Tammikuun tähtöset 2017

Hei.
Ajattelin kertoa hieman itsestäni.
Minulla on siis neljä lasta ennestään, 2 poikaa ja kaksi tyttöä. He ovat jo koululaisia.
Lasten isän kanssa ollaan erottu noin 5v sitten.
Tämän nykyisen miehen kanssa olen hengaillut vajaa 4v ja yhdessä ollaan asuttu pari vuotta.
Mun miehellä ei ole lapsia. Tein jo suhteen alussa selväksi, ettei mulle enempää lapsia tule. Lopulta hommasin itseni sterilisaatiojonoon, mutta sitten tapahtui jotain ihan käsittämätöntä.
Kun lääkäri soitti sterilisaatioaikaa, niin päätinkin poistua jonosta.

Huomasin, että kierto on alkanut lyhentyä ja on muutenkin kumman epäsäännöllinen. Muutaman kierron jälkeen otin ovulaatiotestit mukaan. Ja sitten se toivottu plussa tuli.
Mulla on nyt menossa yhdeksäs raskaus. Neljä synnytystä, yksi kohtutulehdus.
En ole kertonut tästä juuri kenellekään. En halua!
Kaksi mun lähintä ystävää arvas kun lopetin tupakoinnin. En myöntänyt, mutta ne intti niin, että oli pakko paljastaa.
Töissä en aio kertoa kenellekään. En ennenkuin vasta 1,5kk ennen laskettua aikaa. Mulla on noista aiemmista raskauksista ollut kaikista todella pieni maha ja toivon, että näin on nyttenkin.
Ei vielä viikolla 20 näkynyt edes pientä kumpua.

Ainiin, mun äiti kysyi multa eilen, että onko 1+1=2. Tytär hälle kertoi, että äiti on lopettanut tupakoinnin. Ja pienet lapset oli hänen luonaan viikonlopun kun mulla oli ystävän juhlat (jossa esitin juovani, ettei kukaan epäile ). Ja eilen kun lapset tuli kotiin yhdeltä, niin olin hereillä pirteänä.
Kielsin kaiken. En halua äidille vielä myöntää mitään.

Sitten toi pahoinvointi: alkaa jo nostaa päätään.
Nyt viikkoja 5+1 kai.
Aiemmista raskauksista olen oksentanut 10kg itsestäni (olen 160cm ja 60kg) ja ollut useasti tipassa sairaalassa.
Samaa pelkään nyttenkin. Synnyttämään mennessä olen painanut saman verran tai vähemmän kun ennen raskautta.
Mutta jotain positiivista. Jos oksentelu alkaa nyt niin tulokas on tyttö ja jos parin-kolmen viikon päästä, niin tulokas on poika.
Poikaa mä vähän salaa toivon, mutta kumpi tahansa on tervetullut jos sinne asti päästään.

Tällainen avautuminen
 
  • Tykkää
Reactions: Dana
Olisiko täällä vapaaehtoisia alkaa päivittämään tammikuisten tietoja/ketjua täällä kaksplussalla? Kohta vaihtuu kuu ja uusi ketju pitäisi aloittaa. Minulla nyt ei riitä rahkeet.
Mä voin ottaa homman vastuulleni. :)
Tsemppiä ja jaksamista sinne!

Toivottavasti kaikille sopii, että päivitän uudet tiedot ym. seuraavan kuun listaan kun sen ylihuomenna teen.
Jatkossa toivoisin muuttuviin tietoihin ym. punaisen korostuksen, niin huomaan päivitettävä asiat tehokkaammin. :rolleyes:
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista :love:

Tervetuloa uusille!

Mulla oli tänään eka neuvola. Verenpaineet ja hemoglobiinit ok, pissaa ei vielä testannut. Mukava neuvolantäti, vähän jännitti, kun ollaan muutettu esikoisen syntymän jälkeen. Ultraan sain ajan kesäkuun vikalle päivälle, tuntuu kamalan pitkältä ajalta odotella. Sydänääniä voi kuulemma käydä kuuntelemassa ennen sitä. Kuulemma kannattaa tulla vasta sitten kun 10 viikkoa jo kasassa. Valitettavasti kotiin tullessa alkoi taas vuoto lisääntyä ja oli aiempaa punaisempaa :unsure: mutta eihän tässä varmaan auta kuin odotella ja katsoa miten käy.

