Taas uusi äiti ihmettelee.. Allergiaako?

En löytänyt vanhempia kirjoituksia, joten aloitan uuden pinon.

Meillä on siis 4kk ja pari vkoa vanha iloinen, nauravainen, hyvin kasvanut ja nukkunut tyttönen. Ainoana murheena meillä on tuo ihon kutina ja poskessa sinnikkäästi kukkiva ihottuma. Tuo ihottuma läikkä on välillä (esim nyt) aika vaarattoman näköinen, mutta toisina päivinä se saattaa lehahtaa paljon ilkeämmän näköiseksi. Välillä koko poski punoittaa. Ihottuma alueella on pieniä näppyjä joissa hiukan märkää. Kokeiltu on kortisonit, fucidin ja myös yöllisen raavinnan hillintää ataraxilla. Näistä ei ollut pysyvää apua.

Tyttö oli ensimmäiset 3kk täysimetyksellä. Sitten alkoi mennä korviketta pikku hiljaa enemmän ja enemmän ja 4kk iässä alettiin korvata korvike soseilla. Eli tällä hetkellä menee rintamaidon lisäksi perunaa, porkkanaa, maissia, mustikkaa, persikkaa ja ruusunmarjaa.

Nyt neuvolasta kehotettiin minua maidottomalle ja munattomalle ruokavaliolle. Tytölle ei myöskään saa antaa uusia soseita ja korviketta. Onneksi ei ole tarvettakaan. Parin viikon- kuukauden jälkeen tehdään kotona maitoaltistus. Meillä ei siis ole mitenkään hälyttävä tilanne koska tyttö on todellakin oikein hyvän tuulinen ja nauravainen. Ihon ja ihottuman kutina häiritsee vain silloin kun on jotain muutakin murhetta eli vaikka nälkä tai väsy.

Kyselenkin, että onko muita joilla on näin pienillä oireilla todettu allergiaa? :attn: Onko tosiaan mahdollista? Tuntuu itsestä aika hullulta. Tottakai kokeillaan ja on helpotus jos tuon ihottuman syy löytyy.
 
KYllä allerigaoireet voivat alkaa hyvinkin pienellä vauvalla. Meillä allergiaoireilu lienee näin jälkikäteen katsoen alkanut jos synnärillä tai melko pian kotiintulon jälkeen.

Teillä oireilu vaikuttaa hyvinkin allergiselta. Olette kokeilleet jo ytympiä voiteita ja Ataraxia, joista ei ole ollut apua, joten hyvinkin on mahdollista, että joku pahis tai pahikset jylläävät elimistössä. Muutenkaan hydrokortisonia esimerkiksi ei ole tarkoitus käyttää oireiden hoitoon "peittämällä" ne vaan esim. tilanteen rauhoittamiseen pahisten löytymisen jälkeen.

Olet saanut neuvolasta hyvät ohjeet aloitukseen, joilla voisi selvitä maito- ja muna-allergiat. Voi olla, että niiden välttäminen riittää. Huomaathan kuitenkin että jokin tai jotkut noista jo annetuista soseista voivat aiheuttaa oireilua. Lisäksi jos lapsella on muita allergioita, voivat niiden aiheuttajat myös välittyä rintamaitodon kautta, jolloin imetystä jatkettaessa imetysdieettiä on laajennettava (yleensä soija, kotimaiset viljat...). Periaatteessa mille tahansa voi olla allerginen, esim. peruna ja porkkana ovat yllättävän usein pahiksia.
 
Kiitos vastauksesta. Luin tuossa neuvolakorttia ja siinä luki ensimmäinen "huomautus" ihosta 6vkon lääkärin tarkastuksessa. Silloin oli vain kuiva iho ja kehotettiin käyttämään ceridal öljyä kun iho ei kestänyt joitakin perus rasvoja.

:attn: Voinko itse käyttä esim Ceralan perusrasvaa iholle kun siinä on maitoa? Entä buranaa? Siinähän on laktoosia.. Kun neuvolasta sanottiin, että maidoton kausi on ehdottoman tarkka. Näinkö tarkka tosiaan?

Meillä onneksi aivan ihanasti neuvolassa heti otettiin vakavasti nämä pienetkin oireet. Sieltä nimenomaan neuvottiin että jos ihottuma uusii kortisonin jälkeen, niin se perimmäinen syy ihottumalle yritetään etsiä. Ei vain hoideta oireita. Olen kuullut, että peruna, porkkana ja kotimaiset viljat ovat yllättävän pahiksia. En kuitenkaan ole huomannute oikeastaan mitään muutosta tytön oireissa vaikka ollaan kiinteitä annettu. Yritin pitkään pohtia ja saada selvää kumpi olisi pienempi paha kiinteät vai korvike. No sitten uskalsin käyttää omaa järkeä ja aloitin soseet koska ajattelin, että siitä on vähemmän häiriötä imetykselle. Onneksi tyttö on aivan ihastunut soseisiin.

