Tammikuun 2014 tähtöset toukokuussa!!

Huomenta, mulla tasan viikon päästä neuvola ja sitten saman viikon perjantaina (31.5) lääkäri jossa luultavasti ultrataan. :)

Mulla myös vähän oireita, tissit kipeet ja väsymys. Siinä mun oireet, mutta ei kyllä edellisissäkään raskauksissa ole ollut muita oireita. Nyt aamutoimiin.

Sanna-M rv 7+4
 
heippa

en oo paljon ehtinyt täällä käydä. ja kun aurinkokin paistaa ollaan oltu paljon ulkona.
tervetuloa uudet ja pahoittelut surun kohdanneille.
täällä on suht oireeton olo ja siksi en uskokkaan tätä todeksi ennen neuvolaa. varhaisultraan en aio mennä. rintojen arkuus, vessas ramppaaminen ja näläntunne melki ainoat oireet. etovaa oloa ihan muutaman kerran ollut, mutta mennyt äkkiä ohi.
viikkoja nyt 6+5.
 
Huomnenta!

Tosiaan mamuska7 onnea huippuhyvistä ultrakuulumisista! :)

Mulperiini Mulla menee ja tulee oireet. Eilen oli pitkästä aikaa ns. "kunnon oireet" eli oli huonoo oloo koko päivän ja jopa kohdunkasvukipuja, kun tuikki illasta aika mukavasti. Tosin kävelin kyllä töihin, että sekin saattoi olla osaa syy. Tissit on vaihtelevasti kipeet. Tosin ei mulla noi tissit edellisessäkään raskaudessa muistaakseni kamalan kipeet ollu jos olivat ollenkaa. Repäisykivut taas on tiessään :/ Ja tuo NT-ultran verikoe on multa otettu näemmä edellisessä raskaudessa 9+3. Mutta aikaväliä en tarkkaan muista millon se pitäs ottaa.

(.) Tää ei ymmärrä mikä toukka tuolla masussa mahdollisesti asustelee. Mulla on jatkuvasti kamala nälkä |O Illallakin töistä tullessa oli pakko syödä leipää ja silti aamulla maha huutaa viimestä päivää. Onneks painoa ei oo nyt iha mahottomasti tässä vaiheessa tullu plussan jälkeen. No jos alkaa hiipiin ylöspäin varkain, niin sit tarttee alkaa liikkumaan enemmän. Huomen aamuna ultra, vähän alkaa jo jänskättää, että onkoha sitä elämää vai ei.

Tänään *POKS* 7+0

Kolibrinkukka
 
Mijau kai se sitten niin menee, että välillä oireita on enemmän.. Lohduttavaa että näin on jollain muullakin :)

Viifu mulla on ihan samat fiilikset, tosin viikkoja vasta 4+1. Jos budjetti antaa myöden, niin tee toki digi, saa mielen rauhan (hetkeksi ;) ) itsellänikin yksi digi vielä kaapissa odottamassa, harmi vaan kun paketissa tulee se tavallinenkin testi, joka ei tuo mulle kun harmaita hiuksia ->

Nyt sain vaan lisää tuulta myllyyn mun "kaikki-ei-oo-kunnossa" pelon suhteen. Tein nyt aamulla Clear bluen tavallisen testin ja tulos oli hyyyyyyvin haalea. Viikonloppuna tein sii digin ja siihen tuli "1-2" niinkuin pitäiskin, mutta tulos ei kyllä näkynyt testissä vuorokautta niinkun jostain luin että pitäis näkyä. Negatiivisen tuloksen pitäis kuulemma häipyä ruudulta puolessa tunnissa ja positiivisen näkyä vuorokauden. Aargh, mä haluan pikakelata aikaa, että pääsis jo varhaisultraan.
 
