Syyskuun tulokkaat 2010 **** Syyskuussa **** (Päivityspyynnöt YV:llä, kiitos!) 8 vauvaa syntynyt!

Onnea Menninkäistytölle ja Mirotille!Ja muillekin synnyttäneille! Kyllä oma vuoro jonossa toivottavasti lähenee, kun tekin ootte jo synnyttäneet?

Naureskelin, Mirot, tuota viereisen huoneen luomusynnyttäjää! Mäkin muistan aiemmista synnytyksistä, että oli aika kamalaa kuunnella muiden salien ääniä….

Jonspe, mikä on ballonkikäynnistysaika? Onko joku toimenpide?

Heppulin Kertulla oli jo kokoa, toivottavasti tuli kuitenkin helposti ulos!?

Aika vauhdikkaita nuo synnytyskertomukset! Ei mitään suoraviivaista touhua! Melkein kaikilla on jotain pientä säätöä vähintään ollut!

ON: Mulla on tänään noin kahdesta lähtien supistellut, muttei kyllä kipeästi. Kuitenkin tuntuu, että jotain olisi tapahtumassa. Tosin tässä on kohta 6 tuntia mennyt jo samoissa merkeissä. Mitään limatulppaa tai muutakaan vuotoa ei ole ollut. Tuollainenkin supistelu saa kuitenkin toiveikkaaksi ja parantaa mielialaa?

Eilen oli kamala väsynyt päivä, mutta viime yönä, kun sain nukuttua, niin mieli ollut parempi. Kyläilin tänään 11 viikkoisen suloisen tyttövauvan luona ja siitä sai taas toivoa!

Nyt muuten Liisa-vauva steppaa siihen malliin, ettei synnytystä edeltävää rauhoittumista ainakaan näytä olevan….

Jatketaan odotusta?
Liisa&Liisa 40+4
 
Ei näytä olevan neiti yhtä täsmällinen kuin veljensä... Supisteluja ja kovaa vihlontaa kohdunsuulla kuitenkin on, eli ehkä myöhästyy vain päivän? :D Toivossa on taas hyvä elää...

Tsemppiä kaikille!

-dask ja typy tasan 40
 
Liisa: Täällä on juttua ballonkikäynnistyksestä. Se on siis mekaaninen, ei lääkkeellinen käynnistystapa. Ja koska miulla on sektio takana, niin tuo olisi lääkärin mielestä luonnollisempi keino saada synnytys käyntiin kuin tableteilla, kun sitä ei tiedä, miten kroppa noihin lääkkeisiin reagoi. Mutta toivon edelleen, että synnytys lähtisi itsestään käyntiin ennen tiistaiaamua :)

Täällä siis edelleen, eikä vauvalla tunnu olevan kiirettä mihinkään :D

Jonspe ja Lilliputti 41+3
 
Huomenta!

Ja onnea taas vauvan saaneille!!! :flower:

lätäkkö, mulla leikattiin väliliha esikoisen synnytyksessä, mitään en tuntenut mutta muistan sen äänen mikä siitä tuli kun sitä leikattiin. Ja se oli todella INHOTTAVA ääni. :O Kylmät väreet menee vieläkin kun sitä ajattelee. Enhän mä tiedä kuuluiko ääni juuri epparin leikkaamisesta, mutta ainakin mun mielikuvissa se ääni yhdistyy eppärin leikkaamiseen.

Supistukset tuntuvat tosiaan kaikilla eri paikassa. Toiset tuntee ne selässä, toiset mahassa, jotkut reisissä. Mulla ne tuntuvat alaselässä ja ovat samanlaisia kipuja kun menkkakivut x 100. :D

Epeti, mullakin on alkanut paikat napsua. Eilen illalla just yritin saada miehen kuulemaan ne mutta eihän se niitä kuullut. Se napsuminen on aika inha ääni....

Mua on alkanut synnytys nyt jännittää tosi paljon. Paljon enemmän kun ekalla tai tokalla kerralla ja eilen just itkin miehelle että kun pelkään etten pysty kontrolloimaan itseäni. Mä uskon että mun aiemmat synnytykset ovat menneet sen takia ihan hyvin että olen pystynyt rentouttamaan itseni ja keskittymään synnytykseen täysillä. Nyt pelko ja jännitys alkaa oleen niin suurta että pelkään etten pysty rentoutumaan ja menetän kontrollin pahimmassa kivussa. Tämmösiä tuntemuksia ei ollut aikasemmissa synnytyksissä, vaan menin niihin tosi luottavaisin mielin. Tieto taitaa tässäkin asiassa lisätä tuskaa... :O

marza ja onnianni rv 39+0 :heart: =)
 
:heart: Onnea menninkäistytölle! :heart:


Jatketaan odotusta?
Meinasinkin tähän kommentoida, että ei kai tässä muutakaan voi. :D


Voi unikeiju, mitä sattumuksia siellä on ollut. Toivottavasti ei tee jalkoihin tai sormiin kovin kipeää. :hug: Mahdollisimman pikaista aikaa sairaalalle toivottelen täältä!


