Tammikuun tähtöset 2017

Heipä hei, mä pohtisin kauan, että josko sitä uskaltaa tänne joukkoon tulla, joten täällä sitä nyt sitte ollaan.

Oishan sitä varmaan hetikin uskaltanut tulla, koska testi näytti testatessa niin vahvaa plussa, että eihän sitä voinut olla uskomatta, vaikka sen jälkeen vielä se viis testiä tulikin tehtyä. :D

Aina yhtä jännittävää ja stressaavaa tää raskauden alku.

Vitamiinit on käytössä.

Ja me miehen kanssa ollaan ainoat, jotka raskaudesta vasta tietää, edes meijän lapsille ei olla kerrottu.
Täytyy pohtia, että missä vaiheessa uskaltaa kertoa lähipiirille.

Oireet, ne ihanat oireet.
Kuvotus, aristus, liian tarkka hajuaisti ja pissalla juoksu, joka tosin voi johtua siitäkin, että vettä tulee juotua.

1.1. / Susanna#1 / 22v / SATKS / 3. lapsi
 
  • Tykkää
Reactions: _Sarsu_
Täälä päällimmäisenä jännään montako masussa on jos ja kun viivat vahvistuu. Entuudestaan 2v kaksoset tyttö ja poika, itsekkin kaksonen ja kaksoiseli on. Oireina oli vain jäätävä väsymys ja lihaa en pystynyt paistamaan amppari mehujäät oli pop
 
Heips! Uusi odottaja ilmoittautuu joukkoon. Eli viime torstaina dpo 8 testatusta haamujen haamusta tälle aamulle kontrolliviivaa tummempi viiva LA olisi kuukautisten mukaan 2.1, ovulaatiosta 4.1, mutta mennään tuolla 2.1 kun sillä ne neuvolassa sen sitten laskevat kuitenkin.
Eli 2.1/ennaenna\29\3.lapsi

Oireista: Alavatsa tuntuu täydeltä , tiesin heti ovulaatiosta että nyt tärppäsi. Viime yön närästi ja tänään pikkusen etova olo. Rintoja myös vihloo.
Ar ultran aion pyytää töissä jonkun tekemään, kun alan parissa töitä teen
 
Viimeksi muokattu:
Mielelläni liityn faceen, mutta ehkä ihan hitusen täytyy tätä asiaa sulatella ja odottaa ennen kuin liityn! ;) Vai joko kaikki muut on liittyny? :)
Varasin juuri varhaisultran 19.5., silloin jo liki h8, näkyypä ainakin syke ym kunnolla! Toivottavasti näkyy... :love:
Aiemmin olen myös alalla ollut töissä, mutta en tällä hetkellä, joten ei pysty käyttämään työmaata hyväksi... Kuten ennaenna (y) Mutta ehkäpä vierailen entisellä työpaikalla jokusen kerran ja nykäsen gynejä hihasta :D Missäs päin sä ennaenna työskentelet? Minä Pirkanmaalla!

-Aamu h4+5
 
Yksi täältä on liittynyt ja ryhmässä on tällä hetkellä joku 7 ihmistä :) Mielellään otetaan sutkin mukaan, lämminmielinen odotusryhmä!
 
  • Tykkää
Reactions: Aamu1979
Heippa

Minäkin seuraan teitä suurissa toiveissa päästä mukaan. Koska tämä kuukausi on viimeinen meidän yrityskuukausi sitten todennäköisesti lapsilukumme jää tähän. :( Kolme ennestään ja neljättä kaipaillaan joukon jatkoksi ♡. Ensiviikolla on ovisaikaa ja kaikki vippaskonstit käyttöön. Haluan joukkoonne!!
 
Ihanaa miten paljon uusia odottajia :love:

Joko ootte olleet yhteydessä neuvolaan? Minä täällä pähkäilen, että odottaisinko ensi viikkoon.

Karmee väsymys koko ajan. Eilen simahdin töiden jälkeen sohvalle niin makeille unille etten muista aikoihin niin ihania päiväunia nukkuneeni :sleep: Yleensä en saa päivällä edes nukuttua, nyt ei haitannut vaikka muu perhe touhusi ympärillä omiaan.

Kahvi maistuu edelleen eikä kyllä mikään muukaan ällötä. Miten oonkin saanut siitä pahoinvoinnista tämmöisen pakkomielteen, ihan kuin se olisi mittarina raskaudelle :oops:
 
Mä soitin neuvolaan samana päivänä kun plussasin :LOL: Mutta joudunkin heti ekan kerran jälkeen vaihtamaan neuvolaa.

