Syyskuun tulokkaat 2010 **** Marraskuussa **** (Päivityspyynnöt YV:llä, kiitos!)

Neuvolalääkärissä käyty ja totisesti pojusta on kovaa vauhtia tulossa pikku jättiläinen! Mitat nyt 7 viikkoisena: pituus 60,4cm (50cm), paino 6210g (3690g) ja pipo 39,5cm (35,5cm) :O Pituus huitelee jo lähes ylimmällä käyrällä. Välillä mietityttää, että onkohan tämä hurja kasvu on ihan normaalia. Tyttäreni oli yhtä pitkä 3kk ja yhtä painava 4kk kun poju nyt :confused: Toki pojat ovat isompia, mutta silti.. Teidän tyttö kyllä kasvanut myös todella paljon Shuri, tulee varmaan mallimittainen tyttö :)

Tänään ollut hirveästi masuvaivoja, olipa melkoinen härdelli leipoa pullia touhottavan 5v:n (joka mm. pudotti 1/2prk rahkaa matolle :kieh:) ja itkevän vauvan kanssa. Olisi kyllä kolmas käsi ollut tarpeen.

Tänään tuli ensimmäistä kertaa hirveä riittämättömyyden tunne. Tuntui, etten kerkeä antamaan läheskään tarpeeksi huomiota vauvalle enkä toisaalta myöskään esikoiselle. Molemmat kun syövät aikaa toisiltansa ja ruokaakin on laitettava jne. Tuntuu että päivät ovat liian lyhyitä.

Jaahas, taas masukipuja. Taidetaanpa siirtyä taas jumppapallolle pomppimaan pahimmat ilmat pois.

MC & poju +7vko
 
Luen kyllä kaikki kirjoitukset, mutta kun alan kirjoittaan niin ei sitten yhtään muista mitä piti kommentoida. Mulla alkaa olla jonkinasteinen aivojumi päällä, joten anteeksi jo etukäteen omanapaisuuteni.

Poju sai tänään vikan annoksen ab-kuuria. Tämä ei juurikaan ole aiheuttanut masuvaivoja niin kuin edellinen. En oikein tiedä onko se limaisuutta kuitenkaan vielä vähentänyt. Edelleen yöt on rikkonaisia ja yöllä syöminen hankalaa. Pukluja ja jopa oksennuksia tulee paljon. Liekö sitten lääkkeen johdosta vai tukkoisuudesta. Tänään varasin sitten korvalääkärin kehoituksesta tk:stä ajan, että lääkäri imee limaa pois. No tk:ssä imulaite oli ihan erilainen, eikä lima minun mielestä sillä irronnut, vaikka lääkäri sanoi ettei siellä oikein mitään ole. No huomenna korvalääkäri soittelee bakteriviljenyt tuloksesta ja muutenkin jatkosta. Pitää varmaan ajella sinne (matkaa 40km ) limaa imemään.

Ihanaa huomenna muksujen kanssa kerhoilemaan. Saa muuta ajateltavaa ja lapsetkin seuraa.
-Poni ja poju reilut 2kk
 
Ehtoota leidit! :wave:

Masuvaivoista kärsiville pierutuulia, toivottavasti alkavat pian helpottaa. Paljon hyvää olen kuullut tuosta vyöhyketerapiasta, jospa se auttaisi siellä käyneitä!

Jälkitarkastus on maanantaina, ja tänään hoksasin, että nyt loppuviikosta piti käydä verikokeissa ja jättää pissanäyte. Olin täysin unohtanut, huomenna aamulla kipaisen heti terkkaan ennen kuin unohdan uudelleen.. :D

Diabeteksesta, mulla on vähän väliä pelko perseessä, että joku lapsista sairastuu :( Meillä on tätä suvussa paljon, isällä ja siskolla on 1 tyypin diabetes, itsellä oli toisessa raskaudessa paha RD ja sen jälkeen arvot eivät palautuneetkaan.. Tarkalla ruokavaliolla ja liikunnalla sain ne taas kohdilleen, ja yllätys olikin, kun tässä raskaudessa kaikki oli ok. Mutta tosiaan mun pikkusisko sairastui 6-vuotiaana, ja sen takia mittautan lapsiltani sokerit aika herkästi, heti jos on joitain merkkejä. Onneksi ovat olleet aina ok. :)

