+++ SYYSKUUSSA PLUSSAAVAT, lokakuuta suunnittelevat +++

Hei, tulin vaan nopeasti ilmoittamaan, että ihan rehellisesti se vaan taisi olla se todennäköisin, eli ovis, joka sai ne ovistestit räilyvän punaisiksi. Aamuinen ovistesti oli jo vaalentunut yhtä vahvaksi / hitusen haaleammaksi kuin kontrolliviiva, ja Pregcheckin raskaustesti yhä negaa. Jännä vaan, kun noihin tosiaan näyttää tulevan viivanpaikka tai "varjo", jota ei mielestäni aiemmin ole tullut. Tietääpähän seuraavalla kerralla, ennen kuin alkaa uskoa raskauteen noin hääppöisin perustein. Nyt siis dpo 2 ja kp 34. Kattellaan parin viikon kuluttua uudelleen. Tulen myöhemmin kommentoimaan muita, kunhan ensin nuolen täällä omia haavoja...
 
Tyllerömamma: Voi pahus sentään,:hug:Jospa se muuttuisi plussaksi kahen viikon päästä! Mulla muuten on kokemusta siitä että juuri LH-huipun ollessa korkeimmillaan, tulee pregcheckiin ns.haamuviiva missä näyttäisi jopa väriäkin olevan. Tämmöisiä ei muissa kierron vaiheissa ole mulle ilmaantunut, ellei Hcg:tä ole ollut veressä.
 
Jospa nyt kommentoisin muitakin...

Alkuun DingeLiDong ja Astral tervetuloa! Pillipöllö tsemppiä oviksenhyödyntämistreeneihin! MolliMeloonilla on mielestäni kadehdittavan hyvä asenne. Marica30 voihan harmi, mutta jospa gynellä selviäisi...

Ansku83 joko testasit? Otitko jo yhteyttä lääkäriin?

LepikonHeta IitaEemeli, hih :) Mainio!

Toisessakin pinossa kyselin, että minneköhän päin sitä kannattaisi olla yhteydessä näissä vauvahaaveasioissa, tai siis kun kroppa ei selvästikään toimi niinkuin hyvä olisi? Nauvolaan? Perhesuunnitteluneuvolaan? Terveysasemalle? Meillä päin terveysasemalta ei tahdo saada kiireettömiä aikoja lääkärille, kuin johonkin monen kuukauden päähän, ja jotenkin luulen, että eivät edes ota vastaan, kun yritystäkin takana vasta puolisen vuotta.
 
Heips Tylleröamma mä kävin yksityisel gynel ja pyysin lähetteen..olisin voinu mennä arvauskeskukseen mutten halunnu et anopinkokelas saa tietää...pieni kylä ku o... ja ku meet ni sano et vuosi tuli täyteen yrittämist....niin ja ku paperit lähti eteenpäin ni siitä meni noin puoli vuotta ennen ku päästiin TYKS:iin lapsettomuustutkimuksiin...mut jos meette yksityisel ni eiköhä siel pääse aika nopiaan...
 
Täällä entinen pinolainen oli kurkkimassa tilannetta. Onnittelut plussanneille!

Me tässä ollaan päästy sinuiksi tuon miehen diagnoosin (spermassa ei siittiöitä) kanssa ja odotellaan nyt sitten ihan rauhassa hoitoihin pääsyä. Uskon/toivon, että hoidoilla vauva joskus hamassa (lähi?)tulevaisuudessa saadaan.

Alkuperäinen kirjoittaja Tyllerömamma;24580940:
Toisessakin pinossa kyselin, että minneköhän päin sitä kannattaisi olla yhteydessä näissä vauvahaaveasioissa, tai siis kun kroppa ei selvästikään toimi niinkuin hyvä olisi? Nauvolaan? Perhesuunnitteluneuvolaan? Terveysasemalle? Meillä päin terveysasemalta ei tahdo saada kiireettömiä aikoja lääkärille, kuin johonkin monen kuukauden päähän, ja jotenkin luulen, että eivät edes ota vastaan, kun yritystäkin takana vasta puolisen vuotta.
Tuo mihin kannattaa otta yhteyttä taitaa aikapaljon riippua paikkakunnasta. Meidät ohjattiin entisellä paikkakunnalla terveyskeskukseen. Saatiin aika todella nopeasti, reilussa viikossa, vaikka muuten tuossa kaupungissa ei lääkäriin tahtonut päästä.
Kun sitten muutettiin toiseen kaupunkiin niin pitikin ottaa yhteyttä perhesuunnitteluneuvolaan... aika meni sitten kolmen viikon päähän ja se on vasta edessä (ensi viikon alussa). Mutta tällä paikkakunnalla ei ilmeisesti ivf-hoitoihin ole jonoa joten siihen saatetaan päästä yllättävän nopeastikin (meillä kun nyt on diagnoosi selvä).

