Syyskuun suloisuudet 2013 *Tammikuussa*

Päivitetty, tervetuloa kaikille uusille (joita tulikin nyt rytinällä monta :D )!

Pahoinvointiin
ei periaatteessa ole mitään lääkettä, mutta kyllähän niitä pahoinvointia estäviä lääkkeitä oikeasti on. Se onkin sitten aivan toinen juttu, että onko niistä apua, vai ei. Itse olen aiemmissa raskauksissani syönyt lääkettä nimeltä PRIMPERAN, joka on siis pahoinvoinnin-, ja oksennuksenestoon. Mutta mä taisin kyllä oksentaa sen pillerin yhtä nopeasti ulos, kuin mitä olin sen sisäänkin saanut, joten mulle lääkityksestä ei ollut apua.

Lapsettomuudesta kärsivälle
kannattaa kertoa ihan heti. Itsekin tein näin ja sain siitä kiitosta. Hän ennemmin kuuli siitä heti minulta, kuin että olisi ollut viimeinen, joka ei tiedä ja kuulee sen vielä kenties joltakulta muulta.

Väsymys on edelleen melko massiivista ja välillä meinaa itku päästä, kun olen niin väsynyt, ettei edes järki enää kulje. Jos se siis ylipäätään on edes koskaan kulkenut. Kaveritkin ovat nyt ruvenneet kysymään, että olenko tulossa kipeäksi, vai mikä on, kun olen niin väsynyt koko ajan. Kaikki lapset ovat sairaina, joten olen kertonut epäileväni sitä, että myös minä olen tosiaan kipeäksi tulossa.

Se oma pahoinvointi on kyllä edelleen todella lievää. Niin lievää, etten kehtaa siitä edes rutista, sillä tämähän ei ole yhtikäs mitään verrattuna siihen, mitä olen edellisissä raskauksissa kokenut. Joskin onhan tässä vielä aikaa saada pahoinvointi kovemmaksi, eli en nuolaise ennen, kuin tipahtaa.

Myöskin palelu on poissa! Tähän mennessä olen nukkunut yöt vaatteet päällä ja kahdella peitolla, mutta kaksi viimeistä yötä olen nukkunut t-paidalla ja yhdellä peitolla. Muutoinkin tuntuu, että ennemmin on koko ajan kuuma, kuin kylmä.

Blogia en jaksa kirjoitella, joten poistin sen tuolta listalta pari päivää sitten. Jos tässä nyt joku virtapiikki tulee, niin sitä ehkä vielä jaksan. Mutta ainakaan nyt en jaksa kirjoittaa, kun ei tosiaan tuo järki tunnu kulkevan.

Losa 7+1
 
Mä kävin äsken ultrassa yksityisellä.. Siellä näkyi vaan joku pussi muttei sikiökaikua.. Se lääkäri varmaan erehtyi. Voisko olla niin että se ei vaan vielä näkynyt siellä...? Ei kiitos mitään kaikkitietäviä ylimielisiä vastauksia tähän.. Voiko se lääkäri näin aikasella viikolla vaan erehtyä, nyt on 6+4.. ?Kolmosen kohdalla 6+2 löytyi syke ja sillon toinen lääkäri sanoi et voi olla parista päivästä kiinni löytyykö vai ei...... En osaa nyt kirjottaa mitenkään järkevästi. :(
 
RockMama Minä tässä mietin, että käydäänkö nuin aikasessa vaiheessa ultrassa? Vai oliko sulla joku syy käyä tässä vaiheessa. Ku eikö ultrassa käyä yleensä vasta kahdeksannella viikolla tai sen jälkeen?
 
RockMama: Tietenkin voi olla niin, ettei se vaan vielä näkynyt. Sikiön sydän rupeaa lyömään viikolla 5+, mutta siitä saattaa mennä vielä tovi ennen kuin sen ultralla pystyy toteamaan.

