~*~ Tammikuun Vauvat 2012 kesäkuussa ~*~

Rauhallista juhannusta kaikille!

Minä vietin aattoaamun rattoisasti terveyskeskuksessa jonottamassa pienen korvatulehduspotilaan kanssa. : / Kotosalla siis lusmuillaan, mutta saadaan mukavia vieraita, joiden kanssa saunotaan, syödään hyvin ja nautiskellaan. :heart:


NS 11+3

 

Amalia :hug: :heart:

Neljän suora Pikaista paranemista pienelle. :heart: Kiva että saitte kuitenkin seuraa.

 

Ihanaa Juhannusta kaikille!!!

itelläni tää jussi menny vähän itkeskellen... pelottaa tää oma vointi ja jaksaminen...koko ajan päässä hakkaa, että entä jos en ookkaa kunnossa kun vauva syntyy???? Miten mä jaksan sitten??
En oo ennen masennusta kokenut raskauksissa (muuten kyllä, mutta en uskonut että se iskisi nyt) Joten kai tää siksi niin hiivatin vaikeeta on henkisesti. Pitäs iloita vauvasta masussa, mut onkin koko ajan huoli että entä jos en jaksa hoitaa... ekan kerran oon nyt onnellinen,e ttä raskaus on näin alussa, ehtii vielä vaikka mitä tän takia tehdä. Vertaistukea tässä kaipais kovasti vaan...

Sit nt. ultra on ens ti... pelottaa jos masussa ei oo jaksettu mukana olla... ja joudun liittymään tuohon matkalta tippuneiden listaan....

Sartsa83: voimia ihan hirveesti sulle!!! <3

iimukka ja viides villahousu 12+2

 

iimukka mä masennuis esikoista odottaessa ja mietin samoja asioita.. Valitettavasti ekat kuukaudet vauvan synnyttyä menikin ihan sumussa ja olin tosi väsynyt ja masentunut. Synnytyskin kesti 36tuntia ja vei voimia. Kaikenlisäksi sairastin vaikean kohtutulehduksen ja olin sen myötä todella kipeä. Onneksi mies tuki mua jo raskausaikana ja vauvan synnyttyä oma aloitteisesti hoiti vauvaa, mulle jäi imettäminen ja vaipan vaihto, vaipanvaihdonkin mies hoito yöisin, että saisin levättyä kunnolla. Olo parani ajan kanssa ja varmasti noiden hormonejen tasaannuttua helpotti. Eka koin huonoa omaa tuntoa siitä kun olin jo paremmassa kunnossa niin ns.heräsin ja näin vasta vauvan persoonan jne.. Mutta kaikki ajan kanssa ja oppipahan ainakin sen, että osaa pyytää apua eikä se olo ole omasta tahdosta kiinni! Synnytyksen jälkeen kävin pari kertaa deppressiohoitojalla ja kannattaa varata aika keskusteluun jo nyt! Suosittelen siis, että puhut asiasta jo nyt avoimesti läheisille, pidemmän päälle puhuminen tuntuu vaan vaikeammalta, varsinkin jos sen jättää synnytyksen jälkeen kerrottavaksi kun esim.oma äitini ei tiennyt tästä ja odotti, että jaksaisin enemmän ja nauttisin kaikesta. Sitten tuntui pahalta kun ei osannut täyttää vaatimuksia, mutta eivät ihmiset voi ymmärtää tai auttaa jos eivät tiedä Ennen kaikkea ei kannata liikaa stressata tulevaisuudesta! Mennä päivä kerrallaan! Jos nyt olet jo apua saanut, ei tilanteesi voi mennä tosi pahaksi Yritä nauttia pienistä asioista, äläkä koe huonoa omaatuntoa jos jotain tunteita lasta kohtaan puuttuu, ne tulee aivan varmasti. Näin mulla ainakin kävi. Jaksamisia ja toivottavasti tästä sepustuksesta sai jotain selkoa :hug:

tinker_ rv10+5

 

tinker_

Kiitos kun kirjoitit tuosta, pelkäsin että olen ainut tällä palstalla joka on kokenut tuon raskausaikana...
Mä onneksi oon käyny terapiassa kauan, traumaattisen lapsuuden takia. Ja nyt kun tää masennus tuli, terapia tiheni kerta viikkoon ja lääkäri on siis ens to. Ja on ihan psyk polin lääkäri ja terapeutti, ettei ihan "TK kamaa", eli osaavat asiansa.
Oliko sulla tinker_ lääkitystä raskauden aikana?
Mä olen varma että mulle napsahtaa lääkitys, ja onneksi on nykysin turvallisia lääkityksiä, vaikka ainahan niissä se pieni riski on. Ja ihan kyllä mielelläni otan lääkityksen vastaan, jos siitä apua saan olooni.
En todellakaan halua, että tää olo kestää vielä synnytyksen jäleen...en en en....

