***TAMMIVAUVAT*** Joulukuussa (Vauva päivitys 01.01.10)

Äippäpolilla käyty kääntöyrityksessä. Ei onnistunut.
Hyvässä asennossa on tällä hetkellä perätilasynnytystä ajatellen ja lantion mitat on kuulemma hyvät ja häntäluu joustava. Joten täällä on nyt päädytty yrittämään perätilasynnytystä, koska sille on hyvät edellytykset. Saan vielä muuttaa mieleni jos haluankin sektion ja soitto ä-polille, niin saan sektioajan.

Synnytyksessä on ponnistusvaiheessa mukana lasten lääkäri, synnytyslääkäri sekä kätilö. Lääkäri auttaa lapsen ulos tietyllä tavalla... Ja synnytyksen aikana vauvan tilaa seurataan tarkemmin, jos vähääkään näyttää tilanne uhkaavalta, niin siirrytään leikkaussaliin sektioon (ei välttämättä hätä, vaan kiireellinen jolloin mies voi tilanteen mukaan päästä mukaan leikkaussaliin, jos ei pääse niin jää synnytyssaliin odottamaan vauvaa). Äiti jää pariksi tunniksi heräämöön seurattavaksi.

Olo on kaikesta huolimatta helpottunut. Nyt on paljon tietoa, oli ihanaa jutella kätilön kanssa kaikista mieltä painavista asioista, niin sektion kuin tuon perätilasynnytyksenkin suhteen. Lisäksi vauvan kokoarvio on, että olisi ehkä aavistuksen keskivertoa pienempi ei ainakaan keskivertoa suurempi ja siksi seuraava kokoarvio on 15.1 (rv 41+2), jos ei sitä ennen synny. Nyt painoarvio on 3,3KG. Eli toivoa onkin etten joudu sektioon, mikä itselleni on suurempi peikko kuin tuo synnytys. (Tosin voinhan vieläkin joutua sektioon, jos vauvan asento ei olekaan synnyttäessä mennessä hyvä -> ultraavat sen silloin joka tapauksessa ja tarkistavat). Tai jos synnytys ei etene, niin se on sektio. Sain myös puhelinnumeroita, joihin voin soittaa, jos joku asia mietityttää tai pelottaa, niin voi soittaa vaikka illalla, jos on niin suuri pelko ettei pysty nukkumaan. Sekin helpottaa, kun tietää että voi jonkun kanssa puhua.

Kaippa tästäkin selvitään tavalla tai toisella. Ainakin oma mieli on parempi. Ja onneksi saan myös muuttaa mieleni jos haluan.

Tällä kertaa käännösyritys ei tehnyt yhtään niin kipeää kuin viimeksi. Muutenkin pidin tästä lääkäristä paljon enemmän. Tämä sai vauvaa oikeasti liikkumaankin, mutta ei kääntynyt kuitenkaan. Käyrissäkin olin pariin otteeseen, kun halusivat varmistella vauvan vointia ja yks supistuskin saatiin papereihin. Koko ajan kätilö ultras kun lääkäri yritti kääntää, eikä se oikeastaan edes satu, tuntuu vähän inhottavalta ja ei ne väkisin runno jos ei lähde kääntymään. Ei ainakaan täällä. Ja täällä piti tosiaan olla kääntöyrityksen jälkeen ensin reilu 30min käyrillä, sitten käytiin miehen kanssa syömässä kaupungilla ja mentiin takaisin 1,5-2h kuluttua ja uudestaan käyrille. Kun käyrät ok, päästivät kotiin. Käyrillä oloaikana juteltiin kätilön kanssa kaikista mieltä askarruttavista asioista...
 
Lonkka kipua,limaa tulee tippumalla ja mahaa nipistelee..Toivottavasti lähtö tulisi jo pian. Ja huimaus palasi takaisin,pöhnä olo :|

Ulkona vedin joonasta pulkassa ja kolasin lumia. Sitten illalla vielä saunaan. Kohta syömään kun mikko tekee ruokaa, nam :p Jauheliha kastiketta ja spagettia!!

Nyt pötköttelemään..

 
HUI Mulish jännältä kuulostaa =)

Ja Sannis kanssa!!

Täällähän tapahtuu :p Jännempää kun telkkari ohjelmat :LOL:

Nirppa hyvä että kaikesta huolimatta oli antoisa käynti! Pidetään peukkuja et vauva lähtee syntymään oikeeseen aikaan eikä kauheesti menis yli ja kasvattais massaa :)

Kivuttomat supistukset avas multa viime raskaudessa kohdunsuun auki 2 sormelle....ja siihen se sit jäiki :whistle: et kyllä ne kivuttomatkin jotain tuolla saa aikaiseksi vaikka mulle neuvolassa toisin väitettiin.

