Tammivauvat 2010

Pukemisesta vaunuihin Kaksosilla on käytössä Oran tuplat, en ole ostanut niihin mitään koppia. Jatkoperän ainoastaan, jolla noista saa vaunumaisemman. Nyt tuota jatkoperä ei ole käytössä, vaan lapset nukkuu rattaissa. Tosin heillä on allaan eristävä patja, joten ihan suoraan ratasosan päällä eivät nuku.
Päällä olen pukenut hupullise kevyttoppikset (vanhat äp:n), kypärämyssy, tumput, paksummat sukat, body ja potkuhousut. Sään mukaan olen sitten lisännyt tai vähentänyt peittoja yms. Tänään ulkona oli +7 ja aurinkoista, joten vaunuissa oli tavanpeitto ja topattu jalkapeitto. Jos olisi ollut kylmä/kova tuuli olisin laittanut sadesuojan ja jos olisi ollut pilvistä ja kylmempää, niin fleecepeiton lasten alle ja päälle lisäksi.
Miulla on vaunuissa lämpömittari. Löysin aikoinaan retkeilyosastolta sellaisen pienen (rinkkaan kiinnitettävän) ja se on ollut kätevä. Kesällä oli esikoisen vaunun kuomussa ja oli helppo tarkkistaa, ettei lämmöt nouse liikaa auringossa. Tuossa mittarissa on kiinni pilli ja kun esikoinen oppi sitäkin puhaltamaan vuoden iässä ja viihdytti sillä itseään, jos en ajoissa hakenut herättyä :D
 
Moippati,

pitkästä aikaa tänne tulee kirjotettua :) Mila nukkuu ekan pätkän 7-8h, toinen on 1,5-3h. Oli tuossa aika kun nukkumaan mentiin 21 ja 22 välillä, mut nyt ilmeisesti tekee hampaita (ainakaan korvista ei mitään löytynyt), on ollut levoton ja on venynyt taas tuonne 01 astikin jopa. Tissiä syö enää vain sen mikä tuossa heräämisten välillä on.. Yleensä herää 08 ja 09 välillä. 3kk neuvolassa piirun alle 6kg ja reilu 60cm. Kovin on kylmänarka likka, aina tulee hikka jos ei ole tumppuja käsissä ja monesti ihan pikaisenkin vaipanvaihdon yhteydessä! Pelkällä NANilla mennään, tuon pienen tissinlirun lisäksi. Kerran annoin maissivelliä pikkutujun mut en ole vielä sen kummemmin aloittanu.

Mulle itelle on tullut joku ihme kriisi; suren ihan mielettömästi sitä että en enää ikinä tule saamaan vastasyntynyttä käsiini (omaa), tai no mistä sitä tietää mut oletettavasti. Se kun nyt tiedän että lapsia ei ole tulossa, kierukka paikallaan ja muutenkin elämä nyt tasaista ja rauhallista (miten nyt voi lapsiperheessä olla) niin ihan himmee oman itsen haku. Olen levoton, alakuloinen ja mietin ihme juttuja. Vaikka vauva on näinkin pieni, niin silti tuntuu että nyt mua ei enää "tarvita".. Vaikee selittää. Ne jotka on mun fb- kavereita onki joutunu seurailee astetta ihmeellisempiä statuksia :D Surettaa myöskin se, miten erilaista tämä on kuin esikoisen kanssa, jota vain tuijottaa möllötti tuntikausia. Eroa siis se 1v4kk.. Onneks ei sentään saatu sitä noroa uudestaan *kopkop*...

Kriiseilevä Mimonmami ja Mila 3kk
 
Voimia kaikille joilla pienia potilaita kotona tai sairaalassa. Pikaisia paranemisia.

