Tammikuun tähtöset 2017 **HEINÄKUU**

Nyt tuntuu pidemmälle tää väli kun on nla lääkäri 18.8 seuraavaks, mutta sen jälkeen on rakenne 1.9,nla 12.9,että kolme käyntiä aika peräperää ja mulla rakenneultran yhteydessä myös lääkäri. Olen tuosta eteenpäin tehoseurannassa joten otaksun että käyntejä tulee muutama ns.ylimääräinen.
Eikös uudelleen synnyttäjillä ole harvemmin käyntejä kun ekakertalaisilla? Ainakin joskus muinoin oli näin.

Mulla on huimaus astunut kehiin, ollu aikasemmissakin. Aamuisin ikävä, eilen töissä teki tiukkaa aamusta... Paineet on aika alhaiset. Onko muilla tätä?
Mulla tullut myös tää huimaus kehiin.. Sunnuntaina kummipojan ristiäisissä oli aika tuskaa yrittää seistä ku meinas huipata niin kovin. Samoin tänään töissä oli aika kurja olla kun vähän väliä oli istuksittava huilimaan, kun ei meinannut pystyssä pysyä. Ärsyttävää!
Samaten tänään alkoi taas tuhruttelu. Just ku luulin sen loppuneen.
 
Kotona ollaan. Hassua kun täällä on "helle", mutta tuntuu kylmältä kun tultiin sieltä 36 asteen lämpötiloista. Täytyy kyllä sanoa, että matkustaminen oli näillä viikoilla helppoa kun alkukuukausien väsy ja ällötys oli ohi, mutta maha ei kuitenkaan vielä liiaksi haitannut liikkumista. Kaikki lennot suju hyvin, ei tullut supistuksia tms. Kerran kysyttiin raskausviikkoja, mutta mitään kirjallista todistusta ei tarvittu, vaan sana riittI. Mikä oli hassua, koska mun maha on tosi iso viikkoihin nähden. Pahimpia oli pitkät istumiset ja odottamiset lentokentällä. Ne turvotti jalkoja.

Mullahan on ollut tota huimausta jo pidemmän aikaa. Jos seison pitkään esim. jonottaessa niin silmissä pimenee ja hartioita painaa. Ihan kamalaa! Samaten äkilliset ylösnousut on pahoja.

Annelski, eiköhän kaikki ole hyvin. Vauva on vielä niin pieni, että vain pieni osa liikkeistä tuntuu. Mäkin yritän joka päivä kuulostella liikkeitä ja oloja kun olo on niin hyvä, että melkein vois unohtaa olevansa raskaana. Iso maha kyllä muistuttaa tehokkaasti. :D Mulla on kohtu jotenkin aika korkealla jo, esim. kumartelu ja alaspäin kurkottelu in hankalaa. Tuntuu, että pallo pistää vastaan alavatsalla, eikä kerta kaikkiaan yletä tai taivu kuten ennen.

Kuurankukka, muuttuiko sun la?

Mamadread ja itu 14+2
 
Täällä on kerrankin herätty ajoissa ja saatu jotain aikaankin :) Heräsin siis kasin jälkeen ja nyt on siivottu miehen talo ja pyykit viikattu kaappeihin (niitä oli jäänyt miehellä aikamoinen vuori kodinhoitohuoneen pöydälle) :D Seuraavaksi pitäis lähteä kauppaan käymään ja sit jos tekis ruuan ja iltapäivällä lähdettäisiin remonttiasioita hoitamaan Sjoelle.
Pojalla on illasta jalkkispeli ja jos vaan ei sada niin sitä pitäisi mennä katsomaan ;)

Eilen oltiin helteinen päivä Powerparkissa ystäväperheen kanssa. Kyllä oli mukavaa, mutta hieman harmitti taas kun se menee niin ajoissa kiinni. Ei ehditty käymään kaikissa laitteissa. Tai no minähän en muutenkaan päässyt kaikkiin, mutta yllättävän monta siellä oli missä pystyi käymään :) Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille ihan vauvasta vaariin. Ollaan käyty viimeiset yhdeksän vuotta joka kesä siellä ja laitteita piisaa niin pienille kuin isommillekin :) Ja melkein kaikkiin lasten laitteisiin saa vanhemmat mennä ilmaiseksi mukaan, jos ei oo itselleen ranneketta ottanut ;)

Vähän alkoi taas illalla tuntua päivän kävely huvipuistossa ja vatsaa supisteli vähän. Onneksi liitoskivut on hieman helpottaneet, ei vaivanneet niin paljon kuin vielä kuun alussa.

