*Tammikuun tähdet-11* MEIDÄN KUU <3

Onnea Vappupommillekin pikkumiehestä! Ja jaksamista suppareiden kanssa Jeccikalle. On kyllä turhauttavaa kun niitä tulee ilman että suurempia kuitenkaan tapahtuu.. Eikä lohduta ollenkaan kun sanotaan että montaa päivää ei enää mene :kieh:

Mulla alkoi tosiaan eilen tulla taas kirkasta limaista vuotoa, mutta ei sitä sitten tullut kuin yhdellä vessakäynnillä. Koko ajan on supistellut, välillä vähän kipeästi, välillä vaan niin että puristaa oikein kunnolla. yöllä havahduin muutamaan kertaan sellaiseen menkkakiputuntemukseen ja jotenkin outoon oloon. Kävin vain kerran (!) pissalla ja aamulla kun nousin niin lorahti oikein kunnolla jotain pöksyihin. Vessassa paljastui että oli verensekaista limavuotoa, varmaan ainakin puoli desiä. Ja nyt edelleen supistelee, silleen vähän kipeästi. En jaksa kellottaa kun ei tässä muuta pystyisi enää tekemäänkään. Mutta eilisestä asti mulla on ollut sellainen fiilis, että paria päivää pitempää ei mene. Olin eilen jotenkin kauhean kärsimätönkin ja omissa maailmoissani. Olo on vaan jotenkin sellainen, että jotain on tapahtumassa.

Nyt tässä otetaan miehen kanssa vaan rauhallisesti. On tämän viikon vielä vapaalla, että olis hyvä sauma kyllä synnyttää =) Ihanaa kun sai nukkua yönkin hyvin ja muutenkin olo on kohentunut alkuviikosta huomattavasti.

Kymmenisen minuuttia näyttäisi nyt olevan suppareiden väli ja tuntuvat vähän erilaisilta. Kattellaan =)

Tyttötrio ja miss x 39+6
 
nopeasti välitietoa:
ihanasti menee aika kotona, vauva aivan hurmaava, samoin 2v siskonsa <3 =) vauva herää kolmen tunnin välein syömään, myös öisin aika tarkkaan samaan kellon aikaan eli: n. klo 00.30, 3.30, 6.30, 10..etc. Tekis mieli jatkaa vauvojen tekoa kun rakkautta on niin paljon ilmassa ja kaikki on sujunut hyvin =) ! pääsin myös ekaa kertaa tunnin hölkälle tänään, ja hyvin jaksoin+ paikat kesti. Sain synnytyksessä 5 tikkiä luonnollisen repeämisen vuoksi, nyt niistä ei tuntunut olevan haittaa. Paino on tippunut 11 kiloa kaikkiaan. Vauva on 1vko 1 vrk vanha <3 Syntymäpaino oli 3835, sairaalan kotiinlähtöpaino 3600, tänään eka neuvola 1 vko 1vkr ikäisenä ja paino 3920 !!!!! =) eli hyvin syö, kun sanotaan että syntymäpaino täytyy saavuttaa 2 vkon ikäisenä ja meillä se on saavutettu vajaassa viikossa =)

pakko olla onnellinen nuista kun esikoisen vauva aikaan oli imemisen kanssa ongelmia ym.. ja samoin oman liikkumisen kanssa sillosen välilihan leikkaamisen vuoksi..ja varmasti se et esikoisesta jouduttiin myös käyttää imukuppia teki omat jälkensä sillon parantumisen piitkäöän aikaan..

mammyli ja alma 1 vko 1vrk
 
Viimeksi muokattu:
Pikaisesti tulin laittaan kuulumiset lääkärineuvolasta.

Kaikki oli ihan hyvin. Huomenna pitää soittaa pissatestin tulokset kun oli valkosoluarvot hieman koholla. Huomenna sit kuulee joutuuko lääkekuurille.Paino oli hieman pudonnut viime viikosta (300g) ja sf-mitta myös. Lääkäri sanoi että vauva on laskeutunut ja pääkin oli napakasti siellä missä pitikin. Sanoi että eiköhän itekseen lähde syntymään sit kun on sen aika. Jotain puhu että ehkä voi olla jo viikon päästä tuloillaan ja on aika suuri ihmetys jos menee laskettuun aikaan (5.2) tai sen yli.

