Tammikuun toivot 09

...kerkeisköhän kirjottaa hieman...

Kauheesti tekis mieli kaikkea kommentoida mutta yritän jotakin edes ehtiä..

Masuvaivoihin löytyi meillä helpotus Disflatyl-tipoista! Ovat siis sellaisia, jotka rikkovat niitä kaasukuplia mahassa ja auttavat näin ollen turhan ilman pääsemään pois luonnollisesti. Ja täytyy sanoa, että ah autuutta kun vauva ei enää joka syötön jälkeen huuda! Ennen huusi joka kerta vähintään 30min mahaansa (joka tietenkin on niin pieni vielä, että joka kerta söi "yli äyräiden") kunnes rauhottui...

Sisarusten suhtautumisesta piti munkin jo aikaisemmin kysyä, melkein enemmän meillä on työtä teettänyt tuo esikko 3v kuin tämä uusi tulokas.. Meillä uuteen pikkuveljeen reagoitiin niin, että melkein tähän päivään saakka ollaan menty ihan ylikierroksilla. Ajaa siis tuhatta ja sataa sisällä mopoillaan ja puhuu HUUTAMALLA sekä herää n. klo 5.30 joka aamu kun ennen päästiin sentään yleensä melkein 7 asti. Aamuvirkkuja ovat nämä molemmat lapset ja me vanhemmatkin mutta liika on liikaa! Iltasella esikko ei enää suostu nukahtamaan yksin joten siihenkin menee sitten aikaa... No, toivottavasti tilanne rauhoittuu pian...

Meilläkin vauva nukkuu vaunuissa ja vetelen niitä perässäni sinne minne menen... Yöllä otan vaunun kopan viereeni ja nukkuu siis mun vieressä mutta silti "omassa sängyssä". Meidän sängyn vieressä olevaan sivuvaunuun (siis seinän vieressä olevaan sänkyyn, josta on laita otettu pois) siirtyy sitten nukkumaan myöhemmin kun ei enää tartte olla koko ajan syöttämässä.

Meillähän tuo syöttäminen on nyt sitten siirtynyt pulloruokintaan, edelleen mennään tosin täysin omalla maidolla ja toivottavasti mahdollisimman pitkään maitoa riittää pumppaamallakin. Esikoisen kanssa näin päästiin eteenpäin kolme kuukautta... Tavallaan kadehdin niitä, jotka pystyvät imettämään mutta onneksi nyt jo toisen lapsen kanssa en enää stressaa, ehkäpä olen hyvä äiti kuitenkin =)

Meillä rytmi alkaa pikku hiljaa löytymään, nukutaan ja syödään ja kakataan paljon ja säännöllisesti :LOL: Aamulla ja illalla jaksaa valvoa yli 3h putkeen ja välissä nukkuu parin tunnin pätkiä. Yöllä saattaa nukkua yhden 3h pätkänkin mutta yleisesti syödään 2h välein. Onneksi nukahtaa syötön jälkeen heti enkä edes röyhtäytä. Mun pitää sitten vielä yöllä pumpatakin joten aikaa kuluu... Oma jaksaminen vielä on ok, mutta saa nähdä sitten myöhemmin... :/

Olikos nyt muita, jotka käyttävät kestovaippoja? Me ollaan nyt pääsemässä vihdoin käsiksi kestoiluun kun pojan reidet alkavat edes vähän paksuuntua =) Meillä käytössä pelkät harsot (opettelin sen taitoksen) ja siihen äippäpakkauksen kuori päälle. Lisäksi laitan foreen palasen ja fleecen palasen väliin, että imee paremmin ja fleece pitää ihon kuivana yllättävän hyvin! Oon kyllä niin ikionnellinen, että jaksoin alkaa tähän touhuun, pyykkiä kertyy mutta ei ees haise kun joka toinen päivä vähintään pesee! =) Harsoja kuluu siis n. 15 kpl päivässä ja kuoria mulla on tällä hetkellä 2kpl, yöksi olen laittanut sitten ihan vaan Liberot :D

Pakko katkaista tää romaani nyt, poika on nukkunut kohta jo tunnin ulkona ekaa kertaa =) Itkuhälytin on käytössä ja ikkunakin on auki mutta jotenkin en luota... Esikoisen kanssa kävi pari kertaa niin, että itkuhälyttimistä loppui patteri ja sitten ei toinen yksikkö hälyttänytkään :eek: Nyt on uudet hälyttimet, Cobrat, mutta silti en usko että toimivat... Vaikka tiedänhän minä, että toimivat kun just mies kävi niitä testaamassa :ashamed:

Palailen taas varmaan ensviikolla kommentoimaan kun ollaan käyty neuvolassa, aika menee niin äkkiä....

-Lappitar ja Ipanapa melkein 1kk! :heart:
 
Kyllä teki hyvää kunnon vaunulenkki pirtsakassa säässä.
Mies vain taas osoitti kieroutunutta huumorintajuaan,kun pakkasin tyttöä ulkona vaunuihin.
Laitoin nimittäin hyttysverkon kuomun eteen,siihen sideharso-touhuun kun en ole innostunut lähtemään.
"Juu,onhan niitä hyttysiä tähän vuodenaikaan",mies virnuili :D
Kun sitten selitin,että laitan harson estämään viimaa,naljaisi tämä körilläs siihen,että "niinkö lujaa ajattelit mennä,että ihan viima iskee kasvoille?" :LOL:
Just...ja tuon kanssa piti mennä naimisiin :LOL:
Tyttö-parka saanut melkoiset vanhemmat :ashamed:

Minä,joka eilen vielä vannoin ja vakuutin,että korvikkeisiin ei vielä lähdetä,jouduin perumaan päätökseni :whistle:
2 ed. iltaa nti on roikkunut rinnalla vartin välein ilta kuudesta lähtien ja ne väliajat kitissyt ja kiukutellut.
Eilinen oli jo melkosta tuskaa,kun rinnat tuntui olevan tyhjää täys ja nti imi niin,että hyvä ettei koko rinta ollut kainaloa myöden sen suussa :eek:

Tänään käytiin sitten hakemassa 2 prk:a Nan:ia ja tyttö vetäs 1,5 dl kerralla :eek:
Ajattelin,että parempi kokeilla näin päiväsaikaan,jos tulee mahaitkuja.
No eipä ole tullut ja on toki imenyt ihan meikäläisestäkin mutta taitaa olla parasta antaa ennen yöunille menoa vähän tuhdimpaa tavaraa :|
Perinyt isänsä ruokahalun... :D

Isommat muksut tulee taas to:na vko:nlopuksi ja nyt saavatkin oikein urakalla viihdyttää siskoaan.
Melkoisen huomionkipeä tuo tytsy on,nytkin keinutan toisella jalalla sitteriä ja het kun keinutus loppuu,kuuluu tiukka "VÄÄ" :LOL:


:heart: Netta 2vko6pvä :heart:
 
Tervehdys kaikille,

Ihan ekanana Onnea kaikille uusille vauvoille :heart: .