Hyväsetti, tuntuu varmaan vähän nurinkuriselta, että kolmas viihtyy masussa pisimpään.


Kiitos Jonspe linkistä! Itseäkin on mietityttänyt paljon tuo käynnistysasia, koska olen myös aiemmin sektioitu. Jostain syystä alkaa usko loppua luonnolliseen synnytyksen käynnistymiseen. :whistle:


Viime yöstä meinasi tulla samanlainen kärvistely-yö kuin edellisestäkin. Lonkkia, persusta ja alavatsaa särki ja kohdunsuulla oli todella ikäviä tuntemuksia. Vahingosta viisastuneena kävin suosiolla ottamassa kaksi panadolia ja nukuin paremmin kuin aikoihin! Taidan lisätä iltapalamenuun aina nuo panadolit, eipähän sitten mitkään pikkuvaivat kiusaa. :p

Taidan lähteä tuhlaamaan aikaa (ja rahaa) kaupoille. Vähän samanlaisia ajatuksia kuin lätäköllä, lähinnä tän mun järjettömän levottomuuteni kanssa. Joka päivä pitäisi olla jotain mielekästä puuhaa keksittynä (siivous tms. ei siis kelpaa) tai muuten kiipeilen seinille. Toivottavasti tämä tästä rauhoittuu vauvan synnyttyä...


Epeti 40+4 (LA oli ja meni 20.9.)
 
Onnea Menninkäistyttö ja Mirot :flower:

Hah... eilen yritettiin miehen kans savustaa tätä vauvelia ulos... Tuloksena ei yhtään supistusta yön aikana :kieh:
Saatto se tosin johtua siitä, että kun edellisen yön valvoin niin olin nyt niin väsyny etten vaan heränny.. Mutta ei siis mitään merkkejä sairaalaan lähdöstä.
Nyt on pakko soittaa neuvolaan ja pyytää vielä resepti närästyslääkkeeseen, en muuten selviä.. renniet ei auta yhtään...

Ja nyt toivon ettei tää synny ennen sunnuntaita, koska meíllä ei oo pojille hoitajaa, enkä halua perhesynnytystä :rolleyes:

Tänään otan siis rennosti.. haen markkinoilta metrilakua ja laiskottelen :)

Hyviä fiiliksiä kaikille "yliajan menneille"

Hyväsetti 40+2
 
Terveisiä neuvolasta :wave: Th oli sitä mieltä, etten enää menisi ensi viikon ajalle, niin alhaalla lähtökuopissa on kuulema vauvan pää, jipii! Ens viikon perjantaille antoi mulle kuitenkin ajan varmuuden vuoksi. (Toivottavasti th on sitten kanssa oikeessa, eikä vaan turhaan herättele mun toiveita :stick:) Muutenkin kaikki oli oikein mallillaan, kaikki arvot kunnossa ja sykkeet kuului hyvin.

Nyt olis taas viikonloppu, eli hyvä aika synnyttää esikoisen hoidon kannalta :) Saa nähdä, millon neiti suostuu tulemaan ulos!
Hyväsetti Eikös karman laki (vai mikä se nyt oli? :whistle:) just toimi niin, että kun vauva "ei saisi" syntyä, se syntyy just sillon? :LOL: Toivottavasti saatte lastenhoidon järjestymään!

Onneks on suht pirteä mieli, vaikka esikoisen nukuttaminen ja yö meni kyllä ihan päin seiniä, mutta nyt on onneks hyväntuulinen oma itsensä...

Sellanen ajatus tuli vielä mieleen, että oonkohan ihan ainoa, joka tuntee ittensä vähän epäonnistuneeksi, kun vauva ei syntynyt laskettuun mennessä? :ashamed: Mä oon nimittäin luonteeltani sellainen, että mä en ikinä myöhästy mistään, vaan oon aina etuajassa joka paikassa. Ja mulle tuotti suurta tyydytystä, että esikoinen syntyi tasan 40+0. Joo mä tiedän, mä en oo ihan terve :LOL: Yritän niellä tän tunteen, kukaan muu ei varmasti ajattele, että mä oon epäonnistunut äiti, kun raskaus menee yli lasketun :headwall:

Pirteää syysperjantaita kaikille!

