**Tammikuun Tuhisijat** ~ HEINÄKUU ~

17+0 poksuti poks! :heart:

Väsyttää, onneksi voin tehdä kotoa käsin töitä -> voisinkin mennä päiväunille.

Aniitille tsempit tulosten odotteluun :)

Me ostettiin viime lokakuussa Skoda Oktavia -08. Vähällä käytöllä ollut niin on kuin uudenveroinen. Tosi iso takapaksi, johon on kerran laitettu jenkkikaappi kuljetettavaksi joten luulisi rattaiden mahtuvan.

Olisin halunnut eilen mennä miehen kanssa katsomaan vauvan tarvikkeita, mutta mokomat kaupat menee klo 19 jo kiinni. :stick:
Me kun oltaisiin oltu liikkeellä 19-21 välillä! Kuka työssäkäyvä ekaa lastaan odottava ehtii liikkeeseen toisella puolella kaupunkia, jos pääsee klo 17 töistä, kysyn vaan. Ja tuollaisessa kaupassa menee kuitenkin jonkin aikaa kun ihmettelee ja tutkii eri ominaisuuksia. Jeps.

Keitänpä kahvit --->
 
Autoasiaan voisin kommentoida, että miehellä on ford-farmari ja mulla ikivanha nissan sunny, kolmiovinen.. Oon tuskaillu tuon mun auton kanssa, kun sinne ei saa takapenkille kaukaloa ja etupenkille ei voi laittaa kun siinä on se turvatyyny.. Vaunut luultavasti saisinkin mahtumaan takaluukkuun, kun takapenkit saa kumoon jos ei muuta. Mutta ollaan vähän ajateltu jos sen turvatyynyt saisi poistettua sieltä niin voisin siihen etupenkille laittaa? Mun autoa tarvin siis oikeestaan vain neuvola- ja kauppakäynneille eli parin kilometrin keskusta-ajoon. Mies tarvii autoaan töissä joten joku ratkaisu omaan autooni pitäisi keksiä.. Ideoita? :)
 
Kaks todella inhottavaa vaivaa nyt ollu viikon verran, pää kipiä ihan älyttömästi, saattaa johtua niskoista ja toinen että ei meinaa saada pissattua, pitää hetkuttaa ittiä pöntöllä että saa tulemaan... Näin oli just sektion vaiko selkäleikkauksen jälkeen joka silloin kyllä kuulu asiaan! Aivan järkyttävää kun pissattaa esim yöllä ja sitte ei tuu kun lirahduksia kerralla!!
 
Pitkästä aikaa kerkeen käydä kertomassa vähän kuulumisia! :)

Häät tanssittu viime lauantaina ja nytten totutellaan avioelämään tai toisin sanoen sanomaan uusi sukunimi ja kirjoittamaan myös se :D

Raskauden suhteen kaikki on mennyt hyvin,tosin huono-olo vaan jatkuu ja useamman kerran viikossa käyn oksentamassa! :/ En edes muista miltä normaali olotila tuntuu :(

Tänään viikkoja täynnä 16+1 <3

4 viikon päästä on sitten rakenneultra ja onneksi saatiin se ennen kun lähdetään häämatkalle,niin ei tarvitse siellä sitten miettiä,että onko kaikki hyvin.

Laskettuaika on muuten myös muuttunut, uusi la on 9.1.2013 joten sen voi päivittää :)
 
Äippäpolilla käyty ja oli tympeä lääkäri ja muutenkin tuntu käynti turhalta kun mitään ei selvinnyt:ashamed:
4viikonpäästä uudestaan ja se ainakin selvis et viikolla 28 alkaa kuulema sairasloma ja on soskun tapaamista sun muuta niillä viikoilla.
Lapset kasvaa ok eli viikojen mukaan ovat kasvaneet.
Sokeri seurausta pitää tehdä viikon verran.
Ukon tenavat ruvenneet temppuilee eikä tule sovittuina viikonloppuina vaikka pitäs mut mä en rupee asiasta tappelee tehköön mies sen asian ja appiukkokaan ei kuulema ole innoissaan raskaudesta ja sen miehen lapsille kertonut.
Että näin tympeää meille kuuluu jos lähtis metsään keräilee mustikoita ja tuulettelemaan päätä.
 
Miks mulle on tullut vähän pahoinvointia takas? :mad: Mä en ymmärrä! Blääh! Tänään siis 13+1...

Onnea Supsu86! Muistan et ku mä menin naimisiin ja olin appivanhemmilla ja puhelin soi, eikä tuttu....niin mun piti vaihtaa huonetta kun piti vastata uudella sukunimellä...en tiiä miks...jotenkin tuntu niin omituiselta sanoo se...:)

Kiva Aniit että saatiin otettua! Voimia nyt tulosten odotteluun!