 

Ladymoon :hug:
Sartsa83 kamalaa! paljon voimia teille ! :hug:

Koitin tässä lukea kaikkien jutut läpi, paljon tekstiä tullut Oma vointi ei oo mikään hyvä, tosin tää pahoinvointi on astetta lievempi mitä kahdessa edellisessä jolloin mikään ei oo pysynyt sisällä. tämän kolmannen kohdalla näyttäis siltä että iltapahoinvointi on se pahin. Onko täällä ketään jolla olis ollut RD? mietin vaan tässä itsekseni että mikä on todennäköisyys että se uusiutuu? mulla oli edellisessä tosi pahana, toivon niin paljon ettei vaan nyt uusiudu.
Väsymys mulla on aivan kamalaa, tänään oli pakko nukkua päikkärit pikkuneidin kanssa vaikka olis ollut paljon muutakin tekemistä.

 

Heippa vaan kaikille ja Hyvää Juhannusta!

Me olemme juhannuksen vietossa täällä Saariselällä ja ihan pikaisesti tulin käväisemään täällä lukemassa kuulumisianne.. ja yhtä pikaisesti myös kommentoin Tinzulle

Elikkä täällä toinen jolla on ollut RD. Mulla on ollut se molemmissa edellisissä raskauksissa ja vielä insuliinihoitoisena. Mulla paastoarvot eivät pysy kurissa, aterian jälkeisten kanssa ei oo ollu mitään ongelmia eli oon joutunu pistään pitkävaikutteista insuliinia aina iltaisin. Ja tuosta kun kysyit, että millä todennäköisyydellä uusiutuu, niin käsittääkseni todennäköisyys on, ikävä kyllä, tosi suuri ainakin mulla se oli tuossa toisessa astetta hankalampi kuin ekassa - ja tässä kolmannessa on varmaan taas hankalampi, tuolle paastoarvolle kun ei itse oikein voi yhtään mitään.. iltasyömisillä ei voi siihen vaikuttaa kun menee tarpeeks vaikeaksi Mun yks tuttu tosin selvisi toisella kerralla lievemmällä RD:llä ku eka kerralla, mutta lääkärien mukaan ainakin sellainen on valitettavasti harvinaista Toki tosi ankaralla ruokavalioseurannalla tuon rd:n voi onnistua välttämään, ainakin jos ei oo tuota paastoarvo-ongelmaa mikä mulla on ollut

Mutta eipä nyt sen kummempaa.. väsyttää taas ihan hulluna, huoh!

Pirtsi 11+6.. tiistaina ultraan..

 

iimukka mulla oli lääkitys synnytyksen jälkeen. Ekaksi olin tosi ennakkoluuloinen tuota lääkitystä kohtaan, mutta mua kyllä vakuuteltiin, että on turvallinen käyttää imettäessä ja sain ihan puhua psykiatrisen lääkärin kanssa puhelimessa kun epäilin tätä lääkettä. Nimeä en nyt muista, mutta en usko että noita montaa eri on kun sillon sanoivat, että sitä samaa käytetään sekä raskaana että imettäessä. Nyt pelotti jo heti kun plussasin jos taas tulee masennus, mutta ekalla neuvola kerralla neuvolatäti vakuutteli, että ei automaattisesti tarkota, että tulee uudestaan ja mulla onkin ollu ihan hyvä olo nyt henkisesti...

 

iimukka mulla on vähän samoja tuntemuksia nyt tässä raskaudessa... oon mielettömän onnellinen kun luomuna raskauduin, mutta tuntuu että tämä ennätti tulla aivan liian pian. Pelottaa, masentaa... kun en välillä meinaa jaksaa yhdenkään kanssa, niin miten jaksan kahden? Tiedän että sitä jaksaa jotenkin ja rankimpia ovat nämä ensimmäiset vuodet, mutta silti.... ja kun tuota hoitoapua ei vaan ole, mitä pyytää. Tyhjästä on paha nyhjästä. Oon ite menossa ens kuussa jossain välissä keskusteleen omanlääkärin kanssa .. lähinnä tästä äidin tilanteesta ja sen vaikutuksesta muhun, mutta varmaan puhun myös siitä, kuinka välillä ei tiedä miten hermot pysyis kasassa. Etenkin kun tuntuu että oon niin yksin tässä, vaikka mies onkin paikalla.. tänäänkin hän on/oli niin heikossa hapessa eilisten juhlimisien takia, ettei hänestä ollut lastaan hoitamaan. Sanoinkin todella vihasesti hänelle, että "se on sitten semmonen asia että huomenna sunnuntaina sä olet koko päivän pojan kanssa!!" Mies lupasi.. ja saapa varoa jos ei lupaustaan pidä! Tässä on mennyt nyt 3vkoa niin ettei hän ole ehtinyt olemaan pojan kanssa kun tunnin tuolta ja toisen täältä. Ja yhdessä pitäs kuitenkin elää ja hoitaa poikaa... niinpä niin. Noh, onhan hänellä ollut hyvät syynsä.. työnkuva kun on semmonen että töissä pitää melkein asua. Etenkin kesäisin. Huoh.. tästä tuli nyt oikeen paasausviesti... toivottavasti iimukka saisit sinäkin apua. Masennusta kannattaa alkaa hoitamaan heti kun se ilmenee..

kiitos taas voimaviesteistä. :hug: :heart:

Tsemppiä tinker_ sinullekin tähän raskauteen. :hug: Olet ajatuksissa.