Ja sitten hieman tuosta kasvamisesta.. Näyttää siltä, että suurimmalla vauhdilla tytöllä kasvaa tuo mahanympärys :LOL:
Mun mielestä Isla on paksuuntunut taas vähän ajan sisään aika hurjasti.. Kaveri kysyi, että tuleekohan sun tisseistä kermaa maidon sijaan.. :) 7 viikon ikäisenä mitat oli 56,5cm ja 5350g, ja viikon päästä on 2kk neuvola, joten siellä nähdään sitten tuoreet mitat.

Viime yö nukuttiin yhdellä syötöllä (klo 6), ois kyllä mukava jatkaa tällä rytmillä. Tänään oltiin päivä Kuopiossa shoppailemassa, kaikenlaista piti hankkia lauantaisia ristiäisiä varten. Illalla leivoin vielä pikkuleipiä, ja tulipahan paistettua viimeistä pellillistä 4 minuutin sijaan ainakin puoli tuntia.. Käry oli kamala! Mun pää on kyllä nykyään niin hatara, että tuo oli ihan odotettavissa.. :D

Mutta nyt täytyy lähteä tuonne fb:n puolelle kuikkimaan, onko joku taas laittanut jonkun ihanan kuvan omasta syyskuisestaan :heart:

Nipistys ja Isla 8vko
 
Moikka!

Eilen jo kirjottelin pitkän kirjotuksen tänne, ja se sitten hävis kuin taivaan tuuliin! :/ En sit jaksanu enää alkaa väsää uutta..

Nyt uus yritys :)

Taidan minäki sitten liittyä tuonne fb:n puolelle.. mutta täälläkin on kiva käydä kirjottelemassa :) Vaikka ei tosiaankaan ole enää sillein aikaa. Aika menee niin hurjaa vauhtia ettei sitä ees tajuukkaa..

Meillä on nyt 5vkoa vanha tuo poju ja hyvin kasvaa :) Ekan kk jälkeen vois sanoa, että asiat alkoi asettua paikoilleen.. tai sitten itselle tuli vaan sitä varmuutta vauvan hoidossa, enkä ole enää niin epävarma eri asioiden kanssa.

Masuvaivat helpotti kun vaihdoin NAN maidon Tutteliin.. oon muutenkin enemmän syöttäny pulloa kuin rintaa. Öisin nyt lähinnä imetän ja 1-2 krt päivässä. Pullo on vaan niin paljon helpompi ja muutenkaan mun maito ei riittänyt tuolle.

Sammaksesta haluisin kuulla lisää.. onko se siis sitä kun oon huomannu vauvan kielessä sellasta valkosta korvikkeen antamisen jälkeen? Mutta sitä ei ole ikinä rintamaidon jälkeen.. siksi en ole ajatellut asiaa enempää kun olen vaan kelannu että seon siitä korvikkeesta.
Mitä itseasiassa sammas on ja mitä siitä on haittaa? Miksi sitä pitää poistaa? Joku oli kirjottanu täällä että sitruunan avulla sitä voi pois saada, joten menin sitten eilen kauppaan ja ostin sitruunan :)

Vauvasta erossa olosta oli kans puhetta.. Mä oon käynyt jo 3viikkoa salilla, eli 3-4krt viikossa oon hänestä erossa 2h. Saavat isi ja poika viettää laatuaikaa ;) Ja äiti saa kans vähän omaa aikaa.. ja ollaan myös kerran käyty kahdestaa mieheni kanssa syömässä, kun mun äiti oli poikaa hoitamassa. Koitetaan pitää kiinni, että kerran kuussa saatais jotain tehdä kahdestaan..
Nyt mulla on tulossa kuun lopussa pikkujoulut, se tietty vähän jännittää.. MIes jää kotiin hoitamaan vauvaa. Maltankohan olla poissa kotoa niin pitkään.

