Syyskuun sydäntenmurskaajat *helmikuussa2009*

Siiri S :hug: Voi ei! Just aamulla mietin ett sulla on ollu nyt ultra ja miten siellä on menny. Ei sit päästy vierekkäisille pedeille. :'( Ei muuta kuin voimia todella paljon.

Itselläni huomenna ultra ja se pelottaa vietävästi.
 
siiri s pahoitteluni.itsellä paha mieli helpotti siinä vaiheessa kun aloitettiin uutta yrittämään. :hug:
itselläni olisi ultrakuulumisia;kaikki hyvin,erittäin vilkas sikiö oli massussa,siellä heitti kuperkeikkaa,eka kertaa näin senkin ihmeen.niskaturvotusta ei meinannut saada millään mitattua kun vauva oli koko ajan liikkeessä.mitta näytti 0.7 ja pää-perämitta oli 58 mm.la säilyy ennallaan.
onko kellään tälläistä vaivaa:mun toisen tissin reunaa polttelee ajoittain,iho on ok eikä siinä näy mitään.onkohan tälläinen jotain raskausmuutokseen liittyvää?
 
Voi siiri, pahoitteluni :hug:

oma napa: ultra takana ja kaikki onneksi hyvin :) Niin paljon pelkäsin, että! La pysyi ennallaan 090909. Vauva oli yhtä aamu-uninen kun äitinsäkin, mutta heräs ja heilutteli (vai heristi nyrkkiä???) aina kun sitä tökittiin :D Np oli 1,0 ja muutenkin oli kädet ja jalat paikallaan ja siis hengissä, ihanaa :heart:

roona kiva kun rupeat päivittään :)
 
Esmeralda - Ei tuolla ainakaan vielä missään näy, että olisit hakenu sinne? Yritä uudestaa, jos ei ala mitään tapahtuun... En oo itekää ihan varma et miten se skulaa! Mut siis sielt pitäs tulla et hakee jäsenyyttä, ja mulle viesti siitä? Tai jtn... heh, kai se joskus selviää!

Tänään oli siis ultra, ja kaikki hyvin. Mä olin niiiiiin paniikissa ennen sinne menoa. Jostain syystä pelotti ihan kamalasti, et onks turvotusta, tai et onks kaveri ylipäätänsä elossa... Ihme harhakuvitelmia sitä kehittää mielessään... Mut kovin oli ihmisen näköinen toukka siellä :D Ja sama juttu ku Mii26 sulla, kovaa kyytiä veti päikkäreitä siellä... ja hoitaja joutu vähän mun kohtua tökkiin että heräs ja kääns kylkee!!! Kyl se sit jonni ajan päästä alko heiluun siellä, kädet huito minkä kerkes.... Voi että ku ei jaksa nyt sit ei yhtään odottaa syksyyn!!! Nyt päästin itseni sitten irti, ja menin shoppaileen... Kovasti oli Tuttaa alessa, ja pari uuden mallistonkin bodya ostin - ihania kuoseja!!! :heart:

Heisku: Mulla tissien reunoja kutittaa ihan älyttömästi...! Siis tavallaan myös polttelee, ja varsinkin sitten kun alkaa raapimaan... Just tuolta sivuilta - sieltähän ne varmaan eniten kasvaakin... Maitorauhaset kai just sielläpäin?? Mulla auttaa ku rasvailee joka päivä...

Jahhas... siinäpä ne. Nyt pitää alkaa skannaileen ultrakuvaa... pitää mutsille lähettää maililla, sielltä tuli jo tekstarii että missä viipyy :D Tuleva mummi taitaa olla aika täpinöissä! Huoh...

12+2
 
*MONTA ERITTÄIN RUMAA KIROSANAA*

Mies tuli äskön kotiin, ja tuli halaamaan.,.. Samantien tuttu haju osui nenään... Kädet haisi ihan tupakalle!!!!! :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :kieh: :kieh: :kieh:

SIIS VOI *#*#*#*#*#!!!!!!!!!!

Ja ite tääl päivästä toiseen edelleen tuskailee ku tekis mieli tupakkaa.... Vaan ei voi.

Meillä oli diili että kummatki lopetetaann... ja ukko kyllä tasan tarkkaan tietää kuin vaikeeta mulle se oli. GRRH! Hyvä se miehillä "silloin tällöin" polttaa hermosauhut... töissä salaa... Nii no jos mä tartten hermosauhut? Imen peukaloo??? PERRRRRR.....******LE!!!!!