M&M 36+6
 
Täällä vielä yhtenä palana :wave:

Olo on sellainen et ei tunnu kyllä synnytys olevankaan lähipäivinä tiedossa :D Verenpaineet on laskenu normaalille tasolle ja pissasta kadonnu leukkarit ja proteiinit ! Ihan luottavaisin mielin tähtään ens vuoden puolelle *koputtaa puuta*

Tänään oli neuvola ja tuli ihan haikee olo kun terkkari sanoi et oliskohan tää viimeinen kerta kun yhtenä palana täällä käyt! Hui!

Tanjuska77 ja Hermanni 39+1
 
iiris- suat vaa uskoo, ett täs kämpäs heijailtiin ja paljon ja näköjään tuotti tulosta, ko Pätkä oli kääntyny. Onnesta soikeena tääl!! :D

NirppaII
No onneks kuitenki saat synnyttää alakautta, jos sitä kerran halusit. Mulla kävi ny parempi tuuri, mut eiköhä sitä yhtä onnellisia olla tulipa nyytti millä tavalla vain syliin. :hug:
Ihana oli kyl vaihtaa ajatuksia siun kans tosta perätilasta, ko sul samat aatteet ko mullaki, kiitos viel siitä! :flower:

Mulla o alapää nii pirun kipiä.. :headwall: tais oikeesti se aamune kätilön ronklaamine tuol saaha nää viiltävät kivut aikaseks. Täshä vois vaik luulla ett synnytys koht käynnistyy, ko liikkumine o TUSKAA!!! :x

 
Lilli78 En ole pakannut sairaalakassia, vaikka toisaalta olen koko ajan sitä mieltä että lähtö tuloo pian :)

Olin neuvolassa ja hemoglobiini oli laskenut 117.. nyt jouduin minäkin siis rautakuurille "viime hetkillä". Aika jännä kuinka paljon rautaa ipana voi äiteestänsä ottaa, kun alussa hb oli jopa 154..
Kumpa pysyis koossa edes perjantaihin saakka :)

38 poks
 
Katsotaanpas mitä ehdin kirjoitella... Tyttö on syötetty ja laitettu nukkumaan, seuraava maitoannos lypsetty, pullot tiskattu ja taapero on isänsä kanssa kirjastossa. Pieni hetki siis omaa aikaa...

Tytön kotiutuspaino (syntymäpaino) oli 2250g (627g) pituus 44cm (35cm) ja päänympärys 33cm (23cm). Keskosen lisäravinnetta pitää sekoittaa maitoon kunnes painoa on 3,5kg. Siksi joudun seuraavan maitoannoksen lypsämään. Toki saan imettää, mutta silloinkin pitää huolehtia, että tuota lisäravinnetta annetaan tarpeeksi. Minimi maitomäärä mitä tytön pitää saada päivässä on 150ml/kg, nyt annos olisi siis n.55ml kuusi kertaa päivässä. Sitten on lisäksi vielä rautatipat kunnes painoa on 5kg. Ja kun kalenteri-ikää on 4 kuukautta aloitetaan kiinteät. Meitin lapsoset saattavat syödä pottua jo ennenkuin kaikki tammivauvat ovat edes syntyneet :whistle: Pienipainoisten keskosten kohdalla on tärkeää aloittaa nuo kiinteät tuossa iässä, jotta ruokavalioon saataisiin tarpeeksi proteiineja yms. Täysimetyksestä puolivuotiaaksi on siis turha haavella :/
Menipäs ruokapainotteiseksi. Arvatkaa mitä mie olen kotiutumisen jälkeen tehnyt :LOL: Lypsänyt, sekoittanut maitoannoksen, syöttänyt, lypsänyt, sekoittanut maitoannoksen, syöttänyt.... Ja taisin mie yhden vaipankin vaihtaa...
Mutta jottei kaikki olisi niin auvoista, tytön kuulotutkimuksen tulokseksi tuli miinus. Eli saatiin lähete tarkempiin tutkimuksiin :| Vielä tuon tuloksen pohjalta ei voi sanoa onko tuloksella mitään vaikutusta mihinkään. Tuo oli vain seulontatutkimus, mutta hyvähän se on että varmistetaan ja tutkitaan. Murehditaan sitten, kun oikea diagnoosi saadaan.