Meillä on samantyyppinen rytmi kuin LahopääLiisalla. Yöt menee yhellä heräämisellä(3-4aikaa)ja se onkin pelastanu hirveästi kun saa yöllä nukkua. Sitten herätään toisen kerran n. 7aikaa ja sitten 8-9 aikaa. Päivällä jos ollaan vaa kotona niin poika ei nuku ku lyhyitä torkkuja, mutta jos käydään kävelemässä niin sitten nukkuu vielä partsillakin 3-4h. Saattaa siis silloin vetää 5-6h unta putkeen :)

Mutta nyt täytyy antaa vauvalle ruokaa ja ite mennä suihkuun.. Mukavaa päivää kaikille!

Lätäkkö + poika 5vkoa
 
Me käytiin eilen 1 kk neuvolassa ja hyvin oli poika kasvanu. 5240 g (4095) ja 57,1 cm (52) .
Vähän ne säikäytti siellä, kun ihmettelivät pojan ihoa, joka kuulemma marmoroituu.. Ne meinas, että vois olla sydämessä jotain häikkää :confused: Sitten otettiin pojalta happisaturaatiot ja lääkäri kävi kuuntelemassa sydämen, mutta ei kuullu mitään ihmeellistä...
Sitten ite säikähin toissailtana ( yönä) kun seurailin pojan hengittelyä, ja hupmasin, että se pitää hengityskatkoksia... Mutta kuulemma ne on niin lyhyitä ettei nekään tarkota mitään...
Että vähän täällä nyt jännitetään noita juttuja ja mietin soittasinko vaikka synnyttäneitten osastolle kun ne tietää siellä varmaan enemmän pienistä vauvoista kun neuvolalääkäri...

Mahavaivoja ehkä on ollu . Poika on nyt kolmena iltana huutanu erilailla ku yleensä, mutta yö meni kuitenki hyvin, sitten kun nukahettiin..

Fb-ryhmän taidan jättää välistä... Toivottavasti täälläkin riittää keskustelua silti :)

Hyväsetti ja poika 1 kk
 
Hyväsetti, en ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta marmoroitumisesta. Kyl mä varmaan soittaisin synnärille ja kysyisin.. Mä ite ainakin säikähtäisin että jos lääkäri edes mainitsis että onkohan sydämessä jotain, niin ottaisin ihan varman päälle, että mitään ei ole vialla oikeastikaan.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ole mitään niin kuin neuvolassa jo todettiin! :hug:

Tänään miehestä tulee virallisesti isi :) Eli isyyden tunnustukseen mennään ihan kohta..

(oho, tää on jo mun toinen kerta tänään täällä :D ) Kävin tekemässä 30min rauhallisen kävelyn vauvan kanssa ja niin se nukahti syvään uneen.. Pitäs heti aamupäivästä saada itestä irti niin poika sais kunnon päiväunet ja mä rauhan kotona. Mutta välillä on niin saamaton olo ja jos se vahingossa nukahtaa sänkyynsä, niin en viiti herättää. Mut ne unet on MAX 30min..

Lätäkkö ja uinuva poju :)
 
hyväsetti Meillä esikoisella iho marmoroitu helposti, mutta neuvolassa sanoivat sen vaan johtuvan kylmästä. Syntyi ennenaikaisena ja oli kova palelemaan. Ihan terve 4v tyttö on nyt. Saman huomasin vauvan käsissä, kun olimme korvalääkärillä. Imettiin sitä limaa nielusta niin silloin käsiin tuli sitä marmoria. Lääkärikin kättä sipaisi, mutta ei sen kummemmin kommentoinnut asiaan. Itsekkään en kysynyt. Nyt vasta asian oikeastaan muistin, kun siitä puhuit. Tuossa tilanteessa se voisi hyvinkin viitata hetkelliseen hapenpuutteeseen. Hyvä kuitenkin,kun vauvaanne tutkittu.
 