Mä en oo vielä oikein tuntenut liikkeitä kunnolla, ihan pieniä muljahduksia tuntuu aina välillä, mut ei mitenkään säännöllisesti eikä läheskään joka päivä. Mut en kyllä vielä ole huolissaan näillä viikoilla. :)
 
Heippa! Täältä mukaan uusi lukija myös, ollut tämän kokoajan rankkaa pahoinvointia ja nyt uutena päänsärkyä ilmennyt :D mutta josko kohta helpottaisi nii pääsisi nauttimaan ja mukava lukea muidenkin kokemuksia :)
24.1 / äippäää2017 / 22 / P-KKS /ensimmäinen
 
  • Tykkää
Reactions: mamadread
Täällä on kerrankin herätty ajoissa ja saatu jotain aikaankin :) Heräsin siis kasin jälkeen ja nyt on siivottu miehen talo ja pyykit viikattu kaappeihin (niitä oli jäänyt miehellä aikamoinen vuori kodinhoitohuoneen pöydälle) :D Seuraavaksi pitäis lähteä kauppaan käymään ja sit jos tekis ruuan ja iltapäivällä lähdettäisiin remonttiasioita hoitamaan Sjoelle.
Pojalla on illasta jalkkispeli ja jos vaan ei sada niin sitä pitäisi mennä katsomaan ;)

Eilen oltiin helteinen päivä Powerparkissa ystäväperheen kanssa. Kyllä oli mukavaa, mutta hieman harmitti taas kun se menee niin ajoissa kiinni. Ei ehditty käymään kaikissa laitteissa. Tai no minähän en muutenkaan päässyt kaikkiin, mutta yllättävän monta siellä oli missä pystyi käymään :) Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille ihan vauvasta vaariin. Ollaan käyty viimeiset yhdeksän vuotta joka kesä siellä ja laitteita piisaa niin pienille kuin isommillekin :) Ja melkein kaikkiin lasten laitteisiin saa vanhemmat mennä ilmaiseksi mukaan, jos ei oo itselleen ranneketta ottanut ;)

Vähän alkoi taas illalla tuntua päivän kävely huvipuistossa ja vatsaa supisteli vähän. Onneksi liitoskivut on hieman helpottaneet, ei vaivanneet niin paljon kuin vielä kuun alussa.

Mä en oo vielä oikein tuntenut liikkeitä kunnolla, ihan pieniä muljahduksia tuntuu aina välillä, mut ei mitenkään säännöllisesti eikä läheskään joka päivä. Mut en kyllä vielä ole huolissaan näillä viikoilla. :)
Oliko powerparkissa jotenkin merkitty laitteet joita välttää raskaana? Netistä löysin mutta mietin onko myös paikan päällä. Ollaan lauantaina menossa kaveripariskunnan kanssa käymään :)
 
Oliko powerparkissa jotenkin merkitty laitteet joita välttää raskaana? Netistä löysin mutta mietin onko myös paikan päällä. Ollaan lauantaina menossa kaveripariskunnan kanssa käymään :)
Wf wt
Kyllä, oli merkitty laitteisiin selkeästi mitkä soveltuu ja ei sovellu :) Itse kävin kyllä myös kwai joen vuoristoradassa, joka vastaa Särkänniemen tukkijokea. Sitä ei siis suositeltu, mutta laitetyöntekijä osasi kertoa miksi ei suositella ja mitkä on vaaran paikat ja sit omalla vastuulla menin, kun osasin niihin varautua. Ei siinä ollut kuin yksi isompi mäki ja sen takia ei siis suositeltu ettei kolhi vatsaa, jos ei huomaa varoa et nytkähtää lopussa jolloin voin liikkua vähän eteenpäin. Tämä oli kuitenkin helppo välttää, kun otti itse vähän käsillä vastaan ja nojasi taaksepäin :)
 
Okke, hyvä tietää ja kiitos vinkistä! :)
 
Täällä käyty aamulla neuvola nro kaksi. Me saatiin viimeksi jotain voimavaralappuja täytettäväksi, mutta niitä ei kyllä edes kysytty. Kaikki olon ok, painoa on tullut plussan jälkeen viisi kiloa. Kohtu oli korkealla, samoin vauva. Sydänäänet saatiin hetkeksi kuuluviin jostain navan korkeudelta, mutta sitten vauva karkasi. Kunnon sykettä ei saatu, terkka veikkasi sen olevan n. 145. Hän myös sanoi, että kuulostaa kuin istukka olisi edessä, kun sen virtaukset kuuluu niin hyvin. Tästä ei ollut puhetta nt-ultrassa. Kahdessa viime raskaudessa istukat on olleet takana, mutta ei kai tämäkään kovin vaarallista ole. Perjantaina sitten heti lääkärineuvolaan. Jospa silloin saataisiin syke. :)