-dask ja typy 40+1
 
Kiitos, Jonspe, linkistä ! Kaikkea sitä tehdäänkin, kuulostaa kyllä varmaan ihan toimivalta!

Marza, voisiko ajatella, että riittävä kipulääkitys ja tuki on kyllä saatavilla! Ootko aiemmin saanut epiduraalin ja ilokaasua tai puudutuksia? Mä muistan ed. synnytyksestä pari sietämätöntä hetkeä, mut nyt yritän luottaa siihen, et saan ajoissa epiduraalin ja mua kuunnellaan! Ja jos sä oot selvinnyt hyvin edellisistäkin, niin eikö se lohduta!

Hyväsetti, ootko kokeillu reseptitöntä Gavisconia? Mulla toimii paremmin kuin Rennie, syön tosi monta tablettia päivässä, tosin viime yönä närästystä ei ollut,onkohan vauva sitten jo niiiin alhaalla?

Yhdyn Lätäkköön ja Epetiin: Yöllä ajattelin, että pimahdan juuri ja varsinkin kun ajattelin, että jos jatkuu yli 41 viikon, niin tulen varmasti hulluksi! En tiedä, mikä tässä ajassa on niin käsittämättömän raskasta, mutta nyt tuntuu, että raskauden raskain vaihe!!! Valvoin viime yönä kahdesta eteenpäin, yöt ovat kyllä tosi kamalia, päivät menevät paremmin. Kävin äsken kävelemässä 5km, ja päiväunille, niin pysyn järjissäni!

Mekin yritettiin miehen kanssa häätää eilen vauvaa – sekstailu l.a.:n jälkeen on yhtä extremeä kuin 10 000 metrissä:LOL: (en ole kyllä kokeillut, mutta ajatus tuli mieleen…):D
Kun oon kaiken muun jo shoppailut, rupesin etsimään netistä kirkasvalolamppua- onko jollain kokemusta? Ajattelin, että jos jaksaisi paremmin vauvan kanssa ….

Liisa&Liisa 40+5
 
Liisa71: On tytöllä kyllä kokoa,mutta tuli ihmeen helpolla :)

Pikaiseen laitan synnytyskertomusta:
Maanantai-iltana makoilin sohvalla telkkaria kattomassa,kun kuulin kaksi napsahdusta.Ajattelin,että nyt meni lapsvedet.No,nousin ylös,mutta mitään ei tapahtunut.Makoilin vielä ja menin keittiöön ja sitten vettä alkoi tulla.Ei mitenkään kauheesti,mutta valui jalkoja pitkin kuitenkin.Mitään supistuksia ei tässä vaiheessa vielä ollut,kello oli 0.40.Soitin Taysiin ja ne käski näytille,kun vedet meni vaikkei supistuksia ollutkaan.Autossa tuli pari supistusta.Oltiin Tayssissa n.klo 1.30 ja supistuksia tuli 2 minuutin välein muutama.Makoilin käyrillä ja supistukset oli aika kesyjä ja niitä tuli silloin tällöin.Kohdunsuu oli auki 3cm ja tunti,kun oltiin oltu sairaalassa,lähdettiin saliin.Supistuksia tuli,mutta ei kovin säännölllisesti.Salissa turvauduin sitten jo ilokaasuun oli sen verta jo voimmakkaita.Kolmen maissa alko kunnon supistukset,joissa ei enää ollut lähes ollenkaan välejä.Tätä kestin noin 50 minuuttia,kunnes halusin spinaalin.Lääkäri sen laitto ja se auttoi vieden kivut kokonaan tunnin ajaksi.Kivut palasivat ja kohdunsuu oli 8,5-9cm auki.Kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutusta ja lääkäri tuli sitä laittamaan.No,ei ollut enää reunaa,minne laittaa,joten se jäi sitten laittamatta.Annettiin aueta loput vielä ja ne kärsin ilokaasun voimalla.Sitten alettiin ponnistaa ja se sattu kyllä taas aika lailla,kun ei puudutuksia sitten enää ollut.6 minuutin ponnistamisen jälkeen tyttö oli maailmassa,ja kokoa tosiaan oli. ;) Vähän tuli repeämää välillihaan,joka vaati muutaman tikin.Synnytys kesti kaikkiaan 4h2min ja palkinto on mitä ihanin.Eilen päästiin kotiin ja tyttö syö hyvin ja nukkuu.Musta tukka ja isot posket!:heart:
Jaksamista kaikille viime metreille!