Miten tästä tupakanhimosta pääsee??? APUA.......

Saatana mä tapan ton äijän..... Saa kyl sellasen mökötys-kohtauksen tälle illale et... huh....
 
Roona82 täällä kans lopetettii ku saatii tietää raskaudesta.. oon antanu äijälle luvan sillon tällön polttaa yhen tupakan mutta tósi harvoin ja sillä ehdolla ettei tuu tuntiin mun lähelle sen jälkeen. mullaki tekee välillä mieli mutta yllättävän vähän. lähinnä ällöttää tupakan haju nykyää..
 
Siiri S: Iso :hug:

Kylläpäs mä olenkin nyt viettäny hiljaiseloo, ei oo vaan ollu jaksamusta ees koneelle. Oon taas ollu reilun viikon saikulla tän hiton poskiontelontulehduksen takii ja nyt menossa antibioottikuuri. Viimeks oli penisiliinii, josko tää sit auttais jo! Huomen pitäs men taas töihin koklaan, saas nähä miten käy? Mua meinaan pyörryttää koko ajan ihan hirveesti, välil ei pysty lainkaan oleen pystys, ku heti silmis sumenee, onko muilla vastaavaa????

Ja semmosta aattelin gallupoida, et miten te muut asutte??? Paljon huoneita? paljonko väkee huusollissa... ym..??? Itelle meinaan iskeny hirvee ressi, et miten mahdutaan.... APUA APUA!!

mama ja kääpiäinen 13+1
 
Siirille iso hali :hug:


Minullakin huomenna neuvolalääkäri.
Olo on vähän helpottanut ja töissä olen ollut ja masu on kasvanut ja sykkeitä kuuntelen aika useinkin. :) Siellä se pomppaa. Ja tuntuu liikkuvan sykkeestä päätellen. Liikkeet ei vielä tunnu, eikä pitäisikään. Nyt alkaa jo mahallaan ollessa vähän häiritä ja tuntua. :)

Mama:n gallubiin, me asutaan 114neliötä, tässä on 4 makkaria jne. Hyvin mahdutaan. Nyt siis vakituisesti paikalla neljä, yksi vaihtopaikkailija. Mutta kuudestaankin mahdutaan vielä hyvin. :)

Vaunuja olen katsellut jo. :D Ajattelin tilata saksasta lopulta kuitenkin. Tulee noin 130e halvemmaksi, kuin suomesta tilatut. Pitää vielä tutkia ja miettiä. Aikaa on.
 
Iltaa taa taloon....
Tökkii taas palvelin välillä... ***kele...

vivid: Täällä (TRE) mulla ainaki se kuunteli sykkeen, ja teki alapäätutkimuksen... Siis niinkö kädellä kokeili et kohtu on ok, ja katto et mestat ok... ja sillai... heh. Eikä sit muuta. Tod nuori mieslääkäri oli mulla... aika outoo jotenki :LOL:

mama-84: Meillä siis vasta eka lapsi tulossa, mutta tässä faktaa asumisesta: Meillä iso 60 neliön kaksio, johon mahduttais kyllä ihan hyvin vaavin kans... Mut tänne tulos putkiremppa vuoden loppupuolella, joten ajateltiin ettiä uus kämppä jo nyt, vielä ku ei oo maha kauheena esteenä... Ja löytyki aika nopee - 3h+keittiö... 76neliöö. IHANAN ISO KEITTIÖ! Se on mulle tärkeintä, et on tilaa tehä ruokaa, ja mun 6 hengen ruokapöytäki mahtuu sinne :D Vauva tulee asumaan kyllä meidän kanssa makuuhuoneessa, sinne ajattelin siis tunkee meidän sängyn, pinnasängyn ja hoitopöydän. Toisesta makuuhuoneesta tulee ns. työhuone, ku tuo ukko on ohjelmistosuunnittelija, ni pitää olla huoneen kokonen tietokone :D Sit ku baby kasvaa ni varmaan parin vuoden sisällä aletaa rakentaa jo omaa taloo.... :heart:

Tän päivän oon leijunu kyll niin onnessaan, nyt uskaltaa ostella ja iloita. Eka kolmannes takana, ultrassa puhtaat paperit, kaikki alkaa tuntuun aikas hyvältä... Minusta tulee äiti :)

 
iltoja!

