tammikuiset 2011, kaikki fb:ssa?

Meillä on ylimääräinen neuvola ensi viikolla, ihan mukava saada neidin paino. Välillä tuntuu, ettei moneen päivään syödä kunnolla mitään. Neiti tuntuu vieroksuvan liian sileitä soseita, pitää olla rakeisempaa jo. Mites teillä muilla, onko tullut hampaita? Oltiinko teillä kiukkuisia?
 
Endiivi meillä ei ole hampaita näkösälläkään. Ja meillä oli esikoisen kanssa että piti olla ihan tosi sileetä ja mössöä se sose että meni alas ja tällä meijän Olivialla nyt sitten menee vaan bonan ruoat koska ne on tanakampaa ja hiukan rakeisempaa ruokaa... :) Piltit esim meillä työnnettiin ulos vaan kaikki suusta eikä maistunu,mutta kun vaihdettii bonann ni johan alkoi lyyti kirjottaa! :)
 
Heipä hei!

Mie seurasin tammikuisten ketjuja koko raskauden ajan mutten uskaltautunut kirjoittamaan kertaakaan.
Meän poika syntyi tammikuun lopulla. Nyt tämä ihana ikiliikkuja oppi itse nousemaan lattialla istumaan puoli vuotiaana ja samalla viikolla lähti konttaamaan. Nyt mennään jo aikamoista kyytiä. Puolivuotis neuvolassa mitat olivat 71 cm ja 8010g. Kaksi hammastakin löytyy.
 
Meillä ei vielä yhtään hammasta, eikä vielä ees tunnu et olis tulossakaan. Nyt on sit oltu pari päivää kipeenä hieman lämmön puolella. Josko ne hampaat sit... Meillä oli maanantaina 7kk neuvola, lähinnä painontarkkailua. Parina viime kertana on painoa tullu sen verran vähän että haluavat seurata. Nyt mitat oli 6400g js 64cm. Viime kertaan lisäystä 500g ja 1cm. Sanoivat että nyt on pituuskäyräkin hieman alasuuntainen, mutta ei sit mitään muuta. Katotaan mitä ne sit 8kk neuvolassa sanovat.

Meillä ei vielä istuta kun tuettuna. Ryömien mennään eteenpäin. Yhden kerran on vahingossa menny konttausasentoon mut sen jälkeen ei ees yrittäny.

baby butterfly se fb:n ryhmä on suljettu ryhmä, jotenka luulen että siihen ei pääse millään. Mä olin siinä ryhmässä vähän aikaa, mutta ilmeisesti en tarpeeks aktiivisesti kun laittoivat pihalle sieltä. Mulla raskausaika meni niin hyvin että useimmiten ei ollu mitään kommentoitavaa. Ei ollu mitään vaivoja ja olokin oli hyvä. Olis se varmaan ollu pitemmän päälle tylsää luettavaa jos aina oisin laittanu et kaikki hyvin, ei kommentoitavaa. Keskusteluihin kyllä kirjottelin, mut ei asiasta sit sen enempää.

Nyt heräs pieni päikkäreiltä ja täytyy alkaa sitä hoivaileen.
 
Nyt on täällä alkanut ruokakin maistumaan vähän paremmin, kun aloin antamaan reilusti rakeisempaa ruokaa. Neidillä on jo neljä hammasta, 2 alhaalla ja 2 ylhäällä, niin kai sitä sitten pitää jo pureskellakin. Turhaa murehdin sitä painoa. Oltiin 7kk ylimääräisessä neuvolassa ja tähän neidin hoikistumiseen oli syynä niinkin yksinkertainen asia kuin pituuskasvu:D Eli 7kk mitat oli 75 cm ja 10200 gr. Neidin liikkuminen on nyt niin vauhdikasta, että noustaan jo sohvaa vasten ylös ja sitten... EI KÄSIÄ, EI KÄSIÄ:rolleyes: neiti vaan irrottaa kädet ja yrittää eteenpäin. Arvaatte varmaan kuinka siinä käy, kumossa ollaan....
 