Viimeinen lomaviikko kuluu ihan liian nopeasti! Onneksi on kivat säät. :)

Mamadread ja itu 14+4
 
Ei oo mitenkään vaarallista! Sykkeen löytäminen voi olla just haastavampaa vaan jos istukka edessä ja liikkeitä vaimentaa. Mulla ollu nyt molemmissa raskauksissa edessä :)
 
kiitos tsemppipuheista mamadread!
Nyt on jälleen tuntunut liikkeitä. Ihan turhaan säikähdin siis! :)

Oon niin "voimissani" ja olo hyvä että suostuin tekemään ensi viikolla pari yötäkin töissä. :eek: noh, päivät tyttö hoidossa ja silloin mä nukun ja hyvin! :)

Mutta jalkaa koskenut, oikeaa jalkaa pakara - reisien kohdalla, etenkin pakara. Nii, tänään oli puhetta töissä siitä, niin epäili nyt fiksummat että on varmaan iskias-kipuja. :( mutta onneks sitä ei tänäänkään oo ollu jatkuvaan, toissailta oli ihan järkky. :/
noh, välillä lepiä ja tukisukat jalkaan etenkin töissä, ja välillä istahtaa. ja huomioida asento. jospa se tästä. :)
haluaisin niin olla töissä kyllä koko syksyn.

tänään tuli jo 18+0! <3
 
Kiva kuulla hyvistä ultrakuulumisista :) ja lämpimästi tervetuloa uusille!

Mullakin on istukka edessä, ja se on hankaloittanut sydänäänten kuuntelemista. Täälläkin on mahan kasvu tainnut ottaa pienen spurtin :love: vaatteita on pitänyt aika paljon jo viedä varastoo, ja harmikseni totesin lempihameeni kiristävän jo nyt, vaikka onkin joustavalla vyötäröllä. Olin elänyt siinä toivossa, että menisi vielä kesän ajan. Tuli kutsu rakenneultraan, ihan elokuun loppuun. Ihanaa päästä taas kurkkaamaan pienokaista :barefoot:

Nyt ei ole jotenkin ollut paljonkaan kirjoiteltavaa raskaudesta. Mies ollut paljon töissä ja esikoinen on pitänyt niin kiireisenä, että välillä ihan hetkellisesti unohtaa edes olevansa raskaana. Kun ei ole enää pahoinvointiakaan, enkä tunne vielä liikkeitä. On nyt jo puhuttu esikoiselle vauvasta ja puhuu itsekin vauvasta ihan päivittäin. Seuraava neuvola olisi parin viikon päästä.

Elisen 16+0
 
Mulla istukka kanssa edessä, sydän äänet on.kyllä hyvin kuulunu,mut kokemuksesta tiedän että liikkeisiin se voi vaikuttaa siis niiden tuntemiseen. Esikoisen aikaan oli myös edessä ja koska se piti irrottaa silloin käsin, pelkään että se on nytkin edessä... Toivottavasti ei.

Iskias kivuista, mulla oli viime raskauden lopussa ja ne oli aika pahana myös synnytyksen jälkeen, muistan etten päässy kunnolla edes kävelemään. Suositteli nyt venyttelyä ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä neuvolassa.

Mulla on juoksut juostu, herkästi käy kaikenlainen rasitus mahaan. :unsure:

Liikkeitä tunnen päivittäin, mut ei mitenkään koko ajan, voi olla et vaan se yks muljaus tai sit useampi... Ihan kiva :love:

Mulla ei oo mitään vaatteita :eek: mikää ei mahdu. Pitää palkkapäivänä käydä jotain ostamassa... Halvalla, koska en raaski sijoittaa äippävaatteisiin;)
 
Siis mitä miten käsin hä :eek:
 
Täällä pahoinvoinnit helpottanu jo jonkun verran , välillä on päiviä milloin etoo ja pitää oksentaakkin ..
Jalkoja on särkeny taas , varsinkin töiden jälkeen mut onneks keskiviikkona oli vapaa niin pääsi vähä rentoutuu
On kyllä ollu kivat helteet, toisaalta

Mäkin haluaisin sinne fb ryhmään,jos sellaanen on ja sinne mahtuu
Täällä seuraava neuvola 4.8 ❤
 
Laita mimmik viestiä :)
 
  • Tykkää
Reactions: mimmik
Moikka!