Eilen juttelin lääkärin kanssa tästä pahoinvoinnista, miten kamalaa on kun se ellotus iskee ja vielä kauheampaa, kun alkaa yökkyyttämään ja oksennuttamaan. Tuntuu että kuolee jos yökkyyttää tyhjää vatsaa, kun ei tule kuin limoja ja sappinesteitä (aamulla).
Samoin sanoin tuosta että kun tuntuu että jatkuvasti pitäis syödä jotain, joko on rehellisesti nälkä tai sit muuten vaan heikko olo. No lääkäri sanoi että kun pahoinvointia on ja oksentelua niin sillon pitää syödä kun siltä tuntuu ja mitä tekee mieli ja nesteistä on pidettävä huolta, vähäväliä pitää juoda.
Ja minä tyttöhän nyt sit syön, kun lääkäri luvan anto :D No joo, ei mun ruoka-annokset kerralla isoja ole, mutta tosiaan tuntuu että kroppa vaatii kokoajan evästä. Saa nähdä miten isoksi tässä vielä paisuu. Minähän aloitin alkuvuodesta Jutan dietin ja pääsinkin tavoitepainooni (reilu -10 kg). No nyt jo on alkanut kiloja tulee ja turvotus on mahdotonta. Tosin mua kyllä huippaa kokoajan ja tiedän että verenpaineeni ovat matalat. Jotenkin kroppa on vaatinut suolasta ja suolasta syönkin (makeaa ei oikeastaan edes tee mieli). Varmaan tuo yht äkkinen suolan lisääminen tekee myös tuota turvotusta.
Huolestuttavintahan tässä on että kun ei pääse liikkumaan, niin kuin jo totuin. Vähänkin kun hengästyttää alkaa heikottamaan ja oksettamaan.
no luotan siihen että tämä on vaan tätä alkua, jospas kaikki tämä asettuisi vielä.

pirpana POKS 8+0
 
Kiva että on ilmestyny hyviä uutisia ultrassa käyneiltä :)

oireet ne vaihtelee täälläkin. Rintojen arkuus on hyvin vaihtelevaa..välillä aristaa ja välillä on lähes "normaalit". Etova olo vaivaa jonain päivä enemmän, toisena ei välttämättä ollenkaan. Ainoa jokapäiväinen oire on erilaiset tuntemukset masussa..siis menkkamainen jomotus/repäisykivut/vihlominen yms..näitä on enemmän tai vähemmän pitkin päivää...

miumau POKS 6+0
 
Täällä ei oireet ole juuri muuttuneet, eli väsymystä, turvotusta, pientä etomisen tunnetta ja ajoittaisia nappailuja alavatsalla.

Allergioista oli ollut puhe.. Minulla on koivuallergia, mutta nyt raskauden aikana ei ole ollut oireita lainkaan. Myös edellisen lapsen kohdalla kävi samoin. Kai ne hormonit jotenkin vaikuttaa. En valita! Pitäis varmaan olla joka kevät raskaana niin ei olis äsyttäviä allergiavaivoja koskaan.. :LOL:

Mulla oli ensimmäisessä raskaudessa NT-ultran verikoe samana päivänä kuin ultra, joskus viikolla 11+ tai 12+. Tarkemmin mistään ohjeistuksista tai yleisistä säännöistä en tiedä kyllä.

Hehe, minä ostin jo ensimmäiset odotushousut ja olen niitä muutamana päivänä jo pitänytkin, kääntänyt mahatuubiosion vain vielä kaksinkerroin vyötärökaitaleen päälle. Ovat ihanan rennot tähän turvotukseen! Ensimmäisessä raskaudessa en yhtään jaksanut panostaa odotusvaatteisiin, mutta nyt haluan kunnon kamppeet - ei määrällisesti paljon, mutta niin ettei nyt yksissä ja samoissa housuissa tarvitse kaikkia päiviä töissä kökkiä. Paitoja on sen mallisia paljon jo ennestään, että niitä ei varmaan tarvi ostaa ollenkaan. Joko te olette tehneet odotusvaatehankintoja? Onko suosituksia? :) Nyt ostamani housut oli Mamaliciousin farkut ja vaikuttavat ainakin tähän mennessä laadukkailta ja oikein toimivilta (tarkemminhan tuo selviää sitten kun tuo maha oikeasti tuosta kasvaa eikä vain pömpötä turvotuksesta :D)!