Oman palkintoni kävin noutamassa jo reilu viikko sitten eli perjantaina 23.1. Tyttö tulla putkahti pesueemme jatkoksi vajaan neljän tunnin punnerruksen jälkeen. Mittaa mimmillä oli 49cm ja painoa 3190g.

Kirettä meinaa pukata päälle, mitenköhän kiirettä sitä sitten tulee olemaan kun mies lähtee tämän viikon jälkeen töihin ja minä jään yksin pyörittämään tätä sirkusta :whistle: .

Vauva on ollut tähän mennessä varsin helppo tapaus. Syö, nukkuu ja kakkii. Pieniä hetkiä jaksaa olla valveilla. Välillä on ollut pierut hukassa, mutta nyt niihin tuntuu olevan apua mun itseni syömistä Rela dropeista. Mitään selkeää rytmiä ei meillä vielä ole. Syöttövälit pyörivät tuolla 2-5 tunnin välissä. Tuo pisin syöttöväli on ainakin toistaiseksi ajoittautunut mukavasti tuohon alkuyöhön. Pääasiassa pärjätään imetyksellä, kerran-kaksi päivässä annetaan korviketta ns. tankkausaikoina. Paino oli tytöllä noussut ekan viikon aikana +150g ja keskiviikkona tulee seuraavan kerran lastenneuvolan terveydenhoitaja meitä moikkaamaan ja mittaamaan tytön uusimmat strategiset mitat. Oma paino on noin +6kg plussalla, mutta aikaisemmillakin kerroilla mun painoni on palannut normaaliuomiinsa aika pikaisesti imetyksen loputtua, joten siitä odotellessa/siihen luottaen..

Isommat lapset ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Isot hoitavat siskoaan mun pyytämättänikin (ainakin toistaseksi) ja muutaman päivän vauvan ympärillä höpelönnin jälkeen pienemmät ovat malttaneet jälleen palata normaaleihin kuvioihin kuten ulkoiluun ja leikkimiseen. Mustasukkaisuutta ei ole onneksi ollut, toki joskus pienemmät kiukuttelevat mulle vauvan kautta tyyliin jos et anna jotain niin lyön vauvaa jne..

Ristiäiset pidetään vasta maaliskuun lopulla. Tarjoiluina varmaan kalaa, kanaa ja paahtopaistia sekä lihapullia (nämä lähinnä lapsia ajatellen). Kahta-kolmea ruokaisampaa salaattia (makarooni, ceasar ja tuore-/fetasalaattia), karjalanpiirakoita ja patonkia sekä juustoja, Täyte- ja hyydykekakkua, omenapiirakkaa ja vanilijakastiketta, pipareita ja pullaranssi, joka on ollut sellainen perinnejuttu tuolla ristiäispöydässä. Juomina maito, piimä, kotkalja ja vesi sekä mehu ja tietty kahvia ja teetä. Kuohuvana tarjotaan Fresita-mansikkakuoharia, joka muuten on Runttipullahyvää ja punaista ;) . Tarjottavat väsätään mun äidin ja anopin voimin itse lukuunottamatta noita kakkuja, jotka hankitaan valmiina.

Mitähän muuta mun pikään kirjoitella..Muakin vaivaa mitä ilmeisemmin joku mammadementia kun meinaa tuo muist pätkiä vähän niin kuin urakalla :kieh: .

Jaksamisia kaikille, varsinkin huonosti unta saaville ja sairastelijoille :hug: . Meilläkin on tauti ollut kylässä.Kuopus ja kolmonen ovat olleet kuumessa ja yskässä ja tänään kuopuksella todettiin jälkitautina vielä korvatulehdus.

:heart: Anni ja masukki 1vko 3pvä
 
Moi!
Vatsavaivat vissiin alkaa mahd. vasta sitten, kun maitoa luppastaan oikeen urakalla? Mä en ole satavarma mun maidon määrästä. Poika kyllä viihtyy rinnalla 30 min kerrallaan ja useesti, mutta osa ajasta on sellaista tuttimaista näpertelyä, ei tuu mitään valtaisaa syömisen ääntä. Imuote taitaa olla kyllä olla vähän kehno. Toi maidon määrä sitten selviää tällä vkolla, kun neuvolantäti tulee puntarin kanssa kylään.

Perhepedissä täälläkin nukutaan. Jo ekana yönä todettiin, että ei jaksa miettiä, nostaisko vauvan nyt vai kohta vierelle. Helpompi näin ja itketään sitä pinnasänkyyn siirtämistä sitten joskus.

Tutti on meilläkin ahkerassa käytössä, mutta yritetään katsoa tilanteen mukaan, tuuppastaanko suuhun vai ei. Noo sitten sinne suuhun menee nyrkki, mutta sitä ei tarvi nostella öisin takas =) Kiva vaan, jos kaveri on nyt oppinut huonon imuotteen just tuon tutin takia ja mitenkäs tästä sitten selvitään ulos? Tutit kaakkoon ja tissi valmiina 24H vissiin vaan.. ja korvatulppia naapureille.

Taidan surffata vielä vähän tuolla imetyksentuen sivuilla..

Lilli + terävät ikenet 6 pv

 
Taisi tulla meillä tämä ketjun isoin poika!
Onnea kaikille vauvaantuneille!

Poika syntyi loppujen lopuksi keisarileikkauksella 25.1.2009 klo 8.11. Painoa huimat 4950g ja pituutta 55 cm!

Synnytys oli pitkä ja melko raskas projekti. Alateitse olisin halunnut kovasti synnyttää mutta eihän tuo veijari olisi sieltä mahtunut. Oli kaikille yllätys kuinka suuri hän on, kokoarvio heitti aika paljon..Mutta sitäkin ihanampi tapaus! Niin kaunis ja rakas.

Lapsivesi ja supitukset alkoivat jo torstaina ja perjantaina pääsin osastolle. Lauantaina klo 13.30 alettiin supistuksia vauhdittamaan tipalla ja povattiin pojan syntyvän illan aikana vaan ei. Poika ei saanut päätään oikeaan asentoon eikä tarpeeksi alas. Ei ole varmaankaan mahtunut. epiduraali epäonnistui mutta pistettiin uudestaan ja ah sitä helpotusta!! klo 2 yöllä tippa laitettiin kiinni ja torkuin hieman. Klo 5 aamulla tilanne oli edelleen sama joten lääkäri päätti että tehdään sektio. Olin pettynyt ja huojentunut samaan aikaan. En varmaakaan olisi kyllä jaksanut enää ponnistaa kolmen unettoman yön jälkeen ja 18 tunnin yrittämisen jälkeen. Poika sai täydet 10 pistett ja nyt olemme kotona toipumassa. Isä oli mieletön tuki koko prosessin ajan ja kätilöt myös. ensi raskaudessa joudun vähän tiukempaan seurantaan ja kätilö myös kehotti tulemaan juttelemaan synnytyksestä jos jäi kummituksia kestosta. hän myönsi että sektiopäätös olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. pääasia kuitenkin että vauva voi hyvin, sydämenlyönnit olivat hyvät koko ajan vaikka toinen oli ahdingossa.