Joo sama, täälläkin mä odotan sitä pahoinvointia :confused:
 
Hei! Liityn varovaisesti mukaan! Tänään soittelin neuvolaan ja pyysin päästä verikokeisiin mittaamaan hcg-arvon ja neuvolatäti antoikin sitten kaikki ajat sinne kerralla, jospa ei tarvitse perua.
Varovaisin mielin siis päivä kerrallaan, tämä on meille neljäs lapsi ja viimeisen vuoden aikana mulle diagnosoitu endometrioosi ja adenomyoosi, siksi tässä pieni pelko persiissä että pysyykö pieni matkassa.
Neuvolan laskujen mukaan la olisi 30.12 mutta ovulaatioista laskettuna menisi 1.1.2017 ja jos loppuun asti päästään niin tammikuussa tämä kaveri varmasti tulee syntymään.. :)
Himotestaajien saitilla oon käynyt kurkkimassa kun dpo11 sain ekan haamujenhaamun testiin.. maanantain testi alla, tuollon dpo 15. Loppuviikosta jos vielä yhden tekisi, haluaisin nähdä että testiviiva olisi tummempi kuin kontrolli :LOL:

http://aijaa.com/tqJwPU
 
Kiva että säkin liityt mukaan :) Toivotaan että meillä kaikilla pysyy pienet mukana! :love:
 
Huomasinkin ennaenna että aiot synnytellä KAKSissa eli sillä suunnalla todennäköisesti työskenteletkin? :)
En ole vielä neuvolaan soitellu ja ajattelin ihan rauhassa katsoa, että raskaus varmasti etenee ennen kuin soittelen...
Pientä mahan jomottelua ja "täyteläisyyttä" on tänään tuntunut, samoin rinnat on ollu hieman arat ja turvonneet jo ennen plussaa. Pahoinvointia ei ole täälläkään, enkä kyl kaipaakaan sitä! :eek: Viime raskaudessakaan en juuri oksennellut, mutta kuvotusta riitti. Silloin oli vielä kesähelle alkuraskauden aikaan, niin sohvalla viileessä oli hyvä makoilla, ei tehny mieli 30 asteen helteeseen! :sick:
Sellanen oire on ilmaantunu, että sydän lyö välillä voimakkaasti, ei nopeasti, mutta voimakkaasti. Ja koko yläkroppa myös vapisee/tärisee välillä, voisi luulla että verensokerit ois tuolloin alhaalla, mutta tuskin ovat. Niin ja ajoittain palelee, varsinki iltaisin. Väsymys ei vielä ole rantautunut tänne. Mielenkiintoista seurata kroppaansa! :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
Aamu1979: Meillä on samana päivänä varhaisultra! :) Missä meinasit käydä?
Ja näyttäis olevan muutenkin samat rv menossa, kun mullakin tänään 4+5. :)

Täällä ei ole väsymyksestä (mitä nyt normiväsymystä) tai pahoinvoinnista tietoakaan. :D Koputtaa puuta ;) Mitä nyt pientä vatsan juilintaa ym. lievempiä oireilmiöitä. :D

Liittykäähän mukaan sinne facen ryhmään, niin saadaan lisää odottajia sinne! :)
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
Ihanasti uusia tullut, peukut pystyssä, että kaikilla pysyy pieni matkassa mukana.

Kauheen ihanaa olla töissä, kun pahoinvointi vaivaa, aamulla jopa oksensin monen vuoden tauon jälkeen.
Palveleppa sitte ihmisiä hymyssä suin ja iloisena.
Mutta ihan vielä ei viitsis työkavereille tai pomolle kertoilla.

Mä taidan soitella huomenna tai viimeistään maanantaina neuvolaan. Tänään ei kyllä ehdi soittamaan, tai ehtishän sitä, mutta täällä töissä en viitsisi soittaa.