Mamadread; laskettu aika muuttui, on siis nyt 16.1.17.

Tännekkään ei mitään ihmeellistä, esikoisella suht reipas uhma päällä ja päivät on välillä niiiin pitkiä kun joka toisesta asiasta tulee huuto.
No ohimenevää tämäkin (toivottavasti) :X3:.
Enskuussa toka neuvola, ja sitten kuukauden päästä nähdään tyyppi seuraavan kerran. Maha alkaa jo kyykätessä tuntumaan ja vaatteet alkaa tekemään tiukkaa. Pitänee kaivaa äitiysvaatteita pikkuhiljaa kaapista.
Väsymys ja etova olo on luojan kiitos takana. Nyt vaan odottelen koska niitä liikkeitä tuntuis. Nyt ei oo kuulunu eikä tuntunu mitään ultran jälkeen. Sitä ennen pari kertaa tuntui ehkä pieniä muljahduksia, siis sellasia mitä normaalisti en kyllä ole tuntenut, mutta en sitte tiedä oliko se vauva vai ei.
Tsemppiä kaikille keskiraskauteen. Nyt pitää nauttia kun vielä ei ole niin valtava maha kuin talvella tulee olemaan. :)

Kuurankukkia 15+3
 
kiitos tsemppipuheista mamadread!
Nyt on jälleen tuntunut liikkeitä. Ihan turhaan säikähdin siis! :)

Oon niin "voimissani" ja olo hyvä että suostuin tekemään ensi viikolla pari yötäkin töissä. :eek: noh, päivät tyttö hoidossa ja silloin mä nukun ja hyvin! :)

Mutta jalkaa koskenut, oikeaa jalkaa pakara - reisien kohdalla, etenkin pakara. Nii, tänään oli puhetta töissä siitä, niin epäili nyt fiksummat että on varmaan iskias-kipuja. :( mutta onneks sitä ei tänäänkään oo ollu jatkuvaan, toissailta oli ihan järkky. :/
noh, välillä lepiä ja tukisukat jalkaan etenkin töissä, ja välillä istahtaa. ja huomioida asento. jospa se tästä. :)
haluaisin niin olla töissä kyllä koko syksyn.

tänään tuli jo 18+0! <3
Hei mullaki oli just vähä ennen edellistä lääkäri aikaa samanlaisia kipuja. En osannu niitä ite iskias kivuiks tunnistaa, mut kysyin sit lääkäris onko jotai raskaudesta johtuvaa vai ei ei. Lääkäri sano että on iskias ja ihmetteli viel että näin aikases vaihees(n) mutta onneks ne meni muutamas päiväs ohi ja on nyt ainaki pysyny poissa... Toivotaan että pysyy näin.

Muuten on aika perustouhuiluja täällä, maha kasvaa ja esikoinen juoksee ympäri pihamaita ja äiti vyöryy perässä:D ootan ens viikon tiistaita ku jouluaattoa, äiti tulee meille kylään vajaaks viikoks, ihanaa saada apua ja seuraa arkeen:love: ku näin kaukana asutaa ni osaa kyl nauttia erilailla vanhempiensa seurasta!(y)
 
Onko täällä kukaan käyny raskaana ollessaan Funpark:ssa?

Me meinattiin, että vois sinne porukalla lähteä (me neljä, sisko miehensä ja lastensa kanssa ja sitte toisen siskon kaks lasta. Tarvii kyllä tolla määrällä lainata joltain tyyliin minibussia ).
Miettisin vaan, että onko siellä ne laitteet/"laitteet" sellasia joihin voi raskaana ollessa mennä, vai onko se vaan suosiolla lasten paikka?

Eihän siellä siis taida montakaan laitetta olla niinkään, johon aikuiset pääsee, mutta ne mitä siellä on.. Oon joskus muutama vuos sitte siellä käynyt, kun esikoinen oli vauva, enkä enää muista yhtään.

Mutta töissä on sujunut hyvin.
Mitä nyt vähän pakkaa jo ketuttaan kyselijät "ollaankos sitä pieniin päin?" "Koska vauva syntyy?" "Kumpikos on tulossa?"
Ja kaikkein paras "Miten ihmeessä sä voit olla vielä töissä, niin raskauden loppu vaiheessa?" Viimeseen vastasin, että mulla on laskettu aika vasta tammikuun eka päivä, josta asiakas tyyliin järkytty suunnattomasti, ainakin siitä päätellen, että ihmetteli miten voi olla niin iso masu jo nyt..

