**Tammikuun tuhisijat 2013** MEIDÄN KUU !!!!

Limatulppaa en ole huomannut aikaisemmissa raskauksissa eli enpä nytkään odottele sitä ainakaan minään kunnon könttänä ;)

Yöt on aivan järkkyjä, koko ajan jotain. Viime yönä ensin supisteli aika kipeestikin, torkahdin ja heräsin tosi tukalaan oloon (en oikein tiedä mistä johtuu, päivisinkin tulee tollaisia jaksoja että tuntuu ettei saa kunnolla henkeä, heikottaa, päätä särkee ja on huono olo) ja aamuyöstä vauva potki ahkerasti kylkiluita ja piti hereillä. No viime yönä ei lonkkasärky vaivannut, jes =)

Mutta muuten iloinen mieli, lapsilla alkoi koulu ja uudenlainen arki kun olen kotona, hauskaa. Nyt tämä tuntuukin äitiyslomalta =)

riskilä 36+6
 
POKS 38+0 :)

Tuntuu iha hölmölle, ku alkuraskaudessa (ja keskivaiheillakin) oli niitä emtäintulehuksia ja supistelin jopa vessareissulla kipeästi ja nyt ei mitään sen viimisimmän tulehuksen hoidon jälkeen! En kyllä silleen ees oota mut eilisenki heiluin ku hullu ja ei mitään. Pari harkkasupparia jotka tunnistin, ku käsi oli masulla ja koko masu meni ihan kovaksi. :D Mut saa masukki pysyä viel pari viikkoa masussa. Ei kiirusta.

Limatulppaa tuli esikoisesta parikin viikkoa ennen synnytystä. Mut oli vaan iha pieniä paloja ja kirkasta. Ei mitään väriä mukana. Synnytyksessä meni sit iiiso verinen tulppa, ku olin noin 7cm auki.

Tine ja Masukki 38+0
 
Zarixilla voi olla lähtö lähellä, jännää! :) Ehdottomasti sanoisin että kyseessä on limatulppa, vaikken ikinä sellaista oo nähnyt. Niin paljon oon siitä kuitenki lukenu :D

Tine Ehkä se on ihan kiva ettei oo erityisemmin mitään kipuja ;D Varsinkin jos jaksaa tovin vielä odotella.

HAHAA! TAYS muisti mua kirjeellä! Ylihuomenna aika synnytyksen suunniteluun (kuulostaa ihan joltain synnytystoiveiden jakamiselta, vaikkei se sitä ole :D). Ihanan nopeasti reagoivat käynnistyslähetteeseen! Mun tapauksessa siellä siis keskustellaan käynnistämisestä. Oon tuollon siis 40+5. Kaikki varpaat ja sormet niin ristiin kuin vaan saatte, että pättäisivät käynnistää sillon ylihuomenna. Se on 50/50, joko päättävät käynnistää tai sitten eivät. Jännää, jännää... :) En haluis toivoa liikoja, mutta pidän sen pienen toiveen hivenen tuolla takaraivossa.
Veikkaan kuitenkin, että valitsevat jonkun toisen päivän käynnistykselle... Ehkä saan jotenkin puhuttua ne ympäri? ;)

Mulla oli häpykivut taas aivan kamalia koko yön, eikä ne ole hellittäneet vieläkään. Miksei mua voisi mieluummin vaikka supistella?? Ois paljon kivempi tietää että kärsii syystä, eikä vaan siksi koska vauva sattuu painamaan hermoon... :/