Peikko89 Ette vois vaihtaa miehen kaa autoa....se ei ehkä niin mielyttävältä tunnu miehelles mutta lapsen turvallisuuden kannalta...ja sit kun se on istuin muuttuu liian pieneks niin seuraavaa penkkiä ei kauheen mielellää siirrä enää autosta toiseen.

Meillä on oltava auto molemmilla...ennen meillä oli vaan yks mitä mä valkkasin ja käytin....pikkunen vaaleansininen peugeot...oikee naisten auto...no minä kun oon kotona lasten kaa ja kuskailen ympäri maailmaa koko päivän on sit pitänyt meiän uuden 7-paikkasen Toyota Previan ja mies painelee asiakaskäynneillä pitkin maailmaa sillä pikkuisella sinisellä ihanuudella...Aluks pisti vähän vastaan mut ei ne penkit saa sinne järkevästi pikkuautoon eikä me ostettu istuimia kahteen autoon ja liikutaan jos liikutaan perheenä sillä minibussilla (ja kyllähän sitä ekaa istuinta jaksaa vaihtaa autosta toiseen (ellei ole telakkaa) ja voihan sitä ostaa tietty 2 telakkaa mut en mä niitä seuraavia istuimia siirrä mielellään. Eli jos ne sit pienempään asentaa niin harvemmin sitä illalla jos vaikka menee kylään jonnekin niin tulee vaihdettua, eli sit varmaan tekin Peikko89 meette sun autolla perheenäkin (sit kun on seuraava penkki ainakin)...Tänäänkin mies on ajanu 400 km sillä pikkuisella koska olin lähdössä lasten kaa kyläilee sillä aikaa. ;)
En tiiä ehkä me ollaan kummallisia kun ei oo istuimia molemmissa mut....Meillä siis siinä pikkuisessa on 1 istuin jos esim lähtee yhen lapsen kaa jonnekin mut siinä isommassa sit on 2.

Mun kyllä pitää vaan myöntää että aika viimeisiä vietetään ennen kun nää liitokset ei kestä enää. 10 viikkoa nyt vaivannu..eli viikolta 3...mä kun toivoin et pääsen puoleenväliin...mut kun sinne on vielä 7 viikkoa...en usko et on mitään toivoa...:(
 
Millimamma niinhän se olis järkevintä että käyttäisin miehen autoa, mutta kun sen pitää joskus viedä tosi paljon tavaraa eikä niitä mun autoon saisi mahtumaan.. Tietenkin vois tehdä niin että se kulkee mun autolla ja jos on tarve niin käy kotona vaihtamassa autoa :eek: Mutta perheenä me siis kuljetaan miehen autolla, mun auto on niin surkea ettei sillä paljon ajella.. Uutta autoa vois harkita muuten, mutta meillä on ostoslistalla wc-remontti ja siilo kaikkien niiden lastentarvikkeiden lisäksi, ettei meillä ole välttämättä ylimääräistä.. Katsotaan nyt miten toimitaan.. täytyy osallistua kaikkiin auto-arvontoihin jos vaikka kävis tuuri :D
 
Peikko89 Se auto millä mun mies ajaa niin se on kans todella huonossa kunnossa ja kaikenlaisia vikoja siitä löytyy...ollaan päätetty et hän ajaa sillä kunnesse hajoaa niin ettei sitä halvasti voi enää korjata. Hän haluais kyllä niin vaihtaa sitä mutta ei se oo meillänyt järkevää kun tuosta Toyotastakin on vielä vähän maksamatta...
 
Tsemppiä ja jaksamista Aniitille tulosten odottelussa!

Miun "kaikessa rauhassa ja hötkyilemättä"-asenne ei oo oikein toiminu ja kävin eilenkin katsastamassa yhtä kämppää. Kauheeta kun eläminen on niin kallista :( Päivät lipuu vaan ohi ihan huomaamatta ja oon jo nyt ihan panic panic että miten tässä kerkee kaikki asiat hoitamaan :D

maggis+sintti POKS 14+0!
 
Peikko89 Jospa kävis onni myöten ja saisitte jostain halvalla vähä paremman auton :) Onhan se niin, että toi kolmiovinen on tosi hankala. Itte ajelin semmosella vielä viime vuoden puolella ja ärsytti jo kaupassa käymisetkin, kun ängit niitä kauppakasseja sinne takapenkille (takapaksissa kun taas oli subbari ym. krääsää :D).

Nyt sitä autoa ei enää ole, vaan mulla se Volkkarin Golf-farkku ja isännällä Escort.