Heppuli ja Kerttu 3pv
 
Onnea vauvautuneille :flower:

Myös meillä alkoi vauva-arki eilen 23.päivä kun pieni poikamme syntyi alle kahdessa tunnissa rajussa synnytyksessä. Pituutta 50cm ja painoa 3260g. Pääsimme jo tänään kotiin ja ihmettelemme nyt kaikki uutta perheenjäsentä :heart:

Olin osastolla tarkkailussa keskiviikon ja torstain välisen yön sillä keskiviikko iltana vauvan liikkeet loppuivat ja vaikka sydänkäyrä oli hyvä niin ultrassa vauva liikkui huonosti. Synnytys olisi käynnistetty torstaina, mutta omat supistukset alkoivat yöllä. Ne olivat aika heikkoja, mutta lähtivät kunnolla vauhtiin klo.12 ja vauva syntyi kahden tunnin päästä. Esikoisen synnytykseen verrattun synnytys oli rankka sillä kivut olivat valtavat ja supistukset tulivat tiheään. Luomuna mentiin sillä mitään ei ehditty antamaan :whistle:

Voimia kaikille loppuodotukseen!

Tiinuliini ja Okko 1vrk
 
pur
Heippa taas. Meillä syntyi pikkuinen neiti rv42+1 20.9. 04.52. Ajattelin jakaa synnytyskertomuksen jos jotain se kiinnostaa.

Elikkä mulle raskaus on fyysisti menny ihan mutkattomasti mutta henkisellä puolella on sitten ollu propleemia senkin edestä. Niin, että kun rv38, jolloin esikoinen syntyi pamahti mulla alkoi todellinen ODOTUS. Mä halusin tän raskauden päättymään mahd nopeasti. supistelujakin tuli joitakin vaimeita, erityisesti rasituksen jälkeen, mut nl lääkärissä rv38 ei vielä mitään ollu alakerrassa tapahtunu. rv39 oli parin päivän ajan selän puolella koviakin supistuksia, joista nltäti oli mieltä, että nyt tapahtuu. rv40 ei mitään. rv41 supisteluja reisissä siihen malliin, että hälytin sytostaattihoitojen välissä olevan äitini lapsen vahdiksi, samalla viikolla synnytystapa-arvio, jossa todettiin ettei mitään ole tapahtunut missään, vauvalla kaikki mainiosti, sorkkiminen aiheutti kovia supistuksia loppupäiväksi ja seuraavaksi yöksi 10-5min välein, seuraavana päivänä ei mitään. rv42 yliaikaiskontrolli, ei mitään. Sovittiin uusi yliaikaiskontrolli muutaman päivän päähän. Viikonlopun aikana oli supistuksia joita kesti tasaisesti kovina tunteja ja sitten taas katosivat. Lapsenvahti hälytettiin kuitenkin paikalle yliaikaiskontrollia varten siltä varalta, että jo saisi jäädä sisään samantien sitten. rv42+1 Yliaikaiskonrtrolli 9.00 (jota varten supistuksest taas loppuivat sopivasti) jossa vauvalla edelleen kaikki mainiosti ja tarjonta edelleen täydellin ja kiinnittynyt mut ei vielä kunnolla laskeutunut, kohdun kaula VÄHÄN pehmennyt ja lyhentyny ja kiinni -:/ . Sitten yllättäin lääkäri siinä samassa päätti että laitetaan ballonki. Hoitajakin oli ihmeissään, että tässä nyt hetikö, että kuulemma yleensä tämä tehdään salissa. Supistukset alkoivat HETI uudestaan tiuhempana ja huomattavasti kovempana. Osastolla meno pysyi samanlaisena pitkälle iltapäivään, oloa helpotin kuumilla suihkuilla ja ääntelemällä (yllättäin en halunnutkaan, että mieheni koskaa minuun, joskin halusin hänen olevan KOKOAJAN näköetäisyydellä). Hienoisen vauvan syden äänen notkahduksen vuosi minut siirrettiin sitten saliin (matkalla meni lapsivedet), jossa sitten supistukset vähenivät ja miedontuivat taas huomattavasti. Aloin olla jo melko turhautunut ja väsynyt. "salissa", joka oli oikein mukava huone kuitenkin sain yksityisyyden ja rauhassa suhikutella ja mölistä. Iltaa kohden supistukset taas tihenivät ja voimistuivat mutta mitään ei tuntunut silti tapahtuvan. Mies lähti äidilleen vartin päähän nukkumaan 23.00 ja minulle annettiin jotain särkylääkettä, että saisin levättyä ennen synnytystä kuitenkin ja minulla tuotiin sänky. Kello oli kaksi kun supistukset olivat taas kovia ja niiden lisäksi alamahaani sattui jatkuvasti ihan kamalasti. Kätilö oli hämmentynyt, ehdotti luomutoiveistani uolimatta epiduraalia. Tässä vaiheessa en voinut kuin oksetaa kivusta. Hän lähti soittamaan mitä tehdä kun ballonki ei ollut irronnut, muttei saanut ketään kiinni, minä soitin miehin paikalle. Kätilö kokeili ballonkia, joka irtosi. En oikein tiedä mitä siinä tapahtui, mutta mieheni kerkesi paikalle ennen puudutusta mikä oli onni koska ilman häntä en olisi pystynyt rauhoittumaan niin paljon ja pakko sanoa, että thank Good for Epidural. Vajosin johonkin kummalliseen horrokseen, josta välillä heräsin paineen tunteeseen alakerrassa ja sitten viimein soitin kätilön paikalle. Kaikkien hämmästykseksi pää olikin jo ihan siinä kopeloitavissa. Kolme ponnistusta ja sain syliini ihanan pikkurisen terveen tytön 04.52. Ei repeämiä. Hoitajille oli siinä kehkeytynyt ruuhka niin, että (esikoiseni vietiin heti pois) nyt sain ihan rauhassa kohdata pikkuiseni. Neiti oli kahdeksan tunnin ikäinen kun ajoin meidät kotiin. Kaikki on mennyt hienosti. Varmaan alkaa mun hormooni taso laskea kun eilis ipstä asti on väsymys tuntunut ja lihasten väsymys. Ihan normi elämää tässä muuten eletty. Mutta mulle siis on helpotus tämä hormonien hävieminen. Nyt lepoa vähän ja uusiin haasteisiin. =)