Pinsuli ja pikkunen 40+3 <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: tammikuunpoika
Zarix En mie huomannu mitään normaalista poikkeavaa sen päivän aikana. Kävellessä tietysti nivusiin paino, mutta se oli normaalia muutenkin siinä vaiheessa raskautta. Tuntuvat supistukset alkoivat pikkuhiljaa, kun olin kotiin päässyt ja kävin sohvalle makoilee. Kävin vielä silloin maanantaina töissäkin morjestamassa työkavereita ja siellä oltiikin sitten tiistaina ihmeissään, kun olin vielä silloin ma-iltana lähtenyt pyöräyttämään meidän pojan :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Zarix
Nyt täytyy tulla kyllä Pinsulille lähettämään kaikki tsempit, että saisit pikkuisen pian syliin! Oot mun kans yhessä jaksanut kärvistellä jo niin varhaisessa vaiheessa ja itse pääsin tuskistani kuitenki jo rv 38+3, ja sinä edelleen yhtenä kappaleena... Paljon jaksamisia ja peukkuja, että pääsisit käynnistykseen! :)

Piipu85 & Iisakki 12vrk
 
Zarix, mulla tuli limatulppaa kuopuksen synnytystä ennen :) Aamulla vessassa käydessä paperiin jäi iso ruskea klöntti, kuin etana ;) Tyttö syntyi siitä tasan 24h päästä. Tuosta aamusta eteenpäin supisteli kyllä koko päivän, mutta epäsäännöllisesti. Klo 20.00 alkoivat säännöllistymään ja kipeytymään. Koko päivän oli myös sellainen outo tunne, tuli tarve laittaa keittiö tip top kuntoon jne. Ihan kuin oisi tiennyt että lähtö tulee.

Mutta limatulppahan uusiutuu myös koko ajan. Sen takia sitä voi tulla jo hyvin aikaisinkin, eikä aina välttämättä tarkoita synnytystä enteilevää. Sulla tosin viikot jo muutenkin hyvät ja vielä tuo mahan sekaisin meno - lupaavalta näyttää :D Mullahan kätilö jossain vaiheessa synnärillä sanoi sisätutkimuksen yhteydessä (kun oli n.8-9cm auki) että "kappas, täältä tuli ne loputkin limatulpasta" Ja muistaakseni se klöntti oli tosi verinen ja isompi kuin mitä kotona oli tullut. Eli tyypillistä limatulpalle on irrota pikku hiljaa. Tsemppiä synnytykseen, jos sen aika koittaa tässä piakkoin :)

En oo jaksanu imuroida. Pyykkiä pesin kyllä aamulla ja viikkasin edelliset. Käytiin rukakaupassa neidin kanssa ja ostinpa (viimeiset) vaatteet vauvalle :) Tajusin meinaan että 56cm bodeja oli vain 4kpl. Paljonko teillä on ko. koon vaatteita?! Ihan olen muka hukassa näin kolmannen lapsen kohdalla :D (62cm on jo vähän useampia ja niitä kerkee kyllä sitten ostella lisääkin)

Pinsuli, Jee! Nopeesti tuli aika polille! :)

Adora (ja edelleen 37+4)
 
  • Tykkää
Reactions: Zarix
Ei oo ollu oikein fiilistä hetkeen kirjotella. Ja kun ei oo ees tienny mikä tää oma tilanne täällä on, soutaa huopaa...:O
Joo siis la-su yön valvoin ja olin jo valmistautunut ajatukseen synnärille lähdöstä. Ja kissanviikset, koko touhu lopahti. Tai no, samanlaisia kireitä ja ilkeitä supistuksia on tullu siitä asti, mutta ei noi nyt varsinaisesti vielä kipeitä ole. Mutta silti eri sarjaa kuin harkkarit. Supistelee tuon tuostakin. Jopa vereslimaista vuotoa vähän bongasin eilen + limatulpasta on taas riekaleita irtoillu, mutta tuo vereslimainen vuoto jäi siihen yhteen kertaan. Masu tuntuu siltä kuin ois pesäpallomailalla hakattu.:( Välillä on menkkamaista kipua niin alaselässä kuin -vatsallakin. Vauva on levoton melkein koko ajan, liikkuu ja muljuaa niin kovaa, että maha on jo sen takia hellänä ja liikkeet sattuu. Silloin la-su yönä huomasin, että selän ja lantion liitoskohta naksahtelee löysänä kävellessä, muljuaa inhottavasti. On niiiiin turhautunut olo, kun ei tästä osaa sanoa, että onko synnytys lähdössä hitaasti käyntiin vai onko tämä vaan raihnaisuutta kaikki, ei esikoista odottaessa ollu tällaista. Nyt kun on siis jo kolmatta päivää tätä... Eihän tässä toki vielä kiire ole, kun vasta kohta tulee 38 viikkoa täyteen, mutta tulis nyt joku selkeämpi ratkaisu tähän tilanteeseen; joko lähtis syntymään tai loppuis osa epäilyttävistä vaivoista. Isäntä on vielä tämän viikon iltavuorossa, joten oon iltapäivät ja illat kaksin pojan kanssa, eli raskasta on, kun ei jaksais mitään touhuilla ja poika taas koko ajan tekee kiellettyjä asioita ja koettelee hermoja. Ole siinä sitten...: /

