syysvauvat2006

sss
Uusi syyskuunpoika täälläkin. 25.9 syntynyt, kääntyilee selältä mahalleen ja sylissä tykkää istua, muuten istuminen ei vielä suju. Soseita vähän jo maisteltu ja kaikki menee paitsi puuro jostain syystä tökkii.

Sairasteltu korvatulehdus ja jotain todella sitkeää flunssaa, toivottavasti menee ohi, lääkekuuri loppui juuri.

Päivisin on oikein hymypoika, öisin syödään vielä monenmonta kertaa. Unikoulua varmaan täytyy jossain kohtaa koittaa, kunhan saadaan poika ensin varmasti terveeksi. :heart:
 
Meillä kans 9.9. syntynyt todella kiltti prinsessa. Meillä syödään vielä kerran yössä. Tyttö osaa kääntyä molempiin suuntiin, ryömii peruuttamalla tai menee eteenpäin kierimällä. Navan ympäri pyörii ja metsästää meidän koiraa. Nousee jo konttausasentoon, mutta ei vielä pääse liikkeelle. Soseita ollaan syöty nyt pari kuukautta rm:n ohella, mutta kovin on tyttö hoikkanen.
 
Täällä kanssa 13.9.2006 syntynyt tyttövauva. Meillä on syöty kanssa soseita jo reilu kuukausi. Menee jo pari lämmintä ateriaa päivässä sekä ilta ja aamupuurot. Näiden välissä vielä rintamaitoa. Neitokaisella on kovat ruokahalut =)
Meillä oppi tyttö kääntymään 3kk iässä selältä mahalleen. Ryömimään lähti 4kk iässä. 5kk iässä alkoi konttaaminen. Nyt on ikää 6kk menee hirmu kovaa konttaamalla huoneesta toiseen. Osaa jo istua itekseen selkä suorana. Nyt on sitten viikon verran koittanu kiipeillä joka paikkaan, kait tuo kohta jo käveleekin. Minusta aika hurjan nopeaa kehitystä. Mutta täytyy olla vain tyytyväinen. Suht terveenä on pysynyt, muutama nuha ja yskä on ollut.
Niin ja yksi hammas ilmestyi viikko sitten.
 
ailinmamma
Meillä 23.9. syntynyt tyttönen :wave:

Kiltti on kuten isosiskonsakin, mutta tempperamenttisempi selvästi. 4kk on aloitettu lisäruuat ja ruoka maistuu tällä neidille (syö aamu+iltapuuron ja kaksi soseruokaa ja tisut päälle). 5kk neuvolassa mitat 9445g ja 69cm eli aikas matami on! :D Lattialla liikkuu kierien ja selällään jloilla ponnistaa pääedellä menemään kuin mittarimato. Tuettuna istuu hyvin. Kaksi hammasta on, puhkesivat vajaa 5kk iässä. Tavu-jokellusta on alkanut nyt tulla ja ihanat naurut saa kutkuttelemalla kainaloista :LOL: ja leikkimällä laululeikkejä.
 
Pompo
Meidän kullannuppu syntyi 050906, vähemmistöön kuulutaan eli poika on. Meillä käännytään oikean kyljen kautta masulleen muttei vielä takas selälleen kuin vahingossa! Ryömitä ei mutta noustaan jo aivan terhakasti konttausasentoon. Siinä sitten eestaas vaappumista muttei vielä hoksattu mitä siitä sitten tehdäänkään. Koittais nyt ryömiä ensin!

Poika on ollut suht kiltti, tempperamenttinen kylläkin. Ääntä löytyy jos ei kaikki mene oman mielen mukaan tai tylsistyttää. Yöt on viime viikkoina menny vähän resusiksi. Tissiä pitäis saada vähän väliä.

Allergisia iho-oireita ollaan jouduttu rasvailemaan ja tarkkailemaan syömisiä. Muna-allergia tähän mennessä löydetty.

Muuten vauva-arki ollut ihanaa eikä poitsua raaskis millään antaa mummuloihin hoitoonkaan. Vähän jo hirvittää alokuu ja työhönpalaaminen...
 
