***SYYSMASSUKAT 2008 kesäkuussa***

Piti tulla pikaseen vastailemaan galluppiin. Eli mehän vasta maaliskuussa muutettiin tähän 100,5 m2 kaksi kerroksiseen rivarin päätyyn. 4h+k. Hyvin ollaan nyt sitte viihdytty, vaikka hetki meni ennen kuin tän omakseen otti. Pihaa mulle ihan sopivasti, kun en oo mikään viherpeukalo :whistle:
Kaikki asumismuodot melkein tullutkin kokeiltua sitten, kun oon asunu kerrostalossa, paritalossa, omakotitalossa ja nyt sitte rivarissa =)

Lastenhuoneen lattia meillä on tällä hetkellä koko kämpässä muovimatto ja tosi tyytyväinen oon ollut. Etenkin silloin kun pojalla oli se ökätauti ja oksea oli lattialla litra tolkulla vähän väliä :x

ja Dior ei rehki liikaa siellä sen pensaan kanssa :kieh:
 
Gallup: Meil on 78 neliönen rivari kolmio. En muista koska on rakennettu. Remppaa pitäs jonku verran tehä, mut jätetään sit tekemättä jos meille tässä muutto tulee toiseen kaupunkiin. Mies sai töitä oulusta. Nykysestä paikasta odotetaan millasen palkankorotuksen antavat. Maanantaina on ilmoitettava sinne uuteen paikkaan ottaako se sen vastaan vai ei. JÄnnityksessä eletään tää vkl.

Meillä on myös lastenhuoneessa laminaatti ja ihan hyvin on kestäny. Paitsi lastenhuoneessa ei viihdytä vielä kovasti. :)

Onneks en ole ainoa sen seksin haluttomuuden suhteen :)

Nimistä: meillä on nimet valmiina molemmille. Pojalle nimi ei nyt ihan lukkoon ole lyöty, mut tytölle on. Toiseksi nimeksi annamme molemmille sukupuolille suvuissa kulkevan nimen. Mun puolelta tulee tytölle ja miehen puolelta pojalle.

Jeps, mut täytyy lähtee vetään iltavuoro loppuun

hippos ja sulo 25+4
 
Täälläkin pitkästä aikaa..
Mulla menee kerrankin ihanan leppoisasti, supistukset ovat vähentyneet tai sitten en stressaa niistä enää niin paljoa, ja kesä on ihana, varsinkin tällainen suht vilponen. Vauva on suht aiktiivinen, varsinkin öisin ja aamuisin! Päivisin tiet., jos syön jotain tai pitkän reissun jälkeen istahdan paikoilleni.
Hmm.. tänään käytiin myymässä yks suvun mökki ja siitä (äiti) sai ihan kivati rahnaa, joten se päätti pummata meidän pikkuperheen jouluksi lanzarotelle... Sinänsä harmittaa viettää eka joulu jossain palmujen katveessa, mutta kun kerran ilmaseks pääsee niin onhan se pakko.
Asunnoista puhuitte, me saatiin kämppä!! Jee! Muutetaan Viikkiin ja meille tulee ihan oikea lasten huone... Pienistä asioista sitä on ihan fiiliksissä. Mies opiskelee siellä yliopistolla ja mun isä asuu siellä myös,ja jopa mun äidin päiväkoti on siellä, joten paikka on meille paras. Vähän harmittaa jättää tää merenranta, mutta on siellä sentään Vanhankaupungin lahti. Eli siis 3h+k, 70m2. Ja vuokra on aika järkyttävä.
Ihanalta kuulostaa muiden asunnot, varsinkin teidän -ail!
Odotan niin sitä, että päästään juhannukseks maalle, mun tädille. Niillä on siellä kunnon maa tila. Tänään, kun hoidin tädin lapsia ja kysyin: "olisko kivaa asua kaupungissa?" Niin 4-v. vastas, että joo, mutta ei sittenkään, kun ei hepat voi täällä viihtyä. Heillä on 7 hevosta.
Itsekin mietityttää, kun varhaislapsuuden oon maalla asunu, et oishan se tietyllä tavalla ihanaa tarjota omillekin lapsille tilaisuus asua ihan maalla. Mutta mä en usko, et mies täältä mihinkään lähtee. Korkeintaan Espooseen
:LOL:
Suosittelen muuten kokeilemaan smoothieita aamu -ja välipaloiks.
Aamulla meni banaani, spelt-hiutale, a -jugurtti.
Nyt juon litran mustikka, banaani, a -jugurtti.
Kun laittaa banaania, niin ei todella edes tarvitse mitään makeutusainetta...
mums
 
Hei vaan taas pitkästä aikaa! Olenkin viettänyt palstalla todella hiljaiseloa monta kuukautta, alkuraskaudesta seurailin tiiviisti keskusteluja. Nyt on taas aikaa katsastaa mitä palstalle kuuluu, kun olen joutunut olemaan sairaslomalla jokusen aikaa supistelujen takia. Maanantaina tosin jo takaisin töihin...plaah, ei kiinnosta sitte ollenkaan...

Joten päivitetäänpä tietoja: esikoinen, LA 18.9 ja synnärinä OYS. Onkin kiva nähdä, että joku muukin Oululainen on löytänyt mukaan.

Muuten raskaus sujunu tosi hyvin, jos ei lasketa noita runsaita suppareita. Onko muut muuten väsyneitä, vaikka kuulemma pitäis olla tosi energinen olo tässä vaiheessa raskautta. Jos jollain on ylimäärästä energiakenttää jäljellä, nii tähän osoitteeseen vois lähettää.