Joskus olen kuullut myös että soija ja maitoallergia liittyvät jotenkin toisiinsa. Siksi vähän epäilyttää kun minua neuvottiin (ravitsemusterapeutti) vaihtamaan tuo tavallinen maito soija- tai kauramaitoon. No tietysti kokeillaan ensin näitä. Ja onneksi meillä ei ole suurta hätää kun tyttö ei vaikut mitenkään kärsivältä.

Neuvolasta kehotettiin varaamaan myös ravitsemusterapeutille aika. Soitinkin sinne jo ja aikamoiset jonot on. Saatiin sattumalta peruutusaika 25.3 :) Ihmetyttää kyllä kovasti eri neuvoloiden erot. Meillä ei missään vaiheessa ole vähätelty tai muuten epäilty mitään pientäkään pulmaa. Myös täysimetykseen ollaan koko ajan kannustettu. Toivottavasti saadaan selvyyttä tähän ihottumaan. Pitäisi lähteä käymään kaupassa ostamassa itselle sopivaa syötävää. Ulkona on vaan 10 cm sohjoa pyöräteillä eikä huvittais lähteä rattailla kyntämään :LOL: :attn:
 
Meillä maito aiheutti pään raavintaa yöllä, muiden oireiden lisäksi. Meillä poika alkoi oksennella n. kuukauden vanhasta, iholla ei oikeastaan mitään näkyvää ole koskaan näkynyt, poika on suoli-oireinen.

Ja maito ei ollut meillä ainut pahis, poika nyt 9kk ja ruokavalio koostuu kaurapuurosta, aprikoosisoseesta ja bataatista. Ihmekös, ettei imetys meillä luonnannut kuin kolme viikkoa. Maitona tällä hetkellä kokeilussa Nutri-soija, muuten ollut käytössä neocate kolmisen kuukautta.

Suosittelen allergiatestien tekemistä tai ainakin välttämis-altistus-menetelmää allergian tutkimiseksi. Testit ei välttämättä, ainakaan suolioireisella näytä mitään, mutta voivat antaa osviittaa. Elleivät anna, niin sitten vain kokeilemalla.

Yleisimmät aiheuttajat ovat maito, kananmuna, soija ja viljat.
(Meillä ei käy myöskään esim. peruna)
 
Meille neuvottiin tekemään ensin kotona altistuskoe. Se tehdään parin viikon-kuukauden päästä ja koko ajan ollaan puhelimitse yhteydessä neuvolaan ja ravisemusterapeuttiin. Neuvolassa voi myös käydä koska vain kun se on tuossa kolmen korttelin päässä. Jos se kotitesti antaa viitettä allergiaan, niin sitten tehdään myös sairaalassa. No tuntuu vielä jotenkin kaukaiseta kun tänään on ensimmäinen päivä tätä ruokavaliota :LOL:

Mielestäni aika järkevä ratkaisu.
 
Mukava kuulla, että olette saaneet neuvolasta apua! Se on nykyään todella harvinaista, mutta ehkäpä siis toivoa on :)

Meillä lapsella alkoivat allergiat jo ihan selvästi täysimetyksen aikana. Ekan kerran käytiin lääkärissä muistaakseni alle kolmen kuukauden ikäisen kanssa. Meillä lapsi on myös suoli-oireilija ja enimmäkseen saa refluksioireita.

Ei tosiaan kannata aloittaa uusia soseita ennen kuin allergiat on selvitetty. Kannataa tosiaan huomioida myös se, että vikaa voi olla myös sinun syömisissäsi. Siksi ensiarvoisen tärkeää on saada sinun ruokavalio kuntoon. Tuo maidoton ja munaton on se ensiaskel. Jos ihottuma ei häviä, kannattaa siitä laajentaa aika pian kotimaisiin viljoihin. Suurennuslasin alle kannattaa ottaa myös ne yleisesti allergisoivat eli sitrukset, pähkinät, kala, tomaatti, paprika, selleri, mansikka jne. En myöskään aloittaisi korvaamaan maitoa soijalla, se kun on yleensä maitoallergiselle myös aika usein pahis. Imetysdieetti voi siis mennä metsään heti alkuun, jos korvaa maidon suurella määrällä soijaa.

Oireista voi olla vaikea saada selkoa ja eri pahiksia erotella, jos koko ajan taustalla on oireilua. Siksi uudet kokeilut kannattaa aloittaa vasta, kun tilanne on selkeämpi. Teillä lapsi on vielä aika pieni, joten suurta paniikkia kiinteisiin ei ole.

