**Tammikuun Tuhisijat** ~ HEINÄKUU ~

Onnea Hennu ja R86 hyvistä ultrakuulumisista! :flower:

Vaatteista olitte keskustelleet. Mulla on tänään ekaa kertaa päällä mammahousut kun oltiin ulkona syömässä ja piti varata vatsalle tilaa. ;) Iltasin muakin on ruvennut housun vyötärö painamaan ja pitäis ruveta kartottamaan vähän vaatetilannetta. Mulla on tallella aiemmista raskauksista yhdet farkut, yhdet pellavahousut ja yhdet siistit suorat housut. Masua olen aikasemmissa raskauksissa kantanut niin alhaalla, että ei ole ollut puhettakaan, että olisin voinut käyttää normihousuja. Mäkin olen yrittänyt säästää vaatehankinnoissa, mutta voin kyllä sanoa, että jos ei ole pakko, niin mun mielestä se ei ole kaikkein ihanteellisin kohde säästää, koska niitä samoja rytkyjä saa sitten käyttää joka ikinen päivä ja vaikka se puolisen vuotta ei ole pitkä aika, niin kyllä mä ainakin olen ollut todella kyllästynyt niihin lopussa.

Viimeksi vauva syntyi kevättalvella ja päätin käyttää äidin vanhaa talvitakkia ja appiukon vanhoja toppahousuja säästääkseni ja sitä en todellakaan aio tehdä tällä kertaa. En ole ikinä tuntenut itseäni yhtä rumaksi ja vastenmieliseksi kun silloin kun kuljin niissä vaatteissa. Housut oli miesten kokoa XL ja siis suuret myös jaloista ja takapuolesta kun mä olisin vaan tarvinnut sitä vatsaa. Näytin aivan valtavan kokoselta ja talvi kun oli ja päällä vielä musta muodoton takki, niin en tiedä tajusiko ihmiset edes, että olen raskaana vai näytinkö vaan n. 200 kg mustalta makkaralta. :x

Tää on varmaan mun vika raskaus ja ajattelin, että nyt sen verran hellitän kukkaronnyöreistä, että saan muutamia housuvaihtoehtoja edes ettei tartte päätyä samaan itseinhoon kun viimeksi. :D

Filuuri 14+6
 
Mä ostin viime raskaudessa ensimmäiset äitiysvaatteet rv 37 ja voi että kuinka hyvältä tuntuikaan. Nyt oon viisaana ostanut jo nyt yhdet housut ja yhden paidan ja sitten on ne pari paitaa viime raskaudesta.

Mutta muokin ottaa päähän, kun niitä ei enää oikein löydä mistään. Seinäjoen H&M ei edes oo äitiyspuolta, joten lähin on Vaasas. Kiva ajaa 100km että voi ostaa pari paitaa. Ja onhan tietenkin noita nettikauppoja, mutta kun mä oon niin tosi tarkka, miltä vaatteiden pitää tuntua päältä, että tulis varmaan palauteltua sitten. Ja nuo erikoisliikkeet on niin kalliita! :(
 
Minä satsaan kanssa äitiysvaatteisiin :)

En vois kuvitellakaan että mahtuisin normivaatteisiin koko raskauden ajan :whistle: Vaikka vatsanympärys ei ole edes paukkunut 100cm viimeisillään, on ne äitiysvaatteet vaan niin paljon mukavampia päällä. Viime raskaudessa yritin sinnitellä jonnekkin vkolle 16 normifarkuilla, pujottamalla napin lävestä hiuslenksun, mut oli se vaan niin epämiellyttävää, että tässä raskaudessa olen ostanut jo peräti kahdet äippähousut. Tietysti kotioloissa menee gollarit ja näin kesällä leggarit ja hameet menee vielä hyvinkin. Mutta heti aloin kattelemaan äippähousuja kun oalkoi normifarkut kiristämään.