Täällä on syksyn poika. 18.9.06
Yhdymme tähän "onnellisten vauvojen kerhoon". Melkein tässä jo uutta vauvakuumetta pukkaa, kun on ollut niin mukavaa vauvan kanssa, niin ja 3,5v isosisko touhuaa myös isona apuna.
Pari lähes oireetonta korvatulehdusta on takana ja nyt on menossa jonkinlainen ripulitauti kuumeen kera, mutta eipä tuo valita sittenkään.
Kaikkea syödään ja imetyskin jatkuu vielä. Liikkumisinto on valtava. Kivaa, kun nyt kelien lämmitessä voi vaunuissa jo istuakin vähän katselemassa isompien touhuja puistossa.

t. mami75, sisko 3,5v ja veli 6kk
 
beaz
Meillä 6.9. syntynyt poika, touhukas paksukainen melkeen pelkällä rintamaidolla. Ei paljoa soseet uppoa, ensin söi niitä jopa 5 jääpalaa, mutta hampaiden tulon jälkeen ei juuri mitään... Poika alkoi ryömiä 4kk vanhana, nousi istumaan 5,5kk iässä, nyt konttaa, nousee karhukävelyasentoon ja tukea vasten polvilleen ja päkiöittensä varaan. Oon ollu lähinnä järkyttynyt noista taidoista, kun esikoiseni oli varovainen liikkeellelähtijä. Nyt poikaa on harmittanut joku, ehkä ne hampaat tai kiinteistä (niin mistä, kun ei se mitään oikeesti masuun asti saa) tullut kova kakka. Päiväunetkin on menny hulinaks, kun ollaan käyty aika paljon lähinnä esikoisen takia kerhoissa, kylillä ja tapahtumissa. Mutta yleistyytyväinen, helppohoitoinen vauva hän on ollut muuten alusta asti.
 
eljah
Täällä 28.9. syntynyt poika. Rauhallinen ja kiltti tapaus isoveljeensä (2v) verrattuna. Ei ryömi vielä mutta yritys on kova, ja sitten suututtaa kun ei pääsekään eteenpäin. Nukkui hyvin yöt 3kk lähtien, mutta nyt alkanut heräillä jopa 3-4 kertaa yössä.
 
Hei me löydyttiin vielä listoilta :)
Mitäs viime syksyn vauvoille kuuluu?
Minä vaihdoin tänään vaunun kopan ratasosaan, poika viihtyy mainiosta kun on vähän mukavampi asento istua kuin mitä vaununkopassa oli, sujuuhan ne päiväunet rattaissakin.
Ikävämpi juttu oli, kun pikkumies kieltäytyi syömästä tissiä :(
Liekö vaikutusta tuolla kolmannella korvatulehduksella, mutta ei ole syönyt enää lääkekuurin aloittamisen jälkeenkään, ja ikäähän on vasta vajaa 7kk. Hän syö edelleen aamuöisin kerran ja silloin varsinkin olisi ollut mukavampi ja helpompi imettää kuin läträtä pullon kanssa, no tämä asia ei nyt sitten ollutkaan tällä kertaa äidin päätettävissä....
Mukavaa ja lämmintä kevättä kaikille!

t.mami75, pikkuveli kohta 7kk ja sisko 4V
 
Sarde
Liityn jonon jatkoksi. Meillä on siis 26.9. syntynyt tyttö. Oppi ryömimään juuri viikko sitten ja nyt mennään paikasta toiseen kiihtyvällä tahdilla... :heart: Kaksi hammasta on jo alhaalla ja voi olla, että ylöskin on tulossa. Syömiset ovat vähän sitä sun tätä, tällä hetkellä tankkaisi yöllä mielellään korviketta ja kiinteitä syö valikoivasti. Sängyssä pyörii kuin väkkärä, joten yöuni on vähän levotonta (haukotus)... Aurinkoinen neiti. B)
 
Moi!
Päätinpä minäkin liittyä joukkoonne.. :) eli meillä 6.9 syntynyt poika. Kovin tuohutaan ja hetkeäkään ei paikoillaan oltais, nyt kun pääsee minne haluaa. Isokokoinen poika on..viime neuvolassa (6,5kk) mitoiksi saatiin 10060g ja 70 cm. Seuraavaa neuvolaa (8kk) oottaessa ja mittoja.. :)
Ryömimään opittiin siis n.6,5kk iässä. Konttausasennossa nytkyy..mut ei vielä ole hokannut miten pääsee siitä eteenpäin. Istumaan harjoittelee ja välillä onnistuu ja välillä taasen kumahdetaan nurin. Mitäpä vielä..Kiinteiden syöminen alkoi meillä 5kk iässä ja oli tosi takkuista, mut nyt syödään jo melko hyvin neljä tai viisi kertaa päivässä. Hampaat tosin tehnyt hieman harmia ja syöminen ei oo niin kovin maistunut. Nyt alhaalla kaksi hammasta. Ylähampaita odotellessa..Rintamaidolla ollaan vallan oltu.. ja pulloa ei poika ole huolinut..
Mutta tosiaan..kiva kun saatiin viimein syysvauvat tännekin!! :)
 

Yhteistyössä