Supsu86 Onnea tuoreelle rouvalle !! :flower: :)

rasavilli-77 Onpa siellä nyt inhottavat tunnelmat : / Toivottavasti asiat kääntyvät parempaan päin.

Millimamma Noinhan siinä välillä käy, että pahoinvointi nostaa taas uudestaan päätään : / Toivottavasti sulla ei kovin pahaksi menis!

maggis Eläminen on pirun kallista nykyään. Kaikkien perustarpeiden hinta nousee; sähkö, vesi, ruoka, lämmitys... Ihan kaikki. Jos vielä autoa tarttee, niin ei tuo bensakaan halpaa ole, saati muut maksut siihen päälle...

ON: Täällä sellainen 24/7 kuvotus alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. Suurimman osan päivästä olo on melkein normaali, jos en sanois :D

Eka työviikko loman jälkeen on menny aika rauhallisissa tunnelmissa. Pirun väsyny oon ollu töiden jälkeen, kun herätys aamusin on ennen kuutta. Lomalla kävi niihin aikoihin ehkä syömässä jotain pientä ja sit takasin nukkumaan.

No, ei ole montaa kuukautta, niin sitten saakin kotona olla ihan tarpeeksi :D

Makkariremonttiki alkaa olemaan siivousta vaille valmis :)

Hennu & Möhkö 15+4
 
Viimeksi muokattu:
Enää yksi herätys ja sitten alkaa 4 viikon loma! Oon niiiiin odottanut sitä, ettei tosikaan. Mies on lomaillut lasten kanssa ja pari viikkoa ja nyt minäkin pääsen mukaan tuonne maalle vanhempieni mökille. Säätkin näyttäisi paranevan juuri sopivasti loman alkua ajatellen. Jeee!

(.) Kuvotusolo on hellittänyt ja nyt alkaa elämä taas maistumaan. Masukin kasvanut melkoisesti, paljon isompi kuin edellisistä tässä vaiheessa. Vissiin niin löystynyt jo kaikki systeemit että ei paketti pysy kasassa. Äitiyshousut otettu käyttöön jo pari viikkoa sitten. Väsymystä edelleen, mutta saattaa johtua alhaisesta Hb:sta. Seuraava neuvola on vasta 13.8. kun meni lomat terkkarin kanssa niin päällekkäin että ei oikein aikaisemmin saatu sovittua enkä halunnut minnekkään päivystävään neuvolan mennä kun ei ole mitään erikoista. Viimeksi käynyt kesäkuun alussa lääkärineuvolassa ja ennen juhannusta NT-ultrassa. Rakenneultra on loman jälkeen 27.8.

Auto Meillä on Volkkarin tila-auto (kylläkin vain 5 paikkainen) ja siinä on hyvin tilaa kolmelle istuimelle takapenkillä ja takakontti on ihanan tilava. Toistaiseksi pärjätään yhdellä autolla, mutta jos/kun muutamme kauemmas keskustasta isomman asunnon perässä jossain vaiheessa niin luultavasti joku pikkuinen kakkosauto pitää hankkia (ellei ole hyvät julkiset yhteydet lähettyvillä).

manteli ja rusina 16+4
 
Kiitos kaikille jotka kommentoivat tuplavaunuasiaa, sain vinkkejä ja aion ehdottomasti syksyn tullessa lähteä katsastamaan lastentarvikeliikkeitä.

Puhuttu raskausoireista, toisilla jatkuu paha olo ja jollakin alkanut uudestaan. Mulla paha olo onneks sentään lieventyny. Välillä oli niin paha olo, että yöllä siihen heräsin ja en edes kerran kerenny vessaan kun laatoitin jo makkarin lattiaa.. yöks.. Noin käyny joskus viimeksi lapsena! Oli tosi kurjaa muutenkin miehen ollessa poissa kotoa sanoa esikoiselle, että katotko hetken tota meidän vauvaa kun äiti käy vessassa oksentamassa. Oli kyllä helpotus kertoa tuolle esikoiselle että pahoinvoinnille oli luonnollinen syy, raskaus. Tsemppiä kaikille pahoinvoiville ja toivotaan että menee pian ohi!

Joo Aniitille jaksamista tulosten odottelussa! Muistan miten paniikissa ja ahdistuneena odottelin itse aikoinaan esikoista odottaessa lapsivesipunktion tuloksia.