Itte oon suosinu just sitä H&M:ää
Oon kokoa XS tai S, normisti ja myös raskaana. En paljon leviä, vaan tulee vaan maha. H%M:ltä löytyy niitä pieniä äitiysvaatteita, kiitos niistä. Vaikkakin myyjä viimeksi sanoi että koko XS ja S tulee kait tulevissa mallistoissa heiltä loppumaan! Kääk, äkkiä sitten ostin kahdet housut :D

Onhan noita ihan erityisliikkeitäkin ja jotain niistäkin oon ostanut, etenkin alesta jos onsattunut löytymään tai muuten niitä edullisimpia. Yhdet Mamalicius(?) merkkiset n. 45e mustat pillit omistan. Tällä kertaa aion satsata ihan äitiysgollareihinkin kun niissä se ihana löysä resori jää masun alle ja mietin tosiaan jo pakkasiakin :D Itte oon päiväkodissa töissä ja 2 kertaa ulkoilen ainakin säässä kuin säässä, joten ulkovaatteisiinkin on satsattava! Onneks myydään myös äitiystoppahousuja, joku löysän mallinen takki saattaisi kaapista löytyäkin.

Tulipas vaatepurnaus! Filuuri sulla oli muuten ihania uutisia joku aika sitten, en vain ole krenny/jaksanut kirjoitella tänne nyt kauheasti, mielessä olit kuitenkin :) Kuten kaikki jotka ovat saaneet hyviä ultrakuulumisia ja myös Magicarnielle pidän peukkuja että se pikkuinen olisi kuin olisikin kyydissä!!! :)

Adora ja Marakatti 12+ (apua) 3 kai Pienen pieniä liikkeitä on saattanut alkaa tuntumaan, tosi hentoisia ja ihan pienen hetken, ettei kerkee ees ajattelee kun on ohi :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Filuuri ja Hennu86
Viimeksi muokattu:
Heipsan taas!

Onnittelut hyvistä ultra kuulumisista:flower:

Mä olen vieläkin ihan sänky potilaana . Alkaa tympiä pikkuhiljaa... Lääkärissä määräsivät antibiootteja ja lisärautaa anemian takia . Pikku hiljaa alkaa kuitenkin helpottaa .

ON: Alkanu ällöttää kaikki rasvanen ruoka ... Muutama päivä sitten poikettiin ravintolassa syömässä ja tuli ylös . Kaikki hedelmät ja mehut on niin hyviä! Mäkin varmaan oon tuntenu jo noita liikkeitä, vaik en kyl tiiä mltä tuntuvat :D Kun makoilen tai istun autossa paikoillaan ,niin tuntuu kun joku kopauttais sisäpuolelta . Ja jotain kasvukipujakin kun sillein hassusti vihlasee välillä .


Tintti. & 14+4
 
Ultrakuulumisia Täälläkin vihdoin np-ultra takana. Aika oli 13.päivä ja perjantai kello 13, mutta siitä huolimatta kaikki oli loistavasti :) Villi lapsi siellä potki, huitoi ja heitteli kuperkeikkaa. Vastasi paria päivää isompaa, mutta la pysyi kuitenkin samana.

Kätilö arveli että tässä raskaudessa tulee ylimääräisiä ultrakäyntejä ja/tai lääkärikäyntejä kun esikoisen alku oli aika takkuinen sydänongelmien vuoksi. Sitten vielä kun tähän lisätään todennäköinen raskausdiabetes (oli ekassa raskaudessakin) niin mehän rampataan polilla ja eri tutkimuksissa yhtenään. Mukavaa tietysti että pääsee samalla näkemään pientä ja hyvä varautua ennakkoon JOS jotain ongelmaa olisikin. Yllättävän paljon asioita tässä ultrassa näkikin sikiön rakenteista, ekan lapsen kanssa taisi olla niin ihmeissään salamatkustajasta että meni kaikki kätilön sepustukset ohi :D

Nyt vaan inholla odotellaan seuraavaa käyntiä joka on sokerirasitus kuun lopussa. Viimeksi meni olo niin huonoksi että meinattiin keskeyttää koko koe. Täytyy todella toivoa että tää alkuraskauden pahoinvointi on edes siihen mennessä häipynyt. Onkos täällä kellään vielä raskausdiabetesta todettu? Terveellisempään ruokavalioonkin pitäisi pikkuhiljaa alkaa siirtyä, kunhan pystyisi syömään muutakin kuin ranskiksia ja kalapuikkoja... :p

Äitiysvaatteista kaivoin tänään esiin mammalököhousut ja kylläpä tuntui mukavalta! Paljon muuta mulla ei viime raskaudessa ollutkaan, nyt kyllä ajattelin h&m:ltä käydä jotain katselemassa. Viimeksi meni omat farkutkin jalkaan melkein loppuun asti, mutta nyt taidan olla mukavuudenhaluisempi. Paidat mulla pääosin tunikamallisia joten varmaan menevät vielä pitkään.

