Syyskuun Söpöliinit 2012 *Toukokuussa*

Moi!

En oo jaksanu vähään aikaan kirjotella, on ollu niin paljon kaikkee muuta ettei koneella ehi notkua. :D

Neuvolassa kävin viime viikolla, siellä kaikki ok. :)

Poika on aika hiljanen masussa noin yleensä, esikoistyttö oli tosi vilkas pyörimään ja potkimaan mutta tää onkin rauhallisempi tapaus. Kävin jo kerran neuvolassa sydänäänet kuuntelemassa varmuuden vuoks kun oli niin hiljasta. Voi tietysti olla että kun istukka on edessä nii ei samalla tavalla tunne potkuja.

Neuvolassa ilmaisin myös pelkoni sektiota kohtaan. Esikoinen tosiaan synty sektiolla perätilan vuoksi. Halusin sillon ehottomasti leikkauksen ihan sen takia ettei mitään satu. En ois uskaltanu lähtee väärinpäin olevaa muksua synnyttää alakautta. No nyt vielä ainakin poika on perätilassa, kerkee tietysti kääntyä vielä. En millään haluais sektiota taas, ja sitten jos tulee vielä enemmän lapsia nii ei enää saa alatiesynnytystä. Ois kiva kokea se, mutta asiat ei aina mee niinkun suunnittelee. Ja siks oonkin päättäny etten tässä raskaudessa suunnittele yhtään mitään! :D Mutta nyt kun oon vaihtoehtoja pohtinu niin oon aika sinut sen leikkauksen kanssa jos siihen nyt päädytään. Kunhan lapsi on terve ja kaikki sujuu turvallisesti. Saa nähä miten käy. Onko muilla samantapasta kokemusta kun mulla? Tai siis tarkotan että kaks kertaa peräkkäin vauva jäis perätilaan?

Niin ja mulle vois iäksi muuttaa 22v. taas vuosi vierähtäny. :D ei nyt vielä ihan hirveesti ikävuosia. :)

Riikka&Niisku 23+2
 
Heips,

Mulla oli tänään vapaa päivä. Vein kuopuksen päiväkotiin, kun päivään kuului hieronta. JA esikoinen oli tietenkin koulussa. Ensin notkuin kotona, sitten kävin torilla jäätelöllä ja sitten hierontaan. Tämän jälkeen syömään sekä Sokokselle kiertelemään. Sain hommattua boleron ja kengät lauantain hääjuhliin. Asukokonaisuus valmis. Sitten pitikin jo kiireen vilkkaa hakea esikoinen koulusta (lupasin että haen iltapäiväkerhosta puoli kolmelta). Mentiin sitten yhdessä pesettämään auto ja käymään kaupassa. Ennen kuin haetti kuopus, niin käytiin vielä kuopuksen hoitotädeille ostamassa ruusut. Illalla oli sitten kuopuksen kevätjuhla. Mukava päivä lähes kokonaan...

AInoa vain että varmaan joudun perumaan perjantain työpaikan työhyvinvointitapahtumat. Esikoisen piti mennä kaverilleen (meidän kaveriperhe) yöksi (ja kuopus menee kummilleen), mutta perheen äiti on flunssassa. Mies on järjestelemässä lauantain häitä, anoppi tekee sapuskat häihin ja mun äiti on etelässä... eli nyt ei ole mitään paikkaa minne esikoinen menisi yökylään. Kun kysyin miehen aikatauluja niin se hermostu, että kyllä sun pitää nyt itse järjestää noi hoidot. Joo niin järjestänkin, mutta olisin kysynyt aikatauluja sillä, että jos esikoinen olisi sittenkin voinut mennä anoppilaan (pärjää siellä tovin itsekseenkin) ja jos mieskin olisi mennyt sinne yöksi (olisi lähempänä juhlapaikkaa ja aamulla kuskaamaan sulhasta), mutta enpä saanut mitään selville kun toinen veti herneet nenään. Pitää huomenna uskaltautua soittamaan anoppilaan että saisiko esikoinen tulla sinne yöksi kuitenkin... Potuttaa ja varsinkin kun tämä episodi pilasi lähes täydellisen päivän. UGH!
 
Kaktuspiikille ja Aksuliinalle täältäkin tsempit! :hug:
Toivotaan Aksuliina, että arvot pysyy ruokavaliota tarkkailemalla aisoissa. Hui kun ihan sydänalaa kouraisi kun aloin ensin lukemaan.

Biba: samaa mieltä, että ykkösvapailla ei tee yhtikäs mitään |O

Riikka:
Itse kai eniten pelkään juuri tuota sektiota.. Molemmat siis syntyneet kyllä ihan normisti, ilman mitään suuria ongelmia, mutta tämä tuntuu viihtyvän vaan perätilassa :| Toki on aikaa vielä kääntyä ja toivon kovasti että sen myös tekee. Mieluummin synnyttäisin alateitse kuin että joutuisin leikattavaksi. En oiekin ees ymmärrä mistä moinen pelko johtuu kun edelliset synnytykset menneet ihan hyvin.