Tämmöinen valivali tällä kertaa, mutta ei pysty nyt parempaan...

Pisang ja Nuppu 37+5
 
limatulpasta ei ainakaan mulla ollut esikoisen aikana mitään havaintoa ja vedetkin meni vasta synnärillä kun kalvot puhkaistiin..

(.) viime yönä tunsin ekat oikein selästä ja reidestä vihlovat supparit.. mutta niitä tuli ihan vaan muutam.. tänään päivä ollut aika tukalaa. edelleen kivistää vatsaa mutta niistä "oikeista" suppareista ei tietoakaan.

Mutta jos jotain positiivista näihin oloihin, niin meidän perheen pääluku kasvoi kuitenkin 2 päällä. joskin pienellä ja karvaisella :LOL: pojalle luvattu joululahja hamsteri saapui tänään meille, veljensä kera. Nyt on yksi hyvin iloinen 11-v poika, joka tuijottaa vuoron perään hamsuja ja telkkua..

Ai niin, pitäähän minun poksua elikkäs POKS vko 40 POKS

Elovena77 & murmeli
 
ajattelin nyt tulla kuulumiset kirjottamaan jos vaikka lähtö tulee.

eli tosiaan niinkun aijemmin kirjoitin että aamulla tuli limatulpan rämmäleitä ja maha sekaisin noh tuli sit aamul uudelleen kerran vai pari tota limaa ja nyt illalla tullut joka kerta kun vessassa käynyt niin lisää vaan ja menkkamaiset kivut tulleet selänpuolelle nyt sekä pientä vihlomista alamahassa. ja poitsu vetää kunnon rallia koko aika :D

Oliskohan se nyt sit mun vuoro lähteä synnyttämään :DD
Jos sitä koittais vähän nukkua vielä kun voi. Kahtellaan aamulla sit et onko lähtö tullut vai ei :D

petteri 39+2
 
Paljonko teillä on ko. koon vaatteita?! Ihan olen muka hukassa näin kolmannen lapsen kohdalla :D (62cm on jo vähän useampia ja niitä kerkee kyllä sitten ostella lisääkin)
Adora: On aika paljon näitä ihan pieniä paitoja ja bodeja (56 cm ja plus), MUTTA tajusin jonkin aikaa sitten että vääränlaisia! Ei vastasyntyneen pään yli ole mukava pukea bodya missä vain pieni reikä päätä varten... Olisi pitänyt hankkia sellaisia kietaisubodeja kokoa 56 cm ja siitä isompia :( Näitä kietaisubodeja minulla on nyt 4 kpl ja loput ovat siis vääränlaisia.

Piipu85, Hennu86 ja muut synnyttäneet: ONNEA! :)
Pinsulille tsemppiä huomiseen käynnistysasiaan! Kerro sitten miten meni :)
Zarix & millimolli : kuulostaa lupaavalta (limatulpan palaset, vähän pinkkiä)!!!
Elovena77: toivottavasti 40:in poksuminen merkitsee lähestyvää synnytystä! Onnea hamsteriveljeksistä :D

Onko kellään vielä suuria hankintoja tekemättä (pinnasänky, rattaat tms.)?

tammikuunpoika 38+1 :)
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aikaa hei!!
Ihan ekaksi onnea vauvansa saaneille!!
Olen viime aikoina aktivoitunut taas palstan lukemisessa, vaan tähän asti on tuo kirjoittaminen jäänyt.. Olen laiskiainen!!

