Tällä foorumilla alkaa olla ihanan odottavainen tunnelma! Itselläni on tosi levoton fiilis. Mies kehottaa loikoilemaan sohvalla ja kattelemaan kisoja, mutta mieli tekee vaan haahuilla ympäriinsä ja tehdä koko ajan jotain. Tämä raskaus on ollut selvästi edellistä energisempi ja aika tuntuu hujahtavan nyt loppuvaiheessakin hurjaa vauhtia. Ihan eri meininki kaikin puolin kuin ekassa.
Hyvä vaan, että aika kuluu nopeasti ja jaksaa touhuta. Vaikka supisteluja onkin, ja lantio ja nivuset natisee kipeästi liitoksistaan, menee synnytys kuitenkin melko varmasti taaskin lähelle laskettua aikaa. Niinhän se usein tekee, vaikka tuntemukset jo enteilevät muuta. Mutta eipä tässä kauaa joka tapauksessa tarvitse odottaa!
Esikoinen on päiväkodissa parina päivänä viikossa, aikamoista luksusta tämä päivisin yksin oleminen! Mä en tiedä onko poika hoksannut vielä synnytyshommaa ja varsinkaan äidin sairaalassa oloa, vaikka sitä on yritetty hänelle selittääkin. Eilen poitsu kysyi: voitaisiinko tänään jo mennä ottamaan se vauva pois mahasta? Kovasti on heppu mukaan tulossa... No, anoppi on luvannut tulla meille esikoisen seuraksi, kun synnytyksen aika tulee. Onneksi asuu suht lähellä. Jännitystä hommaan tuo se, pääseekö mun mies mukaan synnytykseen. Hän on hoitoalalla ja työpaikkansa työntekijätilanne on niin kenkku ettei välttämättä voi lähteä vuorostaan pois. Ketään ei ehkä saada tilalle ja asukkaita ei voi jättää yksin. No, sitten menen yksin, eipä siinä sen kummempaa.
Pelaamisesta... mun mies pelaa myös suht paljon. Purkaa siihen työpaineitaan. Nyt on myöntänyt jännittävänsä tulevaa synnytystäkin ja perheen kasvua niin, että on siirtänyt aivot narikkaan pelaamalla. Raivostuttavaa se on silti. Pari matsia on aiheesta käyty ja nyt on tilanne rauhoittunut selvästi. Hän on alkanut jutella synnytyksestäkin ihan oma-aloitteisesti. Tosi hyvä... Huomasimme esimerkiksi muistavamme esikoisen syntymän vaiheet aivan eri tavoin. Mun mielestä olin tilanteessa aivan avuton, lääkehuuruinen rääpäle, kun taas mieheni mielestä oli koko ajan skarppi ja selväjärkinen yms.
Ai niin, viimeisessä lääkärissäkin tänään tuli käytyä. Mitäs siellä...sf-mitta oli 31,5cm, syke 130 ja risat, kaikki muukin hyvin ja normaalisti ja mukelo raivotarjonnassa, joten lääkäri toivotteli vain onnea synnytykseen. Hui!
Lepäilkää ja touhutkaa vointinne mukaan!
terv. Orlando, pian 37 rv täynnä
Hyvä vaan, että aika kuluu nopeasti ja jaksaa touhuta. Vaikka supisteluja onkin, ja lantio ja nivuset natisee kipeästi liitoksistaan, menee synnytys kuitenkin melko varmasti taaskin lähelle laskettua aikaa. Niinhän se usein tekee, vaikka tuntemukset jo enteilevät muuta. Mutta eipä tässä kauaa joka tapauksessa tarvitse odottaa!
Esikoinen on päiväkodissa parina päivänä viikossa, aikamoista luksusta tämä päivisin yksin oleminen! Mä en tiedä onko poika hoksannut vielä synnytyshommaa ja varsinkaan äidin sairaalassa oloa, vaikka sitä on yritetty hänelle selittääkin. Eilen poitsu kysyi: voitaisiinko tänään jo mennä ottamaan se vauva pois mahasta? Kovasti on heppu mukaan tulossa... No, anoppi on luvannut tulla meille esikoisen seuraksi, kun synnytyksen aika tulee. Onneksi asuu suht lähellä. Jännitystä hommaan tuo se, pääseekö mun mies mukaan synnytykseen. Hän on hoitoalalla ja työpaikkansa työntekijätilanne on niin kenkku ettei välttämättä voi lähteä vuorostaan pois. Ketään ei ehkä saada tilalle ja asukkaita ei voi jättää yksin. No, sitten menen yksin, eipä siinä sen kummempaa.
Pelaamisesta... mun mies pelaa myös suht paljon. Purkaa siihen työpaineitaan. Nyt on myöntänyt jännittävänsä tulevaa synnytystäkin ja perheen kasvua niin, että on siirtänyt aivot narikkaan pelaamalla. Raivostuttavaa se on silti. Pari matsia on aiheesta käyty ja nyt on tilanne rauhoittunut selvästi. Hän on alkanut jutella synnytyksestäkin ihan oma-aloitteisesti. Tosi hyvä... Huomasimme esimerkiksi muistavamme esikoisen syntymän vaiheet aivan eri tavoin. Mun mielestä olin tilanteessa aivan avuton, lääkehuuruinen rääpäle, kun taas mieheni mielestä oli koko ajan skarppi ja selväjärkinen yms.
Ai niin, viimeisessä lääkärissäkin tänään tuli käytyä. Mitäs siellä...sf-mitta oli 31,5cm, syke 130 ja risat, kaikki muukin hyvin ja normaalisti ja mukelo raivotarjonnassa, joten lääkäri toivotteli vain onnea synnytykseen. Hui!
Lepäilkää ja touhutkaa vointinne mukaan!
terv. Orlando, pian 37 rv täynnä