Eli suosittelisin ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen.. Sieltä neuvovat sitten oikean luukun.

Tsemppiä kaikille yritykseen!
 
Ähpöh. Eipä ollut tapahtunut mitään sitten edellisen kontrollin. Nostettiin annostusta ja katsotaan vielä maanantaihin. Sen jälkeen lopetetaan tältä kierrolta ja otetaan seuraavaan mukaan clomit alkuun. Enpä usko, että tässä parissa päivässä nyt mihinkään suuntaan muuttuu tuo tilanne, joten otan rennosti nyt loppukierron ja odottelen rauhassa seuraavaa kiertoa. =)

Sikäli kiva juttu, että olen jo ehtinyt vähän stressaamaan opintojeni loppuun saattamista siinä tapauksessa, jos olisin sattunut paksuksi pamahtamaan. Olen kuitenkin ottamassa loppukiriä niiden kanssa ja osa opinnoista on kutakuinkin pakko suorittaa silloin, kun opintojakso on tarjolla. Nyt ainakin ehdin tehdä kaikki jutut valmiiksi ennen mahdollisia äippälomia yms.
 
Viimeksi muokattu:
ihan pakko oli tulla kertomaan että mulla alkaa tosiaan mennä usko noihin davidin testeihin..tai no, ovista olen koittanut bongailla..tasavahvoja viivoja en saanut (mutta ei se tietty testin vika ole jos en ovuloi :D ) oon dippaillu kp 12-20 (tänään)..ja äsken kun dippasin niin ihan hetken mielijohteesta tein samasta pisusta myös r-testin jossa haamu,väriäkin siinä on aavistuksen,mutta ovis testi näytti haaleaa..ja en todellakaan usko että näyttää oikein,koska kp 20 vasta ja toisekseen olen tiputellu kp 14 lähtien..

mitäs muita testejä porukka käyttää tai suosittelee? niin ovis kuin r-testejä?
 
Moi taas kaikille! :)

Olen täällä ihan täpinöissäni, tänään on dpo10 ja äsken päiväpissasta testasin 2h pidätyksen jälkeen raskauskeijun david10-liuskalla. Siihen tuli haamujen haamu!!! Ei siis tarvitse käännellä tai väännellä testiä, sen verran selvästi näkyy. Aavistus vaaleanpunertavaa väriäkin on seassa. Tai niin ainakin toivon ja kuvittelen.

Mut sit luin Marican juuri testanneen davidin testillä ja saaneen viivanpaikan.. :( oliko sun testi se raskauskeijulta tilattu 10mIU herkkyydellä ihan ohut liuska, vaiko se tavallista herkkyyttä oleva? Ehkä toi ei sit mullakaan meinaa mitään... :(

Tsemppiä kaikille!

Kissendaal
 
OHHO kissendaal ja marica30 kummatkin haamuilemassa :D tännehän nyt satelee haamuja ja plussia,joka on hyvä juttu :popcorn:
voisko tuo marica30 olla kiinnittymis vuotoa?
kissesendaalilla on varppina plussa ku kerran päivä pissasta oot sen saanu..
tehkääpä huomen aamulla uudet testit ni onnitellaan sit paremmin :heart:
 




