Tämän olisin halunnut tietää esikoista odottaessa...

  • Viestiketjun aloittaja mamma nyt
  • Ensimmäinen viesti
alkjsdf
No meillä juurikin tuo imetys ei onnistunut lainkaan, joten jouduin pumppaamaan maidon vauvalle. Siinä kun pumppaat kuule 6-8 h/vrk, niin ei paljon ehdi syödä ja miettiä "omia juttuja", kun kaikki vauvan päivällä nukkuma aika menee pumppaamiseen.
Tossa kohtaa voisi ajatella ihan järjellä ja antaa myös sitä korviketta. Ei kannata valittaa jos ei ehdi muka syödä. Kyllä jokainen ehtii ja pystyy syömään, oli vaiva miten vaativa tahansa. Sellaista vauvaa ei olekaan jonka aikana ei pystyisi mitään syömään.
 
"yks äitee"

Korvike ei käy kaikille vauvoille, mulla oli kovat paineet saada imetys onnistumaan kun mikään korvikemerkki ei käynyt, lapsi oksenteli ja kirkui pää punaisena kaikelle muulle paitsi äidinmaidolle. Mun lapsi ei myös viihtynyt missään yksin, nukahti vain syliin ja heräsi jos lähdin viereltä. Tervetuloa kokeilemaan syömistä meidän huusholliin ;)
 
Kaikilla ei helppoa
Tossa kohtaa voisi ajatella ihan järjellä ja antaa myös sitä korviketta. Ei kannata valittaa jos ei ehdi muka syödä. Kyllä jokainen ehtii ja pystyy syömään, oli vaiva miten vaativa tahansa. Sellaista vauvaa ei olekaan jonka aikana ei pystyisi mitään syömään.
Juu, kyllä sitä korvikettakin annettiin. Jos olisi antanut vain pumpattua maitoa, niin olisin saanut pumpata 10-12 h päivässä. Tiedoksesi, anopin ja joidenkin muiden mielestä olin paska äiti, kun en pumpannut enempää. Kun vauva oli 3 kk, lopetin pumppaamisen. Olen taas raskaana, ja jos imetyksessä tulee taas ongelmia, niin tällä kertaa en aio pumpata samaan malliin, vaan korkeintaan kuukauden.

Tuolla "ei ehdi syödä"-lausahduksella ei moni varmaankaan tarkoita, etteikö kirjaimellisesti ehdi ollenkaan syömään mitään, vaan että ei ole aikaa syödä säännöllisesti, saatika laittaa kunnollista ruokaa jne, ja esim. että saattaa neljän aikaan huomata, ettei ole syönyt koko päivänä mitään, ja väsää sitten jonkun leivän äkkiä.
 
"xxx"
Juu, kyllä sitä korvikettakin annettiin. Jos olisi antanut vain pumpattua maitoa, niin olisin saanut pumpata 10-12 h päivässä. Tiedoksesi, anopin ja joidenkin muiden mielestä olin paska äiti, kun en pumpannut enempää. Kun vauva oli 3 kk, lopetin pumppaamisen. Olen taas raskaana, ja jos imetyksessä tulee taas ongelmia, niin tällä kertaa en aio pumpata samaan malliin, vaan korkeintaan kuukauden.
Mulla oli hyvin samanlainen kokemus. Maito ei riittänyt ja itse oikeastaan eniten palstamammojen kirjoitusten myötä pumppasin itseni henkihieveriin. Pumppasin 4,5 kk yötäpäivää. Vasta ihan loppuvaiheessa tajusin vuokrata sellaisen kaksoisrintapumpun. Aloin pumpata tiuhaan lyhyitä sessioita ja säilytin niitä maito-osia jääkaapissa, pesin vain kerran-kaksi vuorokaudessa.

Ja sama juttu, toisella kertaa en kiusaa itseäni ihan noin pahasti vaan aion myös nauttia vauva-ajasta.
 
Onneks kukaan ei tullu kertomaan mulle mitään tällaisia listoja aukottomina faktoina, tai jos tuli niin multa on menny ohi.
Heti ekan sivun listoissa oli monen monta asiaa, jotka ei yhdenkään mun vauvan kohdalla ole päteneet millään lailla, moni jopa ihan päinvastoin.
(Ihan jo alkaen niistä kietaisubodyista, nehän on saatanan keksintö, ja tulevalle en ole hommannut yhtään kun opin vihaamaan niitä jo esikoisen aikaan.)