(.) on taas tänään NIITÄ päiviä että ärsyttää aivan kaikki ja poika tykkää olla vielä sillä päällä, et äidille on kiukuteltava kaikesta... ja kun kieltää, toinen huutaa pää punaisena takaisin, ettei saa kieltää häntä. 10kk ja nyt noin uhmakas... huh huh... Toivottavasti mies on huomenna edes hetken pojan kanssa. Sekin auttaisi paljon kun saisi hetken hengähtää. Vaikka käydä yksin kävelemässä tai kaupassa tms. Ihmettelen miten toiset äidit sanovat, että jaksavat yksin päivästä toiseen monen lapsen kanssa eikä heitä haittaa ettei mies ehdi... onko näin? Siis te joilla on monta lasta ja jos joudutte paljon heidän kanssa olemaan yksin. Jaksatteko te?

Toivottavasti kukaan ei loukkaannu tuosta. Joskus tunnen olevani huono äiti kun tunnen etten jaksaisi yksin hoitaa... mutta tiedän, että on rikkaus ja voima myöntää olevansa väsynyt ja ettei jaksa. Silti tulee semmonen olo, että olen huono äiti kun sanon että mua väsyttää, en jaksa. :ashamed:

Sartsa POKSPOKS 12+0 :heart:

 

Sartsa meillä on siis entuudestaan 3v tyttö jonka kanssa oon vielä syksyyn asti kotona.. Kyllä mullakin on jaksaminen nyt raskauden alussa ollu kortilla! Mies teki reilun viikon melkein 12tuntisia työpäiviä ja siihen päälle kun lisää kaikki uhmailut ja kaupassa käynnit yksin tuon tytön kanssa niin voin sanoa, että oon niin onnellinen sillä hetkellä kun mies tulee kotiin Ja kun tyttö ei nuku enään ollenkaan edes päikkäreitä..Onneks nyt on saanut viikonlopun hengähtää ja kohta on kesäloma viikko! Mut mun mielestä kenenkään ei tarvii yksin jaksaakaan, se kyllä valehtelee joka väittää, että yksinään jaksaa oikein mainiosti aina eikä mikään ota päähän

 

tinker_ mut näitä on, ketkä näin väittää.. : / Ja mua ärsyttää, koska kukaan ei oikeasti voi jaksaa 24/7 päivästä ja viikosta toiseen yksin. Ei kukaan. Yksinhuoltajaäiditkin tarvitsevat jossain vaiheessa sitä hoitoapua lasten kanssa. Etenkin nykypäivänä. Kun tosi asia on se, että nykypäivän lapset ovat huomattavasti hankalempia kuin ennen vanhaan. Äitikin sanoo aina kuinka kiltti lapsi olin. Vauvana en itkenyt turhista enkä kiukutellut, ellen ollut kipeä tai äärimmäisen väsynyt. Väsyneenäkin ja nälkäisenä vaan pidin pientä ininää ja "öhisin" "öh, yh, öh, öh.." ..mut kas kummaa, mun rakas poikani on aivan erilaista sorttia. Kiukkuaa pienistä, suuttuu/loukkaantuu jos komentaa ja vetää siitä huutoitkut.. ja sitten alkaa huutamaan takasin kuin pahempikin uhmaikänen.

Mä sit taisin ymmärtää jotain väärin, kun luulin et tässä raskaudessa oot jaksanu.. siis verrattavissa et oo siis tuntenu masennuksen oireita, vai kuinka? Mut tottakai sitä on väsyneempi kun odottaa toista lasta. Esikoisesta sitä saa levättyä paljon enempi ja voi nukkua koska tahansa kun siltä tuntuu. Nyt se ei ole enään mahdollista.

Sartsa 12+1

 

Sartsa, kyselit kuinka jaksaa monen lapsen kanssa. Mullahan on vanhin 7, toinen 5, ja nämä siis tosi vilkkaita poikia, ja tämä nuorin 1,5 ja tyttö. No, melki yksin olen päivät lasten kanssa ja yötkin. Mies ei oikeastaan koskaan nouse yöllä ainakaan pienimmän takia, joka heräilee joka yö useita kertoja. Päivisin hänellä on töitä, ja jos ei ole töitä, menee aika usein jossakin muualla. Itsekseni yleensä kiukuttelen, (jostain syystä olen viime aikoina kiukutellut paljon..) lasten kanssa. Mulla onkin ollut pikkutoiveena päästä joskus yksin lenkille, tai vaikkapa kauppaan, mutta harvoin se on mahdollista.. aina on jotain tärkeää. Samalla hoidan ruokapuolen, pyykin ja muunkin kotityön (niinkuin kyllä varmaan moni muukin äiti). Jokainen lapsi on ollut todella vaikea nukkumaan öitään vauvana, ja vasta parin kolmen vanhana ovat yöt rauhoittuneet.
No. tässä sitä taas ollaan, raskaana, ja toivottavasti pysytäänkin. Lapset ovat silti minulle parasta ja rakkainta maailmassa, ja haluan olla heidän kanssaan kotona. Pikkuinen oma aika silloin tällöin olisi kyllä paikallaan.
..Ja saanhan minä kyllä toisinaan omaakin aikaa. Kyllä mies toisinaan on lasten kanssa, ja pärjää kyllä hienosta, mutta välillä vain tuntuu, kuin olisin yksin.