Mulle on tehty alkuraskauden ultrat viikolla 5+ kahdesti, eikä tuolloin ole vielä näkynyt sykettä. Ruskuaispussi (vai mikä se nyt on) on kyllä näkynyt ja ultraava lääkäri sanoikin, että "sikiötä ei näy, mutta raskaus näyttää aivan normaalilta alkuraskaudelta". Ja sitä se on molemmilla kerroilla ollutkin.

Ymmärrän, että se huolestuttaa, jos ei viikolla 6+4 löydy sikiötä, mutta sen voi selittää ihan vaikka se, että raskaus onkin luultua lyhyempiaikainen. Jos olet sittenkin vasta viikolla 5+6, on aivan tyypillistä, ettei sikiökaikua vielä ole. Ja kuten lääkäri viimeksikin sanoi, on päivistä kiinni, että näkyykö vai ei.

Sanoiko lääkäri mitään siitä, että näyttääkö raskaus normaalilta, vai tulisiko huolestua ja epäillä sitä tuulimunaksi?

Ja jos yhtään lohduttaa, niin kaverini oli ultrassa viikolla 10, eikä sikiötä löytynyt. Verikokeen mukaan hän oli tukevasti raskaana, mutta sikiöyä ei löytynyt, vaikka sitä etsittiin kaikkialta. Mutta kappas keppanaa, kun seuraavana päivänä sikiö löytyi kohdusta, kuten pitikin!
 
RockMama Minä tässä mietin, että käydäänkö nuin aikasessa vaiheessa ultrassa? Vai oliko sulla joku syy käyä tässä vaiheessa. Ku eikö ultrassa käyä yleensä vasta kahdeksannella viikolla tai sen jälkeen?
Mä olen käynyt kahdesti viikolla 5+, kun ollaan haluttu tarkentaa raskauden kestoa. Mulla kierrot on jopa yli 250 päivää kestäviä välillä, joten raskauden kestoa on aina ollut mahdoton määritellä ilman varhaisraskauden ultraa. Ja se on haluttu määritellä siksi, että voidaan sitten tehdä nt-ultra oikeaan aikaan.
 
Losa Joo,okei! Minä ku varasin ajan niin automaattisesti neuvolatäti laski ultran siihen aikaan ku tulee noin 8viikkoa täyteen. Kuinka yleinen muuten tuulimunaraskaus on? Jonkun verran olen asiasta lukenu, mut en haluaisi lukea semmosia. Paha mieli vaan tulee :/
 
Heippahei pitkästä aikaa =)
Itse kävin viime viikolla alkuraskauden ultrassa 6+4 ja siellä näkyi pieni piste joka värisi välillä eli ainakin sydän lyö:heart: Kuitenkin niin pienillä viikoilla mennään niin lääkäri sanoi että vaikka muuta ei näykään niin normaali alkuraskaus kyseessä on, viikot menkoista täsmää aikalailla, saattaa olla paripäivää vähemmän kuulema kun oli niin pikkanen ultrassa.

Oireet vahvistuu päivä päivältä mutta hyvin niitten kans vielä pärjää mm. pahoinvointia (ympärivuorokauden) ei kuitenkaan oksennuta. Ummetusta, palelemista, ärtyneisyyttä ja suunnaton VÄSYMYS!! Voisin vain nukkua :ashamed:

Neuvola on 4.2.

edna ja pirpana 7+0
 
  • Tykkää
Reactions: Losa
Uusille odottajille tervetuloa! :flower:

buffy Joissakin neuvoloissa alkuraskauden ultra kuuluu neuvolaohjelmaan. Tällöin he monesti antavat sen ajan 8-9 viikoille, koska silloin siellä on varmasti näkyvissä kaikki tarvittava. Mullekin neuvolatäti sanoi, että otetaan ultra paremmille viikoille, ettei jouduta kontrolloimaan. Itse järkeilemällä mietin, ettei neuvolalla ole hirveästi ylimääräisiä resursseja näihin kontrolleihin...

Kirskis 6+5
 
Tyhmä minä, miksi menin lukemaan juttuja tuulimunaraskauksista :headwall:

Ensimmäinen ultra vasta muutaman viikon päästä, tänään tai huomenna 5+0.
Kamalinta tämä epätietoisuus, vaikka fiilis on sellainen että kaikki on hyvin.
Silti pelkoa on paljon, ajatukset ei pysy kasassa, silti kamalan rauhallinen olo.