lätäkkö, sehän saattaa olla vaan kieleen jäänyttä maitoakin jos teidän pikkuisen kieli siis on valkoinen vain syöttöjen jälkeen. Sitähän voi testata niin, että antaa vauvalle vähän vettä. Jos se valkoinen kielen päältä huuhtoutuu sillä pois niin se on maitoa, mutta jossei niin sitten se on sammasta. Sammashan on sientä, suutulehdus ja usein vaaraton, mutta jos se menee pahaksi niin se voi tulla niin kipeäksi että vauvan on vaikea syödä ja silloin siihen saa neuvolasta ihan lääkekuurin josseivät kotikonstit tehoa. Mutta meillä onneksi sen saa raaputettua pois ihan vaan niillä sitruunaan kastetuilla pumpulipuikoilla. :)
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille. En ole tainnut synnytyksen jälkeen kirjoittaa kuin pari viestiä, joten käyn ilmoittautumassa, että hengissä ollaan =). Päivät ovat täynnä ohjelmaa ja lähes kaikki illat myös. En osaa rauhassa mammalomailla, vaan minulla on koko ajan kalenteri piukassa. Siksi en ole edes tänne ehtinyt.

Tyttö on siis jo reilu parikuinen suht tyytytäinen neitonen! Hymyä ja juttua piisaa, mutta joskus vatsavaivat kitisyttävät iltaisin. Kovasti räkäinen tyttö on ollut viikon ajan ja kerran käytiin jo korvia näyttämssä. Onneksi vielä ainakaan ei ollut tulehdusta!

Hyviä vointeja kaikille :heart:!

-Seawind ja Taimi 2kk
 
Heips!

Mä en ole päässyt aikoihin kirjoittelemaan kun meillä ollut kunnon sairastelukierre alkaen esikoisen angiinasta ja toivottavasti päättyen mun vatsatautiin! Toivottavasti ohi! Vatsatauti imetyksen kannalta ihan hirveää! Eniten pelänny maidon loppumista.

Laitoin nasunaskalille viestiä. Haluisin kans tuohon fb-ryhmään! :) Siellä kun tulee muutenki pyörittyä.

Vatsavaivoja ja raivareita saadaa edelleen. Minkäänlaista päivärytmiäkään ei ole.Päivisin nukutaa nykyää sellasia 10-30 min pätkiä. Ei kivoja ollenkaan. Joku onni sattu sillon kun olin pahiten kipeä niin silloin tytsy nukkui tosi paljon! Mutta oli tosi harvinaista. Rytmiä siis odotellessa.

primrose ja neiti 8 viikkoa
 
Moikka!

Mullakin on jäänyt kirjoittelu vähemmälle, kun meillä ei ole edeleenkään konetta muuta kun iltaisin kun mies tuo työkoneensa kotiin. :( Alkaa vähän raastaan hermoja tuo netittömyys päivisin, kun on niin tottunut surffailemaan joka päivä netissä. Kotiäidin ainoa huvi. :D

Jälkitarkastus on mulla parin viikon päästä, mutta eipä se yhtään jännitä kun ollaan monesti jo sekstailtu eikä synnytyksessä tullut mitään repeämiä tms. Meinaan pyytää lääkäriltä pillerit sekä hormonikierukkareseptin. Varmuuden vuoksi. En ole ihan varma otanko kierukkaa, kun en usko että tarvitaan ehkäisyä kovin pitkään. :D Terkka mulle juuri eilen neuvolakäynnillä sanoi että jos ehkäisyn tarve on alle 2 vuotta, tulee pillerit halvemmaksi. Mies nimittäin yllätti mut tuossa äskettäin kun viritin keskustelua ehkäisystä. Mies oli sitä mieltä ettei tarvita mitään, vaan neljäs vauva saa tulla kun on tullakseen. :O Mutta mä en itse ole ihan niin pian valmis. Kyllä pitää nyt odotella ainakin vuoden verran ennen kun haluan alkaa yrittämään nelosta.