Mii: :hug: tuttu tunne.. Täällä kans pienimuotoista kärhämää ja hyvin laski mieliala.. Onneksi vasta illalla niin ei koko päivä mennyt alakuloisena.
Jotenkin muutenkin tuntuu, että otan kaiken paljon herkemmin niin sitten suht vähäpätöisistäkin asioista tulee tosi paha mieli ja tuntuu ettei kukaan edes halua ymmärtää.. ei yhtään herkillä tällä hetkellä ;)

Kaktuspiikkikö
kyseli tuosta mahan nipistelystä.. itsellä kirrailee ja nipistelee aika ajoin kovastikkin tuosta nahkasta/sen alta.

Itse taas odotan innolla kesää, että saan vaan olla möllöttää :D no ei se ehkä ihan sitä tule olemaan6v ja 3v lasten kanssa, mutta saadaan touhuilla koko perheen voimin.. Mökkeillä, kalastella, tehdä joku pieni kesälomareissu, lorvia rannalla jne =) Sitten laitella vauvan juttuja valmiiksi ja ja ja :D Jään siis varhennetulle lomalle heinäkuun alussa.

Bastet: Nuo suonikohjut on syvältä! Itsellä polvitaipeessa haalea alku, joka tuli kuopuksen aikaan.. Lisäksi yrittää nivusiin puskea. Ja kipuilee kovasti. Ne sukkahousut on vaan niin keleen ahistavat :mad::headwall: Kahdet oon onnistunut jo rikkomaan ja päätin että nyt riittää!! Ostin kuitenkin tukisukat, josko vähän hillitsisi tuota pohkeitten särkyä edes. Pitäis vaan muistaa heittää jalkoja pystyasentoon jossain vaiheessa päivää aina..

nyt nukkumaan.. aamulla töihin ja menköön pv yhtä äkisti mitä tämäkin :)

danjuska ja manna 25+0 =)
 
Kaktuspiikki: Nautihan nyt lomasta, ihania kesäkelejäkin luvattu, joten rento vaihde päälle vain :) Perästä tullaan - itsellä on runsas kolme viikkoa loman alkuun! Enkä kyllä malttaisi odotella, on niiiin paljon kaikkea tekemistä. Pitäis varmaan ihan alkaa listailla mitä kaikkea haluan ehtiä ennen vauvan tuloa :) Nyt on kyllä niin kertakaikkisen onnellinen fiilis kaikesta tulevasta! Tämä onkin sitten viimeinen kesä kun saa vain olla, senkin vuoksi se pitää käyttää mahdollisimman hyvin :) Kiva ettei keskikesällä ole ihan viimeisillään raskaana vaan se ajoittuu sinne syksyyn.

Oltiin alkuviikolla ekassa perhevalmennuksessa ja täytyy sanoa, että olin kyllä hieman pettynyt... Joku terveydenhoitaja siellä selvitti, että ei saa sanoa toiselle "sä aina teet noin tai näin" ja "pitää muistaa että tullaan eri taustoista"... jne. aivan diipadaapaa. En tiedä keitä tuollainen oikeasti hyödyttää? Täytyy olla parisuhde silloin melko alkeellisella tasolla..

Koska te olette olleet siinä sokerirasituksessa? Ihmettelen ettei mulle ole vielä tullut mitään mainintaa asiasta neuvolassa..

Vanilla Whip (22+2)
 
Yeppeelle piti ilmoitella, että P&T kantokoppa saapui jälkitoimituksena eilen eli kaikki tilatut tuotteet tulivat Saksasta luvatusti ja kunnossa. Kantokopassa näyttäisi olevan pohjassa ja sivuilla kovikkeet, ja ainakin pohjasta sen mielestäni voisi vetäistä irti kun siellä on tarranauhakiinnitteinen reuna. Sivuilta en nopealla tutkimisella löytänyt vastaavaa, joten en nyt ole varma, saako kopasta kuitenkaan lämpöpussia vai ei. Pituutta on kuitenkin se 70 cm, joten eiköhän vauva mahdu koppaan talven yli joka tapauksessa.

Voimatsempitykset niitä tarvitseville! :flower: :hug:

(.) Aivan ihanaa, kun pikkuinen on alkanut nyt voimakkaammin potkimaan ja liikuskelemaan ahkerasti. Tunnen jo käteen, kun pieni jalka tai käsi liikkuu pitkin vatsaa <3 Nyt en kyllä ole varma siitä tarjonnasta taas, kun tänään mielestäni tunsin pienempää liikehdintää alavatsalla ja isompia navasta ylöspäin oikealla. Toivon, että merkkaisi raivotarjontaa.