KUUMEILEVAT
Nimimerkki...Kiertopv:t...Ikä...Toive...Yritys
iloksi................ kp 78/ ?..............28v......1.lapsi.....yv 5+
Minttu76............kp49/34.......................................
mirkku76...........kp48/............................3.lapsi.....yk2
Tuuska..............kp48/28..............25v......3lapsi.....yk8
Ansku83............kp45/30-32........27v......1.lapsi......yk7
Tyllerömamma...kp37/28-31..................2.lapsi.......yk 5
kissendaal..........kp33/28-35......25v.......2.lapsi.......yk5
Tiituliini..............kp30/28-29.....35v........1.lapsi......yv3
pikkumy............kp28/28..........25v........1.lapsi......yk12
MinyMom..........kp27/26-28......27v........2.lapsi......yk16
Metku................kp24/22-27...................3.lapsi......yk5
Barbamama35....kp23/23-28......35v.......3./4. lapsi..yk13
macy gray.........kp23/32-35......31v........2.lapsi......yk21
Jensar................kp22/35...........32v........2.lapsi......yk16/19ku1
marica30............kp21/31-33.....30v.........4,lapsi......yk3
Sunflower11.......kp21/33........................3.lapsi.....yk9
iltatähti-80..........kp21/25-28.......31v........4.lapsi.....yk9
MolliMelooni.......kp19/28...........33v........2.lapsi.....hyk1/OI
Tiuhti83..............kp19/26-29.......27v........2.lapsi......yk2
pillipöllö.............kp17/27-31........24v........2.lapsi......yk2
Sanmar82...........kp16/27-29........29v.......1.lapsi......yk3/15km4
Astral..................kp15/28-30.......30v........4.lapsi......yk1
DingeLiDong.......kp13/25-30,......33v........4.lapsi......yk1
rontti1.................kp13/30-31........27v.......2. lapsi.....yk4




TAUSTALLA
Green Lady & Viulu & myrskytuuli & Ngale & tattoomam & PieniTytönTylleröinen & AiraM & *Justiina* & Laurelle & Sinderella & nepari80 & öttiskä & pänä & Tyllerömamma & Kauniina Päivänä Tuut & Paulette & Hope-72 & iloksi & InkeriIisakki & *Fiona* & Maisa77 & Zanca & Seikkailija_Dora & mmmia & Jasuliini82 & PIKKUVIIKINKI & Pumpuli-81



PIINAILIJAT

Ansku83.............dpo24
Tiituliini...............dpo16
kissendaal...........dpo11




HAAMUILIJAT
marica30
kissendaal




PLUSSANNEET 2011 helmikuu: Pikku-Saara 1.2., Neiti-81 6.2., koiksa-79 8.2., Gabrielle 9.2., Matilda-08 11.2., Epa_88 21.2.

PLUSSANNEET 2011 maaliskuu: MiiJane76 10.3., EevaN 25.3., Mariel85 26.3.

PLUSSANNEET 2011 huhtikuu: äiti x4 4.4., Viena 8.4., mileon 12.4., Mango86 17.4., Miimau 21.4., Camilla31 24.4., Jul 24.4., Viola30 27.4.

PLUSSANNEET 2011 toukokuu: Maira 11.5., Lisey 16.5.

PLUSSANNEET 2011 kesäkuu:
Rhonda74 23.6., Emmuska10 25.6., Viola30 27.6., PIKKUVIIKINKI 29.6

PLUSSANNEET 2011 heinäkuu:
Minnarun 2.7., Bla-bla, SiSa78, xamora, Midia

PLUSSANNEET 2011 elokuu:
Lintsa, vomppis, Hanspili

PLUSSANNEET 2011 SYYSKUU:
LepikonHeta...4.9. ..kp29/30-32...3.lapsi.....yk3
Tuulia81.........8.9.....kp34/29-34..2.lapsi......yk2





Tervetuloa uudet ja vanhat! :wave:

Listaa päivittää: MolliMelooni
Ilmoitathan listaan tulevat lisäykset/muutokset selkeästi viestissä boldattuna ja eri värillä, kiitos. =)

Listalla käytettyjen lyhenteiden selitykset sekä linkit elokuun pinoon ja odotuspuolelle etusivulla.

Syksyisiä plussatuulia!

 
Viimeksi muokattu:
Mulla jäänyt kiireiden vuoksi nyt vähemmälle tää palstailu :(.. Olen käynyt pari kertaa lukemassa, mutta sitten ei enää olekkaan ollu aikaa kommentoida..
Mutta nyt päivitystä omaan napaan :): Eli bongasin oviksen testeillä kp 18 ja olin ihan onnessaan jo siitä plussasta :D. Sitten tein viime tiistaina eli kp 32 pregchekintestillä puhtaan nega tuloksen, mutta tätiä ei kuulunut joten testasin sit torstaina(8.9 siis) clear bluen tavis testillä uudelleen ja plussahan sieltä tulii :heart: :D.. Nyt sitten yritän olla viel liikaa innostumatta ja rauhassa odotella nämä kriittiset ajat :).. Mutta silti samalla jo niin onnellinen :)!

