taas kutsu häihin-ilman lapsia :(

  • Viestiketjun aloittaja mom
  • Ensimmäinen viesti
Tapatutkija
[QUOTE="vieras";23392974]Missäs museossa historioitsija asuu, kun ei tiedä että piikoja oli vain erittäin hyvin toimeentulevilla. Suurin osa kansasta oli torppareita eikä edes talonpoikia. Ja kyllä sitä köyhemmilläkin joskus oli häitä, hautajaisia jne.[/QUOTE]

Katsellaan historiaa kuitenkin kokonaisuutena. Suomalaista vihkimismenoiksi tulkittavaa tapakulttuuria on dokumentoitu n. tuhannen vuoden ajalta. Suosittelisin siis tutustumaan kirjoihin, joissa selvitetään suomalaista juhliin liittyvää tapakulttuuria. Olet tuossa kyllä oikeassa, mutta samalla alkuperäiseen asiaan liittyen väärässä. Varsinaisia häitä siis hääjuhlia kun ei torppariväestössä juurikaan vietetty ja näin ollen ei voida myöskään sanoa, että lasten kutsuminen hääjuhlaan olisi ollut tyypillistä. Köyhempi väki korvasi tyypillisemmin juhlat hääkustilla.

Jos juhlia vietettiin, ne pidettiin tyypillisesti sunnuntaina ja olivat kestoltaan hyvin lyhyet.
 
Eep
Tietenkin saa järkätä sellaset juhlat kuin haluaa. Mutta kyllä mä IHMETTELEN, että lapsettomat häät yleistyy! Musta on huonoa käytöstä, outoa tapakulttuuria olla kutsumatta koko perhettä.

Mulla on 2 lasta, ja kun isompi oli 2-vuotias ja silleen levoton, ettei jaksanut keskittyä olemaan tarpeeks kauan rauhallisesti, jätettiin joitakin juhlia väliin. Tiesimme itse, että toisella vanhemmista menisi enin aika lapsen kanssa, jotta lapsi käyttäytyisi mukavasti ja säännöt pysyisi mielessä.

Silti MÄ LOUKKAANNUN, jos meitä ei kutsuta koko perheenä. Onneks mun ystävä-/sukulaispiireissä sellainen ei ole juuri tapanakaan. Meilläpäin on tapana, että lapset käyttäytyy hyvin - tai vanhemmat lähtee niiden kanssa ajoissa kotiin ennen kuin lapsen kärsivällisyys loppuu. Ihan pienten lasten vanhempien elämä vaan on tällasta, pitää järjestää juhliminen toisin kuin lapsettomana tai kun lapset on isoja.

VANHEMPIEN pitää siis osata käyttäytyä ja lähteä veks ajoissa, siis tietää mihin lapsi pystyy ja kunnioittaa juhlia hyvällä käytöksellä.
 
kaikilla ei välttämättä ole paikkaa johon viedä lapsi hoitoon. varsinkin jos hääpari on sukulaisia ja läheiset sielä juhlissa. ymmärrän jos lapsia ei kutsuta kaverin häihin, mutta jos mun läheiset sukulaiset esim mun tai miehen sisarukset kutsuis meidät mutta ei meidän lapsia niin ottasin aika pahasti nokkiini tuosta.
Miksei jomman kumman isovanhemmat tai sit joku tuttu läheinen kaveri/ lapsen kummit voisi hoitaa lapsia sen aikaa.

Esim. jos lapsia on suvussa/kaveripiirissä paljon niin niistä kertyy nopeesti jopa 40 ns. lisähenkilöä, vanhemmat lapset kuitenki vie paikan/ maksaa väh. 50% aikuisen ruuasta, joten se saattaa olla myös tila/rahakysymys.

aika moni ei ehkä tuotakaan tajua, vaan ekana kuvitellaan et MUN laps ei ole tervetullut.

Meidän vieraslistalla on nimittäin lapsia toi likimain 35 ja mä harkitsen vakavasti et jätän pois lapset ja rajaan sen ainoastaan omaan ja kummilapsiin.
 