Onkohan mussa jotakin vikaa kun en oikein osaa stressata tästä raskaudesta? Haaveilen vaan kaikkea, nimiä jo mietin ja muuta. En kai vain ole sen luontoinen ihminen. Onhan se kova kolaus sitten jos jokin onkin pielessä, mutta en osaa murehtia sitä etukäteen.

Kesä tuli ihan yhdessä hujauksessa! Täällä pohjoisemmassakin on jo ihan vihreää - ihanaa! :)

Mountain 7+6
 
Raskausvaatteista on tullut ostettua jo äitiysfarkut H&M:ltä heti plussan jälkeen. Kaikki farkkuni olivat jo muutenkin jääneet pieniksi, niin päätin sitten saman tien ostaa ne mammafarkut. Joka päivä olen käyttänyt ja tavallisiin en vaihtaisi!

Minäkään en osaa tästä itse raskaudesta stressata juuri lainkaan, jos nyt painonnousun ja kropan pilaantumisen stressaamista ei lasketa. Ehkä tähän liittyy jo muutenkin pessimistinen ajattelutapani, kun en vielä ennen ultraa suostu edes uskomaan koko raskauteen, saati sitten siihen että alkio olisi terve. Tulevaisuudesta ja vauvan saapumisesta sitten riittääkin stressattavaa ihan omiksi tarpeiksi...
 
Oireista sen verran et kauheeti vihloo ja nippailee jos päivän aikana enemmänkin teen jotain. No, töissä ny vähän joutuu tekemäänkin, eikä tuota rauhallista iltaakaan kauheesti ole ton pikku elohiiren kans ;D
Mut ehkä kai pitäs yrittää iisimmin... muuten ei oikein oo muuta kuin kauhee turvotus. Yritä ny sitä sitten piilotella ku näyttää siltä ku melkein viimesillään ois :D

Enpä ole muistanut sitä neuvolaakaan soittaa. Soittoaikakin kun on 12-13 et varmasti oon aina töissäki viel sillon. Jos viim. ma muistaa ku ois vapaa.

Vaatteista sen verran et onneks löytyy edellisen raskauden ajalta viel niitä. Jotain ny varsin joutuu ostaa viel. Melkosen vähän niitä kuitenkin on.

-miude- 5+5
 
Äitiysvaatteita olen kyllä ihastellut, mutta vielä ei uskalla ostaa. Eikä tosin ole tarvettakaan. Ehkä sitten jos tuo masu alkaa ihan oikeasti kasvaa :) Luulen että housut ainakin joutusin ostamaan, mutta paitoja löytyy kyllä kaapista joka lähtöön..myös isommalle vatsalle. Venyy ne kai sen verran... :D
 
No onpa hyvä sitten, että sen NT-verikokeen voi mahdollisesti ottaa samoihin aikoihin, kun ultraan menee. Esikoisen ajalta en muista koska kokeissa kävin, eikä sitä taidettu mihinkään merkatakaan.

Äitiysvaatteista mulla on niitä aika vähän valmiina, kun en edellisellä kerralla kerta kaikkiaan löytänyt mitään kivaa ja kun laskettu oli heinäkuussa, niin kesävaatteet on kuitenkin usein löysiä/joustavia. Nyt kun on sitten talvella isoimmillaan, niin sitähän joutuu takista ruveten kaikki hommaamaan. Alkuinnostuksissani tilasin jo Boobilta odotusfarkkulegginsit, mutta niitäpä ei sitten ollutkaan varastossa vaikka piti. Mä en vaan kestä kiristäviä vaatteita ollenkaan, sen takia olin ajoissa liikkeellä :)
 
Väsyttää! Miten mä pysyn hereillä loppupäivän?

mamuska, mä olen kyllä kanssa ajatellut syödä nyt niin paljon kuin pystyy, kun se on kuitenkin ainoa asia, mikä myös helpottaa oloa. Vaikka mitään ei teekään mieli..