Tänään olis neuvolalääkäri, kun mulle ei tehdä synnytystapa-arviota ollenkaan vaikka olenkin ensisynnyttäjä. Mulle tehtiin marraskuun lopussa se istukkakontrolli, kun epäili silloin, että se olis kohdunsuun eessä. Samalla gyne totesi, että kyllä se sieltä mahtuu tulemaan :) Mutta oma neukkutäti halus varata nyt lopulle ajan kokoarvioon.

Mulla onki sopivasti muutakin valitettavaa taas sille. Niinkuin vaihteeksi hiiva.. Josta ei onneksi olla kärsitty, kuin vain semmosen n. 10kertaa tässä tyyliin..

Mahahan mulla on revenny tosi pahasti. Siis on ihan täynnä punaista sentin leveää viirua maha napaan asti täynnä.. Turvotusta olen kerännyt todella tehokkaasti, ja olenki käyny lymfassa sarjahoitona ja se on vähä helpottanut. Mutta silti painoa on vähän yli 30 kiloa tullut lisää.. Onneksi, onneksi olen 180 pitkä. Vaikka siltikin itkettää asia.

Kamalan nuhan olen onnistunut kehittämään ittelleni nyt. Siihenki pitää kysellä konstia, että haittaakos se miten.

Limaa tuli viime viikolla vähäsen sellaista pinkkiäkin ja supisteli. Mutta eihän tuo tuolta ennen pääsiäistä halua syntyä :)

T. Millimolli 38+5
 
Huomenta! :)

Uskomattoman huonosti nukuttu yö takana. Mua jostain syystä sattuu jatkuvasti tuosta häpyluusta ylöspäin vasemmalle puolelle ja alavatsaan. Kipu ei todellakaan ole sietämätön, mutta se on inhottava kun se on kokoajan. Lisäksi mua on vaivannut varmaan viikon ajan öisin närästys!! Joka yö veden juonnin jälkeen se vesi vaan palailee kipeän tuntuisena tuonne nieluun. Mitään ylävatsakipua ei ole, mutta voi kai se silti olla närästystäkin? Enivei, ei tunnu kivalta, ja pitää mua hereillä. Itseasiassa se polte tuntuu edelleen. Perse... :(

Yöllä tuntui myös kolme tosi selkeää, napakkaa, kipeää ja nopeeta supistusta, mutta ne tuntui tosi oudoilta. Olikohan ne kohdun supistuksia vai suoliston, kun en osannut jotenkin yhdistää niitä niihin supistuksiin mitä mulla yleensä on...Tosin ne taas on harjoitussupistuksia, kun ne eivät ole säännöllisiä, eikä tarpeeksi kipeitä. Eikä edes aaltomaisia.

Tänään on vielä neuvola ennen huomista äitipolikäyntiä ja musta tuntuukin että on niin paljon vuodatettavaa, vaikka torstaina viimeksi kävin... Kaikki asiat vaan tuntuu jotenkin niin ylitsepääsemättömiltä.

Adora Mulla on tuollainen pieni lipasto täynnä 56cm kokoisia vaatteita. Niitä on siis aika paljon...Vähän turhankin paljon, voisin ehkä iltapäivällä laskea ja kertoa kuinka paljon mitäkin on :D

tammikuunpoika Mullakin on paljon noita pään ylitse vedettäviä bodeja, mutta niissähän on tuolla kaula-aukossa nuo kaksi nappia (ainakin suurimmassa osassa), jotka avaa lisää sitä pään aukkoa ja helpottaa pukemista.