Onnittelut vielä muillekin hyvistä ultrakuulumisista!

Miomao 11+5
 
  • Tykkää
Reactions: Hennu86
täällä tosiaan on ilta itketty ja murehdittu tuosta veren tulosta. eilen tuhrutteli, tänään hulahti reippaasti kirkkaampaa ja hyytymiäkin tuli - sen jälkeen paikat kuitenkin rauhoittui mutta huolettaahan tuo siltikin.
ensi viikolla olisi lääkäri ja aattelin soittaa vielä maanantaina neuvolaan josko vois sitten samalla vielä tarkistaa mikä siellä on tilanne tyypillä mahassa. en soittanut päivystykseen kun olo on kuitenkin muuten ihan ok, eli ei oo kipuja tai mitään. ja jos se nyt kesken on mennäkseen niin eihän sille mitään oikein voi. toivon mukaan kuitenkin vaan säikyttelee :(
 
Voi Maggis :hug: Toivottavasti vain jotain harmitonta.

miomao, minulla oli edellisessä raskaudessa raskausdiabetes, jota ruokavaliolla hoidettiin, ja guaremilla :)x). Silti tyvär joutui sokeriin synnytyksen jälkeen, vaikka kaiken piti olla hyvin. Toivon todella, että tässä raskaudessa toimitaan toisin, mikäli sokerit on taas koholla. Viimeksi alkoi olla jo niin pieni mahalaukku, että selvisin suurimman osan päivästä pelkällä guaremilla, muuta ei mahtunut enää sisälle. Muistaakseni käyn kaksi kertaa tuossa sokerirasituksessa. Mutta aikoja en muista, en edes sitä, että pitikö ne itse varata? Ei kait?

Vihdoin sain varattua ajan labraan niihin alkuraskauden verikokeisiin ja vien samalla sen pissanäytteen. Miten sitä onkin näin hajamielinen tällä kertaa? Muillakin oli ilmeisesti ollut hajamielisyyttä, täältäkin sitä löytyy. Vieläpä niin, että yritän peitellä sitä, kun nolottaa etten aina muista edes minne olen matkalla! :LOL: Yksikin päivä työmatkalla yhtäkkiä ihmettelin, että miten olen jo täällä, ja mietin, että varmaan mulla unohtui jotain tärkeää...joo, mulla olikin vapaapäivä :)

ON: mahdotonta juilintaa ollut nyt muutaman päivän ajan. Jotenkin tuntuu, että töissä seisominen on pahasta, toisaalta ei siellä kannate oikein juostakaan. Ja sitten olen illan kippeenä. Tympiää. Neuvolassa käskettiin ottaa vain iisisti (kyllä, onnistuu viisi henkisessä perheessä) ja syömään parasetamolia jos oikein vaivaa. No sitä olen sitten ottanut joka päivä, pari kolme poretablettia/pvä. Kauankohan niitä pitää syödä ennenkö ottavat tosissaan? No on niillä onneksi menty päivä kerrallaan eteenpäin, se on hyvä. Tulee vaan edellisen km:n uusinta kovasti mieleen....No, pitää olla positiivisella mielellä :) Ja syödä mansikoita, nyt kun ne on tuoreita. Nam! :p Menee litra tai kaksi päivässä :ashamed::D

Vilipi 12+2
 
Vilipi mulle sanottiin neuvolasta ne tietyt viikot minkä aikana on sokerirasituksessa käytävä ja ite sit varasin sen ajan. Mulla on eka nyt ens torstaina ja toinen sit joskus rv 25.

Mulla on ihan kauhee pelko ettei vauva oo enää elossa. Oireet on sinällään jatkuneet mut jokin jännä tunne mulla on tästä.

maggis :hug: toivottavasti se on harmitonta!