Amalia ja Muru 11+3

 

Sartsa henkisesti oon jaksanu tosi hyvin, ei oo siis tuottanut mitään vaikeuksia, mutta tää väsymys ja huono olo ja siihen päälle nuo miehen pitkät työvuorot niin oon ihan rättipoikkiväsyny illalla kun se tulee kotiin. En vois kuvitellakkaan, että joku näiden olojen kanssa, uhmaikäisen kanssa olis kotona pitkät päivät yksin ja kun mies tulee kotiin niin nainen oottas hymyssä suin kun hyvä, että on pystyny syömään mitään koko päivänä ja silmät ei meinaa pysyä auki Tarkotin siis, että tää alku on mun mielestä TODELLA väsyttävää nyt kun saa esikoisen perässä juosta ja kotihommat pitäs hoitaa, esikoista odottaessa kun sai levätä Onneksi mulla on maailman ihanin mies, että tajuaa kyllä tilanteen (ei tarvii kauaa kattoa mua niin selviää, että on "vähän" väsymys ja huono olo) ja tosi oma aloitteisesti on tytön kanssa, kuten miehen kuuluukin olla. Nytkin viikonloppuna on mies joka aamu heränny tytön kanssa, että saan nukkua pidempään. Mä kuitenkin herään arkisin joka aamu eka. Eiköhän tää tästä helpota kun viikkoja tulee lisää.. Mutta kaikenkaikkiaan oon niiiiiiin onnellinen tästä raskaudesta, että tekis mieli itkeä koko ajan Tätä on toivottu ja yritetty se 2,5vuotta ja nyt se on totta:heart:

Eilen illalla kuulin ekaa kertaa sydänäänet dopplerilla:heart:Mieskin kerkes kuulla ne! Kuulu ihmeen ylhäältä kun kaikki neuvoo kuuntelemaan ihan alhaalta.. Niin ja tosta sivusta sain kuuluviin.

tinker_ rv11+0

 

Hei vaan kaikille!

Ajattelin tässä ruveta kyselemään, että oletteko sortuneet tekemään ns. vanhan kansan testejä vauvan sukupuolen selvittämiseksi?

Vanhan kansan mukaan yksinkertaisella sormustestillä voidaan selvittää, kuinka monta lasta kaiken kaikkiaan voit saada ja minkä merkkisiä lapset ovat. Otetaan oma hius ja pujotetaan sormus hiukseen. Kosketetaan sormuksella rannetta ja laitetaan hiuksessa roikkuva sormus massun päälle, sormus ei saa koskettaa kuitenkaan massua. Jos sormus alkaa pyöriä, tyttö on tulossa. Jos sormuksen liike on edestakaista, poikavauvaa odotellaan. Testin voi tehdä monta kertaa. Kun sormus ei enää liiku, lapsia ei vanhan kansan mukaan tule enempää.

Hassu kun olen, tein testin neljä kertaa! Sain jokaisella kierroksella saman tuloksen: 2 tyttöä, 1 poika ja siihen loppui sormuksen liikkuminen. Mies ei tietenkään uskonut testiin, ja tein vielä hänen nähdensä kerran tämän sarjan ja samaa rataa mentiin.

Raskauteni on vielä niin alussa, ettei sukupuolta voi vielä selvittää. Katsotaan nyt, onko tyttö kyydissä vai ei

T: Ape ja tiipo 9+6

 

Pirtsi: Mulla oli lääkityksenä tabletti+insuliini. Mulla kaikki arvot oli päin mäntyä. Nyt kävin sokerirasituksessa niin paasto oli koholla, taidan joutua uudestaan sinne tossa viikolla 11-13...se on vaan niin ällöttävää se litku ku pitää juoda!
Täällä oli eilen vatsa oudon kipeä ja veristä vuotoa tuli jonkun verran mä niin toivon että ei olis mitään vakavaa.
Lapsista kun oli juttua, niin meillä tuo vanhin on 7v, aika itsenäinen tapaus jo, on paljon kavereitten kans. Tuo pienempi kun täyttää kohta 6kk, niin välillä tuntuu että pinna on kireellä, sen takia kun on äärettömän huono olo ja väsymys painaa. Ellei olis tätä huonovointisuutta ja pahaa oloa niin olis kaikki ok, molemmat lapset on suht helppohoitoisia.