Onnea vielä kaikille ja tsemppiä viimeisille!! Palaan kirjoittelemaan kunhan vauva-arki lähtee kunnolla käyntiin! Ja ennen kaikkea kiitos kaikille raskauden ajan jutteluista! Jatketaan vauva-puolella
 
:hug: kaikille masuvaivasille vauvoille ja äidelle. se on kyllä rankkaa.meil kakkonen huusi ekat 2,5kk aina iltasin iahn täyttä kurkkua.

mmamaa sulla tulee sanottua kans kuopus kakkosesta vielä :LOL: huomasin tosta sun viime kirjotuksesta. kyl tarvii aina itekki miettiä, et muistaa kirjottaa kakkonen tai keskimmäinen, mut vaikeeta on.ehkä joskus tottuu sitte.

vauvalla on kyl tullu jonkulainen rytmi. aamulla herää aina 9-10 mais ja sen jälkeen ottaa päivän pisimmät päikyt, herää yleensä noin 12.30 ja siitä eteenpäin alkaa syömään parin tunnin välein, illalla voi syödä useemminki. nyt on jo pidemmän aikaa menny yöunille n.klo 23 ja yöllä syö n.klo 5 ja siitä jatkaa unia sinne 9-10.

meillä on ristiäiset ens lauantaina, eikä nimestä oo tietookaan. pappi tulee keskiviikkona käymään ja sille pitäis sit kaikki laput antaa sillon. noh, viimestään ke aamuna sit pitäis olla nimi valmiina. kyl on vaikee keksii, tai kyllä mä keksisin, mut ukolle ei kelpaa mikää, mitä ehdotan :kieh:
ristiäis tarjoilut meillä on tällä kertaa:
kakku,
2xvoileipäkakku(toinen kinkku ja toinen kala),
kinkkupiirakka,
katkarapupiirakka,
herkkupullia,
joku kuivakakku(en vielä tiedä mikä),
ja anopin tekemiä keksejä

eli ei mitää erikoista tarjoiltavaa. täytyy nolona myöntää, etten leivo ite noista mitää :ashamed: ku oon kyl niin surkee leipomaan.

andie meil on noi isoveljet suhtautunu ihan ok vauvaan. esikko(2v7kk) tykkää käydä halailemassa ja silittelemässä vauvaa, keskimmäinen(1v7kk) ei oo pahemmin vauvasta kiinnostunu. nyt on välillä alkanu halaileen sitä. ja sit joka kerta ku syötän vauvaa niin poika tulee viereen kiehnaamaan. sit se on kyl kiukutellu mulle muutaman viikon aika paljoki, just jos ei saa tahtoo läpi niin huuto tulee, kuuluu varmaan ikäänki, mut ehkä voi jotenki vauvaaki sillä protestoida.

ukko on tän viikon iltavuorossa ja erittäin tylsä viikko tulos. tää ilta on ollu ihan mahoton. nuo isommat herrat kävi niin ylikierroksilla, et huhhuh. juoksenteli ympäri kämppää ja kikatteli ja teki kiusaa mulle vähä väliä(tyhjäs yhden vaate pussin, kävi puukorilla ym) sit esikko innostu kiusaan keskimmäistä ja :kieh: noh, nyt on rauha maassa. ollu jo muutaman tunnin, ku menivät yöunille. onneks menee aikasin nukkuun, nii saa itekki olla rauhassa ja vauvan kans kerkee paremmin seurustella.

muistaakseeni meil ei ollu henkilötunnusta niissä sairaalan lappusissa. en oo kyl varma, en jaksa mennä kattoon tuolta kansiosta. mut muistaisin, et kelakortista oon vasta kattonu sen noilla isommilla pojilla. tarkistan jossain välis kyl ton. jäi ittee ny vaivaamaan.

mietin tossa yks päivä, että tiedättekö vauvan tai isompien lasten veriryhmää? mä en tiedä kenenkää noista pojista.

jahas, jos sitä söis ennen ku vauva taas syö.

:wave:
 
juu se siitä syömisestä, muistin taas lisä kommentoitavaa.

juu kivan kokonen vauva synty mimssulle. huh. olisi kyl ollu kova työ, jos alateitse olis tullu.

nukkumisesta meillä on kaikki nukkunu aina omassa sängyssä. esikko nukku ensimmäisen viikon mun vieressä ku kotiin päästiin, mutta näin muutamana yönä unta, että vauva on peittojen ja tyynyjen alla jossain ja sillon heräsin muutaman kerran siihen ku eti vauvaa sängystä, vaik oliki ihan vieressä, mut säikähdin niin kovaa, että suosiolla alkasin laittaa omaan sänkyyn. meillä on kaikki nukkunu vauvana hyvin ja aikasin isommat alottanu nukkumaan kokoyöt, et en tiedä sit jos olis ollu huonompia nukkuun, et olisinko sit ottanu viereen nukkuun.

nii ja tutista piti vielä kirjottaa. meillä on käytös mam tutit. löytyy niitä 0-2kk ja 0-7kk. kummatki käy tälle uudelle herralle.

tais olla vielä jotain kommentoitavaa, mutta unohdin jo. mutta nyt syömäään :wave:
 
Heips, ja onnea taasen vauvautuneille =)

Teebird, kissanvintti.fi -sivustolta tilasin - eilen tein tilauksen ja tänään tuli jo tilausvahvistus ja lasku. Nopsaa toimintaa siis.

Ah, jotain salaattia pitää munkin lisätä menjyyseen ja sit makeista unohtui pullapitko! Sehän kuuluu ehdottomasti... täytyy pyytää äitiä tekemään, se kun osaa pullanteon paremmin kuin minä.

Meillä toi syömishomma kolmen päivän kirjaamisen jälkeen menee kutakuinkin kolmen tunnin välein. 8-9 krt vuorokaudessa ja enimmäkseen puolen tunnin sessioita, iltaisin ja aamuisin voi olla pidempiäkin aikoja. Neiti on päivällä ja illalla virkeä ja nyt jo useamman tunnin vuorokaudessa seurustelee ja seurailee, mutta aamuisin vaan haluaa nukkua.

Korviketta en ole antanut, en sitten tiedä pitäisikö? Tissikumi on kuitenkin maitoa pullollaan aina kun mimmi nukahtaa rinnalle tissi suuhun, eli olettaisin että maitoa on riittämiin? Perjantainahan sen sitten näkee kun on seuraava neuvola.

Jees, huomenna pitäis miettiä minkä verran maksan kampauksesta (häihin), kun on kuitenkin pienet ja vaan muutaman tunnin juttu.. 120 euroa on useissa paikoissa täällä, mun mielestä ihan sikamainen hinta kähertämisestä ja pinnien laittelusta... :eek: Mutta juuh, nyt menen nukkumaan - neiti pötkähti pinnikseen nätisti joten ehkä ainakin alkuyö ollaan omissa sängyissä. =)

Ja voimia masukipujen kanssa kamppaileville - meillä on jekovitit käytössä ja niistä ei kai pahempia vaivoja vielä ole ilmaantunut...