Neuvolan jälkeen sitten palaillaan ;)

Pinsuli ja pikkunen 40+4 <3
 
Mikä on Zarixin tilanne,jännäääää??? :D

Multa löytyy pienen koon vaatteita ihan reilusti. Tykkään, että on kiva olla vaihtovaatetta + eipä tarvi ressata pyykinpesusta niin paljoa alkuun. :p Tosin oon saanutkin paljon vaatteita kälyltä, eli ei ole tarvinu ite pistää rahaa haisemaan kauheasti.;)

( . ) Eipä tainnu olla tämä tyttö vielä syntymässä. Hyvin alkaa olot rauhottua. Eilen kauppareissu teki tiukkaa. Meinas itku tulla, kun autosta nousin ja olo oli niin tuskainen, että olin varma jo, että pitää soittaa mies takasin töistä. Mutta kappas, kun kotiin päästiin niin ei MITÄÄN.
Mut kiva, että oon kaks yötä saanu nukkua nyt oikein hyvin.=) Esikon korvat näyttäis parantuneen, kun sekin nukkuu täysiä öitä, kaks kertaa yössä on heränny pyytämään vettä ja nukahtanu sitten heti uuestaan.

Ehkä mulla on taas uutta puhtia kantaa tätä pesäpalloa vielä jonkin aikaa.:D Sentäs enää... TJ15!!!! Se on vähän se kuitenkin, vaikka miten päin koittais aatella. :)

Pisang ja Nuppu 37+6 <3
 
Jokohan se zarix lähti nyytihakumatkalle, jännää..

Pienen koon vaatteita löytyy multakin käsittääkseni nyt aika reippaasti kun sain parilta kaverilta muutaman pussillisen. Tänään ajattelin käydä niitä läpi niin voin siinä samalla laskeskella ;) 56 cm:n bodeista olen nimenomaan valinnut (silloin kun olen pystynyt) noita kietasumalleja kun ne kieltämättä ihan pienellä on niin näppäriä.

Suuremmat hankinnat on nyt tehty, ainoa mikä puuttuu on vaipparoskis kestoille. Pitänee käväistä Etolassa joku päivä..

Ensimmäinen sellainen kunnon äippälomapäivä, että lapset koulussa, mies töissä, mihinkään ei tarvitse lähteä ja ite kömmin aamupalan jälkeen takaisin peiton alle. Eipä nukkumisesta enää mitään tullut, mutta lepäilin kuitenkin vielä tunnin. Ah =) Pieni oli sekin nautinto taas tosi risaisen yön jälkeen. Viime yönä valvottivat lonkat ja vauva, joka potki kylkiluihin. No eipähän ainakaan tarvitse murehtia liikkeiden vähyydestä tällä hetkellä kun koko eilispäivän on monottanut kipeesti kylkiluihin. Voimaa ainakin tällä vauvalla löytyy ja kun meikäläisen varsi on tällainen pätkä niin kyllä potkut ylös ylttävät vaikka lääkärin mukaan vauva on kyllä jo syvällä synnytyskanavassa. Supistuksia ei ole juuri ollenkaan tällä hetkellä. No yksi tosi kipeä tuli eilen kun päädyin kiipeämään lumikasan yli kun kuvittelin ottaneeni näppärän oikotien :LOL: Mutta noin muuten tosi harvakseltaan.

Ainoa pieni stressi on nyt taas tää hoitokuvio synnytyksen ajaksi jos se ensi viikolle osuisi. Vanhempani, jotka ovat tuossa näppärästi lähellä ja valmiudessa ilmoittivat lähtevänsä ensi viikon alussa matkoille. Pari kolme päivää ovat poissa, mutta silti pistää miettimään kenet tänne sitten rekrytoidaan lasten kaveriksi jos vaikka yöllä tulee lähtö. Vaihtoehtoja kun ei kovin montaa ole..harmittaa kun olisivat tuonkin matkan hyvin voineet siirtää ja se osuu just sille 38+ viikolle, jolloin kaksi noista vanhemmista lapsista on syntynyt. No pitää miettiä joku varasuunnitelma..

riskilä ja vaavi *37+0 POKS!* :)
 
Huomenta!!!!