asunto galluppiin...:
Me asutaan mieheni ja 5 vuotiaan tyttöni kanssa 62 neliöisessä kolmiossa...+ koira ja kissa..
Tyttö ei uskalla vieläkään nukkua omassa huoneessa joten nukumme samassa huoneessa, tyttö kyllä omassa sängyssä samassa makarissa.. Nyt on haussa 75-80 neliöinen saunallinen kolmio, ootellaan et soitteleevat kun vapautuu..
Neliötä ei vielä oteta, kun niissä niin kalliit vuokrat.. Et jospa me mahduttas kolmiossa asumaan ekat pari vuotta. Tekee vaikka uudelle muksulle olkkarin nurkkaan oman lelu paikan.
kun tyttö lähtee syksyllä eskaan ja sit koulun, ei varmaan halua pikkuista sinne sähläämään ja ottamaan sen tavaroita.

esmeralda- + öttiäinen 13+2
 
Asunto galluppiin; Asutaan miehen ja koiran kanssa n. 50 neliöisessä rivarikaksiossa josta meinataan muuttaa kolmioon toiseen kaupunkiin kun vauva syntyy :)
Meillä haaveena omakotitalo maaseudulta :heart:

arianrhod + papana 12+6 :heart:
 
Asunnosta: Tilava saunallinen kaksio (60.5 neliöä ) ja kolmistaa asutaan täällä ja neljäs siis tulossa. Hyvin mahutaan. =) N. vuos on ajateltu tässä vielä asua sitten katella josko oman ostais tai sitten asumisoikeusasunto. Tai kun tässä laman kourissa koko ajan ollaan pvä kerraallaan eletään ni tiiän vaikka paikkakunta vaihtuis töiden perässä. Ei voi tietää. :)

nöttis & kirppu rv 9+6 (Huomenna poksuu! :D )
 
galluppiin: asutaan omakotitalossa maaseudulla :heart:

miula muuten merkattiin ultraan viikot 12+0 (omat laskut ja edelliset arviot: 11+6) No eipä ollut isoa eroa, mutta kai se on tulkittava niin et poksu jo! =)
 
Gallupiin: Me asutaan keskellä metsää Etelä-Suomessa (4km lähimpään naapuriin ) =)
Rakennettiin talo viime vuonna. 4makuuhuonetta löytyy ja meitä on tällä hetkellä 4henkeä (+ yksi vaari aina silloin tällöin parin viikon jaksoissa.) Hyvin mahdutaan!
Mulla ultra olis huomenna. Sain ylläriajan, kun sairaalasta soitettiin, että siellä tarvitaan testihenkilö uuden ultralaitteen testaukseen.

Idella ja Heksu 11+2
 
Gallup: Tampereella asutaan mieheni kanssa kaksin omassa 82 neliön kolmiossa. Toinen makuuhuone on meillä täysin työhuone, mutta eikähön jotain keksitä kun vauva kasvaa tarpeeksi, että se voisi nukkua omassa huoneessa.

Ensi viikon tiistaina on ensimmäinen ultra, voi kun jaksaisi sinne asti odotella.

Helinä rv 11+6
 


Eilen oli siis ultraääni. Ihana oli nähdä kun massussa oli yksi elävä ihmisen alku :) siellä se rimppakinttu viiletti menemään :) sydämmet suli isiltä ja äitiltä taas <3 viikkoja vastaava oli pikkuinen, (11+5) pää-perämitta oli 47,6mm. Niskaturvotusta mitattiin 3 tai 4 kertaa eri kohdista ja kaikki näytti 0,8mm, eli sen osalta kaikki ok. Viikon tai kahen sisällä tulee veriseulan tulokset eli sitten taas ollaan viisaampia. Istukka sijaitsi etuseinämässä.
Tosi monta kuvaakin saatiin pienestä. :)

Olotila on aivan erillainen kun esikoisen odotusaikana. Ei okseta läheskään niin paljon kun esikon aikaan, Paleltaa ja väsytää senkii eestä mutta on se sen arvoista :)

Ihana olo on nytten kun tiiän että masussa on kaikki hyvin <3

Tyttö tuumas ku katto monitoriin että "hieno kala" :LOL: ei tajunu ekaks et se on vauva :)

zeny 11+6
 
Asuntogallupiin... Asutaan 134m2 ok-talossa, jossa on 4 makkaria.