Aniit 11+4
 
tuntuis vaan aika kummalliselta että jos torstaina oli ultrassa kaikki ihan hyvin niin kaksi päivää myöhemmin alkaisi kesken menemään? tänään ei oo kyllä enää tuhrutellutkaan, toivotaan parasta. oon ollut ajatuksena sitä doppleria vastaan mutta kyllä se tämmösisssä tilanteissa ainakin vois helpottaa.

sen verran nämä säikyttelyt ovat kyllä opettaneet että vaikka lähtökohdat vauvan tuloon ovat aivan äärimmäisen paskat niin kaikesta huolimatta minä kyllä haluaisin tätä naperoa ihan järjettömän paljon :heart:
 
maggis halaus!!

aniit mulle tulee kans noita oloja... yks ilta sängyssä olin ihan varma et vauva on kuollu, ja oon ollu useamman kerran sitä mieltä alkuraskauden aikana. Osittain varmaan johtuu siitä ku mulla fyysiset oireet on paljon lievemmät (ts. olemattomat) ku esikoista oottaessa ja osittain koska sit taas psyykkiset oireet on kiusannu oikein kunnolla. Sit osittain luulen sen pelon johtuvan just siitä ku lähipiirissä on kaikkea sattunu, ni jotenki kai aattelee et nyt on mun vuoro ja voiko sitä ite muka olla niin onnekas ettei kävis...

Vilipi Mulla oli kans rd viime raskaudessa ja nyt sit pitää käydä ne kaks rasitusta. Mulle sanottiin et eka rasitus viimestään rv 16 ja jos siinä kaikki ok, ni sit myöhemmin uudestaan. Neuvolasta ne kirjottaa lähetteen, mut ite piti aika labraan varata. Kävin sen ekan viime viikolla ja kai ne tulokset ois voinu jo soitella, mut kysyn ens viikolla, ku on muutenki neuvola. Miks sulla vatsalaukku pieneni? Söithän sä ihan normaalisti kuitenkin?

Noista vaatteista vielä. Varmaan jos housuja iteki enemmän käyttäisin ni satsaisin äitiyshousuihin, mut kun tosiaan ehkä kerran parissa viikossa vääntäydyn talvisaikaan housuihin, ni en viiti ostaa sitä varten. Sit taas tunikoita ja pitkiä toppeja ja löysiä neuleita saa kaupasta ihan normaalisti (ja yleensä halvemmallakin, se äitiys-etuliite kun tuntuu maksvan ekstraa :) ). Suosittelen muuten Seppälän cotton -sukkahousuja. Niissä on vyötärö niin korkea, että normaalisti ne yltää suunnilleen kainaloon ja raskaana ollessa oikein hyvin mahan päälle! Mä jo haaveilen taas siitä, että voin ostaa istuvia normaalikokosia vaatteita, sillä vaikka ne nyt vielä mahtuukin, ni uusia ei viiti ostaa, ku joutuis ne hautaamaan vuodeksi kaappiin. Hassua et ekassa raskaudessa olin mahasta ihan fiiliksissä ja nyt toivoisin et ei näkyis lainkaan. Yhtään en odota sitä, ku kenkien jalkaanlaittaminen saa hien pintaan... :(

Älyttömästi mielihaluja ollu tällä viikolla! :D Alkuviikosta söin pelkästään päärynä-aura-saksanpähkinä -salaattia ja fetapastaa, sit söin papusalaattia suunnilleen joka ruualla janyt loppuviikosta oon päivällä syöny sieni-juusto-pastaa ja illalla punajuuri-vuohari-pähkinä -salaattia. (Ai miten niin tekee juustoja mieli??? Ja nehän ei suolasina yhtään turvota, ei...) Mansikkakakkuakin mun on tehny mieli ja kuohuviiniä. Kakkua onneks oon saanuki ku parit synttärit sattu tälle viikolle, mut kuohuviiniä en kun ihan yhden lasillisen takia en ehkä pulloa viitti ostaa ja avata. Mut mieli tekee kovasti :) Eilen olis ollu hinku päästä baariin tanssimaanki! :D

Millä linjoilla te ootte noitten ruokasuositusten kanssa? Tiedän että siinä asenteet saattaa erota tosi paljon :) Ehkä huomasittekin, että mun linja on, että ei niitten rikkominen sillon tällöin pienessä määrin oo pahasta. Pieni kapinallinen kun olen :)
 
teddybear Seinäjoella on se Kids&Mothers, mistä saa äitiysvaatteita. Ostin sieltä yhdet farkut ja ne makso 40e eli saman verran ku normaalit farkut, ei ne mun mielestä kalliit ollu.. Ja tietty esim. Ullakko-kirppikseltä vois löytyä? Muakin ärsyttää kun pitää lähteä Vaasaan asti, eikä sielläkää ollu muutaku H&M:ssa jotain..