Maanantaian olimme 2kk neuvolassa ja painoa oli 4550g ja pituutta 58cm. Painoa oli liian vähän ja syyllisti sitten minut, etten muka ruoka lastani. Samalla kerralla saatiin myös rota- rokote suun kautta. Sivuvaikutuksista kyselin niin niitä ei kuulemma ole kyseisellä rokotteella. Tiistaina sitten tyttö aloitti ripuloinnin, joka netin mukaan on rokotteen haittavaikutus. No, eihän sitten enää maitoa tullut hänen tarpeisiinsa joten pakasteesta lisämaitoa. Nopeasti hän sitten oppi pullolle. Nyt menee rintamaitoa öisin ja päiviisn sen verrna miät riittää mutta lisää sitten korvikkeesta. Ripulia on edelleen, onneks vaan vähän mutta ei olla viitsitty vielä mihinkään sitten lähteä.

Pääsiäinen menee nyt sitten ihan kotona pienen toipilaan kanssa. Miten te muut pääsiäistä vietätte?

Ihanan aurinkoisia päiviä jo ollut ja lumet alkaa pikku hiljaa sulamaan. Nyt on inhottava kulkea kun kaikki tiet on märkiä ja loskasia. Mutta toivottavasti kuivuisivat pian.
 
KiaralA: Meillä 10päivän ikäisen poitsun kanssa oltiin 6päivää.. sanoivat että tauti pahanee viikon ja paranee viikon. Päästiin pois kun keuhkoista ei kuulunut mitään rohinaa ja hengitti itse hyvin ja pärjäsi ilman lisähappea. Kun happiarvot oli ollut vuorokauden tarpeeksi korkeat. Etkö saanut jäädä sinne vauvan kanssa?
Mä olin kokonaiset 6päivää, poika kun oli ja on edelleenkin täysimetyksellä.

Meillä on nyt herran masu kestänyt niitä Gefilus + D3 tippoja, tai noh, olen antanut 1-2tippaa päivässä, mutta viimeksi 3tippaa deetippoja joissa annostus on 20tippaa päivässä sai aikaan masuoireita, joten hyvin sujunut tämä alku, jos joku miettii koittaa niitä, niin kertokaahan muut kuulumisia onko sopinut, ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää :)
 
Sero:JUu olisin saanut jäädä mutta mulla on 1v10kk ikäinen tytsy jolle en saanut hoitajaa joten minun on oltava kotona hänen kanssaan.Käydään katsomassa aina vauvaa kun mahdollista ja lypsän maitoa ja vien pojulle:)
 
KiaralA: :hug: meillä vauva reilu 3 kk oli sairaalassa 7 vrk, torstaina siis päästiin sairaalasta. Vieläkin on yskäinen, muttei läheskään niin paljon kuin oli. Eikö teillä testattu, että onko se RS? Meidän vauvalta otettiin nenästä näyte.

Jotain hyvääkin: poju 'oppi' sairaalassa nukahtamaan yksikseen yöunille =) pieni asia, mutta niin mukava.
 
Tulisin myös teidän keskusteluun mukaan, mikäli meillä mennään samaa tahtia kun teillä :) Poika syntyi 19.1.2010 eli tammikuisia ollaan. Mutta, poika syntyi viikoilla 30+4, painoa 1640g ja 41 cm. Teholla oltiin ensimmäinen viikko ja sitten viideksi viikoksi keskolaan. Nyt ollaan oltu jo muutama viikko kotona. Kaikki mennyt suhteellisen hyvin, eilen oltiin osastolla tankkaamassa punasoluja ja samalla saatiin lähete Yliopistolliseen sairaalaan tyräleikkaukseen. Aina näköjään "jotain pientä" johtuen keskosuudesta :( Meillä vaan vietetään vauva-aikaa hieman normaalia kauemmin :) Ja ristiäiset viikon päästä, vihdoinkin päästään viettämään ns.normaalia elämää :)
Oma raskaus jäi niin kesken, kaikki tapahtui niin nopeesti eikä osannut varautua ollenkaan. Poika siis syntyi alateitse 4 päivää vesien menon jälkeen. Ennenaikaisuudelle ei ole löytynyt syytä...
Mielelläni tulisin teidän joukkoonne, tosin meillä tuo kehitys taitaa tulla hieman jäljessä teihin nähden :)
 
Kerttuli, Tervetuloa! Joukkoon mahtuu ja kehityserot "pienenee" kyllä nopeasti, ja on suuria tässä, vaikka samaan aikaan on syntyneet, vauvat on niin yksilöllisiä, etten usko teidän paljon jälkessä tulevan - ainakaan kaikessa. Täällä on pari muutakin, joilla vauvat syntyneet etuajassa, joten vertaistukakin on tarjolla :)
 
