***TAMMIVAUVAT*** Joulukuussa (Vauva päivitys 01.01.10)

Ihanaa uutta vuotta kaikille pallomasuille ja vauvan jo saaneille :D

Täälläkin eilen vihdoin saatiin kokea miltä tuntuu oikeat supistukset, mutta olo rauhoittui yön aikana. Kunhan nyt menee vaan ens vuoden puolelle :D

Tanjuska77 ja todella levoton Hermanni 39+3
 
Hyvän uuden vuoden toivotukset täältäkin suunnalta!

EI tullut selvästikkään tänne 2009-vauvaa =) , mutta ehkä vauva suvaitsee jo 2010 syntyä - onhan siinä koko vuosi aikaa :LOL:

Mitenkähän Zaaralla sujuu? b :) d


Onnea myös vauvautuneille, unohdan aina onnitella :ashamed:

Monikohan meistä ensi yönä lähtee rakettien katselun sijaan vauvaa hakemaan - monella on oireita ainakin siihen suuntaan. Mä olen ainakin toistaiseksi haudannut synnytys haaveet, katsotaan, mitä ma sanovat tyksissä ja mietitään sitten, syntyykö ennen sitä elokuuta.

Ja tänään: POKS 39+0, muutaman muun tapaan :D
 
Haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa Uutta Vuotta :flower: :heart: Toivotaan nyt että kuitenkin ennen sitä elokuuta meillä kaikilla olis vauvat kainalossa =)

Kiitos kaikille tästä kuluneesta vuodesta..ollaanhan me jo toukokuusta asti täällä valitettu ja todistettavasti tuloksiakin on syntynyt! Teistä on ollut ihan mahdottoman suuri apu :heart:

Pinkgreen Siis mulla on aivan sama tunne ja "pelko" kaikesta.. Puit mun ajatukset vaan sanoiks :hug: :heart: Kyllä meidän pitää se stadilaisten kokous kyllä pitää joku päivä =) Ja tokihan sinne saa sit muutkin tulla??? =)

Noh, nippusiteet voi siis irroittaa tossa puolenyön jälkeen..jännä kyllä nähdä ketä meistä saa ensimmäisen virallisesti Tammivauvan..iih ihanaa :p

iiris (tämäkin jo paremmalla mielellä -kiitos kaikille-) ja pojutsu 37+1 :wave:
 
Onnea Pippur1!!!!! :heart:

Oliko muita vauvautuneita?? :ashamed:

Uusi vuosi otetaan vastaan ihan kotona ja perinteisin eväin. :) Ja sanoiko joku että kuohari antaisi potkua lähtöön?? :p hmm.. pistetäänpäs mieleen!! :)
Tänän on kylllä supistellut kipeästikkin taas oiikeastaan koko päivän. Tai en mä nyt tiedä voiko sanoo kipeästi mutta napakasti.
Olette puhuneet tuosta suolen tyhjenemisestä ennen synnytystä. Onko se vain merkki silloin jos se masu menee ihan sekaisin vai? Kun mullahan on ollut todella kovalla vatsa koko raskaus ajan ja nyt olen kolmen päivän aikan käynyt vessassa vähän väliä. ?? mut ei mulla ihan vetenä tuu vaan normisti mutta tää on outoa kun vatsa ei tosiaan ole toiminut.
Koko ajan tuntuu että pitäis ponnistaa?? :eek: ja alavatsa on kipee koko ajan.

Itse täällä kyllä jännitän että kuka "korkkaa" tammikuun. :) :heart: Itse se en todennäköisesti ole vaikka kipeä olenkin.. koko ajan.. :D

OIKEIN IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA TEILLE ÄIDIT!!! JA TIETENKIN KOKO PERHEELLE!!

