**Tammikuun tuhisijat 2013** MEIDÄN KUU !!!!

Pöh mihinkään lähenty. Sen verran supparit sai aikaan et vauva laskeutu selvästi alas ja oli jopa kiinnittynyt tänään neuvolassa. Nyt sitten kävelen kun ankka ja liitoskivut aivan hirveet. Lisäks käyn n.3kertaa tunnissa vessassa ja silti tuntuu koko ajan et menee pissat kohta housuun.
Neuvolassa kaikki ok. Vauvan sykkeet rauhallisemmat kun aiemmin ja th käski nyt seurailla liikkeitä terkka käski nyt seurata liikkeitä entistä tarkemmin.
Paino oli tippunu 1,5kg,sf-mitta kasvanu 2cm oli nyt 38cm. Painert 107/78 ne oli vähän normaalia korkeemmat mutta kuitenki vielä hyvät.

Eekaet se auta ku ootella.:)
 
Moi mammat!

Voi kun pian nyt saisitte vauvat syliin Pinsuli ja HeiHäMä! Tsempit tosissaan teille.

Huomenna poksuu rv 39+0. Odotan synnytystä ensikertalaisena mielenkiinnolla. Menkkajomotusta on täälläkin ollut etenkin tänään, mutta ilmeisesti tämä voi jatkua vaikka kuinka paljon, eikä välttämättä merkkaa yhtään mitään?! Kaikki täällä valmiina vauvan vastaanottoon <3

Mun on pitänyt kysyä, että onko kukaan kokeillut Aqua-rakkuloita kivunlievityksenä? Vai mitenlie akvarakkulat kirjoitetaan edes :)... Mua kiinnostais kokeilla, mutta entäpä teho ja aika kipeääkin voi se laitto ottaa.

Nyt meen jatkamaan leipomista. Olen ajatellut leipoa pakkaseen vierasvaraa,saa vaan sitte ottaa vieraille sieltä tarjottavaa.

Jaksamista meille kaikille <3

Mimmilii ja rv 38+6
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli ja pisang
Kukkuu vaan.

Onnitteluja taasen vauvansa saaneille! :flower:

Eilen oli neuvola. Ultralla tarkastettiin taas asentoa ja rt oli pysyny, huh. Liikkeitä käski kuulostella sen pari kertaa päivässä. Ei oo kiinnittyny ja muutenki oli aika ylhäällä. Sf-mitta ei ollu silti kasvanu yhtään. Puhu, et ei välttämättä kiinnity ollenkaan vasta, ku synnytys käynnissä?! Ihan uusi juttu mulle. Verenpaineet hiukan noussu mut iha normaalit on. En saa nukuttua eikä ruoka maistu niin johtunee varmasti siitä.

Hoitopöytä ja pinnis on koottu ja meän makkarissa! Että jee. Jotaki sentään saanu aikaseksi. Mut en edelleen pidä huonona vaikka en sais muuta aikaseksi, kyllä ehtii sit syntymän jälkeenki.

Ehkäsyä en oo ees miettiny.. Me varmaan nyt pidetään pieni paussi kunnes aletaan yrittämään kolmatta. Pillereihin en pysty (ei ne oikein sovi ja en muista niitä kuitenkaan napsia) ja kierukkaa en vielä halua. Mennään sit ihan kondomeilla vaikka. :)

Kivunlievityksistä kysyisin, et onko jollakin kokemusta sekä epiduraalista että spinaalista? Ja miten koit ne jos on kokemusta? Itellä ei esikoisesta epiduraali vaikuttanu, ku oikeaan reiteen ja ei jääny kyl hyvä maku siitä suuhun. Jos sit jotaki pitäs ottaa niin mietin tota spinaalia..

Eipähän tässä nyt juuri muuta. Odotellaan ja odotellaan. Kiirusta masukilla ei mun puolesta ole. 23 päivähän olen uhkaillut synnyttää ja eiköhän me sinne asti ainaski mennä.

