Tammikuun 2014 tähtöset toukokuussa!!

Haha, oon liian innoissani nyt kaikesta, varasin ekan neuvolankin jo :LOL: Ei vaan voi olla rauhallinen tän asian suhteen, tekisi koko ajan mieli hyppiä pomppia ja kirkua... Pakko oli pomollekin jo kertoa, työ on sellasta että täytyy asiakkaiden luona välillä käydä eikä todellakaan viittis sinne ympäriinsä oksennella jos sellaisia vaivoja tulee. Pomo otti onneksi asian hyvin vaikka mulla vasta viime viikolla päättyi koeaika :D Kun lääkärikäynneistä sanoin niin pomo vaan tokaisi että asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen ja voin sitten vaikka jälkikäteenkin kertoa miksei mua näkyny töissä jos on täytynyt lääkäriin lähteä.

Kamalasti löpisen täällä, tuntuu vaan ettei oikein mihinkään saa purettua näitä tuntoja kun ei vielä olla kerrottu kellekään :ashamed:

facebook-ryhmästä, kaipa sellaiseen voisin liittyä jos muut olette halukkaita ryhmän perustamaan. Olin kyllä ajatellut pysyä ihan anonyyminä mutta joo, väliäkö tuollakaan toisaalta :D

Mulle voisi listaan päivittää VU 22.5 ja N 4.6

Mijau rv 4+1
 
Viimeksi muokattu:
Alexanra89: Mun aiemmat lapset syntyivät joulukuussa ja tammikuussa. Molempien kanssa olen vastasyntyneestä lähtien käyttänyt talvella ensin trikoista liinaa ja sen jälkeen kudottua. Itse kun tuolloin liikuin paljon koirien kanssa, oli kulkeminen paljon kätevämpää vauva liinassa kuin, että oisin kahden ison koiran ja vaunujen kanssa säätänyt. Järkevästi vain vauvalle päälle vaatetta liinana alle niin ei tule kylmä eikä kuuma (parhaiten tunnistaa koettamalla vauvan niskan takaa).
Tällähetkellä en oikein tykkää ajatuksesta, että kulkisin ihan pienen vauvan kanssa millään vaunuilla missään julkisissa liikennevälineissä, kaupoissa, lenkkipoluilla, mökillä tms. ja viehän ne vaunut autossa aika paljon tilaakin, jos reissuun lähettäs...
Kyllä noi kaksi muuta lastani on noin muuten kulkeneet aika paljonkin sisarusrattaillaan silloin aikanaan ja kätevämpihän se kahta miltei vauvaa/taaperoa oli niillä samanaikaisesti kuljettaakni...
 
  • Tykkää
Reactions: Alexandra89
Heippa!

Kiva taas uusia, tervetuloa :wave: :flower:

Doppler löytyy ennestään. Meillä on se angel sound tai vastaava. Mies sen sillon mulle yllärinä hommas, kun eka kerran olin raskaana, joka oli ikävä kyllä tuulimuna.

Facebook ryhmää olen itsekin meinannut ehdottaa, mutta vielä en ole uskaltanut, kun kaikilla on viikot vielä niin alussa. Tosin voishan sen pistää pystyyn ja pääseehän sieltä sitten pois jos huonosti käy tai siltä tuntuu. Mullekkin se ylläpitäjän pesti käypi jos ei muita halukkaita ole. Olen jo tuolla toisessakin sellainen. Mutta mulle käy kaikki :)

Varhaisultraa olen nyt alkanu harkihteen. Parin viikon päästä sinne jo pääsis, no tarttee katella. Neuvolan varaan huomenna.

(.)Tälle vainoharhaselle tuli tänään postissa ne kauan odotetut digitestit. Helpotti hetkeksi, kun näyttöön tuli raskaana 2-3...pitemmän jauhamisen jälkeen. Sen toisen tuhlaan sit kun varmasti tarttis näyttää se 3+, kun hauun olla varma, että se hcg nousee. Mulla on oireet hävinny ihan tykkänään. Ei oo enää ällöä oloa, eikä kyllä paljon nippaile ja jomottelekkaan, ainoa mitä tänään oon huomannu, niin tissit hitusen arat, mutta siinäpä ne. Oireita palaavakasi siis odotellaan ;) Nyt valmistautuun iltavuoroon.

Kolibrinkukka 4+6
 
Heips.

Meiltä myös löytyy dobleri,tällä hetkellä kaverilla lainassa. (hänellä LA juur parin viikon päästä) eli saahaan varmaan sitten takaisin :)

Facebook ryhmä ei ehkä ihan vielä,kun kenellekään ei ole kerrottu :)

Ultra.. Piti eilen sitten soittaa kuitenkin neuvolaan (piti vasta muutaman viikon päästä.) Vatsakipujen takia, ei helpota ollenkaan :( Epäilivät siellä että voisi olla kohdunulkopuolinen raskaus ja käskivät ottaa yhteyttä tk:n. Tänään siis aika lääkärille,joka luultavasti ultraa/laittaa lähetteen. Viikkoja nyt 5+1. Mahtaako mitään edes näkyä? Tai toiv edes se että on oikeassa paikassa. Ja tosiaan panadolia on syöty kuin karkkia,myös öisin. ..