Toivottavasti ei kuitenkaan tän viikon lopulla syntyis kun mies on lähössä huomenna reissuun ja tulee vasta lauantaina takasin. Mä kyllä sille sanoin että jos mä soitan että tulee kotiin niin se on sillon tultava vaikka juoksemalla.:D

Ens viikolla on sit neuvola keskiviikkona, joten sitä odotellessa...

-Lumis- ja Tuikku 34+4
 
Voi kunpa saisi itsekin pian sen oman vauvan jo syliin! Mukavasti tuntuu Mammylin vauva-aika sujuvan:) Tännehän siis oli myös tilattu se helppohoitonen vauva.

Täällä ei edelleenkään supistuksista tietoakaan, huoh. Alan jo olla epätoivoinen, jospa juhannuksesi hän syntyisi... Huomenna on kontorollikäynti sairaalalle, mutta en tiedä mitä siellä sitten tapahtuu. Onko jollain kokemuksia, milloin viimeistään käynnistelevät? Eli voiko olla, että menee viikkoon 42, ennen kuin ottavat sinne sisään jos kaikki on vauvalla ok? Mulla olisi siis huomenna 41+2, joten elättelenkö turhia toiveita, että huomenna laittaisivat jo synnytyksen käyntiin?
 
kääkkis
Paljon Onnea Vappupommille :)

Ellu: Mun tietääkseni käynnistelevät vähän tilanteen mukaan. Jos kaikki sujuu hyvin, niin saattaa olla hyvinkin tuonne viikolle 42 asti. Mulla käynnistettiin ensimmäinen synnytys rv 41+6, kun oli n.4kg vauva ( syntymäpaino oli 4030g), lapsivesi oli alkanut vähentyä ja lisäksi oli lievä raskausmyrkytys, eli verenpaineet aika korkeat. Tyttö syntyi sitten 42+0, kun laittoivat niitä käynnistyspillereitä kohdunsuulle. Mulla ei ollut siis lähtenyt paikat kypsymään yhtään :(

Mulla ei ole myöskään minkäänlaisia supistuksia ollut nyt taas. Kokoajan on sellainen tunne, että kohta tapahtuu, mutta ei tapahdu : / Nukuin ihan hirveän huonosti ja tänään ollut jotain hermosäryn tapaista taas, että tärisyttää seisominen koko alavartaloa. Tänään saan taas vyöhyketerapia-käsittelyn, katsoo jos tulisi jotain tulosta :)

Ihmettelen, kun ei sairaalasta ole tullut vieläkään soittoa kun nyt loppuviikosta mun olisi pitänyt mennä siellä käymään :confused: Täytyy soittaa varmaan huomenna neuvolaan ja varmistaa, että käsitinkö oikein...Onkohan mut taas kerran unohdettu : /

kääkkis ja "osku" 40+3
 
Onnea vauvaantuneille!:heart:

Meille syntyi nopeassa tahdissa alateitse toinen suloinen tyttä tuuhealla mustalla tukalla nappisilmineen sunnuntaina 23.1. rv 39+4 :heart: Pituus 51cm ja paino 3530g ja pipo 34cm :) Synnytys alkoi kotona klo5, sairaallassa oltiin klo8 ja 8cm auki ja tyttö oli maailmassa klo 9.47 :) Kotiuduttiin jo tiistaina ja nyt totutellaan uuteen tulokkaaseen.

Kiitos teille yhteisistä odotuksen vaiheista ja ihanaa vauvaelämää :heart:

Toive81 ja Sintti 4 vrk
 
Terve!
Ilmoittelen että poikamme syntyi 23.1.2011 klo 23.01. Painoa oli 3750g ja pituutta 50cm. Synnytys eteni vauhdikkaasti, kokonaiskesto n. 2,5h. Sairaalassa ehdittiin olla puolisen tuntia niin vauva oli maailmassa. Kaikki meni hienosti kuitenkin, ei ollut kamalaa vaikka nopeesti menikin ! Yhtään tikkiä ei tullut, pari pientä pintanaarmua, mitkä nyt jo parantunut. Kotiuduttiin tiistaina, kaikki on alkanut sujumaan ihan hyvin. Kattellaan jos tuun joku kerta kertoilee enemmän, nyt ei oikein aikaa koneella istuskella ku on tuo reilu 1 vuotias ja vauva hoidettavana :D

Onnea kaikille muillekkin vauvansa saaneille!
 