Hyviä vointeja kaikille =)

-Snubble
 
Helöy!

Galluppiin tulin minäki vastaamaan...
Ollaan asuttu jo 5 vuotta täs samassa omistusasunnossa vuokralla, luhtitalon alakerta 2h+k+s, 60m2,rak.vuosi kait -87, pieni oma terassi+piha johon sopii sopivasti laittaa kesäkukkia,kauppaan matkaa alle kilsa, keskustaan jotain 3km...mukava on ollu asua, taloyhtiössä asuu paljon lapsiperheitä ja tosi lapsiystävällinen piha ja ympäristö. Ollaan tosin kateltu omistus rivaria (3-4h),mut haaveena on omakotitalo sopivan matkan päästä keskustasta, Suomen pystykorva tai Pohjanpystykorva "talon vahtina" (ukkeli ku harrastaa kanalintujen mettästystä, niin pitäs olla haukkuva lintukoira...nuo molemmat pystärit on vielä kauniitakin)..en näköjään osaa kirjoittaa lyhyesti...aina venyy... :|

Dicendra puhui masun rasvaamisesta:mää oon rasvaillu kans ahkerasti, rupesi täs väliin niin kutisemaan kylkeä ja kuvetta (kait ihon venymisestä johtuu) niin nyt oon rasvaillu Doven oikein rasvaisella kosteusvoiteella ja ei kuule kutia enää...ja toivon kyl et ehkäsis raskauarpiki...bepanthenia (sitä rasvasempaa,vaal.punanen rantu tuubissa) käytän myös rinnanpäiden kutinaan, mulla ainaki helpottaa kutina.

hille78+kaveri
 
Asuntogallupista pääkaupunkiseudulla rivarikolmio yhdessä tasossa,rak.v.1973,pieni yhtiö,67m2 takapiha ja pieni etupiha,autokatos ja pistoke,kämppä sisältä rempattu ei kylläkään meidän aikana vaan juuri ennen ku ostettiin (5v.sitte) ihana pikku koti mutta voipi olla että jossain vaiheessa tulee muutto isompaan neliöön...ai niin ja ulkovarasto ja sauna tietty!

Onneksi osasivat vielä 70-luvulla rakentaa isoja huoneita niin että sekä meidän että pojan makkari on yhtä isoja kooltaan niin että pitäs helposti mahtua tämä vauvelikin tuonne huoneeseen pojan kanssa...nykyään rakentavat uusiin niin pieniä huoneita että hyvä kun sänky huoneeseen mahtuu.. :kieh:

Mutta tosiaan ei tarvitse näillä koroilla ja tuloilla paljo isommasta asunnosta haaveilla-toistaiseksi ainakaan! :|

Täälläkin on masua ja rintoja rasvailtu ahkeraan ja ihan ykkösrasva on tässäkin raskaudessa the Body Shopin cocoa butter body butter,samaa saa stickinäkin arpiin mutta kivempi minusta tuo purkki ni voipi rasvailla muutakin hipiää!

Ja linea negrakin ilmestyi ihan huomaamatta hiljattain!
 
Galluppiin pikaisesti: Oma talo -71, tontti n. 2800 neliötä muistaakseni, 4 h, keittiö, sauna, autotalli oli talossa kiinni mutta ulkopinnan uusimisen yhteydessä laitettiin ovi kiinni ja tarkotus ois tehä siitä joksus vielä huone (tällä hetkellä toimii lämpimänä varastona, sisältä ja ulkoa rempattu (paitsi eteiset ja vessa) ja ulkona häkissä toimii vahtina harmaa norjanhirvikoira..

Nyt sitten untenmaille...
 
Kiva saada galluppiin vastauksia, on muuten tähän mennessä jo monenmoista asuntoa meillä!!
On vaan niin kiva kuvitella et miten muut asuu ja elää...

Jos nyt jatkas ku pääs taas koneelle.
Meillä tulee pojan/ lasten huoneeseen lankkulattia. Tuli niin hyvä tarjous lankkulattiasta vastaan et ostettiin sitte koko yläkertaan lankkulattia, eli otetaan tosta ekasta huoneesta laminaatti pois. Anoppi ja appi laitto lankkulattian keittiöön ja käsitteli sen tosi hyvän näkösellä lattiakäsittely aineella, kärsiihän se kovimmat kolhut mut sitä se elämä on. Se on sitte helppo hioa ja käsitellä uudestaan ( vaikka uudella värillä ;) ). Meillä poika kaato ämpärillisen vettä laminaatille alakerrassa, heti kuivattiin ja ei jääny juuri lainkaan mitään "arpea" laminaattiin... Jos nyt oikeen tarkkaan kattoo valoa vasten niin huomaa saumoista. Meillä on vielä sellasta edullista laminaattia, et jos laminaatin laittaa ja pelkää kastumista niin kannattaa laittaa sellanen "kosteus suojattua" laminaattia.