Itse olen entinen imetysdieettaaja, mutta jouduin lopettamaan imetyksen 4,5 kk ikäiselle. Lapsi oli niin laajasti allerginen, että imetysdieetti ei onnistunut. Meillä korvikkeena on Neocate.

Itse hiukan vierastan noita korialtistuksia. Samalla vaivalla asian voi tehdä virallisesti sairaalassa, niin ei tarvitse sitten myöhemmin tehdä turhia altistuksia uudelleen. KELA kun ei hyväksy kotona tehtyjä kokeiluja. Maitoaltistus on hyvä olla tehtynä ja Kelan kanssa asiat sujut ihan siltä varalta, jos tarvitsette lisämaitoa tai imetysdieetti ei onnistukaan. Ei ole sitten myöhemmin mukavaa lähteä tekemään altistuksia uudelleen, kun olisi mukavaa jo keskittyä kiinteiden kokeiluihin yms. ja altistukset vaativat oman aikansa ja toipumisensa.

Ei kannata masentua minun epäonnistuneesta imetysdieetistäni. Monet imettävät oikein onnistuneesti ja välttävät vain paria ruoka-ainetta. Alkuun kaupassa käynti voi olla hankalaa, mutta pian siihen tottuu. Kaikki ruoka on vaan melkein tehtävä itse ja tuoteselosteet luettava tarkkaan. Maitoa on tuotteissa muuten ainakin nimillä: hera, laktoosi, kaseiini, kerma, kaseinaatti (?) jne.
 
Hienoa tosiaan kuulla, että teidän neuvolaan on osunut osaamista allergiapuoleltakin =) Valitettavan harvalla on ollut hyvää tuuria, kun puhutaan yhdistelmästä neuvola ja allergiat...

Mäkin vierastan hieman noita ensin tehtäviä kotialtistuksia, joita varsinkin julkisella puolella - ilmeisesti säästösyistä - kehotetaan tekemään. Sillä halutaan varmaankin karsia ei-allergiset pois valvotuista altistuksista. Uskoisin, että on tosi turhauttavaa ensin tehdä kotialtistus, jossa saadaan allergiareaktiot aikaan ja sitten parannella niitä oireita, ja sitten tehdä sama uudelleen valvotusti, kun jo tietää seuraukset. Jos suinkin mahdollista yritä puhua tekemään jo ensimmäinen maitoaltistus valvotusti, niin pääsette helpommalla ja nopeammin ruokavalion laajennuskokeiluissa eteenpäin. Yksityisellä puolella maitoaltistukset yleensä tehdään suoraan valvotusti lääkärisemalla, mikä on lapsiystävällisempi tapa toimia.

Tuohon maitoa sisältävien rasvojen ja lääkkeiden käyttöön en osaa oikein sanoa imetysdieettauksen aikana. Vastaus voi olla lapsikohtaista tai äidin rintamaitokohtaista eli reagoiko lapsi hyvin pieniin määriin??? Ehkä varminta olisi tässä selvittelyvaiheessa välttää ihan "hysteerisesti" kaikkea maitoa kaikissa muodoissa ja eliminoida kaikki mikä voisi sekoittaa tulkintaa...? => Vaihtaa rasva ja lääke johonkin toiseen yms. Sitten kun altistus on tehty ja mahdollisesti se maitoallergia löytynyt, voi halutessaan kokeilla kestääkö lapsi esim. maitoa sisältävää rasvaa äidin käyttämänä. Musta on hienoa, että olet ilmiselvästi tarkka imetysdieetissä, niin tämä selvittelyvaihe on teille luotettavat tulokset antavaa.
 
kuulostaa tosi tutulle, meidän tyttö oli ihan samanlainen pienempänä. Onko teillä lemmikkieläimiä? Meillä kutinan syy oli kissa. Tämän vaan halusin kertoa koska meille sanottiin että ei voi johtua kissasta ja siksi meni liian kauan että älysimme etsiä kissalle uuden kodin, ja kutina helpotti.

Oli tyttö allerginen myös melkein kaikille ruoka-aineille, mutta nyt jo 2-vuotiaana syö kaikkea. Hienoa että te olette saaneet apua jo neuvolasta. Meitä ei uskottu missään, koska tyttö oli pävisin rauhallinen ja hymyili :headwall:
 
Meillä tuo ceralan ei käynyt tytölle (5 kk), jolla maitoallergia. Iho meni kauttaaltaan ihan tulipunaiseksi. En usko kylläkään, että se imetysdieettiä sotkisi. Tosin tällä lyhyellä allergiakokemuksella, joka meillä neitin kanssa on takana, olen ainakin sen jo oppinut, että mikä tahansa voi ongelmia aiheuttaa, sanoivatpa lääkärit mitä tahansa.