Liikunnasta; onko muita odotusajan laiskoja liikkujia? Mä saan oikein pakottaa itseni lenkille ja ulos. Mies on hoitanut lasten "ulkoiluttamisen" suurimmaksi osaksi alkuraskauden aikana, itse voin niin pahoin ja väsytti. Nyt tuntuu, että on niin väsynyt ja saamaton olo vieläkin pahoinvoinnin jo helpottaessa, että täytyy oikein pakottaa itsensä ulos ja lenkille. Mies kun on ollut nyt lomalla niin on ollut kiva käydä koko perhe yhdessä lenkillä. Kuntosalikortin jäädytin jo tuossa rv 8 tienoilla kun en siellä enää pystynyt käymään. Viime raskaudessa aloin liikkumaan aktiivisesti vasta rv 20 jälkeen, kun pahimmat oireilut ja väsymyksen helpottivat.

Ainiin ja Supsu86 onnea rouvatumisesta!

Dijana 13+ jotain
 
Dijana Mulle ei suositella kauheesti liikuntaa kun painan niin vähän ja ihan muutama kävelylenkki voi saada parin kilon painonlaskun aikaseks joten pysyttelen itse vain hyötyliikunnassa. Ekassa raskaudessa kun puhuttiin et liiku viikossa pari kolme kertaa niin seuraavan kerran neuvolassa oltiin huolissaan kun olin kuukaudessa laihtunut 3,5 kg...mut muutenkin nää liitoskivut on niin kovat et en mä kauheesti liiku vaikka saisinkin ja kohtahan varmaan saan ne kepitkin niin lasten muskaritkin on sit jänniä käydä syksyllä...

nyt viikonlopuksi mökille! :D
 
Millimamma kuulostaapa hurjalta tuo painonlasku, jos käyt kävelylenkeillä. Kurjaa jos joutuu sitten olemaan huolissaan ettei paino pääse laskemaan. Saako udella että tuliko sulla sitten raskaudenaikana painoa yhtään (siis ekassa raskaudessa)? Ei ole kyllä pakko vastata :) Mulla tuli aikoinaan ekassa raskaudessa just joku 5kg, painoindeksi oli raskauden alussa joku 20, ja terveydenhoitaja oli "huolissaan" vähäisestä painonnoususta, vauva oli kylläkin iso yli 4kiloinen syntyessään. Toista odottaessa painoa tuli se 12kg, ja vauva oli yli 4,5kg.. Nyt on jäljellä vielä raskauskiloja edellisestäkin että sais kyllä paino nousta tässä raskaudessa aika maltillisesti.. Siihen mulle taas liikunta auttais ;)
Sun liitoskivut kuulostaa kyllä kurjilta :/
 
Voooi vitsi, jos täällä ei käy joka päivä, jää ihan uskomattomasti jälkeen keskustelussa ;)

ON: Vauvamasu on vihdoin pullahtanut esiin, jei! Nyt en enää näytä siltä, että lihon. Toi maha tuntuu nyt jo kamalan "isolta", saa nähdä miten kestän sitten parin kuukauden päästä kun se on vieeelä isompi. Liikkeitäkin alan tuntemaan jo kerran pari päivässä. Ihan pieniä hipaisuja, ne melkein kutittaa.
Vähän alle kolmen viikon päästä on rakenneultra, jännittää kauheasti onko kaikki kunnossa. Mulla on maha kipeä joka aamu, tosin se on selkeästi suolistohommaa, eikä muuta. (Mulla on ollut ihan pienestä asti tosi huono vatsa, ja usein kipeä. Korostuu uskomattoman paljon raskauden aikana :/).
Mullon ollu kans täs parin viikon ajan tosi paljon liitos- ja kohdunkasvukipuja. Kai se on tää vaihe kun toi kohtu venyy niin hurjaa vauhtia.

Auto: Heh, mulla on sellanen viis-ovinen Toyota Yaris, ei siis toooodellakaan mikään perheauto. Tosin ei meillä ole aikomustakaan hankkia uutta autoa vielä pariin vuoteen. Siihen mahtuu ihan hyvin me ja vauva ;)

Liikunta: Mun liikuntani on lähes olematonta, koska oon niin kamalan laiska! Haluaisin kovasti uida, mutta tällähetkellä en edes omista sopivia bikineitä (kiitos vaan rinnat niin hurjasta kasvusta :D) ja parin viikon päästä muutetaan kaupunkiin jossa ei ilmeisesti edes ole uimahallia. Kyseessä siis hyvin pieni paikka, mutta kaupunki kyllä. Kai ne ajattelee että kun siinä on järvi vieressä niin siellä voi käydä ;)

Onnea sulle rouvaistumisesta Supsu86!! :)

- Pinsuli ja pikkunen 16+6 :heart:
 
Mä en enää muista mihin oon kirjottanu mitäkin kun niin monessa paikassa kerron kuulumisia. :D
Mulla on eilisen näytteenoton jäljiltä maha aika kipee ja välillä on selkeesti jonkun asteisiä supistuksia. Aattelin et jos ne vielä jatkuu niin huomenna soitan lääkärille.