Täällä hääjuhlat takana, oli kiva olla ainut selvinpäin loppuillasta ja naureskeltiin miehen kans kun muut veti mahtavaa tanssishowta. :) Häissä meidän raskaus selvis aika monelle, lähinnä tulevien isoisovanhempien toimesta :D Ja ensimmäinen mahantaputtelijakin siellä oli, voi ärsytys, eihän se nyt vielä ole paljon muuta ku läskiä! :stick: Täytyy ostaa varmaan joku paita tms. jossa lukee että kädet irti mun mahasta! :D

Kävin eilen puntarilla ja paino näyttäis pysyneen aina vain samana, ellei jopa pudonnut vähän, kuin mitä se oli ihan rv4 lähtien, tää on kyllä aika yllätys, mutta positiivinen :)
 
Mä kuulin sydänäänet!:heart: Tänään siis 13+3 ja ensimmäistä kertaa sain sydänäänet kuuluviin dopplerilla. Ne kuulu melkein heti, kunhan löysi oikean paikan. Eli mulla löyty n. 3 senttiä häpyluun yläpuolelta ja enemmän vasemmalta (melkein keskellä kuitenkin). Heti huusin miehelle että mä löysin ne ja se riensi kuuntelemaan! :D Kyllä tää vaan tuntuu todemmalta koko ajan, vaatteitaki olen viikannut edes takasin ja lajitellu parikin kertaa :)

Siitä np-ultrasta muuten unohdin sanoa, että mulla kattottiin heti alakautta, kätilö vain varmisti olenko käynyt vessassa. Me saatiin vain kaksi kuvaa mukaan, kun taas mun kaveri oli saanut varmaan kuusi ja pari niistä oli 4D-kuvia! Eli tämä ilmeisesti riippuu kätilöstä.. Toivon vaan että synnytyksessä on joku mukava kätilö, koska tarvin varmasti tietynlaista tukea ja kannustusta että selviän..:ashamed:
 
  • Tykkää
Reactions: Hennu86
Ruokasuositusten suhteen mäkään en oo ihan supertiukka. Vältän kyllä enimmäkseen niitä mitä on kielletty, mutta esim. savulohivoileipäkakkua söin pikku siipaleen ku anoppi teki esikoisen synttäreille. Tekis kyl kaikenlaista mieli välillä! :)

Näin tänään Kotipizzan mainoksen, jossa leikattiin pizzasta palanen ja sit se juusto veny ihan sikaihanasti siitä päältä.. Nyt ois niinku pakko saada pizzaa!
 
Aniit ja PiuPauliina, häätyy huomenna soitella neuvolaan, että olikos se nyt jo varattava se eka aika :) Voi mua höttöpäätä. Mitähän tästä vielä tulee...:kieh:

Viimeksi tosiaan jouduin aina ennen joka ateriaa ottamaan sen guaremin, lopussa jo kaksi pussia, ja kun se sai sen ohjeen mukaisen puoli tuntia turvota mahas, niin ei sinne enää mitään sopinut. Tyttö oli jotenkin niin paljon ylhäämmällä kuin kaksi aikaisempaa, että alhaalta sai nahkasta kunnolla kiinni ja ylhäällä pystyi pitämään kahvikuppia. Eli oisin kyllä syönyt, jos ois ollut enää nälkä, mutta se kuitulisä kyllä teki tepposet sen suhteen. Paino ei noussut viime raskaudessa kuin kaksi kiloa, nekin puoli välin paikkeilla.

Täällä taistellaan vanhoja tottumuksia vastaan. Makeaa olen aina himoinnut, nyt siitä jää kielen päälle inha harmaa kerros ja paha maku, huonontaa oloakin aika merkittävästi. Eli ei kannattis syödä. Mutta ainainen pullahiiri on nyt pulassa, ei osaa luovuttaa...!!!!|O Kaikkea ihanaa tekee mieli, järki sanoo, ettei kannate, ja tottumus sanoo, että näin on aina syöty. :p
 
Mulla o aika matalana mieli nyt.

Yks parhammista kavereistani kävi äsken kylässä. Nähdään ehkä kaks joskus jopa kolme kertaa vuodessa nykyisin.. No en vittu saanut aikaiseksi kertoa sille.
Sit aloin miettimään, että aina kun mie kerron jolleki niin mulla alkaa itkettään, kun pelottaa.
Eikö vois saada jonku helvetin positiivisuus kohtauksen loppuraskauden ajaksi, että helpottais tämä ainainen huolehtiminen.