Oireita on ja r-testin viiva todella kivasti vahvistunut ja alavatsa "sojottaa" suoraan eteenpäin, ei tunnu normaalilta turvotukselta :)
 
ajattelin et sit kun odottaa toista olis luottavaisemmin mielin kun esikoista odottaessa. esikoisesta kävin varhaisultrassa vko. 7, kun en uskonut että olen edes raskaana ja nyt ennen plussaa ajattelin et toisesta en kyllä mene, mut kas kummaa mun ajatukset on muuttunut. jaksanko odottaa sinne np-ultraan asti :)

ensimmäisen neuvola-ajan sain ystävänpäiväksi. kai mä vielä varmistelen testeillä et varmasti oon raskaana.
 
piupiuu, voi sua! ei sais mennä lukemaan mitään siis yhtään mitään netistä. Minä sorruin tuohon samaan mokaan itseasiassa eilen :D eli et ole ainut.
Täällä käydään sellasta tunteitten vuoristorataa läpi että huhhuh!
Kolmas lapsi on enemmän kuin toivottu, mutta sitten kun se toinen viiva pärähti testiin niin aika myllerrystä on ollut. tein siis kaks clearblueta jossa luki raskaana 2-3 ja kolme liuska testiä. Minä oon käyny kaikki ajatukset miljoona kertaa läpi.
"Pärjätäänkö me? mahdutaanko tähän asuntoon? halutaanko sittenkään kolmatta?
ja sen jälkeen kääntyy suorilla kelkka" ai miten ihanaa tää on. voi että meille tulee kolmas. Oon niin onnellinen. mitäs jos en ees oo raskaana. en oo tehnyt kun viis testiä pitäsköhän varmistaa vielä kuudennella testillä?
oon vasta viidennellä viikolla, eli tämähän voi mennä vielä vaikka millon kesken!"
välillä pystyn olla taas kokonaan ajattelematta. Onneks ens viikolla palaan takasin työelämään, että saa vähän jotain muutakin ajateltavaa :)
mammu991 + nuppula 4+5
 
Niin mä kävin siellä yksityisellä ihan omasta tahdostani kun en halunnu odottaa sinne neuvolan ultraan asti kun on yks traumaattinen raskaus takana miks edellisestäki ravasin pelkopolilla.

Torstaina pitäs mennä tyhjennykseen mut en aio mennä. Ootan vielä jos ei vaan näkynyt jostain syystä tällä kertaa. Lääkäri oli kehuttu ja pätevä, mut kysyi multa että oliko toivottu raskaus, vastasin et yllätys niin lääkäri tokas et "no sittenhän ei haittaa että tämä meni näin" ?!? Siis miten noin voi sanoa? Tuputti vielä kierukkaa päälle että voi kuulemma laittaa heti samalla.

Mä oon ihan pihalla.. Mulla ei ollu mitään oireita ja sen takia halusin ultraan kattoon onko siellä elämää.. Ja heti tänä aamuna alko järkyttävä kuvotus, jääkaappi haisi ihan sairaan pahalle, oon ollu jääkalikkana sohvalla ja oli jopa pakko nukkua päikkärit, nukuin viimeks joskus elokuulla kun kolmonen oli 1,5kk... Onko tää joku merkki että mun ei vielä pidä mennä siihen tyhjennykseen vai voiko mun kroppa ja mieli luoda yhdessä tälläsen harhakuvan ja valheen kun en halua uskoa että tää ois totta. Kummallista jos niin on kun kuvotus alko lievänä eilen illalla ja selvänä nyt aamulla...ENNENKU sain tietää..

Mä en edes muista mitä se lääkäri tarkalleen mulle sano. Kohtu on kasvanu reippaasti ja oli kunnolla pyöristyny viikkoihin nähden, voi johtua kuulemma kun on monta raskautta takana. Ja muuten kaikki on niinku pitääkin mut ei vaan sitä sikiökaikua näkyny siinä vieressä. Jotain tällasta.. On vaan niin monta niitä joilla se vauva onkin löytyny sieltä viikon päästä siitä kun ensin todettiin tuulimuna..