Meidän häihin ei ole tervetulleita kavereiden lapset joista suurinta osaa en ole koskaan edes nähnyt, eikä miehen kaverin ääliötyttöystävä joka istuu nokka pystyssä kokoajan arvostelemassa muita niin että arvostelun kohde sen kuulee ja lisäksi nalkuttaa jatkuvasti. sen lisäksi ei todellakaan tarvitse niiden sukulaisten odottaa kutsuja joista ei koskaan muulloinkaan kuule yhtään mitään. eikä ne kaverit jotka aina juovat liikaa, ole tervetulleita koska viimeinen asia mitä mä haluan nähdä on ne tilityksen ja parkumisen aloittavat hysteeriset akat tai tappelevat äijät.
ja suoraan sanottuna ei voisi vähempää kiinnostaa loukkaantuuko joku Kai-Velin mutsi siitä että pikku Kai-Velia ei ole kutsuttu tai vetääkö joku itähelsinkiläispissis herneet niin syvälle nenään että ne lentävät persuksista ulos kun jää kutsumatta. :xmas:
 
Tietenkin saa järkätä sellaset juhlat kuin haluaa. Mutta kyllä mä IHMETTELEN, että lapsettomat häät yleistyy! Musta on huonoa käytöstä, outoa tapakulttuuria olla kutsumatta koko perhettä.

Mulla on 2 lasta, ja kun isompi oli 2-vuotias ja silleen levoton, ettei jaksanut keskittyä olemaan tarpeeks kauan rauhallisesti, jätettiin joitakin juhlia väliin. Tiesimme itse, että toisella vanhemmista menisi enin aika lapsen kanssa, jotta lapsi käyttäytyisi mukavasti ja säännöt pysyisi mielessä.

Silti MÄ LOUKKAANNUN, jos meitä ei kutsuta koko perheenä. Onneks mun ystävä-/sukulaispiireissä sellainen ei ole juuri tapanakaan. Meilläpäin on tapana, että lapset käyttäytyy hyvin - tai vanhemmat lähtee niiden kanssa ajoissa kotiin ennen kuin lapsen kärsivällisyys loppuu. Ihan pienten lasten vanhempien elämä vaan on tällasta, pitää järjestää juhliminen toisin kuin lapsettomana tai kun lapset on isoja.

VANHEMPIEN pitää siis osata käyttäytyä ja lähteä veks ajoissa, siis tietää mihin lapsi pystyy ja kunnioittaa juhlia hyvällä käytöksellä.
Mä en loukkaannu, koska ymmärrän hyvin sen et jokaisella kun on oikeus järjestään omanlaisensa juhlat ja kuten ylempänä jo sanoin niin kyse voi olla tilanpuutteesta, juhlapaikka on esim. vaarallinen lapselle vaikka veden ääreessä, kallion läheisyydessä jne..
 
Kysymys
Kenen leipää syöt, sel lauluja laulat. Vai vaaditeko te työnantajaltanne, että hän kutsuu yrityksenne juhliin sekä puolisonne että lapsenne? Pikkujoulut? Omituista ajatella, että tietyt juhlat on lapsipakollisia. Polttarit? Törkeää kun ei ole lapsia.

Ei kaikki häät ole lapsettomia tai lapsivieraille. Eiköhän lapsikullat saa nauttia häistä, vaikkei ihan joka kerta.

Ja sitten, juhlien järjestäjä ei ole velvollinen huolehtimaan lapsien hoidosta. Jos on niin hankalasti asiat, niin ihan kiitos kutsusta, emme voi tulla on ok.
 
sassaare
Mun sisko menee naimisiin kesällä, ja se ei meinaa edes omia lapsiaan sinne ottaa. Laski, että pelkistälapsista tulis jo 20 lisähenkilöä.
Ja se on aika paljon.
en mä loukkaannu, jos lapsia ei voi juhliin viedä. Ensinnäkään mun mielestä häät ei oo pienten lastenpaikka..
Yhdissä häissä kävi ärsyttää kun kersat juoksi pitkin juhlasalia ja kilju. Pari sano monta kertaa asiasta, mutta ei auttanu. Siinä meni kaikki ohjelmat ihan plörinäksi.
 
"jahas"
Jännää, että tästä aiheesta saadaan taas kymmenien sivujen tappelu. Eikö se ole aika selvää, että toisiin häihin tulee lapset ja joihinkin ei. Miksi tehdä asiasta niin vaikea.
 