Äitiysvaatteita: Ostelen sitten kun on tarve. Vielä mahtuu "omat" housut, vaikka välillä turvonneena puristaa. Edellisten odotusten ihanat odotusfarkut meni viimeksi loppuraskaudessa rikki, joten niitä ei enää ole. Pari paitaa vain jäljellä edellisistä. Haluan kyllä ostaa jotain ihania odotusvaatteita.. :heart:
 
Voi vitsit, nyt kun tuli puhe äitiysvaatteista niin alkoi tietenkin tekemään heti mieli shoppaamaan niitä! :D Mulla ei siis ole mitään odotusajan vaatteita (niinkuin ei vauvan vaatteitakaan), jotenkin tuntuu että jos käyn ostamassa jotain niin heti tulee keskenmeno tai kohtukuolema. En edes ole taikauskoinen mutta jostain syystä tän asian kanssa en uskalla vielä pelleillä.. :ashamed:
Voitte vaan kuvitella miten paljon tekisi mieli ostaa jo vaikka mitä vauvalle! Mutta ei vaan vielä uskalla.

Jaksamisia klementiini, täällä itekin nuokun toimistolla kun väsyttää niin paljon. Kotona aion heti mennä päikkäreille.
 
Täällä sama, väsyttää enempi ku paljon. Viime yö meni miten meni, kun tosiaan pikku mies ison egonsa kanssa sai vallattua 180cm sängystä ison palan ja olin herran kans sentään kahdestaan siinä yön. Aamusta olikin vähän ahtaampaa, kun isäntä oli jo kotiutunu.

mammavaatteita on edellisestä raskaudesta H&Mltä hankittuja. Jos tarvetta, niin kesäksi varmaan jotain hommaan, kun nuo minun vaatteet on talvea ajatellen ostettu, mammatakki kans onneks löytyy talveks. Itse laihduin tässä keväällä niin ettei housut vielä onneks kiristä, joten voin lykätä noiden vaatteiden ostoa yms. tuonnemmaksi :)
 
Hei kaikki! Aivan mahtavaa, tein tänään raskaustestin ja vahva viiva tuli! :D Aamulla vielä varmistustesti edessä mutta aijaijai että on ihanaa! :) <3 Mä aion liittoutua mukaan tähän ketjuun ;)

22.1./viii/22v/toinen lapsi
 
Hei muruset pitkästä aikaa :)!
Minä joudun surukseni ilmoittamaan,ettei meidän pieni tyllerö jaksanut pysyä mukana matkassa ja keskeytyi lopullisesti eilen ja tänään. Päivitän parhaani mukaan näitä sivuja tämän kuun ajan ja sitten lopetan ja saatte aloittaa uuden kuun ja jatkaa ihanien masujenne kasvattamista.

EN OLE VARMA SAINKO KAIKKI OIKEIN PÄIVITETTYÄ, JOTEN KÄYKÄÄ LISTAA LÄPI JA ILMOITTAKAA JOS KORJATTAVAA SINISELLÄ ;). PUS OCH KRAM.
 
Hei kaikki odottelijat!

Onnea kaikille plussanneille ja kaikille hyviä uutisia nyt jo matkanvarrella saaneille. <3 Ja suuret pahoittelut ikävän uutisen kohdanneille :( !!

Voisin uskaltautua liittyä mukaan tänne tammikuisiin odottajiin. Olen lueskellut kirjoituksianne jo pari viikkoa, mutta nyt päätin kuitenkin liittyä joukkoon. :)
4.5 tuli testiin vahva plussa, ja nyt sitten kasassa olisi tasan 8rv, ja laskettuaika 1.1.2014. Huomenna 23.5 on ensimmäinen neuvola, ja ultra sitten 20.6. :) Tuonne asti odottelu tuntuu kauhean pitkältä, varsinkin kun ei tiedä onko masussa kaikki hyvin, mutta ajattelimme kuitenkin odottaa varsinaiseen ultraan asti. Meillä siis ensimmäinen lapsi kyseessä. :)

Raskausoireina ollut alamasussa menkkamaisia kipuja päivittäin, rinnat aikalailla kipeytyneet ja turvonneet, hajuasisti on parantunut ja suurin osa hajuista etoo ja oksettaa, mutta vessanpönttöä ei vielä ole joutunut halailla. Niin ja sitten vielä se ummetus ja VÄSYMYS, ei kivaa!