Kiitti te ihanat jotka kannustatte odottamaan vielä, mä en siirry tästä ryhmästä vielä mihinkää!
 
sohvi35
Täällä puhutaan paljon pahoinvoinnista. Mulla alkoi viime perjantaina todella ällötys pahaolo. Kaikki ruuat etoo paitsi raikkaat esim. hedelmäsalaatti menee helposti. Liharuuat EI mee alas. Mutta oksentanut en oo, hanuri on sitäkin enemmän halaillut vessanpönttöä. Eli armoton ripuli :O Onko muita kohtalotovereita jolla tavara tulee alhaalta eikä ylhäältä :LOL:

Sohvi35+pikkupöllö 6+2
 
Mä aloin nyt miettimään, että uskallanko sittenkään mennä torstaina sinne varhausultraan.. sillon viikkoja kuitenkin vasta 6+3. Pitäsköhän sitä siirtää viikolla etiäpäin..

Lauantaina käytiin anoppilassa ja mun kotipaikalla. Noh, kerkesin kotona olla jonkun vartin verran ja äiti tullee "Onneks olkoon, sä ootat vauvaa!" Että dadaa, näin selvään se sitten vissiinkin näkyy mun naamasta ja olotilasta :D Sitten oli pakko pistää viestiä anopille, että raskaana sitä ollaan.. Reilua nyt sit molempien tietää. Taijan sit ekan ultran jälkeen vasta muille kertoa tai sit sen maagisen rv12 jälkeen.

Joku puhu mielialan vaihteluista tms. Meillä myös erittäin toivottu raskaus, ehkäsy ollut poissa pelistä yli vuoden ja monia negatiivisia raskaustestejä ja itkuja myöhemmin, kun se plussa lopulta pärähti testiin, niin samalla iski pelko ja hämmennys tämän onnen takaa. "Miten me pärjätään, miten esikoinen ottaa sisaruksensa vastaan, riittääkö tila, mitens opiskelut sitten myöhemmin jne" Ja yks ehkä tyhmä kysymys pyörii mielessä: Voinko rakastaa tätä toista lasta yhtä paljon kuin esikoistani? Tämä rakkauden määrä on niin huima tytärtäni kohtaan.. pelkään etten voi rakastaa toista lasta yhtä paljon. Vähän pelottava ja ehkä hassu ajatus? Onko kellään muulla pyörinyt sama kysymys mielessä, kun toista lasta on odottanut?

Onko teillä tyttö- tai poikaoloja? Ja jos aiemmissa raskauksissa on ollut pahoinvointia, niin onko tullut tyttö vai poika? Jostain luin, että tyttöä odottavat potevat pahoinvointia enemmän, kuin poikaa odottavat.. Onkohan näin? Mitä muita "merkkejä" on jos odottaa tyttöä tai poikaa? Mä en malttas odottaa rakenneultraa, että saan tietää kumpi sieltä on tulossa! :heart:

miranja 6+0
 
Moi!
Olen tässä eilen ja tänään vähän lueskellut teidän juttuja, ja olis kiva seurailla jatkossakin... Voisin siis liittyä porukkaan.
Täällä siis tehty useampi testi, kun ei kuukautisia kuulunut ja olin ekoissa testeissä jotain vähän näkevinäni. No, lauantaina illalla tein sitten vielä Apteekin testin ja plussahan siihen tuli :) Haalea, mutta plussa kuitenkin.