Lueskelin tässä aiempia tekstejänne. Ikäeroista oli juttua. Itse ajattelin jo kauan ennen kakkosta,etten halua kovin lähekkäin lapsia,vaikka samaan aikaan ihmiset "kehottivat" tekemään pienellä ikäerolla. Ajattelin että haluan keskittyä rauhassa esikoiseen,seurata kasvua jne,ja ettei olisi kahta vaippaikästä. Samaa mieltä olen edelleen,eikä ollut virhe odottaa näin kauan,tytöillä ikäeroa 3,5v. Jenna ei enää tarvitse joka asiassa apua (ellei iske avuttomuus),esim helpottaa TOSI paljon ettei tarvitse pukea häntäkin. En sano etteikö pinna kiristyisi,kyllä päivittäin on hänen kanssaan taisteluita. Pienessä ikäerossa on se etu ainakin ettei "unohda" antaa aikaa esikoiselle, koska ikä ei riitä omatoimisuuteen kaikessa.

Jos meille vielä kolmas joskus tulee, niin ajattelen että ainakin samanlainen väli tulis ellei pidempi. Haluan säästellä vauvakuumetta myöhemmäksi,jos neljättä ei haluta. Iltatähdeksi sitten kuten sanotaan.
 
Meillä pojalla on tällä hetkellä vanupuku käytössä.. ei siis mikään paksu. Sen lisäksi on vaunuissa ollut lämpöpussi ja sitten vähän sään mukaan olen katsonut laitanko sitä ollenkaan päälle peiton tapaan vai kokonaan kiinni. Ja mittaria pidän minäkin vaunuissa aurinkoisina päivinä, monesti vaunuissa on ainakin +15 tunninkin ulkonaolon jälkeen eli pärjää hyvin pelkällä vanupuvulla+kypärämyssyllä ja tavan sisävaatteet siellä alla.
 
Samaa pukemisasiaa pohdiskelen minä kun johonkin mennään. Jos on joku +5 astetta niin yhdet sisävaatteet ja toppapussiin,vaunuissa lisäksi makuupussi ja paksu suljettava koppa/pussi. Taitaa tämäkin neiti olla kuumaverinen kuten isompikin.

Mulla on taas jälleen paska fiilis. Pinna kireenä koko ajan,ja melkein koko miehen läsnäolo saa mut kiukkuseksi. Ärsyttää ettei toinen viitsi omatoimisesti tehdä juuri mitään,ja itse on KOKO ajan jonkin kotityön parissa. Toissailtana ja eilen hän jäi valvomaan olkkariin, ja tuli nukkumaan joskus 2-3aikaan,siinä mua suututtaa se että hän sitten nukkuu onnellisena pitkään,no, 10 asti. Ja tänäänkin oli itte siinä vaiheessa jo ihan väsy,yö meni poikkeuksellisesti 2h pätkissä,ja herätys 7.15. Menin sitte päikkäreille 11:sta ja heräsin kun isompi tuli mua pyytämään olkkariin,ei riittänyt isin seura (ei kait kun katsoi formuloita). Menin takasin sänkyyn ja kun 2 kertaa olin kuullut isomman pyytävän ruokaa mieheltä ja hän sanoi että kohta,sitten nousin ja sanoin että tule keittiöön minä annan kun iskä ei pääse pois koneelta. :kieh: Sit alkoi mies pukea ja arvasin että hän lähtee johonkin. Kun tyttö oli syönyt hän alkoi pyytämään jotain (syötävää),sanoin ettei saa kun just söi,eikä kaikkki mennyt,sit hän alko kiukkuumaan että syö. Sanoin että ei ole enää ruokia,heitin pois kun kerta lähti pöydästä. Tyttö huus ja raivosi niin kauan että sain itekin raivarin :ashamed: ja huusin hänelle. Sitten olikin jo pienellä kakat ja läksin pesulle, ja sillä aikaa kuulin miehen kysyvän isolta että lähteekö hänen mukaansa. Ovat nyt jossain kylillä, sain siis molemmat raivarillani pois, ei ollut tarkoitus mutta hyvä kun ovat keskenäänkin jossain joskus muualla kuin kotona! Miehellä talvilomaa to asti, on varmaan kiva viikko tulossa :'(
Että näin,nää pyhät on varsinkin peestä.
 