Onnea kaikille jo vauvautuneille ja tulokkaille kanssa
 
Viimeksi muokattu:
Onnea jälleen vauvautuneille :flower:

Siis mä en jaksa enään :| alan olemaan niin väsy tähän oloon ettei oo tosikaan !!!! Joo ja tänään tuli sitten kutsu sinne Taysiin ja olen ihan maassa sen takia aika olis 1.10 :rolleyes: vasta !!!! Silloin on jo 41+6 !!!! mua pelottaa ihan älyttömästi vauvan koko , enkä nyt tiiä mitä teen tuskin sitä saa enään aiemmaksikaan tuota aikaa !!!! Nyt on kauheet paineet !!!!
En taas osannu muuta ku valittaa : / Mutta ottaa pannuun ja lujaa !!!!

unikeiju+sisu 40+6
 
Heips!!

Onnea taas vauvatuneille!

unikeiju ja muutkin yliajalla olevat; tsemppiä odotteluun!! Viimeset viikot on pahimmat.

Liisa, oon molemilla kerroilla saanut epiduraalin ja se onkin hyvin auttanut, mutta silti synnytyskipu pelottaa. Mulla on molemmissa synnytyksissä avautumiskipu ollut kaikkein pahinta, ei niinkään se ponnistuskipu. Mua myös hieman pelottaa se epiduraalin laitto, vaikka olenkin se jo kaksi kertaa kokenut. Mun tädin mies on halvaantunut epiduraalin laitosta, ja vaikka se onkin äärimmäisen harvinaista, silti se saa mut miettimään koko epiduraalia. Kakkosen synnytyksessäkin päätin etten halua epiduraalia, mutta siinä vaiheessa kun kivut on aivan kamalat, sitä ottaa mitä vaan. :LOL:

Sauna kutsuu nyt tätä mammaa.

marza ja onnianni, rv 39+0
 
Paljon onnea taas kaikille vauvan saaneille!:flower:

Voitteko laittaa yksärillä nuo uusien vauvojen tiedot, aika tuskaista yrittää etsiä näiden kaikkien viestien joukosta niitä uusia syntyneitä ja kaikkia tietoja, kiitos!:wave: Toki osa on yksäriä laittanutkin ja iso kiitos siitä heille.:)

Täälläkin oli keskiviikkona neuvola, vauva on alhaalla ja kiinnittynyt, mutta muutamaa napakampaa supparia lukuunottamatta ei mitään merkkejä siitä että olisi tulossa ulos. Huoh.:| Maanantaina vielä aika neuvolaan kun verenpaineet oli koholla, tosin nyt kotona oon mittaillu ja olleet ihan ok. Perjantaina 1.10. sitten yliaikaiskontrolli, saa nähdä mitä sitten tapahtuu. Luultavasti pistävät minut kotiin odottelemaan ja odotan vielä joulunakin.:stick: Että tiptap saatana.:xmas:

Onneksi on perjantai ja ukko vapaalla, pitää keksiä jotain mukavaa tekemistä, josko tämä jatkuva vitutus hetkeksi lientyisi.:D "Jokojoko"-kyselyt niin tekstareina, Facebookissa kuin mesessäkin jätän jo tyystin huomiotta, siellähän odottelevat vastausta kun eivät tajua olla kyselemättä.:kieh: Tsemppiä paljon kaikille muillekin odottaville, yritetään jaksaa!:rolleyes:

Lahopää ja Tuhto 40+5 (Oikeasti, TULE ULOS!!!!!!!!!!!)
 