Moi!
Täällä ollaan niin vaihtelevasti nukuttu. Olen periaatteessa valvonut aamuyön neljästä ja likka nukahti vihdoin klo 12. No siinä sitten ajattelin nukkua itekin ja ehdinkin jopa puoli tuntia kun joku alkoi kitisemään. Ei muuta kun syliin ja hyssyttelemään, nukuttiin sit sylikkäin toiset puol tuntia. Ite pakko nousta ylös kun esikoinen tulee eskarista kohta. Ja likka jatkaa unia.

Meil on vieläkin niin että päivällä nukkuu niitä pitkiä unia n.4h ja sit yöllä abut 2-3h. Terkka kyllä sanoi että koska painoa tullut niin vähän niin älä anna nukkua liian pitkiä välejä päivällä. Tuolla varjolla voisin neitiä herätellä ja toivoa että uni maistuis pidempään yöllä.

Mammyli: mulle niin varoiteltiin että pitää ottaa ihan rauhassa eikä liikuntaa harrastaa tonne jälkitarkastukseen saakka. En millään malttaisi, mistä tiedät että uskallat hikiliikkua? Mun jälkitarkastusaikakin ois ollu vasta maaliskuussa mutta sanoin että ei onnistu vaan aika on saatava ennen meidän Rukan reissua kun ois kiva tietää et mitä siellä voi urheilla. Onneksi onnistui siirtää. Haluaisin kyllä jo "varovasti" aloitella esimerkiksi tehokkaat kävelylenkit, olohuonezumbat, kuntosali jne.

Ristiäisetkin saatiin sovittua ennen lomaviikkoa eli 19.2 meidän neiti saa sit nimensä kuuluville. Kertokaas miltä tämä kuulostaa: Adele Lumi Linnea?? Isosisko on Aada Venla Maria.

No niin tässä välissä sitten taas herättiin ja tissiteltiin. Nyt välipalaa tarjoamaan.

Johanna ja pompula 1vko ja 5 päivää
 
kääkkis
Onnea Toive ja Victoria :flower:

Johanna: Kaunis nimi tulee teidän tytölle :) Meille olisi tullut tytölle toiseksi nimeksi Lumina. Toivottavasti saatte rytmiä käännettyä, että nukkuisi öisin.

Just kun ihmettelin tuota sairaalan kontrolliaikaa, niin tulikin postitse kutsu ensi keskiviikolle :) Ei ole yhtäkään neuvolakäyntiä nyt sitten ennen tuota aikaa. Sain äsken magneetit korvan vyöhykkeisiin ja vyöhykekäsittelyä myös jalkateriin. Kyllähän siellä jonkinlainen hormonihäiriötila tuntui olevan, kun puski hikeäkin aina vähänväliä hoidon aikana. Toivotaan, että lähtee syntymäään nyt ennen sitä ensi keskiviikkoa :)

kääkkis
 
Iltoja vielä:wave:
Molemmat rinsessat nukkuvat ja mies vielä kokouksessa. Tulis nyt niin ehditään olla hetken kahdestaankin... siis ohjelmia katsellen, vielä. Mistähän sitä tietää että uskaltaa hypätä vällyjen alle?
Onko muilla jo synnyttäneillä tätä ongelmaa: minä herään joka yö neitiä syöttämään aivan yltäpäältä hiestä märkänä, siis oikeesti joka yö. Vois luulla että on jotku vaihdevuodet mutta tuskinpa vielä tässä iässä:attn:
Pitää vielä tuosta nimestä sanoa sen verran että minulla ei ole mitään tavallisia nimiä vastaan mutta sukunimemme on hyvin erikoinen, saksalainen, joten siihen paremmin sointuu joku erikoisempi nimi.