suojelua ehkä?
Mun sisko menee naimisiin kesällä, ja se ei meinaa edes omia lapsiaan sinne ottaa. Laski, että pelkistälapsista tulis jo 20 lisähenkilöä.
Ja se on aika paljon.
en mä loukkaannu, jos lapsia ei voi juhliin viedä. Ensinnäkään mun mielestä häät ei oo pienten lastenpaikka..
Yhdissä häissä kävi ärsyttää kun kersat juoksi pitkin juhlasalia ja kilju. Pari sano monta kertaa asiasta, mutta ei auttanu. Siinä meni kaikki ohjelmat ihan plörinäksi.
Niin tai se, kun on myös sellaisia tapauksia, jotka sit ite vetää kännit ja kakarat hilluu vielä kahentoista aikaan itkemässä ja parkumassa väsymystään ja äiti ja isi on ihan päissään... Ja tiettekö tällaisia ihmisiä on yllättävän paljon joiden mielestä lasten kuuluu "kokea" tämäkin. Lapsethan kuuluu mukaan elämään ja juhliin jne. Jos hääpari itse katsoo, että juhlat eivät ole lapsille sopivat niin mikä ihme mammoilla on siinä, että siitä vedetään herneet nenään? Ehkä nää mammat on just näitä, joide mielestä on ok, että kakarat hilluu kännikalojen keskellä parkumassa väsymystään!

Niin ja yksi tuttu teki päätöksen lapsettomista häistä nimenomaan sen takia, että tiesi, että siellä on näitä loistovanhempia joukossa.
 
sassaare
Alkuperäinen kirjoittaja suojelua ehkä?;23393429:

joo, näin on. Vaikka en itse jois kun lapset on paikalla, en sitlikään halua että muut hilluu kännissä ympärillä ja tulee siihen sönkköttää..
 
"kirkuu"
Jostain syystä ne kaikista pienimmät muksut tuntuvat aina aloittavan sen palosireenihuutonsa juuri kun alttarilla sanotaan tahdon, eivätkä vanhemmat tee elettäkään viedäkseen pentuaan ulos - on niin kiva räpsiä kuvia tai herkistellä.

Isommat lapset muodostavat puolestaan aina jossain vaiheessa juhlia vähintään kymmenpäisen ryntäilevän ja kirkuvan lauman, jota saa väistellä oikein työkseen. Sitten joku niistä kompastuu ja hirveä vollotus ja kirkuminen, kun vähän polvi kolahti. Vasta tässä vaiheessa vanhemmat havahtuvat hoivaamaan "pikku enkeliään".
 
.

Ja sitten, juhlien järjestäjä ei ole velvollinen huolehtimaan lapsien hoidosta. Jos on niin hankalasti asiat, niin ihan kiitos kutsusta, emme voi tulla on ok.
Ei todellakaan olekaan, mutta ei tarvi sitten vetää niitä palkoja sinne nenäänsä jos jotkut eivät pääse sinne häihin.
Mä ymmärrän oikein hyvin sekä lapsettomat, että lapselliset häät (tai mitkä tahansa muutkin juhlat), mutta en sitä, että jos on lapsettomat häät ja jotkut ei kerta kaikkiaan saa sitä lapsenvahtia, niin sitten tosiaan suututaan niin verisesti, että parhaassa tapauksessa katkotaan välit kokonaan.

Meillä olis kohtapuolin lapsettomat juhlat tiedossa ja mahdollisia lapsenvahtikandeja on tasan kaksi. Toinen on töissä ja toisella on juuri sinä samana päivänä omat juhlat, joten emme pääse. Olen asiasta ilmoittanut jo pari viikkoa sitten ja silti tämä kutsuja "mankui", että "eikö nyt ketään muuta olisi, ettehän te voi jäädä tulematta mun juhliin".
 
[QUOTE="EEE";23393912]Siis ettekö te ihmiset oo kuulleet esim. MLL:n lapsenvahtipalvelusta? Kun koko ajan hoetaan, että ei ole turvaverkkoja, ei ole vahtia?[/QUOTE]

Ei kuule toimi ihan joka paikassa.
Sitä paitsi, mä en ottais ketään ventovierasta hoitamaan mun lasta jos ei olis ihan pakko. Kenenkään häät tai synttärit ei ole mulle sellainen pakko.

Käyttäisin kuule ihan mielelläni kyseistä palvelua jos se vaan olisi mahdollista täällä. Ja vieläpä niin, että sais aina sen saman hoitajan.
 
"jipii"
Itse olen jättänyt meneättä niihin hääjuhliin joihin lapsia ei ole kutsuttu.
Niihin joihin on kutsuttu olen ottanut lapset (muistaakseni) aina mukaan, mutta yleensä sopinut isovanhemmat noutamaan lapset ruokailujen jälkeen ja itse on jääty juhlimaan.

