Tammikuussa laskettuaika: Joko olette kertoneet?

Te joilla on laskettuaika tammikuussa, joko olette kertoneet raskaudestanne julkisesti? Itselläni la 2.1. ja olen kertonut jo tutuille, syystä että vatsa on valtavasti turvonnut, näyttää kuin raskaus olisi jo pidemmälläkin! Töissäkin kerroin jo heti alussa, kun alkoi heti pahoinvointi. :snotty:
 
Minulla on la 10.1. ja olen kertonu äidilleni ja pomolleni (täytyi vaihtaa tehtäviä) ja tulipahan paljastettua kampaajallekin tänään, kun hän on viimeisillään raskaana ja tuli puhetta. Viikonlopun aikana tulee varmaan kerrottua myös miehen vanhemmille. Aluksi ajateltiin ettei kerrota ennen kuin 12 viikon jälkeen, mutta on niin voimakkaat oireet että helposti jää kiinni. Minullakin vatsa on niin turvonnut ja pyöreä ja lisäksi rinnat on kasvaneet älyttömästi, että eiköhän joku kohta töissä kysy.
 
Mulla laskettuaika marraskuussa ja kerrottiin asiasta vasta viikko sitten vanhemmille ja muutamalle kaverille.
Mutta edelleen moni on tietämätön asiasta.
Vaikka mulla oli kovastikin pahoinvointia alkuraskaus, niin silti jotenkin onnistuttiin asia pitämään salassa näin pitkään.
Nyt siis rv 14 tasan ja nyt rupee masu oleen semmonen raskaudesta johtuen pyöristynyt, että ei kyllä kauaa pysy enään keneltäkään salassa.
 
Laskettu aika olisi ollut 31.12.2007 ja perheelleni ja parhaimmalle ystävälleni kerroin tiistaina. Keskiviikkona alkoi tiputtelu ja todennäköinen keskenmeno torstaina. Viikon päästä kontrolliultra, jossa tarkastetaan onko kohtu tyhjentynyt kokonaan. :(

Tarkoitus oli kertoa vasta ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen, jos silloin olisi kuullut sydänäänet. Se olisi ollut ensi maanantaina. Mutta enhän minä pystynyt pitämään salaisuutta. Olisi vain pitänyt odottaa kertomista...
 
Mulla laskettu aika 15.1 ja ollaan kerrottu jo vanhemmille, sisaruksille ja parille ystävälle. Pakkohan se oli päästä kertomaan, olen niin huono pitämään salaisuuksiakin =) Ja on kiva päästä juttelemaan ja suunnittelmaan jonkun kanssa, siis muunkin kuin miehen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 08:24 SatuKa kirjoitti:
Laskettu aika olisi ollut 31.12.2007 ja perheelleni ja parhaimmalle ystävälleni kerroin tiistaina. Keskiviikkona alkoi tiputtelu ja todennäköinen keskenmeno torstaina. Viikon päästä kontrolliultra, jossa tarkastetaan onko kohtu tyhjentynyt kokonaan. :(

Tarkoitus oli kertoa vasta ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen, jos silloin olisi kuullut sydänäänet. Se olisi ollut ensi maanantaina. Mutta enhän minä pystynyt pitämään salaisuutta. Olisi vain pitänyt odottaa kertomista...
voi sinua, jaksamisia :hug:
Ehkä hyväkin että läheisesi tietävät, voit jakaa tämän asian heidän kanssaan ja saat tukea. Toivotaan kuitenkin että kaikki on hyvin!
 
Moikka,

Kova tarkoitus olisi kertoa vasta kun 12 vkoa täynnä, ihan vain periaatteesta. Meillä siis todennäköinen la 13.1, maanantaina vasta varhaisultra joten silloin tarkentuu. Mutta mutta... olen jo jäännyt kiinni - 2 läheistä ystävää kysyneet suoraan :ashamed: Toinen ihmetteli että miten se meikäläisen vatsa pullottaa kun olen urheillut tosi ahkeraan, mutta tässä kun 2. lasta odottaa niin hormoonit tehneet tepposet, että näyttä kun olisi jo vähintää 4.llä kuulla raskaana??? Välillä turpoo ihan uskomattomasti, mutta onneksi löytyy päiviä että pysyy "piilossa". Oma perhe ei ole vielä huomannut mitään vaikka ollaan heillä tässä kyläilemässä tiivisti 2 viikon ajan (asutaan ulkomailla).

Ajattelin että kerrotaan siis vasta kun 12 vkoa täynnä, lähinnä siis niille jotka eivät itse sitä huomaa eikä kysy suoraan. Näille parille sanoinkin sitten etteivät vielä juttele muille ja että kerrotaan parin viikon kuluttua sitten "oikeesti" :whistle:
 
Me ollaan kerrottu vain muutamille ihmisille. Yksi hyvä ystäväpariskunta (saavat itse vauvan syyskuussa) sai tietää viikko sitten, kun oltiin heillä käymässä. Olen myös kertonut kaverilleni, jonka kanssa lähden tänään 5 päivän reissuun (osaa sitten varautua jos pahoinvointi alkaa :whistle: ) ja eilen olin luokkakokouksessa jossa yksi nainen kysyi ihan suoraan asiasta. Muille hyville ystäville ja vanhemmille aiotaan kertoa aikaisintaan varhaisultran jälkeen (silloin rv 7+2), ja sitten vähemmän tutuille ja työpaikalle rv 12 -->. Se vainvähän pelottaa, että töissä voin jäädä kiinni jo aikaisemmin, koska olen sairaalassa töissä ja ihan kaikkea en voi tehdä nyt raskaana ollessa :whistle: .
 
Joulun äiti
Meillä la 11.12 ja ollaan kerrottu kaikille muille paitsi mieheni äidille.tai siis minä olen kertonut...Ei mies varmaan ees tie kenelle kaikille oon kertonut....mutta nyt ens viikon np-ultran jälkeen aattelin laittaa viestiä tulevalle triplamummulle jos sitä ennen ei puskaradio hänelle laula....oon yrittänyt et esikko kertos mummulle mutta eipä oo kertonut....yhtä juntteja isänsä kanssa molemmat tän asian tiimoilta :D
Luulenpa että anoppi silti jo aavista sen verran mahaani tänään katteli ku syömässä hänen luona käytiin on meinaa tullut kilo poikineen jo painoa lisää mutta ei vissiin oo pokkaa suoraan kysyä ja mä en jostain kumman syystä saanut sanotuksi B)
 
yksi työkaveri tietää kun ostin raskauspahoinvointiin raskaus inkivääriä hänen nähdensä..

nyt siis rv6+.... 2 viikon päästä voi tulla pakkotilanne kertoa töissä, koska olen silloin lääkkeenvalmistusvuorossa eikä niitä voisi enää tehdä.. toivon ettei osu mun viikolle valmistusta niin ei tarvii vielä kertoa.

ajateltiin että odotellaan sen np-ultran yli ennenkuin kerrotaan vanhemmille ja joillekin kavereille, muut saa huomata itse.
 

Yhteistyössä