***SYYSMASSUKAT 2008 elokuussa***

Oikein hirmuisen pajon Onnea Ail ja koko perhe!! :flower: :flower: :heart:

Mä "lohduttelen" kaikkia joille vauva-arkea on kauhisteltu, että voi se olla ihanaakin. Meillä poika 1,5v. ja yö heräilyt väheni puoleen vauva-aikana siihen nähden mitä piti raskaana heräillä vessakäynneille. Ainoat valvotut yöt on ollut kun poika kipeä ja ei niitäkään kertoja nyt niin paljon oo ollut.. kop, kop.. että mulla ois jäänyt jotenkin paha maku suuhun arjesta. Jos mies osallistuu hoitoon ja kodinpyöritykseen, niin omaa aikaakin on äidillä tarvittaessa! Ei mun oma elämä ainakaan loppunut ja siirtynyt pelkästään vauvaan. Kaikki riippuu niin paljon vauvasta, että turha sitä on etukäteen murehtia ja ärsyttävää, että ihmiset kuvittelee tietävänsä etukäteen miten kaikki sujuu. Ja aina tulee vaan ne negatiiviset jutut esiin!! |O Kaikki hymyt ja uudet asiat saa aika paljon unohtamaan noita väsymyksiä sun muita.

Torstaina neuvolassa proteiinia pissassa ja nyt viikonloppuna tuli päänsäryn yhteydessä valopilkkuja joten soittelen kohta neuvolaan ja kyselen että josko pissaa taas stiksattaisiin. Olo on turvonnut ja näytän aivan pulitädiltä. Paineet oli ihan normaalit mulle. Toivottavasti tässä ei nyt mitään myrkytystä oo tulossa. Esikoisesta ei ollut, joten aika erikoista olisi. :/

Onnea kaikille synnyttämään lähteville ja lähellä synnytystä oleville!!

T: Tyyne ja Sylvi 38+6
 
Tulin vain kurkkimaan.. omassa olotilassa ei minkäänlaisia muutoksia. Syömistä pitäisi nyt ihan oikeasti alkaa tarkkaileen, on mennyt ihan älyttömäksi herkuttelu. Eilenkin haettiin pizzat :p .
  • isäntä toi perjantaina meikkikselle 3 Maraboun suklaalevyäkin.. ja arvatkaas, onko niitä syöty :p

    H & A-O 38+3
 
Ailille ja isukille Kovasti ONNEA pienen pojan johdosta!! :flower: :heart: :flower: :heart:

Kaipaan kans vattallaan nukkumista, mutta mutta mulla se ei onnistunukkaan heti esikoisen syntymän jälkeen. Tissit pentele ku täytty maidolla niin ne olikin sitte seuraavaksi tiellä :kieh:
Täytyy vaan maltillisesti odotella...

Missä Koiramamma :wave: :attn:

Snodgrassille Edelleen tsemppiä!!

Nyt tämä pötsi lähtee viemään poikaa vaarille ja ittensä hierojalle!!

R iikka 35+3
 
Arki koitti miehelle aamulla ja me jäätiin koiran kanssa kaksin. Koira olikin eilen yksin ollessaan löytänyt takin taskusta pastilli-rasian ja syönyt sen antaumuksella. Oli muuten raikas hengitys siihen saakka kunnes päätti oksentaa sille meidän uudelle vaalealle villamatolle :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: (siis sille samalle, jolle koira myöskin ripuloi aikasemmin 2 kertaa...) :kieh: yöllä piti tarkkailla koiran touhuja, masu kun pulisi ja oli aikamoiset ilmavaivat, nyt taitaa jo helpottaa.

hexa kyseli herkkujen syönnistä synnytyksen jälkeen. Mulla on ihan ehdottomana ykkösenä punaviini ja homejuustot!! Pitää varmaan jo ostaa valmiiksi tänne kotiin, jotta on sitten valmiina :p

hilbert täälläkin on puputettu niitä suklaalevyjä.. olivat tarjouksessa 3kpl/3? kaikki kohta syöty :LOL:

Vauvauutisia odotellen :wave:

Meripihka ja Apina 35+4
 
Huomenta tytttäret!