Tine ja Masukki 38+3
 
Nii ja haluaisin vähän tietää miten kaikilla on synnytykset käynnistyneet aiemmilla lapsilla. Siis millä viikoilla. :D Kavereilta kuulee "sulla meni esikoinen yli niin menee tääki", "kyllä sulla nyt aiemmin tulee entä esikoinen".
En usko noihin juttuihin ollenkaan, tulevat kun tulevat mut iha mielenkiinnosta. :)
 
Tine: Meillä menny kaikki yli la:n. 1.)rv41+3 2.)rv41 3.)41+5. Kovasti toivon ettei mä meen ihan niin pitkälle. Kaks ekaa käynnistyny kovemman sisätutkimuksen jälkeen eka ya-kontrollin ja toka painoarvion jälkeen. Kolmas ois käynnistetty aamulla mut synty edellisenä yönä. :)

Jospa tuo limatulppa nyt ois merkki alkavasta synnytyksestä pinsuli!:)
 
  • Tykkää
Reactions: pisang
Neuvolakuulumisia, 38+1:

Paino: -100g (JEE!! )
Pissa: ok (th oikein kehui, että harvoin on kuulemma näin kirkas ja puhdas testitulos.:D )
Paineet: 112/74
Turvotus: +
HB: 122
Sf-mitta: 34cm (+1cm)
Tarjonta: rt (opiskelija otti ensin mitan ja hahmotteli miten päin vauva on. Hän meinasi, että vauvan pää vielä vähän liikkuisi. Th totesi jotain, että vauva on jo niin hyvin ala-aukileessa, että jos vedet menee niin saa jaloitella huoletta et ei oo vaaraa, että esim. napanuora luiskahtaa ulos. Tarkoittaako tuo siis sitä, että olisi kiinnittynyt tai ainakin melkein?)
Syke: +
Liikkeet: ++ opiskelija ois laittanu kolme plussaa, jos ois saanu. Nuppu oli niin vilkkaalla tuulella.;) )

Eli kaikki mallillaan. Seuraava aika olis ens keskiviikolle. Katotaan päästäänkö vai ei...:p

Oli tosi kiva se harjoittelijakin, ihan poikkeuksellisen kiva. =)

Pinsuli Ehkä autossa on sen verran "huonon mallinen" penkki istua -ainakin pitemmän- aikaa, että se aiheuttaa supistuksia? Musta ainakin tuntuu, että ei kestä kovin kauaa istua autossa yhtä soittoa, kun alkaa supistaa tai sit noustessa on selkä kipeä tms. : /

Limatulppa on kuulemma noin kananmunan kokoinen, ainakin meille synnytysvalmennuksessa sanottiin.=)

Aquarakkulat toimi mulla esikoisen synnytyksessä TOSI HYVIN. Niiden laitto sattui ihan per*leesti (ampiaisen pisto potenssiin sata. Voi juma, ne kaks ekaa pistosta... Itkin ja tärisin hysteerisenä. Mutta hei, se kipu kestää max 30sek, joten on ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Eikä se välttis kaikilla satu yhtä paljon, minusta se kyllä oli aika helvetillistä.:D Silti olen valmis kokeilemaan tällä kertaa uudelleen.;)), mutta ne vei selän puolelta kaikki kivut.:) Ja siedin ne masun puolella tuntuvat supistukset hyvin ihan hengittelemällä.
Epiduraali vei multa kaikki kivut tyystin, sen laitto siis onnistui. Sivuvaikutuksena aloin vähän palella, ponnistaessa vähän tärisin. Ja oli vähän pöhnäinen olo, mutta muuten ei ollu pahempia sivuoireita tai jälkimaininkeja. Ponnistamisentarpeen se kyllä vei myöskin ja supistuksen tuntemisen, jotenka jouduin monitorilta seuraamaan milloin supistaa ja pitää ponnistaa.:p Se oli ihan pehvasta.

Täällä esikoinen syntyi 40+4. Saas nähä kuin tämä toinen, oma intuitio on, että syntyy aiemmin.:p On ollu kaks väärää hälytystäkin jo, eli siis "aiemmin ollaan liikkeellä" kuin esikoista odottaessa. Saas nähä tosiaan joo...:)

Pisang ja Nuppu 38+1
 
Viimeksi muokattu:
Onko muilla sitä strep-Btä??
Mulle soitti neukkutäti, että oli kolmella plussalla näyte. Eli antibioottitippaan synnärillä. Sikäli jees, mut oon isolle osalle niitä allerginen.. Olen täsä miettiny ukon kanssa, että vitun sitkeä hiiva ko ei lähe millää pois vaan tulee koko ajan takas :) :)

Ehkäisy hmmm.. varmaan kondomeilla mennään tai sitten ei. Itse en ala hormonaalista ehkäisyä enää koskaan hommaamaan ja mun mielestä se ehkäisy ei ole niin tarpeen, niin hoitakoot mies vaihteeks sen asian, jos kokee tarpeelliseksi.

