Tammimasut 2015 *heinäkuu*

Mitä te salitreenaavat ootte tehny? Ite kans olin piiiiiitkästä aikaa salilla ja jotenkin oli orpo olo. Tuntuu, ettei voi treenata kuin käsiä ja jalkoja :D Mulla on tosin käyttämätön pt-aika, joten sieltä ja varmaan myös neuvolasta vois kysellä vinkkejä. Googlaamallakin löyty jotain treeniohjeita. Pitänee tulostaa mukaan.
 
Blueone, joo, on kyllä ihan mahtavaa kun vihdoin pystyy jotain tekemään. Näin jälkikäteen voin sanoa, että varmaan jonkin sortin pieni masennus tai ainakin alakulo oli koko ajan läsnä sohvalla maatessa. Ne on ne liikunnan endorfiinit varmaan:). Mä myös yleensä juoksen, mutta kunnon ollessa nolla ja samalla lämpötilan ollessa yli 20 astetta, en pysty kuvittelemaan itseäni juoksemassa. Närästys myös yhä vaivaa ja vaivaa aina just eniten juoksua, joten sekin hillitsee juoksuhaluja. Toiveissa kuitenkin olisi, että tästä pian pääsisi juoksukuntoakin käynnistelemään.

Salitreenaamisen suhteen olen huono motivoimaan itseäni, mutta esikoista odottaessa kävin muutaman kerran ja ihan normaalisti taisin tehdä paitsi vatsoja. Pumpissa (jossa painot toki paljon kevyemmät salitreeniin nähden) teen kyllä toistaiseksi ihan kaikkea ja painotkin yritän vähitellen nostaa samoiksi kuin ennen raskautta. Esikoista odottaessa kävin vikan kerran pumpissa LA:n jälkeen, joskin silloin hölläsin jo kyykyissäkin (tein ns juoksijan kyykkyjä eli melko ylhäällä). Sen sijaan juoksemisen jouduin jättämään jo pari kuukautta ennen LA:ta, kun tuntui mahassa, mikä harmitti, mutta minkäs teet...

Ja sori tämä kauhea treenaamiseen keskittynyt kirjoitteluni, mutta olen nyt vähän täpinöissäni, kun pitkä tauko vihdoin katkesi...
 
Täällä koettiin pelonhetkiä, kun papanäytteen otossa veret levähti alapäästä. Lääkäri tutki ja paikansi veren tulevan veriseltä kohdunsuulta, johon oli onnistunut tökkäämään pienen haavan. Kotona dopplerilla kuuntelin ja sieltä jumputus kuului. Kuului myös semmoista viuhunaa ja molskahtelua, joka neuvolaterkan mukaan on sikiön liikkeitä :)

pärähti rv 15. Vielä kuukausi ensimmäiseen lääkäriin ja reilu kuukausi rakenneultraan. Pian käyn verikokeessa, jossa tutkitaan alfefetoproteiini.

juiliiko muilla alavatsaan tai kipuileeko selkä? Itselläni kaiken maailman kipuja. Joskus sattuu lantioon niin että se kipu säteilee reiteen :eek: inhottavaa. Yleensä alkuraskaudessa kolottaa ja muuta, mutta loppuraskaudessa olenkin elämäni kunnossa :D
 
Itellä tuo alavatsan kipuilu on lähes loppunut nyt toisella kolmanneksella, mutta selkä on usein kipeä/kipeytyy helposti. Sen huomaa varsinkin illalla sängyssä. Tykkään lukea iltaisin, mutta mukavan asennon löytäminen tuntuu lähes mahdottomalta: selällään ei saisi olla ja se on usein epämukavaakin, kyljellä kipeytyy hartiat nopeasti ja vatsalla maatessa alkaa usein ahdistaa :D Eli kolotuksia ja kipuiluita siellä sun täällä. Toivottavasti treeni auttaa jonkin verran, kun saa veret liikkeelle jne.

Ai niin, muistin, että onhan mulla lantiokipujakin välillä. Etenkin, jos kävelee paljon, alkaa vasenta puolta särkemään. Se tuntuu kutakuinkin siltä kuin olisi kaatunut tai muutoin lyönyt lantion/alaselän/pakaran. Sama toistuu usein iltaisin, kun yrittää saada unta. Ihan kuin lantio olisi vähän poissa paikaltaan. Viimeksi mainittuja tuntemuksia oli tosin jo ennen raskautta.
 
Viimeksi muokattu:
Moikka :)
Onks kellään muulla suonenvetoo? Tää on siis ihan järkkyä.. Ekassa raskaudessa alko heti alussa ja söin siihen magnesiumia se autto :) nyt kai taas pitää alkaa sitä magnesiumia ottaan :/ sit iltaisin muutenkin ku on menossa nukkuun niin jalat on ihan ns levottomat, ei pysty yhtään oleen paikallaan, sit unta saa vasta joskus 2aikaan...huonoo oloo edelleen osan päivästä :| lääkäri neuvola olis nyt 6.8 :D
Tanya 16+2
 
täällä oli tänään taas neuvola. sydänäänet kuulin nyt vasta ekaa kertaa, ku ekalla neuvolakäynnillä kateltiin ultralla. ihanaa oli ne äänetkin kuulla, varsinkin ku sitäkin kautta huomas miten hän siellä potki ja huiteli liikkeellä niin että välillä piti ettiä äänet uudestaan. :) kolmen viikon päästä ois neuvolalääkäri ja sit ens kuun alussa rakenneultra.

mitäs ootte ajatellu, haluutteko tietää sukupuolen etukäteen? ite olin ajatellu kokoajan ensin että haluun varmasti tietää, mut nyt en enää ookaan ihan varma ja jännittää koko juttu hirveesti. toisaalta ois niin ihanaa jos se ois yllätys, mut toisaalta ois myös niin ihanaa tietää jo. itteni tuntien en kyllä ehkä pysty iteltäni sitä tietoa koko raskauden ajaks kieltämäänkään.. :)

hunny 15+1
 
Viimeksi muokattu:
kyllä mä ainaki aion kysyä jos vain näkyy. mut luulen,et tyttö siel on. samanlainen mahan muoto kun meidän vanhemmalla taaperolla. pojalla oli taas ns suipompi ja jotenki "sirompi" maha

*muoks*
tytön vuorohan se oliski :LOL: mulla kun on tullu vuorotellen, poika,tyttö,poika,tyttö,poika...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tanya85
Täällä neuvola lääkäri takanapäin, teki sisätutkimuksen ja kuunteli sydänäänet ja kaikki hyvin:heart: pitää vaan alkaa mittailemaan noita sokereita ku on ollu niin heikko happi etten oo pystyny meneen sokerirasitukseen :( no se olis sit edessä viikolla 26..miten muilla onko ollu ongelmia sokereiden kaa?
Mullakin heittelee mieli et eka haluan tietää kumpi on ja sit taas en ja plaa plaa plaa :D
Mutta päädyttiin siihen ratkaisuun että halutaan tietää, jos vaan näkyy :)
Mulla on alusta asti ollu ihan varma olo että tyttö olis mutta nyt viikon ajan oon alkanu veikkaankin poikaa :D noh kohtahan se selviää :)
 

Yhteistyössä