Eli teille kaikille hurjan paljon tsemppiä yritykseen ja toivon mukaan pian saatte plussaa :)!
En uskalla vielä liittyä odottajiin, joten jään viel tänne taustalle teitä tsemppaileen :).
Niin ja tietty Onnittelut muillekkin plussanneille ja onnea odotukseen teillekkin :heart:.
 
Viimeksi muokattu:
kissendaal olin siinä luulossa että olin tilannu niitä 10 herkkyyksiä mutta huomasin tänään että nehän olikin 25..ja siinä mun haamussa on punertavaa väriäkin,mutta se ei ole sellanen tasapaksu viiva, alaspäin vähän ohenee.. mutta jos katsoo esim lampun alla niin että se valo tulee sieltä testin takaa (läpivalaisu ) niin sitten näkyy tasapaksu punainen viiva siellä..mutta tosiaankaan en usko että mun haamu on oikea! kp:t liian pienet siihen nähden mitä mulla on kierrot yleensä, ovista en saanut bongattua ja olen tiputellu kp 14 lähtien.. teen varmaan kuitenkin tänään uuden testin päivällä..
 
Ok marica! Tuuthan sit kertoon että mitä kävi! Ei sitä tiiä vaikka testi vilauttelis sitä ihteään! :)

Mulla tänään dpo11. Tein aamulla uuden testin yövuoron jälkeen, reilut pari tuntia sain pidätettyä. Haamu oli vahvempi =) Oi kun siellä olis äitin toinen mussu kyydissä nyt... Toisaalta en uskalla vielä iloita, haamuviivahan voi vaihdella pissan väkevyydestäkin riippuen.. Muita oireita ei ole kuin nännien ajoittainen aristus, tosin pystyn ihan ongelmitta imettämään (2,5v:tä, tiedän :D). Siksikään en vielä uskalla juhlia, kun menkkojen oletettuun alkamiseen on vielä kolme päivää. Tiistaihin saakka saa jännitellä, tosin jos raskaana olisin niin sit sitä jännitystä vasta riittäiskin! Hassua, että heti kun ns. relasin yrittämisen kanssa ja se ei ole ollut päällimmäisenä mielessä, alan haamuilla. Just kun se koiravauvakin on tulossa :D Joku aiemmin kyseli rotua, collie on meidän karvainen vauva :)

Tsemppiä kaikille ja onnea Tuulialle!!! Toivottavasti meistä mahdollisimman moni seuraa sua ja Hetaa odottajien puolelle! :)

Kissendaal
 
Onnea Tuulia :heart:

Mulla on ihme menkkajomoilua ollut nyt kolme vai neljä päivää. Liittyiskö ne sit ovikseen...? Sen kun tietäs. En saanut eilen ukkoa kellistettyä, on olevinaan niin kipee korvatulehduksessaan :kieh: Tänään siis uus yritys. Nyt kp 17, joten pakko ois. Kp 11 ja kp 14 on nyt peittoja heiluteltu. Joten jospa vielä tänään, niin sit ois ehkä ainakin melkein kaikki tehty kesäkuun vauvan yrityksessä meidän osalta :) Uskon ja toivon että se kolmen päivän välein riittää :)
 
ONNEA Tuulia81 ja kissendaal :heart:

Niinkuin rontti totesi, niin kyllä noi muiden plussat vaan kasvattaa tätä omaa kuumetta (jos sitä on mahdollista ees kasvattaa enempää!) Voi kunpa sais itsekin liittyä parin viikon päästä plussaajiin..