voi, meitä kärvistelijöitä..:( EI oo kivaa ei..mulla helpotti suunnattomasti tässä eilen aamulla, koska soitin äippäpolille ja kerroin, että jalkahermosärky yltyy..:( sain luvan ottaa ensi viikon keskiviikkona synnytyskamppeet mukaan polille..jos vaan oon ees jotenki tarpeeks pehmentyny, ni käynnistävät sillon..:) :) viimeksi oli kai kaulaa se 1 sentti jäljellä..sen jälkeenhän tuli se vuoto ja paljon suppareita, mutta nyt ei oo kyllä ollu taas juurikaan mitään..maitoaki tossa pumppailin nyt aamulla, katotaan jos se sais aikaseks jotain..Ilmeisesti uussynnyttäjillä haluttais käynnistää kalvojen puhkaisulla..en vaan ole ihan tietoinen, että mitä se edellyttää..pitääkö olla jo jotenkin auki tms? ei käryykään..

Nyt täytyy sitten toivoa, että muksu on pysynyt oikein päin..! tuntuu kyllä nykyää jalka aika selkeesti tossa kyljessä, että eiköhän se oikein päin ole..

Valkkaria tulee niin paljon, että luulen koko ajan tihkuvani lapsivettä..ei sitä kyllä kertaakaan tarkistettukaan ole, mutta kuitenkin..

Kiloja tuli yhtäkkiä kaksi lisää...kiva..:( noh, kohta ne lähtee! odotan kyllä niin paljon omaan kroppaan pääsemistä myös..lapsen ohella..;)

Neuvola mulla ollut viimeksi 13.12 eli on ihan kiva mennä nyt torstaina pitkästä aikaa, vaikken haluisi ehkä vaakaan astua..;) pyydän, että jos hän voi koittaa kohdunsuuta, et jos taas ärtyis lisää ens viikkoa varten..:)

Yritän siis täällä tehdä kaikkeni, että paikat pehmenis..miehellä kauhukuvat seksistä tällä hetkellä, joten se on ainut kikka, jota ei käytetä..:( höh...tuntuu välillä tosi pahalta, kun sitä touhua ei ole yhtään ollut pitkiin aikoihin..ei tee kovin hyvää itsetunnolle..:( mutta toisaalta ymmärrän..maha häiritsee itseäkin..

Muilla samaa?

Hankinnat: maidonkerääjiä vailla valmista..:) oon ollu tosi ajoissa tällä kertaa..esikon kanssa uskalsin ostaa vasta kaksi viikkoa ennen laskettua aikaaa..:D mulle tulee tällä viikolla vielä sellanen ihana nallepuku...:) ostin facebookin kautta käytettynä..:)

Limatulppa: esikon kanssa tuli synnärillä se iso ruskee etana..:D nyt tosiaan vuodin ruskeeta vuotoa sillon rv 36 eteenpäin n. 3 päivää sen sisätutkimuksen jälkeen..mutta ei mitään sen jälkeen....:(

Sitten jos muilla kokemuksia käynnistämisestä, niin saa kertoa..:D

Kolmaspoju ja rv 37+2 :)
 
Enemmän kärvistelijöille tsemppiä! Kurjaa kun on kipuja ja/tai muita vaivoja :|

Mulla niin hyvä olo että ihan hävettää myöntää :ashamed: No eilen illalla nukkumaan mennessä närästi hiukan, Rennietäkään siihen ei tarvinnut. Mutta nukuin silti huonosti. Mielessä pyöri synnytys, imetys ja lasten hoitokuviot synnytyksen ajaksi.

Hoitajia kyllä on jonoksi asti, mutta kaikki ovat arkisin päivät töissä/opiskelemassa. Pikkusiskoni on ainoa jolta uskalsin edes pyytää lintsausta koulusta ja onkin ainoa joka voi yö-päiväaikaan tulla tänne.