Sisarukset Meillä miehen pojat oottelee kovasti siskoa. Varsinkin nuoremmasta on kiva tulla isoveljeksi. Miettii kovasti kaikkea, et omat vanhat vaatteet voi sit antaa vauvalle jos se onki poika jne. jne. Aika sulosta :)

Niin ja toivon mukaan pelkokertoimen viimeinen viikko lähtee nyt käyntiin. 39+0 poks poks!
 
Hei! En ole tänne kirjoitellut, mutta nyt vähän kommentoin. Itsellä vkot nyt 40+3. Täällä jotkut on kyselleet tuosta painoarvion teosta ym. Melko normaaliahan on, että jos raskaus on kaikinpuolin mennyt normaalisti ei äpkl;lla käydä kuin ultrissa ("niskaturvotus"- ja rakenneultra). Siten siis ei välttämättä mitään uä-painoarvioita monellakaan ole. Itse kätilönä (kuten luultavammin lähes kaikki nlan kätilöt)teen loppuraskaudessa käsituntumalla painoarvioita samalla kun tutkin vatsan päältä sikiön tarjontaa ja pään kiinnittymistä ym. Lisäksi monet uudelleensynnyttäjät ovat tosi hyviä tekemään itsekin painoarvioita kuin miettivät edellisiä loppuraskauksiaan ja syntyneiden lasten painoja (Tästä muistaakseni on tehty tutkimustakin). Jos raskauden kulussa on jollain tapaa ongelmia niin silloinhan tehdään lähete äpkl;lle, mutta sinne lähetetään vain tiettyjen kriteerien perusteella, ei vain siksi että vanhemmat haluavat tietää tulevan lapsensa painoarvion.

Tsemppiä kaikille vielä odottaville ja jo synnyttäneille:heart:
 
Pinsuli, mun kaks ekaa lasta on tosiaan syntyneet vuorokauden sisällä siitä kun limatulppa on menynt, kovasti toivon että sinullekin näin käy ;)

Itse tiputtelen vieläkin verta vain eilisen äitipolin jäljiltä, pari hassua pientä supistusta ei muuta.

Noista lasten syntymisistä Tine alotteli keskustelua, nyt neljännestä kaikki sanoivat että kyllä tämä nyt syntyy jo vauhdilla ja etuajassa kun on niin mones ja kuinkas sitten kävikään :LOL: täällä sitä vaan ootellaan.
Esikoinen syntyi luonnollisesti siis ilman käynnistystä rv 42 ja toinen lapsi 41+5 ja kolmas käynnistettiin 40+0.

Mutta on kyllä kaveripiirissä näitä joilla on kaikki 3 lasta syntynyt pari viikkoa ennen laskettua aikaa ja sitten on yks kaveri jonka 2 lasta ovat syntyneet laskettuna päivänä.
 
Kiva kun niin moni taustailijakin on aktivoitunut :) Ja Fb:n puolelta kuulemme edes syntyneistä vauvoista. Onnittelut jälleen kaikille vauvan saaneille!! <3

Sisarukset, tytöt 11v ja 5v odottavat innoissaan ja jo melko malttamattomina vauvan syntymistä :) Ihanasti ovat olleet odotuksessa mukana, etenkin neiti 5v: mahan paijaus alkaa heti herätessä, pikkuveli saa suukot aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä :heart: Kovasti miettinyt pitkin raskautta vauvan kehityksen kulkua ja pitänyt äidin voinnista huolta. Ihana.