Meillä tytön allergiaepäilyt alkoivat vasta neljän kuukauden ikäisenä, juuri iho oireista. Tuohon asti oireita pidettiin herkkyysnäppyinä, puhtiaisena, atopiana ym. Muuten tyttö on ollut aina tyytyväinen ja "helppo" tapaus. Tällä hetkellä allergialistalla ovat maidon lisäksi vehnä, kananmuna, peruna, mustikka ja päärynä. Almiron peptin lisäksi riisi on ainoa, joka on sopivaksi löydetty.
 
Kiitokse vastauksista! :hug: Välillä kun tytön iho on ollut aika huolettoman näköinen, olen miettinyt että hulluko olen kun tähän rumbaan lähden. No viime yö taas kumosi nuo pohdinnat (ainakin hetkeksi). Liinukka oli raapinu poskea aika pahan näköiseksi. Mies epäilikin huumorilla että tyttö on käynyt salaa yöllä jossain tappelemassa :eek: Kutinaa oli vaikka sai illalla ataraxia.. Olen alkanut pitää suuntaa antavaa ruoka- ja oirepäiväkirjaa. Pitää vielä muistaa tytön soseet kirjata samaan syssyyn.

Sitten pariin kysymyksiin vielä vastauksia:

Meillä ei ole eläimiä. Pitääpä kiinnittää huomiota kun ensi kerran tehdään viikoloppureissu mummolaan kun siellä on sellainen villapiski :) Olen yrittänyt myös korvata mahdollisimman monet maitotuoteet noilla kaura valmisteilla. Aikaisemmin olen muuten jättänyt jo pois sitrukset ja vähentänyt kaikki lisä- ja väriainepommiherkut (eli karkit, limppparit, kaupan mehut jne..) minimiin, koska nämä aiheuttavat miehelläkin ihottumaa. Pitää myös kiinnittää huomiota, kun ensi kerran syön kalaa tai mansikkaa. Tomaatteja ei tähän aikaan vuodesta tule edes syötyä.

Sitten kun useampi kehui yksityisiä lääkäreitä, niin täälläpäin KUULEMMA on tuonne yksityiselle on pitemmät jonot kuin julkiselle :headwall: Voisin tietenkin vielä ihan itse varmistaa tuon väittämän. Tuoretta tietoa kuitenkin edelleen KUULEMMA on. Vakuutuksien puolesta voitaisiin kyllä kääntyä yksityisenkin puoleen. Pitää miettiä myös tuota koti altistuksen järkevyyttä uudestaan. Katson kuitenkin ensin ainakin viikon, onko ruokavaliosta hyötyä.

Tiedän myös tuon KELAn suhtautumisen. En kylläkään ollut ajatellut, että tästäkin saisi korvauksia :wave: Minkähän suuruisista summista on kyse? Ei varmaan huikeista, kun keliakiaakin sairastavilla ei mitenkään huomattava ole.

Tähän vielä uutena lisään, että tyttö on ollut myös koko vauva iän aika hyvä pulauttelija. Tätä en kylläkään osaa edelleenkään yhdistää meillä allergioihin, koska maitoa ei tule kaarella, ennemminkin jatkuvasti pieniä määriä. Minä olen ollut pienenä oikea paloruisku ja minun sisarukset kaikki on pulautellu enemmän tai vähemmän eikä meillä ole ollut mitään allergioita tai ihovaivaa.

Vinkkejä ja korjattavaa voi edelleen ehdottaa :attn:
 
Kela korvaa noista apteekin maidoista valtaosan. Meillä purkki Neocatea maksaa kai ilman korvauksia reilut 60 ? ja korvausten kanssa n. 16 ?. Kelan korvaamat maidot kartuttavat myös lääkemaksukattoa, joka meillä on jo kohta täynnä. Sen jälkeen apteekin maidot saa loppuvuodeksi ilmaiseksi tai johtuu siitä maksamaan sen 1,5 ?/resepti.

Lisäksi Kelalta voi hakea tukea, jos lapsella on paljon allergioita. Ruoka-aine allergioissa tukea saa käytännössä, jos ruokavaliosta on pois maito sekä viljat ja tämä on todistettu valvotuin altistuksin.

Tuohon pulautteluun vielä, että meidän lapsella on refluksi allergiaoireena ja hän ei pulauta käytännössä juuri lainkaan. Hapan vatsan sisältö seilaa vaan edestakaisin ruokatorvessa.

Onko teille ehdotettu allergiatestejä? Pienillä lapsilla ne eivät välttämättä allergioita paljasta, mutta iho-oireilijoilla on toimivat yleensä vähän paremmin kuin suoli-oireita saavilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NallePuh82:
Onko teille ehdotettu allergiatestejä? Pienillä lapsilla ne eivät välttämättä allergioita paljasta, mutta iho-oireilijoilla on toimivat yleensä vähän paremmin kuin suoli-oireita saavilla.
Testit tehdään neuvolan mukaan jos selvää näyttöä ruokavalion muutoksella on. Pitääpä tuota vielä kysellä tarkemmin.