Neuvolassa oltiin eilen ja poitsun mitat oli 4625g ja 55,5 cm. (syntyessä 3480g ja 48cm). Täysimetyksellä mennään, joten maitoa tulee ihan hyvin vaikka pumpulla saan sitä tulemaan ihan onnettoman vähän.

Poika on edelleen tyytyvänen vauva, eikä itke juuri ollenkaan. (kop kop...) Myös hymyjä on alkanut tuleen päivittäin ja poika seuraa hereillä ollessaan tarkasti ympäristöä. Hormoninäppyjä on nyt tullut aika paljon naamaan ja tukka on lähtenyt.

marza ja onni 5 vkoa
 
Hei kaikille! Minäkin eilen kirjoitin tänne pitkän jutun, mutta se sitten otti ja katosi.:kieh: Yritetään nyt jotain raapustaa.

1kk neuvola oli keskiviikkona ja olihan tuo poika kasvanut:

Paino: 5210g(3950g)
Pituus: 57,5cm(52cm)
Pipo: 40cm(39cm)

Jänteväksi pojaksi sanoivat ja kaikki oli kunnossa.:) Jälkitarkastus on mulla 23. päivä, mutta eipä tuo jännitä kun ei tuo alakerta ole synnytyksen jälkeen kipeä ollutkaan, tikkejä tuli yksi tai kaksi. Seksiäkin ollaan harrastettu jo.

Nimi meillä on edelleen ihan hakusessa, ei olla yhdestäkään nimestä samaa mieltä.:D Onhan tässä onneksi melkein kuukausi vielä aikaa miettiä. Nimijuhlistakaan ei ole stressiä kun ei moisia aiota ollenkaan pitää.

Ei taas yhtään muista mitä kaikkea tässä pitikään kommentoida, pitänee tulla takaisin kun muistuu kaikki mieleen. Jos muistuu, dementia meinaa vaivata.:stick:

Tuo FB-ryhmä minustakin on tosi mukava, siellä tulee käytyä huomattavasti useammin kuin täällä!:)

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Lahopää ja Tuhto
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!!

Tulin vaan ilmottamaan, että tipuin palstalta kun aika ei tosiaan riitä täällä käymiseen... Kaikki siis meillä hyvin... :) Mutta tänne en varmaan enää ehdi tulla kirjottaman, kun tämänkin viestin tänne saaminen kestänyt kuukauden :D FB:ssä ehdin sentään köydä, joten voisin sinne liittyä kyllä! :)

Lara- ja pikku-miäs 7+vkoa <3
 
Heippa!

Mullakin pari kertaa käynyt niin, että tekstit katoaa jonnekkin :mad: Katotaas kuin nyt käy.

Jälkitarkastus on ensi viikolla, silloin synnytyksestä tasan 7 viikkoa. Ehkäisy edelleen mietinnässä, jotenkin ehkäistä täytyy ettei lisää vauvoja tule :) Samalla on Ainolla lääkärineuvola. Innolla jo odotan tytön uusia mittoja.

Järjestin Ainon vaatekaappia ja sai sieltä jonkin verran poistaa pieneksi jääneitä vaatteita. Siirsin 62 koon vaatteita valmiiksi odottamaan käyttöä. Vaikka meillä on tosi paljon noita vaatteita niin oon jo kyllästynyt noihin mitä on tässä 1,5 kk käytetty. Tuntuu että taas nää samat vaatteet vaikka tosiaan valinnan varaa ja vaihtelua on :)

Tuo fb ryhmä on kyllä kiva kun kuvia voi laittaa ja muiden vauvoja ihastella.

Hyvät pyhät kaikille!

-eeva- ja Aino 6 vko
 
Lara, kiva kun kävit kertoo, että sielläkin kaikki hyvin :) Ja jos vain aikaa löytyy, niin pyörähdä välillä siellä fb-ryhmässä!

