Alkuperäinen kirjoittaja Naps:
Lily of the valley, tsemppiä!! Ja jos tuntuu että alkaa masentaa niin ota sitten ajoissa puheeksi neuvolassa tai ainakin miehesi kanssa, ettet yksin jää olosi kanssa!
Kiitos. :heart: Onneksi eilen saimme miehen kanssa vähän puhuttua näitä asioita läpi, ja kerroin, miltä minusta tuntuu. Nyt tuntuu läheisemmältä hänen kanssaan, uskon, että ainakin kumpikin meistä edelleen tosissaan haluaa, että tää parisuhde toimisi.
Yksi suuri asia tässä masennuksen tulemisessa tai tulemattomuudessa on luultavasti se, jos en saa nukuttua, siis ainakin itselläni se vaikuttaa todella paljon mielialaan. Nyt mietinkin sitten, että jos me yksinkertaisesti siirrettäisiin esikon sänky meidän huoneeseen (niin saisin kumminkin itse nukkua miehen vieressä, kun esikko ei olis meidän välissä ) ja nukuttaisiin siellä sitten kaikki vauvan synnyttyä. Koska minä kyllä herään esikon joka ikiseen inahdukseen vaikka hän olisikin omassa huoneessa, paremmin nukun, jos hän on lähellä, ja näen, että kaikki on hyvin. Jokin tässä vaan tökkii vastaan, koska niin "ei kuuluis" tehdä, sehän on "väärään suuntaan" kehitystä. Mutta toisaalta, meidän esikko kuitenkin useimpina öinä heräilee vielä vähintään 3 kertaa, useimmiten enemmän, niin onhan se oikeasti aika raskasta pomppia sängystä koko ajan ja kipittää sinne, ihan sit riippumatta siitä teenkö sen minä tai mies, mutta joka tapauksessa siihen herään aina kokonaan.
Aion kyllä ihan rehellisesti vastailla noihin neuvolan kyselyihin mielialasta, nimittäin ainakin meillä niitä kysytään jollain ihme kaavakkeella suurin piirtein joka kerta. Ja jos se unettomuus sitten taas kunnolla iskee, niin tällä kertaa kyllä haen siihen jotain apua, vaikka sitten oliskin pakko lopettaa imettäminen. Ja oon miehelle sanonut, että jos musta tulee sitten taas jossain vaiheessa sellainen, etten saa edes ruokaa tehtyä tai kaupassa käytyä, niin hän sitten puuttuis siihen ja veisi jonnekin lääkärille, koska ainakin itselläni toi masennus nimenomaan ilmenee siten, etten kykene tarttumaan mihinkään asiaan.
Viimeksi olin vain niin suunnattoman hyvä piilottamaan sen, että mulla oli oikeasti joku vialla, koska selitin sen itselleni ja miehelleni niin, että mua masentaa vain siksi, koska en tule raskaaksi (aloitimme yrittämisen kun esikoinen oli 6 kk). Vaikka todellisuudessa taisin olla ihan oikeasti masentunut, kärsin myös vaikeasta unettomuudesta, ja kukaties se raskaaksi tuleminenkin oli vaikeaa juuri siksi. Miksi oi miksi sitä on ihmisen niin vaikea itselleen apua hakea. :headwall:
Lumi- Muistan, että itselläni oli esikoisen aikoihin samanlaisia ajatuksia sairaalaan menosta ja sinne yksin jäämisestä. Valitettavasti en voi oikeastaan lohduttaa sinua, koska se oli juuri niin kamalaa kuin ajattelinkin. Itse synnytys oli positiivinen kokemus (no, tavallaan), Naistenklinikan lapsivuodeosasto ei. Tosiaankin jäin sinne muiden armoille, ja hyvin pitkälti oman onneni nojaan. Olin aivan puhki pitkästä synnytyksestä ja unettomuudesta, olin TODELLA kipeä alapäästäni imukuppisynnytyksen takia, ja silti minulle vain sanottiin muun muassa, että tuolla käytävän toisessa päässä on puhtaita lakanoita. Siis että tuossa tilassa, jossa jopa wc:seen kävely (5 m) kirvoitti kyyneleet silmiin, minun piti itse vaihtaa lakananikin! Minkäänlaista opastusta tai apua en saanut vauvan hoitoon ennen kuin toisen vuorokauden aikana VAATIMALLA, ja mieheni oli ainoa, joka huolehti siitä, että sain edes välillä syödäkseni, ruokalassa en voinut syödä, koska en pystynyt istumaan sekuntiakaan enkä suurin piirtein kävelemään sinne asti ylipäätään.
Myöskään kukaan ei korostanut minulle, miten tärkeää on saada vauva imemään yölläkin 3 tunnin välein (esikoinen syntyi alle 3-kiloisena tosi laihana), enkä saanut vauvaa hereille syömään millään. Kysyin sitä joltain hoitajalta, mutta hän sanoi vain, että vaihda vaikka vaippa, niin se herää, ja jätti asian sikseen. No eipä herännyt, menin itse sitten nukkumaan, kun ajattelin, että ei sillä varmaan sitten ole nälkä. Aamulla vauvan sokeriarvot olivat lähes hälyttävän alhaiset.
Mutta jos siitä jotain opin, niin sen, että tuollaisessa ylibuukatussa sairaalassa pitää itse VAATIA hoitoa, opastusta, ruokaa huoneeseen jos et sitä voi hakea, kipulääkkeitä jos sattuu jne. Ja muista, että sinä päätät, mitä teet, jos sinusta ei tunnu hyvältä istua synnytyksen jälkeen, niin sitten et istu. Ja muista myös se, että se lapsi on sinun, ei hoitajien tai sairaalan. Itse hyvinkin varovaisesti kyselin, että voinko mä nyt sitä tai tätä, ja luotin siihen, että hoitajat pitävät huolta siitä, että lapsi pysyy hengissä ja kaikki on hyvin. No niin ei näköjään aivan tapahtunut.
Samaan paikkaan olen silti menossa synnyttämään tämän toisenkin, mutta paljon viisaampana kuin ekalla kerralla...
ANTEEKSI, ei olisi pitänyt pelotella. Toivottavasti sinä olet menossa sellaiseen sairaalaan, jossa oikeasti saa sitä huolenpitoa ja hoitoa.