Sokerirasituksesta sain tosi hyvät arvot!

Oon kokoajan jotenki hirveen väsyny. Luulisin että välillä tuossa oli jo parempikin vaihe.

millimamma hurjalta kuulostaa nuo sun kivut!

Supsulle onnittelut! :flower:

Ja kaikille kiitokset tsempityksistä, niitä tarvitaan.

Aniit 13+1
 
Ollaan oltu taas reissussa ja täytyy sanoa, että olin aivan ihmeissäni Helsingin eräässä lastentarvikeliikkeessä. Satuin sinne samaan aikaan kun siellä oli joku hieman höröhtänyt ensiodottaja!! :stick: Itse jouduin oikeesti puremaan kieltäni etten olisi raivonnut sille että OLISI JO HILJAA! Tiedän hänestä nyt sitten kaiken, selitti aivan kaiken hänestä ja raskaudestaan. Laskettuaika sillä on vasta helmikuussa, mutta oli vaan päättäny lähteä ostamaan kerralla kaiken mitä tarttee: Sillä oli oikeesti varmaan jokaikistä tuotetta mitä kaupasta löyty ja kaikkea sekä sinisenä että punasena, kun eihän se voi vielä tietää kumpi tulee.. Yhdet vaunut kaikilla varusteilla ja varapyörät, lisäksi rattaat kaikilla varusteilla. Oli katselemassa pöntön supistajaa, kun meiän 7v poika raapi päätään ja katso sitä ku se olis ihan hullu ja totes niin ykskantaan ettei vauvat tee tarpeitaan pönttöön! Tää nainen katso meiän poikaa ja totes, ettei sitä tiedä, jos hänen vauvansa tahtookin olla ilman vaippaa.. :LOL: Aloin oikeesti miettii kun kaupasta poistuttiin että olikohan se tyyppi ihan terve??

Itse en oo kauheesti vielä panostanu. Oli pakko ostaa parit pienet sukat vauvalle, mutta muuten ei oo tullu vielä ostettua mitään. Saatiin ne omat vanhat rattaat toimintakuntoon, joten niihin täytyy vain se kantokoppa jossain vaiheessa hommata ja autokaukalo joudutaan ostaa uus. Hintoja oon seuraillut, en vielä sen kummempaa.

Oma olo on aika ok. Nukkuminen on jokseenkin ahistavaa: selkä on aivan jumissa!
Migreeni iskee heti, jos on yli 2h ed. ruokailusta. Sitten oonkin puoli päivää sänkypotilaana.. Energiaa oon saanu takasin ja paino on lähteny nousemaan. Maha erottuu jo hiukan, mutta koitan sitä vieläkin (jostain syystä) vähän piilotella. En oo ostanu äippävaatteita muuta kuin ne kahdet housut ja yhden topin (joka tukee selkää raskausaikana, mutta se on vielä liian iso, pitää lyhentää olkaimia kunhan kerkeän..) Mutta oon ostellut joitakin löysähköjä paitoja/tunikoja/mekkoja, joihin maha tulee mahtumaan pitkään.. :D Löysin parit vanhat imetysliivini varastosta, otin ne tuohon esille, että kerkeää kunnolla pesemään niistä pölyt pois ja kokeilemaan mahtuuko ne päälle. Rinnat on kyllä kasvaneet ihan kauheesti! Välillä ne on tosi arat ja ne ei kohta mahu mihinkään omiin liiveihini. En oo vielä uskaltanu ottaa sea bandseja pois, kun pelkään että pahoinvointi tulee takasin. Ranteissa on kyllä ihan selvät rusketusraidat jo noista :D

Tiistaina on neuvola ja keskiviikkona alkaa työt. Saa nähä miten syksy alkaa ja miten pitkään pystyn töitä tekemään. Veikkaan, etten mitenkään pysty olemaan jouluun asti töissä (kuten työnantaja toivoo). Oma olo tulee aina ekana!

Tänään on mun pienen pojan virallinen 7v synttäripäivä :heart: huomenna kakun leivontaan ja juhlitaan sitten lauantaina :heart:

Niina ja Lupuska poksahtaa 16+0 (??)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hennu86
Onpas mukavaa, kun keskustelu käy ryhmässä vilkkaana. Parissa viikossa on tullut huimasti lisää sivuja.

