*Tammikuun Tähdet-11* kesäkuu-10

täältä lähtee kans mutzillalle peukut ja tsempit!! :heart: :heart:

Mitä olette mieltä, uskaltaisikohan sitä pyytää sairaslomaa huomiseksi? Oikeastaan mulle riittää jo pelkkä työpaikkaan ilmoittaminenkin kolmelta päivältä. Olen ajatellut että tämä huonon olon paheneminen johtuisi huonoista syömisistä, mutta eipä näytä vaikuttavan mikään. :ashamed: Eli ihan tosi väsynyt olo, päätä särkee julmetusti ja heikottaa vielä syömisen jälkeenkin. Aamuisin on ollut vielä ihan ok olo, nyt se olo on pahentunut puolen päivän jälkeen, vaikka olen ottanut päikkäritkin. Mehujäätä tekisi koko ajan mieli, mutta eipä sillä hirveesti elä :/
 
Tää on ihan nyyhkytilassa täällä, mies lähti kahdeksi viikoksi Kanadaan sukuloimaan. Olisin saanut kyllä lähteä mukaan, mutta ei olisi ollut rahaa, enkä kyllä olisi saanut lapsia hoitoon kahdeksi viikoksi. Tuskinpa olisin sen puoleen raaskinut heitä niin pitkäksi aikaa jättääkään. Käytiin muksujen kanssa saattamassa mies lentokentälle, mutta vasta nyt, kun tultiin kotiin, iski ikävä. No, eiköhän yksi kaksiviikkoinen tässä saada sujumaan. Onneksi on puhelin ja Facebook! :D

Neulainen, kyllä minusta voit varsin hyvin pitää saikkua. Et varmasti tekisi töitä tuossa olotilassa, jos et olisi raskaana, eikä minusta raskaus ole mikään syy "leikkiä sankaria". Yksi miespuolinen kaverini sanoi joskus, että jos miehet olisivat raskaana, alkaisi vanhempainloma välittömästi positiivisesta raskaustestistä. Kieltämättä vähän tuli sellainen "sulkia hattuun" -fiilis, kun kaveri ihmetteli, että miten hemmetissä naiset pystyvät työntekoon, kun oksettaa, väsyttää, turvottaa...

Taidan siirtyä pihalle vahtaamaan. Ukon kone lähtee nyt ja pitäisi lentää tästä yli. Pitää päästä vilkuttamaan! ;)

Kreecher ja Ötys 9+6
 
kiitos Kreecher! :heart: Mulle kans joku kaveri joskus jutteli, että alkuraskaus pitäisi julistaa sairaudeksi, eli pelkästään sillä saisi saikkua jos sikseen tulee. Olen nyt kyllä ihan samaa mieltä. Tosiaan, ei ne miehetkään töissä olis, jos niillä olisi 2kk krapula putkeen :LOL: Meillä mies tekee vuodessa montakin ulkomaanreissua, ja me ollaan parhaimmaksi yhteydenpidoksi otettu skype, on muuten vielä ilmainenkin ;) Keväällä ostettiin vielä webbikameratkin, ja se toisen naaman näkeminen kyllä helpottaa ikävää aina hieman. Suosittelen! :heart:

käytiin kaupassa, ja meinasin oksentaa sekä pakastealtaaseen kun mietin itselleni ruokaa, sekä kun kävelin kaikkien pesuaineiden ohi. :x Ehkäpä siis huominen on oltava kotona, keskiviikoksi lupasivat mut sisähommiin, sen mä kestän paremmin kun siinä on työkaveri mukana.

niin ja en mä haluaisi valittaa, oikeastaan olen tavallaan onnellinen kun on oireita. Mutta työnteko ei vaan luonnistu näiden oireiden kanssa, ei ainakaan tämä mun fyysisesti rankka työ.

neulainen ja klöntti 9+5
 
Apua! Luin kaikki uudet viestit mutta enhän minä nyt muista mihin piti kommentoida! :D
Noh..

