Takaisin töihin

Olen ollut jo reilut neljä vuotta kotona lasten kanssa yhtä soittoa ja muutaman kuukauden päästä olisi tarkoitus palata takaisin työelämään. Toisaalta on ihanaa mennä töihin ja saada aikuisseuraa, mutta toisaalta taas pelottaa... Tuntuu nyt jo, että on pudonnut kyydistä näiden kotona vietettyjen vuosien aikana. Työkaverit ja -tehtävät ovat varmasti muuttuneet ja mietityttää, miten sitä osaa taas sopeutua työkuvioihin.

Lapset ovat menossa hoitoon ensimmäistä kertaa elämässään eikä sekään varmaan tule helppoa olemaan. Itse on työpäivän jälkeen väsynyt ja niin ovat myös lapset hoitopäivän jälkeen. Voi olla, että ensimmäiset viikot tulevat olemaan aika raskaita, varsinkin illat.

Miten teillä muilla töihin palaajilla on sujunut? Onko ollut raskasta?
 
Itse olen ollut 6 v kotona perhevapailla ja lähdössä myös takaisin työelämään vuoden vaihteessa. Minua myös pelotti ja hirvitti se. Kävin perjantaina syömässä ystävieni kanssa pitkästä aikaa ja he kaikki ovat olleet töissä jo vuosia lapsien saamisen jälkeen.

Kuuntelin heidän elämäänsä( heillä lapset 4v ja 7v) ja tulin siihen tulokseen et pärjään kyllä työelämässä jos hekin pärjäävät. Heillä oli lukuisia omia harrastuksia, opiskelua ja kaikkea muuta työelämän ja perhe-elämän lisäksi.

Miehen kotityön osuus varmaan tulee lisääntymään kun menet töihin. Alussa rytmiin tottuminen vie aikansa ja että oppii työpaikan kuviot yms. Hyvin se menee! Itse pääsin pelon ohi ja nyt opiskelen ja päivitän tietojani kovaa kyytiä. Opiskelut olisi pitänyt tajuta aikaisemmin kotonaolon aikana. Ihana henkireikä ja lisää luottamusta omiin taitoihin.
Uskon, etttä töissä on henkisesti helpompaa kuin kotona 3 alle kouluikäisen kanssa, mutta ruumiillisesti varmaan raskaampaa.
 

Yhteistyössä