Syyskuun söpöliinit <3 maaliskuu

Itsekään en ensimmäistä odottaessani liittynyt Facebook-ryhmään, enkä aio liittyä nytkään. Olen aika ehdoton sen suhteen, että haluan pitää Facebookin erillään äitiysasioista ja päättää itse, milloin käyn lukemassa odotukseen liittyviä juttuja ja muiden odottajien kuulumisia täältä. Facebookissa se ei onnistu niin, koska Facebook työntää etusivulle niitä ryhmien julkaisuja. Vaikka estäisi ryhmien ilmoitukset, niin silti niitä tulee etusivulle ja olen joutunut eroamaan eri ryhmistä, kun en vaan jaksa sitä, että etusivu on täynnä ilmoituksia, joita ei kiinnosta aina lukea. Toinen ajatus on se, että entä jos ryhmässä on joku kaveri, jonka ei vielä tarvitse tietää mitään? :LOL:

Täällä menee ihan hyvin. Väsymys alkaa väistyä hiljalleen ja sitä huomaa koko ajan jaksavansa taas entiseen malliin. Esikoista odottaessa taisin tehdä ensimmäisiä varovaisia, mutta vastahakoisia hankintoja vasta joskus viikolla 22+ ja kalliimpia vasta lähempänä laskettua aikaa, mutta nyt ostin kirpparilta jo pari pientä kietaisubodya koossa 56-62, koska sain muutamalla kymmenellä sentillä :p Muutenkin itsellä on paljon luottavaisempi mieli, vaikkakin mun täytyi jo varastaa palohälyttimestä paristo kotidoppleriin, että saan silloin tällöin kuunneltua sydänääniä :LOL: Keskenmenojen jälkeen sitä vaan ei pysty 100% luottamaan, että kaikki menisi hyvin. Varsinkaan kun mitään varsinaisia raskausoireita ei ole ollut ollenkaan ja vauvan liikkeet ei vielä tunnu.

Huomenna sokerirasitus (huh huijaa, tällä kertaa jo mielestäni ihan todella aikaisin!) ja 2. neuvolakäynti. Toivottavasti sokeriarvot olisivat tässäkin raskaudessa hyvät, en jaksaisi mitään sokerien kotiseurantaa ja jatkuvaa itsensä piikittämistä ennen ja jälkeen syömisten, kuten moni kaveri on joutunut raskausajan diabeteksen takia tekemään :(

ralliruutu 14+5
 
Helmi1234
Mulla ois nyt 17+5 menossa, mutta ilmeisesti tämäkin ryhmä on siirtynyt facebookiin suljettuna ja uusia jäseniä ei enää oteta. Olen odotukseni kanssa melko yksin, vaikka toki mies on olemassa. Itselleni ensimmäinen lapsi ja ikääkin ehtii tulla 39 täyteen ennen laskettua aikaa.
Helmi1234/38/1/PHKS ja laskettu aika on 23.9.
 
"Miukula"
Moikka naiset!
Täällä on niin kovin hiljaista. Mulla alkoi eilen rv 21 ja perjantaina oli rakenneultra. Kaikki oli masussa kunnossa. Pikkuinen vastasi viikkoja ja oli hienosti kasvanut. Pituutta oli jo 22cm ja painoa hieman alle 400g.
Pikkuinen oli hyvin kaino tapaus kun yritettiin selvittää sukupuolta. Kätilö jaksoi yrittää jopa 10 minuuttia selvittää asiaa. Hieman pikkuinen availi jalkojaan ja kätilön mielestä kivekset olis pitänyt näkyä jos siis poika olis. Eli nyt veikkaus on 90% varmuudella tyttö.
Tyttöä olenkin toivonut. No asia selviää sitten kun syntyy, ellei nyt mennä 4D ultraan vielä ennen. Pääasia kuitenkin on että kaikki on hyvin.
Mites muilla?
Miukula ja tyttönen? 21+1
 
En ole itse jaksanut käydä täällä pitkään aikaan, on ollut niin paljon kaikkea muuta. On todella hiljentynyt kovasti tämä keskustelu täällä. Kaikki tosiaan taitaa olla fbn puolella, ja siellä keskustelu käy kuumana. Toivottavasti te jaksatte käydä täällä vielä kuulumisia antamassa vaikka vähän hiljaisempaa onkin.