Ensimmäiseksi ONNEA Ailille ja ukelille ihananasta pojusta! :heart: :hug:

Snodgrassille oikein paljon tikistys voimia tälle päivälle. Mä olisin kanssa ollut ihan hepulissa koko yön :hug: toivon mukaan sait edes vähäsen nukuttua!!! Mä miehellekin tilitin miten kaameeta olis tollanen kotiin odottelemaan käsky! Sympatiat siis koko koiriksen perheeltä! Tulehan kertomaan kuulumiset het kun niitä ilmenee!!!jännittäää...

Riiikka ihana kun olis jo kerennyt kaipailemaan :hug: :heart: viikonloppu meni niin miehen ja kavereiden pauloissa ettei kerennyt muuta kuin lukemaan teidän juttuja. Mä oon varmaan tosi outo mutta musta tuntuu että mä oon taas ihan lääpälläni tohon mieheen, jotenkin uudelleen rakastunut :heart: ei huvittais muuta kuin pusia peiton alla :LOL: aatella menee jopa kaksplussan edelle!!!

Meripihka voi ei, meillä on kanssa eräs matto koiran vessana ja en ole kyllä sitä saanut loppumaan vaikka olen ostanut uudenkin maton :headwall: sama kun en voi poistaa keittiöstä kauheaa mattoa kun kaikki vähänkään epäilyttävät ruuat pitää levittää sille tutkittavaksi, jos tätä mattoa ei ole niinne ruuat kannetaan olohuoneen matolle. Toivon mukaan masu on jo parempi.


Tyyne toivon mukaan ei olisi alkavaa myrkytystä! Parempi se on kuitenkin katsoa ja tutkia ja sittenhän sille ei mitään voi jos näin kurjasti käy... peukkuja sinne! :hug:

Höpöti, Katjuska ja Daydreams sekä muut yön tuskailjat isohko :hug: muillekin vaivasille tottakai. Mulla ehkä vähän helpottanut noi suuremmat tuskat alakerrassa, tai sitten ei vaan viitsi valittaa niin kamalasti omasta olosta kun on ollut muuta murhetta pentusen osalta ja jotenkin tuli sellainen olo että antakaa vaikka kaikki maailman tuskat vielä 4 viikoksi mutta kunhan pentuselle ei käy mitään! Mulla saattoi ärsyttää lantiota kun pentunen painui viikko sinnen kunnolla lähtökouppiin, kiitos vattupuskien :D Jaksamista kaikille, ja sitä lehmän hermoa!!!

Synnytyksen jälkeiseen aikaan.. hmm... olenkohan mä ainut alkkis mutta kyllä mulle isohko siideri maistus, ehkä kaksikin :whistle: :D Niin ja maksa sekä yleinen nukkuminen ilman mahaa olis listalla hyvänä kakkosena. Kolmas olis varmaan tämä kuuluisa oma kroppa, mua vaan vähän epäilyttää että olenko kauheen riemuissani kun tuo "vapaudun vankilasta" kortti syntyy ja oikeesti näkee mitä on saanut aikaseksi itselleen.

Me käytiin miehen kanssa elokuvissa lauantaina kasomassa se Mysky ja musta se oli tosi hyvä. Kysyin vielä siltä lippumieheltä ovella että päseehän tässä käymään veskissä leffan aikana ja näin mulle ystävällisesti luvattiin. Noh, oottakapa kun tarve ilmeni niin arvaa oliko se ovi lukossa :/ aikamoinen kupla otsassa katsottiin sitten leffa loppuun. Onneksi ei lurahtanut housuun.
Kaveri nauro mulle kun kävi eilen ja mulla oli kaiken maailman hommat levällään keittiössä ompelukoneesta hillotehtaaseen että musta ei enää tiedä onko ikä lähempänä kahtakymmentä vai kuutta :kieh: :D mä sille lupasin että odottapa vaan kunhan suhun joskus nää hormoonit iskee niin mä tuun nauramaan sitten!!!
Yöllä heräsin semmoisen menkkamaiseen kolotukseen selässä.. jään tänne sitä ihmettelemään ja toivomaan että se olisi merkkiä lähestyvästä urakasta!