iiris- miksi,miksi? ei voi ymmärtää miehiä! mei ei olla onneksi ainoita,jos se lohduttaa,mut ei just nyt kun pännii!!! onko ne niin sokeita,ettei ne huomaa kodin sotkuja,vai eikö se muka YHTÄÄN häiritse heitä. Nyt ne tuli kotiin...katotaan mikä fiilis...
 
Kerttuli tervetuloa. Lisäsin sinut etusivun listaan.

Tuolta etusivulta taitaa edelleen puuttua monenkin tiedot :ashamed: Ilmoitelkaa yv:llä jos haluatte tietonne sinne tai muutoksia.

Uskaltaakohan hehkuttaa :whistle: Meillä on tyttökin alkanut nukkumaan kokonaisia öitä. Niin ne lapset on vain erilaisia. Esikoinen söi yöllä vielä 6kk iässä ja heräili yöllä kaksi vuotiaaksi. Vaikka noissa kahdessa onkin enemmän työtä kuin esikoisessa vauva-aikana, niin yöt ainakin saan nukkua (jos vain tajuaisin itse mennä ajoissa nukkumaan, enkä jäisi katselemaan tv:tä yömyöhään :snotty: )

Meillä tuli 6kk täyteen viime viikolla ja aloitettiin viljat. Kauravelliä saavat nyt iltapalaksi. Tällä hetkellä heillä on siis kaksi "ateriaa" lihasose päivällä ja illalla kauravelli. Toivottavasti auttaisi myös tuota tyttöä keräämään painoa ja muutenkin kasvamaan. Jossain vaiheessa varmaan lisään aamupäivään hedelmäsoseen. Huomenna on neuvola. Kyllä omaan silmään vaikuttaisi, että tyttö olisi hiukan pulskistunut. Toivottavasti on muutenkin saanut kasvua kiinni.

Poika on keksinyt käden ja silmän yhteistyön. Toisinsanoen löytänyt liikeradan jolla nyrkin saa omaan silmään. Voi pitkät ajat huitoa itseään silmään ja ilmeisesti se on kivaa kun hymyilee ja kihertää niin, että on tikahtua joka osuman jälkeen :LOL: Mitähän tuosta vielä tulee isona....

Hipkukka ja lapsukaiset 6kk (k.i 12vkoa)
 
Heip! Halutaan liittyä seuraan. täällä pikkuneiti syntyi myös tammikuussa. Nyt vasta löysin kaksplusan ja tän viestiketjun! Kivaa "jutella" muiden samanikäisten äitien kanssa pikkuisten kehityksestä. Me odotellaan kovasti tulevaa 3 kk neuvolaa kun tyttö on niin hurjasti kasvanut =) Sitten sen näkee miten paljon. Ihanaa, joskin välillä kovin uuvuttavaakin tämä vauvan hoito :heart: Kertakaikkisen ihana pikkupakkaus :heart:

Itselläni nyt vaan vaikea vaihe menossa, kun rintamaito lakaa loppua kun pikkuneiti ei rintaa enää oikein suostu imemään. Pullosta saanut ruokaa jo sairaalassakin kun ei oma maito riittänyt tytön nälkään :( Itsellä olis kova halu jatkaa imetystä, mutta tuntuu että lähes kaikki on jo kokeiltu... täällä varmaan muitakin jotka painii saman asian kanssa. Itse en kuitenkaan vielä suostu lopettamaan!!! Hävettää vaan lähteä ihmistenilmoille, kun jotenkin tuntuu että tuota pulloruokintaa paheksutaan. Harmi, kun ei ihmiset aina tiedä mitä takana on :( Onneksi mies koittaa kovasti tukea mua tässä asiassa!