Itseä vaan niin paljon vituttaa tuo lasten häistä pois sulkeminen ja samalla se viesti ettei meidän (lapsellista) elämäntapaa hyväksytä/kunnioiteta, että surutta jätän menemättä kun kutsussa lukee että jättäkää lapset kotiin. Anianiharvassa häissä lapsia näkee 8 jälkeen kuitenkaan joten en ymmärrä mitenkään päin syytä miksi noin tehdään.
 
minä minä minä -maailma
[QUOTE="jipii";23393960]Itse olen jättänyt meneättä niihin hääjuhliin joihin lapsia ei ole kutsuttu.
Niihin joihin on kutsuttu olen ottanut lapset (muistaakseni) aina mukaan, mutta yleensä sopinut isovanhemmat noutamaan lapset ruokailujen jälkeen ja itse on jääty juhlimaan.

Itseä vaan niin paljon vituttaa tuo lasten häistä pois sulkeminen ja samalla se viesti ettei meidän (lapsellista) elämäntapaa hyväksytä/kunnioiteta, että surutta jätän menemättä kun kutsussa lukee että jättäkää lapset kotiin. Anianiharvassa häissä lapsia näkee 8 jälkeen kuitenkaan joten en ymmärrä mitenkään päin syytä miksi noin tehdään.[/QUOTE]

Minua vituttaa, minä minä minä minä. Hääparin päivä, ei sun. Jos hääpari haluaisi pitää häät, joihin tulisi vaan kaverit (ei puolisoja siis ollenkaan) niin mun mielestä sekin olisi ok. Se on HÄÄPARIN PÄÄTÖS.
 
"hippulat vinkuu"
Mä en loukkaannu, koska ymmärrän hyvin sen et jokaisella kun on oikeus järjestään omanlaisensa juhlat ja kuten ylempänä jo sanoin niin kyse voi olla tilanpuutteesta, juhlapaikka on esim. vaarallinen lapselle vaikka veden ääreessä, kallion läheisyydessä jne..
Hyvä vitsi. millaisessahan pumpulissa niitä lapsia kasvatetaan jos sijainti rannalla katsotaan vaaralliseksi lapsille?
t. rantatontilla asuva, jonka talon takaseinästä nousee talon korkuiset kiipeilykalliot.
 
jijeio
Alkuperäinen kirjoittaja minä minä minä -maailma;23393984:
Minua vituttaa, minä minä minä minä. Hääparin päivä, ei sun. Jos hääpari haluaisi pitää häät, joihin tulisi vaan kaverit (ei puolisoja siis ollenkaan) niin mun mielestä sekin olisi ok. Se on HÄÄPARIN PÄÄTÖS.
Niinhän se onkin hääparin päätös, siihen en ole mitään sanonut. olen vain tehnyt oman päätökseni jättää häät väliin. Vai tarkoittaako kutsu sitä että on pakko osallistua, luulin että kutsu on kutsu, käsky on käsky?
 
"eee"
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme;23393938:
Ei kuule toimi ihan joka paikassa.
Sitä paitsi, mä en ottais ketään ventovierasta hoitamaan mun lasta jos ei olis ihan pakko. Kenenkään häät tai synttärit ei ole mulle sellainen pakko.

Käyttäisin kuule ihan mielelläni kyseistä palvelua jos se vaan olisi mahdollista täällä. Ja vieläpä niin, että sais aina sen saman hoitajan.
MLL:ääkään ei tietysti tarvitse edes välikädeksi, useimmilta paikkakunnilta löytyy esim. 14-19-vuotiaita yläastelais-/lukiolaistyttöjä, jotka mielellään vahtivat lapsia. Ja jos hyvin käy, niin tästä voi muodosta pitkäaikainenkin hoitaja lapsille.
 
outoko?
Mun yks hyvä ystävä (itseasiassa lapseni kummi) kyseli multa, että loukkaannunko, jos he pitävät lapsettomat häät. Minä olin ihan, että miksi ihmeessä tuollaista kyselee, että heidän päätöksensähän se on... No mut selvisi sitten sekin. Taitaa olla kaveri lukenut tätä palstaa :D
 
[QUOTE="eee";23394016]MLL:ääkään ei tietysti tarvitse edes välikädeksi, useimmilta paikkakunnilta löytyy esim. 14-19-vuotiaita yläastelais-/lukiolaistyttöjä, jotka mielellään vahtivat lapsia. Ja jos hyvin käy, niin tästä voi muodosta pitkäaikainenkin hoitaja lapsille.[/QUOTE]

Mä oon myös niin nipo, etten jättäis lastani alaikäisen vahdittavaksi niin pitkäksi aikaa kuin esimerkisi häät kestävät.
Mutta hei, ei tää olen mulle ollenkaan ongelma, ei tehdä tästä muillekaan ongelmaa, jookos?
Se on mulle ihan okei, että joko menen juhliin lapsen kanssa tai en ollenkaan, sovitaan, että se on myös kutsun esittäjälle okei, niin ei kukaan pahota turhaan mieltään.
Mun lapsi on jo alle vuoden ikäisenä käynyt läpi kolmet häät, kahdet hautajaiset ja yhdet ristiäiset, parit 50v-juhlat jne. Voin ihan hyvällä omatunnolla sanoa, ettei kertaakaan ole aiheuttanut häiriötä.