Neuvolassa olen pariin otteeseen maininnut tuosta pulauttelusta. Ei kuulemma haittaa kun neiti kasvaa hyvin. Kyselin myös että ärtyykö nuo ruoan kulkureitit kun siellä mahanesteet seilaa. Tähän ei oikein neuvolasta osattu vastata..

Aika huima hintaero muuten noilla korvikkeilla reseptillä vs. ilman!!
 
Hyvät yksityisen puolen lasten allergologit ovat suosittuja! Heh, syystäkin.... Meidän allergologille saa ajan 5 viikon päähän. Hän kun ammattitaitoinen ja hyvämainen on, niin on myös suosittu. Haasteita tällaisessa tilanteessa tuottaa se ekan vastaanottoajan odottelu. Kontrolliajat voi sitten varata hyvissä ajoin etukäteen, niin ei tarvitse sen kummemmin odotella.

Me odotettiin ekaa vastaanottoaikaa nykyiselle lääkärillemme sen viisi viikkoa ja kyllä se odottavan aika oli pitkä. Olin etukäteen ottanut selvää kuka olisi hyvä lääkäri meidän pojan tapaukselle. Ekan vastaanottojan jälkeen tilanteemme lähti huimaan parannukseen oikean hoitolinjan ansiosta. Lääkäri järjesti myös meille valvotut altistukset Neocate-korvattavuuteen ylimääräisinä aikoina itselleen mahdollisimman nopeaan tahtiin.

Kyllä tosiaan pulauttelu ja/tai vatsahappojen nieleskely voi vahingoittaa ruokatorvea. Meille lääkäri sanoi, että silent-tyyppinen vatsahappojen nieleskely on jopa pahempaa ruokatorvelle kuin pulauttelu. Nieleskelyssä vatsahapot tosiaankin seilaavat useaan kertaan edestakaisin aiheuttaen moninkertaista tuhoa verrattuna yhteen megapulautukseen.

Teillä tosiaan kun on iho-oireilua, voisi testeistä jopa löytyä allergioita. Kynsillä raapisimisen ehkäisemiseksi voisi ehkä lapselle laittaa tumput käsiin esim. yöksi jolloin itse ei huomaa raapimisen aloitusta. Tai toinen vaihtoehto olisi laittaa iso body päälle, jossa hihat on ommeltu. Voihan niilläkin hinkata ihoa, jos se kutisee, mutta kynsiminen estyy.
 
Niin piti vielä mainita että lääkäri on sama täällä julkisella lasten polilla ja yksityisellä. Ja kun yksityiselle pitää jonottaa ja julkisella toimie enemän oma-aloitteisesti.. Vertaa sit kumpi on parempi :headwall:
 
Meillä n 3kk iästä alkoi ilmaantua poskiin aloittajan kuvailemia läiskiä, tai 3kk iässä ne alkoi pahentua. Pidin neuvolan ohjeistuksen mukaan 2,5 viikkoa maidotonta dieettiä (täysimetys siis edelleen päällä), helpotusta ei tullut joten aloitin maidon uudestaan. Sen jälkeen kun aloitin maidon uudestaan pahenivat oireet ja levisivät koko kroppaan ja mentiin sitten yksityiselle allergialääkärille.

Saimme antihistamiinia ja kortisonivoidetta ja iho palautui normaaliksi päivässä, itse aloitin maidottoman-soijattomat-munattoman dieetin. Kahden viikon kuluttua tehtiin allergiakokeet (testattiin vain seitsemän mikä kyllä otti jälkeenpäin päähän koska 20 olisi saanut samaan hintaan, kai niitä olisi voinut muuallekin ihoon tehdä kuin käsivarsiin...). No testien mukaan maito, soija, vehnä ja kissa olivat nollia, koira 1, muna 1,5 ja kala 5 (maksimi oli 6). Meillä on koira ja kissa ja lääkäri sanoi ettei nuo lukemat vielä mitään aiheuta.

Nyt olen ollut maidottomalla, soijattomalla ja munattomalla kuukauden (+ kalaton) ja ihottuma sen kun jatkuu. Täytyy kyllä sanoa että otti vähän päähän kun lääkärin mielestä olisi ollut niin näppärää ruveta syömään apteekin korviketta :( (mikä tietysti tapahtuisi imetyksen kustannuksella ja valmistajan bonuksilla...). No edelleen ollaan täysimetyksellä, kokeilin imetyssivuston neuvoa muutaman päivän todella rankalla dieetillä mutta oireita on edelleen (lopetin nyt myös antihistamiinin käytön, ehkä siis oireet helpottaneet tai sitten antihistamiinilla ei aikaisemminkaan juuri vaikutusta), oireet ovat välillä paremmat ja välillä pahemmat.