Sen olis ehkä joku voinu kertoa, että jos ipana jää kuupastaan vähän jumiin, niin se tuska ei lopu todellakaan synnytykseen, vaan jatkuu helposti parikin tuntia kun toosaa kursitaan kasaan eikä puudutteet auta.
Mutta entistä ehompi siitä tuli, että eipä siinä...
 
  • Tykkää
Reactions: Extra Virgin
Ota liivinsuojuksia mukaan jo synnärille, äläkä hamstraa 50-senttisiä vaatteita monta laatikollista - et kerkeä edes käyttää niitä kaikkia. :D

Muuten ei mitään, olin tosi chilli odottaja ja oikeastaan vielä chillimpi lapsen synnyttyä.
Vauva-aika on ollut toistaiseksi elämäni onnellisinta ja helpointa aikaa.
Ei ollut kiire mihinkään, oli aina siistiä, pysty nukkumaan käytännössä niin paljon kuin halusi, syömään mitä huvitti (koska imetys kulutti) jne.
 
Yyy
On okpyörtää pyhät päätöksensä lastenkasvatuksesta!

Vaikka olisit lapsettomana aina ollut jyrkästi vaikka sitä mieltä, että lapsi nukkuu omassa sängyssään, älä tunne huonoa mieltä huomatessasi, että tahdotaan jakaa sänkysi vauvan kanssa.

Näitä periaatteita ja näkemyksiä on paljon. Uskalla kääntää takkisi, kun siltä tuntuu oli kyse sitten odotuksesta, synnytyksestä, imetyksestä tai lapsen kasvatuksesta!
 
Vieraas
No meillä juurikin tuo imetys ei onnistunut lainkaan, joten jouduin pumppaamaan maidon vauvalle. Siinä kun pumppaat kuule 6-8 h/vrk, niin ei paljon ehdi syödä ja miettiä "omia juttuja", kun kaikki vauvan päivällä nukkuma aika menee pumppaamiseen.
Mä kuule pumppasin kanssa ekat kuukaudet. Oikein hyvin kerkisi syömään ja lukemaan lehden siinä pumpatessa.
 
Vuotava mamma
Terveyssiteitä kannattaa varata jälkivuotoa varten reilusti. Pienen vauvan kanssa ei pääse heti kauppaan jos on itse huonossa kunnossa. Oli miehelle kuulemma tosi noloa käydä niitä ostamassa :)
 
mhuhah
Miehelle noloa ostaa terveyssiteitä? Oletko naimisissa 12-vuotiaan kanssa?

Vauva tehdään yhdessä. Mies ostaa vaipat, terveyssiteet, tamppoonit jne. Lisäksi on vaipanvaihtaja ja kylvettäjä, sekä viettää päivittäin kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa jossain. Lapsella on kaksi vanhempaa, joista kumpikaan ei ole toista parempi. Miehellä on yhtä paljon sananvaltaa lapsen hoidossa, ja jos olen eri mieltä jostain niin voidaan keskustella, mutta en ole automaattisesti oikeassa.

En yhtään ihmettele että on perheitä, jossa 10v päästä isä istuu pimeessä nurkassa yksin illat juomassa kaljaa, ja Äiti-Pirkko juoksee lätkätreenikuskina, siivoojana ja perheen kokkina, mutta kun mies yrittää yhtäkään näistä asioista niin tekee ne VÄÄRIN! Sitten itketään palstalla, kun on niin huono isä yhyy. Kai sitä on huono isä, kun ei ole koskaan saanut luoda itsenäistä suhdetta lapsiinsa.

Perääntykää välillä, pirttihirmut.
 
"outoa"
En oo koskaan tajunnu mikä siinä siteiden ostamisessa on noloa. Luuleeko ne miehet että muut ajattelee että ne käyttää ne siteet itse vai mitä ihmettä?

Jos minä ostan vaikka partavaahtoa niin enpä ole osannut hävetä, tai kortsuja tai kalsareita tai mitä vaan "miesten juttuja".
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Vieras..
Minulle tuli yllätyksenä jälkivuodon kesto. Neljä viikkoa! Onneksi kaikilla ei ilmeisesti ole näin.

Ja muutenkin se veren vuodon määrä heti synnytyksen jälkeen yllätti, en ehtinyt kuivata itseäni suihkun jälkeen, kun lattia oli jo veressä.