I´coo, noinhan se juurikin menee :) Tuntuu olevan ikuisuus keskustelunaihe tämä että "miksi toiset pääsee ja toiset ei". Eli jos raskaus sujuu normaalisti, eikä ole mitään erityistä tarvetta synnytystavan tai vauvan koon määrittelyyn. Silloin sitä ei tehdä. Itse kävin kuopuksesta synnytystapa/paino -arviossa, koska esikoisen synnytys oli imukuppisynnytys. Kolmannen kohdalla ei ole ollut tarvetta arvioille :)

Tytöt on syntynyt 1. 40+5 ja 2. 41+5 - Eiköhän tämäkin yli mene, vaikka supisteleekin huomattavasti enemmän :)

Pinsuli, autossa istuminen, etenkin pitkään, provosoi monilla supistuksia. Niin itselläkin. Kiva kun sait huojentavia uutisia polilta :) Vaikkei nyt käynnistetä, eikä välttämättä seuraavallakaan kerralla. Ainahan se on kaikkien kannalta parempi kun spontaanisti syntyy :) Limatulppa mulla oli sellanen puolen kämmenen kokoinen möntti, mutta sitähän voi tulla ja tuleekin usein osissa ja on uusiutuvaa.

Epiduraalista/spinaalista ei kokemusta. Luomuna synnyttänyt aikasemmat.
Nyt saatan spinaalin ottaa. Loppuvaiheessa/ponnistuksessa ilmeisesti oikein hyvä ja uudelleensynnyttäjillä etenkin kun vaikutusaika lyhyempi.

Sairastelijoille vielä paranemisia! Tähän aikaan vuodesta on mahottomasti vatsatauteja ja flunssaa liikkeellä :( Influenssakausi ei ole vielä edes alkanut. Ihan miehenkin kanssa juttelin aiheesta just ja sanoin että pitää olla tarkkana näin loppuraskaudessa ja etenkin vauvan synnyttyä ettei kylään tupsahda puolikuntoisia vierailijoita.

Viimeiset hankinnat tehtiin vauvalle tänään :)
Manduca ja Baby björnin sitteri, pikkuruinen kypärämyssy ja toppatöppöset/rukkaset (joiden etsiminen olikin työn ja tuskan tulos!) Ostin myös MUKAMAS itselleni imetystopin, joka osoittautuikin kotona ihan tavalliseksi topiksi, joka vain timmeyttää vatsaa synnytyksen jälkeen! Pöh, palauttaa täytyy!

Nyt riittää romaani :wave: Vaikka riittäisi kommentointia enemmänkin.
Adora ja Marakatti 38+0 poks poks :)
 
pinsuli - jee, kyllä se limatulppa taatusti merkkaa jotain :D

Vanhemmat lapset on syntyneet 38+5, 39+6 ja 38+6, eikä ole yhtäkään käynnistetty.

Kaksi ensimmäistä synnytystä meni luomuna, viimeisessä kokeilin epiduraalia(hyvin toimi, mutta pistettiin aivan liian myöhään kun jo ponnistutti, kätilö ei vaan uskonut/kuunnellut minua). Aquarakkuloista olen minäkin kavereilta kuullut että laitto sattuu niin maan p**r**sti, mutta että käsittämättömästi toimivat tosi hyvin. Tällä kertaa yritän kokeilla ilokaasua. Tai näin ainakin olisi suunnitelma ;)

(.) Mies edelleen kipeenä (tosin töissä :headwall:), meilllä muilla tauti ilmeisesti lievänä kun mahaa kyllä kääntää ja päätä särkee, muttei muuta. Voi että toivon niin kovasti että tällä selvittäisiin..

Aamupäivän nukuin kun yöt on menneet ihan ranttaliksi, ai että teki hyvää!! Ihana on kanssa ollut huomata, että vanhemmat lapset on tosi iloisia ja arvostavat sitä, että äiti on päivät kotona. Kaikista peloista huolimatta ainakin nyt vielä tämä kotona olo tuntuu tosi kivalta!! =)

riskilä ja vaavi 37+2
 
Neuvolassa käyty tänään kuopuksen kanssa, ja voi juma, että se hermoilee siellä niiden laitteiden kanssa. :) Äitiä piti halata kesken verenpaineen mittauksen, totta se surina oli niin pelottavaa. Paineet hyvät, laskemaan päin ja sen on kyllä huomannut huimauksesta. Ja kesken kaiken sydänäänien kuuntelun tyvär oli lähteä ovesta ulos, totta se rätinä ja meteli pelotti, kun vauva jumppasi juuri silloin ja ne liikkeet kuulostaa sen dopplerin kautta melko kovilta.