Mulla on tunne että vauva syntyy 29.1, rv 40+5 :) Tytöt on myös syntyneet 29.pv ja heidänkin raskaudet on mennyt jonkin verran yli (40+5 ja 41+2). 29.pv olisi siitäkin syystä hyvä että mies on 25.-27.pv töissä ja 28.-29. koulutuksessa toisella paikkakunnalla. Käytännössä on pois kotoa 4-5 päivää - juuri lasketunajan jälkeen :D
(Töistä toki jää vain pois jos synnytys tapahtuu silloin, kunhan sijaisen saisi nopeasti kiinni ja työpaikalle)

Noita 56cm bodeja, housujakin on varmasti siis meillä vähänlaisesti! Mutta niitä saa hetkessä lisää vauvan synnyttyäkin, joten enempiä en taida käydä ostelemassa :) Pari bodya ja yhdet housut ostin eilen lisää. Ja eiköhän noita nuttuja vieraatkin kanna mukanaan kun tulevat vauvaa katsomaan.

Hankinnat ovat valmiina huomenna ;) Silloin ostetaan vielä sitteri ja Manduca, ehkä itkuhälytinkin. Sit on kaikki.

Koko aamupäivä on mennyt siivotessa: imurointi, lattioiden pesu, mattojen tuuletus, viikkasin pyykit narulta, eilen pyyhinkin jo pölyt ja pesin vessat. Nyt lohikeitto alulle :p Namsk!

Adora 37+5
 
Huomenta päivää! Eipä tullut lähtöä ainakaan vielä :((

Menkkamaiset kivut loppui kun seinään joskus 3aikoihin yöllä ja sit ei ollukkaan kun perus nivus/häpyluukivut riesana -_- vähän oon nyt kyllä pettynyt kun olisin niiiiiin valmis jo luopumaan tästä odotus ajasta vaivoineen :D
 
Vaatetuksesta tuli mieleen, että itse olin varautunut 56-kokoisilla vaatteilla aika hyvin, ja 50-kokoisia bodyja oli vain 2 kpl. Meidän kohdalla ainakin noita 50-kokoisia vaatteita olisi saanut olla reilusti enemmän. Meidän poika hukkuu 56-kokoisiin vaatteisiin. No, olihan hän syntyessäänkin vain 49,5cm pitkä, mutta painoi 3650g, enkä usko, että vielä pitkään aikaan päästään 56-kokoisiin vaatteisiin, sillä osa 50-kokoisistakin on isoja. Jouduttiin sitten tehdä pikareissu henkkamaukkaan ostamaan niitä 50-kokoisia vaatteita. Kyseisen liikkeen 50-koon vaatteet on tällä hetkellä just hyvän kokoisia. :) Että jos yhtään tuntuu, ettei mikään hongankolistaja ole syntymässä, eikä halua ylisuuria vaatteita käyttää, niin kannattaa varmaan niitä 50-kokoisiakin haalia kaappiin ainakin ne pari kappaletta, että pääsee alkuun. :) Me ostettiin niitä lisää 6-7kpl, ja silti kone pyörii päivittäin. Poika jotenkin pääsee pissaamaan sieltä vaipan vyötäröstä rinnuksillensa, ja usein on sitten bodyt märkiä. :D

Meillä on huomenna pojalla sydämen ultra. Jännittää kyllä hirveästi, onko yhtään tilanne siellä sydämessä korjaantunut. Ja torstaina mennään isyyden tunnustukseen, ja ristiäisaikakin on alustavasti päätetty 10.2. Pojalla on todennäköisesti alkava koliikki, että hiphurraa vain meille. Vaan onpa sekin kestettävä, että joka yö kuunnellaan vuoroin sydän riekaleina, vuoroin pinna kireällä korvia vihlovaa huutoa, joka jatkuu, jatkuu, jatkuu, kestäen 3-5 tuntia kerrallaan.

Piipu85 & Iisakki 13vrk
 
Viimeksi muokattu:
No höh Zarix..