Meidän Päivänsäde toissayönä ihan tukossa ja eilen kuumeisen oloinen, mut viime yö oli aivan normaali, eikä tänään ole tuntunut sillä tavalla lämpöä hohkaavan kuin eilen... Eilenkään ei tullut lämpöä mitattua, kun luultiin kuumemittarin olevan rikki. Apteekissa sitten selvisi, että tämä onkin sellainen digitaalinen malli, jota pitää pitää pitempään mittaamassa kuin mitä se merkkiääni antaa olettaa - toooosi järkevä ratkaisu valmistajalta :confused: Ei siis ole yhtään sen nopeampi ku tuo meidän vanhanaikainen mittari, jota en halunnu ees alkaa kokeilla käyttää vauvalla, ku on niin hidas. No mut toivotaas, että tää oli jotain pikaflunssaa... Eilen oli itelläki kurja olo, ja tänään tuntuu ihan normaalilta :)

Tänään on kestovaippahulinat täällä Oulussa, jei :D Eilen vähän pelkäsin, että tyttö tai itse olisin niin flunssassa, ettei sinne viittis lähtä, mutta onneks tosiaan näyttäis nyt olevan ihan normaali päivä.

Avee, meilläkin on mun jälkitarkastus ja lääkärineuvola ens viikolla, maanantaina jo. Ja mua jännitää sitä jälkitarkastusta enempi kans tytön mitat. Tämä on sellainen hujoppi tämä meidän likka... Ja hirmu pitkä selkä. Housuista menee vielä 56cm jos vain vyötärössä on tarpeeksi tilaa, mut bodeissa suurimmat käytössä olevat on jo 74cm. Ne on vain ikävän leveitä tytölle... Yleensä tulee sit laitettua 62cm tai 68cm sellaisen jatkopalan kanssa. Meidän suvun naiset on kyllä kaikki pitkäselkäisiä (ja persjalkaisia).

Pitihän sitä taas montaa muutakin asiaa kommentoida, eikä näin omanapaisesti kirjoittaa... Mut ehkä ens kerralla muistan paremmin ;)

Shuri ja Päivänsäde reilu 2kk
 
Minäkään en taida tuonne fb:n puolelle tulla kun en siellä muutenkaan kovin paljoa pyöri, mutta toivottavasti juttu jatkuisi täälläkin.

Meillä oli perjantaina lääkärineuvola ja minun jälkitarkastus. Kaikki oli aivan ok. Lääkäri kysyi, että miten olen toipunut niin sanoin varmaan ihan hyvin kun viisi viikkoa synnytyksestä olin jo hevosen selässä.:)

Tyttö kasvaa hyvin pelkällä rintamaidolla, toivottavasti se vain jatkossakin riittää. Minusta kun on niin helppoa kun ruoka kulkee mukana ja on aina sopivan lämpöistä.

Neidin kanssa muutenkin on erittäin helppoa, on hyvin tyytyväinen lapsi. Ei itke tai kitise mistään ja nukkuu hyviä päiväunia sekä öisinkin nukkuu vieressä hyvin. Omassa sängyssä ei sitten taas lainkaan.

Meillä oli viiden päivän kakkaustauko, mikä on kuitenkin kuulemma aivan normaalia. Mutta kyllä kuitenkin mieluummin vaihdan päivittäin kakkavaippoja, koska viiden päivän tauon jälkeen oli ilmavaivat aivan hirveän hajuisia samoin kun sitten vaippakin kun sinne viimein ilmestyi jotain.

Tytön kanssa kun kaikki on helppoa niin mikään muu ei sitten hyvin menekään. Mies on nyt ilmeisesti sitten totaalisesti sitä mieltä, että meidän pitää erota.:( Suututtaa vain hänen kaksinaamaisuus, kun loppuraskaudessa kaikki tuntui olevan hyvin sekä niin kauan kunnes minä olin toipunut synnytyksestä. Koska tytön ollessa kolme viikkoa vanha hän muistutteli, että mehän ollaan erottu.:confused: En siis todellakaan ymmärrä häntä ja mieli on kyllä apea ja erittäin surullinen.:'( Mutta kai se elämä sitten taas voittaa jossain vaiheessa...

ennie ja tyttö 7 vko
 
Ennie, kuulostaa kyllä minustakin aivan ihmeelliseltä tuo sinun miehesi järjen juoksu... Älä anna ikävien asioiden lannistaa :hug: Se kaikkein tärkein kuitenkin tuhisee kainalossa :hug: Paljon voimahaleja!