MolliMelooni harmi, ettei folleissa ollu tapahtunu muutosta:( Mutta ihanan rento asenne sulla on :) Osaispa itekin ottaa vähän rennommin. Pidän peukkuja, että maanantaina ois ultrassa jo sitä edistystä tapahtunu!

marica mä suosittelisin Pregcheckin r- ja o-testejä! Ne on yleensä ollu luotettavia! Saa cittareista ja Prismoista, eikä edes maksa paljoa.

pillipöllö peukut sinne, että saat huomenna miehen kellistettyä ;)

ON. Ovistesti hymyili toissailtana :) Aamulla oli vielä negaa, mutta kun illalla oli tuntemukset ja limat niin ovismaisia, niin oli pakko testata vielä uudestaan ja plussahan sieltä tuli. Eilen aamullakin oli vielä digissä hymynaama, mutta viiva oli jo hiukan haaleampi kuin illan viiva. Eli mut vois lisätä piinailijoihin, tänään dpo1. Kaikki on hyödyntämisen eteen tehty, nyt vaan jännätään, että riittääkö...
 
Onnea Tuulia plussasta!
Ja onnea myös haamuilijoille, toivottavasti viivat vahvistuvat sitkeästi. =)

Kiitos Sanmar tsemppauksista, mäkin elättelen vielä toiveita, josko olisi isompi annos alkanut puremaan. Ainakin jotain vihlontoja on tuntunut, mutta ne saattavat ihan yhtä hyvin olla kuviteltuja. Ainakin aloin tuntemaan niitä heti, kun lääkäri meni kysymään, onko muniksissa ollut kipuiluja tai tuntemuksia.... :whistle:

Tänään oli aika ahdistava sattumus. Ajelin iltapäivällä apteekkiin, kun en muistanut eilen hakea puregonampullia loppukiriin. Kotimatkalla ajoin kolaripaikan ohi/läpi. Vissiin moottoripyörä törmännyt auton kanssa lujaa vauhtia. Paikalla oli onneksi jo pari ambulanssia ja poliisi, joten en joutunut ihan tuoreeltaan auttamaan. Ei kyllä ollut monesta minuutista kiinni, ettenkö olisi ollut ekana paikalla. Kotimatkalla hiukan tärisytti, oli sen verran rajun näköinen tälli. Yritin etsiä uutisointia, mutta en löytänyt mainintoja, joten toivon ettei käynyt kuitenkaan ihan huonoimmalla mahdollisella tavalla. Huh.
 
ONNEA PLUSSANNEILLE :heart:

Täällä edelleen ollaan! Oon vaan koittanu olla palstailematta ja työntää vauva haaveita pois mielestä...näillä keinoin se esikoinenkin alkunsa sai :) Oon kuitenkin välillä käyny lukemassa itseltäni salaa teidän kuulumisia :LOL:

Plussa tuulia kaikille!!
 
Täällä on ihan kauhee koirakuumekki päällä..naapuriin on muuttanu söpö corgi herra ja oon ite aina haaveillu kyseistä rotua :p nyt sitten yhellä sivustolla etsisi kotia corgi/pitkäkarvainen mäyris sekoitus ja voiku haluisin sille kodin antaa mut tuo mies ei lämpene..asutaan rivarissa ja etitään koko ajan omakotitaloa et puitteet toisen ottamiseen olis,mut poden kyll tän kuumeen kanssa omaatuntoa siitä ku viimevuonna annettiin kisut pois ku ei ollut neidin takia aikaa ja ne kostox kusi sit sohville. toinen palautu kyll kotia tuossa alkuvuonna ja sit poistui taivaaseen yllättäen viimekuussa. haluis sen koiran niiin kovasti mutta tunteet ja järki kamppailee vastaan..en haluu että miusta tulee kuva et ottaa lemmikin ja antaa sen pois..toinen kisu elelee anopilla hyvää elämää ja on kyllä tervetullut takaisin kotiin jos tilanne sellasta vaatii,tyttö on jo niin omatoiminen että aikaa kyll löytyy kisulleki..ääh mitä tunteen purkausta :p
 
Kissendaal: mulla Davidin liuska näytti tosi aikaisessa vaiheessa hailua viivaa, mikä vahvistui päivä päivältä ja oli lopulta myös plussa. Minun tapauksessa kyseessä oli tuulimuna, mutta siinähän myös on samat oireet kuin normiraskaudessa. Itsellä nuo testit toimivat oikein hyvin, ja tähän uuteen yritykseen hommasin ison kasan Davidin niin ovis- kuin raskausliuskojakin.

Tänään kp1, ja WP oikein iloinen :)
 

Yhteistyössä