Inventaarion tulos: alle 62 cm:n bodeja (eli siis 50-56 cm:n) on 16 kpl + 6 kpl pienen näköisiä, joista laput on leikattu pois eli en voi olla koosta varma. Eiköhän riitä =) Näistä 5 kpl on kietaisumalleja. Piipun tavoin muistan, että ainakin kaksi noista vanhemmista lapsista oli syntyessään sen verran pieniä (47-48 cm) ja hoikkia, että isompiin tuntuivat hukkuvan. Toisaalta muistan kyllä, että nopeasti kasvoivat 62 cm:iin eli sinällään vähemmälläkin taatusti(!!) pärjäisi. Myös jos kestoja meinaa käyttää (tarkoitus olisi ainakin osittain) niin alle 62 cm:n bodyt on nekin nopeesti liian pieniä kun sitä fyllinkiä sinne pitäisi saada mahtumaan.

pisang ai pesäpalloa kannat, mulla ehkä rantapallo on tällä hetkellä lähempänä oikeaa :LOL:
 
Täällä aletaan palata elävien kirjoihin. Kovasti oottelin alkaako synnytys kun oli niin raju tauti vaan ei. Alkun supisteli oksentamisen jälkeen mutta sitten ei mitään. Vauva oli selkeesti hiljasempi sairastelun ajan vaan on nyt palannut normaaliin "mylläysrytmiin".

Limatulppaa huomasin ekan kerran vasta kolmannen synnytyksen alettua ja tuli siinä vaiheessa kun supisteli jo säännöllisesti ja sai istua vessassa koko ajan.

Ja ei taas kerkee enenpää kun eivät voi pysyä toistesa kimpusta poissa.nuo kaks isompaa..

Piipulle vaan pakko näin kolmen pojan äitinä sanoa et kannattaa asettaa vauvan pippeli osottaan.alaspäin.vaipssa niin pissan karkailut vähenee.;)
 
  • Tykkää
Reactions: Piipu85
Heh, riskilä. ;) No tää on kyllä kokonsa puolesta ennemmin vaikka JUMPPAPALLO.:D Mutta noin niinko vauvallehan tää on pesä-pallo (vauvan pesä;)).
Pitäiskin muistaa ottaa ympärysmittaa, edellisestä mittauksesta onkin jo tovi.

Voi höh, Zarix, ettet vielä päässy laitokselle.:( Mutta kyllä se sieltä kohta.:) Lupaavaa, lupaavaa.;)

Jee, hyvä Kairan, että sait taudin selätettyä!=)

Mulla on kummastakin lapsesta nyt irtoillu limatulppaa viikkotolkulla. Irtoais nyt kunnolla kerralla mieluummin.:D

Mun tekis mieli suklaata. Siis FAZERIN. Kotoa löytyy Marabouta, mutta ei kelpaa. Tarttee käydä kaupassa mutka karkkihyllyllä kunhan tuo jäpikkäkin tuosta herää päikkäreiltään...;)
 
Piipu ja riskilä, kiitos kattavasta vaate opastuksesta :D Tietty muillekkin kiitokset.

Muistelen että kuopus, vaikka olikin ihan hyvän kokoinen (3,8kg/51cm), käytti hänkin ekan kuukauden 56cm vaatteita. 50cm oon nyt hommanut myös paljon vähemmän kuin viime kerralla, oisko 2 kokonaista vaatesettiä :D Eli pulassa varmaan oon ;) (En tykkää myöskään pukea ihan roikkuviin vaatteisiin, enkä mielelläni pyykkää joka päivä) Täytyy sitten vauvan synnyttä lähteä shoppailemaan.

Kiitos, Pisang kun muistutit - FAZERIN SININEN - sitä tekikin jo aikaisemmin päivällä mieli :p Mutta täytyy tyytyä Geishoihin, en jaksa suklaan takia pukeutua, putsata autoa ja lähteä kauppaan. Tämä erehdys täytyy korjata pikimmiten huomenna :D
 
Meillä taas ei tullu käytettyä 50cm vaatteita kun pojat olleet niin isoja. Tutalta oli muutama body mutta ne olikin samaa koko luokkaa kun esim h&m 56senttiset. Onneks niitä vaatteita voi tosiaan hakke myös syntymän jälkeen. :)

Nyt minäkin haluan suklaata.:ashamed:
 

Yhteistyössä