***TAMMIVAUVAT*** Elokuussa

Ohhoh, täällähän on ollut kiivasta keskustelua!? |O

Hemuli80 Tottakai saa ilmaista omat mielipiteensä, mutta tapa ja tyyli vaikuttavat siihen miten muut kyseiseen "mielenilmaukseen" suhtautuvat. Tekstisi tyylistä päätellen halusitkin vähän nostattaa verenpaineita? ;) Jos kiukuttaa ja ärsyttää kaikki ympärillä, niin suosittelen ottamaan lisää rautaa, käymään kunnon hikilenkillä ja sitten saunaan ja saunasta sohvalle kullan kainaloon mussuttamaan levyllinen suklaata! Helpottaa ainakin minulla! :LOL:

(.) Lääkärissä käyty, kaikki pitäsi olla ok! Epäili että kivut voisivat johtua pissatulehduksesta tai vastaavasta. Kuulema tietäisin tarkalleen jos olisivat suppareita.(helppohan se on toisen sanoa...) Antoi kuitenkin vlopun saikkua, katsotaan jos häviäisivät itsestään levolla.

Musta tuntui aivan kamalalle viedä se saikkulappu töihin... :ashamed: Ihan se takia koska meillä on niin vähän henkilökuntaa, että nyt muut joutuu tehdä pitkää päivää.. Mutta toisaalta ajattelin sen niin, et jos olisinkin mennyt töihin ja kivut olisivat alkaneet, olisin ollut pari tuntia pois pelistä ja työkaveri ois joutunut kiireessä tekemään kahden työt. Nyt siellä on ainakin varmasti kaksi täysin työkykyistä. Noh toivottavasti syy kipuihin löytyy huomisen labrakokeista.-.
Ja olen täysin samaa mieltä kuin edelliset, että jos lääkäri katsoo levon olevan parasta vauvan terveydelle, niin tottakai makaan hievahtamatta!!! :D Vauvaani en riskeeraa! Tämä sairasloma vain vähän kaivelee omatuntoa, taisi tulla ihan vain koska äiti kipuili... Noh, tiedä nyt sitten missä mennään... Tärkeintä että vauva voi hyvin! Sf-mitta hurjasti yläkäyrän yläpuolella (25cm), ja sydän pauhasi kuin höryveturi :heart: Reipas, iso tyttö tulossa! :LOL:

Elayne ja :heart: 21+3
 
Röllimuori ei meilläkään lapsille opeteta et ihmiset on läskejä,mut eipä noi nyt oo kyl muutenkaan kommentoinu koskaa ihmisten muotoja tai eipä meil viel ookaa ku yks lapsi joka puhua osaa.Meillä kun jokainen saa olla sellainen kun on oli sitten iso tai pieni.

Tiukun äiti ei ollut mitenkään liitetty mun nauramiset suhun vaan yleisesti ottaen koko juttuun,kuinka jonkun lääkärin puheista hemuli saa nyt vihat niskaansa,okei en mä voi tietää onko se just noilla sanoilla kommentoinu.Ikävää että sulle tuli paha mieli :hug: ehkä se olen minä joka tulen väärinymmärretyksi :/ eikä täällä kukaan kai voi puhua ku omasta puolestaan,en minä ainakaan voi tietää miltä jokin asia toisesta tuntuu,mut eiköhän jätetä läskimme rauhaan :D

Ultraan KOKSissa ainaki lukee isot laput,et lapsia ei saa viedä ultrahuoneisiin
 
Jammy mitä remonttia olet tehnyt? Mulla on kans remontti kestänyt tovin. Ostin kaksioni maaliskuussa ja laitoin heti keväällä yksin seinät ja lattiat uusiksi. Keittiöremonttiin olen saanut apuja, onneksi. Nyt ei enää jaksa sykkiä samalla tavalla kuin ennen raskautta. Onneksi remontti alkaa olla loppusuoralla, mutta toisaalta aika kuluu loistavasti :LOL:
Tänään käyn tilaamassa tapetit keittiön seinään. Ehkä jo viikon päästä alkaa olla paikat lähes kunnossa. Sähkäri antoi palautetta aamulla kun en ollut laittanut pistorasioiden kansia takaisin paikoilleen... :whistle:
 