Masua oon rasvaillu aika pitkään jo, ei kovinkaan paksulla rasvalla mutta kutissu ei oo. Esikoiselta ei tullu mahaan arpia, mut jenkkakahvat on aika ällön näköset :x
Cora Maalla on ihanaa... Muuttaisin maalle jos vaan jaksaisin talvet siellä... Ja kiva kuulla sustaki :wave:

(.)Kävinpäs sitte koiran kanssa treeneissä :whistle: Kuka on mun kunnon varastanu |O !!!
Ei siitä tullu mitään ku olis pitäny juosta ja koiraaki vielä muistaa kehua ja käskeä :/ Taitaa tämä akka ottaa iisisti tulevan treenikesän... Ja jäin sitte kavereille koirapiireissä kiinni raskaudesta, no eipä tämä pötsi enään jätä arvailujen varaan.
Sitte menin vielä kompuroimaan |O Heti kunnolla tömähdin nelinkonti eteisen lattialle, muutenki on sellanen tunne ettei hallitse kroppaansa kaikissa tilanteissa niinku ennen... Ei muutaku liikkeitä sitte odottelin, onneks ei tarvinu kauaa odotella... Yöllä sitte painajaiset liitty seuraan tämän kompuroinnin takia.
Neuvolasta sain hakea sokeritesterin kotiin :kieh: Onneks vaan parin viikon välein pitää mittailla sokereita, eikä eka antanu hyvää tulosta :/ Kuinkahan tarkka se aika on ku pitää ottaa 2 tuntia ruokailun jälkeen?? Mutta paasto sokeri oli onneks kohdallaan. Seuraavalla käynnillä onki sitte neuvolalääkäri.
Juu väsymystä täällä :wave: Ja niin hemmetin äkänen ämmä musta tulee jos ei saa nukkua :kieh: Kyllä täytyy sanoo et hormoonit vie emäntää 1-0 Päänsärky rupee kans heti vaivaamaan jos ei saa kunnolla nukuttua. Nyt kun saatin tuo uus auto niin musta tuntuu niinku mää en uskaltas ajaa, koskaan ei oo sellasta tunnetta tullu. Oikeasti pelottaa et mällää tuon auton johonki ja jokaisten liikennevalojen jälkeen tulee mietittyä et palokohan siinä vihreä valo... Ne on ne hormoonit, mut saa kyllä olla skarppina ettei tuu mitään vahinkoa :eek:

Ehkä jatkan taas huomenna, jäi niin paljon vastaamatta.

R iikka :wave:
 
Asuntogalluppiin pikaisesti. Me muutettiin kaupungista maalle vajaa kaksi vuotta sitten. Ostettiin vanha maatila, jonka päärakennus rakennettu joskus 1900 luvun alkupuolella, en muista tarkkaan. Neliöitä 120, laajennuksen tarvetta olisi ja remontinkin, mutta sopu sijaa tekee. Tilalla on rakennuksia 9 ja maapinta-alaa on 2.5 hehtaaria. On peltoa ja muuta. Navetta on tehty asumiskäyttöön, että se on ns. lisätilaa. Lähinnä harrastus yms. toimintaan.
Ja paikka on ihan maalla, naapureita kyllä on, mutta asioille siis kauppaan ja tuonne kirkolle on 20 km.
Mutta rakastan elämää täällä. Vähän pelottaa kyllä pitkä matka sairaalaan, kun tuo vitonenkin syntyi aikas nopsaan.
 
Ompas kyllä kivan kuuloisia asuntoja kaikilla ja mukava lukea erilaisista ratkaisuista. Se on kyllä totta, että uusiin taloihin tehdään aika usein yks iso makkari ja loput on sitte sellaisia koppeja :kieh: Meillä tää on -94 rakennettu ja yks kriteeri mulla oli asuntoa etsiessä just, että makkarit ois kunnon kokoisia. Kolmesta makkarista kaks on isompia ja yks vähän pienempi, mutta ei koppi sekään. Jossain vaihees varmaan ite mennään tohon pienimpään, kun me nyt ei tarvita sinne paljoo muuta ku sänky :whistle: Muksut taas tarvii leikkitilaa =) Meillä on tos yläkerrassa vielä aula, jonka oon aatellu kans leikkitilaks ja toinen töllö ja pleikkari löytyy myös sieltä ja kirjahyllystä löytyy lasten kirjoja, Aku Ankan kansiot ja vhs-kasetit ja kaikenlaiset pelit.
Ainoo mitä ehkä oisin vielä toivonut, että kämpässä ois ollut takka tai ois ees mahdollisuus ite laittaa ja saunan yhteydessä ei oo pukuhuonetta, mutta kaikkee ei voi vattii. Muuten kun tykkään tästä ihan hirveästi. =) Vähän metsääkin ympärillä ja puistoon matkaa 200m ja koulu ja kauppa 1 km päässä, keskustaan noin 5 kilsaa ja bussit kulkee.
6:sta asunnosta 4:ssä lapsia ja mukavia naapureita tuntuu olevan...

Ihme huonoa oloa ollut nyt useampana päivänä :x ja kuumeinen olo, mutta kun mittaan lämmön, niin alilämpöä on... pulssin mittasin aamusta ja 100 tuntui vetävän :/ pakko ottaa puheeks ens viikolla neuvolassa jos tää jatkuu. :snotty:

Sokerirasitus ois täällä ens viikon tiistaina. Hyvä mennä sinne kun on mässännyt herkkuja koko viikonlopun ja maanantain kun pitää noi 30 juhlii alta pois. :kieh: Maanantaina on toi virallinen käpykaartiin siirtyminen edessä, mutta enpä sen kummemmin tosiaan juhli, kuten jo joskus aiemmin juttua oli.

no johan meni omanapaiseksi löpinöinniksi :ashamed: Nyt odottamaan vieraita ja sitä, että pääsee kinuskikakun kimppuun :p :wave:

Katjuska ja Vilpertti 27+2 :heart:
 
Galluppiin:
Asustellaan toista vuotta 3h+k+s, joka rempattu just ennen meijän tänne muuttoa lattiasta kattoon ihan luxus kuntoon (Oli toimisto ennen eli vedetty kaikki irti ja rakennettu uusiks).