Joka tapauksessa oli hyvä että teidät muut tammimammat täältä löysin ja mukavaa kevättä kaikille :D
 
heippa taas pitkästä aikaa.. =)
meillä tyttö alux nukku 7h sit heräs syömään jonka jälkeen 1-2 tunnin välein ja vasta 10-11 virallisesti hereille,,mut nyt saameri 12 yöllä alottaa ja 1-1½ tunnin välein syömään...alkaa väsy tulla :ashamed:

linn täällä alko 2kk iässä et oma maito ei riittäny joten lisä ruokaa pullolla,,jonkin aikaa en ole enää imettänyt edes päivällä ku tyttö ei syö vaan huuta kurkkusuorana,,nyt tämä kieltäytyminen on alkanut yölläkin joten meilläkin imetys alkaa loppu suoralla olevan,,ja mie olisin kanssa halunnu imettää vielä

mut todella tressaavaa ku ei enää temputkaan auta ja pakko luovuttaa,,ymmärrän hyvin miltä siusta tuntuu :hug:
 
Pulloon ollaan meilläkin siirtymässä kovaa kyytiä. Tavallaan asia harmittaa, lähinnä siksi, että ollaan toukokuussa lähdössä etelään ja olis ollut niin näppärä siellä täysimetyksellä, mutta ei niin paljon, että jaksaisin asiaa ruveta stressaamaan. Maito ei riittänyt ja vauva ei illalla jaksanut/viitsinyt imeä ja tuli iltakiukut ja näppärästi kierre olikin valmis, kun pulloa annoin (ei ime, ei tule maitoa niin paljon, tarvii korviketta koko ajan enemmän) Pääasia kuitenkin on, että vauva saa ruokaa ja molemmat ollaan tyytyväisiä :) Mä en ole ikinä ajatellut, että pulloruokintaa "paheksuttais" ja oikeastaan mulle on ihan sama, jos joku paheksuukin - enemmän mä paheksun sitä vauvan huudattamista, kun on pakko rintaa tarjota väkisin, jos se ei suju, eikä ole mukavaa (toiselle tai kummallekaan). Suomessa on kuitenkin puhtaat ja tutkitut korvikkeetkin, vaikka epäilemättä rintamaito sitä parasta ravintoa onkin. Tärkeää on, että pullovauvakin saa läheisyyttä erityisesti omilta vanhemmiltaan ja esimerkiksi mä en siksi mielelläni anna muiden (kuin tietty isän!) vauvaa syöttää, se on meidän juttu, niin kuin olis ollut imetyskin, ei mun mielestä jokaisen kummin kaiman kaverin tarvi mun vauvaa syöttää, vaikka hän pullosta syökin, pitäköön sitten muuten sylissä, mutta ruoka tulee meiltä vanhemmilta. Ei pullo tee vauvasta sen "yhteisempää" ja "yleisempää", kuin rintavauvakaan, ei sitä tarvi muiden syöttää vain siksi, kun vauvan syöttäminen on "ihanaa", vauva ansaitsee sen kahdenkeskeisen ruokahetken, vaikka pullolla ruokitaankin!

Eli, naiset, ei hävetä ratkaisujamme! Ruokitaan vauvat ylpeydellä ja itse - joko rinnasta tai pullosta (ja myöhemmin joko itsetehdyillä soseilla tai kaupasta ostetuilla!)
 
Se kun rintaruokinta loppuu aikaisemmin, kuin olisi toivonut, on kova paikka. Mutta älkää ajatelko, että imetys epäonnistui. Ajatelkaa, että te onnistuitte monta päivää/viikkoa/kuukautta =)

Minua ärsyttää edelleen suunnattomasti oman äitini kommentti, kun kerroin että lapset on nyt korvikkeella. Hää sanoi "kyllähän minä odotinkin ettei se onnistu, kun lapset syntyi niin aikaisin". Tuo lause mitätöi kaiken sen vaivan ja työn, jonka olin nähnyt jotta keskola aikana lapset sai minun maitoani |O Piru vie, minä sentään onnistuin 4kk tarjoamaan edes jonkin verran rintamaitoa lapsille. Ei se ole mikään epäonnistuminen!
 

Yhteistyössä