Täytynee puhella omasta navasta sitten!
Elikkä täällä vuodot vain jatkuu! Aamulla jo luulin että nyt on ohi kun ei ollut tullut siteeseen mitään.. Mutta eiköhän päivällä taas tullut. Kävin mieheni siskon kanssa katsomassa Sinkkuelämää 2:sen.. Oli kyllä mukavaa piristystä! :)
Välillä tuntuu että mieheni ei osaa lukea tätä kamalaa jännitystä ja pelkoa minusta mitä tämä vuoto tuo. Perjantaille on lääkäri aiko joten eiköhän siellä viimeistään selviä jotain!

Liikunnasta
Minulla tulee liikuttua kyllä kun on tuo koira, mutta pitäisi saada liikuttua vielä enemmänkin. Muutama kilo menee ylipainonpuolelle!
Olisko vinkkejä millanen liikunta veis mukanaan? :D olen miettinyt että vuotojen loputtua olisi mukava käydä jossain vesijuoksussa tms.. :)

SuSa & Taimi 11+2???
 
jäi sit huomiselle se soitto neuvolaan... en huomannukkaan ku soittoaika meni umpeen....

susa91 paljon peukkuja perjantaille :hug:

tänään plakkarissa yks skitso kohtaus :LOL: no tajusin kyl itse ja meni äkkiä ohi.... tällä kertaa en ollu siis pitkä vihainen =)

ja tohon liikuntaan, et mikä liikunta???? tää muija ei oo sit ainakaa 3 kk tehny yhtään mitään !!!! no ei kerrota neuvolas :D

memmu ja valtsu 14+1
 
Neulainen Ilman yks muuta otat sairaslomaa pahoinvoinnin takia jos on tuollainen olo. Mä olisin yks päivä viikkoo ennen lomaa lähtenyt heti kun toinen vakkari olis tullut töihin, vaan kun hän olikin sit kipee, niin jouduin pärjäämään. Olin siis kahdestaan koko päivän 19-v kesäapulaisen kanssa ja jos olis ollut mitenkään mahdollista niin olisin ollut omalla sohvalla ja käynyt halailemassa kotipönttöä...nyt on enää onneksi vaan välillä hetkittäisiä ällötyskohtauksia, mutta lomalla kun oon, niin eipä tarvi oikein mitään jaksaa.

Kreecher Jaksamisia ilman miestä! Mun mies ei onneks tee matkustushommia. Pisin aika mitä ollaan oltu erossa sen jälkeen kun muutettiin yhteen oli kun hän oli kertaamassa, olikohan se peräti 3 päivää! Ja silloinkin olin ihan nyyhkytilassa... En siis sano, että nopeesti menee aika. Mutta joka tapauksessa se kuitenkin jotenkin menee ja eikös sulla ole sitten ultra kun saat miehes takaisin. Eli odotettavaa on.

SuSa :hug: Toivottavasti tuo vuoto loppuu! Ja kaikki olisi hyvin!

BellaMarie 12+5
 
On kyllä mukava iltasin uppoutua lukemaan teän kaikkia juttuja :)
Joku juttu pitäs vaa keksiä että muistas mihin piti kommentoida :D
Huomena täytys herätä jo kuudelta ja mennä naapuriin veljen poikaa hoitaan.. Onneksi
keskiviikkona saa nukkua pitkään :)
Hirveä väsy koko ajan! Ja joku mainitti hiuksista, ne rasvoittuu tosi äkkiä! Yökkö-refleksi ihan jatkuvaa! Ja naamakin saanu pari näppyä kaikenlisäksi!
Pääsispä shoppaileen pian! :) Onneksi viikon päästä pääsee kuunteleen sydänääniä!

9+1
 
pojan yöt on muuttuneet todella paljon paremmiksi aloitettuamme lääkityksen. Nyt menee ventoline ja flixotide, molemmat babyhalerilla. Lapsella on ollut jo useamman kuukauden tosi tukkoinen ja yskäinen olo. Kyllä se vieläkin etenkin öisin yskii, ja saattaa kakoa limaa, mutta pääosin pystyy nukkumaan. Varmaan sitä öisin on piiloahdistanut, eikä me olla sitä tajuttu. Ajateltiin vaan, että sillä on refluksi, koska siihen liittyi pulauttelua ja öisin pyrki nousemaan istumaan ja tuntui tosi kipeältä makuuasennossa. Neljää refluksilääkettä kokeiltiin, eikä mikään oikein kunnolla auttanut. Tai no yksi hieman helpotti, mutta poika sai siitä allergisen ihottuman ja lääkitys piti lopettaa.