Shuri ja Päivänsäde reilu 2kk
 
Heips,

ennielle :hug:

Shuri tuollainen bodyn jatkopala pitäis meidänkin saada, kun usein jäävät liian lyhyiksi, vaikka muuten menis. Ei kai tuo tyttö mitenkään hirveän pitkäselkäinen edes ole, leveä ennemminkin.. :D Mistähän tuollaisia osaisi etsiä? Tietääkö joku vaikka jotain nettikauppaa?

Ja tuon kuumemittarisysteemin hoksasin itse vasta jonkin aikaa sitten, kun luin tarkemmin käyttöohjeita. Eli pyllystä mitattuna merkkiäänen jälkeen tulos on valmis, mutta jos kainalosta mittaa, pitää odottaa äänen jälkeen viel pari minuuttia. Huomasin sitten, että saattaa asteenkin nousta tuossa ajassa. Aloin kerran ihmettelemään, kun esikko oli selvästi kuumeinen ja mittari näytti vain lämpöä.. Sit tosiaan luin ohjeet ja olihan tytöllä kuumetta, kun oikein mitattiin.

Meillä vietettiin tänään tytön ristiäisiä, vieraita oli se kolmisenkymmentä ja mukavat ja lämminhenkiset juhlat oli :heart:
Pappi puhui kauniisti ja tarjoilu sai paljon kehuja. Nyt on vaan niiiiin ähky, kun on koko päivän mättänyt herkkuja. Huoh.

Nipistys ja Isla 8vko 3pv
 
Bodyn jatkopaloja löytyy monista kestovaippoja myyvistä liikkeistä, myös netissä. Itse ostin nuo Taikapilvestä, mutta oon nähny halvemmalla sen jälkeen muualla. Ja aika usein niihin törmää myös lastentarvikekirppiksellä ;)

Shuri ja Päivnsäde reilu 2kk
 
Minäkin jo tuossa yksi päivä mietin, että mitähän Laralle kuuluu, kiva että teillä on kaikki hyvin! :)

Ennie, tosi kurja tilanne sulla kyllä, ja miehen käytös todella ristiriitaista. Jaksamista sinne :hug:

Meillä on tainnu masuvaivat helpottaa jo, kiitos ja kumarrus Disflatylin suuntaan. Poika on jo useamman yön nukkunut tosi hyvin, unille mennään klo 22-23, imetys klo 3-4, imetys klo 6.30-7.30, sit valvoo noin tunnin ja ekat päikkärit joskus yhdeksän aikaan. Päivisin ei kyllä vieläkään ole oikein mitään rytmiä, nukkuu vähän milloin sattuu. Vaunulenkillä käydään yleensä klo 13 aikoihin, ja ulkoillessa nukkuukin tosi hyvin. Sellainen muutos nukkumiseen on kyllä tullut, ettei päivisin enää nukahda tuosta vaan syliin, vaan yleensä väsyneenä aloittaa kitisemisen ja sit pitää ottaa poika kainaloon viereen ja silitellä ja laulaa, että nukahtaa. Onneksi yöimetyksen jälkeen nukahtaa samantien, eikä tarvii erikseen nukutella.