 

Sartsalle jaksamisesta: Meillähän tuli tuplat ja kolmonen vähän reilun vuoden ikäerolla ja nyt tämä yllärinelonen on tulossa siten, että meillä on tammikuussa neljä alle kolme vuotiasta. Kai sitä sitten jotenkin kummasti vaan jaksaa, kun on pakko. Mulla itselläni kaikista vaikeinta aikaa oli ehkä, kun aloin odottamaan kolmosta. Tuplat oli alle puoli vuotiaat (heräilivät tietysti vielä öisin) ja mulle iski ihan tajuton alkuraskauden väsymys, josta sitten kärsinkin likemmäs puoleen väliin raskautta. Miehen ohella ei ollut ketään, joka olisi uskaltanut ottaa molemmat hoitoon. Se oli aika ankeaa aikaa, onneksi tuplat nukkui vielä kahdet päiväunet, jotta sain itsekin nukkua päivälläkin. Meidän päivät kului siihen, että jokaisen hetken, kun molemmat oli tyytyväisiä, minä makasin reporankana sohvalla. Pinna oli kireällä kuin viulunkieli ja siitä olen ehdottomasti eniten pahoillani, että sitä omaa pahaa oloa tuli ihan liikaa purettua täysin syyttömiin vauvoihin huutamalla, puhumattakaan tuosta aviomiehestä. Ehkä käytyäni tuon läpi, en kokenut aikaa kolmen pienen kanssa sitten niin vaikeaksi. Toisaalta tuplat olikin tottuneet aina siihen, että siinä on joku muukin jakamassa huomiota eli ei sen kolmannen ilmaantuminen kuvioihin hirveästi heihin vaikuttanut. Mä elin kolmosen vauva-aikana jotain omituista tarmonpesä-aikaa ja näin jälkikäteen ajatellen kaikki onkin sujunut paremmin kuin hyvin. Toki mun puolellani on aina ollut se, että kaikki kolme ovat olleet hyviä nukkumaan.

Tässä raskaudessa väsymys on ollut vähäisempää kuin edellisestä, mutta pahoinvointi on sitten asettanut omat haasteensa elämään. Edelleen kamppailen tuon nuorimmaisen syöttämisen kanssa, hänen sapuskansa kun meinaa väkisinkin pistää äiteen yökkimään. :x Pinna on kireällä ja tuntuu, ettei mies tajua auttaa yhtään... Eli rankkaahan se on eikä sitä taida pystyä mitenkään kiertämään. Mulla on onneksi muutama ihminen, joiden hoiviin voin lapset jättää muutamaksi tunniksi ja miehen kanssa ollaan tehty diilejä siitä, että munkin täytyy voida kerran viikossa tehdä jotain itsekseni.

Mun neuvoni siis ovat: Mene siitä, mistä aita on matalin! Ei aina tarvitse suorittaa, kodin ei tarvitse aina olla tip top ja eineksiäkin voi syödä. Tärkeämpää lapsillesi on kuitenkin sinun jaksamisesi! Käytä jokaikinen tilaisuus hyväksesi, jos pääset yksin sinne kauppaan tai mihin tahansa. Eihän ruokakaupassa käynti nyt ehkä se paras esimerkki ole omasta ajasta, mutta on sekin jo luksusta, jos muuten kökkii kotosalla lasten kanssa päivät pitkät. Sopikaa miehenne kanssa, että sun on saatava kerran viikossa omaa aikaa tunti tai pari ja lähde kävelylle/uimaan/elokuviin tai mihin tahansa, jossa saat olla itseksesi omien ajatustesi kanssa. Lyhytkin aika pois kotoa piristää ja auttaa jaksamaan. =) Mä olen nyt suhtautunut tulevaisuuteen niin, että vaikka viimeiset reilu kaksi vuotta onkin kulunut sumussa, kun perheessä on aina ollut vähintään se yksi vauva ja sama näyttää jatkuvan vielä jonkin aikaa, parin vuoden päästä on jo paljon helpompaa ja onhan noilla sitten ihan hirmuisen paljon seuraa toisistaan!

Ape, muutama sivu taaksepäin oli keskustelua sukupuoliuskomuksista ja tuosta sormustestistä.

Se alkaa juhannusviikonloppu vedellä viimeisiään. Huomenna paluu arkeen ja pääsen nauttimaan ihanan aamiaisen á la terveyskeskus ja puuduttamaan takapuoltani labran odotustilan penkille pariksi tunniksi. Sokerirasitus siis tiedossa.

NS 11+5

 

tinker_ ja Sartsa83, kiitos <3
Mä oon valvonu monta yötä, en vaan oo saanu unta ennen neljää ja se alkoi jo verottamaan tooooodella paljon mua. Eilen sit rupesin ynnäilemään mistä tää kaikki johtuu ja kaikki viittas siihen kun lopetin tän raskauden takia paniikkih lääkityksen. Eilen sit olin julma ja nappasin murun sitä lääkettä ja nukuin koko yön ja tän päivänkin oon nukkunu! Siis mikä autuus voi olla nukkuminen pitkän valvomisen jäleen!! Tuota lääkettä on syöty raskausaikana, mutta mun lekuri käski lopettaa sen, nähtävästi nyt to tulee joku uusi lääkitys tilalle.

Sartsa83 Mullahan on 4 lasta: 16v, 14v, 11v ja 7v. Noi alkaa olla jo niin isoja että niiden kanssa on aika helppoa, mutta nyt raskausaikana oon kyllä ollu väsyny.