Maksa-arvojen mittaamisesta verikokein neuvolan täti oli vähän sitä mieltä, että kannattaakohan ne, kun maksa-arvot on aina vähän alle viitearvojen ja sappiarvot on aina olleet 1. Mutta sovittiin, että kaksi viikkoahan tässä enää periaatteessa on jäljellä (bd), niin samahan se on käydä ne verikokeet. Aikoi lääkäriä konsultoida, että tarviiko lähetettä äpolille. Mutta soittoa ei ole kuulunut, luulenpa, että lääkärikään ei näe syytä huoleen. :heart: Hyvin pikkuinen kasvaa ja kaikki on ollut aina hyvin.

Sydänäänet meinasi vain paukuttaa todella korkealla, jopa 177 kävi välillä! Se on kuulemma ihan normaalia, mutta meillä ei ole keltään ollut tuollaisia lukemia. Voiskohan tuosta johtua tämän päiväinen iso väsymys, 2,5h päiväunia! :D

Meillä aikaisemmat lapset on syntyneet raskausviikoilla 41+3, 39+6 (laskettu aika siirrettiin rakenneultrassa, jos ei olisi siirretty niin yli oltais menty) ja 39+3. Kaikki on olleet spontaaneja, esikoisella olisi ollut kahden päivän päästä käynnistys, mutta onneksi lähti itsekseen tulemaan.

Mutta nyt täytyy taas palata tuohon kutomiseen, en saa siltä mielenrauhaa jos en sitä peittoa joka välissä ole tekemässä. Pakko saada vauvalle valmiiksi ennen syntymää! Pakkomielteinenkö, minäkö? :LOL: Niinkö se vauva sen tietäisi, että kuka sen on tehnyt ja koska sitä on päästy käyttämään.

Vilipi ja Tyyne 37+6
 
päivä meni sitten sairaalassa. aamun neuvolassa löytyi proteiinia virtsasta ja neuvolasta laittovat lähetteen sairaalaan. siellä kuitenkin oli virtsa,verikokeet ja kaikki muukin kohdillaan joten laittoivat takaisin kotiin. sisätutkimukessa lääkäri vähän venytteli ja irrotteli kalvoja. supistuksia ei ainakaan vielä ole sen seurauksena tullut. vain pientä veren vuotoa.




Mequ &Toivo 41+0
 
Viimeksi muokattu:
SofianSohva Olen huomannut ihan saman asian. Ite kans Stadissa asun ja ekaa vauvaa ootan, eikä mitää kokoarviota oo annettu. :| Tänään oli mukamas synnytystapa-arvio, mutta samanlainen lääkärikäynti se oli ku se eka. Ei mitää kummempia. Mutta neuvolassa kyllä on sanottu että normi vauva ois tulossa, ehkä jopa enemmän pienempi ku isompi. :) Mut en tiie. Kyllä mä vauvan tänään ruudulla näin ku lääkäri katto ultralla veden määrän ja asennon. Oli ihana nähä tyttöä :heart: (ja lekuri vielä katto että ei tytölle ole kasvanu kiveksiä! :D )

Ite täs just nyt tunnustelen vähä oloa. Tänään on ollut vähä menkkamaisia oloja, mutta ei mitää hirveen vakavaa. Tosin heräisn päikkäreiltä tänään niin alaselkään sattu, ihan ku ois menkat alkanu, samanlainen fiilis. Enpä kuitenkaa mee sanomaan mitään. En halua maalata piruja seinälle.

Tänään tosiaan oli lääkäri ja kaikki oli hyvin. Lapsivettä kuulemma hyvin ja kiinni ollaan vielä mutta hyvin on kanava pehmentynyt ja sitä on 1cm jäljellä. Nyt oon saanu jo kaks yötä nukuttua ihan hyvin. Ihmeellistä! Ja kahdet päikkäritki jo ottanu tänään. Pakko kai se on nukkuu ku siihe on kert tilaisuus.