 
Hei ja onnea uusille nyytin saaneille :)

Hei miten usein ootte jo käyny neuvolassa? Meidän tyttö on nyt 2vk ja 1pv ja meillä on vasta ollu se kotikäynti. Oon kyllä yrittäny varata aikaa neuvolaan mutta oma terkkari on jossain ja kukaan ei oikeen oo ottanu hoitaakseen meitä, no täytyy taas tunnin päästä soitella.... Tahtois punnita pikkusen vaikka kyllä se on varmaan ihan hyvin kasvanu. Meidän oma henkilövaaka kun on semmonen vähän sinnepäin et se ei näytä kun jotain kilon tarkkuudella.

Henkilötunnus meillä oli synnytyskertomuksessa valmiina jo.

Jaa niin nimiäiset, mä täällä vielä pohdiskelen että millon ja missä ja minkälaiset. Mites muut joilla on pieni asunto, pidättekö ihan kotona ne? Äiti ehdotti että pitäis vaan jonkun kahvitilaisuuden jonne kutsuis eri vieraat vähän eri aikaan niin mahtuis paremmin. Ehkä ihan hyvä ajatus, kun ei varmaan muuta kummempaa ohjelmaa oo tiedossa kuin vauvan ihailua :)

Nukkuminen
on meillä menny sen perhepedin puolelle kun en vaan jaksa aina laittaa toista sänkyyn kun siinä touhussa se herää, ja saapa itekkin vähän enempi nukkua. Toisaalta sitä nukkuis kyllä paremmin jos vauva olis omassa sängyssä. Kunhan toi alkais nukkumaan vähän pitempään kerrallaan niin sitten laitetaan useemmin sänkyynsä.

Me ollaan jo ulkoiltu pari kertaa ja kyllä huomaa miten vauva nukkuu helposti ulkona :) Koiraa pitää vaan hieman vielä harjottaa vaunujen kanssa kulkemiseen, eilen olis koko ajan halunnu kulkea vaunujen edellä ja mähän sit ajoin se päälle ja siitäkös se suuttui.... Meillä on siis tommonen reipas ja luonteikas pieni kettuterrieri. Se on niin pienikin noitten vaunujen rinnalla et ei ihme et ne sitä häiritsee. Millonkahan kerkeis taas keskittyä koiran kouluttamiseen kun ei siihen oo ennenkään ollut aikaa...

P&A 2vk+
 
Tiistaita!

Jos nyt kerkeisin taas jotain kirjoittamaan. Ava-neiti on kunnon tissitakiainen eli päivisin on monia kertoja peräkkäin puolen tunnin välein tissillä sitten nukkuu parin tunnin pätkissä päiväunia, kun taas yöllä tankkaa 3-5 kertaan, mutta onneksi nukkuu syöttöjen välit. Päiväsyötöissä alkaa aina imemään ja kun maitoa alkaa herumaan lopettaa syömisen pariksi minuutiksi ja jatkaa, kun maidon tulo on rauhoittunut. Syötön lopuksi uidaan sitten maidossa molemmat. Maidon tulo on onneksi tasaantunut tarpeen tasolle. Äidinmaidonluovutusta kun ei tarvitse miettiäkkään noiden antibioottien kanssa.

Joku mainitsi kohtutulehduksen ja mulla ei ainakaan tullut se liiasta rasituksesta vaan yksinkertaisesti veri koteloitui kohtuun, eikä sitten vuotanut pois, ennen kun nyt noiden antibioottien avulla. Eli yleensä se tulee jos kohtuun on jäänyt kalvojen tai istukan palasia.

Perhepedistä: Täällä myös käytössä, vaikka vannoin etten nukuttaisi vieressä. On kuitenkin huomattavasti helpompaa vain nukahtaa uudestaan kuin lähteä vauva viemään syötön jälkeen omaan sänkyyn, josta heräis viimeistään tunnin päästä. En tiedä onko se se lämpö ja läheisyys mikä saa tytön nukkumaan pitempiä pätkiä minun vieressä. Esikoinen nukkui 10kk ikäiseksi vieressä, josta sitten unikoululla omaan sänkyyn. Samalla lopetin myös yösyötöt, mutta tyttö alkoi nukkua yönsä läpi vasta kun vieroitettiin hänet tutista 1½ vuoden iässä.

Ristiäiset: Meillä tulee aika nopeaan, jo tämän kuun lopulla. Meillä on itsellä kolmio, ja 20 henkeä tänne on liikaa, joten anopin luona vietetään nämä juhlat. Esikoisen ristiäiset vietettiin omalla äidilläni, joten nyt sitten toinen mummo pääsee vauhtiin =) . Tarjottavia ei ole lyöty lukkoon, mutta pohjana lämmin ruoka, pari vihreää salaattia, karjalanpiirakoita (+munavoi), tuoretta ruisleipää ja makeana "täytekakku" (tämä varmaan amerikkalainen suklaakakku, joka vie kielen mennessään :p ), joku makea kahvileipä (pulla tms) ja paria erilaisia pikkuleipiä. Juomana meillä ihan normi vesi, maito ja mummon mehu ja tietysti kahvi ja tee. Katsotaan vielä miten kasvaa, kun tuo anoppi on niin taitava leipuri :p .

Henkilötunnus: Saapui meille postissa kotiin väestörekisterikeskuksen paprussa. Laitoksella oli väliaikainen tunnus käytössä.

Kestovaipoista: Meillä Ava-neiti on vielä niin rimpulakinttu, että mennään kertiksillä. Imsevimset falskaa vielä, joten odotellaan vähän että tulee paksummat reidet ennen kuin kokeillaan uudestaan.

Nyt ulkoilemaan. Tänään toinen kerta ulkona :D .

Amino ja Ava 2vk ja 1pv
 
Heissan!
Täällä arki lähtenyt ihan hyvin sujumaan. Neiti valvotti 4 ensimmäistä yötä, kaksi viimeyötä jo nukkunut. Rintamaidolla mennään ja meillä syödään 2-3 tunnin välein ja yhtä usein saa olla pyllyä kakasta pesemässä :D
Isosiskot 13 ja 4 vuotiaat ottaneet hyvin uuden tulokkaan vastaan, ei mitään mustasukkaisuutta toistaiseksi ilmassa. Tuon 4 vuotiaan olen ottanut vaipan vaihto ym touhuihin mukaan ja huomaa miten ylpeä isosisko hän on, kun saa olla mukana auttamassa. :heart:
Ilman tuttia meillä mennään vielä ainakin toistaiseksi, tissi kyllä näkyy ajavan tutin aseman välillä aika ahkerastikin....

Eilen kävi terkka kotona, vauvan paino noussut tosi hyvin, nyt jo 3485g eli reilu 200g 4 päivään noussut paino.
Henkilötunnus tuli eilen meille postissa maistraatista.