Sokerirasitus ensi viikolla, yöks!

Meidän esikoinen on niin suloinen, haettiin viime viikolla kirjastosta vauva-aiheisia kirjoja. Nyt niitä pitää olla lukemassa päivittäin ja muutenkin tuntuu, että kiinnostus vauvoihin on heräämässä vahvaksi. Pitää vielä kesän aikana saada esikolle nukke, jota voi kylvettää ym. niin päästään harjoittelemaan, mitä vauvankin kanssa syksyllä tehdään.

Energisestä keskiraskaudesta en tiedä, olo on kyllä aivan erilainen kuin alkuvuonna, mutta en silti koe olevani täysissä voimissani. Kaikkiaan kuitenkin hyvä olo, mutta hengästyttää eikä kävellä jaksa kovin kovaa. Olen tässä hiljattain ihmetellyt, että hiukseni kestävät nyt huomattavasti pitempään puhtaina ilman pesuja ja että ihoni kunto on myös parantunut selvästi?? Jes, jotain hyvääkin, kun viime raskaudessa en tällaista huomannut. Kun vain jatkuisi vielä vauvan synnyttyäkin… Tänään pääsen muuten kampaajalle piiiiiitkästä aikaa, toivottavasti lopputuloksesta tulee hyvä!

Piti jo viime kerralla sanoa, että raskaus on nyt vihdoin virallisesti julkistettu töissäni. Kovasti vain olen kummastellut joidenkin työkavereiden reaktioita/regaoimattomuutta, sillä osa ei ole raskautta maininnut sanallakaan, ei onnitelleet eivätkä mitään. Oletteko kokeneet vastaavaa? Mielestäni puhumattomuus kun kertoo jo aika paljon ihmisten mietteistä, vaikken välttämättä mitään onnitteluvastaanottoakaan odottanut, ymmärrätteköhän mitä ajan takaa…

Tässä kaikki tällä kertaa, romaanihan tästä taas tuli. Lämpimiä päiviä ja hyviä vointeja kaikille!

syksyn taimi ja tyttö 24+5 (lauantaina poksuvat isot viikot!)
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Piti jo viime kerralla sanoa, että raskaus on nyt vihdoin virallisesti julkistettu töissäni. Kovasti vain olen kummastellut joidenkin työkavereiden reaktioita/regaoimattomuutta, sillä osa ei ole raskautta maininnut sanallakaan, ei onnitelleet eivätkä mitään. Oletteko kokeneet vastaavaa? Mielestäni puhumattomuus kun kertoo jo aika paljon ihmisten mietteistä, vaikken välttämättä mitään onnitteluvastaanottoakaan odottanut, ymmärrätteköhän mitä ajan takaa…
Hmm, syksyn taimi oli pakko vastata tähän nimittäin tiedän mistä puhut. Meillä töissä on ihmiset kyllä onnitelleet ja suhtautuneet kivan positiivisesti uutiseeni, mutta pari kaveria... heistä ei voi ihan samaa valitettavasti sanoa. Kumpikaan ei ole sanallakaan kysynyt vointiani, yhteydenottoihin vastaaminen tuntuu olevan tosi vaikeaa ja onnittelu vaikutti siltä, että se tehtiin kun oli pakko tehdä. Molemmat naiset ovat päälle 3-kymppisiä ja sinkkuja. Olisiko näillä työkavereillasi ehkä sama tilanne? Haluaisivat kenties olla itse samassa tilanteessa kuin sinä..?

Itse olen tulkinnut nämä tapaukset juuri siten, että kateus on vaan niin hurja, ettei he oikein sen kanssa pärjää. Helpompi sitten sulkea koko asia ja minut sen mukana pois mielestä. Kyllä he varmasti fiksuina ihmisinä sen ymmärtävät, että minä näen mistä tässä on kyse. Kurjaa vain, että tällainen vaikuttaa lopullisesti ystävyyteen.

Toivotaan että työkaverisi tulisivat järkiinsä ja tämä minun kaverikaksikko samaten :) Mutta sinulle sanoisin, että koita olla liikaa miettimättä tai antamatta painoarvoa tuollaiselle käytökselle, sillä se on moukkamaista. Nautitaan me odotuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä ainutlaatuisesta ja ihanasta :)
 
Heissan mammat!

mietin tuossa noita vanilla whipin ja syksyn taimen kokemuksia työkavereiden suhtautumisesta. Voihan se tosiaan olla niin että osa haluais olla samassa ihanassa tilassa kuin te olette. Itse pitkään lapsettomuudesta kärsineenä ei tullut mieleenikään iloita ja kysellä raskaana olevien kavereiden kuulumisia ja höpötellä heidän kanssaan vauvajuttuja koska samalla ite kärsin. Se kateus ja kärsimys mitä lapseton kokee ja tuntee silloin kun toinen ilmoittaa ne ihanommat uutiset mitä itselle on vuosia toivonut on sanoinkuvaamatonta! Sitä ei ymmärrä kuin toinen lapseton. Itsekkin toivoin keskemenoja ja vaikka mitä kauheeta kavereilleni kun ryvin pohjamudissa...
Eli ei se työkavereiden käytös ole välttämättä moukkamaista tai typerää teitä kohtaan. Asiaan voi olla monta syytä.