Niin ja enie kysyi, että meneekö syöttäminen vähän tuputukseksi. Kyllähän se menee. Hyvin syö alun, mutta kun maha täyttyy alkaa vähän tökkiä. On kuitenkin keskolassa välillä huudellut lisäruokaa (ja saanut) ruoka-aikojenkin välillä, joten kyllä selvästi kasvuunsa tarvitsisi kaiken. Tytön paino on kuitenkin keskiarvojen alapuolella, joten ihan täysin lapsentahtisesti ei voida syöttää (eikä varsinkaan sittenkun velikin tulee kotiin, muutenhan miun elämä olisi pahimmillaan pelkkää syöttämistä ).

Hipkukka ja tyttönen, veli vielä maailmalla
ja taapero ja isäkin kuuluvat juuri tulevan kotiin :D
 
pinkgreen Mulla oli meikit mukana, mutta eipä tullut meikattua, ainoastaan kosteusvoidetta tuli laitettua.
Ja täällä meillä ei saanut vierailla muut kuin isä ja sisarukset niin ei niitä vieraitakaan varten sairaalassa tarvinnut ehostella itseään...,toisaalta en olis varmaan ehostanut vaikka olis saaneetkin tulla :D

kaneli87 siinä sementissä on jokin ainesosa joka on ihan tavan ihmisen tarvitsema vitamiini tms. ja jos on sen puute niin silloin tekee mieli sitä semettiä, savea tms.
Ennen vanhaan lapset on syöneet tiiliseinien välistä laastia rapsutellen tai muista vastaavista.
Kerran Kaapeli tehtaalla kissanäyttelyissä ollessa sinne toi eräs ihminen koiransa syömään savea =)

Jännät paikat alkaa olla monella täällä :heart:
 
Ei oo vielä ainakaa supistukset loppunu. Imuroin äsken kuusen neulaset lattialta ku pisti ärsyttää :D
Appivanhemmat rakentaa tohon naapuriin ja lupasvat jäädä siien yöksi jotta ovat lähellä jos tarvii synnärille lähtee.
Miehellä vielä 300km kotiin. Piru ku ei tiiä tuleeko se lähtö vai ei :whistle:

Ja mitä mä sinne kassiin pakkaan?? Niin jännityksessä täällä ettei aivot toimi.
 
Yksi rantapallo ilmoittautuu!!! :wave:

Eivät ottaneet käynnistykseen kun synnärillä oli niin kova RUUHKA.... :eek: :kieh: |O Joten ei muutakuin nyt sitte kärvistellään tonne tammikuulle. Lapselle toki kivempi olla luokan vanhin kuin nuorin... Mutta mamma ei jaksais odotella enää yhtää!!! Mitään synnytykseen viittaavaa ei ole, tai no vähän limaa, supistuksia, verenpainetta yms. mutta ei näillä vielä synnytetä!!!! :headwall:

Onnittelut kaikille vauvautuneille sekä :hug: ja tseppiä sitä tarvitseville!!

Elayne ja Mervi TJ 3
 
Onnittelut kaikille vauvan saaneille :flower:

Täällä kovasti jo odotellaan, että saisi oman vauvan kainaloon! Alkaa olla jo niin tukalat oltavat, kun ei pysty tekemään mitään normaalisti ja väsyttää ihan sikana |O Tänään olisi ollut hyvä ulkoilusää, mutta en jaksanut lähteä edes pienelle kävelylle. Kävely on pelkkää pikkuaskelein töpöttämistä tai vaappumista, kun alkaa supistaa. Kipeitä ne supparit ei oo, pelkkiä harjoitussuppareita, mutta ovat jo voimakkaampia ja pitkäkestoisia. En malta odottaa, että pääsisin vauvan kanssa vaunulenkille ja pystyisin taas kävelemään normaalisti!!!

Nyt on alkanut yhä enemmän ja enemmän synnytys pyörimään mielessä! Sairaalakassin meinasin tässä ihan lähipäivinä pakata ja pestä vauvan vaatteet ja harsot valmiiksi. Pää on vaan ihan tyhjä, että mitä mä sinne sairaalakassiin oikein tarvitsen! :D Vaikka on sitä jo kaks lasta tullut pyöräytettyä maailmaan, niin tuntuu että mitään ei muista tuommoisista käytännön asioista. Jospa sitä ees osais oikeelle osastolla hakeutua sairaalaan synnyttämään... :whistle:

Oletteko muut tehneet ruokia pakkaseen tai aiotteko tehdä? Mulle juolahti nyt sekin asia mieleen ja aion tehdä ainakin jotain valmista pakastimeen. Sen minkä nyt väsymykseltäni jaksan!! :| Mitä ruokia te muut teette/teitte? Mä mietin, että jos tekisi mureketta, jauhelihapihvejä, lasagnea... Mikähän muu ruoka pysyisi hyvänä pakastimessa ja olisi lämmitettynä hyvää? Mä kun niin harvoin pakastan mitään ruokia, kaikki syödään sitä mukaa kun tehdään...