Tsemppiä ja voimia niille, jotka ovat saaneet surullisia/huolestuttavia uutisia.
Monelle on myös tapahtunut iloisia juttuja, kuten liikkeiden tuntemista. Onnea iloisista käänteistä ja muistetaanhan nauttia raskauden ihmeellisyydestä :)

Valittelin joku viikko sitten painon laskemista ja nytpä ahdistaakin sen nouseminen. Huoh. Otin asian esille tänään neuvolassa ja terveydenhoitaja neuvoikin laittamaan vaa'an kaappiin piiloon, kun kuulema painon nousu ja lasku raskausaikana riippuu monesta asiasta. Paras vaan keskittyä syömään terveellisesti ja liikkumaan tarpeeksi.

Liikunnasta: Muuten olisin varmaan aika laiska liikkumaan, mutta onneksi koira vaatii lenkkeilyä joka päivä ja se saa lähtemään liikkeelle. Monesti lähteminen kyllä tuntuu vaikealta, kun olisi niin paljon mukavampi jäädä tekemään vaikka mitä muuta, mutta aina lenkin jälkeen on iloinen, että tuli lähdettyä ulkoilemaan.

Keho tuntuu muuttuvan nyt ihan hurjaa vauhtia. Mulla on alkanut tuntua lihaskipua molemmin puolin lantioluiden yläpuolella, joka johtuu kuulema kohdun kasvamisesta. Maha näyttää kasvaneen selvästi, mutta en yhtään ota selvää johtuuko se kohdun kasvamisesta, lihomisesta vai turvotuksesta. Toisaalta odotan jo isoa raskausmahaa, mutta toisaalta toivon vatsan pysyvän mahdollisimman pienenä, kun nyt jo tuntuu hankalalta nukkua tämänkokoisen vatsan kanssa.

Ristiriitaisuutta on ollut muutenkin ilmassa. Välillä tuntuu tammikuuhun olevan ikuisuus, välillä hirvittää miten nopeasti viikot menevät. Muutoinkin tunteet vaihtelevat ihan ylös alas. Onneksi voi syyttää hormoneita taikka selittää sen olevan "äidiksi kasvamista", jos tulee pienoisia tulistumisia.

Neuvola Tänään oli toinen kerta neuvolassa. Neuvolalääkäristä ei ole ollut mitään puhetta, ja ilmeisesti myös seuraava neuvola syyskuun puolella on terveydenhoitajan kanssa. Oli mukavaa kuulla sydänäänet ja pari tömähdystäkin tuli doppleriin vauvan potkiessa. Myös kohdun koosta ja korkeudesta oli jännä kuulla, kun en itse ole sitä osannut tunnustella.

Luniee 16+0
 
Dijana, täällä on yksi laiska liikkuja :wave: Kevään aikana minua oli purrut liikuntakärpänen ja tuli käytyä 2-3 kertaa viikossa erilaisissa jumpissa, spinningissä ym. Kiitos pahoinvoinnin, ei ole minua kyseisessä liikuntapaikassa paljon näkynyt : / Ajatuskin raskaammasta fyysisestä liikunnasta saa oksun kurkkuun :( Mies on saanut hoitaa nurmikonleikkauksen tänä kesänä. Itte oon leikannut tasan 3 kertaa; ihan eka meni ok, toka kerta päättyi oksennukseen ja edellisen kerran jätin kesken, kun tuntui, ettei käsissä riitä voima. Katotaa, mitä lumitöistä tulee sit talvella ison (?) mahan kanssa... Mutta, tarkoitus olisi nyt syksyllä ottaa itteää niskasta kiinni ja aloittaa edes pienet kävelylenkit ja sit kävis rauhallisemmissa jumpissa.

Pinsuli Oon niin kateellinen sun esiin pullahtaneelle vauvamasulle :D Jospa se täälläkin kohta pullahtais tai sit odotellaan vielä muutama viikko...

Niina85 Huh heijaa, mimmoseen tapaukseen törmäsitte siellä liikkeessä :LOL: Mulla olis varmaan menny hermo tommoseen vouhottamiseen. Ja mikäs siinä, jos on RAHAA ostaa puoli kauppaa tyhjäksi.

Mie oon itte uskaltan ostaa just tasan 2 paria söpöjä sukkia ja se on siinä :D Jotain pientä tavaraa ollaan saatu mun ystäviltä. Ens viikolla saan ilmeisesti säkillisen kaikkea tavaraa.

luniee Täälläkin mietitään välillä sitä, että onhan tammikuuhun aikaa, mutta omaan laskettuun aikaan ei ole enää puolta vuottakaan ja se aika tulee menemään nopeasti. Eräs ystäväni kertoi, että rakenneultran jälkeen aika alkoi menemään kuin siivillä.