Munki pakko sanoa tohon kiivaaseen keskusteluun vaan sen verran, että vaikka mullakin on tota uimarengasta jonkun verran tossa vatsalla, niin silti esikoisesta liikkeet tuntui selvästi ja aikaisemmin kun nyt. Niin tämä ultraaja sekä neukkutäti sanovat molemmat mulle että istukan paikalla on hyvinkin paljon vaikutusta liikkeiden tuntumiseen. Ja mullahan istukka on tossa etuseinämässä. Edelleen tuntuu hyvin hyvin heikkoa liikkumista ja viikkoja on kuitenkin kohta jo 21.
 
Huh, jopas on ollut keskustelua!

Liikkeisiin kommentoin omasta puolestani, että esikoisesta tunsin vasta viikolla 19+, istukka edessä ja nyt tästä toisesta 16+2, istukka takana. Ylimääräistä ei ole ollut kummassakaan raskaudessa. Väitän kyllä, että sillä istukan paikalla on vaikutusta! Miksi lääkäritkin niin sanoo jos ei muka totta olisi? :saint:

Raskausaikana valittamisesta vielä, että esikosta jäin saikulle (hoitotyöstä, paljon nostoja ym) jo puolessa välissä. Mulla oli päivittäin vähintään kymmenen "harmitonta" harjoitussupparia. Lääkärit sanoivat, että tälläisten asioiden kanssa ei aleta pelleilemään, koska ikinä ei voi olla varma miten ne ns.harmittomatkin supparit vaikuttaa kohdunkaulaan ym. Toisille ne ei tee mitään ja toisille tekee.

Jotenkin tuntuu hölmöltä, että joku vähättelee noin toisten vaivoja ja valituksia. Eikös tämä ole juuri se paikka missä saa ja voi avautua niistä kolotuksista ja kivuista? Eriäviä mielipiteitä saa toki esittää, eri asia on miten ne esittää...

Liikunnasta olen kyllä Hemulin kanssa samaa mieltä. Itse suppareista huolimatta liikuin joka päivä (lenkkeilin lähinnä ) ja palauduinkin synnytyksestä tosi nopeasti, uskon hyvällä peruskunnolla olleen vaikutusta. Samaan pyrin nytkin. Toki pitää huomioida oma jaksaminen ja vointi, liialla rehkimisellä tuskin mitään hyvää saa aikaan..

(.): Supparit löysi taas tiensä meille! Perhanan perhana! :| Ollaan tehty muuttoa tämä viikkoa ja rasitusta on tullut enempi kuin normaalisti.. Tuloksena joka ilta supistelee inhottavasti.

Neuvolassa kävin eilen, siellä kaikki ok. Painoa oli tullut taas 1.5kg viime kerrasta, en käsitä miksi sitä vaan kertyy ja kertyy. Syön ihan normaalisti ja liikunkin päivittäin. :eek: Noh, luotan siihen, että imetys vie taas ylimääräiset..

pikkuakka 18+4
 
Liikkeistä ketkä on vähän aikaa tuntenut, niin onko ne muuttuneet? Tai totta kai ne tuntuu erilaiselta kun vauvat kasvaa. Aluksi vain nuo tönäisyt tuntui äkkinäisemmiltä ja terävemmiltä. Nyt ne ovat paljon pehmeämpiä ja hallitumpia, oikeastaan vaikeammin havaittavia/tunnistettavia :eek: Mie en muista, että esikoisesta olisi noin valtava muutos ollut yht äkkiä. Toki nyt on vauvoilla ahtaampaa liikkua ja kaveri jota potkia (ei tarvi äitiä koko ajan murjoa).