Onneksi muita yllätyksiä ei tullut.:)
 
AI niin, se tuli yllätyksenä, että imetyskerta kesti kauemmin kuin ajattelin. Meidän lapsi on rauhallinen ja mietiskelijä (edelleenkin ekaluokkalaisena) ja imetys kesti hyvinkin kerrallaan puoli tuntia. Ja joskus se tuntui, että tässä on oikeasti tosi jumissa, koska ei siinä mitään ihmeellistä tehdä kun vauva syö. No, siinä ehdin katsoa kaikenmaailman televisio-ohjelmia ja lukea paljon.
 
Pistä verhot kiinni jos et halua että sua katsellaan kun istut tukkapystyssä keittiönpöydän ääressä aamulypysyllä.:D
 
"bebe"
Minulle tuli yllätyksenä jälkivuodon kesto. Neljä viikkoa! Onneksi kaikilla ei ilmeisesti ole näin.
Sektiolla synnyttänyt kolme kerta ja jälkivuotoa äärimmäisen niukasti viikon verran. Olin varautunut että jälkivuoto kaikkien kertomuksien mukaan on hirvittävää veren vuodatusta, oli positiivinen ylläri omalla kohdalla ettei näin tapahtunut, syynä kai sektiot.
 
Mulla taas kesti jälkivuoto kuusi viikkoa ja keskeytyksen jälkeen 3 KUUKAUTTA.

Synnytyksen jälkeen ei tullut mieleen, että olisi jotenkin pitkä aika, mutta toi kolme kuukautta oli jo aika ärsyttävää, vaikka tavallaan siihen tottui sitten. :D
 
vie ras
[QUOTE="bebe";30436367]Sektiolla synnyttänyt kolme kerta ja jälkivuotoa äärimmäisen niukasti viikon verran. Olin varautunut että jälkivuoto kaikkien kertomuksien mukaan on hirvittävää veren vuodatusta, oli positiivinen ylläri omalla kohdalla ettei näin tapahtunut, syynä kai sektiot.[/QUOTE]

2x alatiesynnytys, eikä mullakaan kestänyt jälkivuoto kovinkaan kauan. Eikä ollut runsasta, menkat on olleet huomattavasti runsaammat. Jälkivuodon aikaan ei edes patjalle valunut, toisin kuin menkkojen aikaan :/
 
Turhautunutttt
Että jos sulla on vaativa koliikkivauva, niin sua ei ymmärrä sellaiset joiden vauvat on helppoja. "Ehdit kyllä syömään, ehdit kyllä siivota, jne.", onneksi et ole ainoa sillä kohtalotovereita löytyy.
 
vieras..
Jälkivuoto saattaa kestää runsaana 5 viikkoa.
Imetys saattaa kestää kerrallaan sen 45 min.
Älä suorita äitiyttä.
Maidon nousu saattaa kestää useita päiviä.
Osta itsellesi kauniita imetysliivejä, ei niitten tarvi olla tavan valkoisia maitolänttisiä liivejä.
Osta paljon kertakäyttöisiä liivinsuojia.
Asunnon ei tosiaan tarvi olla tip top, eikä sitä tarvi puunata ennen lapsen syntymää, mikäli miehesi on mukana kuvioissa.
 
Minullekin jälkivuoto oli täysi yllätys esikoisen synnyttyä, vaikkakin jälkeen päin ajateltuna ihan looginen asia. Mies lähti synnäriltä suoraan siteitä ostamaan kun ei oltu varauduttu kunnon siteillä.

Muuten olihan esikoisen syntyessä paljon opeteltavaa, mutta niistä kuitenkin joku aavistus oli jo ennen kun vauva tuli :)
 
"xxx"
2x alatiesynnytys, eikä mullakaan kestänyt jälkivuoto kovinkaan kauan. Eikä ollut runsasta, menkat on olleet huomattavasti runsaammat. Jälkivuodon aikaan ei edes patjalle valunut, toisin kuin menkkojen aikaan :/
Mulla ei ollu paljon jälkivuotoa, mutta varhaisen vedenmenon vuoksi odottelin synnytyksen käynnistymistä puoltoista vuorokautta kotona (sairaalassa käytiin aina määräajan kuluttua tarkistuksessa). Lapsiveden takia meni monta pakettia yösiteitä, lisäksi istuskelin pyyhkeen päällä.

Mies kävi ostamassa lisää siteitä - näytin malliksi millainen paketti tarvitaan. Kyllä hän oli hiukan hämillään asiasta, mutta hoiti homman nurisematta. En ehkä toiste kuitenkaan jättäisi miehelle siteiden ostamista. Ainoa vaan, että en voinut kuvitellakaan että niitä menee niin paljon.
 
Yhteistyössä