RD oli mulla viimesimmässä raskaudessa, pärjäsin ruokavaliolla. Nyt ois eka sokeripaasto 1.7 ja pelottaa niin pirusti kun se litku on muuttunu kuulema vielä karseempaan :/

iimukka ja viides villahousu 12+4

 

Sartsa jaksamisesta....

Mulla on kuusi lasta. Iät ovat 13v tyttö, 11v poika, 9v tyttö, 8v tyttö, 5v tyttö ja 2v tyttö. Mieheni on alkoholisti, nykyään totaali kieltäytyjä. Avioliitossa ollaan oltu 10 vuotta. Yksin olen hoitanut kodin, lapset, rahan ja kaiken liitännäisen. Toisinaan olen ollut useita kuukausia yksin lasten kanssa.

Toisinaan mä olen miettinyt, että kuinka ihmeessä mä olen ton kaiken kestäny, kuinka mä olen jaksanut. Ja tähän kohtaan NS (muistaakseni) antoi juuri oikean vastauksen. Mennyt siitä mistä aita on matalin. Mun kohdalla se on joskus tarkoittanut jopa Lastensuojelun Perhetyötä, siis avohuollon tukitoimena. Se oli pahimpaan masennuskauteen ainoa järjellinen selviytymiskeino, Kiitos siitä. sit myöskin aikanaan se tarkoitti vanhimpien lasten kokopäivähoitoa tarhassa. Vein aina yhdeksäksi lapset ja hain kolmelta. Silloin sai nukkua ja laittaa kodin kuosiin, valmistella illan jne. Mä olen aina ollut huono pyytämään sukulaisilta apua, mulle on noi kaupungin palvelujen käyttäminen ollut luonnikkaampaa... ikään kuin ei jää velkaa kenellekään
Yritän siis sanoa, että APUJA saa kun niitä PYYTÄÄ. Aina ne sukulaiset eivät ole ainut vaihtoehto. Mä en koe olevani huonompi vaikka apua olemme saaneet. Itse olen sitä aina pyytänyt ja pyytäessäni saanut. Olen jopa itse soittanut lastensuojeluun miehen pahimpaan aikaan ja kertonut voimien loppumisesta. Sit oltiin vuoden päivät lastensuojelun kirjoilla ja apu oli käytettävissä. Ei kai se häpeän asia ole.
Sit yks kans on toiminu itsellä loistavsti... Mä tein itselleni netti ja telkkukiellon. Eli kun masennus oli syvimmillään, mä en mennyt ja uppoutunut ruutuun. Vaan tein jotain pientä. Söin säännöllisesti, ulkoilin päivittäin vaikka kuinka se olis vituttanut. Ja ennen kaikkea, menin nukkumaan joka ilta 21-21.30. Aamu aamun jälkeen olin virkeämpi ja positiivisempi. Sain nukkua täydet tunnit vaikka yöheräilyt olikin vielä vauhdissa. Aika ja energia ei mennyt turhiin ärsykkeisiin joita ruutu tarjosi. Koko elämästä tuli energisempää.
No tämä näin pikaiseen... nyt yöksi (kipeä, kuume 38, 7) töihin, vituttaa kuin pientä oravaa!!!!

Inkalilla ja öttiäinen 10+jotain

 

huh, mitä kertomuksia. :O Nyt oikein hävettää.. :ashamed: Isot isot halit Amalia, tinker_ ja Neljän suora :hug: :heart:

Amalia tuntuu pahalta että joudut olemaan niin paljon yksin ja hoitamaan KAIKEN yksin. Oletko puhunut miehesi kanssa tästä, että voisit tarvita enemmän omaa aikaa? Yleensä isät, jotka mielellään on lastensa kanssa, tekevät kyllä sen mitä pyydetään.. joten ajattelin, että ootko sanonut hänelle, kuinka väsynyt välillä olet ja siten saanut sitä omaa aikaa? Hirmuisesti jaksuhaleja arjen pyöritykseen ja toivon että todellakin saisit hetken hengähtää! :heart:

tinker_ samaa mieltä. Oon myös todella todella onnellinen tästä raskaudesta että välillä pillahtelen yksinäni itkemään. Me ei ehditty yrittämään, mutta olin aivan varma etten voisi raskautua luomuna kun hormonihoidoilla esikoinenkin sai alkunsa, joten en suostunut ehkäisyyn ja 8kk synnytyksestä tärppi kävi. Olin aivan puulla päähän lyötynä ja onnesta soikeena tästä uutisesta. Lisäksi esikoisen raskaus oli täydellinen raskaus. Koko raskausaika meni upeasti. Mihinkään ei koskenut ja voin mahtavasti. Toisin kuin nyt. Ehkä senkin takia välillä tuntuu että "huuuuh, miten tätä jaksaa?!" kun itseä koskee joka paikkaan, väsyttää, ärsyttää, itkettää... silti kuitenkin tuon pienen 10kk pojan hymy saa mut hyvälle tuulelle ja pusuttelen pojan läpimäräks. :heart: En voisi olla onnellisempi hänestä ja tästä tulevasta, vaikka välillä tuntuu että pää hajoaiskin. Onneks tuo mies kun hänelle sanon (joskus vähän kipakammin), viettää pojan kanssa aikaa että pääsen hengähtään. :heart:

Voi kuule Neljän suora! SINULLE jaksamista! :hug: :heart: Huh, 4 alle 3-vuotiasta! Se on aikamoinen rupeama. Enkä yhtään ihmettele tuota sinun tilannettasi kun tuplat oli pieniä ja odotit kolmosta. : / Tuntuu että tässä vaiheessa on ihan turha höpöttää jaksamisesta tuon rinnalla, mutta toki me ihmiset olemme erilaisia. Enkä itse ois voinu kuvitellakaan, millasta elämä lapsen kanssa on 24/7 ennen kuin sain tuon ihanan poikani.. välillä saa repiä hänen kanssaan hiuksia päästä, mutta eipä tätä kyllä vaihtais mihinkään! :heart:

Justiin olin sanomassa et taisin "haukkua" miestäni vähän liikaa. Hän on kyllä paras isä ja aviomies mitä saattaa itelleen toivoa. Hän mukisematta hoitaa pojan ja viettää mielellään aikaa tämän kanssa.. hermo hänellä menee samalla tavalla kuin mullakin, jos poika alkaa vänkäämään vastaan ja kielloista/sanomisista huolimatta se kiukkuuminen jatkuu. Mut tää on tätä vanhemmuutta. Tässä kasvetaan kaikki yhessä lapsen kanssa. Seuraavan kanssa tämä ei onneks ole enää uusi juttu, joten ollaan jo paljon viisaampia ja pystytään mukautuun eri tavalla. Niin siis eli niin.. saan kyllä omaa aikaa, onneksi. Yhteen väliin kävin 3krt jumpissa viikossa yksinäni, mutta se jäi kun huonot olot alko. Sit aina välillä pääsen tapaan yksin ystäviäni ja siskoani. Sekä 24.7.-26.7. lähden pariksi päivää Espooseen ystäväni luokse hengähtään. Et onneksi saan näitä. Tässä tuntu vaan olevan niin pitkä rupeama yhteensoittoon yksin pojan kanssa (pahimpina hetkinä kun itellä oli paha olla), niin alko pimahteleen tuolla pääkopassa... + tuon äidin tila. Onneksi äiti on nyt parina päivänä näyttäny hyvinvoivalta, joten itellä on ollu parempi olla henkisesti. Menen kyllä silti juttelemaan lääkärin kanssa. Kiitos Neljän suora :hug: :heart:

IIIIKS, huomenna ultraan!!!!!!!!! :heart: :heart:

Sartsa 12+1 :heart:

18 tuntia ultraan

 

Iltaa kaikille! Jos sitä viimein uskaltautuisi kirjautumaan tänne teidän joukkoonne. Meille olisi tulossa seiska 3.1.2012, jos kaikki menee hyvin. Väsymys helpotti juhannuksen aikoihin ja toivottavasti nyt sitten saadaan nauttia raskaudesta. Meinasi välillä loppua veto äidistä, kun piti riittää töihin ja kotiin ja uni oli vaan mielessä. Tuntui lohduttavalta lukea teidän muidenkin väsymyksestä.

 

rockingruby ja värililja Tervetuloa joukkoon!

Täällä on monella rankkoja asioita takana tai juuri nyt läpikäytävänä. Paljon voimahaleja kaikille! :hug:

(.) Mukava ja leppoisa juhannus takana. Eilinen vierähti Särkänniemessä ja tänään pyörähdettiin Ikeassa. Käytiin vähän katselemassa pinnasänkyjä ja muita vauvavermeitä. Aiemmin oon mennyt vaan vauhdilla lasten osaston läpi, mutta nyt kun on oma nyytti tuloillaan, niin onhan niitä tavaroita ihana katsella! Yritin taas saada tänään sydänääniä kuuluviin, mutta ei ollut onni myötä. Hyvällä mielin oon kuitenkin siitä, että nyt tuolla masussa majailee alkion sijaan jo sikiö :heart: Huomenna pitää mennä sinne verikokeisiin, plaah. Nt-ultraan on 16 piiitkää yötä.

Jomi & Samu-Sirkka 10+0 !!pokspoks!!

 

inkalilla nojoo, on sitä tielläkin vipinää... mutta niin. Pitimäni jo NS:llekin sitä sanoa, että enhän mä aina jaksakaan välittää tästä kämpän ulkonäöstä. Jos oon ihan älyttömän väsy, en tee mitään muuta kuin ns. pakolliset eli lapsen hoidon ja hänen ruokkimiset. Kyllä me aikuiset saadaan aina jotakin syötyä ja jahka lapsi/lapset syö samaa ruokaa kuin me, tulee ruokaa tehtyä joka päivä. Jaksuja sinnekin. :heart:

Voi kääääks, alkaa vaan enempi jänskättään.. enää 6 tuntia ultraan!!!

Oli pakko hivenen taikauskoisena (mutta hyvin vähän niihin uskoen) tehdä toi sormustesti. Sen mukaan meille olisi tulossa tyttö.

Toivottavasti näin olisikin. :heart: Mut sitten jos poika tulee, niin sitten on tehtävä vielä johonkin väliin yksi lapsi, joka saa sitten luvan olla tyttö.