Kohta pääsemme kaikki nuuskuttelemaan uutta tulokasta :)

Samariini 36+2
 
Kauheeta kun alkoi ahistaa, kun neuvolatäti painotti, että olis tärkeetä, että pystyisin edes sen puoli tuntia päivittäin olemaan esikon kanssa rauhassa, vaikka vauva varmasti vaatiikin mua 24/7. Siis mitä? Onko sellainen mahdollisuus, että en ehdi? Ei kai vauvat nyt NIIIIIN paljon aikaa vie? Eihän?
 
SEE
Alkuperäinen kirjoittaja Lily of the valley:
Kauheeta kun alkoi ahistaa, kun neuvolatäti painotti, että olis tärkeetä, että pystyisin edes sen puoli tuntia päivittäin olemaan esikon kanssa rauhassa, vaikka vauva varmasti vaatiikin mua 24/7. Siis mitä? Onko sellainen mahdollisuus, että en ehdi? Ei kai vauvat nyt NIIIIIN paljon aikaa vie? Eihän?

Kyllä tää meidän oma nyt ainakin pääasiassa vaan syö ja nukkuu, eli aikaa näin aluksi riittää molemmille reilusti. Itse yritän olla vauvan kanssa ainakin silloin kun on hereillä ja kun esikko nukkuu on vauva sylissä kokoajan nukkui tai ei, muutoin tulee peuhattua ja leikittyä esikon kanssa tai tehtyä kotihommia. Tietysti syöttöjen aikana pitää jakaa huomiota molemmille. Olen tehnyt niin että luen vaikka samalla esikolle kirjaa kun syötän vauvaa tai ohjaan esikon johonkin toimintoon esim. piirtämään tai muovailuvahan kanssa touhumaan. Ja esikoinen siis 1v10kk. Tää viikko mennyt nyt vielä niin että mies joutunut olemaan töissä n. 5h päivässä ja silti ollaan kyllä hyvin pärjätty. Eri asia on sitten kun vauva alkaa vaatia enemmän seuraa ja on hereillä enemmän, mutta mun vinkki on että esikoinen mukaan kaikkeen mitä vauvan kanssa teet, meillä toiminut ainakin tosi hyvin. On onnessaan kun saa auttaa äitiä vaihtamaan vaippaa jne....
 
sixkids
pakko vaan lukea tätä ketjua vaikka oma nyytti onkin jo kotona. Hassua miten nopeasti sitä toipuu synnytyksestä aj unohtaa loppuraskauden. Ei meinaa enää edes ymmärtää mitä te kirjoitatte. Ja vauva on syntynyt viisi päivää sitten=)

tänään olisi ollut laskettu päivä ja sen kunniaksi käytiinkin jo eka kerran neuvolassa. Syntymäpaino saavutettu ja nyt tuo minun pikkuinen sitten alkaa kasvamaan. ihan kauheaa, itku tulee kun mietin että kohta se on jo iso.

oma olo on loistava, pientä jälkivuotoa, mutta kun mitään repeämiä ei tullut niin alapäähän on jo melkein entisellään. Rinnan kieltämättä vähän kipeät maitoa suorastaan tulvii, en halua kuitenkaan alkaa pumppailemaan kun sehän vaan lisää maidontuotantoa. Odottelen että vauva tasaa syömisellään itse maidontulon sopivaksi.

Muutenkin tuo neiti on käsittämättömän helppo. Tiedän että muutaman viikon kuluttua voin kirjoittaa jo jotain aivan muuta. Mutta nyt nukutaan yöt yhdellä herätyksellä ja minä olen saanut nukkua viisikin tuntia putkeen. Ja päivisin neiti on välillä pitkiäkin aikoja hereillä, mutta tyytyy katselemaan ympärilleen. tosin onhan meillä näitä sylittelijöitäkin nyt kun isot pojat on joululomalla ja isä isyyslomalla. Saa nähdä muutaman viikon päästä kun jään yksin kolmen nuorimman kanssa. Ja jos on kovat pakkaset niin ulkoilutkin jää vähiin. Sitten voi hermot kiristyä.