Elisen ja Toivo 7+5
 
  • Tykkää
Reactions: RubyS
Mulla jatkuu pieni verituhruvuoto enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Aamuisin ehkä useammin, iltaa kohti yleensä ei enää tule. Vaikka olin päättänyt että en varhaisultraan mene niin kävin kuitenkin, kaikki oli kunnossa ja kyytiläinen muutamia päiviä pienempi kuin laskureiden mukaan viikot olisi. Vuoto mietityttää edelleen vaikka ultrassa selvisi että se ei tule mistään "kriittisestä" paikasta. Ärsyttävää epätietoisuutta...
 
  • Tykkää
Reactions: Dana
Tervetuloa uusille! :)

Vuodot on kyllä todella stressaavia mutta koittakaa muistaa että niin kauan kun sitä ei tule kunnolla niin sen saisi jättää huomiotta. Paraskin puhumaan, tiedän että huolestun todenteolla kun se vuoto varmaan tässäkin raskaudessa palaa.

(.) Jos ei tällä ruokamäärällä kasva pienestä pähkinästä iso pähkinä, on maailmankaikkeudella aika epäreilu diili. Vitsi mä oon syönyt ja vitsi mä oon nälkäinen. N. tunnin välein tekis mieli vetää uus sapuska.
 
Täälläkin vielä mukana, ja voimia kaikille kyydistä tippuneille!

Mä oon ollut väsynyt ja huonovointinen. Mahassa on outoa kipua ja epäilyttää onko kaikki hyvin. Seuraava ultra ensi viikolla, samalla varmistuu laskettuaika (näin täällä Suomen ulkopuolella). Töissä varoitin paria hyvää työkaveria raskaudesta ja perhe tietää. Outo fiilis, ei yhtään niin jännä kuin esikoisen kanssa. Ruokarajoituksien myötä puotin sushin pois ruokalistalta, kauhea menetys.
 
Onko muut mittauttaneet hCg arvoja? Mitäpä näytti ja millä viikoilla?

Itse kävin eilen muiden kokeiden yhteydessä ja lukema oli 8074 ja nyt rv6+3. Kaipa tuo on normaali..?

Onko täällä muita joilla joku krooninen pitkäaikaissairaus? Miten nyt raskauden aikana lääkityksen kanssa etenette?

Lellu & muru 6+3
 
Mä voin ottaa homman vastuulleni. :)
Tsemppiä ja jaksamista sinne!

Toivottavasti kaikille sopii, että päivitän uudet tiedot ym. seuraavan kuun listaan kun sen ylihuomenna teen.
Jatkossa toivoisin muuttuviin tietoihin ym. punaisen korostuksen, niin huomaan päivitettävä asiat tehokkaammin. :rolleyes:
Kiitos! Mulla tää raskaus nyt jo vetää kaikki mehut musta niin en viitti itteäni enempää ressata kun siihen liian usein sorrun :geek:

Ja kaikki siis on hyvin täällä, pientä henkistä ja fyysistä väsymystä vaan :cautious:
 
Vitsit, että mä oon onnellinen siitä, että lopetin tupakanpolton kohta yhdeksän kuukautta sitten.
Ketään ei sen lopettamisesta olis pystynyt arvaamaan raskautta.

Iinaalisa, hyvä kuulla, että ei sen kummempaa siellä. :)

Miten ihanaa olikaan eilen töissä, kun vaatteet ei kiristänyt ja olo oli kerrankin aamust alkaen mahtava.
Pahoinvointia oli vähän, mutta kun sitä ei ajatellut, niin se ei häirinnyt ja nyt siihen jopa autto se veden juominen, ei pahemmin väsyttänyt, (mikä oli kyllä yllätys) paitsi töiden jälkeen oikeen kunnolla.
Ainoa on se, että tuo hajuaisti on vielä vähän turhan hyvä, koska haistan asiakkaiden mahdolliset hajuvedet, vaikka en niitä varsinaisesti ees haistele. Mutta muuten eilinen oli hyvä päivä.

Tänään vapaa ja sen ajattelin pyhittää rentoutumiseen.
Seuraavat päivät on hulinaa täynnä. Tai lähinnä töitä perjantaihin, jolloin täytyykin sitte jo valmistella kuopuksen synttäreitä, joita sunnuntaina vietellään, valmistujaisten takia päätettiin, että juhlitaan sunnuntaina, kun meillä on lauantaina edessä mun pikkuserkun yo-juhlat.

Mutta aion löhötä auringossa/kekkuloida pihalla bikineissä ja vahtia lasten leikkejä ja sen jälkeen kun mies tulee, niin aion maata auringossa, jotta tähänkin kalkkilaivan kapteeniin saadaan jotain väriä. :D

Mut nyt lapsosille välipalaa ja vois sitä varmaan itekin jotain suuhun laittaa.