Vuokra on huima kuten kaikkialla helsingissä mutta tyytyväisiä on oltu ja seuraavan kerran muutetaan joko omaan tai sitten jos löytyy vuokralta joku ihana rivaripätkä hyviltä yhteyksiltä, omaa pihaa ja grilliä kaipaillaan kovasti.

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=idaho&image_id=60628823&album_id=1580573
Miekkosella jotain kuviakin esillä jotka otettu heti muuton jälkeen eli kaikki verhot ja roinat jotka on jo kertyny nurkkiin puuttuu kuvasta :D

Rasvailusta olitte myös puhuneet ja mun piti sillon alunperin kovasti joka aamu ja ilta rasvailla mutta enpä ole jaksanut! Suihkun jälkeen normaalilla vartalovoiteella rasvaillut mutta ei mitään muuta. Arpia ei onneks vielä oo muualla kuin ihan ylhäällä reisissä vähän... VIELÄ!

Harmittaa kun on niin pilvinen ilma :headwall:
Ois ollu kiva vaikka lähteä korkeasaareen nauttimaan päivästä mutta pöh sinne kukaan tällä ilmalla halua!

Jos lähtis suihkuun ja pääsis eroon tästä yökkäristä jo vihdoin :D


Tini+Pingu rv 28+3
 
Ja sanon vaan että vau.. siellä se meitin pikkanen köllötteli.. Sukupuoli varmentu(kertoivat kättärillä jo viime ultrassa että kumpi tulee) painoarvio tällä hetkellä 1070g ja syntyessään ois sit taas reilu 4kg. vaikkas että 12.9 ois oikeempi laskettu aika joka mustakin ois oikeempi...
Brunosta jäi oikein mukava kuva ja suosittelisin tuota kaikille muille yhtä uteliaille kuin minä..
Näyttää pikku-kaveri ihan meijän esikolta.. Siellä se köllöttelee poikittain..(luulis et ahasta niin??) mut ehtineehän tuo vielä kääntyä...

nawi jolla aivan karsea silmätulehdus kummassakin silmässä..(mies ilmoitti että tämä mitä minulta valuu silmistä tulee häneltä yleensä nenästä) ja 26+2
 
heips masut!
kauheesti tullut taas juttua, koitan nyt muistaa johkin ees vastata...
Synnytysunista; muutaman kerran oon nähnyt unta, toisessa synnytin jossain ihme kartanossa miehen toimiessa kätilönä ja toisessa jouduin yksin sairaalaan synnyttään ja jouduin olemaan siellä kolme viikkoa kun maha halkes kahtia :D ihme unia kyllä...
Vauvavakuutus on otettu Ifistä niinkuin kaikki muutkin meidän vakuutukset, oli helppoa kun otettiin vaan sama mikä pojallekin otettiin.
R iikka kyseli asuntogalluppia, me muutettiin just 56 neliön rivarikaksiosta 74 neliön kerrostalokolmioon.Vuokralla ollaan edelleen kun ei olla varmoja jäädäänkö tänne mun kotikaupunkiin ihan lopullisesti vai muutetaanko mun koulun loputtua pois.
Jouskari-80 meidän kämpässä pojalla on just tommonen huone mitä kuvailit, hyvä kun sänky mahtuu!mahtuuhan sinne tosiaan, pikkusohva, pinnis, lasten pöytä+tuolit ja vaatekaappi mut siinä se tila sit menikin!kauhistuttaa jo et kuin täynnä se sit on kun pojalle tulee jatkettava sänky.vaikka onki aika vanha kerrostalo niin ihan ihmeellinen pohjaratkasu, toinen makkari tosi iso ja olkkarissa "turhaakin" tilaa ja sit toi toinen huone pieni koppi!Jos sinne parisängyn laittais niin siinä se huone sit oliskin.Aateltiin meinaa jos asutaan vielä tässä kun tulokas kasvaa niin siirryttäs miehen kans sinne koppiin nukkuun ja lapset sais sit sen isomman huoneen...mut täytyy toivoo et siihen mennessä oltas saatu jo suunnitelmat lukkoon ja joku kiva okt hommattua :)
Katjuskalle onnittelut jo etukäteen! jos en vaikka myöhemmin muista onnitella...mullakin synttärit heinäkuun alussa, taitaa kans jäädä juhlimatta, tosin ikääkin tulee vasta 24, se nyt ei oo kovin "juhlittava" ikä :) mies täyttää elokuun lopussa 25 ja harmittelee hiukan ettei uskalla sillon enää juoda, mut juhlikoot sit varpajaisten yhteydessä!
Dior mä en oo vielä rasvaillu lainkaan :ashamed: ei kyllä viimeks tullu lainkaan raskausarpia eikä nytkään oo tullut kun masukin on sen verran pieni, mut tarvis varmaan alkaa kyllä rasvat...Biothermin rasvaa aijon hommata, sitä mulla oli viimekskin.En kyllä just nyt muista mikä sen nimi oli...
Tinii ihanalta näyttää teidän koti! ihanan paljon ikkunoita, mulla on joku fetissi tommosiin isoihin avariin huoneisiin...mistä muuten ostitte ton tuolin?onks siinä hyvä istua? meille olis tarkotus ostaa joko tommonen tai sit Fatboy.Ei vaan saada yhteisymmärrystä kumpi ostetaan, miehen mielestä toi tuoli ei näytä mukavalta :)
Omaa napaa loppuun sen verran että soittelin perjantaina tuloksia kun tosiaan pissassa oli proteiinia ja leukkareita ja mitään tulehdusta ei ainakaan oo.Lääkäri vaan sano ettei tiedä mistä sitten johtuu, käski kokeilla josko hiivalääke auttais tohon proteiini-juttuun.Suositelkaas siis jotain hiivalääkettä!aiemmin oon kokeillu jo vagi-c lääkettä (sekin lääkärin kehotuksesta, kun epäilivät josko mulla olis hiivaa vaikka mitään oireita ei oo ) joten joku muu merkki nyt kehiin!
Tulehdusarvot oli pikkusen koholla mut bakteeriviljelyssä ei kasvanut mitään.Epäili josko sitten johtuu niistä solumuutoksista mitä aiemmin löydettiin...ihmeellistä silti ettei kunnon vastauksia tunnu saavan!
Nyt tarvis lopetella romaanin kirjotusta, miehellä on meidän kone laneilla jossa se on koko viikonlopun joten oon täällä papan konetta hyväksikäyttämässä, pappa lupas laittaa meille myös saunan ja mennä sinne pojan kans niin saan mennä ihan issekseni kerrankin!
Mulla on muuten ens viikolla hammaslääkäri, en oo 5 vuoteen käyny vaikka mulla on edelleen oikomahoito kesken ja nyt pelottaa et kuin paljon se lääkäri märisee kun en oo käyny...hävettää oikein :ashamed:
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