Hyvää uutta vuotta kaikille ja voimia loppuodotukseen. Niin ja onnittelut niille joilla nyytti jo maailmassa.
 
Onko muilla haluja/jaksamista jatkaa kirjoittamista kun kaikki vauvat syntyneet?!

Mä ainakin haluaisin..eihän sitä yhtä ahkerasti kerkee koneella olemaan, mutta ois kyllä kiva vaihdella kuulumisia siitä miten arki lähtenyt pyörimään =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja SEE:
Alkuperäinen kirjoittaja Lily of the valley:
Kauheeta kun alkoi ahistaa, kun neuvolatäti painotti, että olis tärkeetä, että pystyisin edes sen puoli tuntia päivittäin olemaan esikon kanssa rauhassa, vaikka vauva varmasti vaatiikin mua 24/7. Siis mitä? Onko sellainen mahdollisuus, että en ehdi? Ei kai vauvat nyt NIIIIIN paljon aikaa vie? Eihän?

Kyllä tää meidän oma nyt ainakin pääasiassa vaan syö ja nukkuu, eli aikaa näin aluksi riittää molemmille reilusti.
Samaa mieltä minäkin, kyllä ehtii olemaan isompienkin lasten kanssa. Vauva nukkuu alussa aika paljon, niin varmasti löytyy joku unipätkä jonka aikana ehtii touhuta esikoisenkin kanssa. Jännä, että toi neuvolantäti oli oikein aikamääreen heittänyt, että "edes puoli tuntia"! Joku päivä ehkä kerkeää enemmän ja joku päivä vähemmän....ja joku päivä esikko vaatisi äitiä ihan koko ajan eikä sille taatusti riitä se puoli tuntia eikä koko päiväkään! varmasti on vaihtelua minkälaisia päiviä tulee, mutta ei niistä kannata hirveästi etukäteen ressata. :)

Yksi kiva vinkki minkä sain yhdeltä kaveriltani oli, että ottaa vauvan mukaan leikkiin esikoisen kanssa, sitten kun on pikkuisen isompi eli muutaman kuukauden ikäinen, kun jaksaa jo olla hereillä ja seuraa ympäristöään aktiivisemmin. Elikkä laittaa vauvan sitteriin siihen viereen istumaan ja katselemaan! Meillä ainakin oli pikkukakkosen suurta huvia vauvana katsoa isoveljen leikkejä ja pelleilyä. :heart: Siinä se istui sitterissä leikkien keskellä ja "osallistui" sillä tavoin. Ja esikoinenkin oli tyytyväinen. Ja äitikin oli tyytyväinen :) Siinä sitten itsekin kerkesi osallistumaan esikoisen leikkiin.

 
Onnittelut vauvan saaneille, en ole tainnut kaikkia onnitella.

Tää vuosi alkaa tosiaan olla loppupuolella ja sitten alkaa se odotettu tammikuu. Täällä on taas tänään supistellut enemmän. Katsotaan nyt kuinka käy, missä uusi vuosi vietetään. tarkoitus olis ihan olla kotona ja syödä nakkeja illalla, raketteja katsellaan ikkunasta kun muut ampuu. Mun pikkuveli on meillä uutta vuotta viettämässä tai on useamman päivän.

Sunnuntaina oli ihan kauhea päivä kun supisteli ja oltiin jo varmoja, että synnyttämään lähdetään. Mutta meni sitten ohi. Vatsa laskeutui kyllä ihan huomattavasti silloin sunnuntaina. Tänään on sitten tuntunut samanlaisia supistuksia mutta ei ainakaan vielä olo ole niin tukala. Toivottavasti nyt malttais odottaa huomiseen, sitten saa syntyä.

Kiitos täältäkin teille kaikille ihanille mammoille jotka olette täällä jaksanut kirjoitella ja ongelmia ja apuja jakaa. Toivottavasti sama porukka jatkaa vielä vauvojen synnytttyäkin.