Sitten vain odotellaan sitä ukkoa kotiin.....:heart:
 
Heippa kaikille!
Kovasti tullut vauvauutisia. Suuren suuret onnentoivotukset kaikille :flower:!! Nopeasti lukaistuna nopeahkoja synnytyksiä taas. Jos jaksatte tai ehditte, laittakaa synnytyskertomuksia, niitä on kiva lukea kun itse kärvistelee pötsinsä kanssa.
Itse olen ihan luovuttanut, syntyispä nyt ees ennen kesää.
Oltiin tarkastuksessa
paineet 120/84
painoarvio 3,7
prot +1
Sf 42!!!!!!!!!!!!!!
Ja vauva ei oo mitenkään kiinnittynyt, päin vastoin. Siks toi kohdunkorkeuskin on noin jumalaton.
Mulle on kehittynyt aika paha vatsakutina, ja kun vähän googlasin näyttää ihan PUPP:ilta. Raskausarpiakin on nyt ruvennut tulemaan kunnolla. Ens viikolla yliaikakontrolli, ja ajattelin soittaa ja ilmoitta etukäteen etten lähde sieltä kotiin. Jotenkin tuntuu siltä ettei tämä vauva nyt tule ulos ellei sitä pakoteta...:whistle:
Hienon kuuloiset nimet, Pompula ja sopivat varmaan ulkolaisen nimen kanssa hyvin yhteen.
No, nyt valittamasta kävelylle. Josko se auttaisi...
Flip 40+4
 
kääkkis
Samassa mennään Flip :hug: Ei merkkiäkään että lähtisi syntymään. Aika komea SF, mulla "vain " 38, mutta pää on alhaalla. Täälläkin vaivaa vähän epätietoisuus, että käynnistävätkö ensi viikon kontrollissa vai ei...Kai nuo tytöt täytyy viedä varmuuden vuoksi jo mummolaan silloin.

kääkkis 40+4
 
:hug:sulle myös Kääkkis! Eihän sitä tiedä jos vaikka tulisi villi viikonloppu meille ;). Mutta ens viikolla saisi kyllä alkaa tapahtua. Tosta Sf-mitasta, ei ole sullakaan ihan pieni vatsa... Eilen oli tosi nuori kätilö mittaamassa, joten luulen että mukaan tuli pari ekstrasenttiä. Tsemppiä kaikille kärvistelijöille, ei meitä taida kovin montaa olla enää jäljellä?
 
kääkkis
Täällä edelleen yhdessä osassa :wave:

Nyt sitten flunssa lähti taas pahenemaan ja tänään suosiolla taas lepäilypäivä :( Alkaa kyllä jo kyllästyttää tehdä samoja asioita uudelleen ja uudelleen...Mietin jo tuossa että pitääköhän vauvan lakanatkin vaihtaa uudelleen, kun alkavat kohta olla vissiin ihan pölyiset :D
Yritän olla miettimättä liikaa näitä päiviä, syntyy kun on valmis :) Vaikuttaa kyllä tämä ailahteleva flunssa myös siihen, etten koe olevani synnytyskunnossa.

kääkkis ja "osku" 40+6
 
Sama täällä, ei mitään tapahdu!
Vauvakamat tosiaan pölyttyy ja siivoamaankin vois taas aikansa kuluks ruveta (jos yhtään huvittaisi se puuha!). Sunnuntaipäivän ratoks ajattelin soittaa synnärille ja kysyä tästä kutinasta ja. Vaikuttaa tosiaan siltä "harmittomalta" PUPP:ilta, mutta voihan tietty olla hyvä tsekata ettei se ole sitä maksasta johtuvaa kutinaa. Vauva kyllä vaikuttaa kaikin puolin virkeältä ja vatsa tuntuu edelleen kasvavan eli kaikki vaikuttaa ihan hyvältä. Ja itseasiassa, kunhan kutinalta vaan nukahdan (siihen saattaa mennä pahimillaan muutamia tunteja), nukun oikein hyvin ja pitkään (ainakin tänään kävi näin).
Voi Kääkkis, ikävää tuon flunssan kanssa. Puolikuntoisena synnyttämään lähteminen ei varmasti ole mitään herkkua. Ehkä se helpottaa vähän henkistä odotuspiina jos ajattelee, että hoidetaan tämä flunssa ensin alta pois ja sitten synnytetään. Fyysinen odotuspiina onkin toinen juttu. Tsemppiä täältä. Kuumaa juomaa ja lepoa!
40+6 täällä kans...ja kaikki merkit viittaa siihen että huomenna poksutaan vielä viikkoja eikä vauvaa...
 