Kyllähän tästä lomasta nauttis kun sais tehä jotakin! En oikein ole sitä tyyppiä että istun sohvalla päivät...tympii kun kerrankin on iso oma piha jossa puuhastella niin sitten on nostokiellot päällä ja ei saa kauheesti rasittaa itteensä,pieniä rentoja kävelylenkkejä vaan tehä! :mad:
varmaan on meijän nurmikko kulunu puhki syksyyn mennessä! :LOL:
Pitää rueta vauvalle omaa nurkkausta puuhailemaan meijän huoneeseen,ihania tauluja ja sen mobilen jos jostain löytäs. Oon haaveillu sellasesta kevyestä kattoon tulevasta mobilesta mikä liikkuu ilmavirran mukana.linkkejä otetaan vastaan! =)
Ja tietysti se sänky ois kova sana! pittää sitä anoppia alkaa raahata ostoksille!

Huomenna tulee ihana kummityttö 6kk käymään äippänsä kanssa! viimeks oon nähny ristiäisissä heidät! :O
Ostin jo tänään kaikkia herkkuja meille :D

Eipäs tänne kummempaa, aurinkoisen päivän jatkoja vaan!

kaktuspiikki 24+5
 
Tänään poksuu 23+0 ja neuvolassa tuli käytyä. Sain sen raskaustodistuksen kelalle ja tehtiin perusmittaukset. Hb oli 120, ei vielä lisärautaa tarvi. Sf-mitta 17,5cm. Aika pieni kun esikoisesta se oli rv 22+0 22cm! Joo ei pitäis verrata näitä raskauksia, kun jokainen on erilainen mutta silti vertaan :D
Muutkin mittaukset ok, painoa tullut nyt 2kg. Ja ne sydänäänet :heart: Aina yhtä ihanaa kuultavaa..

työkavereiden suhtautuminen raskauteen Meillä kaikki ovat minua reilusti vanhempia naisia niin ihan vilpittömästi onnittelivat. Mutta ilmoituksen jälkeen ei sen kummempia huomioita ole tullut enkä kyllä kaipaakkaan :D Tietty on joitakin töitä, mitä en välttämättä pysty tekemään niin joustoa kyllä kaipaan työkavereilta..

Vielä 3aamuvuoroa ja sit taas ihana ykkösvapaa..oikein innolla odotan..jee..

Biba ja tyttö 23+0
 
No niin, nyt olis sit alku järkytyksestä selvitty!

Eihän tää raskausdiabetes mikään uus tuttavuus ole ku tää on nyt jo kolmas raskaus missä se on. Eli siis yks raskaus on ollu sellanen missä ei oo tätä ollu. Muissa on vaan ollu yks arvo vähän koholla ja nyt sit kaikki. Koko raskauden oon mitannu sokereita kotona ja arvot on ollu aina tosi hyvät. Sen takia tää eilinen tuli niin puun takaa. En osannu kuvitellakaan et olis kaikki koholla. No se hyvä puoli tässä on et pääsenpä nyt ainaki äippäpolille seurantaan ja nyt ainaki ottavat tosissaan sen ettei anneta vauvan kasvaa yhtään isommaks ku kuopus ja käynnistellään sit heti jos näyttää että yli menee. Ja kaikkihan mulla on yli menny ni olispa ihme jos tää ei menis. Täytyy vaan noudattaa sitä dieettiä nyt tarkasti ja jättää herkut kauppaan. Tulee olemaan kyllä tosi tuskallista tälle herkkupersukselle.. :|

Nopeeta toimintaa on ainaki äitiyspolilla ku neuvolasta eilen laitettiin lähete sinne ja tänä aamuna ne jo sieltä soitti ja anto aikaa. Sainki ajan jo viikon päähän. Tokas vaan se nainen ku soitti et tää onki sulle tuttua... juu-u, onhan se mut enpä oo ennen joutunu näin tarkkaan seurantaan ku on ollu niin vähän koholla se yks arvo.

Mutta nyt oon jo tosiaan paremmalla mielellä! Mukavaa viikonloppua kaikille!