Nyt pitäisi taas ruveta syömään "kunnolla" mutta vielä tekisi mieli jatkaa päivä tai pari jos se iho paranisi... Tää koko homma on suorastaan pyllystä, meillä ei ole kummallakaan mitään allergioita eikä suvussa muutenkaan ja tässä sitä nyt kuitenkin ollaan prkl :ashamed: Tiedän etteivät allergiatestit aina kerro kaikkea mutta en todellakaan ala luopua koirasta ja kissasta pelkästään varmuuden vuoksi kun kohtiin joihin eläimet koskevat ei nouse ihottumaa.
 
Mä lopetin imetyksen 4,5 kk kohdalla, koska oirettomuutta ei kertakaikkiaan tullut. Kiinteitä kokeillessa vasta selvisi, kuinka laajasti muksu loppu pelissä olikin allerginen. Toimiva imetysdieetti olisi ollut siis käytännön mahdottomuus meillä. Lapsi saa oireita kaiken yleisen allergisoivan (maito, muna, vehnä, soija jne...) lisäksi mm. perunasta, kaikista kokeilemistamme marjoista jne. Noita en tosiaankaan ymmärtänyt välttää. Meillä oli siis viisainta lopettaa imetys, sillä ehdimme juuri saada kaikki altistukset tehtyä ja päästiin aloittelemaan kiinteitä sitten oireettomalle lapselle.

Onko teillä mahdollisuutta antaa eläimiä joksikin aikaa hoitoon, jotta selviäisi niiden osuus ihottumissa? Toisaalta voisit kokeilla korviketta ja katsoa paranisiko ihottumat sillä ja näin ei tarvitsisi luopua välttämättä eläimistä? Nämä nyt on vaan ehdotuksia.

Sitä en oikein ymmärrä, miksi imetysdieetti pitäisi kokonaan purkaa ja alkaa syömään normaalisti, kun lapsella on selkeästi allergiaa, joka näkyy jopa kokeissa. Eikö ennemmin täytyisi keskittyä oireettomuuden löytämiseen?
 
:hug: Tyttelityy :hug: Minulle olisi myös todella vaikea päätös lopettaa imetys. Tai edes kokeilla jotain korviketta. Mutta tietenkin pakko olisi jos ei muuta auttaisi. Mietityttää vain, että jos ei autakaan, loppuiko sit imetys tavallaan turhaan. Kuulin eilen yhdestä äidistä joka imetti lastaan syömällä vain riisiä, bataattia, vadelmaa ja taisi olla vielä joku mut en muista mikä.. HUH HUH minusta ei kyllä näin raakaan diettiin olisi.. Onneksi tämä taitaa olla todella harvinainen tapaus! Toisaalta pitäsis olla vielä miettimättä noin pikälle ja nauttia kun varmasti vielä voi imettää.

Meillä oli eilen oikea kutina päivä.. Tyttö oli ihan reppana illalla kun kutinaa päässä, poskessa ja mahassa. Onneksi yöllä ei tyttö päässyt raapimaan kun oli puuvillamyssy ja tumput suojavarusteena. Tyttö on oppinut sylkemään suusta pahat maut pois, joten ilta ataraxit joutuivat pää asiassa kaulapoimuihin (ainaki näytti siltä ). Lisäksi ollaan odoteltu kakkaa jo todella monta päivää. Olen antanut kahtena iltana Levolacia, ennen kuin tajustin sen olevan jotain maitovalmistetta :headwall: :headwall: No selittäisilöhän tuo eilisen kiukun ja kutinan.. Saa nähdä. Jos nyt oireet helpottavat, niin yritän käyttää tuota kotialtistuskokeena! Siis sanoa neuvolaan, että tuli vahingossa tehtyä altistuskoe ja sanoa ettei huvita kotona kovin monta koetta tehdä! Pitää käydä apteekissa etsimässä uusi ummetuslääke, kun ei voi nyt luumusosettakaan aloittaa.

Miehen puolella on suvussa atooppista ihottumaa. Meidän tyttö on vain ensimmäinen lapsi jolta testataan allergioita. Luulen että ihan tiedon puutteesta ei olla kokeiltu, kun anoppi sanoi että kun mieheni oli pieni niin allergia testejä ei tehty niin pienille. Toisaalta miehen siskolla on "kolmenkympin kriisinä" tosi vaikeaa ihottumaa" ja on jättänyt raa´at maitotuotteet ja kotimaiset viljat pois ruokavaliosta (maito kyllä menee kun on kuumennettu eli vaikka laatikkoruoissa). Lisäksi hän syö lähes kaikki muut luomuruokaa ja pois on myös nämä yleensä allergisoivat eli tomaatti, sitrukset, suklaa jne..