Ja koska tässä ruokatauolla kirjoitan, niin voisihan sitä syödäkin. :D

Saas nähdä millon vauva sitte syntyy, (juu emmä yhtään ajattele liikaa :D) lähinnä siltä kannalta mietin, että tuleeko esikoisen kanssa sama syntymäpäivä. :)

Mies muuten sanoi eilen illalla, että on tuo masu vähän turvonnut, suuri mahdollisuus on, että johtuu siitäkin, kun olin juuri ennen hänen toteamistaan syönyt. :D

Mut nyt jatkan syömistä ja kohta töitä. :)
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
Negaa näytti mut pahoinvointi ym oireet vaa lisääntyy :unsure: ja ruoka ei maistu pahemmi eikä kahvi..tänäänki oli jo lähellä ettei ylös tullu :unsure: jos ei raskausoireita nää oo ni mitä sitten..no seurailen tilannetta..
Kroppa saattaa helposti tuottaa oireita kun niin tahtoo raskaaksi... Monelle naiselle käy niin vaikkei olekkaan raskaana. Eikä niitä oireita oikeen voikkaan tulla ilman hcg'tä ja muita hormooneja. :(

Jospa ois joku pöpö?
 
Jaa-a vaikee sanoa mistä nää nyt johtuu mut on tää kyllä ärsyttävää ja kun ei niitä menkkojakaan näy vieläkään,,mut ny vetäydyn taakse ja jään seurailee tilannetta mitä tuleman pitää..mut en mää kyllä kipeeksi ole tulossa ku siltä ees tunnu (n)
 
Aamu1979: Juu KAKSilla synnyttelen ja siellä siis myös olen töissä.

Facebookissa en ole ollut moneen vuoteen, joten tyydyn tällä puolella seurailee keskustelua.

Tänään oireettomampi päivä, voi kyllä johtua siitäkin että töissä oli hurja kiire. Ei ole kerinnyt oloja kuulostelemaan. Vähän jännittää, kun huomenna töissä sellainen koulutus, että "pikkupakko" tämä asia kertoa, enkä millään vielä haluaisi. Noh, täytynee miettiiä taktiikkaa tämä ilta!
 
Neitonen_82: Yksityiselle olen menossa alkuraskauden ultraan, kotikylille, tutulle lääkärille. Aiemman työni puolesta jo tuttu.
Muutama päivä meillä ilmeisesti on lasketuissa ajoissa eroa, ainaki vielä! Lasketut ajat voi viel muuttua suuntaan tai toiseen. :)

Meillä sellanen tilanne tän raskauden suhteen, että yritystä (enemmän ja vähemmän) oli melkein 1,5vuotta. Oli jo Clomit ja Lugesteronitkin käytössä muutamassa kierrossa. Oltiin jo jokseenkin luovuttu toivosta ja kun ikääkin alkaa oleen, niin ajateltiin että alkaa oleen viimeset hetket tärpätä. Laskeskelin ettei tässä kierrossa olis pitäny edes tärpätä, kun mies oli oviksen aikaan reissussa! :eek: Nähtävästi ovis oliki vähä myöhemmin. En oo ovistakaan tikutellu enää kuukausiin... No, menkkoja sit odottelin alkavaksi kun tuntemuksetki oli sellaset et ne alkaa justiinsa. Ei näkyny ja rinnatki vaan pysy arkoina. Menkat oli myöhässä 3pv kun sit tein testin ja hieman yllätyin plussasta. (n):love:

Huomenna ajattelin vielä tehdä toisen r-testin. Jos se näyttää vahvaa plussaa niin kait sitä pitäis heittäytyä nautiskelemaan, ja murehtia sitten vasta jos tulee murehdittavaa!;) Ja kai sitä vois kohta face-ryhmäänki liittyä, pääseehän sieltäki pois jos selanen tilanne tulee!
 
Hieno juttu Aamu1979 että sait vihdoin plussan! <3 Näinhän se menee, että kun vähiten odottaa, niin tärppää. :) Itsekin olin ihan varma ettei tässä toisessakaan kierrossa tärppää, mutta kuinkas kävikään. :D

Luulen kans, et mun la tulee vielä muuttumaan, mutta katotaan mitä ar ultrassa selviää. :) Kunpa jaksaisi sinne saakka odotella, ennen kuin kerrotaan muille. Tai ensi viikolla miehen sukulaiset kuulevat kun ollaan sinne menossa käymään ja vähän niin kuin kertomaan tästä uutisesta. On kuitenkin niille täysi yllätys ja toivottavasti positiivinen sellainen. :) Saa sieltä ehkä rohkeutta sitten kertoa omille vanhemmille ym.

Eiköhän se sun plussa siitä ole vahvistunut, kerrohan minkälainen viiva tuli. :) Tekisi kans vähän mieli vielä tehdä yks testi, vaikka luotan siihen että on vahva plussa eikä tässä ole hätää.

Liityhän ihmeessä face ryhmään, mukavia keskustelua lähtenyt käyntiin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Aamu1979 ja _Sarsu_

Yhteistyössä