Ja pitää vielä sen verran noihin liikkeiden tuntemiseen todeta, että minulla ainakin on vatsan vasemmalla puolella sellainen alue, etten sieltä liikkeitä tunne. On tunnottomampi. Esikoinen kun oli jo niin iso, että liikkeet näkyi selvästi ja varmasti, niin silti en niitä tuntenut siitä kohtaa (vaikka selvästi näkyi, että jalkaa/nyrkkiä sieltä työnnetään). Normaalisti kyllä kosketuksen ja lämmönvaihtelut tunnen tuossa kohtaa, mutta vatsan sisäpuolelta tulevia liikkeitä en. Ehkä sekin selittää miksi joku ei heti tunne liikkeitä. Jos lapsi potkii ja liikuskelee alueella, josta ne ei vain välity tuntemuksina.

Hipkukka 20+2
 
Lili78 Nyt on ollut makuuhuone työn alla. Lattian hionta meinasi olla hermoja raastavaa mutta nyt olen onnellinen kun on jo vahattukin :) Seuraavaksi remontti siirtyy pesuhuone/saunaosastolle ja vessoihin. Ne pitäisi saada kuntoon ennen vauvan syntymää. Muita jatkan sitten syntymän jälkeen...Nyt kun on vauhtiin pääsy niin tuntuu että pitäisi käydä läpi koko talo. Ja niin se kyllä täytyykin :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja piiuli82:
Röllimuori ei meilläkään lapsille opeteta et ihmiset on läskejä,mut eipä noi nyt oo kyl muutenkaan kommentoinu koskaa ihmisten muotoja tai eipä meil viel ookaa ku yks lapsi joka puhua osaa.Meillä kun jokainen saa olla sellainen kun on oli sitten iso tai pieni.
En mä nyt ihan sitä tarkottanut piiuli että teillä opetetaan lapset sanomaan läskiksi vaikka sä itseäs sanoisitki! :)
:heart: Ei ei todellakaan! Siis tarkoitin ihan omaa perhettä kun mulla on jo kouluikäsiä lapsia ja lasten kielenkäyttö on joskus aivan älytöntä, mitä tuolla on kuullu. Olen siis vain omille lapsille halunnut opettaa että läski ei ole kauniisti sanottu toisesta että sen voi ilmaista nätimminkin jos yleensä on aihetta kommentoida mitenkää toisen ulkonäköä. Meillä nimittäin esikko sanoi kerran läskiksi ihmisiä telkkarissa jotka on siinä biggest looser ohjelmassa. niin mä puutuin heti tuohon. Tai siis esikko kysyi multa että "äiti miksi noi on nuin läskejä?" ja mä en ite siitä pitänyt ollenkaan. Ehkä mä oon tiukkismutsi tai jotain mut sit oon. Juuri tuota Piiuli minäkin olen halunnut lapsilleni opettaa että jokainen on just sitä mitä on eikä ulkomuoto tee kenestäkään huonompaa, olipa sit ylipainoinen tai alipainoinen.. tai normaali! Ihan mikä vaan!

Meillä nimittäin esikko ja minä olemme saaneet kauhisteluja siitä kun olemme niin laihoja.. esikko on oikeasti vain luuta ja nahkaa ja minä pahimmillani olen painanut vain 43kg. eikä sekään tuntunut hyvältä kun kaikki olivat varmoja että minulla on anoreksia.. :/

Meni vähän ohi aiheen.. anteeksi! :ashamed: halusin vain että mua ei ymmärretä väärin.. kun tää on joskus vaikea tuoda itseä ilmi näin kirjoittamalla. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinkgreen:
Pieni kysymys yhdistelmästä vauvan leikkimatto ja kissat: Onko kokemusta miten kissat suhtautuu noihin? Leikkimatoissa tuntuu olevan kaikenlaista kaarta ja roikkuvia leluja, joten voisin kuvitella että moiset kiinnostaa kissoja paljonkin? Löysin ihastuttavan leikkimaton, mutta pohdin vielä sen ostoa, jos kiinnostaakin kissoja enemmän kuin vaavia:)
Meillä ainakaan ei kissat sen koomin ole välittäneet, tietty kivahaan siinä on köllötellä ja välillä tassulla heilauttaa riippuvaa lelua.
Nyt sitten tään kissan aikana kun ei ole ollut moisia kapineita niin voisin kuvitella että ei voi jättää yöksi sitä lattialle levälleen...,tosin en kyllä jättäis muutenkaan levälleen ellei vauva siinä ole. On vähän virkeämpi tapaus keksimään kaikkea kujetta niin saattais leikkiä kaaret riikki :LOL: :LOL: :LOL:

Hemuli80 Ei ne laihat sen kummemin yleensä tykkää jos heitä "haukutaan" ruipeloiksi tai luuksi ja nahkaksi tai anorektikoiksi.
Ja minun mielestä toisten ulkonäkö ei kuulu ulkopuolisille ja piste.
Tässäkin se vanha sanonta "lakaise ensin oma porstua ja mene sitten vasta toisten porstuaa lakaisemaan".
Mutta sepä siitä aiheesta minun osaltani. Ei sovi minun arvomaailmaan toisten parjaaminen.


zaara
Eli äippäpolilla aina kätilö ensin haastattelee kuulumiset ja muut, että mitä viestiä sitten ultraavalle lääkärille mahdollisesti on, niin säästä sitä aikaa sitten lääkäriltä kun siinä jo käydään läpi ja hän kirjaa asiat ylös ja antaa neuvoja.
Sitten on se tunnin ultraus aina ollut vielä tuon päälle lääkärin kanssa.
Ne mittailee ja katselee vauvoja.
Nyt sitten varsinkin ne alkaa seurata niitä istukoita, kun ovat niin lähekkäin toisiaan, etteivät kasva yhteen ja ala sitten toinen varastaa toiselta ravintoa.
Tai jos kasvavat yhteen niin sitten kuulemma alkaa laskutoimitukset käydä kummankin kasvusta, ja sanoi että tietysti ovat eri painoisia jo sukupuolensakin vuoksi sitten, ettei siitä kannata säikähtää.
Sitten ennen äippäpolia on diabetespoli ja ens kerralla vielä silmien kuvauskin.
Aika diabetespolille on ollut 9.15 (nyt tosin 8.30 jo kuvaus) ja sitten sieltä kun selviää niin suoraan äippäpolille jossa noin klo 10 aikaan ja sitten meneekin sinne n. klo 12.00 siellä melkein vaikka ei tarvi odotella ja jonotella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piiuli82:
Ja noihin liikkeisiin vielä esikoisesta tunsin vasta joskus 18-19 viikoil,tokasta 12+ ja nyt tästä kolmannesta 13+,et jos tohon juttuun ois uskominen ni ilman näitä kilojani oisin sit kai tuntenu ne liikkeet jo rv5 :LOL:
:LOL: :LOL: :LOL: :LOL:

Entäs minäkin sitten varmaa kun nyt rv9 niin olisko sitten jo ekalla viikolla tuntenut liikkeet :LOL: :LOL: :LOL:
 
Höh no mihinhän se hävis :headwall: kirjotukset katos taivaan tuuliin enkä ees muista mitkä ne näppäimet oli millä ne kadonneet tekstit sais takasin :kieh:

Röllimuori Kyllä mä ymmärsin mitä tarkoitit :D mä vaan oon niin huono ilmaisemaan itseäni niin suullisesti kuin kirjallisestikin :whistle: aina mut ymmärretään väärin.

Enie :LOL: :LOL: Jep jep :LOL: tai ehkä jo ennen sitä ;)
 
No on se sitten kumma, kun niillä lääkäreillä on niin erilaisia mielipiteitä, kun minullekin on useampi sanonut, että istukan sijainti vaikuttaa liikkeiden tuntemiseen. :D Ja olen hoikempi kuin esikoisen raskaudessa (kummassakin normaalipainoinen) ja silti tunsin mielestäni myöhemmin liikkeet tässä raskaudessa. Ja ei varmaan noita vatsanpeitteitä ole liikaa, kun np-ultrakin viikolla 12 tehtiin vatsan päältä.