Kaikille ihanille massukoille isot halit ja jaksamiset!!!
Koiruus ja pentunen rv 37+5
 
Onnea tuoreille vanhemmille :flower:

Mullakin ruokalistalla on ne homejuustot. Ja tietysti kunnon verinen pihvi. Ja pari lonkeroo :p Mut edelleen se mahallaan nukkuminen on number one. Eipä tässä kuitenkaan enää oo pitkä aika siihen, että se on mahdollista :)

Pakko kertoa, että mäkin kävin hakemassa niitä Maraboun suklaalevyjä tarjouksesta.. Kyllä suklaa on hyvää!

Mukavaa päivää kaikille!!

HemuliHaisuli ja pikku-Paviaani 38+6
 
vuh
Huomentapäivää kaikille! Meillä meni kone rikki perjantaina ja olen joutunut olemaan koko viikonlopun ilman seuraanne, kamalaa!! :D Nyt olen sitten kirjastossa hoitamassa näitä tärkeitä nettiasioita!

Ailille heti kärkeen ihanat onnittelut pojasta! Onnea, onnea, onnea sekä vielä kerran ihanaa onnea! :heart:

Mitzy kyseli tuolla kaukana jossain lymfasta. Satuin eilen lukemaan Suomalaista vauvakirjaa ja siinä kerrottiin lymfan olevan hyvä keino turvotuksen vähentämiseen. Mutta siinä painotettiin kamalasti sitä, että hoitajan tarvii olla ammattilainen. No, tuskinpa sitä tässä vaiheessa kenellekään puoskarille ehdoin tahdoin hakeutuisi...? :)

Taivaannasta Inarista olen minäkin! Tämä on kyllä niin iso kunta, että ehkä me ei ihan naapureita olla. Mutta kukapa sitä tietää?! Multa on mennyt ihan ohi, että mitä koulua sä käyt? Reippaana olet kyllä ajellut ja luennoillakin käynyt! :)

Jouskari Vielä yksi "pinnallinen" ilmoittautuu! :wave: Mä kaipaan Pienpavun tapaan kanssa mun lempifarkkuja! Ihan naurettavalta kuulostaa varmaan, mutta olen viime päivinä miettinyt aika useinkin sitä, miten laitan ne piukeat farkut jalkaan (milloin?!?), minkä puseron ja mitkä kengät ja miten käyn ihan huvikseni vaan paikallisessa nappaamassa yhden sidukan. Joo, eiköhän minut(kin) kannata ilmoittaa kohta jo sosiaalitoimeen ja AA:han! :LOL:

Snodgrasille peukut pystyyn, että pääsisit jo tositoimiin! :)

(.) Olo on käsittämättömän normaali, anteeksi :ashamed: kaikki huonompivointiset. Eilen könyttiin koko perhe mustikassa pari tuntia ja sekin onnistui melko hyvin. No, kuten Suhveli lenkkikokemuksineen todisti, tätä hyvinvointia ei tod. tule jatkumaan kovinkaan kauan! Voikaa hyvin ihan kaikki täällä, enää ei ole kenelläkään kamalasti aikaa ennen kuin IHANA vauva-aika alkaa! Oikeesti! t. vuh ja mahaliininen
 
koiramamma pakko myöntää että kun viime kerran oon kännissä ollut elokuussa 2007 niin nyt kyllä houkuttais se sidukkakin jo kohtapuoliin...mähän en siis juo lainkaan ellen juo humalaa joten saan ilmeisesti sen puol vuotta ootella kuitenkin nyytin syntymän jälkeenkin ennen kun pääsen pulloon käsiksi...(tuo puol vuotta tuntu olevan viimeks se "kipuraja" jonka jälkeen uskalsin jättää poitsun hoitoon :D)
että et sä ihan yksinäs ainakaan alkkis oo :LOL:
 
Huomenia!