Aksuliina 24+1
 
Hei kaikille taas pitkästä aikaa :) Nyt on paasto päällä ja huomenna aamusta sinne sokerirasitukseen.. YÖH!!!! Edellisessä raskaudessa olin kahdesti ja tää siis nyt kolmas kerta. Onneksi ei silloin ollut mitään. Nyt on makea maistunut vielä paremmin kuin edellis raskaudessa joten nyt taidan olla pulassa :| Riehutaan sitten huomenissa lisää :)

Flikka 25+5 :heart:
 
Kiitos kommenteista työkavereiden reaktioihin liittyen. Tilanteeni kummalliseksi tekee kuitenkin juuri se, että olen lähes ainoa hedelmällisessä iässä oleva työntekijä, eikä kolmikymppisiä sinkkunaisia täällä edes ole. Nimenomaan kyse on vanhemmista rouvista ja miehistä... mutta oletan asian johtuvan siitä, että olen uusi tulokas ja jään ä-lomalle näin pian aloittamiseni jälkeen. Enkä todellakaan odota kauheaa huomioimista/onnittelukomiteaa, mutta koska asia on kuitenkin sellainen, joka vaikuttaa työnteon kautta kaikkiin jollain lailla, olisi mielestäni aivan normaalia mainita siitä sanalla tai toisella edes jossakin yhteydessä jotakin. Ja ymmärrän tuon lapsettomuudesta kärsivien kateuden, itsekin olin aivan pohjamudissa viime vuonna kun yritimme tätä raskautta tuloksetta kuukausia keskenmenokokemuksen jälkeen. Voi sitä kateutta ja katkeruutta, mitä silloin tunsi raskautuneita kohtaan... tästä ei nyt kuitenkaan ole kyse, mutta nauttikaamme raskaudesta silti :)

Kiva Aksuliina että olet jo positiivisemmilla mielin, toivotaan että kaikki menee hyvin sokeriarvojen koholla olosta huolimatta!
 
No joo,sittenhän tietty asia eri jos kyseessä vanhemmat rouvat! ;)
Sen verran olen itsekkin pitkiä tuimia katseita saanut vanhemmilta hoitajilta,ilmeisesti heitä ärsyttää se etten ole vielä vakituinen ja nyt minut sitten vakinaistetaan ja jään heti äippälomalle ja tilalleni otetaan sijainen. Tämäkös rouvia kyrsii sitten ilmeisesti! :LOL: Kuitenki olen jo useamman vuoden tätä työtä tehnyt erillaisissa pätkissä,niin omasta mielestä olen virkani ansainnut!

Meillä vauvan yritys kesti vuosia,väliin mahtui se keskeytys rv22+3,joten kyllä siinä kerkesi kaikkea mahollista ja mahotonta miettiä!

Mutta,nauttikaamme nyt tosiaan masun kasvattelusta,sen olemme varmasti jokainen ansainnut!!

ja aksuliina kyllä sen rd:n kanssa varmasti pärjää! :hug: T: diabeetikko jo 16 vuotta ;)

Ihanaa perjantaita kaikille! :wave:

kaktuspiikki ja tyyppi 24+6 (huomenna poksuu!)
 
Kyselisin teiltä vinkkejä. Kaukaloa tuossa katselin että olisiko jollakulla kokemusta jommastakummasta merkistä.
-Graco Logico S
-Britax Baby Safe Plus SHR II

Itsellä aikaa kohta 7v kun viimeksi tarvinnut kaukaloa. Niin kerenneet siitä ajasta muuttumaan näköjään paljon :)
 
Minä taas tarviisin hyviä vaunuvinkkejä...mitä suosittelette?? Näitä on tietty kyselty aina, mut kyselen uudestaan :D Vaatimuksena ois heittoaisa, isot pyörät (mahd.ilmakumi) ja tilava koppa..ja siis yhdistelmävaunuja etsiskelen. Käytettynä ois tarkoitus ostaa jos vaan löytyy...
Esikoiselta on emma merkkiset yhdistelmävaunut. Muuten toimivat mutta aivan liian pieni koppa syys/talvivauvalle! Ja kangas on kulahtanut kun on musta/valkoinen..Pyörät on nyt kovilla renkailla,mut ilmalliset ois ehkä kevyemmät työntää. Pitääkö niitä pumppailla usein? hajooko helposti?

Käytiin tänään katsastaa Kuopion IKEA..jotain pientä sieltä tarttui mukaan ja vaikka mitä ois tehny mieli ostaa..Mut nyt on kiva kun se on noinkin lähellä niin ei tarvi kerralla työntää rahojaan sinne :D

Biba ja tyttö 23+1
 
Meillä oli esikoisella kaukalona tuo Graco Logico S ja hyvin toimi. Siinä tuli mukana telakka, joka kiinnitettiin turvavöihin, kaukalo sitten taas kiinni siihen telakkaan. Tykkäsin. Hyviä kokemuksia on myös Brion perusmallista, mikä lie onkaan nimi. Tuo telakka oli musta tosi hyvä, ei tarvinnut ränkläillä turvavöiden kanssa.