Mutta jospa tilanne nyt lähtisi korjaantumaan =)
 
MamiMansikka Meilläkin tyttö ottaa vielä babyhalerilla, tosin ilman maskia. On helpompi niin tietää, että varmasti menee perille. Toivottavasti teillä tosiaan myös auttaa. Meillä tyttö sai myös antibioottikuurin (Zithromax ) silloin kun aloitti flixotiden, koska keuhkokuvissa näkyi pitkittynyt tulehdustila. Se on usein se mikä aiheuttaa tuon infektioastman. Siis ei nyt pelkästään, mutta kun tulehdus jää muhimaan. Lapset ei yleensä osaa sitä limaakaan rykäistä pois niinkuin aikuiset.
 
Lääkärineuvolakuulumiset oli hyviä! Meillä on siinä terkkarin huoneessa ultra, ja se kattoo sillä joka kerta,kun neuvolassa käydään. Tänäänkin katsoi, ja siellähän se vauva käsiä ja jalkoja heilutteli vinhaa vauhtia! Ja hyppäsikin kerran hurjasti. Halusi näyttää äitille kaikki temput mitä on oppinut. :) :heart: Verenvuodolle/ tihkumiselle ei löytynyt syytä, ilmeisesti vain kohdunkaulakanavassa on jokin vähän verestävä alue. Nou hätä siis!:)
 
Tuittu olikin hyödyllinen vinkki! eikä juu pal eroo juurikaa noil viikoil viel oo. mutta se chance on 50/50. Toivottavasti meillä ei näkyis mitää jota me tajuttais ja kätilö kertois. ME ei haluta tietää. :)

Anteeksipyynnöt kun en jaksa lukee, tänään on revitty puoli kukkapenkkiä auki ja koko etupiha laitettu kondiksee ja noin 5 metrii paksuu pensasaitaa saksittu ojoon. Sen jhälkee vielä 1,5h täydet hikitreenit tuol +28 astee heltees niin nyt on vähä veto pois. ikävä menkkakipumainen aalto mahaan ja selkään iski kyllä.
 
Tulin poksumaan tänne, vkoja ois 12 täynnä ja tänään ois se np-ultra, joten sa nähdä mitä uutisia sieltä saa, onko tirriäinen vielä elossa vaiko menehtynyt...jotenkin tuo kaksosten menetys kummittelee edelleen todella paljon, mitenköhän hysteerikko olen 4-6 viikon päästä jos sinne asti päästään :ashamed: mut jos kaikki hyvin tänään niin lähtee doppler sit tilaukseen, joten laittakeehan kaikki sormet ja varpaat pystyyn :wave:

Mutzilla ja tirriäinen 12+0 :heart:
 
Mutzilla Täällä on sormet ja varpaat pystyssä! Tsemppiä sinne :)

iitu- Voi että kiva kuulla että vuotosi ei ollut vaarallista :) Täällä toivotaan aivan samaa :)

Elikkä täällä jatkuu vuoto EDELLEEN!! 5 päivä nyt menossa! :$ Mutta vuoto ei kertaakaan ole ollut runsasta vaan tooosi niukkaa kuukautisvuotoa!
Eilen illalla mieheni huomasi että kyllä masu on kasvanut täällä ja kyllä ihmiset jotka eivät asiasta vielä tienneet kysyivät että olenko raskaana kun maha on kasvanut! :D Voihan se tietenkin olla että olen vain lihonut :LOL:

Tänään olisi tarkoitus lähteä äitini kanssa kirpputorilla kun kerran lomalla kummatkin ollaan!
Saas nähdä tuleeko ostettua mitään! :)

Hyvät tiistai päivän jatkot teille kaikille! :heart:

SuSa & Taimi 11+3 ??
 
Mutzilla iso peukku sulle tälle päivää!

SuSa
varmasti ahdistavia nuo vuodot. Luottavaisin mielin kuitenkin eteenpäin. Onneksi suurin osa on vaarattomia ja helpottavat raskauden edetessä!