Eilen oli eka lääkärineuvola. Paino noussu nyt yht.3,4kg :whistle: , hb 145 ja verenpaineet 137/90.... Joutuu siis seuraileen taas kerran noita paineita ja seuraavalle käynnille pitää viedä oma mittari mukana että näyttääkö samaa kuin neuvolan mittari.
Sydänääniä haettiin pitkä tovi ennekun Manu suostu antamaan äänimerrkiä itestään. 140 oli :heart: . Laitoin sit jalat melkeis lattiaan kun makasin siinä tutkimusopöydällä niin sitten alkoi kuulua. Hyvin on vielä tuolla vatsan uumenissa pikkunen.

Mutta pitää alkaa vähän kotihommiin ennen kuin taas pitää lähteä töihin.

Naksos ja Manu *poks*13+0
 
J84
Heipsan taas pitkästä aikaa :)

Siiri S :hug: :hug:

Maanantaina oli lääkäri, kohtu oli kasvanut hienosti, et kyl sen mukaan siellä jotain on :D Tiistaina oli sit eka neuvola ja se meni nopsaan, kun tädin ei tarvinnut kaikkea mulle enään kertoa, kun on vielä edellisestä niin tuoreessa muistissa. Verenpaine oli hyvä 105/62 ja painoa ei ollut tullut yhtään, huh :whistle: Sokerirasituskoe on edessä ja seulonta on sitten ekan ultran jälkeen, johon ei ole kuin kaks viikkoo aikaa :) Pahoinvointi on onneks hellittänyt, mutta ajoittain tulee vielä etomisia :/

asuntogalluppiin, me asutaan omakotitalossa (3 kerrosta), 3mh, th, oh, k, 2xwc, s, khh. Tää on mun lapsuudenkoti ja halusin ostaa tän porukoilta pois, kun täällä oli kakarana niin ihana asua. Meitä asuu täällä 4 (mä, ukko ja pojat), sekä eläimiä löytyy kanssa..koira, kaks kissaa ja pari chinchillaa. Me ruvetaan jossain vaiheessa hieman remppaamaan tätä, et saadaan tolle mun esikolle alakertaan, joka on vanha sisä autotalli niin tehtyä oma huone, josta on sit oma uloskäynti...siitä saadaan sit 4:s huone ja sit sinne saa vessankin ja lisää säilytystilaa.

Hyvää loppu viikkoa kaikille, mä lähden reissuun rannikolle :wave:

 
tuun vaan äkkiä kertomaan kuulumiset

mulla alko ihan älyttömät mahakivut, maanantaina sydänäänet kuulu viel tosi hyvin.. toivottavasti pieni jaksais mukana.. kauheena pelottaa nyt.... :'(

t.hosso ja eemeli 11+4...
 
Siiri, sanattomat pahoittelut. :hug:

Hosso, toivotaan, että on vaan mahatautia. Yritä päästä neuvolaan kuunteleen ääniä, meillä ainaki tais olla maholllista.

Lomalta palattu ehjänä. Pahoinvointi vähän meinas lannistaa, mutta kiva reissu oli. :)

Asunnosta. Me asutaan vuokralla 62,5 neliöisessä kaksiossa kolmestaan ja ilmeisesti asutaan tässä vielä tämän neljännenki tullessa. Kyllähän tämä hieman pienehköltä tuntuu, mutta lainaa ei vielä saaha niin paljoa, että saatais se koti, mikä halutaan.

Hemppu ja Eppu 12+6
 
Huuuuhhuh kun väsyttää!

Kylläpä oli rankka työpäivä. Meidän "osastolla" yks kesälomalla ja toinen saikulla.. Ja kolmas teki jotain muita kiireisiä hommia... Joten meikäläinen joutui ekaa kertaa ihan yksin valamaan sellaisia kipsimuotti-hommeleita... Ei ollu mitenkään kevyttä duunia kaadella kipsijauhoja ja sitä ämpäriä kippailla muottiin... Hiki siinä tuli, ja kohtu nippaili sitte loppupäivän ku aamupäivän sitä hommaa tein! En onnistunu ees mitään kämmäämään, vaikka eilen mulle vaan pikaisesti näytettiin mitä pitää tehä :D

Huomenna oliskin sitten TAYS-reissu, neurologille... opetusaika, joten menee koko aamupäivä kuulemma. Great. Otin töistä pekkasen ni pääsee sieltä sit suoraan viikonlopun viettoon.