Jes, pääsen verikokeisiin ja näytille huomenna. En muuten olisi niin hätäinen, mutta kun äidilläni ei kumpikaan synnytys ole käynnistynyt itsestään ja tällä vatsan koolla ei oikein tunnu enää järkevältä odotella kovin pitkään. Ja tuleepahan jotain tekemistä huomiselle :D
 
Täällä edelleen odotellaan, edes jotain merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Ehkä itsekin kuulun sitten siihen kastiin, että ei vaan käynnisty itsestään. Tsemppiä teille muille, ketkä kärvistelette samalla tavalla, tätä ei voi ymmärtää ennen kuin itse kokee. Jokainen päivä ajattelee, että josko tänään ja sitten taas ei. Huoh.

Huomenna jälleen sairaalaan näytille, en tiedä, mitä pitäisi sanoa, että saisi sinne jäädä ja käynnistäisivät. Mutta luultavasti kaikki on taas ok ja viikon 42 jälkeen aloitetaan käynnistys.

Ellu ja vauva 41+4
 
Huomenta!
Onpas kiva lukea että täällä vielä porukkaa pyörii... vaikka todellakin toivon että pääsette odottamisesta ja saatte käärön käsiinne=)

Vauva-arki jotenkin alkaa pyörimään: yöllä syödään 1-2 aikaan, 4 aikaan ja sitten vielä 7-8 aikaan ja äiskä sitten nouseekin jo ylös laittamaan eskarilaista kouluun. Unta vedetään päivällä aika paljon vielä, joskus se vatsa pitää hereillä. Tuosta tuli mieleen että tänään pitää aloittaa D-tipat ja niistä ollut vain huonoja kokemuksia tähän saakka.

Neidillä alkoi eilen rähmimään toinen silmä, käydään tänään neuvolassa näyttämässä. Sitten ois kollegan eläkeläksiäiset koululla, käydään siellä pyörähtämässä. Ovat ainoastaan välitunnin ajan joten siellä tarvii todellakin vain pyörähtää:whistle: Ja sitten verotoimistoa ja esikoisen hakemista yms. Kyllä näissä aina se pari tuntia vierähtää...

Itse olen parin päivän aikana kävelylenkkeillyt entiseen malliin eli ihan hikeen asti eikä takapakkia ole tullut. Nyt pari päivää ollut niin että ei vuotoja paljoa mitään.

Eilen vauvelikin kävi eka kertaa pihalla ja näyttää nyt pari päivää olevan todella hyviä kelejä olla pihalla ennen kuin pakkanen taas kiristyy. Ei muuta kuin vaunulenkille, ihanaa.:)

Maha kuuluu toimivan, taitaa olla vaipanvaihto edessä, moi

Johanna ja pompula 2vko 2pv
 
Täällä ollaan kahtena ei enää yhtenä=) Edellisviikolla huomasin että vauvan liikkeet hidastuneet jonkun verran. 20.1 aamuna huomasin ettei vauva ole liikkunut oikeastaan lainkaan. Soitin äitipolille ja pyysivät käymään. Siellä sitten otettiin käyrää ja ultrattiin. Kaikki vaikutti olevan hyvin, mutta eivät lähettäneet kotiin vaan ottivat sisälle. Käyrää otettiin useasti, lääkäri päätti että voitaisiin kypsytellä ensin lauantai meni siinä. Sunnuntaina lääkäri oli sitä mieltä, että voin siirtyä saliin ja puhkastaan kalvot. Kyllä alko jännittää tänään sitten varmaan saadaan vaavi syliin. Kalvojen puhkasusta ei ollut mitään hyötyä. Sitten laitettiin tippaa. Esikoinen myös syntyi tipan voimalla, muistin et ne kivut on aika kovat. En kyllä muistanut että niin kovia. SE oli kauheaa. Kolme vaihetta siinä oli ja 20min välein kävi lisäämässä tiputuksen määrää. Jonkun ajan supistuksia tuli tosi tiheästi ja mua SATTU niin että en osaa kuvailla tuskallinen kipu. Vauvakaan ei niistä kovista supistuksista pitänyt ja sydänäänet laski tosi alas melkein joka supistuksella. Sitten tuotiin jotain härveliä mikä antaa vielä tarkempaa tietoa vauvan voinnista. Kivun lievitykseksi sain spiraalin (oisko sen niminen) Kivut kyllä lähti tippa lopetettiin melkein kokonaan. Sain levätä hetken... Jaaha pitää jatkaa myöhemmin...
 