Mä sain eilen avattua juoksukauden. Ekaa kertaa pääsi juoksemaan niin ettei tullut huono olo. Noh tunnin lenkin aikana tuli kyllä niin reilu pissahätä että mietin jo vakavasti puskapissaa :D Pääsin onneksi kuitenkin kotiin asti. Koirakin oli mielissään ku käytiin ihan oikeasti juoksemassa. On viime kuukaudet joko kävelty tai sit olen juoksuttanut neitiä pyörällä. Tällä viikolla olis tarkoitus aloittaa vielä salikäynnitkin jahka saan tuon ohjelman fiksattua sopivaksi tilanteeseen :headwall:

Nyt päikkäreille juniorin kanssa, johan tässä on neljä tuntia oltukin hereillä :LOL:

Mussu & Myy 13+2
 
mutzilla, oii, mäkin oon hengessä mukana!! :heart: :hug: kerro kuulumiset :heart:

mulla huomenna jännitämispäivä kun ultra ja neuvolalääkäri molemmat... :/ tänään jo alkanut valtava jännitys varaslähdöllä..

mammyli ja alma 11+2
 
mutzilla kaikkea hyvää myös täälä toivotaan!!! kannattaa koittaa ajatella et millekkään et ainakaan mitään mahda joten paras ajatella ihan vaan positiivisia ja sit vasta huolestua jos siihen aihetta!!! tiedän helpommin sanottu ku tehty :/ Ja oikeesti mikä prosenttuaalinen mahdollisuus että samalle ihmiselle kävisi samoin? aika pieni!!!

susa91 täälä toivotaan myös sinullekkin kaikkea hyvää... parin päivän päästä selviää.. eikös sulla ollu perjantaina se aika???

ja kaikille muillekin :hug: ketkä sitä tarvitsevat ja toivotaan että kaikilla olis asit hyvin!!!

Anteeksi mutta nyt en muista nimeä, mutta kuka se oli jolla ultrassa oli näkynny joku epämääränen juttu... mites on asiat ratkennu? eks ultran pitäny olla parin viikon päästä siitä???myös peukkuja paljon sinne :heart:

memmu ja valtsu 14+2 :heart:
 
Täällä kans pidetään Mutzillalle peukkuja!!

Itse aloin np-ultran jälkeen miettimään (tätä tulee liikaa tehtyä näin raskaana), että miksei se sikiö pyörinyt ja heilutellut siellä ihan kunnolla..? Että onko siinä nyt sitten jotain vikaa jne. Silloin kun mä hyppäsin siihen sänkyyn sikiö heilutteli raajojaan, mutta sitten oli paikoillaan, kunnes taas kääntyilin siinä sängyllä hän vähän liikkui. Onkohan se kovinkin yksilöllistä tuo liikkuminen? Turhaa pohtimista ja murehtimista varmaan tämäkin....
:ashamed:

Mä kans olin eilen piiiitkästä aikaa jumpassa ja kyllä hyvää teki, vaikken niin paljon hyppinytkään kuin normisti. Kunnon hiki tuli näinkin. Ja salille loppuviikosta.

Marde ja Milli 12+3
 
NARSK. Molemmat huushollin tietokoneet sökönä, eli tulin vain pikaiseen lukemaan ja kommentoimaan omaa napaa.. :ashamed:

Eilen oli ensimmäinen neuvola, ja ihanainen yli-innokas neuvolantäti kuunteli sydänäänet JA ultrasi jollain aataminaikuisella kapistuksella. Epäselvähän se kuva oli, mutta siellä se polskutteli iloisesti. :heart: Aika herkistävää tuollainen.
Järkytyin monisteopastenivaskasta, joka tarttui matkaan, mutta noviisin ei auta kuin laittaa nenä oppaaseen ja opiskella. :D

Spatz ja mahavaiva 9+2
 
Ihan vaan nopsaa oma napa intoilua työpäivän keskellä...

Tulin juuri lääkäristä ja ekaa kertaa kuulin sydänäänet, 160 löi sykkeet :heart: Kyllä tää raskaus tuntuu nyt taas astetta todellisemmalta ja rakastan tätä papanaa taas astetta enemmän. Kaikki muukin oli hyvin. Nyt vaan oma pulssi varmaan 200 kun ajattelin mennä esimiehelle kertomaa että alkaa miettiä mulle siajista, pelottaa iha p*rkeleesti!