Tässäpä Nyytti Nöttönen 7 päivää vanha



:wave: Nyt syömään itse, kun neiti nukkuu
 
Käytiin taas aamupvä:llä nla:ssa napaa kuivattamassa,siihen kun jäi sellanen pieni häntä :|
Viime vko:lla paino oli 3770 g,nyt 4250 g!!!! :whistle:
Ihan saan tuosta painon noususta ottaa vielä kunnian itelleni mutta ens`vko:lla taitaa osa painosta olla jo korvikkeen ansiota :ashamed:
Melkoinen emäntä meille on kasvamassa :LOL:

Hain nyt Nan:ia jauhepurkillisen,tulee litrahinta ja määrä edullisemmaksi,vaikka aionkin sitä juottaa vain yöunille ja ennen vaunulenkille lähtöä.
Ihan on eri oloinen tytteli :LOL:

Neuvolatäti ihmetteli kovasti,kun meidän napero jo juttelee!
Ei vaan ed. lapset näin aikasin...
Aamullakin tyttö höpisi pitkät jutut meidän sohvalle :LOL:
Raasu tullut ihan höperöksi,kun jatkuvasti isin ja äidin kanssa möllöttää kotona.

Kohta pitäs lähteä vaunulenkille,jos tapais taas muitakin kylällä olevia mammoja :D

:heart: Netta 3 vko:a :heart:
 
Tervehdys,

Rauha vihdonkin maassa. Neljä vanhimmaista lasta on isänsä kanssa parturissa/ruokakaupassa ja kaunokainen vetelee hirsiä omassa sängyssään.


mimmsulle onnea poikasesta :heart:

Masuvaivojen kanssa painiville jaksamisia ja pitkää pinnaa :hug: .

Cruella mullakin on vielä hakusessa nämä uudet termistöt. Kuopus sana vilahtaa aika usein meidän 2-v:n kohdalla, vaikka kyseessähän on tietty se kakkonen ;) .

[/b]Veriryhmä on kaunokaiselta jo tiedossa. Ollaan koko poppoo elikkä lapset ja me vanhemmat kaikki 0rh- verta ja tuon mun rh- tekijän vuoksi veriryhmä/mahdolliset vasta-aineet tutkitaan vauvalta heti syntymän jälkeen.

Tänään olisi tarkoitus lähteä vaunulenkille kaunokaisen kanssa. Alkaa pikkuhiljaa tuntua omakin olo jo sellaselta, että pystyy tekemään vähän reippaamman sortin kävelyjä ilman että lonkat huutaa lenkin jälkeen hoosiannaa. Jumppaan kyllä meinaan suunnistaa vasta lähempänä jälkitarkastusta ja ohjauksia olen luvannut alustavasti aloitellla tekemään sitten huhtikuun alusta ja silloinkin alkuun varovaisesti 1-2 x viikossa.

Mites teidän muiden monilapsisen perheen vauvan reagoivat isompien lasten ääniin nukkuessaan? Musta on alkanut vakuttaa siltä, että kaunokainenon alkanut heräilemään meidän pienempien lasten ääniin (varsinkin sellaisiin korkealta ja kovaa tyyppisiin äännähdyksiin). Pitää varmaan ryhtyä vähitellen nukuttamaan kaunokainen päiväunilleen ulos, niin ei tarvitse sitten hyssytellä tuota muuta porukkaa jatkuvalla syötöllä ja vähän mahdottomalta noiden kiljukaulojen hiljaisena pitäminen ajatuksena tuntuukin :kieh: .

Nyt täytyy vissiin lähteä laittamaan ruokaa ennen kuin alkaa noiden isompien kuskausurakka harrastuksiin. Kolmonen on kiukunnut koko päivän ja ankarasti. Pahoin pelkään, että hän on tulossa samaan tautiin jonka kakkonen ja nelonen jo sairastivatkin :/ .

Voimaa kaikille loppuviikkoon, se on moro :wave: .

:heart: Anni ja kaunokainen 1vko4pv :heart:
 
Meille syntyi poika 1.2 klo 6.07. Paino 4210g, pituus 51cm, päänymp. 36,5cm.

Oli kyllä aika isonkokoinen verrattuna edellisiin lapsiin (tyttö 3225g, 46,5cm ja poika 3520g, 48cm) ja ei odotettu nyttenkään kuin korkeintaan jotain 3,5kg ja oli aika yllätys, että oli yli 4 kiloinen.

Tuli lähtö siis synnyttämään melkein heti sen jälkeen, kun olin tuonne odotuspuolelle kirjoittanut. En pitänyt vielä niitä kunnon supistuksina, mutta sitten niitä alkoi yhtäkkiä tulemaan 2-3 minuutin välein ja päätettiin mennä tarkistamaan tilanne. Olin 5cm auki, kun sairaalaan päästiin, parisen tuntia ehdittiin siellä olemaan ennen kuin syntyi. En tiedä tarkkaa synnytysaikaa, mutta ponnistusvaihe kesti vain pari minuuttia. Istukka ei meinannut tulla ulos ja kestikin melkein 45min. ennenkuin tuli viimeisellä yrityksellä ja oltiin jo valmistelemassa minun viemistä nukutukseen, mutta onneksi ei sitten tarvinnutkaan mennä. Oli kyllä aika inhottavaa, kun istukkaa yritettiin pois ja mahan päältä paineltiin vähän väliä täysiä.
 
onnea emos vauvasta :flower:

tuulia78 oon kans ostanu sitä nan1 jauhoa. en oo vielä käyttäny sitä, mut mietin tos, et miten aiot sekottaa sen. tai siis keitäkkö veden ja heti ku se on jäähtyny niin sekotakko vai voikohan sen laittaa silleen, et keittää esim aamulla jo veden ja sit ku korviketta tarvii nii
lämmittää vaikka mikrossa veden uudestaan sit sekottaa jauhot joukkoon? tyhmä kysymys, mut ittee vaivaa, ku en oo ennen tollasta käyttäny.

meijän vauva on varmaan tottunu
meteliin jo mahassa :LOL: kyl vauva nukkuu poikien metelissä ihan hyvin, toki jos ne on vauvan vieressä ja huutaa yhtäkkiä, niin sit vauva voi vähä säpsähtää, mutta nukahtaa kyl heti uudestaan.

täälä vauva nukkui koko yön viime yönä.nukahti 23.30 ja aamulla söi 8.30. mun puolesta voi jatkaa samaa rataa :D no ei sitä ikinä tiedä. ens yö voi ollaki ihan päinvastanen. meil on kyl kaikki ollu hyviä nukkujia ja näyttää tämä nuorinki olevan hyvä nukkuja. vain muutama yö meni melkein valvoessa ku oloi syntyny, mutta muuten heränny kerran yössä.

sovittiin ukon kanssa, et tänään ku tulee töistä niin päätetään nimi, koska pappi tulee huomenna aamulla, niin ei sit tarvi päättää sitä. saas nähä mikä pojulle tulee nimeksi.

