Taas yksin

Heips. Jospa kaataisi pahaa oloaan tännekin. Minulla on vuoden kestänyt seurustelusuhde päättymässä ja kipiää tekee. Emme ole kumpikaan enää teinejä (38-vuotiaita), elettyä elämää ja pettymyksiä takana kummallakin. Siihen tämä nyt kaatui, että vajaan vuoden jälkeen uskalsin avautua miehelle ja kertoa lämpimistä tunteistani häntä kohtaan. Jäädyin, kun hän sanoi tykkäävänsä, mutta ettei rakkautta kuitenkaan tunne.

Sitä niin jo toivoi löytäneensä onnen. Pari viime kuukautta olin kyllä jo hyvin ahdistunut. Ehkä alitajunnassani tunsin, että ei tämän näin kuulu mennä. Emme asuneet yhdessä mutta suht lähietäisyydellä. Tapasimme n. kerran vkossa. Aikataulut menivät osittain ristiin kummankin työvuorojen takia, mutta välillä oli kipeää kuulla että mies oli ollut kaveripariskuntien kanssa viihteellä eikä hän koskaan pyytänyt minua mukaan, vaikka ainakin välillä se olisi ollut mahdollista. Suvulle ja vanhemmilleen hän kyllä minut esitteli.

Jossain kohtaa joku meni pieleen. Minulla tunteet kasvoivat seurustelun edetessä, hänelle taisi käydä toisin päin. Muuta selitystä en saanut kuin sen ettei rakasta, mutta sehän tietysti riittää. Ei ole eväitä jatkaa tuon kuulemisen jälkeen. Taas on sydän rikki. Mietin olisiko hän ehkä voinut aiemmin hoksata asian ettei olisi vuotta mennyt yhdessä...ehkä fyysinen puoli piti meitä yhdessä näinkin kauan.


I

 

Kysymys: Miksi mies alkoi seurustelmaan kanssasi alunperin? Oliko yksinäinen, vastìkään eronnut ? Halusiko mies kenties vain seksiä? Näin se on monesti.
Nyt vahingosta viisastuneena pitää aloittaa vaan taas alusta ja olla mielummin jonkin aikaa yksin. Nykyään ihmiset ei halua tutustua toiseen kunnolla ja ottaa selvää asioista - kumppanin motiiveista mm. - kun jo ryhdytään suhteeseen. Näin ollen suhteet ei kestä. Järkeä kannattaa aina käyttää myös rakkausasioissa.

 

Kysymys: Miksi mies alkoi seurustelmaan kanssasi alunperin? Oliko yksinäinen, vastìkään eronnut ? Halusiko mies kenties vain seksiä? Näin se on monesti.
Nyt vahingosta viisastuneena pitää aloittaa vaan taas alusta ja olla mielummin jonkin aikaa yksin. Nykyään ihmiset ei halua tutustua toiseen kunnolla ja ottaa selvää asioista - kumppanin motiiveista mm. - kun jo ryhdytään suhteeseen. Näin ollen suhteet ei kestä. Järkeä kannattaa aina käyttää myös rakkausasioissa.[/QUOTE

 

Varmasti hyvä kysymys, että miksi ylipäätään alkoi seurustella kanssani. Se asia olisi jossain kohtaa aiemmin jo pitänyt puhua auki, oma vikani myös tässä kohtaa etten rohkeasti ottanut asiaa esille vaan annoin ajan vain kulua. Jossain n. 5 kk seurustelun kohdalla hän totesi jossain yhteydessä että "emme vielä tunne toisiamme kunnolla, vasta ajan kanssa tutustuu". Totta tietysti tuokin, mutta sitten sitä yritystä hieman tiiviimpään tapailuun ja tutustumiseen ei kuitenkaan riittänyt. Kumpikaan emme sännänneet suhteesta toiseen, molemmilla oli parisen vuotta aikaa edelllisestä seurustelusuhteesta. Välillä sitä itsekin ihmettelee, että enkö vieläkään ole mitään näissä asioissa oppinut...

 

...ehkä fyysinen puoli piti meitä yhdessä näinkin kauan.


I

Itse vastasit kysymykseesi.
Mies katsasti laajemmalta naisystävää, ja tasainen panotahti riitti pitämään hänet tyytyväisenä poikamiesaikanaan.