Moi,
Lähdettiin synnyttämään viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Edellisenä päivänä tehtiin lyhyt kävelylenkki aurinkoisessa syyssäässä ja katsottiin kotona se Paksuna -leffa. Kaveri tuli kolmen lapsensa kanssa pistäytymään ja heidän lähtiessään sanoinkin että jos tää ei käynnistä synnytystä ni sit ei mikään.
Pari päivää oli ollut aika lailla kuukautiskipujen tyylistä yleistä kolotusta, mutta ei mitään kovin säännöllisiä supistuksia. Tosin oli niitä koko viikon mittaan ollut aina silloin tällöin, joten siellä täällä oli jotain epämääräisiä lappusia, joihin olin kirjoitellut kellon aikoja. Huomasin myös että limakalvot oli tosi turvoksissa ja varsinkin vikana päivänä hengitys oli aika äänekästä kun nenästäkin taisi olla ilmatiehyet aika ahtaalla. Vähän vuosi vertakin. Yritin katsoa, josko huulet olisi jotenkin tavallista turpeammat, mutta en huomannut eroa kun ne oli olleet niin turvoksissa jo muutaman päivän.
Illalla vielä tungettiin kukkasipulit maahan, tai mä lähinnä osoittelin kohtia mutta taisin vähän kumarrellakin tavallista enemmän (siis moneen kuukauteen en ollut tehnyt mitään tai käynyt edes kävelyllä).
Sitten huomasin nukkumaan mennessä, kuinka kuu paistoi kirkkaana ja niin täyden näköisenä. Uni ei meinannut tulla ja heräsin puoliunessa puolen yön jälkeen sellaiseen napsahdukseen. Mietin hetken, että onks tää nyt se ääni kalvoista vai sitä tavallista naksumista jostain lantion luista. Jotenkin tuntui siltä, et nyt tulee ihan just vettä ja lähdin pinkomaan vessaan. Vedet tuli aivan kerrallaan, ehkä litra saman tien. Erikoisinta on silti se, että pisaraakaan ei löytynyt sängystä tai matkalta vessaan. Olin juossut niin nopeasti, housut ja side olivat tosin aivan litimärkiä. Ja sen perään tuli vähän jotain veristä. Soitettiin sairaalaan ja sieltä vakuuttelivat et jos vesi kirkasta ja verta tulee vain vähän kaikki on ok ja voin tulla sit kun alkaa tulla jotain tuntemuksia. Miedot pitkäkestoiset supistukset alkoivatkin sitten ihan 15 min sisään. En tajunnut ensin että kyse on supistuksista, se oli vaan sellaista yhtenäistä polttoa alaselässä.
Lähdettiin samantien sairaalaan, vaikka sinne oli vain 10 min matka. Vettä valahteli edelleen ja istuin autossa pyyhkeen päällä. Ylläni oli vain yöpaita. Kävelin sairaalan ilmottautumiseen ja stressasin ihan hulluna sitä vesivanaa joka koko ajan valui jalkojani pitkin. Tutkimushuoneeseenkin jäi lätäkkö.
Kohdunsuu oli tollaset 3,5 cm auki, supistukset aika pieniä ja tuli 7 min välein. Peräruiskeen jälkeen mentiin sairaalan olohuoneeseen, jossa makoilin sohvalla kyljelläni ja luin jotain juorulehtiä. Supistukset alkoi pikkuhiljaa tihentyä 5 min ja voimistua. Menin kylpyyn, mikä olikin hetken ihan jees mutta jo puolen tunnin jälkeen kipu alkoi olla niin voimakasta, että tunsin etten enää selviä ilman mitään lääkettä.
Tästä siirryttiin synnytyshuoneeseen ja loppu onkin sellaista, etten kykene sitä ehkä edes vielä kirjoittamaan. Oli rankkaa, paljon rankempaa kun olin luullut. Yritin ehkä olla liian urhea ja epiduraalin saaminen myöhästyi lopulta jollain tunnilla, mikä vei ponnistustarpeen pois. Ja toisaalta kohdunsuu avautui nopeammin kun kukaan olisi uskonut. Sairaalassa oli aikamoinen ruuhka ja monta synnytystä käynnissä yhtä aikaa, joten kätilöt pörräsivät monessa huoneessa. Monta yksittäistä juttua meni vähän pieleen ja pitkällisten yritysten ja kärvistelyiden jälkeen poika vedettiin ulos imukupilla. Olin niin voipunut ja kipeä ettei voi kuvitella. Mutta vauvalla oli kaikki hyvin koko ajan, mikä on tietysti parasta. Välillä jopa huomasin, että sykkeet olivat niin matalat ennen ponnistusvaihetta, että siellä se nukkui autuaan tietämättömänä kaikesta!
Kirjoitan lopun myöhemmin. Nyt tuossa äännähtelee vieressä. Haluaisin niin uskoa, että se hymyilee meille tosi onnellisena, mutta neuvolassa väittivät että se on vielä sellainen refleksi, ei varsinainen hymy. Vaikka se todella on ihan yhtenään sen kasvoilla. Varsinkin kun huomaa että saa ihan just ruokaa..
Te, ketkä vielä odotatte malttamattomina, ja varsinkin jos odotatte ekaanne, yrittäkää nyt rentoutua vikoina päivinä, käykää syömässä, nukkukaa pitkään, katokaa leffoja ja nauttikaa syyssäästä. Luulen, et se rentoutuminen auttaa. Itse olin jo valmiiksi vähän ylivirittyneesesä tilassa ja unen puutteessa, ja se pahensi tilannetta. Kuten jo aiemmin kirjoitin, valvoin siellä synnyttäneiden osastollakin monta yötä. Taidan olla aika stressitapaus. Nyt kyllä on jo helpottanut..
tup ja poitsu 9 vrk