Viimeksi muokattu:
Hei,

Meille syntyi pikkuinen tyttö maanantaina 20.9. (LA 23.9.) :heart: Eipä etukäteen kovasti ilmoitellut, samaisena aamuna käytiin tarkastuksessa lapsiveden takia, eikä ollut vielä mitään ennakoivia merkkejä :)

Täällä on vilinää riittänyt vauvarintamalla! Onnea kaikille pikkuisen saaneille! :heart:

Ja voimia vielä odottaville :heart:

Raitahippo ja Rusina 5pv
 
:heart: Onnea Tiinuliini, pur, raitahippo ja sadie! :heart:


Alkuperäinen kirjoittaja Lahopää-Liisa;22103971:
Että tiptap saatana.:xmas:
:LOL: Kiitos ja anteeksi, että nauran Lahopää-Liisa, mutta saatoit ehkä pelastaa mun aamuni tällä huumoripläjäyksellä.


unikeijulle tsemppi :hug:! Viikko on kyllä ihan tajuttoman pitkä aika odotella tässä vaiheessa...


Meitä onkin sitten useampi yliaikaiskäynnille menevä ensi viikonvaihteessa. Minä siis vuorossa sitten lauantaina 2. päivä. Toivottavasti ei nyt kukaan oltaisi enää yhdessä koossa siinä vaiheessa.


Mä täällä pohdin, että pitäisköhän soitella ä-polille näistä tuntemuksistani. Eilen nousi päivän aikana aika hurja turvotus, hyvä kun enää sain iltapäivällä sormuksia pois sormesta. (Tähän asti ei ole sormissa ollutkaan turvotusta yhtään, ei edes helteillä.) Päätä on myös särkenyt eilisestä asti ihan kiitettävästi. Nyt yöllä heräsin kolmen jälkeen hiestä märkänä kamalaan puristuksen tunteeseen tuossa ylävatsalla. On vähän niinkuin paha olo, muttei sitten kuitenkaan, puristaa vaan tuosta rintojen alta. Muistelin, että terkkari puhui tuosta ylävatsakivusta jotain ja äsken googlettelin, että nämähän onkin kaikki raskausmyrkytyksen oireita. :confused: Mittasin sitten samantien verenpaineenkin, joka oli 130/85, kun normaalisti kotimittaukset on olleet 120/65 luokkaa... Vieläkö sitä näillä viikoilla saa sitten myrkytyksenkin riesakseen. :headwall:
No, nukkumisesta ei ainakaan tullut enää yhtään mitään. Taidan pohdiskella vielä muutaman tunnin ja soitella sitten synnärille.


Epeti 40+5
 
Epeti, muakin varoiteltiin tuosta ylävatsakivusta viime käynnillä! Ihmettelin, voiko se raskausmyrkytys tulla vielä yliajallakin, mutta kai se voi.

Mulla on ma aamuna neuvola, mut yliaikaiskontrollia ei ole vielä tiedossa. En jaksa enää loppuviikkoon. Mua alko eilen illalla supistella ja olin taas toiveikas, näitä tulee tunnin välein ja voisi sanoa napakoiksi, muttei kivuliaiksi, just minuutin kestää. Aina mä luulen ihan kohta synnyttäväni:)
Miks tänki pitää tapahtua näin hitaasti. Ed. kerralla meni lapsivesi ja se oli sillä selvä:)

Joo, mäkin naureskelin tuota tip tappia:) Ootko oollu Lahopää-Liisa jonkin aikaa kirjoittelematta? Luulin sun jo synnyttäneen.

Unikeiju, voisko sinne polille soittaa ja kysyä, voisko aikaistaa? Että koko pelottaa. Toivotaan, ettei sitä kontrollia tarvita, vaan syntyy sitä ennen!!!

Onnea kaikille taas synnyttäneille!