Hyvää ja vauvakasta uutta vuotta kaikille !!!!!

vauva-10 ja Muukalainen 36+4
 
Ilmoittautumassa, että hengissä ollaan ja yhtenä kappaleena.

Neuvolassa kaikki kunnossa paitsi prot+, mut sain tikut kotiin niin tikuttelen huomenna aamulla pissat sitten. RR ok. Vauva on kiinnittynyt joten saa tulla milloin haluaa kunhan ei tänään.

Hyvät uudet vuodet kaikille ja onnittelut jo vauvan saaneille!

Peikonpähkinä ja Pampula 36+4
 
Neuvolassa käyty vuoden viimisen päivän kunniaksi!
RR 108/64
Pissa puhdas
Sf-mitta 35,5 :eek:
Voiko Sf-mitta kasvaa 10 päivässä 3 cm??!

Vauvautuneille onnittelut :flower:

Uudenvuoden viettoon mennään miehen veljen tykö, missä on perinteiset nakit, lihapullat ja perunasalaatti :) Illalla rakenttien ampumista!

Hyvää uuttavuotta Äidit, masukit ja jo syntyneet vauvat :)

Myy-88 ja Minityyppi 35+5

 
Ullis ei se mitään ja mullakin luetun ymmärtämisessä vikaa :|,mulle ainakin sanottiin neuvolas tokaa oottaes et silloin käynnistetää ni arvaa mikä oli pettymys ku kotiin viel laittoivat :kieh:

Velmuliinalle tsemppiä huomiselle :heart:

Meidän kuu oikeesti alkamassa ja uskokaa tai älkää,mut mä oon jopa saanu taas jotain tehtyä :D eilen pesin koneellisen vauvanvaatteita ja sit tajusin et jotai puuttuu viel ku yhest asust puuttu housut ja villapuvustakin alaosa hukassa,mut löysin sit illal viel yhen laatikollisen :ashamed: mihin mä oikeesti joudun noitten vaatteiden kans,ku ei mul oo paikkaa mihin laittaa tai jos tyhjentäis noi hoitopöydän laatikot noist kuopuksen vaatteist ja laittais ne kaappiin ni ehkä ne sinne sit mahtuis,täytyyki suunnitella :/ meillä kyl on kaikki kaapit niin täys ku vaan voi olla :kieh: sit viel eilen aattelin et en kyl silittää ala noit vaatteit vaikka näille kahelle aiemmalle oon silittäny,mut sit iski huono omatunto ja arvatkaa vaan kuka kaivoi tänää silitysrautaa esiin :LOL: :kieh:

Sit mä oon syksyn tapellu ton meidän modeemin kans ku on langaton,mut mä en oo sitä saanu toimimaa,ni tänää onnistui sekin :D ehkä mä ihan niin tumpelo ookaan tai no tuuril ne laivatkin seilaa ;)

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TAMMIMAMMOILLE PERHEINEEN!

Toivotteleepi poksuva Piiuli ja toukka 36 :heart:
 
Ja G:t unohtui
Iiris lukea kyllä lupaan ahkerasti ja ehkä joskus toivottavasti kirjoitellakin :)

Ilta sujuu tässä kotosalla nakkeja ja perunasalaattia syöden+sipsejäkin tuli ostettua,huomenna tää mässäily sit loppuu =) iskin jo tänää aamul lapsille karkit nenän etee et nyt saatte syödä niin paljo ku napa vetää ens vuodest ei tiedä milloin on ensimmäinen karkkipäivä ;) ammutaan pari raketti niin et tuo nuorimmainenkin näkee ja loput sit puolilta öin naapurien kans yhes.Meillä minä saanu joka vuos hoitaa noi rakettien ostot ku miestä ei kiinnosta,mut auta armias ku yö koittaa ni mies on ku pienet lapset rakettienkimpussa :D
 
Minä ainakin haluan jatkaa kirjoittelua! :wave: Eikös me siirrytä koko porukka sit jossain vaiheessa tonne "Vauvat 0-12kk"-puolelle, siel näyttäis olevan kaikkia "elokuiset 2008"-ketjuja ym. Kaikki mukana siellä? Ja myös meetingissä oon innolla mukana (jos saan tulla Helsinki-miittiin ku asun Vantaan puolella:D?!)