Toisaalta se tammikuu tulee nopeasti, toisaalta siihen on vielä pitkä aika :) :heart:

Hennu & Möhkö 15+5 (huuuh, kohta 17. viikko pyörähtää käyntiin)
 
täällä on kyllä kans yksi laiskottelija sen liikunnan suhteen :ashamed: pakko oikeesti alkaa vähä skarppaamaan, ei tätä tämmösessä rapakunnossa oloa kestä. koira on pakottanut ennen säännöllisesti ulos vaikkei pitkiä lenkkejä tehdäkään, mutta nyt kun silläkin alkoi epilepsia vaivata niin ei siitä oikein kävelykaveriksi oo ollut ja harmittaa. yksin ei sitten tule niin helposti lähdettyä.

oli eilen tuskaa ja hammastenkiristystä kun kävin etsimässä lopultakin ne isommat housut ja tympi ihan kauheesti! ja sen verran herkistelin sikiötäkin että ostin pikkuset sukat vaikka olin aatellu että en höperehdi vielä mitään tässä vaiheessa...

pitäis käydä varmaan joku päivä kelassa kyselemässä niistä raha-asioista. vaikka oon miljoonaan otteeseen tsekkaillu laskurit niin silti epäilyttää että jos mokaankin jotain niin menee talous nurin. ja ehkä uskaltais sitten vähän varmemmin ruveta niitä vuokra-asuntojakin katselemaan. miksi se ei riitä että on valmis puskemaan ulos monen kilon möhkäleen vaan pitää vielä tapella byrokratiatkin läpi? :D
 
Alkuun hyvät lomatoivotukset kaikille lomalaitumille päässeille. Täällä kotona välillä unohtaa kuinka ihanaa on, kun ei tarvi lähteä joka aamu töihin.

Supsu86:lle onnittelut uudesta tittelistä ja Aniitit hermoja, kyllä ne tulokset tulee, odottavan aika on vaan tooosiii pitkä..

ON olipahan sitten jännittävämpi lääkärineuvola käynti. Kaikki oli muuten ihan ok, painot, hempat ja yms. Näiden jälkeen oli vielä lääkärin tarkastus, jonka jälkeen yritti kuunnella sydänääniä ja niitä ei kuulunutkaan!
Pikkaisen siinä jo paniikki iski, onneksi passitti mut sitten samointein terveyskeskuksen ultraan. Ultraaja aloitti, ettei hän näitä yleensä tee ja katsotaan löytyykö mitään.. Apua!
No, pikkuinen löytyi kuitenkin heti ja reippaana imeskeli peukkua ja potkiskeli!
Kyllä oli ihana päästä varmistamaan asia heti, ja onneksi kaikki oli kunnossa. En tiedä mikä oli kun ei sykettä löytänyt, oliko vikaa laitteessa vai lääkärissä vai.. Lääkärillä ei ollut mitään selitystä. (Tökki sitä anturia mun mielestä hassusti siinä mahan päällä)

Täällä kuitenkin kaikki hyvin ja kummasti hymyilyttää! =)

Napsutin ja pikkuinen 15+1
 
... pikaisesti...

Olihan se melkonen tapaus ja tää nainen oli jo hiukan vanhempi (en osaa ikää arvailla, mutta ehkä 4kympin ylittänyt jo..). Itse kun oon vielä alle 3kymppinen ja kahden lapsen äiti niin tuo hössötys oli jotain mitä jäin vain monttu auki tuijottelemaan ja nyökkäilemään.. Ei meiän lapsilla oo kummallakaan ollut soivaa mobiilia sängyn, vaunujen ja hoitopöydän luona, ei oo koskaan mobiilia ollut koko kämpässä.. Huhheijaa, kaikenlaisia sitä onkaan.. Toivottavasti tuo nainen ei ollut kukaan täältä :D Minäkin juuri ja juuri uskaltanut ostaa sen pari paria sukkia. Kävin hiukan maalla meiän vauvatavaroita läpi, että mitä siellä onkaan: ei sitten talvella tartte lähteä kylmään navettaan niitä etsimään. Löysin muuten meiän neidin ekat "lenkkarit", kokoa 18, menivät neidille vielä 1.5v. Oli se vaan niin pikkunen.. Ja pojan ekat laivastonsiniset kangaskengät, kokoa 20 :heart: Miten ne olikaan niin pieniä..