Mun suurin lohtu on esim. Pur ja muut, jotka synnyttäneet 42+1 tai muuten yliaikaisesti! Silloin taas palaa usko, että tästä voi selvitä ja vielä vauva joskus syntyykin!:)

Marza, onneksi ne kivut on synnytyksessä sen verran kovia, että epiduraali on helppo valita:) Oli se vaan niin taivas, kun sen sai. Kai noi riskit on kuitenkin tosi poikkeuksia!

Mulla on tälläisiä lähisuvun inhokkikommentteja, että "Toivottavasti kaikki menee hyvin! " Ja " Liikkuuhan se vauva?!" Aiheuttaa järkyn sisäisen raivokohtauksen....

Liisa&Liisa 40+6
 
Onnea vauvan saaneille!

Mä kans naureskelin tuota Lahopää-Liisan tiptappia, kuvaa hyvin tuntemuksia :D

Mä oon eilisestä mittaillut nyt sit korkeita verenpainearvoja, joten tänään lähdetään tarkistamaan, et vauvalla on kaikki hyvin. Kun ohjeena oli, että jos paineet nousee yli 150/100 ni yhteys synnärille. Eilen oli korkeimmillaan jotain 163/110 luokkaa, tänäänkin on olleet yli 150/100. Eilen soitin synnärille, että kuinkas kiire mun on tulla ja sovittiin, että mittailen paineet vielä aamulla ja tuun sit näytille. Joten mentävä on.

Vähän on päänsärkyäkin nyt, ei muita oireita kuitenkaan ja tuo särkykin voi johtua ihan jostain muustakin, esim. siitä, että nukuin kammottavan huonosti. Ja mä kun naureskelin, että ihan hätävarjelun liioittelua antaa mulle mittari kotiin, kun ei mulla ole oikeasti korkeat verenpaineet, mittailinkin kotona ensin ihan normiarvoja, kunnes ne pompahti. Polilla kun kävin niistä paineista ni ne oli silloin 136/96 tai jotain sinnepäin. Joten onhan ne nousseet siitä nyt sitten. Jännä vaan, ettei oikein oo mitään muuta oiretta.

Mutta hyvä on käydä näytillä, jos tähän saatais joku selvyys ja ainakin pääsee tsekkauttamaan tilanteen :)

Sannimarja 40+6
 
Onnea vauvansaaneille :flower:

Sannimarja ja Epeti toivottavasti ette saa riesaksi raskausmyrkytystä.... Vaikka sittenhän ne saattais jopa käynnistää...

Mulla on kans maanantaina neuvola, mutta ei se varmaan sillon vielä laita edes lähetettä sairaalaan, kun on vasta ( mitä??? VASTA?? ) 40+5.. Muuten sanoi, että täällä ei helpolla käynnistetä, vaikka matkaa on se 100 km, niin kotiin vaan :headwall:

Viime yönä sain päähäni että tää ei oo liikkunu tarpeeks.. Illalla kyllä mylläs ennen nukkumaanmenoa. Mutta sitten valvoin 3-30-5.00 ja tunnin jouduin herätteleen ennen ku alko liikkumaan.. Vähän jo säikähin :|
Ei mitään muutoksia oloihin, että lokakuussa täällä vielä varmaan pyörin.

Hyväsetti 40+3
 
Päätin tulla moikkaamaan vanhaa pinoani, vielä kun tätä kuuta on vähän jäljellä. Heti alkumetreillä täältä siis putosin =( Mut teiän kuulumisia oon aina välillä käyny lukemassa. Ihanaa kun niin paljon on jo vauvoja syntyny.

Onnea kaikille vauvansa saaneille :heart: Ja tsemppiä teille muille vielä viime metreille!! =) Toivon, että saatte pian oman nyytin kainaloon =)

fanttomi joulukuisista
 
Toivottavasti Sannimarjalla ja Epetillä ei ole raskausmyrkytystä... : /

Fanttomi olet siis ilmeisesti plussannut uudelleen? Paljon onnea ja tsemppiä! :flower:

Täällä ei mitään uutta, jonkun verran supistuksia, muttei kuitenkaan tarpeeksi :headwall: Jatketaan odottelua varmaan vielä lokakuussakin...