Lumikuningatar Mulla taas kun oli sitä vaivaa senkin edestä ettei oikee koneella voinut olla...
Endiivi JESTAS teilä on kookas tyttö! MEijän likka oli 6kk neukussa 65cm ja sanoivat jo että upeesti kasvaa pituutta. :D Meijän toinen ei ollu vuoden ikäsenäkään ton mittanen! Hurjaa miten isot erot tän ikäsillä. Olivia on syntyny 27.1 ja ei edes istu :D
 
No onneks toi meidän neiti ei ihan pullukalta näytä, kun sentään on pituutta. Mutta joo, myönnetään on iso ikäisekseen, toisaalta hänellä on pitkät vanhemmat, joilla molemmilla perheessä pitkiä ihmisiä. Multa kysyi just yks puoltuttu, että millos teidän neiti täyttikään yksi:rolleyes:
Baby Butterfly Meidän neiti on siis pari viikkoa vanhempi, mutta niin ne lapset vaan kehittyy eri tahtiin=) Vuoden kahden päästä ei enää ero huomaakkaan.
 
häpsis
Heipä hei! Meidänkin neiti veti ensimmäiset henkosensa tammikuussa.. Kaikki on mennyt todella hyvin ainoa harmitus vain on se että aika kuluu niin armotonta vauhtia.. Mihin se pieni rääpäle on mennyt? Välillä tuntuu ettei edes muista millainen tuo lapsi oli muutama kuukausi sitten:)
 
Heippa:wave:

Täällä myös eräs alusta asti mukana ollut mamma lapsineen.Tosiaankin lähes kaikki alkuperäiset ovat facebookissa ja sinne ei pääse, koska se on suljettu ryhmä.

Minä perustin silloin huhtikuussa-10 facebookkiin ryhmän meille tammikuisille ja silloin sovittiin että jos ei ole aktiivinen, niin voi poistaa ryhmästä.Aikojen saatossa rupesi ryhmä elämään ja oli tapaamisia puolin ja toisin ja osa porukasta ystävystyivät.Tuli akkojen välisiä kähinöitä ja loppujen lopuksi osa porukkaa perusti uuden ja minut jätettiin ulkopuolelle.Poistin sitten kokonaan itseni koko ryhmästä ja tämän jälkeen tapahtuvista jutuista ei ole mtn hajua.

Olisiko täällä halukkuutta avata uusi keskustelupalsta meille tammikuisille ja jakaa arjen asioita?
 
Toivottavasti käytte edes joku päivittelemässä kuulumisia tänne, ainakaan minä en tuonne facebook maailmaan tällä hetkellä halua lähteä.
Meillä on viime perjantaista asti tassuteltu (tassuhoito) ja viime yönä tuotti tulosta:) Äiti ja lapsi ihmeen pirteinä kun on nukuttu:)
 
Heippa!
Meillä kanssa Tammikuussa syntynyt esikois tyttö. Itse seurailin myös vanhaa tammikuisten ketjua, mutta en uskaltanut kirjoitella.
Meidän tyttö on sellaista vaativaa tyyppiä. Ei viihdy hetkeäkään yksin! Mutta olisi tosiaan kiva kirjoitella muiden saman ikäisten lasten vanhempien kanssa, silloin kun koneelle sattuu kerkiämään..
Uus ryhmä vois kyllä olla kiva!
 
Heipä hei!

Meillä mennään ja lujaa. Poitsu oppi nousemaan ylös ja nyt yrittää jo vähän kiertää pöytääkin ylhäälä ollessaan. Oisin pitää noussa pinnasängyssä ylös. Kyllä on äidin sydän kurkussa koko ajan. Eka kaksi viikkoa tultiin ryminällä alas joka paikasta. Nyt on opittu jo menemään kyykkyyn ensin ja sitten päästetään irti. :)

On kyllä jännää aikaa nämä liikkumaan opettelut. Ei tarvitse hirveästi pohdiskella mitähän nyt tekisi. Kyllä se aika menee pojan perässä konttailuun.
Mites muilla?
Niin ja nyt tuli kaksi uutta hammastakin. Eli nyt löytyy kaksi alahammasta ja yläkulmahampaat.
Sitten ostettiin potta jos pikkuhiljaa alettaisiin totuttelemaan siihen.

Öisin poitsu herää 1-2 kertaa ja syö maitoa. Aika paljon on öisin kitinää ja kiehnäystä. Ehkä johtuu hampaista tai uusista taidoista. En tiedä. Toivottavasti menee joskus ohi :)

Nyt on iskenyt vähän vauvakuume. :) mies ei ole tästä kauhean innoissaan. Kyllä itelläkin järki sanoo etten kyllä jaksa valvoa toista vuotta putkeen, mutta kuitenkin tämä ajatus kolkuttaa takaraivossa.

Siinäpä tärkeimmät. Kertokaa muutkin miten on mennyt. Ja neuvolamittoja. Me ei olla vielä käyty 8kk neuvolassa.
 