Helpottaako teitä yhtään tieto, että listan hännänhuipulla :wave: on tänään 40+0:) Eli ei teillä muillakaan enää hirveän pitkään mene. Loppuviikosta asti tullut oikein paljon limaa ja limasta vuotoa, supistuksia ja pallon tunne jalkavälissä seuraa, mutta tämä epeli vaan vielä mahassa köllöttelee. Jospa tänään... Näin ajattelen joka päivä.

Onnea teille äideille, joilla pienokainen on jo sylissä:flower:

MamiMansikka 40+0
 
Onnea muillekin vauvautuneille!

Pompula; mäkin hikoilen yöllä ihan hirveästi! Joka aamu on pakko aloittaa suihkulla.

ja oma olokin alkaa helpottaa pikkuhiljaa, mutta lenkille en varmaan tälläkään viikolla vielä uskalla..... Sen verran vatsa vielä ilmoittelee itsestään

vappupommi + poika 2vko
 
Viimeksi muokattu:
kääkkis
Paljon Onnea Sippe ja Tyttötrio vauvoista :heart:

Jäiköhän Flip samantien osastolle vai onkohan yhä yhtenä kappaleena :rolleyes:

Onnittelut MamiMansikka LA:n täyttymisestä :flower:

Jokohan Ellu pääsi tositoimiin ??? Voimia viimeisille päiville, ellei näin tapahtunut.

Täällä ei muutosta tilanteeseen : / Tänään ollut taas vähän terveempi päivä, mutta jos jään odottelemaan parantumista kokonaan ennen synnytystä, niin siihen saattaa mennä kaaaaaauan... Kovasti olen lepäillyt ja laiskotellut :)
Vien keskiviikkona tytöt valmiiksi anopille, kun ei tiedä jäänkö osastolle vai mitä tekevät. Epätietoisuus ei ole kyllä yhtään mukavaa.

kääkkis ja "osku" 41+0 ( poks :) )
 
Ehei, täällä ollaan mutta nyt on jännät paikat!
Ekaks onnittelut uusille äideille, Sippe ja Tyttötrio :heart:!! Ja Mamille LA:sta =)!
Eilen meni siis lähes koko iltapäivä ja ilta synnärillä. Luikertelin sinne kutinan varjolla, päätarkoituksena oli kuitenkin selvittää käynnistyksen mahdollisuutta. Olin käyrällä, verikokeissa ja kätilö halusi varmuuden vuoksi painoultran, kun Sf-mittani on mitä on ja tarkistaakseen ettei ole liikaa lapsivettä. Synnytyslääkäri ultrasi (ei muuten enää ole näillä viikoilla niin hauskaa puuhaa kuin alkuraskudesta, päästä oli tosi vaikea saada mittaa) ja oli vaan, että isolta näyttää ja paljon vettä, mutta ei liikaa. Sitten sain taas odotella ja kätilökin kävi kyselemässä, että mitä se lääkäri sanoi. Olen kyllä koko ajan aavistellut, että iso vauva kun Sf on mennyt yläkäyrän yläpuolella ja joulukuun alun painoultra oli 2,7, mutta leuka tippui siti polviin kun kuulin että ultran mukaan olis 4,5-5 kg. Yhtäkkiä ei tuntunut minkäänlainen synnyttäminen hyvältä vaihtoehdolta... Lääkäri meinasi lähettää täksi aamuksi uudestaan ultraan, mutta kollegan kanssa juteltuaan totesi, että ei ne kuvat kyllä pienemmiksi muutu. Päätettiin sitten irrotella kalvoja josko synnytys lähtisi yön aikana käyntiin, mutta kätilö ei saanut sormea kunnolla sisälle tai jotain. Kohdunsuutakin vielä sentti ja kiinni. Ja yöllä ei tosiaan tapahtunut mitään, eikä tunnu yhtään siltä että spontaani käynnistyminen olisi lähelläkään.

Nyt odottelen soittoa synnäriltä, niillä on nyt aamulla joku lääkäripalaveri ja päättää siellä sitten mitä tehdään.
Olen koko ajan niin kuin varmaan kaikki täällä ollut varautunut ja odottanut alatiesynnytystä, mutta nyt en ole ollenkaan varma. Samoin käynnistys ei tunnu nyt yhtään niin hyvältä idealta kuin ennen. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Eli tällaisia tunnelmia täällä!
Flip 41+1
 

Yhteistyössä