Eli joo, mä näytän vissiin sit siltä, että oisin viimisilläni..
Miltäköhän sitä näyttää sitten kun on oikeesti viimisillään.
Vyöryn silloin varmaan eteen päin kuin pallo ja olen kuin pallo.
Ei mulla kotivaa'an mukaan oo paino noussu kuin 2,5kg..

Tältä viikolta työpäivät ohi, pakko kyllä sanoa, että tää määrä töitä ois just passeli, ainakin nyt.

Raskauden saralla ei muutoksia. Masu kasvaa ja vauva potkii.

Tytöt on energisiä itsejään, joten perässä saa juosta. Onneks mies on kotona, niin juoksee sitte enempi tyttöjen perässä. Mä toimin enempi nyt ruuanlaittajana.

Täälläkin on juoksut juostu, mä koitin juosta (jännää, koska ei siitä kauaa ole, kuin pystyi vielä juoksemaan.) ja ei tuu mitään enää. Kyllä niin inhottavalta tuntu, että ehdottomasti ei.
Kävelylenkit onnistuu.

Täällä on istukka takana, joten liikkeet tuntuu hyvin. Jopa mies on tuntenu sellasen pienen hennon liikkeen.
Kyllä tuo vauva aika hyvin tuolla myllertää. ❤

Ja allergia vaivaa.. ja on kuuma.
Mutta eiköhän tää tästä.

Susanna & Pähkinä 17+4
 
Kiitokset kaikille aiemmista tsemppauksista! Maanantaina alkoi tosiaan loma omista töistä niin on vähän stressiä helpottanut :)

Päivittäin tulee lueskeltua kaikki kuulumiset ja miettii että pitää muistaa vastata/kommentoida tuohon ja tuohon mutta eihän niitä enää muista :rolleyes:

Täälläkin on tuo takalantion kipu aika-ajoin mukana. Ilmeiseti si-nivel ettei iskias kuitenkaan. Neuvolassa sanottiin että se ei onneksi tarkoita sitä että siitä kärsisi koko raskauden ajan vaikka nyt kipuileekin.

Meillä oli ihan erikseen nyt maanantaina se voimavarakäynti neuvolassa mitä varten täytettiin ne voimavaralomakkeet. Käytiin pelkästään niitä läpi tunnin ajan ja lopussa otettiin vaan paino, verenpaine, kohdun korkeus ja sydänäänet. Ei ollut kuin sormen leveys enää napaan :eek: huomenna 17+0 nii saa kai se vissiin jo ollakin.. liikkeitä ei tosin vielä tunnu :/ sais kyllä alkaa jo koputtelemaan siellä :D

Eilen oli ekaa kertaa äitiyshousut jalassa ja olihan se ihanaa kun ei painanut mahaa yhtään :love:

Joko se on kaikilla ryhmäläisillä eka ultra takana? Hyviä on tosiaan tainneet olla niistä uutiset lähes kaikille (y)
 
Narana85, kyllä se koputteleekin, sä et vaan huomaa :D Kun sitten tunnistat ekat liikkeet, niin voi olla, että tulee semmonen ahaa-elämys ja tajuat tunteneesi ne jo vähän aikaa. Mulla tuntui eilen ekat selvät liikkeet vasemmalla reunalla vatsaa kun makasin kyljellään syötyäni jätskin. Mut ne on niin hentoisia vielä, ettei niitä huomaa ellei ole paikallaan ja kuulostelle. Ja kun mulla on istukka edessä, niin ei varmaan aikoihin tunnu kuin sivuilla.

Mä kävin tänään ekassa neuvolalääkärissä. Samaa oon joskus tavannut kun toisella lapsellani on ollut lääkärintarkastuksia. Lääkäri siis tietää mun taustan ja tarinan ja oli kyllä silmin nähden iloinen mun raskaudesta ja se tuntui hyvältä. :)
Koska olin just pari päivää sitten terkan luona, niin oikeastaan vaan juteltiin ja sit hän kokeili kohdun koon ja korkeuden, lapsiveden määrän sekä vauvan asennon. Mieskin sai tunnustella vauvaa. :D Sykkeet löytyi tällä kertaa hyvin ja liikkeet kuului myös. :love:
Käynnistä jäi hyvä mieli.

Kunpa tammikuu tulis pian :love::love::love:

Mamadread ja itu 14+6
 
Yhteistyössä