Pauliina ja vauveli rv 38+2
 
Pörri: Kiitos itsellesi tuesta ja ajatusten vaihdosta, helpotti muakin. Sulla tosiaan kävi vielä parempi tuuri, viimeiseen asti sitä itsekin toivoin, mutta kyllä nyt näyttää jo niin vahvasti siltä ettei käänny. Mutta kaikki epäselvät asiat on saaneet vastauksen ja näillä eväillä mennään etiäpäin. Jännittää kyllä tuleva synnytys enemmän kuin esikosta...

Itsellä myös alakerta vähän arkana ja muutamia harkkasuppareita tullut, mutta ei sen ihmeempiä ainakaan toistaiseksi. Vähän sekin jännittää, että jos menee lapsivedet, niin se on makuullaan tultava sairaalaan, eli ambulanssikyyti. Jos vedet menee vaikka kaupassa, niin heittäydynkö sinne sitten kyljelleen ja soittelen Prisman lattialta itselleni ambulanssia...

Mitäs herkkuja ootte meinanneet uutena vuonna syödä? Itse meinasin nakkeja, sipsejä ja patonkia (ei yhtään suolaista...). Ja kurkkua ja porkkanaa + dippikastiketta. Uuniperunoitakin mietin, mutten oikein keksinyt mitään kivaa täytettä.

Esikko kävi äsken nappaamassa j-lahjaksi saamani konvehtirasian ja neuvottelee tuolla isän kanssa sen avaamisesta, täytyyköhän mennä osingoille...

Ens viikolla neuvola ja sitä seuraavalla koko arvio, jos vielä yksiössä viihtyy. Nyt kai rv 38+6.

Joku muuten kysyi kivuttomista harkkasuppareista. Mulla on kanssa nyt ollut muutaman kerran sellainen supistus ettei satu yhtään, mutta maha vetää ihan pinkeeks kuin tiukka koripallo... se niinkuin tiukkenee pikkuhiljaa, mutta kipua ei ole.
 
Onpa jännää lukea teidän tilanteita!! :heart:
Täällä ruudun takana ei tapahdu taaskaan mitään jännää, hyvä niin. En välttämättä haluais nyyttiä kainaloon, ennenkuin pojan vesirokko helpottaa.

mulish onnea matkaan jos nyt lähtö tulee!

Aamulla neuvolaan... paino varmaan noussu jouluherkutteluiden johdosta ja tänään on vielä pukannu kivasti turvotusta päälle. Vettä kyllä menee alas jatkuvasti, mutta mitään ei tule pois!

Tica & Veeruli 38+1
 
Hipkukka onnea tytön kotiinsaamisesta :heart:

Mulish ja sannis siellähän rupee olee jännät paikat :D tsemppiä matkaan jos se lähtö sieltä nyt tulee

Täällä kans yks joka ei oo tehny tulevan vauvan eteen vielä juuri mitään,eilen välähti ku joku oli kirjoitellut noist hankinnoist,et hitto soikoon ei oo meilläkään mitään vaippoja,siteitä yms.mut korjasin kyl tilanteen ku tänää kaupas käytiin :) pikkuhiljaa pikkuhiljaa.
Kolmatta kertaa jo synnärille lähös,mut pää näin laho :headwall: oottakaa vaa ku mä alan sairaalakassia sit ehkä joskus kasaamaan ni joudun varmaa tulee kysyy neuvoa et mitä sinne pitää laittaa :D
Tos jo yhelle kaverille naureskelin et pitäs varmaa toi kaukalon jalusta laittaa autoo kiinni,ku jos se on kaukalos kii ni meiän ukko varmaa raahaa koko hökötyksen synnärille mukaa ja kiroo ku painaa niin paljo ja roikkuuki ylimääräsiä osia :LOL: joka tosiaan viimeks heitti vauvan kotiintulovaatteet kaukalosta pois,jottei painais niin paljoa :headwall:

Täällä kaks päivää ravattu kaupoilla,eilen alennusmyynneis,tänää sit muuten vaa kaikkee ns. tarpeellista,tänää luulin jo jääväni motonetiin ku toukka paino niin pirust tonne alas
:kieh:
Huomen aamul neuvola,saas nähä kuin monta kiloo on jouluna tullu :kieh: jotain positiivist jos pitää löytää ni tänää sentää on vattatoiminu ja sen myötä painoki putos varmaa kaks kiloo :D

Piiuli ja toukka 35+5
 

Yhteistyössä