Hirmuisesti onnea Ail & perhe! :flower:

Onpahan ollut taas ahkeraa porukkaa viikonloppuna! Yritän pysyä poissa koneelta pe-su, että sais nyt viettää vielä viime hetket sitä kuuluisaa "laatuaikaa" miehen kanssa :heart:

Nyt on aivan outo olo, kun on vedetty 9 tuntia unta yhdellä vessakäynnillä!!! |O En edes muista milloin olis viimeksi tällainen ihme tapahtunut. Tosin sekin herääminen oli tosi outoa, koska oli siis aivan hiestä likomärkä! Tukka ja peitto ihan märkänä vaikka nukutaan vielä ikkuna auki :eek: Taitaa olla joku patteri masussa lämmittämässä :) Miestä käy sääliksi, kun kuorsaan kuulema niin julmettoman kovaa että herää useita kertoja yössä :ashamed: Eikä tosiaan ole muutoin mun tapaista..

Lähtökuopissa olijoille tsemppiä! :hug:

Pulimummolta näytän edelleen.. :LOL: Elefantti-jalkoihin auttoi ainakin viikonloppuna kun pidin jalkoja kylmässä vedessä ja sit nostin kintut ylös. Mies varovasti kysyi la-aamuna, et onko noi sun poskipäät silmien edessä, näetkö mitään... Miten niin naama turvoksissa?!? :LOL:

Herkut maistuu täälläkin: pizzaa, kebabia, vähintään pari suklaapatukkaa päivässä jne... Kumma tosiaan, et tota painoa tulee... :whistle:

Nyt liikenteeseen. Aion asioida Alkossa tänään ja hommata pienen pullon samppanjaa hääpäivän kunniaksi! :heart: Alunperin suunnitelmissa oli häälahjaksi saadun pullon korkkaaminen tänään, mut kun ei sitä kuitenkaan puolta pulloa voi kitata, niin tyydyn vähempään =) Varsinaisesti päivää juhlistettiin jo lauantaina, kun mies oli järkännyt yllärin ja vei mut syömään. On se niin muru! :heart:

Hyvää alkanutta viikkoa ja yritetään ainakin osa vielä pysyä yhdessä koossa! :D

Zucchero 36+6
 
Heisan!

Vihdoin sain kahlattua läpi tän pinon =) Ja nyt vasta uskaltaudun kirjotteleen ite tänne...

Onnea kaikille nyyttinsä jo saaneille!

Nyt täytyy lähtee hakeen eskarilaista, mut palailen illemmalla kirjottelemaan lisää.

Eitsa 38+1
 
Heissan!!

:flower: =) Onnea Ail ja isukki uudesta perheenjäsenestä!!!


Kävin äsken synnytystapa-arviossa, ja kaveri oli sitten kääntyny perätilaan ja lääkärin mukaan niin syvällä, että ei aleta enää kääntämään. Joten lopputuloksena oli, että kävelin leikkausaika kädessä pihalle sairaalasta... olo oli kuin puulla päähän lyöty, ja on edelleen... 12.9 leikataan aamupäivällä viikkojen ollessa sillon 38+6... Huh Huh...
Nyt se on sitten niin konkreettista, tähän asti kaikki on ollut kaukaista ja jossain hamassa tulevaisuudessa, mut sitten kertaheitolla kaikki lävähti päin näköä!!

Painoarvio oli 3,1kg, että ei mikään pieni kaveri oo tulossa... Helpotus sinänsä, kun isompi vauva on kuitenkin helpompi käsitellä...

Ei tätä meinaa tajuta vieläkään, enkä varmasti tajua ennenku 12 päivä. Kaks ja puol viikkoo... paniikki iskee!!!

Anoppi tulee ikkunan pesuun, joten on mentävä, pakko oli vaan käydä uutiset kertomassa!