Mahaa kivistelee. Äsken vähä kupliskeli mahaa. Mietin, että ei kai vielä ole mitään mahiksia, että tuntis liikkeet. Oksensin eilen illalla 2 kertaa ja tänään kerran.

Taian kaivaa tuon dopplerin taas esille ja kokeilla mitä sieltä kuuluu.
 
Hoh, tuolla se ryskäs kamalaa ääntä piti. Eikö jätskiä napaan.

Ruokavaliorajoituksista
no menen terveen maalaisjärjen puitteissa. Esim. olen pästöroimatonta maitoa käyttänyt, mutta keittänyt sen puuroksi. Menee aura jne. pitsan päällä lämpimänä. Olenpa syöny graavilohtakin, kun isä sen on itse kalastanut ja tehnyt mulle. Skumppaakin ja punkkuakin olen juonut!! Tosin alkoholittomia ;) Sama makuelämys muuten.
Yrittäisin ehkä enemmän nyt rajoittaa tuota turhan roskan syömistä. Ettei paino nouse liikaa ja tuo sais ravintoaineitakin.

Olin viime yönä lapsenlikkana 6kk ikäiselle ja 6-vuotiaalle. Oli aika helppo keissi. Vauva heräs 00.00 ja joi pullon maitoa. 4 aikaan se yritti nousta ylös ja jutteli mulle. Mutta nukahti kun en noteerannu mitenkään. ja 8 aikaan se heräs iloisena juttelemaan sonnat housuissa. Vaihdoin vaipan ja oksensin ( mulla on tosi herkkä maha, näinköhän laihun ko oman saan, kun oksennan sit 247? ).

Olin varautunut, että se vieroksuis mua ja huutais hela tiden. Vaan vieraskorea oli tätin tyttö :)
 
  • Tykkää
Reactions: Elisa ja Hennu86
Olipahan lukemista parin päivän nettipimennon jälkeen. En nyt jaksa kommentoida.

Tervetuloa uusille. :wave:

Mökiltä tultu kotio takas. Koira viihtyi erittäin hyvin, kun sai juosta vapaana ja oli 2 koirakaveria temmeltämässä. Kyllä me muutkin viihdyttiin oikein hyvin. Miehen piti tulla lauantaina mutta yllätti mut ja ajeli jo perjantai-iltana. Ihan ok sää oli. Välillä sateli vettä ja ukkosti. Tyttö pulikoi kovasti. Ei meinannut malttaa tulla millään lämmittelemään saunaan, vaikka monta kertaa kehoitettiin. Joten vilustu hiukan. Toivottavasti ei sairastu pahemmin. On nyt taas 2 viikkoa isänsä luona.
Kerrottiin vauvauutiset äidille, sitten käytiin isän luona kotimatkalla vierailulla ja kertomassa. Vielä pyörähdettiin anopin luona tullessa. Kaikki otti uutisen hyvin vastaan. Omien sanojen mukaan olivat jo arvanneet. Siskolle pitää vielä kertoa, kunhan kerkiää. Sitten vois julkistaa tiedon facessa.

Sain tietää, että entinen luokkakaveri odottaa myös tammivauvaa. Hän ei vielä tiedä minun raskaudesta.

Keskiviikon ultraa odotellessa.

E & pippuri 11+4
 
ruokasuosituksista: mää kolmannen odotusaikana himoitsin fetaa ja kyl söinki sitä :) ja nyt oon syöny esim. graavilohta ku oon ite sen tehny (silloinhan se ei oo vakuumipakattua ;) ), aika paljon käytän muuteni maalaisjärkeä ku muutenhan täs ei sais mitään syyä :D eihän esim. leikkeleetkään oo kypsennettyä lihaa, vaan savustettua tai suolattua :D

mää oon taas saikulla, sain tänään töissä iskun mahaan joten perjantaina sit vasta töihin seuraavan kerran.. lääkäri ultras ja vauvalla kaikki hyvin :heart: nyt seuraillaan oloa..

tT ja Nipsu-N 14+2
 
Ompas paljon tullu viestejä nettipimento viikon aikana. En kyllä jaksanut kaikkea lukea, mutta palaan.. :)