Yksissä häissä hääparin oma lapsi kiljui "eieieiei!" juuri papin kysyessä tahdon. :D
 
"vieras"
Minä en kertakaikkiaan ymmärrä tätä ilmiötä tällä palstalla... siis lapsettomista häistä meuhkaamista ja loukkaantumista. Jotkut elämäntapaloukkaantujat taas asialla? Minun kaveripiirissäni lapsettomat häät ovat aika yleisiä (sukulaisista ei ole kukaan tainnut sellaisia pitää) ja niissä on ollut ehkä vähän erilainen ilmapiiri kuin perhehäissä. Itse olisin pitänyt lapsettomat häät jos ylipäätään häät olisin silloin järjestänyt, ja erittäin mielelläni jätän välillä lapset hoitoon ja lähden juhlimaan aikuisten kesken.

Miksi ihmeessä juuri häiden kohdalla lapsettomuus aiheuttaa närää? Ketään ei kai ihmetytä, jos aikuisten syntymäpäivät tai vaikka firman juhlat ovat vain aikuisille - miksi häitä ei saisi viettää omaan tapaansa? Miksi pitäisi mennä jonkun perinteiden mukaan jos ei se hääparille sovi? Ei se ole mikään henk.koht. loukkaus Nico-pettereitä ja Pirkko-Jessicoita kohtaan, se kertoo vain siitä, että hääpari tahtoo juhlistaa iltaa aikuisella porukalla. Ja kiva juttu, että joku järkkää sellaisiakin pippaloita välillä! :D
 
Me jätettiin häät kokonaan pitämättä. Käytiin maistraatissa ja kutsuttiin lähin perhe kahville sen jälkeen. Kaksi isoa sukua kun olisi yrittänyt tunkea samaan paikkaan, olisi pitänyt varmaan vuokrata joku jäähalli. Osa veti herneen nokkaan tästäkin ratkaisusta, mutta vetäköön. :D

Ja tosiaan, jos oltaisi häät pidetty, ne olisi olleet lapsettomat, vähäalkoholiset ja idiootittomat. Lapsettomat siksi, että vieraiden määrä olisi lähes tuplaantunut lapsien myötä, eikä osa vaan tajua, että jos ne lapset ottaa mukaan niin niitä pitää vahtia. Ja mielellään opettaa edes jonkinlaisia käytöstapoja ennen juhlaa. Ei se olisi ollut MEIDÄN juhla, jos siellä olisi juoksennellut 60 1-10 vee ipanaa, kiljuen ja huutaen sokerihumalassa ja vanhemmat olisi pönöttänyt pöydässä ja naureskelleet että oho, onpas meidän lapset vaan villinä. Jotku ei vaan saa kuria niille pikku kullannupuilleen, ja siitä kärsii sitten loputkin lapselliset perheet.
Vähäalkoholiset siksi, ettei kumpikaan meistä juo pahemmin, joten ei haluta katella niitä konttaavia sukulaissetiä ja -tätejä, jotka on päässy liikenteeseen ilman lapsia, ja pitäähän sitä juhlia. Eli tämäkin vain parin kaatokänniin aina päätyvän takia, eli muutkin on sitten kuivin suin.
Idiootittomat, koska kuka haluaa katella suurena päivänään niitä naama norsunv**ulla koko ajan olevia? Tästä ratkaisusta olisi kärsinyt näiden (mahdollisesti) aivan ok-seuraa olevat puolisot, joille olisi sen kutsun voinut laittaakin..

Mutta meidän päivä, meidän säännöt. Jos joku olisi ollut niin lapsellinen, että olisi näistä suuttunut ja parhaimmassa tapauksessa pistänyt välit poikki, niin olisiko se ihminen muutenkaan ollut sen arvoinen, että olisi alunperinkään ansainnut kutsua häihin..?
 
Yhteistyössä