MamaDeDos & matkustaja 10+6
 
Päiviä pinoon :)

Nyt paremmalla olotilalla töistä käsin kirjoittelen :)

Mutzilla d =) b ultraan :heart: mukana hengessa täällä myös :) toivottavasti siellä terhakas pieni polskuttelee menemään :hug: :heart:

MamaDeDos Tsemppiä kertomiseen :heart: toivottavasti pomo ottaisi iloisesti asian :)

Susa :hug: toivottavasti vuoto harmitonta ja pienellä mahassa kaikki hyvin :hug:

iitu Ihana kuulla, että mhassa kaikki hyvin ja vuoto oli vaaratonta :heart:

neulanen jos siltä tuntuu, niin otat ihan hyvällä omallatunnolla sairaslomaa töistä. Itsekkin olin viimeviikon maanantaita lukuunottamatta pois töistä ja tuli kyllä niin tarpeeseen. Olo paljon perempi, kun sai varastoon levätä ja kerätä voimia. jaksamista sinne :hug:
Itsekkin kuolasin stocken sleepy sänkyä :) se on vaan niin mahtava ratkasu, kun siitä saa tehtyä niin paljon kaikenlaista ja menee sitten loppuvaiheessa tuoleina lapsilla :) Meillä on mun isosiskon vanha pinnasänky, niin ei viitsi sitten uutta tilalle :)

hmm.. mitäs muuta täällä olikaan puhuttu?!? Nyt ei kyllä mieleen tule mitään.. x/

(.) Nyt oon kyllä töissäkin sekoillut aika paljon, kun muisti pätkii aikas paljon.. Kyllä tää raskausdementia on vaan hauskaa :LOL: mutta minkäs teet :whistle: Tänään on ollut ihan ok päivä :) Ei ole ollut, kuin pientä pahoinvointia ilmassa :) väsymys tosin pahempa, kuin alkuraskaudessa, mutta onneksi pääsee kotio ottamaan päikkäreitä töiden jälkeen :xmas: Täällä on jännäpäivä tänään :) np-ultra olis 19:50, saatii joku tosi myöhänen ilta-aika :) ihanaa päästä taas näkemään toinen :) Tuun illalla, jos on vielä jaksamista, niin kertomaan ultrakuulumisia, muuten sitten aamusella :) laitan kuviakin sitten tulemaan, kun koneelle pääsen.

piupula ja leevi 11+6 ( huomenna poksuu ja "riskiaika" päättyy :heart: )
 




Tirriäisellä kaikki hyvin tällä erää :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

niskaturvotus 0,6mm, eli todella vähän ja en halunnut kuulla riskilukua, kun kaikki näytti olevan kunnossa masussa ja laskettu aika hyppäsi 5 päivää taaksepäin, eli uusi laskettu aika on 6.1.2011, eli tänään poksuttiin 12 viikon täyttymiseen ja torstaina jo sitten 13 viikkoo ois täynnä, menipä 5 päivää nopeesti :D B)

Kiitos kaikille tsemeistä :hug: :hug:

Mutzilla ja tirriäinen 12+5 :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mutzilla:




Tirriäisellä kaikki hyvin tällä erää :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

niskaturvotus 0,6mm, eli todella vähän ja en halunnut kuulla riskilukua, kun kaikki näytti olevan kunnossa masussa ja laskettu aika hyppäsi 5 päivää taaksepäin, eli uusi laskettu aika on 6.1.2011, eli tänään poksuttiin 12 viikon täyttymiseen ja torstaina jo sitten 13 viikkoo ois täynnä, menipä 5 päivää nopeesti :D B)

Kiitos kaikille tsemeistä :hug: :hug:

Mutzilla ja tirriäinen 12+5 :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
:heart: Jeee
:heart: :heart: Ihanaa kuulla että kaikki hyvin! Onnea ultrakuulumisista!

Pt ja Kille 12+1 :heart:
 
:flower: Kaikille jotka jo käyneet ultrassa paljon onnea! :heart:

Minulla on kirjoittelu jäänyt todella vähäiseksi pahoinvoinnin takia. En jaksa kun pakolliset kuviot jos niitäkään eli ruoanlaitto, pyykkäys, nuorimmaisen vaippojen siivoomiset. Yks päivä kävin kävelee muutaman kilometrin kun olo oli todella hyvä. lopuksi kävin tullessa kaupassa niin pyörryin melkein kassalle. kassaneiti ohjasi minut penkille ja toi vettä muutaman lasillisen...oli kyllä todella noloa :ashamed: en voinut sanoa että raskaudesta johtuu kun pieni kyläkauppa niin kohta ois kaikki teinneet asiasta. en halua kellekkään kertoa tällä kylällä. Saane sen jossain vaiheessa tietee kuitenkin.