Liikunnasta ei myöskään ole ihmelääkkeeksi joka vaivaan, esim. itselläni nuo lonkat oikein vihastuu jos käyn lenkillä, sitten ei suurin piirtein voi istuutua tai nousta ilman parahdusta. Onneksi tiedän kokemuksesta, että tämä lonkkavaiva menee jossain vaiheessa ohi.

Mutta sitten muihin asioihin, kuinka moni on aikonut mennä 4D-ultraan? Itse olen vielä kahden vaiheilla, ensin ajattelin, ettei se ehkä niin tarpeellista ole, mutta nyt on tullut vähän sellainen himotus, että jos kuitenkin. :D Ei millään malttais odottaa, että näkee seuraavan kerran vauvan vasta syntymän jälkeen. :D

t. Lily ja pikkurakas 22+0
 
ultrasta, ei mulla tullut mieleenkään, etten voisi ottaa esikoista, 8v, mukaan :ashamed: Sinne mentiin minä, mies ja poika ja kaikki päästiin sisään ja ultraaja vielä pojankin kysymyksiin jaksoi vastailla, joskin meillä sekä np-, että rakenne ultra tehtiin yksityisellä kunnan ostamana palveluna.

TYKSissä kun tehtiin varhais ultra, ei tullut mieleenkään poikaa mukaan ottaa - halusin eka ite olla vauvasta varma, että kaikki on kunnossa, mutta luulisin, että sielläkin (lapsettomuuspolilla) olisi saanut mukana olla - henkilökunta oli tosi mukavaa ainakin.

Iso kokemus oli esikoiselle nähdä vauva "telkkarissa" ja siitä puhuttiin pitkään ja kaikille.
 
No hyvä Piiuli! :) :hug: mä en tosiaan halua tahalleen viljellä mitään epäsopua että mun puolesta peace mammat! B)

Mitenhän mulle on nyt parin päivän aikana tullut hirvee ruokahalu?! koluan koko ajan jääkaapilla.. :ashamed: Siis mulla tekee mieli koko ajan sille oikeaa kotiruokaa.. ei mitään herkkuja..
 
4D ultra KYS:llä on se joten ei tarvii yksityiselle mennä sen takia onneksi vaan näkee veijarit siellä aina kunnolla ja viimeks tuli vähän parempia kuviakin taas vaihteeksi vaikka vilkkaita olivatkin ja hankala oli saada kunnon kuvia.

Täällä on taas rähinä mamma kotona :/
Ottaa välillä niin päähän kun tuo 15v ei "osaa" tehdä mitään muuta kun piirtää hevosia.
Toisin sanoen, on niin patalaiska että kaikki pitäis nenän eteen valmiiksi tehdä.
Sitten kun komentaa tekemään jotain ollaan ihan ulalla tyyliin "miten hana toimii" ja aletaan
suuta mutristella kun tokaisee, että mietippä itsekin joskus jotain.
Aika huolestuttavaa kun 10v osaa laittaa astianpesukoneet ja kaikki päälle niin tää ei
vaikka samalla tavalla on neuvottu.
Kaikista mahdollisista hommista yrittää aina luikahtaa, ettei tarvis tehdä, niin takavasemmalle
ja on hiljaa, josko hänen olemassa olonsa unohdettais ja hän vois vaan maata ja piirtää hevosia.

Joo anteeks purkaus mutta taas vaihteeksi ottaa niin niin niin niin aivoon tuo asenne että.