jeps, mutta huomenna palailen neuvola kuulumisten merkeissä. :wave:
 
Onnea vauvaantuneille

Meille syntyi 31.1.2009 klo 9.35 poika. 3910g ja 52cm pipo 35,5cm

Synnytys oli helppo ja suht nopea. Mentiin pe-la yönä sairaalaan (niinkuin nla täti neuvoi että älä odota että supistukset loppuu) Oli koko perjantain supistellut jo mukavasti. Silti puolen yön jälkeen mennessä sairaalaan oli kohdunsuu väljästi 2 sormelle auki ja osoitteemme oli perhehuone. Siellä aikamme kärvisteltyä kävin ammeessa lillumassa ja sieltä päästiin saliin. Ilokaasua kokeiltuani sanoin etten halua sitä kun ei mitään hyötyä. Kun vuoro vaihtui ja tuli toinen kätilö oli hänen kanssaan helpompi keskustella. Pyysin itse että saisinko jo jotain puudutusta niin totesi että kyllä onnistuu (edellinen kätilö ei suostunut pyytelyistä huolimatta) pyysin myös että puudutuksen laiton jälkeen puhkaistaisiin kalvot jos etenis nopeammin. Niinhän se sitten etenikin ja tulos oli valtavan ihana :) Siinä synnytyskertomus lyhennettynä ;)

matsu83 ja poitsu 3vrk
 
Meilläkin kestoillaan, mutta yöt mennään Liberon voimin, sillä neidillä on niin ripakintut, että reisista tulee aikalailla vielä ohivuotoja. Tilanne kuitenkin tasoittunee muutamassa viikossa :)

Cobrat myös meillä käytössä itkuhälyttiminä, mutta ei olle vielä niitä testattu (tosin esikolla jo ne hyviksi todettiin) tämän lapsen kohdalla, mitä nyt iskä niillä leikki tuossa eräs päivä :LOL:

Tuulia: aikamoisen määrän tein neiti sitä Nannia sitten vetäisi :eek: Meillä 5 päivää nuorempi neiti syö kerralla 80 ml.

Henkilötunnus oli meillä jo sairaalan lapuissa, joskaan eivät sitä mulle kertoneet, vaan sen sieltä lapuista lunttasin ja opettelin äkkiä ulkoota, kun ne laput vilaukselta näin.

Veriryhmä vauvalla on O+ ja esikolla A+. Tiedän nämä siksi, että mulla on O- eli olen saanut molempien lasten syntymän jälkeen sen piikin takapuoleen, joka estää sen jonkun jutun...ettei mene seuraavat raskaudet kesken, tai jotain.

Meillä on nimiäiset 1.3 ja ihan kotosalla ne vietetään. Kutsuja jaetaan noin 25 ihmiselle ja jostain pitäisi heille löytää istumapaikat...meiltä kun loppuu tuolit (ja tila) kesken. Mutta sopu saa antaa nyt sitten tällä kertaa sijaa, sillä mulle itselleni on helpointa tuo tilaisuus järkätä kotona ja siellä sen siitä syystä aion pitää.
Meillä ohjelmassa on kummin puhe sekä mun selittämä tarina lapsen nimestä ja sitten vaan kakkukahveelle sillä periaatteella, että nälkäsimmät ensin =)
Illalla varmaan saa sitten kaverit tulla, sillä päivälle ei heitä mahdu tilanahtauden vuoksi.

Me aloitettiin eilen ulkoilu. Oltiin ekalla kerralla ulkona 10 min ja tänään oltiin 20 min.

Meille ei kuulu kovinkaan hyvää :'( Meidän pikkuprinsessalla on KORVATULEHDUS!!! Siis miten ihmeessä se voi olla edes mahdollista? Lääkäri ja terveydenhoitajat oli ihan puulla päähän lyötyjä ja sanoivat ettei tämä mahdotonta ole, mutta erittäin harvinaista kuitenkin.

Eli nyt mennään sitten antibiootin ja suppojen voimilla eteenpäin aj toivotaan, että korvat saadaan kuntoon.

Meillä on nyt ollut ihanan rauhallinen lapsi jo yli vuorokauden. Viime yökin meni hyvin, joten ilmeisesti ei ne itkut olleetkaan masukipuitkuja vaan tuota korvakipua. Kun vaan olisin tajunnut, mutta mistä olisin voinut tuota osata edes ajatella! :headwall:

Vyöhyketerapia peruttiin, otetaan uusi aika sitten viikon-kahden päähän, kun ensin selvitään tästä korvatulehduksesta.

Sef ja korvakipuinen pikkuprinsessa 16 vrk
 
cruella ai joo meneepä tosiaan nuo poikienn nimitykset kuopus jne. sekasi vielä aika lailla :LOL: ja nyt oon muutenki niin "höyryissä" vähäisten yöunien ansiosta et tulee sanottua poikia välillä toistensa nimillä... :D

Ristiäiset me päätettiin pitää maaliskuun eka viikonloppu. nimi alkaa olla valmis,mulla on ollut jo kauan mielessä yks poikien nimien kans yhteen sopiva nimi pojalle ja tuo vauva jopa näyttää niin siltä nimeltä et vaikka oon muitaki nimiä miettinyt niin jotenkin se yks ja sama on pinttynyt mun päähän...varmaanki se sitten pidetään kun ei täs keksi muutakaan sopivaa!

Nukkuminen täälä menee nyt niin et nukun vauvan kans vierekkäin :heart: en tiedä kuinka kauan,mut on ollu nyt joka yö mun vieres kun on tota kakka ähinää ja pientä masuvaivaa niin mielummin pidän vieres ja tutilla rauhottelen kun ei syötön päälle meinaa nukahtaa uudestaan...tutilla sit nukahtaa,mut se pirulainen ei meinaa pysyä suus kunnolla aina. laiskottaa niin etten jaksa nousta montaa kertaa tuttia laittamaan takasi joten vieres on hyvä olla :) en jaksa yhtään murehtia miten onnistuu sit pinnikseen totuttelu kun nukkuu tuo päivisin pinnasängys äippäpakkauslaatikos ja nytkin nukahti sinne....otan sit viereen seuraavalla syötöllä jos tuntuu et yhtään ähisee ja puhisee levottomasti.

cruella sulle viel piti sanoa et WAU koko yön nukkunu jo =) vähän hyvä,jos alkaa nyt jo nukkua noin pitkää pätkää!!