Tuosta pulauttelusta pitää kyllä huomauttaa neuvolassa uudestaan! Kun meidän neiti ei pulauttele vain ruoan jälkeen vaan aivan yllättäen ja jatkuvasti. Toisaalta meidän neiti ei koskaan kieltäydy ruoasta ja kun on tavallaan "ylisyönyt" niin silloin pulauttelee paljon paljon enemmän. Ja vaikka tyttö syö myös tuttia, niin vaatii tissiä aika usein muuten vain lohduksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja annas00:
Tuosta pulauttelusta pitää kyllä huomauttaa neuvolassa uudestaan! Kun meidän neiti ei pulauttele vain ruoan jälkeen vaan aivan yllättäen ja jatkuvasti. Toisaalta meidän neiti ei koskaan kieltäydy ruoasta ja kun on tavallaan "ylisyönyt" niin silloin pulauttelee paljon paljon enemmän.
Mun käsittääkseni on normaalia, että pulauttaa esim. kerran syötön jälkeen. Mutta usein toistuva, jatkuva pulauttelu, jota tapahtuu pitkänkin ajan jälkeen syönnistä on asia joka ei olisi enää normaalia. Neuvolassa tietoisuus pulauttelusta, refluksista, vatsahappojen nousuista yms. on yleensä melko puutteellista. Yleisin vastaus on, että "on normaalia että vauva pulauttelee" oli pulauttelun määrä mikä tahansa :headwall:
 
Tuosta imetyksestä sen verran, että sen lopettaminen oli minulle aikoinaan tosi kova paikka. Murehdin imetyksen loppumista jo tosi kauan etukäteen ja tein "surutyötä". Meillä lapsi oli todella kiintynyt rintaan ja kuvittelin imetyksen olevan myös lapselle ihan kaikki kaikessa. Jotenkin koko mun äitiys oli kulminoitunut siihen tissiin!

Meillä muksua ei koskaan saatu rintamaidolla täysin oireettomaksi. Jotta allergista lasta voi imettää, on imetysdieetin oltava toimiva tai muuten lapsen suolisto menee jatkuvasti huonompaan kuntoon. Vaikka lapsi oireilee iholla, on se ongelma siellä suolistossa. Meillä dieetin tiukentaminen auttoi aina hetkeksi, mutta lapsi allergisoitui rintamaidon kautta koko ajan uusille ruoille ja kierre oli loputon. Lopulta kakan mukana alkoi tulla verta ja meidät otettiin osastolle, jossa imetys lopetettiin minun ja lääkärin yhteisestä päätöksestä lääkkeillä ja lapsi siirrettiin lennosta pullolle. Ei tiedetty sopiiko mikään korvike, mutta se tiedettiin, ettei rintamaito sovi ainakaan. Almiron ei käynyt, Neocate kävi. Almironista tuli aivan kamalat silent refluksioireet.

Lopulta siis tapahtui se, mitä olin jo surrut vaikka kuinka kauan. Mielenkiintoista oli se, että se imetyksen lopetus oli minulle paljon kovempi paikka kuin lapselle. Lapsi ei juurikaan sitä rintaa ekan pullo päivän päivän jälkeen osannut kaivata ja viikon päästä tuskin muisti koko tissiä. Minä taas huomasin, ettei se mun äitiyteni sittenkään ollut imetyksestä kiinni.

Mulla helpotti myös henkisesti, sillä minulla oli ollut aivan kamala stressi syömisistäni. Koko ajan oli morkkikset, kun lapsi oireili ja tunsin syyllisyyttä syömisistäni. Ihan pimeetä. Meillä imetyksen lopetus tapahtui ihan viime hetkillä. Lapsi ehdittiin saada oireettomaksi ja löytää sopiva korvike ja tehdä altistukset, ennen kuin täytyi aloitella kiinteitä. Päästiin kokeilemaan kiinteät sitten "puhtaalta pöydältä". Rintamaidon kautta jatkuvasti oireilevalle olisi ollut täysin mahdotonta edes yrittää saada selvää kokeiluista.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut masentaa ketään, päinvastoin. Imettäminen on ihanaa, jos se toimii. Se voi kääntyä myös itseään vastaan. Toivottavasti onnistutte siinä, missä minä en eli saatte imetysdieetit kuntoon. Jos näin ei käy, ei se maailma lopu siihen, vaan palkinnoksi voi saada oireettoman lapsen erityiskorvikkeella. Kannattaa ajatella niitä positiivisia puolia! Minä menin ensimmäisenä imetyksen lopetuksen jälkeen syömään juustokakkua ja ostoksille ihan yksin ja kaikessa rauhassa.
 