Vähän sekavat tunteet ovat olleet, kun ei varsinaisesti ollut suunniteltu juttu. Tai sekavat tunteen sinänsä, että tokihan tämä on iloinen asia, mutta tunsin ensin epävarmuutta ajankohdasta. Mutta tässä kun olen sulatellut, niin oikeastaanhan ihan hieno ajoitushan tämä on :D (Eli alkuraskauden oireena ainakin ailahtelevainen mieli... :LOL: )

Oireita ei (noin muutoin) ole vielä ollut juurikaan mitään.
Mun netti jumittaa, niin en saa tätä fonttiväriä muutettua, mutta
kolmas lapsukainen olis meille nyt sitten ilmeisestikin tuloillaan, oon 28v ja LA omien olettamusten ja laskelmien mukaan 29.9, ynnytyssairaalana KOKS.
Ennestään meillä siis 08 ja 11 syntyneet pojat.

Elämme jännittäviä aikoja! :)

neito84 + mini 4+1

*muoks* sainkin väriä kehiin! :)
 
sohvi35
miranja Itse aikoinani mietin myös että voiko toista lasta rakastaa yhtä paljon. vastaus on että kyllä! :heart: nyt on tulossa kolmas, 15 vuotta edellisestä raskaudesta. TIEDÄN rakastavani kaikkia kolmea, yhtä paljon.

sohvi35 ja pikkupöllö 6+2
 
Ja mirjanja, minäkin pohdin tuota samaa rakastamisasiaa toista odottaessani.
Mutta kyllä se niin vain on, että siihen uuteenkin tuhisijaan rakastuu yhtä palavasti :heart: :) Se on jännä juttu kuinka äidillä voi riittääkään sitä rakkautta niin paljon.
 
Rockmama Siis what??? Hetikö sinut ollaan tyhjennykseen laittamassa, jos ensimmäisessä ALKUraskauden ultrassa ei kuulu sikiökaikua? Luulis, että ehdottaisivat ensin kontrollia? Kysehän on kuitenkin koneesta ja tekniikasta, joka nyt ei välttämättä toimi siten, kuten pitäisi. Kovasti tsemppiä!! Ja hei, ei me sua päästetä täältä veks!

miranja Esikoiseni on poika ja mulla oli aivan järkyttävää pahoinvointia! Oksentelin vielä melko myöhäisessä vaiheessa esikoista odottaessa. Joten minulla ei tämä pitänyt paikkansa. Nyt tässä raskaudessa pahoinvointia kyllä on, mutta aaltoillen ja eikä jokaisena päivänä. Tietäiskö tämä sitten tyttöä?

Kirskis 6+5
 
Mulla kävi sitten nyt ohrasesti (6+3 loppui mukulan taival). Koko viikonlopun oon vuotanu ja tänään kävin tk:ssa. Ottivat pissanäytteen ja paineli vähä mahaa. Soittivat perään, että negatiivista näytti virtsanäyte. Että olitkohan sä raskaana ollenkaan ja teit varmaan sen testin liian aikaste. Joo, ne kaikki 10 testiä menkkojen alkamispäivän jälkeen!!! Hieman ehkä raivostutti! Varasivat siellä olles mulle äippäpolilta ajan et oisivat kattonu et kaikki tulee ulos, mutta peruivat senkin kun eivät uskoneet et olin ollut raskaana..

Viime viikon tiistaina näytti digitesti 2-3 vkoa. Mietin sillon et ois se jo pitäny näyttää 3+.. Mut aattelin et ehkäpä mulla nousee hitaasti nuo hormonit. No ainakin näköjään nopeasti laskivat. Rinnat tosin on vieläkin kipeet ja teköö pahaa hajut jne.. Mutta ajatukset on paljon kirkkaammat + vatsa toimii..

Mutta, toivotan teille kaikille oikein ihania raskausaikoja! Toivottavasti täs tärppäis itellä pian uudestaan ja pääsis joskus nauttimaan :) Ja muistakaa, älkää heittäkö kirvestä kaivoon missään tilanteessa! Itse ainakin aion mennä soitellen seuraavaan sotaan :)


Rockmama: :hug: Jos olisin sun tilanteessa, odottaisin varmasti viikon! Ja menisin toiselle lääkärille!
 