Mä en viel elättele toiveita pitemmistä yöunista hetkeen....meidän poju on nukkunu päivisin pisimmät ja parhaat unet koko 2viikkoa mitä ikää on. yöllä sit syö parin tunnin välein...joskus 3tuntia saattaa mennä,mut en tiedä vaikuttaako tuo ähinä ja kakan pungerrus et syö sit siihen hätään vaikkei niin nälkä oo :eek:

Mahavaivat on ollu hieman vähäisempiä nyt...ei uskalla silti sanoa mitään ku tuntuu et niitä on välistä enempi välistä vähempi. omat syömiset oon yrittänyt tarkkailla ja katsotaan auttaako sellanen. tänään annoin ekan kerran devitol tippoja yhden ja alotettiin myös maitohappobakteerit...saa nähä miten vaikuttaa.

neuvola on ollut kerran,se kotikäynti viime viikolla. tällä viikolla tulee viel perjantaina neuvolasta täti kotia. sitte kai seuraava on kuukauden iässä ja varmaan pitää ite jo raahautua paikan päälle. mitähän siitäki tulee noitten kolmen vauhtiveikon kans :eek:

juuh mut nyt ei muuta...kömmin pikkuhiljaa sänkyyn jos tuo pieni mies on nukahtanut...tankkaillut illan aikana useamman kerran ja ollut hereilläkin hiukan,jospa uni nyt maistuis sen verran et mammaki ehtii nukkua :D

ai niin vielä ONNEA VAUVAN saaneille!! :flower: Mimssu82 ohhoh kun on pojalla kokoa :D ONNEA! :heart:

mmamaa & poitsu 2vk :heart:
 
Onnea vauvaantuneille :heart:

cruella Olen tehnyt niin,että keitän vettä tavallisiin vesipulloihin (esim. kivnnäisvesi tms.) ja laitan ne jääkaappiin.Siitä on sit helppo laittaa tuttipulloon tarvittava määrä ja se lämmittää mikrossa :D

sef Aika määrältä tuo 1,5 dl tuntuikin mutta eilen ennen yöunia veti 90 ml,kuten tänäänkin,joten olettaisin,että tuo hirmumäärä oli vain reppanan nälän tasaukseen =)

Nyt pitäs vaan sitten muistaa lypsää pakastimeen,kun tyttö tietty pitää Nan:in jälkeen pidemmän ruokatauon.
Ettei käy niin,että laiskistun ja kohta huomaan ettei rinnoista tulekaan enää mitään :|

:heart: torkkuva Netta-tyttö 3 vko :heart:
 
Heips, pitäis mennä nukkumaan mutta kun ei taas malta. No, yö ollaan sitten silmät ristissä kun neitiä pitää syötellä.

Me käytiin tänään 2h vaunulenkki kun oli vain aste kaks pakkasta, aurinko paistoi eikä tuullut yhtään. Ihan mahtava keli ja hyvä reissu oli, Mimmi pötkötti koko ajan tyytyväisenä, heräs just kun tultiin kotios ja sitten olikin valtava nälkä =)
Viikon verran ollaan jo ulkoiltu niin uskalsin pidemmän lenkin tehdä. Huomenna tehtäneen tunnin lenkki, ettei ihan pitkiksi aina mene...

Mä kun olen nyt pitäny kirjaa noista syötöistä niin kolmen tunnin välein aika lailla on neidillä nälkä, toisinaan syö tunnin ja toisinaan vajaa puol tuntia. Sen puolisen tuntia on normaalein aika, joten kun 8 krt vuorokaudessa syötän niin imetyshommia on sitten se 4-5h vuorokaudesta. Toivottavasti tyttö kasvaa noilla syötöillä, perjantaina on taas neuvola. Se on meillä sit kolmas jos otetaan mukaan terkan kotikäynti. Pienen painon vuoksi meillä vähän useammin, vaikka paino onkin noussut.

Anni, kiitos siitä kuoharivinkistä, sitä täytyy sitten hankkia. Vitsit kun pää meinaa olla ihan sekaisin kun samaan aikaan suunnittelee nimiäisiä ja häitä.. tänään varasin kampaaja-ajat, kampaus ja värit ym ja sit ajan juhlapukuvermeliikkeeseen, joku kolttukin kun olis löydettävä. Juhlapaikkakin löytyi, ja menut ym on valkattuina. Siellä on kiva viinikellari missä sitten ollaan ja juhlitaan, häitä siis. Nimiäiset on kotona. Sain äsken äherrettyä kutsukortteja, vielä tekstisivut sisälle pitää tulostella, kun vaan kehittelen mitä kaikkea sinne kirjottelen. Toivottavasti tulostin kelpuuttaa läpikuultavan paperin, kun semmosta ostin.

Jees, nyt taidan mennä pötkölleen, katsotaan mimmonen yö on luvassa. =)
 
Mukavaa keskiviikkoaamupäivää.

(.) ja ulkona nukkumisesta...
Tyttö meni juuri terassille nukkumaan. Ihanaa kun on taas tuollainen hyvä ilma ulkoilla. Lauantaina kun ei pakkasen vuoksi oikein ulos voinut viedä, niin se päivä oli kyllä tosi tylsä. Tyttö nukkui vain pikkuisia pätkiä kerrallaan. Maksimi vissiin sellainen tunnin pätkä, paitsi kantoliinassa sitten n. 2-2,5 tuntia... Koko päivä oli yhtä natinaa... No, yöllä sitten nukkuikin äly hyvin ja sunnuntai aamuna oli pari tuntia hereillä, sitten veti terassilla 5 tunnin päiväunet =) Ja nyt nukkumiset ovatkin olleet ihan jees, kun on ulos päässyt ja yöt menee aika mukavasti. Illalla nukahtaminen kestää kyllä... tissiä lutkutellaan pariin otteeseen..... Mutta kun nukahtaa nukkuu ok, sen n. 5(-6)h ja sitten syö ja sitten jatkaa unia.

sef... mun mielestä tuo 80ml kyllä kuulostaa vähälle! Synnärillä kuulin kun vieruskaveri sai imetysohjeita ja kätilö ohjeisti sitä, että ekalla viikolla lapsi syö niin monta kymmentä millimetriä kerralla, kuin on päiviä vanha. Viikon ikäisenä kuitenkin yleensä jo desin kerralla. Sen jälkeen syöntimäärän kasvutahti hidastuu, mutta kasvaa kokoajan. Itse en tiedä kuinka paljon meidän neiti juo kerralla, koska imetän... niin siinä mielessä en tiedä asiasta mitään. Ja se tietysti vaikuttaa, että montako kertaa päivässä syö.
Voi ei... korvatulehdus. Voimahaleja sen kanssa!! :hug:

Imetyksestä (siitä on ollut puhetta) yleisesti vielä lisää... Päivisin imetän molemmista rinnoista joka imetyskerralla. Öisin yleensä vain toisen (ehkä siksi, koska nukahdan... ja niin nukahtaa tyttökin...) Tyttö syö n. 5-6 kertaa päivällä. Yöllä 1 kerran. Rintakumia en ole koskaan käyttänyt. En varmaan ees osaisi. Rinnat oli laitoksella arat ja kotonakin jonkun päivän, mutta ohi meni. Yöllä imetän sängyssä makuultaan, päivisin sitten missä satun oleen. Kotona tulee usein lötkähdettyä pitkäkseen, ihan, että saa hetken itsekkin pötkötellä rauhassa... =)

Ja halit :hug: kaikille masuvaivoista kärsiville!!