Kiitos todella positiivisesta kommentista NallePuh82 ! Ihanaa kuulla, että vaikka imetys loppuisi odotettua aikaisemmin niin ei se ole mikään maailmanloppu! Minulla ei aikaisemmin (ennen tätä dieettiä ) ole käynyt mielen vieressäkään että imetys saattaisi loppua mahdollisesti aikaisemmin. Ennemminkin ajattelin, että imetän vaikka taaperoksi asti.. Tämäkin taitaa olla sitä, että etukäteen murehdin kaikkia mahdollista. Tuota ruokavaliotakin murehdin kovasti etukäteen ja nyt huomaan että onhan mulla kuitenkin maha koko ajan täynnä ja ihan hyviä ruokia olen syönyt.

Tiedättekö muuten korvaako mahdollisesti vakuutus (Tapiola) noita erityis korvikkeita vaikka kela ei vielä niitä korvaisi?
 
Ollaan nyt oltu reilu 3 vuorokautta almironilla, aika rankaa kun tyttö herää yöllä oikein kunnolla kun sekoitellaan syötävää ja sen jälkeen kun neiti on syönyt käy äiti lypsämään! Sain puhelinajan lääkärille jonka mielestä olisi pitänyt jo vaikuttaa, käski aloittamaan ilmetyksen ja laittaa kortisonia jos ihottumaa tulee. Äidille on imetyksen ennenaikainen lopettaminen tosi hankalaa, joka kerta tulee parku kun syötän pullosta ja neiti hamuaa tissiä :(
 
Minusta kolme vuorokautta on vielä todella lyhyt aika korvikekokeiluissa. Maitoaltistuksessakin minimi maidoton aika on kaksi viikkoa. Kaikille Almiron ei sovi, esim. meidän lapselle. Ei siis ole mikään tae allergiattomuudesta, ettei Almiron poista oireita. Se voi olla yhtä lailla epäsopivaa kuin äidin maitokin. Meille käy vain Neocate.

Sukulaislapsellani on iho-oireinen maitoallergia ja ihon paraneminen Neocatella vei melkein sen kaksi viikkoa. Vielä senkin jälkeen pahimmissa ihottumakohdissa oli nähtävissä punertavat "arvet". Maitoaltistuksessa iho reagoi tosi selvästi. Hänelle kävi sitten lopulta Almiron, joka altistettiin maidon jälkeen. Nyt on tosi hyvä iho!
 
Alkuperäinen kirjoittaja NallePuh82:
Sukulaislapsellani on iho-oireinen maitoallergia ja ihon paraneminen Neocatella vei melkein sen kaksi viikkoa. Vielä senkin jälkeen pahimmissa ihottumakohdissa oli nähtävissä punertavat "arvet".
Tiedätkö miten ihon paraneminen lähti käyntiin? Meillä tytön ihossa ei ole tapahtunut mitään muutosta, vaikka olen mielestäni ollut todella tarkkana syömisistä. Ihottuma edelleen nousee ja laskee sitten lähes kokonaan pois. Tuossa kierrossa menee noin 2 päivää. Tyttö myös edelleen raapii ihan samalla tavallla ihoa mistä saa vain kiinni. En tietenkään odota että oireet katoaisivat noin vain yhtäkkiä, mutta kun MITÄÄN muutosta ei ole tapahtunut. En myöskään huomaa mitään logiikkaa omien syömisten ja ihottuman kanssa kun tuo kierto koko ajan on mielestäni täysin sama, söi mitä vain..

Nyt on taas sellainen päivä että turhauttaa koko touhu.. Ei jotenki jaksa uskoa että tähän iho oireiluun löytyis jokin ihan oikea syy..
 
Kyllä siinä meni useampi päivä ennen kuin se alkoi helpottaa, mutta viikossa ero oli musta jo aika selvä. Hänellä iho ehti mennä jo aika pahaksi, ennen kuin erityiskovike aloitettiin ja ihossa oli jo joitain ihan erittäviä kohtia. Ensin alkoi ne erittävät kohdat kuivua ja sitten ihottuma pikku hiljaa alkoi painua pois. Parin viikon jälkeen oli vielä joissain pahimmissa paikoissa erotettavissa, missä ihottumaa oli ollut. Jos korvike/dieetti on kohdallaan, ei ihon pitäisi sinä aikana ainakaan huonompaan mennä.

Mitä dieettaat tällä hetkellä? Jos vastetta ei ala pikku hiljaa tulemaan, kannattaa harkita dieetin laajentamista. Ikävän usein pelkkä maito ja muna ei riitä, vaan dieettiä täytyy laajentaa ainakin kotimaisiin viljoihin, soijaan ja yleisesti allergisoiviin. Tai sitten kokeilla se erityiskorvike, mikä ei välttämättä ole ollenkaan hassumpi veto. Siinä ainakin näkisi, alkaako iho paranemaan ruokavalion muutoksella.
 

Yhteistyössä