Muutenkin olen tässä laskeskellut että koskas se viimeinen kolmannes oikein alkaa, kun tuo pinna kiristyy taas kuten ekalla kolmanneksellakin. Eikös se niin ollut että sitten se taas alkaa ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mussu:
TYKSissä kun tehtiin varhais ultra, ei tullut mieleenkään poikaa mukaan ottaa - halusin eka ite olla vauvasta varma, että kaikki on kunnossa, mutta luulisin, että sielläkin (lapsettomuuspolilla) olisi saanut mukana olla - henkilökunta oli tosi mukavaa ainakin.
Meillä on myös esikoinen saanut alkunsa TYKSin lapsettomuus polilla. Ja aikoinaan kun hoitoja jatkettiin, kysyin miten suhtautuvat, jos poika on mukana. Meidän, kun on tosi vaikea saada hoitajaa. Ja hoitaja sanoi heti, että tottakai poika mukaan, heistä on niin mukava nähdä näitä lapsia :D Joten tuo poika on käynyt miun mukana ultrissa ja gynellä (vain alkionsiirtoon en ottanut mukaan). Varmaan siksikään en ole osannut ajatella, että jossain ei tykättäis moin pienen mukana olosta :whistle:


 
Päivää! Onpas täällä käyty tiukkasanaista keskustelua :eek:

Itselle myös just lääkäri kertoi, että istukan paikka on vaikuttanut siihen, etten ole liikkeitä aiemnnin vielä tuntenut. Esikoisesta tunsin aikaisemmin, vaikka painoa oli enemmän. Nyt siis istukka kanssa tuossa edessä vaimentamassa liikkeitä. Monenlaista mielipidettä tuntuu siis olevan.

Ite kuulun myös kastiin, jonka mielestä raskaus ei ole sairaus....mutta kun omalle kohdalle tulee 100% täysin erilainen toinen raskaus, niin kyllä sitä mieltään muuttaa. Esikoisesta ei ollut mitään vaivoja ennenkuin ihan joskus loppuraskaudesta liitoskivut. Kävin päivittäin monta kertaa koiran kanssa lenkillä, jaoin mainoksia jne. Tämä raskaus jotain aivan muuta. Hyvänä päivänä voin imuroida ja vasta sitten alkaa vatsa polttamaan, huonona päivänä riittää, että käyn aamulla vessassa ja polte alkaa. Tätäkin vauvaa tehtiin kuitenkin yli vuosi, eli en todellakaan ala riskejä ottamaan. Ja lääkärit samaa mieltä. Taas mun sairaslomaa jatkettiin 2 viikolla, ja todennäköisesti olen saikulla vuosiloman alkuun asti ja siitä jään sitten suoraan mammalomalle. Voi, kun olisikin raskaus samanlainen kuin edellinen...olis mahtavaa voida touhuta pojan kanssa, auttaa remontissa ja muutenkin liikkua :ashamed:

Liikkumisesta puheenollen....mä ilmoittauduin kansalaisopiston äitiysjoogaan, joka alkaa syyskuun alkupuolella. Ajattelin käydä koittamassa, josko edes sellaista toi masu kestäis. Enimmäkseenhän se taitaa olla hengitysharjoituksia jne. Ja enkä sitte kovin korkealta putoa, vaikka en pystyisikään käymään, kun 24e maksaa koko kurssi.

Hankinnoista vielä: Ihastuttiin miehen kanssa tänään täysin sellasiin Quinny Speedi-juoksurattaisiin, missä on mukana Dreami-kantokoppa. Huomenna haetaan kärryt kotiin :heart: Väri vaan hiukan mietityttää, kun ovat petroolinsiniset/turkoosit. Mutta meidän eka valinta niissä Firkoneissa oli oranssi,eli kaippa nuo turkoosit menee ihan sitte samalla tavalla tytölle ja pojalle, kuin nuo oranssitkin ois mennyt :saint:

J.t ja Pampu 18+3
 
Pikaisesti kommentoin tuohon liikkeiden tuntemiseen, että mulle on useampi lääkäri myös yksityisellä sanoneet istukan vaikuttavan liikkeiden tuntemiseen. Jos se on edessä ns. vaimentaa liikkeitä ja jos se on takana liikkeet tuntuvat selkeämmin.
Esikosta mulla oli edessä ja nyt tässä raskaudessa takana.
Vatsanpeitteet eivät vaikuta Äidin liikkeiden tuntemiseen koska vauva potkii niiden alla. Peitteet vaikuttavat ainoastaan liikkeiden näkymiseeen ja tuntemiseen mahan päältä.