D. ja pipana 28+4
 
Nopeat tervehdykset!

Tänään ollaan vaan maattu ja mässäilty :D Ihan kuin krapula, jopa hieman etoo! Taidan harrastaa tälläistä sympatia krapulointia miehelle kun käytiin eilen ulkona ja mies otti olusen jos toisenkin mun seurattua vierestä. Täytyy myöntää että kylläpä oli orpo olo olutteltassa pänöttäessä, mulla on taas varmaan joku identiteettikriisi mutta oli sellainen olo että mun kyllä pitäisi olla jossain ihan muualla. Noh tulipa kokeiltua tämäkin! :LOL: Ootteko te muut eksyneet anniskelualueella ja millä fiiliksillä siellä olette olleet? Olenko mä ihan outo?

Gallup:
Vuosi sitten ostettiin rivitalo kolmio unelma paikalta päättyvän kadun varresta, ei ole ihan priima kunnossa muuta tolkuton piha metsään rajoittuen vie voiton uudesta keittiöstä :D Reilu 70 neliöö ja -89 rakennettu eli edustaa järjevää pohjaratkaisua. Mä muuten vihaan sellaisia nykyajan asuntoja jossa on makkarit kauheet kopit ja keittiö olohuoneeessa *oksentaa kaareessa* Ehkäpä se on sitten avara mutta mä en kestä kun tiskit on heti siinä sohvapöydän vieressä! Makunsa kullakin :)

Koiruus ja pentunen rv 27+3
 
iltaa!
asuntogalluppi: uus rivarinpätkä 4h+k+s. ja kuoputusta varten pikkupala takapihaa.

rasvailusta: tänään piti the body shopista käydä testin vuoksi ostamassa niiden vartalovoidetta..ja olipa niin herkullisen tuoksuista ja tuntuista ainetta, että teki mieli vetää sitä kaksin käsin myös suuta päin. :LOL: jätin kuitenki tekemättä.

masun koko: nyt sitä ollaan sitte siinä vaiheessa, että kun tulin suihkusta ja istahdin sohvalle alusvaatteissa ja oikeen keikistelin, niin mies tuumaa, että "missä sun pikkarit on"? :LOL: onhan ne siellä jossain!!

vauveli ollut hissukseen tänään, eipä juurikaan oo potkuja tuntunut. :/ täytyneeköhän sitä vielä tässä vaiheessa ostaa kotidoppleri, että tietää näissä tilanteissa kaiken olevan hyvin...

kehäkukka74+pomelo 28+1
 
Katjuskalle synttärionnittelut!

Koiramamma: olen pariin otteeseen ollut anniskelupaikoissa ja vappuna kavereiden luona seuraamassa muiden nautiskelua tämän raskauden aikana. Itse ei ole kyllä tehnyt yhtään mieli. Itseasiassa on ollut tosi hyvä mieli, kun on ajatellut, ettei tule sitä humalaolotilaa eikä etenkään seuraavan aamun pahaa oloa ja kenties jopa morkkista. Olen jopa miettinyt, että tuleeko minusta absolutisti tämän raskauden jälkeen...? Tuskinpa vain, mutta todella hyvältä tuntuu olla ilman viunan pisaaraakaan. Anniselupaikoissa vihaan kännisiä örveltäjiä silloinkin, kun olen itse viihteellä, ja nyt heidän olemuksensa ärsyttää ja säälittää entistäkin enemmän.