Toivotaan kovin suuresti, että kaikkien tähtöset pysyvät terveinä matkassa mukana tammikuulle saakka <3

-ssann&masuasukki rv 8+0


1.1./ssann/23v/1.lapsi/JS
 
Pikästä aikaa. Päivittäin käyn lukemassa teidän juttuja mut kirjottaminen jää aina.

Kuvottava olo jatkuu edelleen ja hampaiden pesu on aamulla sellanen ei niin mukava toimenpide. Mut aika helpolla oon päässy. Syöminen onkin sit hankalampi juttu kun nälkä on välillä aivan hirvee ja silti en meniaa saada syötyä.

Äitiysvaatteita ei ole ennestään kun en todellakaan meinannut enään olla raskaana. Kuopuksen kanssa ostin ätitiysfarkut vasta joskus rv 30 paikkeilla, lähinnä periaatteen vuoks. Laihduin alkuraskaudesta jotain 10 kiloa ja sen takia normaalit housut kävi niin pitkälle.

Nt-ultran verikokeeseen en tällä kertaa meinaa mennä. Viimeks menin ja Down-riski oli meilllä 1/8 kun se normaalisti on jotain 1/tuhansia. Ikä, paino ja tytön niskaturvotus joka oli 3,4 anto niin ison riskilukeman. Istukkaverinäyte epäonistu ja totesin et ei kiinnosta enää teidän tutkimukset. Ja ihan terve tyttö tuli. Esikolla oli niskaturvotus ihan rajalla 3,0 ja kekskimmäisellä oli sit ihan olematon turvotus. Iästä ja painosta jäisin taas kiinni niin en tosiaan enää halua sitä verikoetta ottaa.

Mies ei edelleenkään ole sulattanu tätä tulokasta, eikä puhu mulle kun pakolliset lapsiin liittyvät asiat. Mut tänään aamulla kuuntelin kun hän soitti äidilleen Nigeriaan ja kerto että mä olen raskaana enkä suostu aborttiin ja kuulosti siltä että ädin mielestä mun ei pitäiskään sitä tehdä. En tiedä ymmärtääkö mies miten paljon mä oikeesti ymmärrän hänen kielestä koska tasan tiesi että mä kuuntelen sitä puhelua. Tää äidille soittaminen kuuolstaa varmaan hölmöltä, mut yhteisöllisissä kulttuureissa nää asiat menee näin. Et isoissa asioissa kuunnellaan aina vanhempien mielipiteitä.

Fantaihana 7+3 tai sinnepäin
 
PIKKUVIIKINKI Pahoittelut vielä kerran :'( :hug: :hug: Ja kiitos, kun jaksat päivittää vielä tän kuun kaikesta huolimatta!

Ei enempää näitä huonoja uutisia, eihän??

Tervetuloa uudet! :wave: flower:

Tää on nyt kyllä vähän niinku korppikotka haaskalla, varmaan kuulostaa kamalalta heti iskee kiinni, mutta tää on kyllä yks vapaaehtonen listan päivittäjä jos se vaan muille käy? Toivottavasti kukaan nyt ei pidä minua mitenkään tungettelevana tms. :) Sikäli mikäli itelle ei sit käy köpsästi.

Taas oli karmee nälkä kotiin tultua ja vedin lihiksen, vieläki mahtus vaikka mitä...mulla on nyt ihan pohjaton maha :LOL: Huomen aamuna sitten varhaisultraan :)

Kolibrinkukka 7+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: happymum
Pikkuviikinki :hug: voi että mä olen pahoillani että teille muille joille vauva olis ihan oikeesti toivottu käy noin. Elämä ei ole reilua, toiset yrittä lasta vuosia ja sit meille niitä tulee ekasta kierrrosta tai ehkäsynkin kanssa.
 
suuren suuri halaus meneteksyn kokeneille :/

ja tervetuloa uusille!!

mä käyn joka päivä ilolla lukemassa teidän juttuja mut en vaan meinaa saada aikaiseksi kirjoitettua.