Mutta nyt syömään ja palaan illalla jatkamaan =)
 
Yksi outo ilmoittautuu.. :wave:
Mä luulen tajunneeni Hemulin ensimmäisen kirjoituksen pointin ja oon samaa mieltä..

Jospa koitan selittää "kaunis sanaisesti" mitä ymmärsin..

Eli on LIIAN paljon ihmisiä jotka tekee raskaudesta sairauden, eli plussatestin jälkeen ei voi kantaa ostoskasseja, ei imuroida, ainoa mitä voi tehdä on maata sohvalla ja valittaa kuinka raskasta on olla raskaana ja kuinka nyt tarvii paljon lepoa.
Ilman että olisi ainuttakaan vaivaa.. siksi ne, joilla oikeasti on vaikea raskaus, kärsivät näistä keinovalittajista. Eli jos jollain oikeasti on kipeitä supistuksia, niin jokainen valittaja laitetaan samaan kastiin, raskaus on sairaus.
Sama se on jokaisen asian kohdalla, aina on näitä valittajia, jotka ramppaavat lääkärissä jatkuvasti valittamassa vaikkei oikeasti ole oikeita kipuja, joillon vievät uskottavuuden niiltä jotka ovat kipeitä..

Ja liikunnasta, hoikkuudesta ja ylipainosta. Mä väitän että lähes puolet reilusti ylipainoisista ei harrasta aktiivisesti liikuntaa, käy jumpassa, salilla, lenkillä jne.
Mutta on myös hoikkia jotka ei liikuntaa harrasta, tottakai raskaus on rankempi juttu jos lihaksisto on ihan "sökö". Vaikka taas on näitäkin tapauksia jotka on kipeitä ja voivat huonosti vaikka olisivat hyvässä fyysisessä kunnossa.
Jollon nämä valittajat jotka ovat huonossa kunnossa, oletettavasti vain kun eivät ole "koskaan" harrastaneet liikuntaa, vievät taas sitä pohjaa niiltä jotka ovat kipeitä/huonossa kunnnossa muusta syystä kun siitä ettei fysiikka kestäisi.

Ja sitten vielä tämä sarja, että jokaisesta nipistyksestä juostaan lääkärille, ihan kun raskaus ei saisi tuntua missään. Taas menee niiltä kivuilta jotka on "todellisia" ei normaaleja kipuja, uskottavuus.

Näin tämä menee aina, ja jokaisen vaivan kohdalla. Oli kyse kuumeesta ja raskaudesta, toisen kuume ja kaamea flunssa on pieni kurkkukipu ja 37asteen lämpö, kun toinen taas porskuttaa vielä keuhkokuumeen partaalla "ei tämä nyt niin paha vielä.."

Eli tiedän että monella odottajalla on oikeita kipuja, mutta miten tunnistaa oikeat ja "väärät" valittajat. Siinäpä onkin lääkärillä tekemistä :D

Sitten vielä kysymyksiä:

Liikkeistä: Kysyin jo ennemminkin, mutta miltä ne ekat liikkeet tuntuu. Viikkoja alkaa olla 18täynnä ja en tiedä vieläkään olenko tuntenut liikkeitä.

Supistuksista:
Miltäs ne sitten tuntuu? :LOL:
Jos ajattelee asteikolla 1-10 niin kuinka kovaa kipua on kipeät supistukset?

Esikoisen odottaja 17+5 :p
 
Hemulin kirjoitus oli kyllä provosoiva |O Ja varmasti ihan tarkoituksella? Ymmärsin kyllä osan ajatuksistasi, ihan niin kuin Serokin eli on näitä turhista valittajia, joilla oikeasti ei mitään vaivoja ole, mutta hakevat vain saikkua kun ei huvita töihin mennä (näitä on ei-raskaanaolevissakin). Mutta silti olisit ehkä voinut miettiä miten asiasi esität? Edes nuo hymiöt ei tuota asiaa pelasta.. varmasti tiedät itsekin miten yleistä on provota ensin tai vittuilla suoraan ja laittaa sitten vaan hymiö perään, jottei muka oikeasti tarkoittanutkaan mitään.