Mites muut jotka synnyttää opetussairaaloissa: meinaatteko antaa luvan opiskelijoiden tulla sörkkiin tai kattoon ku meette synnyttään? Tottakai se on ihan paras keino että ne pääsee oppimaan miten homma hoituu, mutta mä jotenki vierastan sitä, että mun haarovälii tulis joku jono opiskelijoita kokeileen kuin paljon on auennu... tms...
Ystävä synnytti keskosen (muistaakseni raskausviikolla 24 tai 25?) Helsingissä... ja siellä kuulemma sit ennenkö oli laps syntyny, käyny ramppaamassa joku opiskelijaryhmä ihmetteleen ja jokainen oli saanu kokeilla ku vauvan pää oli tulossa jo... tai jtn. Kuulemma tosi inhottavaa ku muutenki ikävä tilanne ja kamalat kivut!

Niin, ja tarkastakaa noi omat tiedot tosta listalta, ja laittakaas mulle sit YKSITYISVIESTINÄ jos haluutte jotain muutoksia (lasketut ajat, ikä, synnytys-sairaala) tohon listaan, mä voisin avaa uuden keskustelun sit vaik la tai su, ku vaihtuu maaliskuu..... Helpompi jos tulee noi muutokset yv, ettei ainakaa jää sit huomaamatta mikään...!

Ja onko kaikille ok, että jätetään toi lista pois missä on synnytyssairaaloiden lyhenteet?
Mun mielestä se on ainakin vähän turha...pitkä litania. Jokainen kuitenkin varmaan ite tietää oman alueensa sairaalan? Ite ainaki vaan ku tota listaa kattelin, ni kiinnitin huomioo siihen kuin paljon on TAYS-synnyttäjii ku ite sinne menossa, ja itelle se on päivän selvä, että se on Tampereella... Mut voihan sen säilyttää jos joku niillä lyhenteillä tekee jotain?

Muitakin ehdotelmia ym voi laittaa.

Ja kerhoon tervetuloa jos haluaa kirjoittaa henk-koht-juttuja jota ei haluu et kuka tahansa pääsee lukeen, ja kuviakin sinne voi laittaa galleriaan. Ite laitoin omat ultrakuvat sinne :heart:

Ihana kun ei ole enää paha olo. Väsyttää vaan kovin...
Maha nyt sit kasvaa... tästä se lähtee. Ultrassa kätilö tai hoitaja vai mikälie, sano että mulla oli kohtu jo tosi hyvin noussut... Ja niinhän sen oon iteki tuntenu, mut nythän se vaan varmistu etten turhia kuvitellut...


12+3 :wave:
 
hosso: Toivottavasti menee kivut ohi ja ei olis kasvukipuja kummempaa. :hug: Jaksuja!

Opiskelijoiden mukanaolosta synnytyksessä: Yhden kerran synnyttäneenä tiedän, ettei siinä paljon sitä ajattele kuka siellä jalkopäässä pyörii, joten jos joku opiskelija mukaan tulee saa tulla. Mutta siis vain esim. yksi opiskelija, mä sinne koko luokkaa halua. :D Mutta voipi olla ettei mun synnytyksiin opiskelijoita mukaan tule, mun synnytys tilanteet kun tulee varmaan aina olemaan vähän erilaisia kun kaikki raskaudetkin on riskiraskausksia ts. synnytyksiä seurataan tarkemmin ja esikoisen synnytyksessäkin oli kätilön lisäksi mukana mm. lääkäri ja sit tuli lastenlääkäri jne. (Eli mulla suuri ennenaikaisen synnytyksen riski ja jos ja kun synnytys käynistyy ennenaikojaan sekä synnytystä että vauvan ja äidin tilaa seurataan tarkasti.)

Mutta törkeetä kyllä tommonen Roona82 mitä kirjoitit että ihan ryhmä käyny tsekkaamassa tilanteen ja vielä kun ollu äidille varmasti henkisestikkin raskas ja kamala huoli vauvan terveydestä. :eek: Ihme touhua, itse en moisessa tilantessa suostuis!

Ja kiitos kun jaksat alkaa päivitellä. Mulle ei väliä vaikka synnytys-sairaaloiden lyhennelista poistettaskin. Tee mun puolesta miten parhaaksi näät. =)

(.( Väsyä, oksetusta :x ja palelua. Ku sais vaan maata ja olla eikä tarvis tehä yhtään mitään.... |O :whistle: :D

nöttis & kirppu rv 10+0
 

Yhteistyössä