No nyt tuo isompi on jo 7v ja lähtee kouluun, oon pari päivää ollut jo aika itku herkkänä, aika tuntuu menneen niin siivillä.. :) Pojan kummitäti kävi kylässä ja se on ollut mun rakkain ystäväni oikeestaan ala-asteelta saakka. Mutta en vaan pystynyt kertomaan hälle tästä raskaudesta. En tiiä miksi kertominen on ollut muutenkin niin vaikeaa tämän kanssa. Ennen en malttanut odottaa että pääsen kertomaan, nyt en haluais kertoo ollenkaan. Pitää vain omana salaisuutena ja nauttia yksin :heart:

Liikunta: Oon ihan patalaiska! Asutaan ison mäen päällä, että jos johonkin lähtee niin tuossa on tulomatkalla joka suunnasta kauhea mäki talsittavana. Tänään käytiin kirjastossa kävellen, n. kilsan matka, mutta voi hemmetti ku on selkä jumissa ku joutu sen kirjoja täynnä olevan repun kantamaan kotia asti, tulomatka kestikin sitten yli puolet pidempään. :D Täytyy alkaa valmistautumaan kun tuota mäkeä pitää alkaa talsimaa, joka neuvolakäynnille.. :D Lasten kanssa liikun jonkun verran, mutta eihän se ihan hikijumppaa aina ole. Tosin kun noitten perässä juoksee niin saa siinä välillä ihan juoksemalla juostakin. Toisaalta jo pelkästään toi pienten pukeminen on jumppalukunsa ihan sinäänsä jo, kun tän mahan kanssa alkaa syksyn aikana vaatteita tunkemaan niille päälle.. pitää alkaa jo henkisesti valmistautumaan tuohon rumpaan, kun se jo ensi viikolla alkaa.. Miks mua ei innosta yhtään töiden teko, vaikka yleensä oon tykänny tehdä töitä ja nauttinut lasten kanssa arjen askareista.. :whistle:

Niina ja lupuska 16+1
 
Onnea Supsulle rouviintumisesta! :flower:

Lyhykäisesti nyt lykkäsen lapaseni autokeskusteluun: meidän piti vaihtaa keväällä auto, kun entinen oli suurinpiirtein enemmän korjaamolla kuin meidän pihalla. :D Kateltiin uutta vähän sillä silmällä, että siihen mahtuis vaunut kyytiin (ei ollut vielä vauvasta tietoa), ja vähän paremmin mahtuvatkin nyt kuin siihen edelliseen. Ei edelleenkään oo mikään iso auto, tuollainen vähän "lihonut hatchback" (miten se kirjoitetaan...) Eipä sinne paljon muuta mahdukaan sitten kuin vaunut, mutta passaapi meille nyt ihan hyvin. Eihän niitä vaunuja tarvi joka reissulle onneksi ottaa mukaan ja kunhan lapsi alkaa pääasiassa istua, niin ostetaan sitten jotkut pienemmät matkarattaat, mitkä voi nakata kyytiin. Auto on miehellä käytössä, joten mä joudun tyytymään busseihin. Onneksi vaunujen kanssa pääsee sitten ilmaiseksi. :) Kaupat ja muut on kävelymatkan päässä, joten vaunutellaan sitten kauppaan ym. kun hääritään kotosalla kahdestaan miehen ollessa töissä. Eiköhän tuo suttaannu sitten. :)

Liikunnasta oon onneksi jaksanut ihan hyvin motivoitua nyt kesällä, yritän pyöräillä ja käydä pieniä kävelylenkkejä aina välillä. Oon kyllä huomannut, että kovin pitkää matkaa en viitsi kävellä, kun tulee selkä kipeäksi ja tulee nopeammin väsy. Jatkan nyt pyöräilyä niin pitkään kuin kunto ja kelit sallii, ja siirryn sitten uimahallin puolelle jatkamaan harrasteita. Sain hankittua kivat ja siistit uikkarit, joilla voi mennä sitten massun kanssakin uiskentelemaan. :)

Masua kyllä löytyy. :D Kaverit ja tutut on alkaneet hihkua, että hei, sullahan on MASU! Ja onhan se. Pinkeä pieni pyöreä vauvamasu, joka lisäksi turpoaa illan mittaan. Tämän lisäksi on vielä oma pieni mahamakkara, joka on noussut tuohon vauvamasun yläpuolelle. Vähän on siis muhkurainen olo välillä. :LOL: Jospa se tuosta jossain välissä silottuisi vähäsen ja pyöristyisi tasaisemmin, eikä olisi tällainen plumpsplumpsplumps. Liivitkin piti ostaa uudet, kun sai tunkemalla tunkea tavaraa sisäpuolelle. :D Mammahousuja oon onnistunut vielä väistelemään, mutta kyllä se pian on pakosta edestä. Jospa kesälomareissulla sattuisi eteen joku huokeahintainen mammaputiikki. :)

Mutta nyt nauttimaan aurinkoisesta päivästä ja kauppaan ostamaan pannariaineksia!:p

Nöhveli & pikkumöykky 14+2
 

Yhteistyössä