Rattaina meillä on nyt Teutoniat ja ollaan kovin tykätty. Niissä ei ole ilmakumirenkaita, mutta hyvin kulkevat kaikenlaisissa maastoissa, toisaalta ilmakumillisia en ole juuri työnnellyt. Mutta noilla vaunuilla ollaan menty välillä metsäpoluilla ? . Olemme vaunujen toinen käyttäjäperhe, ja vielä ovat kestäneet hyvin, tietysti pieniä kulumia alkaa olemaan. Syksyksi sitten pitäisi hankkia jostain Phil&Tedsin kaksosrattaat, lykin niitä kaverin luona joku aika sitten, ja ihastuin niiden keveyteen. Tai lykkiessä ei tuntunut niin raskailta kuin muut kaksosrattaat. Kalliiksi ne tulevat, jos joutuu uutena ostamaan, mutta sit pitää vaan uskoa ja toivoa, että ne saa myytyä eteenpäin sitten joskus.

Itse olen huomannut, että jotkut vanhemmat naiset tuntuvat olevan kateellisia siitä, että tämä vaihe on heidän osaltaan jo eletty. Tai ainakin pienen vauvan kanssa väsyneenä sai kuulla usein kommentin ”nauti nyt, kun tuo aika on niin lyhyt”. Juu, tiedän, että aika menee nopeasti ja lapset kasvaa, mutta juuri sillä hetkellä, kun on väsymys ja uupumus päällä, sitä tietoa en olisi kaivannut. Siitä tuli vain morkkis, kun ei pystynyt nauttimaan ja entistä huonompi olo. Mulla oli vielä synnytyksen jälkeinen masennus, niin se ei hirvittävästi helpottanut asiaa. Mutta kaikesta selviää :)

hyvää viikonloppua tasapuolisesti kaikille!

Santra 22+6 (tunnin päästä poks :) )
 
Poks!!
Minä taas kyselisin että mitä teillä on jo hankittuna??
itestä tuntuu että olla aika "myöhässä" näiden hankintojen kans..
Vasta hommattu/saatu:
-3 yökkäriä
-4paria sukkia
-3bodya
-3potkarit
-2 hoitolaukkua

Sitten vaunut ja sänky oottaa kaupassa hakua,ollaan siis ne jo valmiiksi kateltu ja mummuthan ne lupas ostaa sitten.
Ite ollaan kans nyt sitä kaukaloa koitettua ettiä,sillä telakalla haluttas kans. Pitää vaan aika tarkaan katella kun ainaskin netissä hinnat vaihtelee samalla merkilläkin tosi paljon!

Tänään siis siirrytään niille isoille ja turvallisille (?) viikoille!
Ihanaa lauantaita,meillä tänään tiedossa nurmenleikkuuta ja puusavottaa,tosin minä vaan katelen kun isäntä tekee! :D
Ja anoppi tulee miehen sykykahveille....

Kaktuspiikki ja tyyppi 25+0
 
Listaan vois päivittää iäksi 26 Täytin tosin jo kuun alussa, mutta en oo muistanu ilmoittaa :)

Kaktuspiikki: Minä en ole ostanu pikkuselle kun pari potkaria ja sukat! Tosin meillä on sänky ym tarviketta jo ennestään. Jotain vaatetta täytyis ostella ja ne vaunut! Kaverilta saadaan kaukalo lainaa, esikon kaukalo on jo kaatopaikalla kun oli niin rupu :D
 
Hellurei tännekin :wave:

BiBa; vaunuvinkkejä en sen kummemmin osaa antaa, kun kertomalla että me ostettiin Haberkorn(?) merkkiset yhdistelmävaunut ja niissä kaikki nuo tarvittavat ominaisuudet (mm.heittoaisa, ilmakumirenkaat). Itsellä ei ollu mitään havaintoa tuon merkkisistä vaunuista etukäteen, mutta napattiin mukaan kun olivat viimeset kappaleet kaupassa jäljellä ja hintaa 150 egeä. Nyt sitten oon vähän kyselly ja yhdellä ystävällä jo parin lapsen kanssa moitteettomasti toimineet saman merkkiset vaunut! Toivotaan siis, että ois hyvät :)

Muuten tarvikkeita ollaan hommattu pikkuhiljaa. Sänky ostettiin jo ajat sitte, käytettynä, samoin hoitopöytä käytettynä. Turvakaukalo saadaan lainaan. Vaatteita on tullut ystäviltä paljon, muutaman pienen suloisen bodyn itsekin ostanut :) Sit on tosiaan nuo vaunut. Eli vielä pitäs amme hommata ja sen semmosta.