Käytiin Mäkissä syömässä ja nyt on vatsa niin pinkeenä, täynnä vauvaa ja El Maco-ateriaa :x

UV-Gallub: Mennään tuohon mun sukulaiselle kattelemaan raketteja ja tietysti syömään (tuntuu olevan nykyään mun lempihommaa...)

Huomasin ettei mulla ole vaunuihin hoitolaukkua ja pistin netistä semmosen tilaten. Nyt saa tuttipullot ja muut tavarat sit näppärästi matkaan:)

Mutta nyt valmistautumaan uuteen vuoteen! (kuitenkin roikun täällä vielä illalla...)
 
Hyvää Uutta Vuotta =)

Vielä seitsemän tuntia ja sit vois pieni mies tulla :whistle:

Ja tuohon UV-g:n : Kotosalla ollaan, pari kaveria tulee kylään iltaa istumaan. Ei viitsi esikolle turhaan hoitoa järjestää, kun menohaluja ei ole muuta kun synnärille :kieh:

Millinka ja masu 38+1
 
Onnea pippur1lle!

uusivuosiG Otin juuri yhden Herra Hakkaraisen banaanilimonaadin tulevan uuden vuoden kunniaksi! :D Ja myöhemmälle on luvassa alkoholiton olut... Herkutellaan sipseillä, patongilla, aiotaan paistaa makkaraa ulkosalla ja ammutaan muutama paukku. Tai ainakin mies ampuu... ja me esikoisen kanssa katsotaan ikkunasta, jos tuo pauke pelottaa.

(.) Neuvolassa eilen käyty.... kaikki ihan normaalisti. sf-mitta oli kasvanu viikossa 2 cm, nyt 35 cm. Vauva kuulemma pyllötti mittaushetkellä sillä tavalla, että kasvatti tuota mittaa. Eilen vauva tunki itseään selvästi ulos masusta, muttei vielä päässyt! Tänään onkin alavatsa ja alapää ollu aika hellinä...

Täällä alkaa nyt tyynyllä heijailut....mitenhän sitä oikein pitäis heijailla... pyllystä yläruumiiseen asti vai?

Ihanaa, poikakin alkaa paranemaan vesirokosta ja sain jo nukkua melkein koko yön viimeyönä. Toissayönä meillä oli herätysvuorot ja vuorotellen sitten nukutettin poikaa kun se heräili kovassa kuumeessa. Olenkin nyt keräillyt voimia nukkumalla päiväunia!!! Mulla onnistuu päiväunien nukkuminen vasta sitten, kun olen toooosi väsynyt!

Täälläkin mietitään keinoja millä saisi estettyä totaalisen mammautumisen ja mökkihöperyyden... Viimeksi halusin käydä yksin kauppakeskuksessa, että saisin hetken hengähtää! Lisäksi kerran viikossa vietin illan jääkiekkoharrastukseni parissa. Nyt ois tarkotus jatkaa taas kiekkoilua heti kun vointi antaa periksi... lisäksi mulla ois tankotanssikurssilla muutama kymppi sisässä. :D Nyt vaan tuo itsesnä ehostaminen on vähän repsahtanu... tulee oltua niin paljon kotona ja esikoisen kanssa kun lähtee liikenteeseen, pitää hänet eka syöttää, juottaa pukea ja pakata. Sen jälkeen hyvä jos kerkeää itse takin heittää niskaan!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!
 

Yhteistyössä