Liiko ja muksu 36+2
 
Onnea Ail ja isukki pojasta =)  :flower: !Tsemppiä kaikille jotka on sillä hilkulla et pääsee jo synnyttään,mulla ei mitään sellasta oloo...viikko laskettuun et taidetaan taas vetää pari viikkoa yli!että kiukuttaa,kaikkia s-juttuja on koitettu moneen kertaan eikä mitään tapahdu,eilen pesin jopa saunan ja kylppärin ja sain muutaman mukavan supparin ja ukon kanssa tuli hempeiltyä,mut ei mitään...kaipaa toisaan sitä normaalia olotilaa ja FARKKUJA!Samoin odotan että jaksaa isompien muksujenkin kanssa tehdä taas kaikkea...ja saa sen nyytin mitä niin kauan on jo odotettu!On se kumma kun lopussa sitä synnytystä oikein odottaa vaikka jossain vaiheessa se kauhistuttaa...ja sit tää jännitys kun ei tie koska =)!Yks mikä ottaa päähän on toi painon nousu...pelottaa jos ei sakkaan niitä pois!Mullekki tullu jo 16-17kg ja aattelin raskauden alussa et korkeintaan 10kg saa tulla...tässä sitä ollaan ollaan!No lohtua saa siitä et ainakin pääsee taas liikkuun ja normaali elo palaa ja eiköhän se imetys jotain tee kun ei herkuttele liikaa...no niin tässä taas meikäläisen ajatusmaailmaa tältä erää :heart: !jaksamisia kaikille :heart: !!!
Piizu ja masukki tasan 39+0
 
Ihania uutisia jälleen! Onnea Ail ja isukki pojasta! Toivottavasti pian tulee lisää onnellisia perheellistyneitä! :heart:

Jotenkin helpottavaa lukea muiden vaivoista kärsivien kärvistelyistä, ei tunnu niin pahalta omat kolotukset. Selkäsärky on päänsäryn ohella vaivannut viime päivät, oikein mikään asento ei tunnu mukavalta. Myös närästyksen takia nukkuminen istualtaan alkaa jo ottaa päähän, eli siinä varmasti toive nro 1 kunhan "Esko" on syntynyt - nukkua makuultaan ja selällään! Selälläään ei ole voinut olla aikoihin, kun tuntuu että taju lähtee välittömästi.

Juu, ja muista nautinnoista kuiva valkoviini voisi olla myös poikaa... ihan yksi lasi riittäisi. :p Sairaalakassiin kävin ostamassa pienen kuoharipullon, joka sitten miehen kanssa olisi tarkoitus poksauttaa kun urakka on saatu päätökseen. Vielä ei kuitenkaan ole näkynyt isompia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, mitä nyt uudenlaisia kipeitä vihlaisuja alapäässä mutta enpä usko, että tässä ihan vielä tositoimiin joudutaan.

Toisaalta olen niin kiintynyt mahaani, että taidan sitten aikanaan ikävöidä tätäkin vaihetta, kaikesta kolotuksesta huolimatta... vaikka tietysti on mahtavaa, kun vauva aikanaan vierellä onkin. Tuleva isä odottaa jo ihan täpinöissään, mikä on musta NIIN suloista! =)

Tsemppiä koko porukalle ja kärsivällistä mieltä... kyllä tämä odotus aikanaan päättyy. =)

Nuppu74 ja Esko 38+2
 
Liiko onnea sektio-päivästä!varmaankin hassua kun todella tietää etukäteen koska se vauva sieltä syntyy...

nuppu meillä näköjään samat haaveet selällään nukkumisesta ja närästys-vapaasta elämästä :D

zucchero onnittelut hääpäivästä!

tuleepas täällä taas roikuttua... :ashamed:
 
Kovasti tsempityksiä täällä kaikille palstasisarille vikoille metreille :heart:
Ihan kalkkiviivoilla mennette jo kaikki!