Jännä nähä miten tässä käy. Hirveesti ois järkkäämistä ku lauantaina tulee kaverit kylään ku mulla on vauvakutsut. Pitää vessa siivota, imuroida, pyyhkiä pölyt ja vielä leipoo vähä. Onneks äiti tulee lauantaina auttaa, mutta siivoominen pitää kyl hoitaa melkin kokonaan ite. Jänskää :D

J-Love ja Sintti 37+4 :heart:
 
Mekin Helsingissä asutaan ja neljä vauvaa täällä synnyttänyt. Kertaakaan ole tehty synnytystapa-arviota. Enkä erikseen kokoarviossakaan ole käynyt. Kokoarviot olen saanut käsikopelolla ja ekassa ja tässä vikassa polikäynnin yhteydessä ultralla mitattuna (molemmissa mennyt pieleen). Muutenkin neuvolakäynnit ovat tosi harvakseen, varsinkin uudelleen synnyttäjällä. Onneksi kuitenkin kuuntelevat odottajaa ja neuvolaan pääsee (tai ainakin minä pääsin) niin usein kun halusin.
Esikoisen ja kakkosen aikaan asiat oli kyllä toisin, silloin käytiin enemmän neuvolassa jne. Mutta mitään arvioita sillon tehty. He ovat syntyneet 04 ja 06.
 
:heart: 40+0 POKS :heart:
Ja lääkärit niin koko raskauden arvuutteli et loppuun ei mennä kuiteskaan :D
Tänään ollu kivuttomia,mutta inhottavia supistuksia koko ajan,toivon kovasti että muuttuu kipeiksi ja pääsee tosi toimiin pian!Aamulla taas neuvolaan pissakokeeseen ja paineet mittaamaan varuilta.

Mulla tyttö synty 40+4 ja poika 41+1 ja kummastakaan ei ollu sillon mitään merkkejä et syntyis.
Nyt on ollu merkkejä vaikka kuinka,mutta KUKKUUU missä sinä vauva olet =)

Mami*3 ja Rusina 40+0
 
Tammikuunpoika Olinkin ihan täysin jo unohtanut ton videon :D Joskus kauan sitten tolle naureskelin mahakippurassa. Ja kyllä meillä menee melkeinpä juurikin noin hommat täällä :D Ukolle näytin ton niin naureskeli itsekkin ja oli sitä mieltä että ei mene muka noin (no ei nyt ihan mutta todella samanlaista on kyllä :DD )

Aniit ei oo toi meijän ukko kyllä pahemmin lapsia koskaan hoitanut. Pariin otteeseen ollaan tossa käyty sen siskolla jolla reilu vuoden ikäinen lapsi jonka kanssa leikkii mutta "oikeaa hoitamista" ei ole kyllä pahemmin kokenut. Joten helppo se on sanoa sen kun ei tiedä mistä puhuu :DD (itselläni on kokemusta lasten hoitamisesta todella paljon....veljen nuorinta lasta hoitanut 3 päivän ikäisestä kun omaa lasta 2 vuoden ajan kun niillä tuli ero naisen kanssa melkeinpä heti lapsen synnyttyä joten autoin sitten lasten hoidossa ja ton yhden lisäks oli vielä kaks vanhempaakin lasta siinä sitten :D ja ennen tätä nuorinta lasta en ollut vauvaa edes sylissä pitänyt niin siinä sitä sitten oppi kantapäänkautta kaikki hommat kun ei pahemmin mitään kerrottu mitä piti tehdä ja ikää mulla oli tosiaan tuolloin 16 vai 17 vuotta :D )




Neuvolakuulumisiasen verran että nyt ei onneks ollut paino plussaantunut kun 200g(kun viimeks oli melkein 3kg tullut viikossa) ja neuvola täti totes että turvotusta reilusti tosiaan viime käynnillä...ja näytinkin siinä sitten koipea että minkälaiset painaumat nilkkoihinkin jää sukista jotka on normaalisti löysät kun mitkäkin :D
Lisäks neuvolatäti totes että varmasti on ollutlimatulpan osia mitä alkuviikosta lähti ja totes että ylensä viikko siitä kun on alkanut rämmäleitä lähtemään niin on synnytys käynistynyt, että saa nähdä osuuko tässäkin nyt sit oikeeseen :) Johan se olis sunnuntaina LA ja viikko olis kulunut :DD
Kyllähän se vielä ensviikon torstaille laitto neuvola ajan että jos käykin niin että ei tuu lähtöä ennen sitä ja sano että sitten aletaan puhumaan yliaikaisudesta(onhan sillon toki jo 40+4 tai jotain sinne päin :D )


Hmm....mitähän vielä....eipä kait nyt mitään muuta ihmeellisempää...Vähän kyllä toivoisin että tällä viikolla tulis lähtö :) Vaikka kieltämättä pelottaa kyllä toi synnytysnyt vähän(tai no aika paljonkin lähinnä kipujen suhteen kun jäänyt tosi kakka maku suuhun järkyttävistä menkka kivuista 12 vuotiaasta lähtien...eli melkein 10v semmossia kipuja kestelty että on itketty ja oksenneltu kilpaa kun ei lääkkeet auta yhtään ja asiaa tutkittu eikä syytä ole löydetty mistä johtuu -.-'' )

mutta joo jospatämä turhalöpinä nyt tästä taas loppuis!! :D

mamma ja Petteri 39+4 <3
 
  • Tykkää
Reactions: tammikuunpoika
Huomenta!