Oma maha asukki muistuttaa olemassa olostaan kyllä koko ajan, potkii niin reippaasti että tuntuu välillä että pysyykö seinät koossa ympärillä. Eilen tuli puoliväli täyteen, hurraa. Viikko vielä rakenneultraan, mutta tiedän kaiken olevan hyvin kun olen ravannut ultrissa melkein parin viikon välein nyt vähän ajan sisällä. Kun viikko sitten oli neuvolalääkäri joka ultras ja katsoi että kaikki hyvin. Ollut pari ylimääräistä ultraakin myös.
Vielä jaksaa tehdä ja touhuta, vaikka olen ottanutkin rauhallisemmin jo jonkun aikaa. Ainoo inhottava asia on seisten jalan nostaminen korkeelle, se ottaa ilkeesti mahan pohjasta. Esim. sukkien laitto seisten, tuntuu vaikealta, vaikka maha ei vielä iso olekaan.

Päivittelen listan vielä että kaikki tiedot tulee ylös.
 
Moi,

Tää ketju on varmasti vuosituhannen hiljaisin. Ei taida olla mikään muu kuukausiketju tällainen. En jaksa täällä enää käydä edes. Kaikki hyvin, mutta kirjoittelen noissa aktiivisissa ketjuissa. Nimi voi listassa olla, mutta toivotan nyt kaikille onnellista odotusta!
 
Olen myös katsellut aktiivisempia ketjuja, mutta en ole löytänyt itselle sopivaa. Kun taustalla lapsettomuus, mut tuntuu että niissäkin ketjuissa on joko tosi vanhoja päivityksiä tai sitten aktiivinen keskustelu pyörii facessa ja muissa suljetuissa ketjuissa.
Siksi olisi kiva kirjoitella täällä. En kuitenkaan ole niin aktiivinen, että joka päivä kirjoittaisin. Mut mielelläni luen. Esikoisen aikaan olin lapsettomuus ketjussa ja seurasin heinäkuun ketjua. Silloin pojan LA oli 18.7. Heinäkuunketju oli tosi vilkas. Ja tekstiä tuli sivukaupalla päivässä. Mut se lapsettomuusketju oli mieleen kun säännöllisesti kuuli toisten vaiheista. Mut ei tarvinnut tunteja lukea kuulumisia, jos piti päivän tauon palstailussa. :)
 
Moikkelis taas! Viittaisi kyllä kaikki vahvasti siihen, että faceen menivät ja uusia sinne eivät ota. Mä olisin kyllä voinut facebookissakin osallistua. Olisi ollut kiva, kun olisi ollut suht samoilla viikoilla meneviä odottajia jakamassa ajatuksia. Eli jos vielä mukaan pääsisi, niin minulle voi laittaa viestiä.
 
Päivittelin listaa hieman. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat jotka jaksaa täällä vielä käydä.

pieni ihme: Onpas kiva että on samaan aikaan LA ja vielä samassa paikassa, jospa törmätään vielä synnärillä asti.

Minulla oli rakenneultra 12.5, siellä oli kaikki hyvin, enkä halunnut tietää kumpi tulee. Poseerasi koko ajan linssiin, niin tuli ihanan söpöjä kuvia, on toi 4D ultra vaan niin kiva. Pääsen viikoilla 30 vielä kurkkaamaan mahaan miten siellä voidaan, se on kivaa.
Olen voinut ihan hyvin, paitsi maha-asukki pitää vaan aamuyöt mut hereillä kun riehuu niin valtavasti mahassa. Kyllä tulee vilkas muksu, kun näin kovin potkuttelee. Mites muiden mahat onkos jo kovin vilkasta?

Nyt valmistaudun matkaamaan Lontooseen muutaman päivän lomalle. Vielä kun jaksaa kävellä hyvin ja muutenkin olo on hyvä niin tää matka on hyvään aikaan. Onkos muilla mitään pitemmälle suuntautuneita matkoja tiedossa?

Voisin vaihtaa ton nimen pelkäksi syyskuun söpöliineiksi ensi kerralla, kun tulen tänne kommentoimaan matka kuulumisia. Ei varmaan kannata alottaa enää uusia viestiketjuja kuukausittain, kun on näin vähän kävijöitäkin. Ei toi maaliskuu sitten kummittele tuolla koko kesää.
 
Heippa ja onnea kaikille odotukseen! Anteeksi tälläinen ulkopuolinen kommentti, mutta pieni mainos luvassa! Perustin facebookkiin salaisen ryhmän Pirkanmaan alueen syys/talvivauvoille 2015 ja jos täällä olisi halukkaita sellaiseen liittymään niin minulle voi laittaa yksityisviestillä linkin omaan facebookprofiiliin! Lähinnä ajatuksena vertaistuki ja jos kiinnostusta niin tulevaisuudessa myös mahdolliset vauvakyläilyt ja kahvittelut läheisillä paikkakunnilla! :)
 

Yhteistyössä