Rasvaillut olen ihoa aina kun olen muistanut. Ja vähän kuivaharjaillutkin silloin tällöin. Tähän astisessa elämässä en ole rasvaillut muuta kuin kasvoja ja käsiä & jalkapohjia, joten uutta on minulle tuo rasvojen kanssa löträäminen. Mutta kivaltahan tuo iho tuntuu, kun on pehmeämpi. Toistaiseksi ei ole iho repeillyt mistään, mutta vielähän tässä on aikaa ja parhaat kasvukaudet edessä.

Tänne ei eloon sen ihmeempiä. Oikealle ylävatsaan painaa edelleen, mutta eipä tuo sietämätöntä ole. Verneri jytää masussa urakalla. Olin eilen koko päivän liikkeellä, kun olin kavereiden kanssa Tallinnassa (reissun pituus yhteensä 17 tuntia...) ja kun viimein yhdentoista pintaan illalla lysähdin kotisohvalle, alkoi sen maaliman muljahtelut, jotka jatkui heti aamulla, kun silmät aukesivat. Kiva tietää, että kaveri on menossa mukana.

Taidan lysähtää taasen sohvalle ja antaa jalkojen levätä eilisestä rääkistä. Kuulumisiin taasen!

Lizard & Verneri 25+5
 
Sunnuntaita kaikille :)

Rasvailusta Eipä paljoo kannata enää, kun esikko jo teki mulle arpia ihan riittävästi :kieh: että kyllä sinne pari uuttakin mahtuu, kun ei tota mahaa kuitenkaan missään enää julkisesti voi esitellä :whistle:

Koiramamma Viime raskauden aikana kävin isännän synttärien aikaan terassikierroksella limuja litkimässä ja en nyt sanois, että ainakaan kauheen orpo olo ois tullut siellä.
Tän raskauden aikana ei olla käyty silleen missään...
Esikon aikana olin baarissa juhlimassa kaverin synttäreitäkin ja jammailemassa tanssilattialla ja reivaamassakin tuli käytyy muutaman kerran...
Mutta nyt tosiaan ollut niin hiljaista noiden menojen kanssa. Aina melkein kotona ollaan ja ukko mun seuraks juonu noita holittomia, vaikka oon sanonut sille, että ihan holillistakin sai ottaa :heart:

Kehäkukka Sun pittää ostaa kunnon mammakalsarit, jotta ukkoki sitte löytää ne varmasti :LOL:
Ja eiköhän siellä pomelolla oo kaikki hyvin... ollu vaan uneliaampi tai potkinu toiseen suuntaan ettet oo vaan liikkeitä tuntenut :heart:

Daydreams Aika ihme homma, että arvot tolleen heittää ja vikaa ei löydy :eek:

Dior hyvä, että levosta on ollut hyötyä =)

Ihanan kuuloisia ja näköisiä koteja taas ollut esillä =)

Ja Nawi oli päässyt pientä ihailemaan :heart: Pitäsköhän yhtä lasta viel yrittää ihan sillä, että pääsis ton 4d:n kokemaan :whistle:

No enpä kyllä muutenkaan osaa sanoo, että onko lapsiluku täynnä vai ei ja eihän sitä tiedä suodaanko niitä lisää vaikka haluiskin...

Eilen tuli kunnon kipee supistus :kieh: heti aloin miettii, että näitä sitte tulee parin kuukauden päästä rutkasti lisää ja rutkasti kivuliaampana, että mihin sitä ittensä on taas laittanut :x :D kyl jossain pittää viirata, kun kivusta huolimatta aina saattaa itsensä tähän tilaan :xmas:

Nyt suunnittelemaan, että mitä tänään syötäisiin :p :wave:

Katjuska ja Vilpertti 27+3 :heart:
 
vuh
Moi! Asuntogalluppia Meillä on ok-talo, 100 m2, rakennettu 1957. Kun muutettiin, tehtiin pintaremppa joka huoneeseen, mutta nyt sitten uusitaan keittiö ja kylppäri-sauna kokonaan! Jee! Ja tänä viikonloppuna sain VIHDOIN ahaa-elämyksen siitä, millaisen keittiön haluan. Idea lähti valkopohjaisesta tapetista, jossa on punaisella kukkia. Mä haluan iloa asuntoon, mulle ei vain sovi noi sisustuslehtien vaalea-beessit ratkaisut ollenkaan. Tiniillä oli kyllä tyylikäs asunto, wow! =)

Hille 78 Hyvistä koiraroduista haaveilette! :heart: Mä en olis ikinä uskonut, että suomenpystykorva voi olla noin seurallinen ja rakas eläin kuin meidän on. Ja sitten nokkela mettäkoira lisäksi vielä. Ja pojan kanssakin kärsivällinen, vaikka usein sanotaan, että pystikset ovat ärhäköitä.

Apua, nyt poika rypistelee tuolla miehen tärkeää karttaa... Moi!

 
B)

Kehäkukka oon katjuskan kehotuksen kannalla, kunnon mamma-alkkarit kehiin, jo löytyy :LOL: Ja onnea pelkokeskusteluun, toivotaan et lieventää pahimpia pelkoja!!