-dask ja typy 40+2
 
Onnea vauvan saaneille! :flower:

Mä alotan tän kirjotuksen nyt sillä että olen ihan saamarin huonolla tuulella!!! VITTU! Mä oon koko ajan niin väsynyt, että MÄ EN JAKSA!!!!!!!! :kieh: |O

Semmonen olo, että tekis mieli paiskoo tavaroita seinään!!! :mad:
Alkaa vaan taas kiertää tuolla aivoissa kaikki asiat. Mieskin herättu mut kolistelemalla aamulla keittiössä, ihan ku täs muuten nukuttas niin saamarin hyvin, että EI HAITTAA, että heräsin! Mä luulin, että klo on enemmän, mut eipä ollutkaan.. Mun yöt menee siis nykysin tällä kaavalla: nukahdan pitkän pyörimisen jälkeen n.01-02 välillä, nukun 2-4h MAX. sit herään 05-06, ja sitten nukun 2-4h..
Toi on helvetin rassaavaa, kun uni on TODELLA katkonaista ja kun herään yöllä, ni mun ajatukset on NIIN kirkkaita, että en oikeesti meinaa enää nukahtaa! Mut jos avaan silmät, niin tajuun, että oon kuitenkin sen verran väsynyt, että en jaksa alkaa lukemaan/kattoaa tv:tä.
Älkää pliis kommentoiko nyt, että "se on sitä harjottelua vauva-arkeen".. OLI TAI EI, mua vituttaa silti!! :'( Tästä tulee ihan vitun paska lauantai.

(ja vaikka oonkin näin huonotuulinen Lahopää-Liisan "tiptap"-kommentti sai mut kyl kans nauramaan :D haha!)

Eilen aamulla oli muuten supisteluita EKAN kerran 2-3h aika säännöllisesti! Olin ihan intona, kunnes nukahdin ja kun heräsin, niin ei ollut suppareista tietookaan! :| Mut koko päivän alavatsassa oli inha tunne, ja supisteli epäsäännöllisesti.. poltteli ja vihloi alakertaan niin, että jälleen kerran HERMO alkoi kiristyä, kunkoko ajan sattui! Pyysinkin jo valmiiks anteeks mun mieheltä, että tulen olemaan varmaan oikea " enkeli ", sit ku mennään sairaalaan ja ku ne supparit on pahimmillaan :saint:
Mä voisin vannoa, että menee hermot KAIKKEEN mitä mun mies ja kätilöt yrittää tehdä mun eteen saadakseen olon vähemmän tuskalliseks.. Tai voinhan mä yllättää itteni olemalla täysin COOL :LOL: Joo niin varmaan, jos tuskan hiki nous jo eilisistä suppareista aamulla.....

Tänään on supistellut epäsäännöllisesti, mutta aika usein.. Mä en vaa viiti innostuu MISTÄÄN, ku eilinen herätti toivoa taas pitkästä aikaa ja KUITENKIN himasta heräsin, niin sekin voi olla tässä taustalla, kun on nää hermot kireellä. Ja nyt jos alan elättää toivoa, niin ärsyynytynyt olo lisääntyy päivän mittaan, jos taas tajuun, että mihinkään ei tartte lähteä.

Th ilmoitti eilen kuitenkin sellaisen ilouutisen, että vauva on kiinnittynyt :) Jesh, vihdoin. Nyt se vois sit alkaa valuu ulospäin? Th sitten meni sanomaan kuitenkin taikasanat, että "mulla on semmonen tunne, että ei nähä enää ens ti".. KIIIITOS. Nyt me ainakin nähään! :stick: Ke pitää soittaa jorviin yliaikaiskontrollin varaamiseks.. sitten JOS EI SYNNY.

Oon huomannnu, että riippuu omasta sen hetkisestä fiiliksestä, mitkä kommentit käy hermoon :) Jos odotus ei tunnu jonain hetkenä NIIN kauheelta, niin kestän nitä kyselyitä.. mutta auta armias jos iteeni ärsyttää... vastaukset on myös sen mukaisia tai sitten en vastaa!

Eilen myös mieheni kanssa harrastimme seksuaalista kanssakäymistä, niin meinas siinäkin mennä fiilarit, kun mikään asento ei ollut hyvä ja kun ei vaan kaikki jutut tuntunut heti hyvältä.. saan kyl taistella että en oikeesti suutu miehelle, kun eihän se voi etukäteen tietää mikä tällä kertaa on ok mikä ei.. ku välillä paikat tuolla on herkempinä, että tavallinen kosketus tuntuu että mies ois tosi kovakourainen.. : /

Mä oon kyl nyt niin kiukkusella päällä (ja kertomalla noita juttuja eilisestä lisääntyy vaa tää kiukkusuus), että mun on parempi jättää tää palsta hetkeks ja tehdä jotain muuta. Jos saisin nyrkkeilysäkin, niin se varmaan sais tän olon pois. Mun tekee mieli vaan meinaa huutaa ja tapella ja kiukutella!! :(

Lätäkkö + bebe 41+0 (onpa juhlaa..)
 

Yhteistyössä