Moikka taas! Täällä takana 8kk neuvola... mitat 8810g ja 69,5cm.. hyvin oli neiti taas kasvanut :) Meillä on kuukauden verran ryömitty ja konttausasennossa kovasti heilutaan, mutta eteenpäin ei sillä tavalla vielä osata mennä. Eikä sen puoleen nousta ylöskään.. eli tää äiti täällä pääsee vielä sen suhteen helpolla :p Koko ajan pitää kyllä olla tytön näkösällä tai tulee kauhee huuto..

Yöt on täälläkin mitä on.. muutaman kerran yössä herätään, mutta kerran vaan syödään.. sekin olis tarkoitus jättää pikkuhiljaa pois, jos vaikka rauhoittais vähän öitä.. tai sitten ei :D Hampaatkin kyllä varmaan vaivaa, yksi on ollut suussa viimeisen 2,5kk ja uusia ei oo näkynyt.. kai niitä tulee sit monta yhdellä kertaa :)

Vauvakuumetta olisi täälläkin ilmassa, vielä täytyis saada mies vakuutettua et se on hyvä tehdä lapset pienellä ikäerolla :)

Mites onko joku tähän asti imettänyt lopettelemassa/lopettanut näihin aikoihin/aiemmin? Kaipailisin vähän vinkkejä miten kannattais lopettaa ja totuttaa korvikkeeseen.. voi olla ehkä vähän turhaa tässä vaiheessa enää opettaa korvikkeelle, mutta itsestä on alkanut tuntua, etten enää oikein jaksaisi ainakaan päiväsaikaan imettää.. aamusin ja iltaisin ehkä, mutta muut kerrat voisi vaikka jäädä pois/syödä pullosta..
 
Heippa pitkästä aikaa!

Käyn kyllä joka päivä lukemassa, jos on tullut uusia kirjotuksia, mutta en saa vain aikaiseksi ite kirjotella. Jos nyt jotain raapustaisi, kun neuvolassakin käytiin.

Ikää tytöllä on nyt pari päivää yli 8kk ja uudet mitat on 9150g ja 73cm. Tänään myös huomasin, että eka hammas on tullut alaikenestä läpi. Johan niitä on tehtykki.

Pari viikkoa sitten meillä lähdettiin kunnolla konttaamaan muutaman viikon paikallaan hytkyttelyn jälkeen. Samaan syssyyn tyttö oppi menemään ite istumaan. Sen näköstä on meno, että tuskin kauaa menee että nousee seisomaan. Ei tarvis kyllä vielä.. Mutta pakkohan sitä on isoveljen perässä pysyä!

Ruokaa menee neljä kiinteää ateriaa päivässä ja lisäksi imetän. Öisin tankataan pari kertaa ja tyttö oikeasti syö silloin kunnolla, joten en ole yösyötöistä koittanutkaan vierotella vielä. Imettää pyrin siihen asti että siirrytään sitten tavalliseen maitoon suoraa. Ruualla juo nokkamukista vettä.

Päikkäreitä tyttö nukkuu yleensä kolmet, kestot vaihtelee mutta yhteensä unta saattaa tulla viiskin tuntia. Yöunet on n. 20.30-7.30.

Mitenkäs teillä muilla päivät menee unien ja ruokailujen suhteen?
 
Meillä oli laskettu aika 21.1.2011 eli meni 4 päivää yli sen.. Juho on aina ollu hyvä nukkuun yöllä nytkin nukkuu 19.30-7.00 aamusin ottaa noin tunnin aamutirsat tossa 10 aikaan ja sit iltäpäivällä nukkuu useamman tunnin joskus jo heti 1 pintaan joskus menee kahteenkin mut sit saattaa nukkuu tosiaan 3tuntia putkeen.. meillä syödään kiinteitä 6kertaa vrk eli 2 puuroannosta 2 lämmintä ruokaa ja 2 välipalaa.. maitimääristä Juho on ruvennu tinkiin mut ns juottamalla juo kyllä kohtuudella.. nokkamukista kun herra päätti ekan korvatulehduksen kohdalla 6kk iässä lupua tuttipullosta!!
 
Meillä nukutaan yöunia n. 19.30-6.00/7.00. Heräillään kyllä vielä muutaman kerran yössä ja oikeestaan 4 jälkeen rupee olemaan uni aikas levotonta ja tuona aikana saa pahimmillaan 15min välein käydä hyssyttelemässä, selvästi väsynyt kuitenkin on. Tuttia kun meidän tyttö ei ikinä ole oppinut syömään.

Päiväunia on kolmet yleensä. Jokaiset n. 30min kerrallaan. Ei vaan nuku pidempään vaikka mitä tekisi. Ehkä se siitä joskus..