BabyP... kyseli neuvolakäyntien määrästä. Meillä terkka ei käynyt kotona lainkaan, vaan me käytiin neuvolassa 4pv ikäisenä. Sit 2vko:n iässä. Seuraava onkin sitten 6vko:n iässä lääkärikäynti. Ois kyllä tosi kiva tietää, mitä tyttö painaa...

Mimssu82... Vau minkä kokoinen poika!! Onnea hurjasti!!

MrsO... Kerro sitten, miten nimiasian kanssa kävi... siis pääsittekö miehen kanssa yhteisymmärrykseen??

Käytiin ostamassa matkarattaat. Päädyttiin Emman Shoppereihin. Halvat olivat ja silmää miellyttivät. Ainoo miinus on mielestäni se, että niissä ei oo kääntyviä etupyöriä. Mutta selkänojassa 4 eri asentoa, myös täysmakuu ja niihin mahtuu meiän yhdistelmien kantokoppa (Brion pehmee kantokoppa). Menevät tarpeeksi pieneen tilaan ja niissä on isot pyörät. Matkarattaat tulee oleen käytössä myös esim mummoloihin mennessä ja haluttiin, että niitä voi käyttää myös ihan normi kärryinä, siten, että voi vaikka nukuttaa jne...

Tytölle on tullut aikalailla noita "hormooninäppyjä" (=finnejä =) ).

rakuuna ja tyttönen 4vk 2pv
 
Ihania vauvakuvia!!
Sisarusten suhtautumisesta:Lappitar
Meillä on oikeestaan ihan samanmoista 1v 8 kk esikoisella ku teidän kolmevuotiaalla. Siis poika on koko ajan vauhdissa ja äänessä ja vaatii isältä huomiota. Mä olen ollu vähän niinku hylkiölistalla eli isi kun hoitaa vauvaa ni johan on kauheaa. Muutenkin vaikka isi olis hänen kanssaan koko ajan ni se vaan vaatii ja vaatii... koskaan ei ole mikään hyvin. Ennen mentiin kasilta ihan kohtalaisen hyvin nukkuun ( tai tää meidän esikoinen on aika vaativa tapaus ja hyvä nukkumaan meno opittiin tuossa marraskuussa ) mut nyt se ei meinaa mennä nukkumaan sit millään. Toisina iltoina se rääkyy sängyssään vielä klo 21.30 ja on yritetty monenmoista (ei siis huudateta häntä siellä yksin ). Eilen esikoinen nukahti loppujen lopuksi kun mä menin sen huoneeseen ja rauhoittelin, laulelin ja jäin patjalle makoileen... mut siis tätä ennen oli yritetty jo vaikka mitä. Jokainen ilta on jännitys miten menee ja kumpi kelpaa hänelle
Meidän neitikin on aika vaativa kun haluaa seurustella. Silloin ei voi olla hetkeäkään makuulla yksinään vaan pitää päästä syliin ja usein asentokin pitää olla joku tietty. Joskus auttaa tutti. Voi olla et neitikin on temperamenttinen luonne... saas nähdä.


Hormoninäppyjä
on meidänkin neidille tullut useampi. Eiköhän ne lähe muutamassa viikossa pois...

Ristiäisistä: Meidän ristiäiset pidetään lähellä olevassa srk-kodissa eli kirkkosalissa ensin kaste ja sitte kahvit siinä vastapäätä olevassa kahvitilassa. Ite tehdään tarjoilut ja mun yks tuttu tulee sit kahvittamaan. Meidän asunto on 60 neliötä ja mulle tuli ihan ahdistus kun mietin et täällä pitäis tarjoilla 20 ihmiselle kahvit... esikoisen ristiäisissä oli kesä ja meidän parveke 9 neliötä oli iso apu tilanpuutteessa. Nyt on tulossa kummeiksi mun kamuja ni on tällä kertaa enemmän porukkaa.
Rattaista: Mitenkä teillä kun on pienet sisarukset, onko kaksostenrattaat vai vaan seisomalauta? Vai muita liikkumistapoja? Me ei olla ostettu vielä mitään (siis meillä on Emmaljungat, jotka kohta muutetaan taas vaunuiksi ) mut ei oo ostettu isommalle viel rattaita kun on mietitty et ostetaanko seisomalauta vai millä keinoilla mennään... mä en usko et kauheesti käyn kauempana noitten molempien kanssa ainakaan ensi hätään, koska esikoinen ei tottele yhtään ja vauhdikkaana juoksee ihan minne lystää eli ulkoilut aloitetaan tosi varovasti molempien lasten kanssa. Vauvan kanssa aloitellaan vaunuttelut varmaan tällä viikolla... kunhan jaksetaan....
Energiaa kaikille! Ihanaa kun on vauvauduttu mut kyllä tässä voimiakin kysytään =)

Jonna ja Tirppana 1,5 vk
 
Moi!

Lappitar tsemppiä sinne pumppailuun! M nostan sulle kyllä hattua, kun jaksat yölläkin pumpata. Munkin pitäisi varmaan välill tyjennellä, mutta oon öisin niin laiska, etten jaksa nousta ennen kuin vauva herää syömään. Eikä tuo imetys ole hyvän äidin mittari, vaikka nykyään välillä siltä tuntuukin... :hug:

Jonna-75 tsemppiä esikoisen kanssa taiteiluun. Taidat sinäkin jännityksellä odottaa, miten poika suhtautuu, kun isä lähtee töihin? Mua jänskättää, kun mies palailee ens tiistaina töihin, että mitenköhän sitä repeää noiden molempien vaatimuksiin. Mutta päivä kerrallaan ja tsempataan sitten toisiamme, jos oikein äityy rankaksi :hug: Me ostettiin sellainen seisomalauta, mutta meidän esikoinen onkin jo 2v5kk, joten jaksaa kävellä kohtuu pitkiäkin matkoja ja sitten jos ei jaksa, niin voi seistä seisomaludalla. Itse ajattelin lähinnä, että tarvetta tuolle seisomalaudalle on, jos käy tuossa lähikaupassa (parin km:n päässä) tai mummolassa (1km:n päässä).

Sef: voi pientä, kun nyt jo korvatulehdus reppanalla :heart: miten muuten osasit epäillä korvatulehdusta vai oliko normi neuvolakäynnin yhteydessä, kun lääkäri huomasi tuon tulehduksen? tsekin sitä aina ajattelee, että vaavilla on joko nälkä tai masuvaivoja, kun se itkee, ei tule mieleenkn, että voihan niitä olla muitakin syitä...

Voi että mulla käy kateeksi nuo teidän ulkoilut. Meillä tulee Luumulla perjantaina 2vk täyteen, mutta tänne on luvattu loppuviikoksi niin kovia pakkasia, että ei taideta päästä vieläkään ulos. Itse kun on vielä tuossa imetyksessä niin kiinni, niin ei ole pahemmin päässyt ulkoilemaan, max 30min kerrallaan oon ollut sikoisen kanssa pihalla :/

Andie ja Luumu 1vk 5pv
 

Yhteistyössä