(.) Pahoinvointi tais tulla takasin. Välissä oli monta viikkoa ilman oksentelua, mutta eilen ja tänään sitten taas lentänyt ihan urakalla... Nice. Mutta kivut/supistukset on nyt hieman helpottanut, kun on voinut ottaa rauhallisemmin. Ihanaa, kun on helpompi olla (eikä pelota niin paljoa kokoajan..)! Jospa sitä voisi mukavan kesäloman tässä viettää, hope so! :)

Tänään poksuu 23+0, siispä masukuvaa

katso liitettä 16223

hawwe & minipapu 23+0 :heart:
 
Kaktuspiikki kyseli, että mitä on jo hankittuna: Mulla hankinnat on alkanut tosissaan vasta nyt parin viikon sisällä.. aiemmin jotenkin melkein välttelin hankintoja, mutta nyt löytyy jo vaunut ja turvakaukalo telakalla, hyvin löytyi käytettyjä! Esim. tuo Brion turvakaukalo telakoineen maksoi 60e, tosi siistissä kunnossa, kolaroimaton. Mielestäni ihan tosi hyvä löytö! Lisäksi olen jonkun verran vaatteita ostellut, parit sukat, muutama body ja puolipotkareita ja parit yöasut sekä harsoja. Ainii ja semmoisen puuhamaton lattialle.

Eikä tietenkään sovi unohtaa itselle hankittuja juttuja eli 2x imetystoppi, imetyspaita ja yhdet imetysliivit :) vielä noita imetysliivejä ainakin hankin. Kotona kuitenkin kaikki paidat käy kun voi rohkeesti helman nostaa, mutta julkisella paikalla ja vierailuilla nuo imetystopit ja - paidat on ehdottomia.. Sen verran siveydensipuli olen, etten halua tätä mahaa koko maailmalle esitellä jos täytyy ihmisten edessä imettää.

Vielä siis hankinnan alla ainakin pinnasänky, itkuhälytin, hoitotaso ja sit pikkusälää esim. vaippoja, bebanthenia, lakanoita, vaatteita..

Ihmeen maltillisena kuitenkin pysynyt tämä hankintabuumi.. oli ihan varma, että olisin enemmän tohinoissani. Nekin kaikki mitkä on jo hankittuna on visusti piilossa. En halua niitä vielä näkyville tai esille mihinkään. Heinäkuussa varmaan vasta..

Täällä kaikki muuten ihmeen hyvin ja rauhallisesti. Ei mitään oireita, paitsi väsymys ja tyyppi liikuskelee aktiivisesti. Viihtyy erityisen hyvin mun masun oikealla puolella. Mulla on semmoinen kylkimaha :D :D ! Kun sängyllä on ni eilenkin nauroin, että ei oo kyllä mitenkään symmetrinen... oikealla puolella hirvee kumpu, kun kaverin takapuoli sojotti mun navan oikealla puolella pystyssä :D

Wasabi 26+2
 
Ennestään täällä löytyi jo esikolla olleet pinnis, vanna ja hoitopöytä. Muten ollaan hommattu vaunut, kaukalo+2 telakkaa,sitteri. Vaatteitakin on jonkin verran säilössä, joten alkuun pääsee ihan hyvin. Sitten likempänä pitää hakea vaippoja, liivinsuojia yms.
Ja jos nyt tosissaan tuo ultran tyttö pitää paikkansa, niin eiköhän sitä tyttövaatetta tule mummoilta... On näet ensimmäinen tyttö, poikia onkin sitten enemmän :D
 
Meilläkin ois valmiina vanna ja iso laatikollinen siskon pojan vaatetta,kaikki vielä säilössä mummolassa. Just tein tarjouksen gracon turvakaukalosta telakalla,ollu vaan yhellä lapsella,viime syksynä ostettu.
Ens lauantaina lähetään anopin kans sitä sänkyä kahtelemmaan,ei viiti jättää ihan viime tipalle kun en varmasti jaksa istua autossa keäkuumalla kovin pitkään,saatika sitten kävellä ympäri kaupunkia!
En sitten tiijä millon niitä vaunuja pääsee ostelemmaan,riippuu ihan miten minun äiti joutaa,sillä ois heinäkuussa loma mutta jaksanko enää sillon kierrellä kaupoissa..meiltä kun on "isolle kirkolle" 100km matkaa ja siellä kaikki kunnon lastentarvikeliikkeet!
Itelle en oo vielä hommannu mitään,enkä aatellukkaan muuta kun niitä liivinsuojuksia,mitään imetyspaitoja en koe tarvitsevani. Rintapumpun jos joutuu hankkimaan niin sen kyllä varmaan ehtii sitten myöhemmin.
Siitäpä ne alkaa sitten pikku hiljaa kasaantua,nyt vaan tuntuu että mitään ei vielä ole!!
 