Täällä on pikku neiti tänään jo 10vrk ja tuntuu kun ois ollut täällä kotona meijän kanssa jo paljon pidempäänkin :D
Aika rankasti on täällä lähtenyt vauva-arki käyntiin sillä pieni nukkuu öisin TOSI huonosti ja sitä myötä tietysti minä ja kun nukkuu huonosti niin ei oikeen jaksa syödäkkään joka taas tuo lisää huonovointisuutta ja väsymystä :headwall:

Kyllä silti jaksaa nauttia ihanasta nyytistä ja nytkin se tuossa sitterissa tuhisee niin söpösti :heart:

Odottelen jo kovasti että saatais se palsta tonne vauva-puolelle kun ois niin paljon kysyttävää ja ihmeteltävää... joten tulkaas nyt pian perässä


Mutta juups oon pahoillani etten nyt kommentoi kenenkään vointeihin tai juttuihin ja synnytys-kertomuskin on kirjottamatta mutta on vaan sellanen olo et nyt on annettava itelle aikaa totutella tähän kaikkeen et sais tän pahimman väsyn pois...

Jaksuja mussukat :heart: :flower:

Tini+Pingu 10vrk (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Tinii)
 
Onnea AIL ja koko perhe :flower: =) !!! Ja tsemppiä kaikille, mutta erityisesti niille, joilla jo vahvasti oireilee synnytyksen lähestyminen! Kumpiakohan tulee enemmän, tyttöjä vai poikia ;) ?

R iikka ja muut vetelyydestä syyllisyyttä tuntevat :wave: . Täällä ihan sama meininki, mies joutuu vielä töiden päälle tekemään liikaa kotihommia, kun meikä vain makaa. Ruuan oon sentään yrittänyt laittaa aina valmiiksi. Mutta minkäs sille tekee, kun ei jaksa niin ei jaksa.

Pienpapu, mua kanssa ärsyttää älyttömästi kommentit siitä, miten kohta tulee olemaan niin rankkaa ja vaikeeta ja kuinka mihinkään ei tarvitse kuvitella menevänsä :kieh: . Ihan uhmalla ilmoittauduin jo kansalaisopistossa yhdelle kurssille ja agilitya ja sulkista aion jatkaa asap. Kai se vauva siinä mukana kulkee...

Mitäkö odotan eniten, kun pääsen vatsakummusta eroon? No helevetti, kalja pöytään :D ! Kiva olisi myös mahtua vanhoihin kuteisiin ja erityisesti somiin korkkareihin. Niin, ja päästä koiran kanssa treenaamaan. Syömisten kanssa oon lipsahdellut härskisti jo raskausaikana :whistle: :ashamed: , joten graavi- tai kylmäsavukaloihin ei ihmeempää himoa ole.

Oletteko muuten kuulleet, että synnytys voi alkaa paskomisella? Eilen oli ihan hirvee vellonta mahassa koko päivän ja sai vessassa tyhjentää suolta moneen kertaan, jolloin kaverini oli jo varma, että kohta se lähtee synnyttämään... Mulla on kaks kaveria, joilla ensimmäinen synnytysoire oli tuo suolen tyhjeneminen, vaikka olivat muuten kärsineet ummetuksesta. No, mulla tais vain vatta mennä maitopohjaisesta safkasta sekasin.

Nyt nakkikastikkeen tekoon, jotta ei vaikuta siltä, että oisin koko päivän vain laiskotellut. Jään jännityksellä odottamaan, kuka ehtii seuraavana =) ...

väpä ja PiMu 38 + 5
 
Moikka!

Mä vaan laiskottelen vaikka hommiakain olisi. Mahaa ja selkää polttelee, siis kuin olisi kovat menkkakivut. Tuskin silti synnytystä enteilee.
Väpä Mulla kaikki viisi aiempaa synntystä alkaneet siten, että maha on ollu tihan sekaisin.
Nyt on siis melkein ummessa, joten synnytys ei lähimaillakaan.