Mistä ihmeestä tää hillitön ruokahalu on tullut?!? Kaksi päivää on mennyt varmaan ihan kaikkea suuhun, mitä kaapista on nyt sattunut löytymään. Ja suklaata, ai että! Sitä on pitänyt saada ja nimenomaan Sinistä, ei mitään pirkkaa tai marabouta vaan Fazerin sinistä. Ihme homma, juuri viime viikolla taisin kommentoida jollekin, että ei ole ruokahalua täällä päin näkynyt. Ja nyt kyllä maistuu....:p

Zarix, mulla kans ollut 12 vuotiaasta ekoista menkoista todella kivuliaat kuukautiskivut. Ja kaikki sanoi aina, varsinkin äiti, että ekan synnytyksen jälkeen ne sitten helpottaa. No ei helpottanut, melkein vois sanoa, että paheni. Mutta nyt keväällä kun tuli yhdet kktiset kierukan poiston jälkeen, niin ne ei tuntuneet miltään! Oli niin outoa, kun ei tarttenut ottaa yhden yhtäkään särkylääkettä. Eli kolmen synnytyksen ja yhden kierukan jälkeen helpotti. Saapa nähdä kuinka tän synnytyksen jälkeen käy :)

Mutta nyt taas syömään!! Aamupala odottelee vain tekijäänsä :D ja syöjästähän ei ole epäselvyyttä ;)

Vilipi ja Tyyne 38+0 POKS!
 
Vähä ällö juttuja näin aamutuimaan sori :D Eli aikasemmin jossain viestissä jo laitoin et limatulppaa en oo koskaan bongannu tai ees mitään siihen liittyvää,mutta nyt tänään on tullu limaa jossa myös ruskeeta vuotoa ja sellaisia vaaleita "palasia",oiskohan se nyt sitä sit? Ja voiko limatulppaa enää olla/irrota jos paikat on jo auki ja kanavat hävinny? Apua nyt tuli nuija olo,täähän on jo mun kolmas :LOL:

Tänä aamuna piti käydä purkkiin taas pissii ja verenpaineet ottaa,noh,ne nyt oli neuvolassa taas sitä mieltä et plussaa se näyttää.On se jännä siel plussalla ja naikkarin päivystyksessä kuulemma ei plussaa...Ollakko tässä nyt huolissa vai ei...Pitää kuulemma herkästi mennä viikonloppuna päivystykseen jos tulee vähänkin sellainen olo,itteni tuntien oon siellä jo tänään...iskee vainoharhasuus kuiteskin :D

Mami*3 ja Rusina 40+1
 
Onnea onnea Tytteli!!:flower: Hyvän kokoinen vesseli!! :)

Mikä on Mequn tilanne??:D

Mami*3 Voi kait sitä limatulppaa jäähä vielä kohdunkaulan sisäsuulle vähän, kun kaula häviää? Luulis tosiaan, että suurin osa tulpasta ainakin on jo veke siinä kohtaa, mutta jospa siellä oli vielä "jämät".:p Kuulostaa ainakin ihan tulpalta tuo sun kuvailu.=)

( . ) Tänne ei MITÄÄN uutta. Supistukset härkkii, toivoin taas viime yönä, että voisko jotain tapahtua, mutta EI... Odottavan aika on vähän turhan pitkä.;) Pitäis nyt koittaa nauttia näistä raskauden viime hetkistä, tätä kun ei ihan heti (toivottavasti) koeta kolmatta kertaa (mutta toivottavasti joskus kumminkin:p), ja elää hetkessä ressaamatta turhia.
Noh, tänään pääsen tapaamaan mammakaveria ja ALE-myynteihin pyörähtämään.:D

Pisang ja Nuppu 38+2
 
  • Tykkää
Reactions: Mami*3

Yhteistyössä