Oltiin viikko Lapissa, yli 750 km tuli ajattua yhteen suuntaan ja vaikka oon menny tuon matkan joka vuosi, niin on se aina vaan tuskasta istua autossa.. (Esikoisen kanssa olin 8kk raskaana ja toisen kanssa 7kk, oli se tuskasta silloinkin.. :D)
Kiivettiin siellä pitkin kukkuloita ja paikallaan ei oltu ku nukkuessa, jaloista ja selästä kyllä huomaa, sillä oon aivan jumissa!!! |O

Äippälökäpöksyt oon kaivanu esille, ei matkaa voinu muilla housuilla kuvitellakaan matkaavansa. Ai että on rentoo, huomasin tuossa sen verran, että ulkohousuja en saa jalkaani mahtumaan enää, että jotain pitää keksiä syksylle, sillä pph:na ei voi tuosta ulkoilusta oikeen luistaa ja sinne ulos on mentävä joka päivä (ei kyllä haittaa, mutta jos ei oo kunnon pöksyjä, jotka mahtuu jalkaan niin ei se mukavaa tule tuulessa, viimassa, vesisateessa, rännässä, lumessa ja pakkasella olemaan.. ) Pitää koittaa miehen ulkoilupöksyjä, jos ne mahtuis, ovat kyllä jokseenkin isot, mutta jos vaan maha sinne mahtuu niin ei paljoo tuu haittaamaan! :whistle:

Joko kerroin, että sain oikein urakalla uusia aikoja "neuvolaan" (Keskussairaalaan) elokuun lopussa on rakenneuä ja syyskuun lopussa on aika lääkärille ja sype-käynti. Kumpaankin piti varata 2-3h aikaa. Ihan kiva, kun molemmat ajat on keskellä päivää niin joudun ehkä ottamaan koko päivän vapaaksi, sillä jo tuossa matkassa menee se tunti suuntaansa.. Ja lapsiahan ei sinne saa mukaan ottaa, niin mistähän mä noille omille keksin hoitopaikan siksi aikaa (tyttöhän on mun kanssa kotona, joten sille ei ole varattu varahoitopaikkaa mistään, joten täytyy järjestää itse..?) ja kuka on vastassa koululaista tuossa yhden jälkeen, kun ei sillä oo vielä omaa avainta (ei jaksa vielä kääntää tuota ovea auki asti, on sen verran tiukka..) Mulla on mahdollisuus pyytää varahoitaja meille käyntien ajaksi, mutta se ei oo velvoitettu jäämään tänne mun lasten (toinen 5v toinen 7v) kanssa, eli lähtisi samaan aikaan kun hoitolapset (en kerkeä kotiin ennen kuin heidän päivä päättyy, lähtevät viim. klo. 15) eli mun omat jäisi tänne itsekseen pariksi tunniksi..??? Mies luultavasti ei pysty järjestelemään työtään näiden aikojen mukaan.. On hetkiä, jolloin toivoo, että olisi muualla kuin kotona töissä ja on hetkiä jolloin toivoo, että oma kunta tarjoaisi näitä palveluita!! Voi elämä kun oikeesti alko ahistamaan! :headwall:

ravintosuositukset: Mä en oo yhtään miettiny mitä syön ja syönkö suositusten mukaan vai enkö... Osittain se into seurata sitä lappusta meni siinä kun mikään ei pysyny alussa sisällä ja mitään ei tehny mieli syödä. Sanoin neuvolassakin et en oo seurannu ja syöny juustoa tosi paljon (kaikenlaista juustoa!) se vaan sano et pääasia on et syöt edes jotain! Viime viikon olin täysin lomalla ja se näkyy nyt turvonneesta vatsasta ja ilmavaivoista :LOL: Mutta nyt taas siirrytään terveelliseen kotiruokaan ja lauantain herkkupäivään. Tärkeinpänä oon pitäny sitä, että syön monipuolisesti, terveellisesti ja pieniä annoksia kerrallaan (muuten tulee ähky ja paha olo..) Lomalla oon saanut kirittyä tota laskenutta (5.5 kg) painoa jopa 2 kg takasin, että ei ainakaan enää ole laskusuunnassa.. :D Toivon vain, ettei tällä kertaa tule sitä 20 kg, niin ku edellisillä kerroilla (eikä ekaa raskautta edes takaa päin huomannut, vaikka maha oli edestä aivan järkyttävän valtava! toisella kertaa kilot tuli tasasesti joka puolelle ja turvotusta oli lopussa aivan järkyttävästi, nilkatkin oli ihan pallot ja ainoastaan kroksit mahtu jalkaan..) :whistle:


Niina ja lupuska 14+3
 
Ihanaa Magicarnie! IHANAA IHANAA IHANAA! Nyt vaan toivotaan että vuoto on ihan normaalia!! =)

Luniee Ton takuun saa yleensä kuittiin kirjoitettuna että mistä se takuu alkaa. Niin saatiin ainakin me kun ootettiin esikoista tammikuuksi 2009 ja ostettiin kärryt silloin heinäkuussa 2008 niin se takuu lähti vasta käyntiin tammikuussa 2009. Ja tää oli siis ihan lastentarvikkeesta niin ihan iso ketju ettei mikään pikkukaupan oma käytäntö...Kannattaa vaikka vielä kysellä siitä liikkestä kuitin kanssa koska ei kukaan osta vaunuja 2 päivää ennen laskettua aikaa (tai ehkä jotkut mutta hyvin hyvin harvat varmaan) ;)

Ja vaunuista muuten niin pari juttua mitä itte mietin silloin kun hankin niitä niin oli: Kova kantokoppa vai yhdistelmät pehmeellä kantokopalla/ heittoaisa vai ei/ työntökorkeus esim jos on pitkä mies (jotkut ovat melko matalia)..tai siis pitkä nainen (kun itse on lyhyt niin ei tuu heti mieleen...), mistä materiaalista pyörät (parilla kaverilla on tullu ilmarenkaisiin reiät kun liikkui havumetsän lähellä), Mikä materiaali (mustat osat vaunuissa voi halvemmissa malleissa olla muovia ja haljeta kylmässä jos haluaa pitkäkestoisemmat), saako kankaat irroitettua (jotta saa pestyä) tarvittaessa, koko (autoa, bussia ruuhkassa, ovenaukkoa ajatellen) ja käytetyissä jos on varastoitu kylmässä niin kunnon hometarkistus...sellaista tuli mieleen... :)

Vaatteista sen verran että tunikat toimii tosiaan, varsinkin jos ovat joustavia/isoja rintojen kohdalla..ja jos muuten haluaa näyttää vatsaa niin tavalliset paidat joustavalla materiaalilla pärjää pitkään. Itsellä on talveks joustavia ohkasia pooloja joilla menin 2009 tammikuussa synnärillekin. Paidat täytyy vaan olla vähän pidempiä vaikka ne on joustavia että ne menee koko vatsan yli...eikä jää navan kohdalle (tai sit masutuubia). Mammavaatteista hankin melkein vaan housuja kun niitä ei helpolla tavallisista housuista muokkaa. Kantsii vaan hankkia halpoja vaatteita jos hankki tavallisia vaatteita jotka ovat kireitä koska kyllä yhdessä raskaudessa vatsa-alue paidassa tulee nyppyseksi...niin en lähtis kaallimmasta päästä hankkimaan....niitä rahareikiä kun on vauvaa odotellessa jo muutenkin...heh...;)..niin ja jos ootatte esikoista niin testatkaa yhet eka...itte en voinnu käyttää niitä joissa tuli iso joustava osa vatsan päälle kun aiheutti ekaks epämukavuutta ja sit myöhemmin supistuksia...niin en lähtis ite tilaamaan kauheeta läjää jos ei sit voikaan käyttää niin harmittaa...A-linjanen talvitakki oli hyvä niin kun PiuPauLiinakin kirjoitteli, sellanen mulla oli ja se menee normistikin ja nyt taas raskaanakin! :D

Maggis! Voimia ja pidetään peukkuja että kaikki ois hyvin!

Täällä on mökillä käyty ja pahoinvointikin lähti suurimmalta osin pois sen aikana mutta kotimatkalla niska jumittui! Siis tää tapahtu ekassakin raskaudessa mutta voi per***** en mä muistanutkaan miten paljon se sattuu kun niska jumittuu. :( Silloin käytiin lääkärissä mut eihän ne siel voinnu mitään tehdä kun olin raskaana niin nyt ei käyty. Silloin ne sanoi että raskauden aikana helposti menee "sijoiltaan" tai jotain kun kaikki nivelet löystyy raskauden aikana, niin nyt vaan odottaa!
 

Yhteistyössä