Huh... kyllä on ruvennu koko vatta höllymään ku vauva potkii, oon koittanu josko poika malttas kokeilla. Ei vaan jaksa olla hetkeäkään paikallaan et malttais kokeilla. Sain tuossa pesuhuoneen siivottua ja heti saa seuraks suppareita, välillä tulee mietittyä et uskaltaako sitä palata töihin loman jälkeen ollenkaan. Saas nähä mitä se lääkäri sitte tuumaa!
Ja närästää ja närästää, melkein joka ilta tulee napattua rennietä. Onneks auttaa!!
Oli eilen parit synttärit ja tuli nautittua hiukan kekkeriherkkuja. Olin kotona vasta yöllä yhden aikaan ja menin sitte suoriltaan nukkumaan. Eipä siitä sitte tullu mitään ku rupes vattaa vääntään :x Pöntöllä tuli sitte siinä helkutin väsyneenä voivoteltua puolituntia ja ei edes ollu varma et kummasta päästä tulee ku teki niin pahaa. Nappasin panadolin ja isäntä toi mulle sohvalle peitot ja tyynyt, sammuin ku saunalyhty... Oli aavistuksen verran heikko olo :snotty:

Taas iski raskausdementiaa :eek:

Onko kukaan muu ruvennu pelkäämään autolla ajamista?? Mulle tuli yks päivä melkeen paniikkikohtaus ku alko jännitään autolla ajaminen. Onneks se oli vaan hetkellistä, mutta samoin tuntuu et pelkää välillä kompuroivansa johonki, tai että törmäilee... Hassu tunne!!
Huomaa kyllä olevansa aika torvi välillä, voikohan sitä pyytää jotain henkilökohtasta avustajaa =)
Jospas lähtis koisiin... Nyt muuten uskaltaa puhua vauvasta ja vähän sitä jo miettiiki vauva asioita :)

R iikka 25.rv
 
Moi!
Katjuskalle! Hyvää syntymäpäivää!!

Galluppiin Miehen talo on joskus n.1950 (en muista vuotta) rakennettu rintamamiestalon tyyppinen "murju" ja minä oon asunut nyt n. 8 vuotta täällä. Ja lisä siipi (sauna, pesuhuone ja pukuhuone/kodinhoitohuone), joskus lähempänä -90 lukua. Nyt ollaan tehty remppaa, uusittu keittiö ja lasten huone jonne laitoin halvempaa laminaattia ja eihän se kestänyt kolhasuja vaan paloja on lennelly...KIVA!! :'( :kieh:. Pitäs viel tänä kesänä saaha toi eteinen kuntoon ainakin ennen kastajaisii.

Vauvan nimistä on sen verran et on 3 nimee kummallekkin jo mietitty mut ne tulee muuttumaan kuten tähänkin mennessä. Kun edellinen ei ollukkaan sen toisen näköinen vaan siitä sitten tulikin Tiia. Toiset nimet ovat Kirsti Ilona. :heart:

Seksistä ei paljon kiinnosta kun on noita jotain ihmeen liitoskipuja vai mitä ne nyt olivatkaan. Ja tuo issias-tyyppinen ongelma on ollut mulla ihan alusta asti...huoh!! :headwall: Ei kärsi imuroida, kerätä leluja saatikka leipoo pullaa. Ja jos kävelee paivässä paljon niin ei pysty istahtamaan tai siihen sitten jäät. Helpoin tässä tapauksessa on sit mennä suoraan sänkyyn.

Täälläkin jyllää toi raskausdementtia. Pitää ihan kirjottaa joka asia kalenteriin minne mennä ja minne soittaa jne... :LOL:
Autolla ajaminen en kyllä ole viellä huomannut sitä pelkääväni mutta joskus olen huomannut että järki ei riitä laittamaan jotain vilkkua tai lasinpyyhkijää päälle. Jospa sitä näin pärjäisi loppuun asti ettei alkaisi pätkimään enemmän. Enemmän mua pelottaa että unohdan jotain tärkeää, tai en muista mennä jonnekkin tai lapset unohtuu jonnekkin...HUI!! :eek:

Alkaisi tulla se pakkaus. Himottaa päästä niitä tutkimaan ja tälläilee. Onneksi on jo ennestään pojan ja tytön vaatteita ja tavaroita ettei tarvii ostaa oikein mitään. Ainut minkä ostan niin uudet vaunut ja niihin tytölle seisoma laudan. Mietin millainen yhdistelmä olisi hyvä? Tyttö ei viel jaksa kävellä koko matkaa ja tuplat on ihan turhat kun ei se ennee suostu istumaan kun koko ajan (pois ja takas). :kieh: Ärsyttävää!!!

Mut nyt pitää lähtee nukkumaan tai aamulla ei jaksa.

HYVÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA KAIKILLE!!!

Maska82 ja papunen 27+5
 
Riikan kysymykseen autolla ajamisesta:
En ole uskaltanut ajaa piiiitkään aikaan muulla, kuin automaattivaihteisella autolla. Olisikohan ollut manuaali viimeksi tammikuussa alla? Edellisessä raskaudessa sain niin pahoja suppareita kytkimen polkaisusta, että totesin ajavani vain tuolla meidän ykkösautolla raskaana ollessa. Itse autoilu ei pelota. Tosin eipä tässä ole tarvinnut kuin NKL:lle tai neuvolaan ajaakaan. Ja joskus on saanut aina pummittua kyytiäkin.

Raskausdementiasta:
Nolottaa myöntää, mutta unohdin ihan synnytysvalmennuksen jossa olisi synnyttämisestä puhuttu. Tosin onhan sekin tullut jo koettua, mutta olisi varmaan ollut hyvä käydä siinäkin. Imetys, vauvan hoito ja vauvan itkut oli kyllä hyvää tietoutta.