Nyt taas pää lyö tyhjää enkä muista mitä piti kommentoida... ääh. Meillä on ensi viikolla pojan 2kk neuvola, palailen sitten kertomaan kuinka poitsu on tällä kertaa kasvanut :)

Joo, ja vauvakuumetta pukkaa jo... :eek:

Endotar & J 9 vko :heart:
 
Ennie en pysty ymmärtämään miestäsi. Päättäisi nyt edes itse miten hänen mielestään teidän suhteenne menee. Voimia :hug:

Meillä masuvaivat jatkuvat, mutta ovat muuttuneet/helpottuneet. Yhdistelmä Disflatyl, vyöhyketerapia ja mallasuute ummetukseen tuntuvat hiukan auttavan. En kyllä yhtään osaa eritellä mistä apu on tullut. Vyöhyketerapiassa kävimme kahdesti ja huomenna olisi uusi aika mutta taidan perua sen. Ajattelin katsella hiukan mihin suuntaan mahavaivat menevät ennen kuin vien Okon uudestaan vyöhyketerapiaan. Hän on nimittäin kummallakin kerralla itkenyt pää punaisena koko hoidon ajan : /

Meillä on huomenna 6vko neuvola samaan aikaan esikoisen 2v neuvolan kanssa. Saa nähdä kuinka yhteisneuvolakäynti sujuu :whistle: Meillä käytössä on 62cm vaatteet, mutta mielenkiinnolla odotan viralisia mittoja. Tulen sitten ne kanssanne jakamaan.

Okko on mahavaivoista huolimatta aurinkoinen ja seurallinen poika. Minusta on aivan ihanaa seurustella vauvan kanssa ja nähdä hymyt sekä kuunnella alkavaa jokeltelua. Eniten hymyjä saa isosisko, jota Okko myös seuraa tarkasti katseellaan. Isosisko jakaa joka päivä vauvalle myös elämänviisauksiaan kuten "ikinä ei saa nenään työntää mitään" tai "ei itketä siellä lattialla, äiti antaa kyllä kohta tisumaitoa" :LOL: Vaikka kahdessa pienessä on täyspäiväinen työ, niin kyllä hyviä hetkiä myös riittää.

FB ryhmää mietin vielä. Toivottavasti siellä olevat jaksavat kirjoitella myös tänne.

Jälkitarkastus minulla on vastaa kuun loppupuolella. Ajattelin ottaa hormonikierukan sitten kun sen saa. Täällä lääkärit asentavat niitä kun synnytyksestä on kulunut noin 4kk.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

Tiinuliini ja Okko 6+ vko
 
Jälkitarkastuskuulumiset: epparihaava on parantunut erinomaisesti :D Kipu yhdynnässä johtuu erityisen kuivista limakalvoista, hoidoksi bepanthenia.

2kk neuvola (tyttö 10vko): 59cm/5230g/36cm, syntymämitat 46cm/2980g/30,8cm. Th:n mukaan kauniisti tasatahdissa tullut pituutta ja painoa, vaikka jälkimmäinen seuraakin alemmalla käyrällä. Nyt voisi olettaa pituuskasvun vähän hidastuvan.

Tiinuliini, onpa Okolla ihana isosisko! :D

Meilläkin on öisin selkiytynyt nyt jotain rytmin tapaista, ja hyvin samankaltainen on kuin Endottaren pojalla: tytsy nukahtaa klo 21-22.30, herää syömään klo 3.30-5.00, syö puoli tuntia ja nukahtaa uudestaan. Tämän jälkeen hän syö kerran tai kahdesti ennen aamupalaa, joka on joskus klo 8-9, ja jonka jälkeen on siis virkeä ja haluaa surustella. Suuri muutos tapahtu ihan parissa päivässä toissaviikon lopulla, kun tyttö alkoi nukahtamaan heti yösyöttöjen jälkeen.

Kiitos pakkasten, tyttö on nyt nukkunut myös ulkona, ja eilen jatkoi sitten päivälenkin jälkeen unia vielä sisälläkin. Vois toivoa tulevan parannusta näihin meidän pikaisiin (max. 40min) päiväuniin!

Ja meiltä kans iso kiitos Disflatylille: kyllä on elämä helpompaa sen kanssa, sekä äidillä että vauvalla! Yhtenä iltana unohdin antaa, ja seuraavan yönä tyttö heräsi pari kertaa itkemään masuvaivoja.

Shuri ja Päivänsäde 2kk 1 vk
 

Yhteistyössä