Nyt siis lääkäriin.Voin ilmoilla,miten kävi,/mitä näkyi.

Ps, ihana ilma kyllä se on tulossa :)
 
Heipsan!

Rattaita/vaunuja tuskin alussa tulee juurikaan käytettyä, kantoliina ja manduca on olleet enempi meilläkin aluksi käytössä. Miun tyttönen syntyi aikoinaan tammikuussa, ja hän kulki mukana kantoliinassa oman takin alla, täytyy vaan olla iso takki ;) Nykyään miulla on myös kantotakki, ja se varmaan tulee aktiiviseen käyttöön. Miulla onkin sitten vauva kantoliinassa, pikkumies rattaissa toisella kädellä ja 130 kiloa koiria toisessa, mahdetaan olla näky kylillä pyöriessä :whistle:

Meillä siis esikon ja kakkosen ikäero oli 1v. 6kk, ja heidän aikaan myös kulki vauva liinassa ja taapero rattaissa. Tuplarattaita ei ole ollut. Eikä kahta pinnasänkyä, itse asiassa meillä ei ole ollut pinnasänkyä ollenkaan (tai oli esikon aikaan mutta myin pois kun ei tullut käytettyä) :D Meillä on 240cm leveä sänky ja lasten jatkettava vielä kiinni siinä, joten mahtuu lapsi jos toinenkin siihen pyörimään :D

Fb-ryhmään en ainakaan näin alussa ole kovin innokas, muutenkin varsin vähän viihdyn facebookissa... Katsoo sitten kun ollaan vähän varmemmilla vesillä... Toivottavasti siis täälläkin keskustelu säilyy :)

(.) Väsyttää, väsyttää, väsyttää... Valtaosa päivästä menee siis kooma-olotilassa. Lisäksi turvottaa, iho on karseassa kunnossa, pahoinvointi aaltoilee, palelee ja hiostaa. Onhan noita oireita näemmä, vaikka välillä kovin oireettomalta tuntuukin...

Pihahommia riittää vielä ja illalla salille, kiva, vähän omaa aikaa :)

Teto rv 4+5 :heart:
 
Täällä ei varmaan tarvitse paljoa hankintoja tehdä. Kaikki on vielä tallessa kun se ajatus kolmannesta on ollut koko ajan. Voi olla, että hoitopöydän hommaan käytettynä, niin sen voi sitten myydä saaman hintaan pois ku ei tarvi enää. Vaatteitakin on tallessa. Voi olla että niitä voi kyllä kirpparilta tarttua matkaan. Toisaalta tälläkään kertaa ei selvitetään sukupuolta, joten varmaan tulee niitä vaatteita katsottua sitten tarpeen mukaan syntymän jälkeen.

Oliko se happymum joka kyseli sydänäänten löytymisestä neuvolassa. Muistaakseni mulla on molemmista ollut neuvola rv 10 ja sydänäänet on kuultu. Mutta kyllä niitä kauan sai etsiä ja vaatii aikamoista kärsivällisyyttä. En tiedä täällä olevan neuvolan tapaa sitte. On tässä välissä vaihdettu kaupunkia ja synnytyssairaalakin on eri. Neuvolaan voisin soitella ehkä tossa ensiviikon aikana.

Mä en vielä tiedä tosta Facebook hommasta näin alkuvaiheessa. Pitänee katsoa sitten jos sen joku perustaa.

Catherine 5+0
 
Chipsuh kerroit että sulla on ollut paljon vatsakipuja ja tietysti nyt sitten itse pelästyin kun mullakin on ollut jonkin verran alamaha kipeänä. Ei siis mitään pientä nipistelyä vaan ihan kunnon kouristuksia tuntuu välillä, lyhytaikaisia mutta tuntuvia. Kun on ensimmäistä kertaa ikinä raskaana niin mietin nyt sitten että onko tommonen ihan normaalia? Tietäskö joku? :) Eikä noita kouraisuja tunnu montaakaan kertaa päivässä, melkein voi yhden käden sormilla laskea päivän "kohtaukset".
 