Susanna & Pähkinä 9+2 (jo! Hui!)
 
Täälläkin vielä mukana ollaan. Ja välillä niin oireettomana että huolettaa vieläkö siellä joku on.. Pelkään jotenkin ihan kamalasti keskeytynyttä keskenmenoa. Torstaina olis eka neuvola nii ehkäpä saisin ruinattua että kuunneltais sydänäänet nii sais varmuuden. Viikonloppuna kun on vielä firman bileet niin siellä jään aivan varmasti kiinni kun en juo mitään :D

Mullakin meijän "ylin" pomo otti asian ihan mahtavasti ku kerroin raskaudesta. Lähimmän esimiehen reaktiosta taas en olu kyllä yhtään varma. No väliäkö sillä.

Mitenhän sen hcg:n mittauksen kanssa, alkaako ne enää semmosta tekemään kun on ar ultra takana ja viikot neuvolakäynnillä 8+6 ?
Kyllä tuo Lellu83 ainaki mun mielestä hyvältä lukemalta kuulostaa :)
 
Täällä on vähän huolia. Veristä tuhruttelua minullakin tullut jo muutaman päivän ja eilen oli varhaisultra. Sikiö ei vastannut viikkoja (pitäisi menkkojen mukaan olla 6+4 tänään) vaan oli noin 5-viikkoisen kokoinen, eikä sykettä tietenkään näkynyt. Ensimmäisenä tietenkin säikähdettiin, että tyyppi on lakannut kasvamasta ja on menossa kesken.

Mutta sitten laskeskeltiin, että oisko sittenkin ollut vaan pitempi kierto. Raskaustesti näytti negaa vielä kp25, ja haalea viiva saatiin kp28. Digitesti näytti kp32 että raskaana 1-2 viikkoa. Eiks se sitten vois olla että ovis oiskin ollut viikkoa oletettua myöhemmin? Päästään ultraan viikon päästä, jolloin selviää sitten onko se kasvanut vai ei. Piinallista odotella ja varsinkin kun vielä vuotoa tulee! :(
 
Täällä alkaa salailu olla hankalaa, nimittäin oireet on niin voimakkaita. Tänään oksensin parturissa, kun ne väriaineet haisi niin pahasti mun nenään :sick: Mut ihme kyllä, se oksentaminen auttoi oloa sit muuten :)

Nyt pitäis käydä vielä asioilla ennen työvuoroa, mutta kun mua niin kauheesti väsyttää :sleep: Ehtisköhän sitä nukkua vielä päikkärit? :rolleyes: Tänään onkin pitkä vuoro, kun loppuu vasta klo 22.30. Miten mä selviän? (n)
 
Täällä on vähän huolia. Veristä tuhruttelua minullakin tullut jo muutaman päivän ja eilen oli varhaisultra. Sikiö ei vastannut viikkoja (pitäisi menkkojen mukaan olla 6+4 tänään) vaan oli noin 5-viikkoisen kokoinen, eikä sykettä tietenkään näkynyt. Ensimmäisenä tietenkin säikähdettiin, että tyyppi on lakannut kasvamasta ja on menossa kesken.

Mutta sitten laskeskeltiin, että oisko sittenkin ollut vaan pitempi kierto. Raskaustesti näytti negaa vielä kp25, ja haalea viiva saatiin kp28. Digitesti näytti kp32 että raskaana 1-2 viikkoa. Eiks se sitten vois olla että ovis oiskin ollut viikkoa oletettua myöhemmin? Päästään ultraan viikon päästä, jolloin selviää sitten onko se kasvanut vai ei. Piinallista odotella ja varsinkin kun vielä vuotoa tulee! :(
Tsemppiä! Toivottavasti on kaikki hyvin <3
 
Ja voisin tosiaan heti huudella faceryhmien perään. La alku kuusta mutta on ollut hieman vaikeuksia päästä tässä vaiheessa enää mihinkään mukaan kun kaikki täynnä:(
Mulla myös yksi kkm/tuulimuna raskaus takana ja nyt ultralla varmistettu raskaus viikolla 8. Tänään käytiin ekassa neuvolassa ja olihan se varsinainen tietopaketti! Mitenköhän sitä ees muistaa kaiken:D
 
Tervetuloa uusille! :)

Toivottavasti vuodoista huolimatta on kaikki hyvin.

Aa, miten ihmeessä sitä jaksaa olla huomenna töissä, ensinnäkin lämmintä luvattu, + 8h sisällä.. onnea on tuuletin ja kahvitauot.