Hankinnat: Uutena olen otanut ainoastaan sitterin (eilen). Kaapista löytyi matkasänky, potta ja kantoliina. Takaisin olen saanut haettua kassillisen unisex vaatteita (50-62cm), kaukalon ja äippäpakkauksen tärkeimmät vaatteet. Eli hankintalistalla kesä-heinäkuulle melko paljon kaikkea. Ai niin, onhan meillä vielä vannna olemassa, kun nuo nykyiset sitä vielä käyttävät ja tautaa tuolla olla vielä pöntönpienentäjä ja lavuaarin eteen sellainen korottaja/jakkara.

Töissä reagointi: Edellisestä äitiyslomasta on töissä sellaiset 6-7 vuotta, joten tuoreessa muistissa ei ole raskaudet tuolla. Suurin osa töissä 50+. Nuo ovat ottaneet raskauden todella hyvin vastaan. Useampi kysyy lähes päivittäin että mitäs meidän mamma, miten äityli tänään jakselee jne. Jopa johdin tasolla ollaan erittäin positiivisella tasolla ja pidetään huolta etten ota mitään riskejä raskauden suhteen. Lisäksi kun istumatyö alkoi olemaan hankalaa, niin vajaassa vuorokaudessa mulle järjestettiin muita hommia. :)

Olin tänään ystävien häissä ja siellä oli samassa pyödässä aivan ihana 3 viikon ikäinen vauva. Huomenna menen katsomaan kaverin 2 viikon ikäistä vauvaa. :)
 
Poks 24+0 :)

Näin unta, että kirjoitin tänne niin pakkohan se oli heti aamusta tulla kirjoittamaan :LOL:

Mulla alkoi viikko sitten kesätyöt, kestää sinne heinäkuun loppuun asti, milloin alkaa sitten äitiysloma. Kotihoidossa oon siis. Oon kyllä ollut työpäivien jälkeen ihan tosi väsynyt ja iltaisin nukahtanut tosi aikaisin. Ekan päivän jälkeen mulla särki jalkoja, kädet ja jalat oli ihan turvoksissa ja ajattelin jo, että ei tästä tuu kyllä mitään :whistle: Loppuviikko meni onneksi jo paremmin, vaikka väsynyt oonkin ollut. Onneksi oon nyt viikonloppuna saanut nukuttua tosi pitkiä yöunia. Oon kyllä puhunut, että en niitä ihan raskaimpia käyntejä tekisi ja täytyy nyt vielä sanoa, jos listat on liian rankkoja... Ja muutenkin kuuntelen kyllä omaa oloa, mikään ei mene nyt mun ja vauvan hyvinvoinnin edelle :)

Hankinnoista ootte puhuneet, me huudettiin just huutonetistä Brio Primo kaukalo ja telakka, maksoi 42e :O Ja tosi hyväkuntoisen ja siistin näköinen oli, vielä ei olla sitä haettu. Ajateltiin hommata ne Brio Sing yhdstelmävaunut, mihin menee tää kaukalo, sitten siihen on se kaukalo ja rattaat. Halutaan semmoset vaunut, mihin kaukalon saa kiinni. Kaverilta saadaan lainaan semmonen joku "heiluva" sitteri. Vauvan kylpyamme meillä on ja pinnasänky x2 :D Sitten semmoset brion istumarattaat, ihan huiput ja yhdet parvekerattaat ja turvaistuin. Pieniä vaatteita oon jonkin verran ostellut, täytyy katsoa poikien vaatteista semmoset, jotka menee tytöillekin, niitä on säästössä aika paljon. Kantoliinan sain lainaan kaverilta. Olikohan se siinä.. Suurin hankinta on ne vaunut, jotka yritän löytää käytettynä.

Kuinka nopeasti teille on tullut päätös äitiyspäivärahasta? :wave: Tein hakemuksen kohta 2 viikkoa sitten, äitiysavustuspäätös tuli reilussa viikossa.

Sokerirasitukseen pitäisi varata aikaa, neuvolasta sanottiin, että se olis hyvä tehdä rv 24-26 muistaakseni.

Esikoisesta tuli painoa n. 20kg.. Olin kyllä hoikka, kun aloin odottaa ja paino vähän alussa tippuikin, kun oli niin rajua pahoinvointia. 10kg jäi sairaalaan ja 15kg lähti yhteensä. Olin siis 5-6kg painavempi, kun aloin odottaa kuopusta esikoisen ollessa puolivuotias.

Ärsyttävää, kun nää viikonloput menee niin nopeesti :|

Peppi85 + tyttö 24+0.
 

Yhteistyössä