Tiistaita naiset!
Tänään ei ole juurikaan tuntunut mitään mahassa ja aamulla tuntui että tissikipukin ois hävinny. Ihan idioottina taputellu ja puristellu rintoja koko päivän että tuntuuko mitään :LOL: No, onhan ne edelleen arat. Mutta kun mahassa ei tunnu, niin ei voi ajattelematta että miksei?? Sanokaa mulle että se on normaalia, ettei kokoajan nippaile ja kipuile! Mulle se keskeytynjyt keskenmeno on jotenkin pinttynyt päähän pahimpana pelkona. Että menee kesken, enkä itse sitä tiedä.
Päätä särkee ja väsyttää, mutta luulen että se johtuu kiireisestä työpaivästä. Piti nakata iso kasa ruokaa roskiin kun niitten syömisen ajatteleminen ällöttää. Muuten ei kyllä ole pahoinvointia, joten ehkä sekin on vain mun mielikuvitusta..kun ei osaa sanoa onko nää oikeita oireita vai ei! Voi kun vois lopettaa stressamisen.

Onko teillä muilla yhtään sellainen olo, että olisitte raskaana? Mulla ei juuri ollenkaan. Pitää vähän väliä käydä tsekkaamassa tuo tehty raskaustesti, jossa on kaksi viivaa, etten ole kuvitellu koko asiaa :LOL:

Minka 5+2
 
Liz
Liittyisin seuraanne, eli testi näytti positiivista viikonloppuna ja LA on tammikuun 2014 alussa. Oireita on ollut jo pari viikkoa kivistävistä rinnoista pieneen kuvotukseen ja vatsan nipistelyyn. Tarkka LA-päivä varmaan selvinnee vasta ekassa ultrassa. Odotellaan esikoista, eli raskauteen liittyvät asiat ovat täysin uusia ja kysymyksiä vain vilisee päässä, ja netti on pullollaan lyhenteitä, joista en vielä tajua mitään. Ensimmäisen neuvolan varasin tänään parin viikon päähän.

Osaisiko joku kokeneempi kertoa, että kannattaako käydä ultrassa jo joskus viikolla 8 (kunnallinen ilmeisesti vko 11-13) tai voisiko sitä jotenkin muuten jo tässä vaiheessa varmistaa, että raskaus oikeasti on alkanut kunnolla? :) Raskaustestejä olen tehnyt pari ja komeat viivat pompsahtivat molemmilla kerroilla. Lämpötila ei ole kuitenkaan mitenkään erityisen kohollaan, vaikka näin ilmeisesti pitäisi olla.
 
Mijau mä luulen että nuo sun kuvailemat kouraisut on ihan normaaleja. Ja kaikenmaailman muutkin jomottelut ja viiltelyt ja nippailut.
Mulla oli vuosia sitten keskenmeno/kemiallinen ja se alkoi silleen että alavatsa oli useamman tunnin vellovasti kipeä, niinkuin tosi kovat menkkakivut tai tunne että olisi vatsatauti tulossa. Siitä muutaman tunnin päästä alkoi runsas vuoto, josta ei voinut erehtyä. Eli sellainen tunne tai kipu ei välttämättä enää ole normaalia.
 
Minä laitan nyt FB ryhmän pystyyn. Ryhmä tulee olemaan salainen, kukaan ei näe että kuulut ryhmään.

Laittakaa minulle yv:tä jos haluatte ryhmään. Teidän täytyy lisätä minut facebook kaveriksi, jotta voin lisätä teidät ryhmään. Lisäyksen jälkeen voimme poistaa toisemme kavereista. Eli annan yv:llä nimeni, jotta pystytte lisäämään. Voin perustaa ryhmän vasta kun saan ensimmäisen jäsenen lisättyä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PIKKUVIIKINKI
Mijau, ihan kunnon kipuja kävelykin tekee pahaa ;/ muista raskauksista ei ole näin kovia/jatkuvaa kipua ollut. Sen vuoksi neukkutäti varmaan sitä ulkoista meinas.

Ja lääkäri ei sitten ultrannut. Eikä ylipäänsä tiennyt mitään.. Sanoin vatsakivusta,kysyi onko pahakin ripuli o_O ei ollut hoitaja kirjoittanut miksi soitin..
No sain labralähetteen, klamydia, raskaus, kemiallinen ja tulehdusarvot otettiin.
 
Heips kaikille!

Minäkin liittyisin mukaan:

La 7.1, gintis, 36v, 2. lapsi, oys

Positiivinen raskaustesti tehty noin viikko sitten. Ajateltiin pääsiäisen aikaan miehen kanssa, että toinen lapsi saa tulla jos on tullakseen ja eka kierrosta tärppäsi. Ollaan vähän ihmeissään kun esikoista tehdessä meni melkein vuosi.

Oma olotila on ihan ok, vähän etovaa oloa aamupäivällä ja mahan nippailua. Lisäksi palelee älyttömästi.

Kirjoittelen paremmalla ajalla lisää.
 
Kiitos vastauksista, ehkä voin nyt rauhottua noiden kouraisujen kanssa :)
Mulla ei muuten ole tosiaan mitään oireita ollu, tälläkin hetkellä sellainen olo etten raskaana olekaan. Varmasti kadun ajatuksiani jossain vaiheessa mutta oikein odotan kaiken maailman oireita että tuntisin olevani raskaana :D
 

Yhteistyössä