen hajukin ällötti.

Unet on ollut täälläkin erikoisia ja semmosia että kun herää ja yrittää nukkua niin se uni tulee mieleen pyörimään. Viime yönä vauva nukkui ulkona vaunuissa ja susilauma lähestyi vauhdilla meidän terassia kohden, mun piti siinä unessa miettiä miten saan vauvan vaunuista nopeasti pois ja päästään äkkiä sisälle turvaan..

Pahaolo senkus jatkuu, varsinkin jos kerkee nälkä tulla. Oksentaa ei onneksi ole vielä tarvinnut, mutta ei sekään ole kaukana ollut. Monena päivänä on ollut niin kamala väsymys että ei ole voinut muuta tehdä kuin sohvalla torkkua.. Kotikin on sen näköinen ollut, onneksi mies eilen imuroi.
 
Heissan,

täällä yökkäillään jo toista viikkoa (huomenna alkaa rv 7). Eka neuvola on vasta 20.2. ja olen ollut jo viikon saikulla tän pahoinvoinnin takia....Mietin nyt että pitäiskö anella vielä lisää saikkua vai mitä teen?? En voi mennä töihin oksentelemaan.

Niin kauan ku tätä "tehtiinki", en vaan kauheasti osaa iloita. On niin huono olo! Pyörryttää, oksettaa, palelee. Laatta lentää vähintään kerran päivässä. "Paras" olo on silloin kun makoilen. Jos alan touhuta jotain, saa kuvotus yökkimään.

Oih ja voih :|
 
Miut voi listoilta pyyhkiä.. :/
Viime torstaina oli ultra ja kaikki näytti olevan kunnossa, mut vuoto alkoi sit lauantaina.. Vähän harmittaa ois tääkin ollu ihan tervetullu, vaikka "vahinko" olikin..
 

Yhteistyössä