Ja nyt on saanu kalkkilaivan kapteeni väriä pintaan. Enkä ees palanu! :D

"Mamma, miks sinu masu on tollanen?" Oli kysymys, jonka rakas esikoisemme kysyi äidiltään tänään, kun terassilla makasin ja aurinkoa otin.
"Mamma on syöny liikaa." Oli sen samaisen äidin vastaus rakkaalle esikoiselleen.
"Aha." Vastasi se samainen esikoinen.
Ja lähti leikkimään.

Joo... Nii mites sen turvotuksen laita olikaan? :D
Vai oisko tää sit jo melkeenpä sitä ihan masun kasvua jo.
Hyvin hyvin vaikeaa on jo tätä masua peitellä, aika velho saa kyllä olla, että peittoon saa, riippuu toki paljon vaatetuksesta.

Mut joo, vois sitä kai kohta puoliin suunnata nukkumaan.
Jos ensin jaksais raahautua suihkuun.

Susanna & Pähkinä 9+2
 
Heettanen, mulla aiemmissa raskauksissa siirtynyt aina laskettu aika noin viikolla eteenpäin, joten voi ihan hyvin olla, että sullakin on ollut vaan ovis myöhemmin kuin kuvittelit.

Täällä kanssa ollut tänään pientä vuotelua. Oireet on ennallaan ja kipuja ei ole, niin että kaipa se on vaaratonta. Inhottavaa silti :unsure: Mulla vuosi kuopuksenkin kanssa, niin että on tästä ennenkin selvitty.
Melkein kolme viikkoa pitäis töitäkin jaksaa ennen lomaa. Onneksi sit pääsee huilimaan!

Mamadread ja itu 6+2
 
Täällä kanssa ollut pikku vuotoa tänään. Ei mitään kamalia kipuja onneksi mukana. Kyllä se vaan säikäyttää.. mutta ei se auta kun miettiä et niin usein on pieni vuoto vaaratonta.
Toivottavasti heettanen se sunkin vuotelu osoittautuu vaarattomaksi ja ovis on ollu luultua myöhemmin ja seuraavassa ultrassa on kaikki hyvin (y)
 
Hei! Mahtuiskohan tänne joukkoon mukaan jännittämään?
La ois mun laskujen mukaan siinä 23.tammikuuta..

23.1/Meri88/27/ulkomailla/2.lapsi

Ei oo vielä oikeestaan kellekkää kerrottu, mut tekis mieli kyllä jo jakaa tätä ilosanomaa❤ Tein eka negan menkkojen jäätyä pois, mut kun ei mitää kuulunu ni tein 5-päivän päästä testin uudestaan ja plussa tuli Pitäs viel pari viikkoa malttaa ennenkun pääsee ekaan kontrolliin (=ultraan). Ois kiva saada vielä vähän varmempaa tietoa.. Pahoinvoinnit pysynyt mukavan pieninä, pientä ällötystä lähinnä. Mutta väsymystä on kyllä ollu iltasin. Onneks esikoinen pitää kiireisenä, erh..
 
Ekassa neuvolassa käyty. Kauhiasti asiaa. Sydänääniä olisin halunnu kuunnella mut ei kuulemma kuulu vielä (8+6). Miten muilla on menny ketä on neuvolassa jo käyneet?

Kauhee säätö oli kanssa että mikä se la nyt oikee on ja mitkä viikot menossa ku menkkojen mukaan ois ollu vasta 8+0 ja la 11.1. Mutta koska icsi niin nää päivät ei päde vaan ne lasketaan erillä tavalla.. ja ultrassakin 2 vkoa sitten katottu että alkion koko täsmää siihen et la 6.1. ja viikot 8+6. Uskovat kuulemma sitten sitä omaa ultraa :D:rolleyes: vaikka laitettiin onneksi kuitenkin neuvolakorttiin nuo ajat mitkä on icsin mukaan laskettu :)
 
Hei,
Ilmoittaudun mukaan :)

29.1(?)/patu123/29/PP/1.lapsi

Kävin tänään tosiaan yksityisellä lääkäriasemalla "tarkistuttamassa" tilannetta. Tänään viikkoja 6 + 0 ja siellä se sykekin jo kuului ! Minulla on ollut aika voimakkaita vatsakipuja ja oikeassa munasarjassa todettiin kystä 6cm×6cm, joka mahdollisesti voi nuita kipuja aiheuttaa.. onko muilla kokemusta nuista kystistä raskausaikana ? Jäi vähän mietityttämään kun lääkäri halusi tehdä varmuuden vuoksi lähetteen erikoissairaanhoitoon..
 

Yhteistyössä