äitiysvaatteista on ollut puhetta,mulla edellisestä raskaudestan 4,5v aikaa joten ei kyllä mitään ole jäljellä,pitänee varmaan jotain ostella,toki nyt legginsseillä ja pitkillä venyvillä tunikoilla pärjää pitkälle :D

väsymys on edelleen kova ja aamuisin tulee halailtua pönttöä,mutta nyt on 2pv ajan saanut jopa lämmintä ruokaa syötyä ja nyt onkin sitten taas syöty :D

onneksi ei tota painoa ole vielä tullut,eskoisesta lihosin 27kg!!ja se oli mulle paljon kun elopainoa oli aina ollut 50kg,nyt 10kg enempi jo lähtöpaino ettei tarvitsisi kyllä ihan noin paljoa kerätä massaa,hah :D

mulla vielä ekaan neuvolaankin yli vko,vaikka eihän siellä ees mitään tapahdu,haluisin vaan ruveta jo odottamaan postia kotiin että koska olisi se eka ultra!!!

kolibrinkukka tuskinpa kukaan pahakseen pistää jos jaksat ruveta päivittelemään :D ja voihan sen uuden pinon sitten tehdä jo vaikka piankin ettei tartte PIKKUVIIKINGIN sitä tehdä kun on varmaan ajatukset muualla nyt..

iso kiitos ja halaus päivittämisestä PIKKUVIIKINKI olen todella pahoillani puolestasi :(

rv 8+0 (okei ihan kohta 8+1 :D )
 
fantaihana mun lasten isän juuret on kanssa puoliksi nigeriasta joten voin kuvitella mitä käyt läpi :D mutta eiköhän se mies siitä sopeudu aika pian :D
mä en siis ole enään yhdessä lapseni 4,5v isän kanssa mutta tämä tulevakin ipana on samalle isälle..
ja saa ihmetellä meillä on vähän erilaiset perhekuviot :D en viitsi niistä sen enempää täällä huudella mutta jos pääsen sinne facebookin puolelle niin voin hieman raottaa ovea siellä sitten :D
 
Pikaiset heipat täältä Tampereelta :wave:

Ihanasti tullut jälleen uusia :) Tervetuloa :flower:

PIKKUVIIKINKI: Olen todella pahoillani puolestasi. Olisin toivonut erilaista päätöstä odotuksellesi :hug: Olen nyt itsekäs pikkupossu, mutta huomasin, että LA:ni puuttui listasta. Jaksaisitko vielä päivittää sen sinne? Pikkutähtönen2014 / LA 18.1.2014 Toki ymmärrän, että ajatuksissasi on nyt varmasti paljon muutakin. Tsemppiä jatkoon!

Kolibrinkukka: Olisi mukavaa, mikäli vaan jaksaisit ja ehtisit ottamaan pinomme hoidettavaksesi :)

(.) Huh, kylläpä onkin pidellyt oloja! Jotenkin aavistin, että kyllä se pahoinvointi tännekin rantautuu... Turvottaa ja ahdistaa. Olen päivittäin sinnikkäästi lukenut teidän kuulumisia, mutta oma kirjoittelu on nyt parilta päivältä jäänyt. Palaan uudelleen paremmalla aikaa. Nyt on pakko mennä nukkumaan. Kauniita unia kaikille :)

H & Pikkutähtönen2014 5+4

Muoks. Lisäyksiä, kun eilen unohtui
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut ja paljon haleja Pikkuviikingille :hug:

Olen myös sitä mieltä että uuden pinon voisi hyvin perustaa etuajassa ja mulle tietysti sopii että kolibrinkukka sitä päivittelisi :)

Täällä on tänään ollut toistaiseksi kamalin aamu tähän mennessä. Aamupala tuli ulos, töissä söin heti yhden banaanin kun tänne saavuin ja sekin meinasi heti tulla pihalle. Ja olisi varmasti tullutkin jollen olisi niin pirusti laittanut vastaan. Energiaa ei ole juuri ollenkaan, olisi vaan pitänyt jäädä kotiin aamulla :( Huomenna en kyllä tule töihin jos on samanlainen olo aamulla, tää on jotain ihan kamalaa..


Mijau 6+3
 

Yhteistyössä