Viimeksi muokattu:
Pölö oon pahoillani sun puolesta.. Outoja kommentteja tollaset epäilyt onko ollut raskaana, eihän se testi näytä viivaa jos raskaushormonia ei oo erittynyt.. :-/

Kiitos kannustuksista.. Ois ollu parempi etten ois vielä menny koko ultraan, niin ei ois tullu turhaa murhetta. En usko vielä että tää on tässä, kun mulla on ollu synnytyksen jälkeen vaan yhdet menkat eikä voi siis tietää miten kierto on muuttunu. Tää voi ihan hyvin olla pienemmillä viikoilla..

Plussanneille onnea, mulla on nyt niin oma tilanne vaan mieles etten osaa nyt kommentoida kenenkää juttuja.. Mut niin varmaan ois muillaki..

Hyvää vointia kaikille <3
 
miss_piggy
Huomenta! Mulla taas närästi melkein koko yön. Osaatteko naiset sanoa saako rennietä syödä närästykseen vai pitääkö käyttää jotain muuta. Tuntuu, ettei pysty olemaan eikä liioin nukkumaan ku niin närästää: /
Mulle apteekista sanottiin että saa syödä, mutta mulla se ei vaan auta yhtään. Anteeksi kirosana, mutta voi helvetti tuota eilistäkin, mua närästi varmaan 12 tuntia putkeen, ja sinä aikana meni: 5 rennietä, 2 lasia vettä jossa ruokasoodaa. Lopputulos: Ei auttanu. Koitin myös ottaa jogurttia, juoda kylmiä virvoitusjuomia, mutta yhtä tyhjän kanssa.
Nyt ostin kuorittuja manteleita kun jossain luki että muutama niitä voi auttaa. Mulla on nuorempanaki ollu semmosia hirveitä närästyskohtauksia ja ei tosiaan mitkään renniet auta. Pitänee pyytää oikeesti jotain reseptilääkettä.

Äitille just sanoin puhelimessa, että tää on niin hassua, ei tunnu yhtään että oisin raskaana, ku ainut oire on vaan tuo närästys ja välillä ihan minimaaliset mahakivut :D
Ootan niin innolla sitä ens viikon neuvolaa.

miss_piggy ja mini-possu 6+5
 
Suuret pahoittelut Pölö- :heart:

RockMama toivotaan, että pikkuinen vielä sieltä massusta löytyisi! Tsemppiä kovasti :heart:

Ensimmäinen neuvola varattu, 25.helmikuuta, silloin viikkoja kasassa 9+0, miten sitä jaksaa noin pitkälle odottaa!! :)

Pahoinvointi täällä pääsääntöisesti nyt illassa, lievänä etoiluna jos ei muista syödä... Oon tällä hetkellä opiskelijana, ja menossa harjoitteluun viideksi viikoksi kun rv7, kauhistuttaa jo valmiiksi kun noilla viikoilla saattaa se pahoinvointi olla aikas kauheaa ja koko päiväistä - lisäksi harjoittelupaikka sellainen, että tunteet saattaa olla pinnassa kyseisen paikan luonteen vuoksi : /

Eilen vaihdeltiin kotona huonekalujen järjestystä ja huomasin heti ettei massu tykänny "rehkimisestä". Useasti päivän aikana tuntui pieniä hetkellisiä mahakipuja (kuin supistuksia) ja illasta pienen lenkin jälkeen sama juttu.. on siis otettava ehkä hieman löysemmin nämä alkuviikot :) tänään ei minkäänlaisia kipuiluja kun rauhassa ottanu vaan..

Täällä myös menee tunteet vauvauutisesta välillä vuoristorataa: kovasti on toivottu kolmas vauveli ja pääsääntöisesti pää täysin pilvissä ja erittäin onnellinen olo :D välillä sitä miettii, että mihin sitä itsensä on taas pistänyt! Nuorimman vauva-aika ollut rankka ja vasta hiljattain alkanut helpottamaan, ja poika nukkumaan öitään (satunnaisesti nukutaan vieläkin huonosti), ja äijällähän kohta ikää 2v! Onneksi tämä vauvan odotus ei tapahdu hetkessä ja kerkeää noin aiemmatkin muksut kasvaa :D

Tytymamma + kolmas murunen 4+0
 

Yhteistyössä