Sartsa 12+2 :heart:

 

Huh huh mikä juhannus takana. Normi verta, kyyneleitä ja tappeluita juhannus siis vietetty. Mies oli niin sekasin ettei se edes tajunnu käyneensä muhun käsiks ja sit se jossain vaiheessa alkuiltaa katos hyttiin yhen sen naispuolisen kaverin kaa...yllätin ne sit siellä halailemassa. Olihan ne muutaman kerran muutenkin kadoksissa. Sanoin äijälle et kerran vielä käy muhun käsiks niin sit se ei kuulekaan musta enää mitään. Tosin se kertakin olis jo riittäny tai se toinen kerta ihan hyväks syyks ottaa ja lähtee nyt jo. Niin ja ettei tuu väärinkäsityksiä se veri ei liittyny muhun vaan miesten väliseen tappeluun. Mulla on vaan mustelma muistona.

Oli ihan pakko tarkistaa kotona sit et oliko pikkunen vielä hengissä :ashamed: sen verran kyllä sain kestää ja kerran meinas paniikkikohtaus iskee.

Mun huono olo on muuten helpottanu enää ei oo kun sillon tällön, ehkä se nyt alkaa sittenkin helpottaan.

Siihen masennukseen vielä palatakseni niin oon miettiny sitä että miten ihmeessä mä jaksan jos se tulee synnytyksen jälkeen. Nyt sillä ei oo mitään väliä kun ei tartte kun ittestä huolehtia tai lähinnä olla huolehtimatta. Ihmiset joilla ei oo masennusta ollu ei voi tietää kuin vaikeeta sen kanssa on elää, ei jaksa mitään, ei huvita mikään ja mistään ei saa iloo. Täytyy vaan toivoo että saa tukee ja apua heti sillon kun sitä tarvii.


Nijan ja "Aarre" 11+4

 

Nijan No huh huh mikä juhannus teillä on ollut! :O Ja aika anteeks antavainen olet, mä olisin tuumannnut jo että viimeisen virhees teit, sekä koskemisen että halailun suhteen.. : /

Uusia oli tullut, tervetuloaa! :flower:

Sartsa jokaista yksin tekevää väsyttää joskus, se on normaalia mutta kaikki ei sitä tunnusta.. :hug:
Mä hoidan kodin, lapsen ja elukan yksin. Mies tekee työtä jossa ei ole säännöllistä työaikaa vaan lähtee kun puhelin soi ja tulee kun ehtii, tuntimäärät liikkuu 13-16h välissä +n.1h työmatkaa suuntaansa joten viikolla käy lähinnä nukkumassa kotona ja kyllä mä olen välillä niin saakelin väsynyt ja kyllästynyt tähän ettei mitää ja meidän riidatkin yleensä johtuu juurikin tuosta asiasta.
Omaa aikaa jos pitää saada, niin mieheen harvoin voi tukeutua silloin, mut siksi käytänkin sokeasti hyväkseni mummolaa, eli n. kerran kuussa/kahdessa kiikutan pojan sinne yöksi ja vedän lonkkaa.. Ei sitä muuten jaksais..

Päivä kerrallaan ja hyvä tulee + kaikkeen tottuu..

Ja hatunnosto lähtee täältäkin vielä monilapsisten perheiden äideille jotka asiat yksin hoitavat, se vaatii sinnikkyyttä ja hermoa.. :flower:

(.) Juhannus oli ja meni, mitään ihmeellistä ei tapahtunut minkään asian suhteen.. Repäisykivut on ihan kamalia ja jostain syystä vasen munasarja kipuilee ja vasen puoli muutenkin kramppailee esim. kylkeä käännettäessä.. Mut kai tääkin tästä joskus helpottaa..

Maanantain jatkoa kaikille!

Maira ja kirppu 10+6

 

Maira: mulla kans vasen puoli kipuilee ja repii enemmän kuin oikea! Tässä yhtenäkin yönä piti vähän aikaa olla ihan vaan sillä vasemmalla kyljellä ja yrittää hengittää kun koski niin ettei kylkeä saanut käännettyä. Mulla on ollu näitä molemmissa aiemmissakin raskauksissa joten ei pelota eikä ole vakavaa mutta pirun kipeetä tekee!

Mulla on alkanut pikkuhiljaa olla tuntemuksia häpyluussa eli liitoskivut tekee tuloaan tälläkin kertaa. Odotettavissahan se jo oli mutta jos nyt vielä muutaman viikon pääsisi kiljumatta liikkumaan niin kiittäisin Luojaani.

Masennusta poteville, väsyneille ja muuten vaan huonosti voiville (syystä tai toisesta) sanoisin että me äiditkään ei olla koneita ja suurin vahvuus todella on tunnustaa oma pienuutensa, rajallisuutensa ja se ettei jaksa ja tarttee apua. Se ei ole synti eikä häpeä vaikka omakohtaisestikin tiedän miten vaikeaa se tunnustaminen ja itselleen anteeksi antaminen on.

Raparperitaivas, nappulat ja tammikuun ihme 11+3 tai jotain