4D ultrasta:
Meille vilautettiin 4d kuvaa NKL kontrollissa yhdellä kerralla, pikkuneiti oli silloin kasvot niin pahasti istukan alla että kunnon kuvaa ei saatu. Uskon hänen näyttävän niin paljon isolta siskoltaan, että välttämättä ei kasvokuvaa tarvita. Ja jos miettii että mitä tämä vauva vatsassa mahtaa tehdä, voisi katsoa isosiskon kaappiajan videoita. Ja nauttia siitä, että vauva on edelleen vatsassa.

Unettomuudesta:
Omat unirytmit on pitkään olleet jo 'sekaisin'. Esikko vaatii nukuttamista ja petiin painutaankin klo 20 jälkeen. Hyvinä iltoina hän nukahtaa ennen klo 21 ja siinä sitä itsekin on nukahtanut. Ja aamulla herää klo 4 - 6 aikaan. Töissä ollessa se oli hyvä homma, ehti aamulla lukea lehden ja käydä liikkumassa ennen töiden aloitusta. Nyt kotona ehtii lukea sähköpostit ja lehden ja surffata ennen kuin aamutoimet alkaa. Jos siitä ottaisi stressin niin silloin voisi ahdistua. Mutta jos laskee 6-8 h yöunta ja lyhyen yön jälkeen päiväunet niin on se riittävästi. Ja ennenkaikkea saa sen oman hetken. Onneksi naapurissa on lapsiperheitä, joten heilläkin iltatoimet asettuvat samaan aikaan. Rivariasumisen autuus.

Hexa ja pikkusisko 28+2
 
Nälkä ilmeisesti herätti puoli neljän jälkeen ja nyt sitten luovutin ja nousin sängystä. Kun ei uni enään tule, nin ei tule. Kello soittaisi puolen tunnin päästä, joten samapa tuo on jo pomppia ylhäällä.

Autolla ajamisesta: ei ole tullut minkään tyyppisiä pelkoja. Ajelen työmatkojen ja muidenkin menojen puolesta vähintään 80km päivässä. Ongelma on nykyään lähinnä tuo outo tunne ylävatsassa, joka pahenee aina autossa istuessa. Ilmeisesti asento penkissä on sen tyyppinen, että nostaa masun painamaan yläosaa. Olen yrittänyt vaihdella penkin asentoa ja omaa asentoa ja... Vuan ei auta. Mutta nuita kaatumis- ym. pelkoja olen huomannut itsessäni. Etenkin väkijoukoissa tai jos ympärillä on holtittomia/humalaisia ihmisiä. Tallinnan reissussa huomasin ruuhkaisella laivalla, että olin koko ajan hitusen varuillaan, esim. rappusissa pelkäsin, että joku humalainen törttöilee ja tönäsee raput alas tms. Tai että itse törttöilen.

Unettomuutta ei täällä ole vielä ollut, mutta välillä on näitä öitä, kun unet loppuu kesken. Nytkin takana oli vain neljän ja puolen tunnin unet. Onneksi pääsen tänään aikaisin töistä ja voin vedellä sitten päiväunet. Närästys ei myöskään ole vielä löytänyt tänne. Röhkin kyllä herkästi, mutta polttelut yms., mitä oletan kuuluvan närästykseen (en oikeasti tiedä, miltä närästys tuntuu) ovat pysyneet poissa. Ja ummetus. Aika monellahan taitaa raskausaikana ummetella. Oletin, että minullekin kävisi niin, koska olen herkkä umpeutumaan (esim. ulkomaan reissut, ruokavaliomuutokset yms.), mutta toistaiseksi olen säästynyt.

Salijäsenyyden ajattelin mennä pistämään katkolle tällä viikolla. Ei ole jaksanut intaantua enää jumppailemisesta, joten turha maksella isoja summia. Keskityn loppuraskauden harjoittamaan ulkoilua ja kotijumppaa. Jos sitäkään... laskenut liikuntainto kuin lehmän häntä. On tosin ollut paljon muutakin puuhaa, ettei ole oikein kerintkään lähteä salille. Välillä on kiva viettää se vapaa hetki illasta kullan kainalossa.

Pakkausta minäkin täällä kaipailen! Paprut vein palkanlaskijalle, jonka kautta meidän työpaikassa homma hoituu kelalle, neljä viikkoa sitten. Lueskelin joskus, että osa on seurannut kelan sähköisen asioinnin kautta omien papereiden kulkua. Minäkin kävin siellä kurkkimassa, mutta ei siellä mitään näy eli ilmeisesti pitää olla paperitkin lähetettynä netin kautta, jotta voisi seurata niiden kulkua, vai mitenkäkö? Vai pitääkö tämä tulkita siten, ettei kelalla ole ollut minun papereiden suhteen vielä minkään tyyppistä toimintaa? Minua inhottaa aina kaikki roikkuvat viralliset asiat! Haluan sen pakkauksen ja tiedon äitiyslomista jne. nytheti, jotta voin sitten rauhallisin mielin jatkaa eloa.

Kehäkukka: jospa tänä iltana pelottaisi hitusen vähemmän, kun olet päässyt purkamaan tuntoja pelkopolille!!!

Nonni, nyt alkaa silmä luppasemaan, kun kellon päräykseen on kymmenen minuuttia aikaa... Lähdettävä pois koneelta ja ruvettava touhuamaan, jottei väsy saa valtaa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
 

Yhteistyössä