Tiniin vauvelin kuvia kävin ihastelemassa, ja ihana on. Toivottavasti saisit nukuttua. Meillä esikoisella oli aikanaan koliikki ja huusi kaiket yöt ja päivät, että koskaan ei nukuttu. Jaksamista.

On se hassua, että jotkut tietää jo koska vauvansa saa maailmaan. Kyllä se täälläkin helpottaisi, saisi lastenhoidon ja muun järjesteltyä. Nyt ei vieläkään tiedä mihin saa lapset ja miten pääsee synnärille.

Poistunpas taas takavasemmalle.

Miia ja masu 37+5
 
Taas oli tekstiä tullut vaikka kuinka :whistle: no yritetään nyt ees jotain fiksua sanoa...

Tinii Sulle laitoin yksäriä siitä, että vauva puolella on pino ja mistä löydät linkin :attn:
Ihania kuvia oli Pingusta :heart:

Zuccherolle onnitteluja hääpäivän johdosta :heart:

Ja Liikolle onnittelut siitä, että sektio päivä on tiedossa =)

Väpä Mulla kans yleensä toi suolentyhjennys tapahtuu suht automaattisesti, kun synnytys lähenee :whistle: juu ei viel ainakaan moista ilmiötä näkynyt :kieh:

Vuh Hyvä kun tällaiset tärkeet asiat saa kuiteskin kirjastossakin hoidettua ;)

Meripihkalle sinne voima :hug: on se kumma, kun aina siihen maton päälle just pitää oksentaa :kieh:

No nyt loppu järjenjuoksu joten :wave:
 
koiramamma et ole ainut, jolle sidukka maistuis. Meikäläinen tosin on sen verta hyvin varustautunut, että kun tuossa kesällä käytiin Virossa, ostin itselleni 3 laatikkoa siideriä, mitkä nyt tuolla alakerrassa odottelevat :whistle: .

Verenpaineet oli onneksi laskenut viime viikosta, mutta silti koholla lähtötilanteesta eli niitä seuraillaan. Th oli vaihtunut, kun oma jäi vuorotteluvapaalle, mutta täytyy kyllä sanoa, että tämäkin tuntui ihanalta ihmiseltä! Kokoarvioksi veikkaili tällä hetkellä reilua 3 kg. Torstaina sitten on taas neuvola.

Nyt meenkin ottaan siskonmakkarasopan liedeltä, että ehtii syömään ennen kouluun lähtöä..
 
koiramamma ja Hilbert juu siiderit ne täälläkin jo odottaa että pääsis maistelee.. :p ja graavilohta ja ylipäänsä kaikkia kiellettyjä ruokia... nami nami

Tuli vihdoin lappu kättäriltä että keskiviikkona katotaan että missäs tarjonnassa tämä kaveri oikeen on kun ei sitä lääkärikään osaa tulkita. (rukoilen ja toivon että RT pelkään sektiota edelleen kuollakseni) mutta keskiviikkona saa sitten varmuuden siihenkin.. ihanaa...
 
Piti viel vähän tulla jatkamaan :whistle:

Diorille ensteks, että kuulostaa ainakin jotenkin tutulle tuo yksinäisyys... Itsekään en sen tarkemmin osaa selittää, että mistä se johtuu. Kaipa vaan sitä, että sitä alkuläheisyyttä vauvan kanssa ei kuitenkaan pysty ihan täysin kenenkään kanssa jakamaan, vaan se on sellainen äidin ja vauvan oma juttu. Vaikka mies täälläkin alusta astitäysillä mukana vauvan hoidossa, niin silti on asioita, joita ei vain voi jakaa... hmmm...en tiedä nyt tuliko sanottua se mitä taroitin, mutta varmastikaan et ole yksin tuonkaan asian kanssa. Jaksamista sinne :hug:

Noista kaivattavista herkuista, niin juoma puolella kyllä mullekin jo maistuis saunan jälkeen sidukka (tosin niitä alkoholittomia oon juonut tän raskauden aikana eikä maussa paljoa eroa) ja ehkä lasillisen valkkariakin vois vaikka ottaa =)
Mutta ruoan puolesta mulla ei tosiaan oo oikein sellaista mitä en ois syönyt raskausaikana, kun nuo kraavit sun muut ei oikein iske...