Ja ehkä kannattaisi tarkistaa myös tuo tietosi noista liikkeiden tuntemisesta, koska hyvin moni sekä tällä palstalla että myös henkilökohtaisesti minulle on kertoneet neuvolan täti, lääkäri sekä molemmissa ultrissa, että edessä oleva istukka vaimentaa liikkeiden tuntemista ja sillä itsellänikin on kestänyt ennenkuin ekat liikkeet olen tuntenut. Ennemmin kuitenkin näitä asiantuntijoita uskon, kun tuota sinun mielipidettäsi :whistle:

Ja kyllä se läski on haukkumasana. On ihan eri juttu jos ylipainoinen itse kutsuu itseään läskiksi, vähän sama kuin et tummaihoistakaan kutsu neekeriksi, mutta itse he voivat itseään näin nimittää.

Ei tämän enempää tällä kertaa. :/

Lumi ja Lilliputti
 
Sero: Olen täysin samaa mieltä sun ajatusten kanssa. Tottakai jokainen raskaus on yksilöllinen, hei ollaanhan me kaikki naisetkin yksilöllisiä. Mutta kyllä minunkin mielestäni on olemassa liian paljon naisia, jotka tekevät raskaudesta sairauden (enkä nyt tarkoita tällä palstalla!!!). Hyvä vertaus oli mielestäni se, että heti plussaamisen jälkeen ei enää suostuta kantamaan ostoskasseja tms. Ehkä minun on nyt helppo kallistua tälle kannalle, koska oma raskauteni on tähän asti ollut helppo. En ole ollut päivääkään sairaslomalla näinä 22 viikkona enkä esimerkiksi oksentanut kertaakaan. Pyrin käymään joka päivä lenkillä ja huolehtimalla niinkin itsestä ja vauvasta. Tässä vaiheessa kiittelen itseäni siitä, että olen huolehtinut omasta peruskunnostani ja pitänyt itsestäni huolta jo ennen raskautta. Olen aivan varma, että se osaltaan maksaa itseään nyt takaisin.

Tiesin itse jo 2 vuotta ennen plussaamista, että joudun raskaudessani alkaa pistämään hepariinipiikkejä vatsaan kohonneen laskimotukosriskin takia. Minulla on 60 kertainen riski saada tukos, joka voi olla hengenvaarallinen niin minulle kuin vauvallekin. Olen ollut täysin sinut asian kanssa, pakkohan se on! Jopa neuvolassa hoitaja ihmetteli, että miten sinä suhtaudut asiaan niin hyvin?!?!??!!? No hitto soikoon, mitä se auttaa asiaa surra ja itkeä. Asiat vaakakuppiin niin johan selkenee. Olisinhan voinut jäädä sänkyyn itkemään asiaa ja tehdä raskaudesta sairauden, mutta valitsin toisin.

Tämä nyt oli vaan minun ajatukseni tästä asiasta, toivottavasti kukaan ei pahastunut =) Edelleen painotan sitä, että kaikki me ollaan erilaisia, yksilöllisiä, ihania odottajia. Jokainen tyylillään, toisillaan olosuhteet vaikuttaa enemmän kuin toisilla.

Töissä: Menin ihan hämilleni, kun asiakas sanoi kassalla että eiköhän sinun pitäisi kohta jo joutaa pois? Vastasin vaan, että meinasin minä vielä pari tuntia olla töissä. Vasta myöhemmin tajusin, että hänhän tarkoitti tätä minun mahaani :LOL: :LOL: :LOL:
Sitten vähän pahastuin, ei minun maha nyt vielä 35-viikkoisesta mene! =)

10 tunnin työpäivä takana, huomenna lyhyempi edessä. Tapettia on lätkitty lasten makuuhuoneen seinään. Huomenna Ikeaan ostoksille, jeeeee!!

mamma ja Kirppu 22+1
 

Yhteistyössä