Nyt on alkanut issias vaivatkin. ei voi tehhä mitään etukumarassa, tai kohta on kaaheet tuskat, eikä jalka ota päälle ollekaan.

Kuhan mun olo tästä tokenee niin (toivottavasti) jaksas keskittyä paremmin tähän kirjoitteluun, nyt käyn vain edelleen lukee muiden juttuja. Ja joskus ois itellä jokin hyvä kommentti niin unohdan sen alan kirjoittaa... :ashamed: :headwall:

Mutta nyt meen lepäilee kun heikottaa

maska82 ja duo 11+0 POKS!!!! :heart: :heart:
 
Onnea Mutzilla!! :heart:

piupulalle onnea myös ultraan!! Tuu sitten tosiaan laittamaan kuvia ja kertomaan miten meni! :heart: :heart:

Mä olin tänään vielä pois töistä, nyt alkaa vähän taas olo helpottaa. Ajattelin sitten päivällä käydä keskustassa niissä seulonta verikokeissa, kun meidän lähin labra on kesälomalla. Pääsin bussilla keskustaan asti ja siellä labran ovella huomasin että ne lippulappuset oli jääneet keittiön pöydälle :kieh: Noh, on mulla aikaa tiistaihin asti käydä niissä, pitää joku päivä mennä vaan töiden jälkeen. Mutta kyllä otti päähän!

sairaslomasta ja töistä Sori jos mä nyt jauhan tästä, mutta tuntuu etten yhtään tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Eli viime syksynä sairastuin vakavaan masennukseen, toista kertaa elämässäni. Tällä kertaa syynä oli työuupumus, ja lopulta tajusin olevani ihan väärällä alalla. Talven olin saikulla, ja maaliskuussa pääsin tähän kelan tukemalle kuntoutuskurssille, missä on meitä alan vaihtajia. Sen kautta olen nyt siis harjoittelussa toiseen ammattiin, ja harjoittelu/kurssi kestää elokuun alkuun.

Kävin tänään juttelemassa mun omaohjaajan kanssa, ja hän oli sitä mieltä, ettei mun välttämättä kannattaisi jatkaa tuolla enää tämän jälkeen. Vielä kuukausi sitten kun meillä oli työpaikalla palaveri, niin oli puhetta oppisopimuksesta, mutta siihen mä nyt en ainakaan tässä olotilassa enää kykene, varsinkin kun se jäisi sitten kesken. Mutta kuinka pitkälle raskautta te olette jaksaneet olla hyvin töissä? Mulla työ on siis fyysistä, olen kiinteistöhuollossa tällä hetkellä, eli käytännössä ulkotöitä talojen pihoissa. Lisäksi mun oma psykiatri halusi lopettaa mun mielialalääkityksen tän raskauden takia, joten vähän kammoan että mitä siitä tulee, jos ja kun hormoonit alkaa kunnolla riehua esim. töissä...

Huomenna mulla olisi aika mun psykologille, pitää varmaan jutella vielä sen kanssa. Mutta toisaalta mun tekisi mieli pyytää suoraan saikkua koko loppu raskaudelle, tai sitten tyynesti olen työttömänä tän työjakson jälkeen. Ja vaikka jos työkkäri pakottaisi mut töihin, niin eihän kukaan järkevä työnantaja raskaana olevaa palkkaa? Eihän? Kyse ei siis ole mistään laiskoittelusta, vaan tuntuu etten ole vieläkään toipunut kunnolla viime syksystä, enkä nyt pysty miettimään uutta koko aikatyötä ja raskautta samaan myttyyn. Nyt tämä mun harjoittelu kun on kuitenkin osa-aikaista, ja sekin tuntuu tosiaan välillä liian rankalta.

sori omanapailu, oli vaan pakko purkautua :ashamed:

neulainen ja klöntti 9+6
 

Yhteistyössä