Nawi täällä sormet ja varpaat vilpertilläkin ristissä, että teillä siellä masussa rt:ssä oltais :heart:

Saas juu nähdä kumpia syntyy enemmän meidän pinoon...nyt on poikavoittoista tällä hetkellä, mutta uskon, että jossain välissä taas tytöt jyrää, kunnes sitte taas järjestys vaihtuu. Onneks luonto hoitaa aika hyvin sitä asiaa, että tasaisesti tulee kumpaakin sorttia :D

Kyllä sitä taas vois vauvakuulumisia vastaan ottaa :whistle:
 
väpä mulla ainakin tuli tuo automaattinen tyhjennys ennen synnytystä, eka tuli paskat, sit lapsvedet, sit lisää takapäästä ja sit jo alko supistuksetkin.

Dior mä olin ainakin kovin yksinäinen ekat kuukaudet...jotenkin se uus rooli äitinä ja vielä suht. nuorena äitinä, kellään kaverilla ei lapsia jne..mut meni kyllä ohi kun totuin ajatukseen ja ymmärsi että minä olen silti vielä minä enkä vaan äiti. :hug:

nyt lähetään kyläileen :wave:
 
No mää tänne tulin hillumaan, sai isäntä murua rinnan alle ja vasaran heilumaan!

Dior Mulle tuli esikon aikaan tuo "tuskastuminen" omaan rooliin kotona, siinä vaiheessa kun poika söi jo soseita säännöllisesti! Klo 7 noustiin ylös, aamupesut, aamupalaa. Klo 9.00 vedettiin aamupäikkärit, Klo 11 syötiin ja käytiin ulkona tai jossain kaverilla. Klo 15.00 välipala ja parin tunnin unet. Klo 17.00 syötiin. Klo 19.00 syötiin ja klo 20 jälkeen iltapesut hoidettu ja poika nukkumaan. Ja ne päivät oli AINA samanlaisia. Tuntu et mää en mitään muuta tehny ku soseita ja lapsen pesua ja kieltämistä ja komentamista. Ja vaikka kerran päivässä kävin jossain ulkoilemassa tai kaverilla. Nii jotenki oli vaan sellanen olo et seinät kaatuu päälle. Onneks oli kesä vastassa ja sitä sitte rupes vähän enemmän liikkumaan.
Ja pari ekaa viikkoa esikon syntymän jälkeen jakso tehdä vaikka ja mitä, eikä mitään päiväunia jaksanu nukkua. Mut sitte se iski se totaalinen väsy, se vasta lamaannutti, et mua ei haitannu vaikka olin vain "tissinä" jotenki ei olis jaksanu mitään muuta...
No tässä tätä minun tarinaani...

Koiramamma HepS!! Aattelin ettet vaan oo karannu synnyttämään. Se on hyvä et ukon kanssa on vielä vastanaineet fiilis, siitä pitää nauttia aina kun sellanen fiilis iskee!! :heart:

Väpä Oon kuullu et jollaikin tosiaan se suoli tyhjenee ennen synnytystä. Ja mulle äitee aina sanoo et kasvot jos turpoaa loppuajasta niin siitä tietää naisen lähtevän minä hetkenä hyvänsä synnyttämään.

Nawi Toivotaan et pienokainen olis RT:ssä

Hieronnassa käyty ja voi HE....TTI otti taas persaukseen kipiää, ihan tukossa. Vaikka edelliskerrasta oli parempana. Muistas nyt vaan juoda ja paljon. Tänään olis työpaikan virkistäytymis ilta =) Sinne ajattelin itteni tyyrätä... vaikka saikulla olenki. Tämän "taudin" ei pitäis olla tarttuvaa :D . Huomenna sitte neuvola!! Jos rupeis laittaan pyykkejä edes vähän!

R iikka
 

Yhteistyössä