Muuten päivällä syödään kiinteitä 5 kertaa. Aamu- ja iltapuuro, lounaalla lihasose, iltapäivällä hedelmää ja päivällisaikaan kasvissosetta. Imettänyt olen aikalailla ruokailujen jälkeen. Lisäksi nyt olen neitiä totuttanut korvikkeeseen.
 
Meillä yöt on rauhallisia ja Juho on aina ollut hyvä nukkumaan.. harvoin on niitä öitä jolloin pitää aamuyöstä tuttia käydä laittamassa.. meillä poika on juonu tuttipullosta koko elämäsä syystä että meillä imetys meni mönkään jo heti alussa kun Juho oli tovin lasten teholla hoidossa... ja yösyömisestä luopu 3kk iässä mutta nuo pullolapset on kuulemma semmosia.. ja nyt 6kk ikäsestä luopu ite tuttipullosta ja siirryttiin nokkamukiin.. sillon oli eka flunssa ja kai tukkosena oli pullosta hankala juoda ja sen jälkeen ei oo sitä kelpuuttanu vaan oli taistelua ni annoin olla.. hyvin juo tosta MAM:in ensi mukista... ja tosiaan korvikkeella ollu koko ikänsä..
 
Mukaan vaan Taffo! Meillä onkin tyttö syntynyt samana päivänä.

Viimeksi mietin milloin täällä noustaan seisomaan niin oiskohan ollut kirjotusta seuraavana päivänä. Tänään otti askelia tukea vasten. Nyt pitäis ylös vain päästä. Onneksi näyttää kuitenkin olevan jo vähän itsesuojeluvaistoa eikä päästä irti tuesta yhtäkkiä.
 
Ihanaa kun on muitakin Tammikuun Tähtiä vielä täällä!

Olette kovasti kertoilleet omista ihanista nyyteistänne joten yritän kertoilla jotain Eetustakin..

Eli alku oli hankala kaikin puolin,odotuksesta ja synnytyksestä lähtien.Koliilli oli vaivanamme reilu 3 kk,vyöhyketerapia hieman auttoi onneksi!Eetu teki myös alahampaat jo 2,5 kk ja yläetu ja yläkulmahampaat tuli vajaassa viikossa reilu kk sitten joten imetys loppui aika pian niiden ylähampaiden tulon jälkeen..:whistle: onneksi ei ollut kuin aamu ja ilta tissi enää joten "vieroitus" sujui hyvin!

Kiinteitä ruokia aloin antamaan kun Eetu täytti 4 kk,ehkä turhan aikaisin mutta hyvin on mennyt..Nyt syödään jo "isojen poikien" ruokaa ja tahdotaan maistaa kaikkea mitä äitikin syö!:p

Liikkeelle lähdettiin ryömimällä 4,5 kuukautisena,istumaan opittiin 6 kk ja konttaamaan ja pystyyn nouseminen heti perään parin viikon päästä.Nyt kovasti kävellään tukea pitkin ja harjoitellaan seisomista ilman tukea (apua)..:LOL:

Joten tämä äiti ainakin saa monta säikähdystä päivässä kun jatkuvasti harjoitellaan ja tuntuu ettei tuota älliä ole päässä ihan tarpeeksi vielä moisiin "urotekoihin"..:LOL:

Jonkinlainen päivärytmi on löytynyt ja yötkin menee suhteellisen hyvin joten kaikki siltäosin kunnossa kai...?!Olisi kiva kuulla teidän päivärytmistä (koska syödään ja nukutaan,monelta mennään yöunille ym):attn:

Meillä tälläistä:Aamupala puuro ja velli n.klo 7-8
Lounas n.klo 10.30-11
Välipala n.klo 14-15
Päivällinen n.klo 17.30-18
Iltapala velli n.klo 20.30-21

Meillä mennään nukkumaan yleensä klo 21 illalla,yöllä herätään muutaman kerran mutta nukahdetaan tutin laiton jälkeen heti..aamulla herätään n.klo 7 ja päiväunia meillä otetaan n. 2-4 h välein ja saattaa nukkua puolesta tunnista kahteen tuntiin kerrallaan,illalla ollaan pitempiä aikoja hereillä.Kuulostaako että ollaan ihan mettässä???Esikoinen kun kyseessä niin vauikea sanoa kuinka ne päivä rytmit menee..Nyt poitsu heräileekin joten muih!!!

Kiitos jos jaksoitte lukea ja jaksatte vastata!!! Taffo ja Eeppero
 

Yhteistyössä